Lukuvuosi 2018

On ollut hyvä lukuvuosi: erilaisia kiehtovia (ja välillä vähemmän) kirjoja tästä maailmasta löytyy!
Aika paljon luin, vielä useampia aloitin, mutta en koskaan saanut valmiiksi.


Koko vuoden luetut: klik.

Tilastoja:
kaikkiaan luettu: 143 kirjaa
e-kirjoja: 37 kirjaa
englanniksi luettu: 11 kirjaa

luokittelutavasta riippuen
fiktiota (kaunokirjallista, chicklitiä, dekkareita) n. 63
elämäntarinota n. 35
selfhelpiä n. 20
yksi kirja luettu kahteen kertaan saman vuoden aikana (Kinsellan ei-erityisen ihmeellinen chicklit, koska kaipasin lohtulukemista)


satunnainen kirjastotapaturma

Vuoden kohokohdat - näistä olen vaahdonnut läheisilleni riesaksi asti. Ja muillekin, kenelle tahansa joka on osunut lähietäisyydelle ja joutunut kuuntelemaan.

elämäntarina

Michelle Obama: Minun tarinaniVierastan vähän poliittisia elämäkertoja, tämä onneksi ei ollut sellainen, vaan inspiroiva, lämmin, inhimillinen, hyvin rehellisen tuntuinen, avoin elämäkerta. Intensiivinen ja puhutteleva lukukokemus, ja kumma kyllä myös hyvin samaistuttava, vaikka en millään tavoin jaa samaa etnistä tai kulttuurista taustaa. - "...en hetkeäkään ajatellut että rooli olisi helppo ja hohdokas. Niin ei ajattelisi kukaan, jonka nimeen liittyvät sanat ensimmäinen ja musta. Seisoin vuoren juurella tietäen, että joutuisin kiipeämään ylöspäin ennen kuin kelpaisin. (...) Olin oppinut että itseluottamus on joskus kutsuttava esiin omata sisimmästä. Olen toistellut itselleni samoja sanoja monet kerrat kiivetessäni monille vuorille. Olenko minä tarpeeksi hyvä. Olen." Kun katsoo yhdysvaltalaista muotoa länsimaisesta demokratiasta täältä itäisen pikkuvaltion lasien lävitse, sen monet tavat ja uskomukset näyttäytyvät lähes absurdeina: kuka teki Yhdysvaltain presidentistä muka koko maailman hallitsijan? Vahva suositus tälle, ehdottomasti yksi lukuvuoden kohokohtia!

Scott Kelly: Kiertoradalla. Vuosi avaruudessa. Insinööri - sukkulalentäjä - astronautti Scott Kelly kertoo urastaan ja erityisesti kansainvälisellä avaruusasemalla viettämästään vuodesta. Äijämäisesti kirjoitettu kirja; huikeasti tietoa ja näkökulmia astronauttiuteen, siinä ala joka vaatii luonteenlujuutta. Luin aivan ahmimalla ja suosittelin heti kaikille ympärilläni oleville ihmisille, sekä jakelin auliisti astronauttiaiheista nippelitietoa kaikille läheisilleni. Mainio.

kotimainen kaunokirjallinen

Vilja-Tuulia Huotarinen, Satu Koskimies: Emilia Kent. Runotytön tarina jatkuu. Fanfictionia, entisaikojen tyttökirja! Suloinen, tyylillisesti alkutekijälleen uskollinen jatko-osa Uudenkuun Emilian, Runotytön tarinaan. Runotyttö-sarja oli suosikkini Montgomeryn tuotannosta (en oikein koskaan päässyt sisälle Anna-sarjaan, vaikka niitäkin luin). Emilia epävarmuuksineen, taiteellisine pyrkimyksineen oli sielua kutkuttava samaistumiskohde. Huotarinen ja Koskimies ovat onnistuneet luomaan ihanasti tyttökirjahenkisen, tyylillisesti Montgomeryä kauniisti jäljittelevän jatko-osan Emilia-sarjalle. Lue, kun kaipaat tyttökirjoja, mennyttä maailmaa ja Uudenkuun Emilian aavistuksen verran ylitsepursuavan romanttista sanamaalailua. Kiitokset kirjailijoille myös siitä, että aiempien osien tapahtumia palautettiin riittävästi mieleen, aika paljon oli jo unohtunutkin. Kirjassa oli selvästi myös häntä ja jatkomahdollisuus tarinalle Uudenkuun Elisabethista.

Roope Lipasti: Ruotsinlaiva. Olen fanittanut Lipasti aina. Ja voi Roope, minkä teit? Kun lukuvuosi alkaa näin mieluisissa merkeissä, mitä voikaan olla tulossa! Ruotsinlaivalla Lipastin kieli elää notkeana, ja useammalla aikatasolla seikkaileva tarina vei ainakin minut mennessään. siinä vaiheessa kun tajusin, missä ihan oikeasti mennään, aloin haukkoa henkeäni. Eloisaa, kypsää Lipastia. E-kirja.

ulkomainen kaunokirjallinen

Libby Page: Pinnalla pysymisen taito. Aivan ihana kirja yksinäisyydestä, ystävyydestä, yhteisöllisyydestä ja pitkästä rakkaudesta. Vanha maauimala aiotaan muuttaa ekslusiiviseksi tenniskentäksi. 86-vuotias Rosie ja nuori toimittaja Kate tutustuvat jutun kirjoittamisen myötä, jakavat elämäntarinansa, uimalan historian, asuinalueen historian ja keräävät ympärilleen yhteisön puolustamaan uimalaa. Kertakaikkisen ihana ja koskettava yhden iltapäivän mittainen retki kesään ja maauimalaan.

chicklit

Allison Pearson: How Hard Can It Be? Muistatko vielä Kate Reddyn joka painoi menemään Täydellä teholla yötä päivää? Kate kipuilee viidenkympin kriisissä siinä missä puolisonsakin. Mies on vaihtanut työelämän joogaohjaajakoulutukseen ja terapiaan, lapset ovat teini-iässä ja sekoilevat somessa, oma äiti ja appivanhemmat ikääntyvät ja tarvitsevat jatkuvaa hoivaa, Kate tekee paluun rahamaailmaan. "Onko tämä normaalia ahdistuneisuutta? Tuntuuko kaikista naisista siltä, että ovat yksin päivystämässä lennonjohtotornissa?" (oma käännös). Muisti pätkii, koko ajan väsyttää, koskaan ei nukuta, menopaussi häiritsee elämää, tohtori Libido yrittää palauttaa libidon.
Kirja etenee saman kaavan mukaisesti kuin ensimmäinenkin osa. Loistavaksi chicklitiksi tämän (ja ensimmäisen osan) tekee naismaailman armottomuuden kuvaus: ihan juuri tältä tuntuu, kun ei oikein koe riittävänsä yhtään mihinkään. Edes itselleen: kun yrittää riittää kaikille muille, ei jää itselleen mitään. Ja rakkaus - hyvässä chicklitissä on aina mukana rakkaus. Jos pidit ensimmäisestä osasta, pidät tästäkin: nauroin, melkein itkin ja hyrisin hyvää mieltä. Toivottavasti tästä tulee myös käännös.

selfhelp

Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti. "Olen aina kuvitellut kasvavani pois omasta vajavuudestani" -kun kirja alkaa näillä sanoilla, se ei voi olla huono - olen aina kuvitellut näin, ja kivuliaasti tajuamassa, että kukaan ei voi kasvaa pois omasta vajavuudestaan - itsensä kanssa on elettävä. Omaan elämäänsä voi vaikuttaa, voi elää tyytyväisemmin, onnekkaammin, onnellisemmin, tarmokkaammin. Yksi ehdottomia suosikkejani kaikista elämäntapaoppaista; konkreettinen, napakka, tarmokas. Luennassa ties monettako kertaa. Lainasin (tai varasin) samaan syssyyn kaiken Rubinin kirjoittaman, jota saatavilla omassa kirjastossamme on. Tykkään Rubinin konstailemattomasta tyylistä, asiallisuudesta, konkreettisuudesta. Tykkään tarmokkuudesta, siitä että voit muuttaa elämääsi muuttamatta sitä

tietokirja

Maarit Knuuttila: Kauha ja kynä. Keittokirjojen kulttuurihistoriaa. Katsaus suomalaisten keittokirjojen historiaan ja keittotaitoon. Kiehtova pieni näkökulma oletettavasti tekijänsä väitöskirjaan ja siihen liittyvään aineistoon. Suomalainen keittokirjaikoni Kotiruoka mainittiin useaan kertaan. Pidin mittayksiköistä ja kaikista sitaateista, pidin kaikista keittokirjoista. Pidin tästä kirjasta.

Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen, Katri Rauanjoki: Kotvimisen vallankumous.Kertakaikkisen oivallinen kirja kotvimisesta ja vääjäämisestä (sekä vähän myös prokrastinaatiosta)! Jouduin välillä kotvailemaan opuksen kanssa, mutt oi ja voi! Kyllä kannatti. Sellaisia kirjoja, jotka 1) herättävät innostusta ja inspiraatiota ja 2) aiheuttavat kysymyksen: miksi minä en keksinyt tuota ajatusta. Lue, jos olet kotviva tyyppi! E-kirja

työvoitto

 Daniel L. Everett: Don't Sleep, There Are Snakes. Life and language in Amazonian jungle. Tämän kirjan lukemista pidän työvoittona. Luulin lainanneeni semisti vauhdikkaan tarinan elämästä Amazonin viidakossa, olinkin lainannut ihan älyttömän kiinnostavan kielitieteellisen opuksen. Everett perheineen on -70-luvun lopulla lähtenyt SIL /Wycliffe -Raamatunkäännöstyöhön Brasilian viidakoihin. Kirja keskittyypiraha-heimokieleen pikemminkin kuin perheen elämään viidakossa, jos kohta viidakkoelämäänkin pääsee tutustumaan. Kielestä puuttuvat mm. luku- ja muut kvantiteettiin liittyvät sanat, värit sekä koko kulttuurista puuttuvat kaikenlaiset riitit ja myytit ja kielenpuhujat puhuvat vain todistettavista kokemuksista. Lähdepä siltä pohjalta veivaamaan pätevää Raamatunkäännöstä. Kirja oli työläs lukea kielitieteellisen terminologian ja ajattelumallin takia, mutta niin kiinnostava ja elähdyttävä, että sinnittelin eteenpäin pieni pätkä kerrallaan. Kaveri, joka haastaa Noam Chomskyn universaaliteorian ja uskaltaa kertoa oman vakaumuksensa vakavasta horjumisesta ansaitsee kunnon crediitit. Mahtilöytö kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -hyllystä!

oi! ja voi!

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Oi! oivoi! Miten voi olla näin inspiroiva kirja? En tiedä, onko tämä matkakirja vai tietokirja vai päiväkirja vai kirja kirjan kirjoittamisesta vaiko nelikymppisen kriisistä, mutta voi hyvät hyttyset että nautin tämän lukemisesta! Yönaiset ovat inspiroivia naisesikuvia, jotka ovat kyseenalaistaneet aikansa naiskäsityksiä ja toimineet niitä vastaan. Rakastin aivan erityisesti tutkimusmatkailijanaisia. Suosikkini oli naisista se, joka meni naimisiin, lähti suunnilleen heti perään matkoille maailman ympäri, ei koskaan palannut kotiin ja pisti miehensä maksamaan koko höskän. Mia Kankimäestä tuli kertaheitolla minun yönaiseni; on suorastaan vähän epäreilua keksiä näin oivallinen kirjaidea ja kirjoittaa aiheesta näin hyväntuulistuttava teos. Pidin aivan erityisesti Kankimäen kirjoitustyylistä ja siitä kuinka kirjoittaja on itse koko ajan läsnä kirjoittajana, että kirjoitus (työ-)prosessi on näkyvissä. E-kirja.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Miten en ole lukenut tätä kirjaa koskaan aiemmin? Huumaannuin Kankimäen uusimmasta kirjasta jo alkukuusta; huumaannuin tästä vielä enemmän. Heittämällä lempikirjaksi - miten ihanasti Kankimäki kirjoittaakaan! 
 
Ulla-Lena Lundberg: Linnunsiivin Siperiaan. Kirjavinkki ystävältä. Matkakirja. Kun haluat vaeltaa tundralla, tarkkailla lintuja, pohtia Siperianmatkailua ja vaeltaa silmänkantamattomiin jatkuvassa autiudessa - lue tämä! Lue vaikka et haluaisikaan vaeltaa. Ihana, ilmava kieli ja karu maisema tekivät tästä matkakertomuksesta todellisen lepopaikan. "Joka katsoo ulos ikkunasta, se näkee oman hämärän peilikuvansa läpi kaiken sen mitä hän myös on. Meillä on takanamme pitkä kokemus. Useimmat meistä muistavat miltä tuntui kun oli siivet."

Tomas Sjödin: Se tapahtuu kun lepäät. Ruotsalaisen teologin kirjoittama levollinen ja levollistuttava kirja sapatista, levosta, rauhasta ja sen etsimisestä. Luin verkalleen ja säästellen, nautiskellen. Tämä on niitä kirjoja, joka pitäisi löytyä kirjahyllystä ja johon pitäisi palata säännöllisesti uudestaan ja uudestaan. Sapattilepo on ihmiselle elintärkeä. "joka aamu heräämme maailmaan, jota emme ole itse luoneet. Maailma on olemassa. Me olemme olemassa. Se, että lepää säännöllisesti, on elämän ihmettelemistä. Sitä ettei anna elämän muuttua itsestään selväksi."


Kirjailijalöydöt: Mia Kankimäki, Juha Itkonen
Näiden kirjoittajien kieli on erityisesti puhutellut, ihastuttanut, koskettanut.


Vuonna 2019 aion lukea uudestaan:
Kankimäki: Naisia joita ajattelen öisin
Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin
Konstig: Vuosi herrasmiehenä (luettu viimeksi 2017 loppupuolella)




uudenvuoden hommeleita


Olen vähän huono suunnittelemaan vuodenvaihteen juhlia joten pistin googlettimeen hakuun että gaala, uusi vuosi ja Turku.

Ajattelin että löytyy joku semmoinen gaala, kalaasi tai muu juhla, mihin voisi pukeutua tiaraan ja iltapukuun ja mennä vähäsen  vaikka kuokkimaan uuden vuoden aattoiltana. 
Ei kumminkaan kovin myöhään, kun olen aika väsynyt kaikesta ylenpalttisesta joulunjuhlinnasta.

Epäilen että googlettimessa oli jotain vikaa, koska päädyimme korismatsiin. ja kaiken lisäksi yli vuorokautta ennen vuodenvaihdetta.



En ole koskaan käynyt korismatsissa. (*)
Oli kyllä hauskaa ja kelpoisa ajanviete. 
Ja samalla tuli katsastettua melko uusi palloiluhallikin, kun en ole saanut aikaiseksi vielä käydä siellä.
Ehdotin Lehtorille että rupeamme fanittamaan ja menemme uudestaankin.

Ja sitten kysyin yhdeltä teiniltä, että voinko ruksia nyt heti vuoden 2019 suunnitelmalistaltani yli että kokeile jotain uutta ja erilaista.
En kuulemma voi.
Mutta ehdin kuulemma lisätä sen vielä vuoden 2018 listalle ja ruksia yli. Että tuli hoidettua sitten sekin hommeli vielä tänä vuonna.


 Vähän ajattelin että haastan kaikkia kirjoittamaan tulevan vuoden listalle kokeile jotain uutta ja erilaista ja sitten kokeilemaan sitä.
Ei tarvitse olla korismatsi.

On aika metkaa joskus ajatella ja mennä vähän oman boksin ulkopuolelle.


Elma ajattelee boksin ulkopuolelta



(*) tai no hyvä on, olen kerran kun täydennysopiskelin ja menimme täydennysopiskeluporukalla katsomaan korista koska yhdellä oli joku nakkikiskavuoro siellä tai jotain.



tuntuu joululta

Suomen Turku valmistautuu...

Monena vuonna olen salaa ja hiljaa hiippaillut alakoululaisten ja nykyään yläkoululaisen ja lukiolaisen joulukirkkoon.
Istun äärimmäisessä takarivissä, kyyneleitäni nieleskellen. (kattoon tuijottaminen on hyvä kikka, ei läiky yli)

Minua koskettaa kun kirkontäysi teini-ikäisiä yrittää istua hiljaa ja kuhisematta.
Ne kuhisevat kumminkin.
Ne yrittävät olla kännyköimättä, mutta kännyköivät kuitenkin.

Opettajat vaeltavat pitkin käytäviä kuin muinaiset unilukkarit.
Kanttori polkee uruistaan jyhkeimmät sävelet ja koko kirkollinen teinejä vaikenee yksimielisesti.






Tänä vuonna vieressäni takarivissä istui kaksi nuorukaista, vähän myöhässä paikalle saapuneita, eivät enää löytäneet omaa luokkaansa penkkiriveiltä ja jäivät siihen viereeni nököttämään. Minulle vieraita nuoria siis.

Supisivat vähän keskenään.
Olivat päättäväisesti laulamatta.
Kampesivat jaloilleen vähän nahkeasti ja hitaasti, mutta kampesivat.
Olivat vähän veteliä, vähän teinejä ja vähän vastarinnassa.
Isämeitään asti.
Kaksi vasta aikuiseksi kasvamassa olevaa ääntä liittyi siihen: anna meille tänä päivänä...

Siinä kohden minun piti erityisen paljon katsella kattoon. (ne supisivat mukana herransiunauksenkin <3)

Vielä enemmän kattoon piti katsella siinä, kun minulle niin tuttu ja rakas, selkeä, kaunis tytönääni aloitti: "Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn..."

Yhtäkkiä alkoi tuntua joululta.




jouluruoka-angst

Mikä ihme siinäkin että kaikkien mielestä lanttulaatikko on parasta?

En ymmärrä.

Meillä on muutamana vuonna ollut joulupöydässä semmoinen sääntö, että kaikki tuovat tullessaan sen herkun, mitä ilman joulu ei tule.
Kaikki haluavat lanttulaatikkoa
Appiukko jopa siinä määrin, että hän on sanonut sen noin seitsemäntoista kertaa.
Se tulee talon puolesta, eli Isosiskon tekemänä.

The Loota

Tänä vuonna olen tehnyt oikein kiertokyselyä useissa erilaisissa piireissä.
Lanttulaatikko on aina voittaja.

Hajaääniä saavat imelletty perunalaatikko ja joissain piireissä kinkku, mutta yleisesti ottaen lanttulaatikko on joulupöydän suvereeni ykkössapuska.

Minä en sanottavammin pidä laatikoista.
Tarkemmin ajatellen, en sanottavammin pidä oikein mistään perinteisistä jouluruuista.


juhlavasta kyllä tykkään vaikka en ruuista
joulu 2017

Laatikoita olen opetellut syömään vasta aikuisiällä, kun nuorena parina nökötimme Lehtorin isovanhempien joulupöydässä.
Laatikot ovat sellainen ihan kiva -tyyppinen ruoka. Kyllä niitä syö, mutta en nyt kumminkaan kehittele mitään maatatärisyttävää ylenpalttista isoa joulu-O:ta niistä.

Kalat. Ihan kivoja nekin. Mutta hyvää kalaa voi syödä muulloinkin kuin jouluna.
Mehevä savulohi on suussasulavan herkullista mutta kuten sanottua, se on hyvää juhannuksenakin.

Kinkku. Parempaakin liharuokaa on olemassa.

Kalkkuna. Ihan kiva.

Rosolli. Ihan kiva.
Lapsena se oli joulupöydän paras, todellinen herkkuruoka. Teininä sain yhtenä kesänä raivokkaan vatsataudin, jota seurasi useita vuosia kestänyt perinpohjaisen syvällinen rosollikauhistus. (kesärosolli ei luultavasti aiheuttanut vatsatautia, mutta oli viimeinen asia jota söin)
Jouduin opettelemaan uudestaan alusta pitäen koko herkun syönnin, mutta ei se oikein maistu enää. Ei samalla tavalla.

porkkanalaatikko saattaa tuijottaa meitä





Herneet. Onko se edes ruoka? Saati jouluruoka?
Yritin ehdottaa Lehtorille että tekisin hernepyrettä kun se oli aika ovelan makuista.
Näin sen ilmeestä että se harkitsi syvästi tekemäämme avioliittosopimusta. Peruin puheeni kiireesti ja sanoin että tarkoitin luonnollisesti ihan vain herneitä.
Lehtorille herneet ovat jouluaaton pyhä pyöreä kokonaisuus, koska jonain vuonna hänellä oli ollut tulirokko (vaiko tuhka-?) eikä hän ollut pystynyt syömään mitään muuta kuin herneitä.
Miten sairas pitää ihmisen olla, että voi syödä ainoastaan herneitä? Herneet yleisesti ottaen ovat kammotus. (isänmaan palvelukseen astuva salskea nuorukaiseni ilmoitti muonitusjoukoille olevansa allerginen herneille, hän inhoaa niitä niin syvästi. Ymmärrän häntä täysin. Olisin itse ehkä tehnyt samoin)

Tortut - nääfst
Sekahedelmäkeitto - ei todellakaan
Maksalaatikko - ei kuulu jouluun
Likokala - näyttää ja maistuu märältä pahvilta
Glögi - en käytä, enkä ymmärrä glögihypeä ensinkään

Jos nyt jollekulle ei vielä ole käynyt selväksi, niin olen lapsena ja nuorena ollut yliherkkämakuaistinen - omatekoinen jälkikäteinen diagnoosi - ja perinteiset suomalaiset joulumaut eivät vie minua pitkälle matkalle sukupolvien jatkumoon.

Jos minut kutsuttaisiin omaan joulupöytääni Tuo Se Herkku Mitä Ilman Joulu Ei Tule en tietäisi mitä veisin mennessäni.
Mutta omana kontribuutionani joulupöytäämme ostin muutaman köntin poroa (ulkofileetä ja sisäpaistia). Ehkä värkkään niistä jotain.



jälkkärit 2017


Minulla on kaksi juttua: jouluaattoaamun piparkakku ja kahvi.
Ja jouluyön port-/punaviini ja suklaakonvehti ja paavin joulutervehdys.
Ja jos leivän päälle muistan pyhien ajaksi ostaa poroleikettä tai parempaa juustoa, niin hyvä.
Niin että niitä juttuja olikin itse asiassa kolme.

jouluruoka-angst ei rajoita kokkailuintoani:
jouluna 2017 kehittelin joulupöytään omaa voita.
Hauska projekti!


Mikä on sinun jouluherkkusi?
Mitä toisit meidän joulupöytäämme tullessasi? 







Siivousangst /osa2


Pahoittelen, te kaikki siivousvastarintaiset kohtalotoverit. Minä uskon joulusiivoukseen.
Siis tavallaan.

Perustelut: jos minulla ei ole mitään pakotinta, en taatusti tee yhtään mitään.
Jos en tartu puolipakolliseen siivoustoimenpiteeseen ennen jotain riemukasta isoa italialaista  perhejuhlaa, en ihan varmana uhraa mitään satunnaista muuta päivää mihinkään niin masentavaan kuin suursiivoukseen. Tai edes pien-
(välihuomio: selitin ruualla jotain Isosta Italialaisesta Perheestä ja Cosanostrasta, joka matalaan majaamme jouluksi kokoontuu. Yksi teineistä äkisi että miksi aina italialainen perhe, miksei me voida välillä olla kreikkalainen perhe. Kysyin että aikooko se mennä zorbasta kuusen juurella. Ei luvannut)

Nyt on pienen ihmisen pontimena sentään äiti ja sisko ja isoanoppi ja joulu.
(vähän myös isä ja appiukko, mutta taivaan kiitos, ei sentään anoppi)
pontimeksi käyvät myös rippi- ja lakkiaisjuhlat...

Olen tehnyt seuraavanlaisia siivouksellisia toimenpiteitä:
saniteettitilat: laatikot ja kaapit ruokottu, vanhat meikit, tyhjät saippuaputelit ja vanhentuneet lääkkeet siivottu pois. Kukaan ei ehkä kurki niihin laatikoihin, mutta on tarmokas mieli itsellä.

keittiö: suuri laatikoiden ja tasojen raivaus. Keittiössäni on vihdoin tilaa hengittää.
nuorisotilat: nuorille annettu ultimatum ja deadline. Nähtäväksi jää.

Aion tehdä:
olkkarin kasaumien hajautus tai purku (eli piilotus)

perussiivo (eli imurointi)  myöhäisimpään mahdolliseen ajankohtaan, mattojen vaihto (!)
(jee, löysin Vallilan outletin alelaarista uusia raikkaita mattoja. Kaiken tähän mennessä tapahtuneen siivoilun tavoitteena on luonnollisesti ollut tasoittaa tilaa uusille matoille) (yritin tietysti levitellä niitä lattioille heti ne ostettuani, mutta viisas puolisoni sanoi, että eikös laitetakin vasta jouluksi kun on siivottu
(kääk, huomasin vasta nyt että olipa se ovela epatto, pisti minut rehkimään!)

koekattaus ja pöytien asettelu
(kartanomme on todellatodella pieni. yhdentoista ihmisen vetoisen ruokapöydän asettelu vaatii vähintäänkin mielikuvitusta ja melkein seinien kaatamista. yritän tosin välttää seinien siirtelyä viimeiseen asti, toivottavasti ei tarvitse aattoaamuna ruveta massiivisiin seinänkaateluihin(*)


Kohtalaisia ohjeita muille siivousangstisille tyypeille:

1. Valitse taistelusi viisaasti.
Älä yritä selättää koko huushollia kerralla.
Ei yhtenä päivänä, ei missään tapauksessa.
Tee vain vähän kerrallaan, pidemmällä aikajänteellä.

2. Tee tärkeysjärjestyksessä.
Ihan sama, mikä on sinun tärkeysjärjestyksesi, se riippuu tietysti siitä, millainen on normaali siisteystaso ja minkä verran arvelet tarvitsevasi lisäsiivoa jouluksi.
Hoida akuutit ensin, sitten vähemmän tärkeät.
Voi olla että CD-levyjen aakkostaminen on juuri se juttu, jota joulusiivosi kaipaa. Mutta todennäköisesti ei. Voi olla että kannattaa keskittyä keittiöön tai saniteettitiloihin.

3. Tee vaikka +1 juttu.
Jos normaalisti tulet omahyväiselle siisteystuulelle siitä että imuroit, niin sinnittele joulun takia ja moppaise lattia imuroinnin lisäksi.
Ei tarvitse tehdä yhtään enempää. +1 on käypä asia siivouksessa
(tyyliasioissa, erityisesti koruissa ja killuttimissa taas päteen -1)

Kun tekee yhden jutun enemmän kuin yleensä, tulee sellainen olo että on nähnyt vaivaa.
Jos ajattelit, että et taatusti tee mitään, tee +1. Tulee parempi mieli.

Ja kaikenlaisessa koristelussa, varsinkin itsen, pitää viimeisenä luoda kriittinen silmäys ulkoasuun ja ottaa yksi killutin tai korujuttu pois. Se on tyylikästä. Siitäkin tulee parempi mieli.

Käypäisiä ehdotuksia +1 siivousjutuiksi: putsaa kahvinkeitin. Tai tiskikone. Tai pesukone. (ei tarvitse kaikkia, kahvinkeitin voisi olla hyvä) Aika helppoa ja vaivatonta, kun joku lillinki tekee sen enimmäkseen puolestasi, voit istua ja lueskella ja antaa lillingin lillingöidä.
(tai mistä minä tiedän, josko joku tekee nämä hommelit joka viikko viikkosiivouksen yhteydessä, ja minä olen ainoa joka ei)

4. Varaa aikaa
Älä jätä viimeiseen mahdolliseen hetkeen, siitä tulee vain kiukkuiseksi.
On parempi jättää tekemättä kuin kiukutella.


5. Tee minimi
Jos et joudu kestitsemään kuninkaallisia /erityisen pelottavaa anoppia, älä rehki turhaan.
Keskity olennaiseen.
Kaiken ei tarvitse kiiltää (paitsi jos kuninkaallisia vieraita /erityisen pelottava anoppi)
Jos pääset Jonkun Toisen Joulupöytään, etkä ole kotosalla, selviät aika vähällä.
Jos vieraaksi tulee kuninkaallisia tai erityisen pelottava anoppi (tai vast.), pidä huolta siitä että ainakin hanat kiiltävät. Siitä tulee säkenöivä vaikutelma.

6. Älä taivaan tähden stressaa!
Jos ei nappaa, anna olla. Toistan itseäni: on parempi jättää tekemättä kuin kiukutella.
Kukaan ei halua olla minään juhlapäivänä kiukkuinen, eikä katsella kiukkuista vaan mieluummin ehtoista emäntää.
Jos valitset olla tekemättä, ole sinut sen kanssa, äläkä jätise missään nurkassa itseesi pahastuneena.
Mutta älä myöskään petä itseäsi sillä randomilla toukokuisella torstailla.

Jouluun on aikaa muutama päivä.
Älä hyvä ihminen enää käynnistä mitään hullua konmaritusprojektia.
Mutta tee yksi pieni asia.
Lajittele vaikka lusikat lusikoihin ja haarukat haarukoihin.
Tulee tarmistunut ja reipas olo ja olet tehnyt sen +1 jutun ja voit esitellä Erityisen Pelottavalle Anopille että ah! Katso, lusikat ovat lusikoissa ja haarukat haarukoissa paitsi ne tietysti ovat kyllä tietenkin kattauksessa eivätkä laatikoissaan.

jouluinen tunnelmapläjäys ei meidän kartanosta vaan muualta



(*)
kartanomme on todella todella pieni. Olen luvannut ihanalle P:lle toivepostauksen aiheesta yhteistiloissa asuminen, tulossa on.
Elättelen toiveita että noin vuoden kuluttua meillä on 1) oma huone 2) ruokailutila isommalle joukolle, ja mikä parasta: minulla on 3) ikioma hyggenurkkaus /työtila. Minulla on päässäni kristallinkirkas kuva siitä, millaisen Ihan Oman Tilan haluan. Lehtori tulee vielä yllättymään. 



Siivousangst /osa1

En oikein tiedä, mitä niitten martta-tyyppien päissä on liikkunut, kun ovat lanseeranneet sen näin joulunaikaan kovasti siteeratun lausahduksen että siivoa vain ne paikat joissa aiot oleilla jouluna?

Ihanko oikeasti ne kuvittelevat, että kun nyt olen pakoillut siivoilua joulun alla, niin annas kun tulee joku random toukokuinen torstai, niin johan alkaa siivouksen huhkina komeroissa ja muissa paikoissa?
Että muka siivoaisin joskus muulloin kuin jouluksi tai vaihtoehtoiseksi juhlaksi.
Älkää naurattako.

Minulla on randomina toukokuisen torstaina, ja useimpien muidenkin kuukausien lähes kaikkina päivinä kosolti paljon muuta houkuttelevampaa puuhaa kuin nurkkien nuohoaminen ja komeroiden asettelu.
Niin että mikä tahansa juhlantapainen on kukaties ainoa pakotin edes jonkinasteisiin siivouksellisiin toimenpiteisiin.

Muistaakseni ne samat marttatyypit väittävät, että ihan tavallinen viikkosiivous (=pölyjen pyyhintä, imurointi, ikkunoiden pesu, mattojen puistelu, saniteettitilojen perinpohjainen kuuraus) riittää ennen joulua.
Ryönäkasojahan ei luonnollisestikaan ihmisolennolle synny, koska vie mennessäs, tuo tullessas.
Ja jos se juttu vie viisi minuuttia, tee se heti.

Ensinnäkin.
Jos joku juttu vie viisi minuuttia ja teen sen heti, niin sitten tulee toinen juttu ja kolmas juttu ja neljäs juttu, ja yhtäkkiä on vierähtänyt tunti tai kaksi.
En rupea.
Hämätä yritätte vain.
Mikä heti se on, jos on käyttänyt illastaan pari tuntia hetitekemiseen?
Ehtiikö uida ja lukea ja vanua koneella ja rapsutella kissoja ja mitä sitä nyt ihmisellä voikaan olla parempaa tekemistä kuin hetitekeminen ja ryönäkasojen raivaus?

Toiseksi.
Viikkosiivous?
Tuo lista kuulostaa laajamittaiselta suursiivoukselta.
Itse asiassa se kuulostaa joulu- /ylioppilasjuhla /rippijuhla /muu massiivisjuhlasiivoukselta.
Ja se aivan ehdottomasti vie aikaa kaikelta siltä kivalta, jota olen aikonut puuhailla siivoamisen sijaan.

Kolmanneksi.
Pitäisi olla semmoinen, että jos on joku kohta, minkä siivoaa vain kerran vuodessa, niin se kohta ei saisi sitten heti siivoustoimenpiteen jälkeen näyttää siltä että se pitää siivota uudestaan, vaan sen kohdan pitäisi kiltisti odottaa vuoroaan seuraavaan vuoteen.
Esim. jos on hinksuttanut jonkun kaapin takaseinästä kissankarvapölyä, niin se kissankarvapöly ei saisi kasvaa takaisin kolmessa minuutissa. Vaan vasta vuoden päästä.



kolmannen adventin aamutunnelma






piparipuristi

Nuoriso oli joululeirillä yhdessä, luultavasti (tai todennäköisesti) viimeistä kertaa ikinä.

Pienempinä ne olivat adventtileirillä (esim. klik) ekana adventtina (ja klik ja toinen klik valmisteluista), sitten tuli muutaman vuoden tauko, jolloin ne eivät olleet leireillä yhtäaikaa, kun olivat niin sekavan ikäisiä. 
Nyt ne olivat kaikki sopivan ikäisiä nuorison joululeiriin.
Joululeirin olennaisia ohjelmanumeroita ovat mm. sauna ja uinti, joulupukki sekä yöllinen M:n möyrimisleikki (älkää kysykö, siinä mennään yöllä ulos metsään möyrimään tai jotain)

Me aikuiset emme antautuneet möyrimisleikkeihin (vink. muistattehan että äitini lukee tätä. ja isä) vaan teimme erilaisia jouluvalmisteluita.

Päätimme tänäkin vuonna olla harjoittamatta hyväntekeväisyyttä ja kirjoitimme kaksitoista joulukorttia. Postitimme yhdeksän, koska sen verran oli taloudessa virallisia postimerkkejä ja kuoria valmiina.
Voidaan laskea pelkäksi säästöksi, koska korttipohjat, kuoret ja merkit olivat valmiina taloutemme uumenissa. Tulivatpa käytettyä.

Totesin että olen piparipuristi.
En välitä kovastikaan laatikoista, pärjäisin luultavasti ilman kinkkuakin mutta pipareita en syö, elleivät ne ole omasta taikinasta.
Minusta nimittäin yksi joulun ihan parhaita asioita on hiljalleen valkeneva aattoaamu, kupillinen kahvia ja piparkakku. 
Tai siis vuosien mittaan sellaiseksi on jouluelämäni muuttunut.
On kaksi kohokohtaa, aattoaamu ja jouluyö.

Monena monena vuonna lapset ovat taiteilleet piparkakkuja valmistaikinasta, ja se on aivan ok.
Mutta minä en niihin pipareihin kajoa. 
Pakastimessa on nuorisolle oma kaupan taikina ja siihen saavat painella ihan mitä tahansa muumipappoja, meillä on suunnilleen skviljardi piparimuottia. 
Mutta en minä. 


Tein siis piparitaikinan äidin ohjeella.
äimistyn joka vuosi siitä että ohje on suomeksi.
minusta piparit pitää leipoa ruotsiksi., vai mitä äiti?


Koska minä olen todellinen piparipuristi, pargas pepparkakor toteutetaan neljällä muotilla: sydän, tähti, kukka ja suurena myönnytyksenä nykyajalle: pyrstötähti. Sydämiä teen eniten, koska ne ovat ihan kaikkein parhaita.
Älkääkä urputtako siellä mitään kukkasista, se voi olla oikea oikea, mutta tämä on minun henkilökohtainen piparipurismini. Sitä paitsi minun kukkasessani on yksi sakara liikaa, että on kumminkin vääränlainen.



Oma tunnelmansa on siinäkin, kun sytyttää sunnuntaiaamuna adventtikynttilät aamuhämärään ja alkaa ihan itsekseen ja kaikessa rauhassa värkkäillä piparisydämiä.



Joulushoppailun toteutimme lauantaina. Minulla on siihen yksi ainoa vinkki: päiväkahvittelu!
Kun teette jouluostoksia, muistakaa kahvittelu (glögittelykin käy). Sujuvat ostokset kuulkaa paljon kepeämmin. 


jouluostoskahvittelu

Olin ensin kamalan epätonttuisa ja ärtyisä ja ikävää seuraa kenelle tahansa, myös itselleni. Kahvituokion jälkeen vähän helpotti ja palasin melko lähelle punaposkista tonttumuoriolotilaani.

Taloutemme kissaväki haluaa muistuttaa näin jouluaikaan käynnistyvästä joulutorttujen villistä vaelluskaudesta. 



Onneksi kissaeläimet ovat valppaina yön pimeydessä ja estävät torttujen vapaan kulkeutumisen esim. asunnon ulkopuolelle.
Torttuvaelluksen viimeisin uhri kohtasi tiensä pään murusina keittiössämme, useiden metrien päässä lähtöpisteestään.



**

ps.

Joulukorttihyväntekemättömyyden sijaan menin laulamaan kauneimpia joululauluja.

Minulle kävi jotenkin niin, että kirkon pihassa törmäsin Lehtorin vanhempiin, siis appeen ja anoppiin.  
Ne onnistuivat jotenkin saartamaan minut ja asettelivat kirkon penkkiin väliinsä istumaan. 
olin ajatellut jotain takariviä, missä olisin voinut kyynelehtiä vapaasti.

Siinä jossain yleisessä joululaulantahötäkässä havahduin vahvaan läsnäolon hetkeen:
olen tässä, periaatteessa minulle vieraiden ihmisten välissä, mutta jossain elämänvirran kuohuissa olemme kohdanneet, joutuneet yhteen ja heistä on tullut omia ihmisiäni. 
Tarinamme, perheidemme tarinat, kietoutuvat yhteen, koko ajan yhä vahvemmin, hellittämättömämmin, monipolvisemmin.

Hyvä, lämmin hellä on mieli jokaisen...


joulukuu-melkein-puoliväli-rapo

Kaamosaika alkaa olla syvimmillään.
Hämärää aamusta iltaan.
Onneksi enimmäkseen ei sada.

Miten sujuu kaamostelu? (ihan liian tuoreessa muistissani ovat vielä erityisen raskaat talvet 1 ja 2)

Näennäisesti olen oikein reipas ja rapsakka.
Kirkasvalo hehkuttaa ylipirteää loistettaan aamupalalla.
Nukun suurinpiirtein hyvin yöni, en tarvitse muita apuja kuin äänikirjat.
Olen häärinyt ja touhunnut jouluhengen siivittämänä ympäri asuntoa kuin virvatuli - ensimmäistä kertaa lintukotoon muuttamisen jälkeen minulla on sellainen olo että hallitsen keittiötäni.
Saavutus sinänsä: jokaiselle tavaralle on paikkasa jossain muualla kuin työtasolla.
oli pakko ryhdistäytyä kun yksi teineistä alkoi huomautella asiasta toistuvasti. "kaikilla muilla on siisti keittiö" 
Myös oman siskoni muutto buustasi tarmokkuuttani, mikään ei aja ihmistä niin tehokkaasti kuin sisarkateus. Miksi siskolla saisi olla kiva ja kauniisti järjestetty keittiö ja minulla ei

Niin, päällisin puolin ja näennäisesti olen kuin punaposkisreipas joulupukin muori.

Ytimessäni olen aivan talviunessa.

Kyllä. Käyn uimassa.
Mutta tukalasti ja juuri ja juuri ja nahkeasti kerran viikossa. Kas kummaa, lähes joka kerta kun teen lähtöä, on bussi ehtinyt juuri mennä. Uikkarit ovat kateissa. Vesi on märkää. Bussi meni jo. On muuta tekemistä koko illan. Täytyy raivata keittiötä.
Pahimmillaan uintikertojen välille on tullut taukoa lähes kaksi viikkoakin.

Kyllä. Kerään askeleita askelmittariin.
Mutta haahuilemalla hitaasti jossain kauppakeskuksessa.
Ja sielläkin vain siksi että halusin hetkeksi pois kotoa.

Kyllä. Suunnittelen kaikenlaisia mukavia juttuja, kampaamossa käyntiä, joulushoppailua.
Saatan päästä kampaamon ajanvaraussivulle ja kauppakeskukseen asti.
Mutta heitän homman kesken.
En saa varattua aikaa. En saa mentyä yhteenkään kauppaan sisälle.

Kyllä. Päätän organisoitua ja ostaa uuden kalenterin että voin käynnistää ensi vuoden.
Mutta en muka pysty valitsemaan oikeanlaista kalenteria.
Kaikissa on jotain vikaa. Väärät päivämäärät tai jotain muuta venkuraa.

Kyllä. Syön päivittäin.
Mutta en pysty syömään terveellisesti.
Murehdin vointiani ja painoani. Mutta en pysty tekemään asialle mitään.
Koska kyllähän nyt ihminen on ansainnut pientä sisäistä lämpöä tähän arkeen.
Kyllä pitää voida ihmisen syödä PM pieni makea ihan joka päivä.

Kyllä. Suunnittelen kaikenmoisia joulujuttuja, koska oikeasti nautin joulusta.
Mutta en saa toteutettua yhden yhtä suunnitelmaa.
Suunnittelen joulukorttien lähettämistä, mutta en saa tehdyksi mitään asian eteen.
Suunnittelen jouluaskarteluja, mutta en saa tehdyksi mitään asian eteen.
Suunnittelen jouluruokia, mutta oikeasti mietin että meillä on lanttulaatikko pakastimessa.
Lasken sadannen kerran että meitä on joulupöydässä 11.
En saa päähäni, mitä olemme aiempina vuosina syöneet.
(äiti, älä hermostu. kyllä tämä tästä ja tämä on taiteellinen tehokeino ja kaikkea sentapaista!)

Kyllä. Olen piinallisen tietoinen liikkuvuuden vähenemmisestä ja niskaseudun jumiutumisesta.
Mutta en pysty tekemään ensimmäistäkään venyttelyliikettä.
Koska ei vain huvita. Aloitan sitten huomenna.
Tai joskus toiste.

Kyllä. Luen päivittäin koska lukeminen on voimaannuttavaa.
Paitsi että en lue. Tai luen kirjoja joista en pidä.
Mikä ihmeen järki siinäkin oikein on?



Voiko ihminen olla syväjäässä sisältä vaikka päältä on joulupukin muori?
Mikä järki tämmöisessä edes on?
Mitä järkeä kaamoksessa?
Mitä järkeä siinä, ettei saa hoidettua itseään asioilla joista pitää ja jotka tekisivät hyvää?



*

ps. haluan vielä jakaa kanssanne trauman.
Yksi suloisista pulluraposkistani harrastaa kansantanssia, mikä on ihanaa.
Olen kohta kymmenen vuotta ainakin hinkuttanut tanhun joulu- ja muissa juhlissa  mutta en ole ikinä joutunut tanssimaan.
Tai siis mennyt mukaan yhteistanssiosioihin.

Tällä kertaa tuttava lykkäsi parivuosikkaan pikkuihmisen syliini kesken joulujuhlan että tanssi sä tämän kanssa.
Sitten piti mennä seniä.
Kaikkien näiden yli kymmenen vuoden jälkeen en vieläkään tiennyt mitä on seni.
Jouduin johonkin tanhuapukoululaisten ryhmään ja se parivuotias lapsukainen ei suostunut pitämään minua kädestä kiinni eikä tanssimaan kanssani.

Olen tanssillisesti totaalisen sosiaalinen hylkiö.
Jopa kaksivuotias tietää että tosta hommasta ei tule mitään.

Positiiviseksi on laskettava se, että nyt tiedän mitä seni on.
Siinä tömistellään metkasti.
Mutta tömistelin kumminkin väärin.
piti tömistellä vain toisella mutta minä molemmilla

Pahinta on se, että minun äitini ei kuvannut minua kun kerrankin urheasti tanssin.
kaikkien muiden äidit kuvasivat.









joulukorttihyväntekeväisyysprobleemi

Lahjoitimme joulukorttirahat tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen!

Semmoisia viestejä on viime päivinä tuupannut kaikissa mahdollisissa sähköisissä viestimissä kaikenkarvaisilta kavereilta, puolitutuilta ja lähestulkoon tuntemattomilta.

Ihan semmoista lähdin tässä kaverin puolesta kyselemään, että olisitko muuten lähettänyt minulle joulukortin (minä en olisi sinulle, pahoitteluni. en tiedä osoitettasi)?

Montako joulukorttia olisit laittanut? (minä noin 15, lähinnä sukulaisille; vaikka en ole vielä laittanut yhtään. Hannupekka on unohtanut ne kokonaan)

Olisitko laittanut minulle
a) metsäneläimen
b) lumimaiseman
c) kuvan lapsistasi tai lemmikeistäsi
d) tontun
e) pukin
f) kuvan lapsistasi tai lemmikeistäsi tontuiksi pukeutuneena
g) seimihenkisen tai hengellissävytteisen
h) kuvan lapsistasi tai lemmikeistäsi seimihenkisinä?

Minä joko g) tai f).

Sitten kun se minun kaverini on semmoista kyynistä sorttia, niin lahjoititko ihan oikeasti sen koko joulukorttisumman hyväntekeväisyyteen? Esim. että jos olisit laittanut 70 joulukorttia (varmaan tulisi niin paljon, kun minäkin kerta olin siinä listalla?) niin laitoitko 1,4€x70 + kortin hinta esim. 70x1€?
Aika hulppea summa kyllä, melkein 170€.
Niin ihan koko summanko laitoit?
Saanko kysyä että mille hyväntekeväisyydelle? 
Ei muuten mutta se minun kaverini on kamalan utelias. Vai saako vielä äänestää että mihin. 
Minun mielestäni lasten joululahjakeräyksiin, kaikkein mieluiten teini-ikäisten lahjakortteihin. 
Että saavat vähävaraiset tehdä niitä juttuja mitä teinien kuuluu. 

Ihan silleesti vaan kun kaverin kanssa tuossa veikkailtiin, että itseltä ehkä jäisi laittamatta ja saattaisi olla saituus ja nuukuus ja esim. suun ruoka ja juoma ja meno muu mihin saattaisi lipsahtaa osa. 
Mikset laittanut vaikka jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kortteja kun olisi tullut tuplailo: hyväntekeväisyys ja hyväntekeväisyys. 

Ja semmoista myös kysyn, että kun nyt kumminkin näit vaivaa ja laitoit kivan joukkopostauksen ja jonkun hassun giffin missä oli nyökittelevä poro ja semmoista, niin olisiko ollut iso vaiva laittaa että tämä on joulutervehdys, hei ja iloista joulua!
Kun tämmöiselle pienelle ihmiselle tulee huono omatunto koska

1) sinä et ollut joulumuistamislistallani
2) hannupekka on unohtanut koko joulukorttihommelin
3) lapset ja kissat eivät suostuneet kuvaan
4) eivät ainakaan tonttuasuissa
5) no ei tod. missään seimiasussa
6) ihan varmalla ei olla puolialastomia enkeleitä, mitä sä oikein kuvittelet?
7) en kumminkaan olisi hyväntekeväisyyteen laittanut noin paljoa
8) enkä osannut päättää että mille hyvälle
9) osa meni kumminkin suklaatiin.
10) se on kyllä jollain mittarilla hyväntekeväisyyttä.
11) kait.
12) luulisin
13) onhan, sanokaa nyt!?

itsenäisyyssekalaisia

Ollut vähän tohinaa työelämässä, olen vissiin tulossa vanhaksi ja hitaasti, kun ihan perustyö tuntuu vievän aikaa paljon enemmän kuin aiempina vuosina.

Viimeiset pari viikkoa ainakin olen hekumoinut tällä itsenäisyyspäivän pitkällä viikonlopulla: ilmassa tuntuu olevan levon tarvetta...
Tarkoitukseni oli vanua pyjamasillani puoleen päivään, lukea, ottaa päivänokosia, lukea, ottaa päivänokosia ja aivan ehdottomasti olla juhlaviettämättä itsenäisyyttä mitenkään.

Ajauduin puoliksi vahingossa- uskokaa pois, olen sellainen ihminen, jolle käy juuri niin! - raivoamaan kuivatarvikekaapissa.
Tavallaan kyse oli ihan sellaisesta normaalista eskaloitumisesta: tekisi mieli laittaa joulua, muttakun ja muttakun ja muttakun. Että ensin pitää vähän sitä, vähän tätä ja vähän tuota. (esim. että voisi leipoa pipareita, mutta siirappi on kyykyssä jauhopussin takana ja kappas vain, päästäkseen käsiksi jauhopussiin, pitää nostella sivuun Lehtorin teekokoelma etc)


Kaivelin kaapin uumenista kaikki kriittiset massat esille, tuijotin tuimasti joka ikistä pastarasiaa, nuudelinyssäkkää ja säilyketölkkiä. Minulla on hyvin elävä mielikuva siitä että syksyllä olisin perannut kaapin jo kertaalleen. 
En vissiin kuitenkaan tänä syksynä.
Tai sitten olen tehnyt sen hommelin ilman silmälaseja, sen verran oli päiväystavaraa kaapin uumenissa.


No, kesken kuvatavarakaapin raivauksen - uskokaa pois, olen juuri sellainen ihminen - ajauduin ihan vahingossa värkkäämään tiramisua.
Kyse on ihan normaalista eskaloitumisesta. Kun siinä raivailet, alkaa ajatus vaellella sekavasti ja yhtäkkiä muistaa että jääkaapissa on isrish creme -rahkaa ja mitäs jos sitä työntäisi tiramisuun, niin mitä siitä seuraisi.




Ja kun kerran raivausputki oli sujuvassa käynnissä, päädyin miettimään, mitä tapahtuisi jos väliaikaissijoituskohdassa, hankalasti olkkarissa ryönäkasoja keräävä lipasto siirtyisikin keittiöön. 




No, sehän sopi keittiöön juuri niin kuin piti. Lehtorin sanojen mukaan niin kuin se olisi ollut siinä aina.
Keittiöstä tuli jotenkin huoneempi, ja sain aikaan kuvauksellisen asetelman.


Liikunnan pariin en valitettavasti ajautunut vahingossa, vaan yritin tehdä lähtöä ainakin monta tuntia. Aina muka tuli jotain kotinykerrettävää lisää.
Lopulta tajusin, että minun on kertakaikkisen pakko nykäistä rujo ruotoni edes hetkeksi ulos. Päätin kävellä sankarihaudoille, kun en ole siellä kait ikinä ollut. Tai ainakaan itsenäisyyspäivän iltasella.


Ensimmäistä kertaa ikinä.


Tajusin sen silmänkantamattomiin jatkuvan surun, uhrausten, luopumisten määrän. 








irrallinen lomaolo


Muistan kun keskenkasvuisena kävin silloiselta kotipaikkakunnalta Turussa oikomishoidossa. Oiontamatkat olivat toisinaan kivuliaita, aina aika väsyttäviä (miksi minulle annettiin aina aamun ensimmäinen aika?) ja sitten niissä oli toisinaan sellaista mahtavaa irrallisuutta ja tyhjänvaeltelua. Varsinkin välipysähtymispaikassa, jossa vaihdoin bussia Turun bussista kotipaikan bussiin.
Oli jotenkin tosi mahtavaa vaellella kaikesta irrallaan vieraassa paikassa.
Muistan että niihin aikoihin luin kaikenlaisia orpolapsi- ja karkailukertomuksia, joissa oli samanlaista irrallisuutta ja kuulumattomuutta.

Käväisin tässä eräänä päivänä työasioissa Tampereella.
Tällä kerralla junat osuivat kohdilleen niin, että minulle jäi pikkuisen reilu tunti ennen kokouksen alkua, juuri riittävästi.
Räntää oli, ja liukasta enemmän kuin kotona länsirannikolla, varovaisesti piti  hipsutella.
Hipsuttelin ja liukastelin omassa rauhassani lounastunnille kiirehtivien tamperelaisten keskellä, olin irrallinen ja nautiskelin ihan vain omista oloistani. Puikahtelin satunnaisiin kauppoihin ja metsästin täydellistä kalenteria ensi vuodelle ja katselin kaikenlaisia turhakkeita joita en kotonurkissa katselisi.
Sitten löysin kauppahallin!
Miksi kukaan ei ole kertonut minulle että Tampereellakin on kauppahalli?
Kauppahalleissa on aina oma tunnelmansa, siellä vasta voikin hipsutella irrallisena ja melkein kuin ulkomaanmatkalaisena.

Haluaisin ottaa Tampereen haltuuni sellaisella vähäväkisellä turkulaisella tavalla, niin että tietäisin jotain muutakin kuin juna-aseman ja Ilveksen hotellin, jossa meillä on aina kokous. 
Nyt tiedän että on kauppahalli.


Kokous oli hyvä ja päivässä parasta oli irrallaan vaeltelu ja se että junassa en nukkunut vaan luin mennen tullen ja oli melkein kuin lomalla olisi ollut



Marraskuun luetut

Voi hyvät hyttyset, joko se marraskuu meni? 
Peruslukukuukausi: monenlaista sekalaista, muutamia aloitettuja, jotka eivät marraskuun aikana aivan ehtineet valmiiksi, muutamia hyviä lukukokemuksia.

Juha Itkosen Ihmettä kaikki kosketti - varsinkin keskosvanhempaa. Melkein meinasin kaivaa plagiaattikortin esiin, niin samantapaisin kokonaisuuksin Itkonen tuntemuksiaan kuvaa, tosin toki paljon kauniimmin ja ilmavammin. Olen aivan faniutunut Itkosen kieleen, työn alla kolmas (vaiko neljäs?) kirjansa parhaillaan.
Petyn aina vähän, kun kirjailija etäännyttää itsensä määrittelemällä (tai antamalla muiden määritellä?) teoksensa autofiktioksi, toivoisin uskallusta tulla esille omana itsenään, ilman fiktiota.
Kirjavink jostain lukemastani lehdestä. 


Ja kotvimiskirja oli selvästi kuukauden hitti!

Jos taas kaipaat kevyttä hömpettä, lue Honkasalon Vie minut jonnekin (kirjavink. ihanalta P:ltä, kiitos. Osui!)

Jos kehopositiivisuus kiinnostaa, lue Jennifer Weinerin lyhärit.

Iloksenne: kuukauden luetut:
(ja koko vuoden luetut tästä klik.)

Sarah Knight: Elämä vie ja sinä vikiset. Eli kuinka lakkaat voivottelemasta sitä mitä pitäisi tehdä jotta voit tehdä loppuun sen mitä täytyy tehdä ja alkaa tehdä sitä mitä ikinä haluatkaan tehdä. Pikkuhauska elämänhallintaopus, semiroimakka kirjoitustyyli. Palastele, palastele, suunnittele ja tee. Aivan toisenlainen näkövinkkeli kuin Kotvimiskirjassa. Rubin ohjeistaa samaa asiaa, mutta minulle mieluisammalla tyylillä. Ihan kiva peruselämänhallintaopus.

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin. Tarina ajan hermolla: mitä elämältä voi haluta, jos ei oikein tiedä mitä haluaa? Onko blogien kiiltokuvamainen elämä totta, ja mistä voi tietää mitä oikeastaan elämältään haluaa, mitä tapahtuu jos on aikuinen mutta ei halua elää aikuista elämää, entä jos on vankina omassa elämässään? Sympaattisen hauska aikalaistarina nuorten naisten elämästä, blogeista ja elämän suurista kysymyksistä. Pidin ensin oikein paljon, mutta lopussa alkoi ottaa päähän, kun loppuratkaisu oli tiivistetty muutamaan sivuun ja vähän halvalla tyylillä. Kepeää ja hyväntuulista viikonloppuluettavaa kyllä. 

Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo. Vaisumpaa Lehtistä välipalana.

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki. <3 (en tiedä onko tämä autofiktiota vai mitä, mutta <3!) e-kirja

Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen, Katri Rauanjoki: Kotvimisen vallankumous. Kertakaikkisen oivallinen kirja kotvimisesta ja vääjäämisestä (sekä vähän myös prokrastinaatiosta)! Jouduin välillä kotvailemaan opuksen kanssa, mutt oi ja voi! Kyllä kannatti. Sellaisia kirjoja, jotka 1) herättävät innostusta ja inspiraatiota ja 2) aiheuttavat kysymyksen: miksi minä en keksinyt tuota ajatusta. Lue, jos olet kotviva tyyppi! E-kirja

Naoki Higashida: Miksi minä hypin. Autistisen nuoren kysymys - vastaus -kirja autismista. Suhtauduin vähän skeptisesti, koska oletin että kirja on kirjoitettu fasilitoimalla. Piti katsoa muutama kuva ja video netistä kirjan luettuani. Omalla tavallaan mielenkiintoinen kurkistus ihmismielen syvyyksiin; silti jotenkin koin, että en saanut otetta Naokin maailmasta. Olen lukenut joitakin muita vastaavantyyppisiä dokumentaatioita, joissa neurotyypillinen ja -epätyypillinen maailma onnistutaan kohtauttamaan. Liekö tässä kirjassa jotain kadonnut käännösten tai kulttuurierojen myötä? Nopea välipäla sunnuntaipäivälle. Kirjavink jonkin blogin kautta.

Ilkka Koivisto: Blogitaivas repeilee. Kirjoituksia uskosta pilke silmäkulmassa. Pieni kirjanen aiemin blogissa ilmestyneitä oivalluksia kristinuskosta. Osa hauskoja, naurattavia, sympaattisia, todellisia oivalluksia. Mukava, nopealukuinen sunnuntaipäivän välipala. Löysin blogisuosituksen perusteella.

 Ulla-Lena Lundberg: Metsästäjän hymy. Matkoja kalliotaiteen maailmassa. Lokakuussa ihastuin Lundbergin siperialaisiin lintumatkoihin, ja odotin tältä kirjalta samanlaista huumaannusta: matkoja kalliomaalausten parissa. Kirja oli tieteellisempi (?) tai ehkä perusteellisempi, jaksoin lukea sitä vain pienissä pätkissä. Kieli ei ollut yhtä ilmavaa ja kannattelevaa, kokemukset eivät olleet niin eläviä, eikä mielikuvitukseni riittänyt visualisoimaan kalliotaidetta. Kuvitusta olisi saanut olla enemmän. Viehätyin kuitenkin pyhän ja profaanin pohdinnoista ja kirjoittajan selvästä, syvästä rakkaudesta kalliotaiteeseen. Kiehtova, mutta itselleni vähän työläs luettava. Kirjavink kirjaston sinua saattaisi kiinnostaa myös -algoritmin kautta.

 Jennifer Weiner: Hungry Heart. Adventures in life, love and writing. Chicklit-kirjailijan lyhäreitä kehopositiivisuudesta, feminismistä, lapsista, rakkaudesta, sinkkuudesta, avioliitosta. Osa kirjoituksista on ilmestynyt aiemmin kolumneina eri lehdissä, osa on kirjoitettu ilmeisesti tätä kokoelmaa varten. Kirja avaa Weinerin elämän kipupisteitä ja antaa näkökulmia hänen kirjoihinsa. 

Heidi Foxell, Teemu Potapoff: Luodinkestävä. Hyvinkäällä silmittömässä ammuskelussa haavoittuu vakavasti nuori poliisikokelas. Heidin elämä muuttuu silmänräpäyksessä aktiivisesta urheilullisesta ja opiskeluihinsa sitoutuneen nuoren poliisikokelaan elämästä potilaan elämäksi. Tarina on kirjoitettu haastatteluiden pohjalta ja on paikoin hieman pomppiva. E-kirja.

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)