Jouluttaa

Yleensä säästelen ja himmailen joulukoristeluissa ja joulufiilistelyissä. Normaalisti tuon joulua sisään vähän kerrallaan, ja mieluummin aika lähellä joulua.

valoa!

Nyt olen tiptaptunnelmissa jo ennen joulukuun alkua. 

Olen testannut marmeladikuula-kukkatortut - marmeladi karkasi kuopastaan ja tortuista tuli kammottavan rujoja.

Olen leiponut pipareita - ja voihyvänenaikasentään - syönyt niitä! Minä joka nautiskelen yleensä joulun ensimmäisen piparkakun vasta aattoaamuna kahvin kanssa! 

Olen kantanut sisään joulukoristeita, tehnyt jouluostoksia, kuunnellut joulumusiikkia - oikeastaan mitä tahansa joulualkuista.

seimihommia

kasautusprobleemi

paimenet valvovat

Vain luontainen laiskuuteni esti minua suorittamasta täysimittaista suursiivousta ja roudaamasta ihan kaikkea jouluista kerralla sisään. 

Vietimme nuorison kanssa kaiken varalta minijoulua: söimme jotain kinkuntapaista, laatikoita ja niitä piparkakkuja. Ja riisipuuroa. 

Teki sielulle hyvää, tuli hetkeksi levollinen ja rauhallinen olo. 

(*)

Tämä aika, marraskuu pandemioineen pistää ihmisen tarrautumaan mihin tahansa hyvään, hyvää mieltä tuottavaan, toiveikkaaseen - vai mitä?

Mikä on sinun kaamoksentorjuntakeinosi?

Jouluihminen vai ei?

(*)

minun ei oikeastaan pitäisi kutoa: koko kroppa menee jumiin ja sain aika rapsakkaan migreenin, mutta kun se on tällä hetkellä ainoa asia mihin pystyn keskittymään ja mikä todella tuo hyvää mieltä ja levollisuutta päivään. 

*

ajastettu postaus

sisustuspohdinto

Minulle on tapahtumassa jotain. 

Olen ruvennut huumaantumaan vanhoista huonekaluista.

Kaikki alkoi muutamia vuosia sitten, kun tongimme Lehtorin mamman autotallia ja sieltä löytyi vanha myymälälipasto.

myymälälipasto vielä autotallissa ja autenttisena

Lehtorin pappa oli ominut /saanut /jotain sinnepäin/ sen vanhan Wiklundin purkuhommiin osallistuessaan, tuonut sen autotalliinsa ja säilyttänyt siinä nippeleitä, nappeleita ja vaikka mitä.

Meillä meni useampi vuosi että saimme ajatuksen ajateltua loppuun asti, kunnes kerran ihan vahingossa näin uimahallin lähellä huonekaluentistäjän mainoksen. 
Soitimme entistäjälle, tyhjensimme lipaston, huollatimme sen ja nyt se on meillä keittiössä ja on ihana.
Elintarvikkeita siitä ei oikein voi säilyttää; vuosikausien nippelit ja nappelit ovat tehneet laatikoille hallaa, enkä oikein uskalla niitä kovin järein välinein pestä. Olen hiljalleen paperoinut laatikoita ja säilyttelen niissä kaikenlaista sälää ja roipetta, lautasliinoja ja muuta.

Haluaisin muutamia apteekkarikylttejä vielä laatikoihin.

laatikoissa on reikiä, koska myytävät tuotteet on kiinnitetty
laatikoihin näkyville

 

Kurkista miltä se näyttää nyt.

No, meni muutamia vuosia, enkä kauheasti ajatellut vanhoja - tai edes uusia - huonekaluja. Kunnnes lapsilauma alkoi vähetä ja meille alkoi tulla uutta tilaa ja uusia mahdollisuuksia.

Saimme vihdoin oman makuuhuoneen ja olkkarista tuli ihan oikea olohuone.

olohuone muutosvaiheessa kesällä 2019

olkkari joulukäytössä 2019

Tykkään tai tykkäämme vaaleasta, avarasta, suomalaisesta.

Olkkarissa on suuri ruokapöytä. Sen ympärille mahtuu vaivatta kuudesta kahdeksaan henkilöä ja yksitoistakin vielä kohtalaisen mukavasti. 
Olkkarissa on myös telkkari-vetelehtimistila: nojatuolit, sohva ja teeveetaso.
Seinät ovat vaaleat ja paljaat (säästämme taiteeseen, mutta matkailu tuntuu menevän ohi prioriteeteissa)

Viime aikoina olen alkanut yhtäkkiä haaveilla vanhoista huonekaluista.

Joskus viime kesänä juttelimme mamman kanssa ties mitä huonekalujuttuja, ehkä sitä että meillä olisi käyttöä vuodesohvalle, ja mamma muisti yhtäkkiä että jossain vintillä sellainen olisi.

Tongimme vinttiä...

vuodesohva 1960-70 luvulta

... ja löytyihän sieltä juuri passeli vuodesohva. Tukeva, mukavan matala ja ryhdikäs.

Löytyi myös nojatuoli, jossa istuminen on äärettömän mukavaa. 

nojatuoli, harmi kun näitä oli vain yksi jäljellä

huollettu nojatuoli on minun 

Soitimme entistäjälle, veimme istuimet huoltoon ja nyt meillä on uusi tukeva sohva ja kukaties maailman mukavin nojatuoli. 

Olkkari joutui uuteen myllerrykseen.

Emme ihan malttaneet luopua vanhasta kulmasohvasta, mutta sille löytyi väliaikaispaikka.

uudistettu olotila ja ihana sohva

vanhasta kulmasohvasta tuli pitkä sohva 
tässä se on väliaikaispaikallaan

Nyt kun on alkanut näyttää siltä, että keskimmäinen on lähtökuopissaan ja matkalla maailmalle enempi-vähempi pysyvästi, olen alkanut haaveilla olkkarin uudistamisesta vielä kertaalleen ja omasta kirjasto-vieras-työhuoneesta toistaiseksi sellaisesta, johon tarvittaessa nuori voi palata ilman että tulee ihan kamala kaaos

Mamman vintillä on nimittäin senkki...

Jos sen kunnostaisi ja laittaisi sohvan paikalle. 

Tai ehkä teeveetasoksi? 

Jos antaisi olkkarin muuttua vähän tummemmaksi? 

Voisiko nojatuolit ryhmitellä uudelleen?

Miten hienon uuden sohvan saisi paremmin esille ja käyttöön? 

Nythän me kökötämme nojatuoleissamme tai lönötämme lessusohvalla, nuoriso nauraa kummallekin vaihtoehdolle.

Ja mitä laitan kirjasto-vierashuone-työhuoneeseen?

Löydänkö jostain sellaisen kivan kirjoituslipaston?

keittiöpohdinto ja blogiruokaviikko

Tunnustuksia.

Olen kasauttaja. Vaikka kuinka järjestän ja etsin jokaiselle tavaralle paikkansa, kerääntyvät tavarani kasoihin, nytysiin, röykkiöihin ja pinoihin kaikille mahdollisille pinnoille.

Keittiön työtaso on henkisen mielentilani mittari. Mitä kasautuneempi keittiön työtaso on, sitä syvemmällä olen itsessäni ja sieluni kurinoissa, marraskuussa tai muussa yleisessä pimeydessä.

Yksi nuoristani ei voi sietää kasautustaipumustani, eikä ainakaan sitä että keittiössä on kasoja, tai vain aavitosen kokoinen työtila pilkkomiseen ja muuhun puuhasteluun.

Aika noloa kun lapsi rupeaa komentelemaan siivoamisasioita.

Päätin järjestää pääkoppani, sieluni ja keittiöni työtason.

 

Ihan kuvan kaltainen työtaso ei sentään koskaan ole: meneillään on raivoisa raivausprojekti. Mutta tavoilleni uskollisena en tietenkään raivannut työtasoa voidakseni raivata kaappeja. 

Lopputulos on huomattavan huojentava, ja kokkailu muuttui aika paljon mukavammaksi.

Kaikkien aikojen blogiruokaviikko:

maanantaina tein Emman linssikastiketta (vähän omalla twistillä) - lämmin suositus, testaa ja totea hyväksi! Rinnakkaisruokana tarjoilin melkein itsekeksimääni stroganoff-tyyppistä bolognesesoossia. Se on ihan tavallinen jauhelihakastike, johon lisätään purkillinen craime fraichea tai smetanaa. On herkkua sekin. Kumpaakin jäi yli, ja jämät laitettiin pakastimeen odottamaan.

tiistaina testasin Rouva Kepposen savukalapastaa, joka ei ihan onnistunut. Selvästi puuttui valkoviinilasillinen vierestä, ja maustamisen kanssa olisi pitänyt olla rohkeampi.
Jatkokehittelyyn, ehdottomasti!
Itse pidän ehkä kuitenkin enemmän kylmäsavukalasta pastan kanssa.

Rinnakkaisruokana tarjoilin Pinkin carbonaraa: tähän ei löydy Pinkiltä ohjetta, mutta lukuisia mainintoja. Tein broiskupekonista. Se oli hyvää! (no pakkohan minun oli maistaa!) (olisi sillekin kelvannut joku viinilasillinen kyytipojaksi)

keskiviikkona tarjoilin itsekeksimääni mielikuvituksellista comboa riisiä ja kanakastiketta. Rinnakkaisruokaa ei ollut, koska kelpasi kaikille syöjille.

savukalapastaa Kepposlaisittain

Kaikkina edellämainittuina päivinä tarjolla oli myös kasviksia (=porkkanaa, kurkkua, paprikaa pilkottuna lautaselle) sekä oma viritelmäni tabouleh-salaatista.
Minä teen sen näin:

Mittaa astiaan 2 dl couscous-ryynejä, mausta suolalla ja jollain pippuriseoksella. Keitä 2 dl vettä. Kaada ryynien päälle. Anna ryynien turvota. Lisää vielä vähän suolaa ja (oliivi)öljyä, sekoita lusikalla irtonaiseksi.

pilko yksi  punasipuli hienoksi, laita salaattiastian pohjalle ja ripottele päälle aavistus sokeria, anna itkettyä hetkinen.

Kuutioi muutama vähän pehmeä tomaatti, lisää salaattiastiaan.

Lisää jo vähän jäähtynyt couscousryyni.

Hienonna ruukullinen persiljaa, lisää salaattiastiaan. 

Sekoita salaatti, maista ja mausta: lisää tarvittaessa öljyä, suolaa, pippuria. Minä laitoin myös hiuksenhienon lirauksen valkoviinietikkaa. (vajaan teelusikallisen!)
Anna maustua ja jäähtyä kylmässä.

couscousryynit turpoamassa

Aika aneemista, pitää näköjään treenata ruokakuvausta. 

torstaina tarjoillaan ilmeisesti makkaraperunat (eli lohkoperunoita ja jotain vähän parempia nakkeja, jotka Lehtori valitsi) ja perjantain ruoka on toistaiseksi mysteerin verhoon kiedottu salaisuus.

*

Kasauttamisominaisuuteni takia olen alkanut haaveilla omasta työtilasta tai työpöydästä. Nyt siirtelen tuikitärkeitä kasojani paikasta toiseen. Olisi mahtavaa jos olisi sellainen vanhanaikainen kirjoituslipasto jossa olisi postilokerikkoja ja muuta ja josta saisi kannen kiinni kun tulee vieraita.
Oliko joskus jossain lastenohjelmassa sellainen täti jolla oli hieno postilokerikkopöytä? 

Näyttäisi siltä että keskimmäinen lapsukainen lähtee ihan oikeasti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vuodenvaihteen jälkeen (nythän hän on ollut vajaa puolet viikosta pääkaupunkiseudulla, mutta käytännössä asuu edelleen meidän nurkissamme). 

Olen hyvin toiveikas oman työtila/kirjasto/vierashuone-hankkeen toteutumisen suhteen. 

Olen keksinyt jo ainakin viisi vaihtoehtoista mallia ja sisustusratkaisua. 

Tarvitsen poramiehen. 

Ja villeimmissä unelmissani myös lattiamiehen. Jee.

*

ajastettu postaus

marraskuukriizi

 mistä tietää että on marraskuu?

Marraskuu on palelemiskuukausi. 

Lokakuussa ja muina mukavina kuukausina vaeltelen päivisin kotiasussa, kulahtaneissa vajaamittaisissa trikoopöksyissä (tunnetaan myös nimellä A:n housut, koska ne ovat kiipeilevän nuoren A-nimisen kaverin entiset treenipöksät, joista on jonkun ihmeellisen vinksan kautta tullut minun lempikotihousuni. en oikein ymmärrä, miten ne ylipäätään ovat päätyneet meille. A on aikuinen ja asuu toisella paikkakunnalla, eikä ole koskaan käynyt meillä. sitä paitsi ne ovat kaksi kokoa liian pienet, en ymmärrä miten edes mahdun niihin. mutta mahdun ja ne ovat mukavat ja niissä on taskut.) ja teepaidassa.
Jos on sateisempi päivä saatan vaihtaa teepaidan pitkähihaiseen trikoopaitaan.
Ja aina kun syön, laitan päälle hupparin, syödessä tulee usein vilu.
Öisin nukun normaalisti pyjamassa, tai shortseissa ja teepaidassa.

Marraskuussa päivät menevät edelleen samalla linjalla, kotivermeissä, eikä ole mitään ongelmaa.
Illoille ja öille tapahtuu jotain.

Iltaisin, siinä vähän yhdeksän jälkeen, alkaa paleleminen.
Ihan raivoisan jäätävä paleleminen.

Olen kokeillut kaikkea mitä mieleen juolahtaa.
Kylmää suihkua.
Kuumaa suihkua.
Ei suihkua.
Saunaa.
Ei saunaa.
Särkylääkettä.
Naturellia.
Yömyssyä.
Raivoraittiutta.
Iltajumppaa.
Käpertymistä sohvanmuotoiseksi.
Lämmintä iltapalaa.
Kylmää iltapalaa.

Mikään ei auta.
Ei mitään väliä, syönkö pakastevadelmia vai enkö syö - tai mihin aikaan niitä syön. 
Palelen.
Ei mitään väliä, menenkö kuumaan suihkuun vai enkö mene - tai mihin aikaan menen.
Palelen.

Muutama päivä sitten kävi niin, että istuin sohvalla tekemässä opiskelu- ja muita istumista vaativia hommeleita ja yhtäkkiä aloin palella.
Palelin niin paljon että ajattelin tulevani kipeäksi kesken kotitehtävien. Näin jo sieluni silmin itseni riutumassa pieluksellani kuin entisten tyttökirjojen sankaritar että köh-köh.

Pistin kylmät käteni Lehtorin niskaan, ja se lähetti minut viipymättä kuumaan suihkuun.

Suihkun jälkeen aloin pukeutua.

Jos normaalisti päivällä tarkenen yksillä trikoohousuilla ja teepaidalla, niin nyt pistin päälle:

Yhdet trikoiset pyjamahousut.
Niiden päälle yhdet flanellihousut.
Yhden trikoisen perinteisen aluspaidan.
Sen päälle toisen trikoisen pyjamapaidan.
Sen päälle collegehupparin.
Kaulaan huivin.

Ei auttanut.
Lisäsin toisen huivin.
Kääriydyin Emoon (järisyttävän iso ja oudonvärinen fleeceaamutakki).
Ja palelin edelleen.

Teini alkoi urputtaa että ei pitäisi lisätä, vaan vähentää vaatetusta, kun kuulemma estän oman lämpenemiseni ja koteloin kylmän kaverikseni.

Nukkumaanmennessä tarkistin vielä, mistä löydän hätävaralisävaatteita yöllä jos en vieläkään lämpeä.
Otin pois huivit ja collegehupparin, mutta käärin pääni kokonaan toisen huivin peittoon ja pistin Emon peiton päälle lisäpeitoksi. (jalassa siis tuplahousut ja päällä tuplapaita)

Kun makasin ihan hiljaa ja liikkumatta paikallani, muodostui peiton alle mukava lämmin pesä, jossa juuri ja juuri tarkenin olla.

Puolen yön tuntumassa uskalsin heittää pois Emon ja päällimmäiset housut. Kahden kieppeillä päällimmäisen paidan, eli palasin normaaliin nukkumisvarusteluun.

Mikä ihme voisi auttaa paleluun?

Ja mikä ihme sen aiheuttaa?

Ennen kuin kukaan ehtii keksiä että kiertelevä pandemiahan se siellä kolkuttelee, niin tätä on ollut jo eKor, eli muinaisina vuosina.
Tosin se tuntuu vuosi vuodelta pahenevan vain.

*

Marraskuu meinaa muutenkin lannistaa.
Menin käymään kirjastossa ja totesin että ei täällä ole mitään luettavaa.

Sitten yritin piristää itseäni kuuntelemalla musiikkia.
Pahempi homma, suoratoistopalvelussa ei ollut mitään kuunneltavaa.

Minua ei huvita mikään. Yhtään mikään.
Paitsi kutominen. Kudoin rumaa paitaa melkein viikon ja sitten purin sen, kun se oli niin ruma.
Niskat tulivat kipeäksi, ja harmitti kun olin käyttänyt viikon sellaiseen rumuuteen mikä ei johtanut mihinkään. olisin kumminkin voinut tehdä kaikenlaisia kivoja asioita, tai edes nättejä. esim. piirtää kukkasia johonkin muistikirjaan tai ripustaa jouluvalot.
Se oli niin ruma, ettei sitä voinut hyödyntää edes mauttomana joulupaitana.

Mikä neuvoksi, rakas leelia-täti ja kaikki blogiyhteisön viisaat naiset?

*

ajastettu postaus

pieni uupunut huokaus

Mahtaisikohan museoistuskelijan työ olla mukavaa?

Saisikohan siinä hommassa enimmäkseen olla rauhassa ja mietiskellä omiaan? 

Jotain uupumuksen tapaista kai ilmassa. 

Haluaisin vain olla rauhassa ja mietiskellä. Tai olla mietiskelemättä.

*

Saako aloittaa jouluhössötyksen?

Yleensä olen odottanut adventtiin asti.

Yön aikana oli satanut lunta ja tuli talvis-jouluinen-jouluis-talvinen fiilis.

Ajattelin että en todellakaan odota mihinkään adventtiin.

Melkein menin ennen töihin lähtöä kaivelemaan joulukoristeita esiin.

kissinvillat - toivepostaus

Elma, Elma Kelminen, Neiti Pesonen, Skelmi, Skelma, Elmaskelma, Mokoma Rotta, Rusu

ihan tässä muina kissoina oleilen

jos mä ihan muina kissoina vaan katselen miten lanka juoksee

 

ihan pikkuisen vaan lajittelen lankoja

pahus, itsehillintä petti

Arwen, Arppu, Butski, Butski-Lutski, Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Rönäperän ja Muiden Vähäisempien Maiden Prinsessa

suuri spaghettihirviö uhkaa kissaeläintä

mokoma grr:n spaghetti

kyllä näytän sille kissantassut

Elma ja Arppu ovat kilpikonnanvärisiä maine cooneja. Entisiä narttuja, nykyisiä sukupuolineutraaleita. 

Arppu edustaa ulkomuodoltaan uudempaa linjaa, Elma vanhempaa standardia. Molemmat ovat rotuisiksiin aivan liian pieniä, Elma varsinkin on aivan hiiri.

Elman esiesiesivanhemmista löytyy jäänteitä ensimmäisistä suomalaisista cooneista, ja Elma päätyi meille juuri siksi, sellaiselta kasvattajalta jonka kanssa olemme olleet tekemisissä jo aiemminkin.

Jos ovikello soi, Elmalla alkaa tuikitärkeä kokus sängyn alla tai muussa sopivassa kokustilassa.

Elma rakastaa katsoa telkkarista James Bondia, biljardia ja satunnaisesti myös futista. 

Arppu on terapiakissa. Se tykkää juoda kahvia (=tunkea syliin varistelemaan karvaa kun ihminen yrittää istua kaikessa rauhassa lukemassa ja nautiskelemassa kahvia)

Ne eivät ole kavereita keskenään.

Elma on kova kiroilemaan. 

Elmalla on elmanpainemittari. Kun se alkaa heilua, on syytä lopettaa kissan silittäminen ja sille jutteleminen, tai Elma alkaa haistatella. Ennen Elma oli Pojan paras ystävä. Sitten se Pojankehveli meni ja muutti muualle, nykyään Elma kiroilee Pojalle aina.

Arpun mielestä makaaminen keskellä tohinaista lattiaa kun ihmiset tohisevat, ei ole kuitenkaan tarpeeksi keskellä. Jos joku ei meinaa kompastua kissaan, on kissa epäonnistunut tehtävässään.

Elma juttelee valtavasti.

Arppu sanoo skruik.

kissa mahtuu mihin vaan

mää ja Elman isoisoiso(?)eno Leevi, samalta kasvattajalta

catfight

Elmassa jyllertävät luovuuden voimat; me laamataan (=maalataan) yhdessä

Elman mielestä laamaamisessa parasta on vesivärikuppi

ja tussit

yrititkö pöytää kattaa? 

vastauksia kysymyksiin

 Kähvelsin lämpimikseni haastepostauksen Emmalta (kun kissajuttu on vielä työn alla..!) - saanpahan vähän napinaa näppäimistöön ja blogivireen pidettyä yllä.

To do

Suosikkirutiinini

Yleisesti ottaen tykkään monista rutiineista, arjesta ja tavallisista asioista, mutta jos alan ajatella niitä, alkaa heti hermostuttaa ja ahistaa. Sekopäistä, totisesti.
Uusin rutiini on ihan itsestään syntynyt, tai oikeastaan kevään koronasululta elämään jäänyt arkiaamujen rutiini. Ennen join kahvia ja luin kirjaa aamupalalla vain viikonloppuisin, nykyään jo joka aamu:
Herään jostain syystä melkein puoli tuntia ennen herätyskellon soittoa ja hipsuilen kaikessa rauhassa hereille. Kun olen saanut tavalliset aamuhommelit hoidettua, minulle jää aikaa syödä aamupalaa ihan itsekseni, hyvän kirjan kanssa. Muu väki kömpii keittiöön siinä vaiheessa kun olen kahvisammiollisen puolivälissä, hetkeksi maailmasta paenneena ja olosuhteisiin nähden (aikainen aamu!) hyväntuulisena. Kaikkein parhaimmillaan olen onnistunut lämmittämään aamukahvimaidon juuri sopivan kuumaksi, niin että kahvi on hyväilevän lämmintä ja kirjana on joku lempeä hyvänmielen kirja.

Viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe

Välttelen vierailla kielillä puhumista. Kätevä asenne sekin, jee. En yleensä onnistu sanomaan mitään noloa, koska en onnistu sanomaan yhtään mitään: jos pitää yllättäen puhua kielillä, jäädyn ja hyydyn totaalisesti. Viimeksi harmitti kun en tiennyt, mikä olisi lieve (esim. kankaan lieve) englanniksi, enkä keksinyt mitään korvaavaa tapaa ilmaista asiaa. Minun olisi pitänyt sanoa että seuraavaksi taittelemme pressun liepeet, olin että öööö - asia ei juurikaan edennyt.

Luotatko ihmisiin

Kyllä, melkein liiankin kanssa. Minusta lähtökohtaisesti kaikki ihmiset ovat hyviä tyyppejä (paitsi tyhmät tyypit) ja vaikka olenkin pessimisti, niin maailmassa silti tapahtuu enimmäkseen hyviä juttuja. 

Oletko koskaan rikkonut lakia, edes näennäisesti

Oivoi, kävelen toistuvasti päin punaisia, ja tötöilen pyöräillessäni lakkaamatta.
Olen tuonut rajan yli enemmän kuohuviiniä kuin on sallittua ja antikasta ostamiani kirjoja myös (mikä on naapurimaan lakien vastaista). Ehkä ne rikokset ovat jo vanhentuneet? 

Oletko koskaan menettänyt ystävää

Erilaisten muuttojen ja elämäntilanteiden muuttumisten takia kyllä; mutta en muuten.

Mitä huomaat ensimmäisenä ihmisessä

Asenteen? Ilmapiirin sen ihmisen ympärillä? Itsevarmuuden tai sen onko ihminen väleissä itsensä kanssa? Jotakin sentapaista. Sen, onko ihmisen lähellä helppo olla vai täytyykö keskustelua ja olemista laahata perässään.

Unelmiesi asuinpaikka

Viihdyn Turussa. Olisi kiehtovaa asua vanhassa kivitalossa, mutta niitä on vain keskustassa, jonne taas en kovin mieluusti asettuisi. Turun keskustan liepeillä jossain, en kovin suuressa asunnossa. Olen katsonut mukavan asuinpaikan, mutta siellä sijaitsevat asunnot ovat pohjaratkaisuiltaan surkeita. Saako laahata kokonaisen kerrostalon paikasta toiseen? 

Milloin olet ollut eniten peloissasi

Onnekas kun olen, en ole joutunut elämässäni juurikaan pelkäämään. Nuorimmaisen syntymä lienee monella tapaa kuohuttavin vaihe elämässä.

Epäsuosittu mielipiteesi

Jätteiden lajittelu ja kaikenlainen kierrättäminen on tyhmää. En ymmärrettävästi huutele näkemystäni kovinkaan kovaan ääneen ja toimin parhaan kykyni mukaan niin kuin kuuluu, mutta ottaa se päähän. Osittain siksi että en ole saanut järjestettyä kodin jätepistettä edes lähellekään kelvolliseksi. Haluaisin että jostain ilmeistyisi jätekeiju (tai vetreä nikkaritaitoinen nuorimies) joka kertoisi kuinka laatikkokerrostalon 50cm leveään allaskaappiin tehdään toimiva ja selkeä jätteidenlajittelujärjestelmä. Pelkästään sen muutaman vuoden aikana, mitä tässä olemme asuneet, ovat taloyhtiön (ja kaupungin, ilmeisesti!) systeemit muuttuneet pariin kertaan, nyt tilanne näyttäisi vakiintuneen. Tule jätekeiju, tule!
Tai nyt olen kyllä vähän epäreilu. Minusta roskien vieminen on ylipäätään tyhmä kotihommeli, ja se onkin työnjaossamme määritelty Lehtorin hommeliksi. Minä jätän purkit ja purnukat mielenosoituksellisesti levälleen tiskipöydälle, mistä hän ne hoitaa edelleen. Niin että onhan minulla jätekeiju. 

Missä olet viettänyt elämäsi parhaan loman

Olimme monta vuotta sitten koko perhe kahden viikon lomalla Kreetalla, Rethymnonissa. Paikka sinänsä ei ollut mitenkään erityisen erityinen, mutta loma oli ihana. Se oli pitkä ja rentouttava, lapset olivat juuri sopivassa iässä (siinä kymmenen korvilla). Ensimmäiset kymmenen päivää ne vain uivat ja leikkivät yhdellä ainoalla ämpärillä hotellin uima-altaassa. Me luimme, juttelimme ja torkuimme. Juttelimme monen vuoden jutut ja torkuimme monen vuoden torkut. Sitten teimme yhden pitkän päiväretken. Sitten lapset uivat vielä kolme päivää lisää. Yhden lapsen iho halkeili, kun se oli uinut niin paljon.
Rentouttavin loma ikinä, luulisin.

Mitä ihailet toisissa ihmisissä

Rentoa itsevarmuutta ja tyylikkyyttä.

Minkä asian suhteen olet intohimoinen

Siihen että farkut jalassa (tai ylipäätään päivävaatteissa) ei saa mennä petaamattomaan sänkyyn! 
Yhdyssanojen ja oikeakielisyyden!
Perusopetuslain siihen pykälään että "perusopetus ja kaikki siihen liittyvät välineet ovat oppilaalle maksuttomia" (ja vähän myös siihen pykäläään että "oppilaalla on oikeus oman uskonnon opetukseen" mutta en niin fanaattisesti, tai tarkalleen ottaen se kohta että ev.lut kirkkoon kuuluvalla on oikeus oman uskonnon opetukseen, kun meillä syötettiin nuorisolle jotain yhteiskatsomuksellista hapatusta. Ei sillä oikeasti sinänsä ole väliä, kun niissä on tietyillä vuosiluokilla sama oppisisältö, mutta oppilaalla on silti lain takaama oikeus oman uskonnon opetukseen. että ehkä tätä nyt ei pidä laskea intohimon kohteisiin sittenkään, unohtakaa se)
Lasten leikin suhteen olen myös intohimoinen. Meillä sai olla lelut levällään ja leikit melkein missä vaan, koska minun mielestäni leikki on pyhä. Enkä tunnusta ikinä sanoneeni mitään sellaista että leikissä ei voisi tapahtua jotain. Itse kyllä olin kamalan huono leikkimisessä silloin kun lapset mukaan kinusivat. Puolustan lasteni oikeuksia milloin mihinkin järjettömään, jopa silloin kun asia saattaa olla omien näkemysteni vastainen.