sunnuntai 25. elokuuta 2019

budjettikurihetki

Käytän nykyään äärettömän harvoin käteistä rahaa. 

Nyt jostain syystä minulla oli kukkarossani muutakin kuin kärrypoletti, ja päätin oitis haastaa itseni:
miten pitkälle alkavaa viikkoa pääsen käteisvarannoillani?

Inventoin: minulla on 50e.
Ja viisisenttinen, sen taidan lykätä kolikkopurkkiin, niin on mukavan pyöreä tasasumma. 




Jääkaapissa on tällä hetkellä kaksi avaamatonta (isoa) maitoa, vähän perunoita, porkkanoita, sipulia ja joku kanafilemikälie-paketti. 
Jogurttia on ja kaikenmoista muuta pientä sälää ja roipetta (salaattiaineksia, omenoita, mansikoita, mitä nyt satuinkaan lauantaina ostamaan)
Puuttuu ainakin juusto ja luultavasti kerma.

Miten pitkälle tätä viikkoa pääsen käyttämättä korttia?


*

elokuun postaus päivässä.

Mistä ihmeestä oikein voisin kirjoittaa?
Kaikki ideat otetaan ilolla vastaan!

lauantai 24. elokuuta 2019

Tankotanssin alkeet

...eli näin pyöräillään

1. noudata liikennesääntöjä
Pyöräile kevyenliikenteen väylällä tai ajoradalla. Jalkakäytävä kuuluu jalankulkijoille.
Kun ajat ajoradalla käytät autoilijoiden sääntöjä.
Ole ystävällinen ja vältä loivia tosta vaan koko risteyksen yli -kurveja.

2. käytä suuntamerkkiä 
Opettele hyvä ihminen irroittamaan käpälä tangosta sen verran pitkäksi aikaa, että voit näyttää suuntamerkkiä kun käännyt. Pieni huiskaus tai vilkaisu kääntymissuuntaan ei ole suuntamerkki.
Eikä pääsi yläpuolella leiju ajatuskuplaa saati karttasovellusta joka kertoisi mihin olet menossa.
Käytä suuntamerkkiä! Käytä sitä reilusti, isosti ja riittävän pitkään.
Jos et uskalla irroittaa kättäsi tangosta, sinun ei pitäisi pyöräillä ensinkään.

3. peräkkäin
Pyöräkaistat ovat yleensä aika kapeita. Fillaroi kaverin kanssa peräkkäin kun on muuta liikennettä.
Juoruilulle on varattava aikaa muualta, tai pyöräreitti jossa ei ole vastaantulevaa liikennettä.

4. oikeanpuoleinen liikenne
Emme ole koskaan milloinkaan ikuna kuuluneet brittiläiseen imperiumiin. Aja tien oikeata laitaa.

5. järkevä tilannenopeus
hidasta koirien, lapsukaisten ja mummoryppäiden kohdalla. Kilauta vähän merkiksi että olet tulossa, jätä kohteliaasti riittävästi säikähdysvaraa ja ohita maltillisella nopeudella.
Sen pahemmin pyörällä kuin autollakaan ei kaupunkien nykivässä liikenteessä menetetä merkittäviä aikoja kohteliaisuuden vuoksi. Jos kiirettä pitää, lähde vähän aiemmin.
Vilkkailla ja sekavilla väylillä (Turussa jokiranta) kannattaa nopeus pitää suosiolla maltillisena ja välitykset riittävän kevyinä.



*
Vinkkejä autoilijoille ja jalankulkijoille  henkilökohtaisen pyöräilyraivon laannuttamiseksi

1. kolmio
Kun sinä autoilija tulet kolmion takaa, olet väistämisvelvollinen ihan kaikkiin nähden.
Työmatkasi kestää huomattavasti pidempään jos joudut setvimään pyöräkolaria, kuin jos pysähdyt muutamaksi sekunniksi sen kolmion taakse.
Ai juuri sopivan tyhjä kohta eikä autoja tulossa? Olen pahoillani, mutta pyöräilijällä on silti etuajo-oikeus.

2. oikeanpuoleinen liikenne
myös jalankulkijat: me emme kuulu brittiläiseen imperiumiin. Käytä tien oikeata laitaa.
Vilkkaasti liikennöidyillä väylillä mummoryppäät, sinkoilevat naperot ja liukuhihnakoirat ovat turvallisuusriski.
Mummorypäs voi kulkea hetken hanhenmarssia, naperot, koirat ja muut vähäväkiset pidetään suojan puolella, tien oikeimmassa laidassa. Silloin ei tarvitse heristellä sormimerkkejä eikä huudella perään.

3. ne väistämissäännöt
Esitetään ihan tajuttoman monimutkaisesti. Käytännössä: autoilija, sinä väistät.
On yksi ainoa tilanne, jossa pyöräilijä väistää: kun ei ole kolmiota ja kun pyöräilijän ja autoilijan tiet risteävät.
Kun pyöräilijä taluttaa, hän on jalankulkija: ähäkutti autoilija, sinä väistät!

*

Vinkkejä ihan kaikille

Yleinen huomaavaisuus:
Liikenne olemme ME.

Niin kiire ei saa olla kenelläkään, ettei voisi noudattaa liikennesääntöjä.
Matkanteko hidastuu huomattavasti tai voipi kokonaan katketa jos samaan soppaan työnnetään auto, pyöräilijä ja jalankulkija liukuhihnakoiran kanssa.
Tai ainakin monelle tulee todella paha mieli.











perjantai 23. elokuuta 2019

simppeli vuokaruoka

1 rs (n. 400g; voi olla vähän enemmänkin, tai vähemmän) kanasuikaleita, mieluisalla tavalla marinoituja
pari sipulia
1 1/2 pr kermaa
1 ps (750g) valkosipulikermaperunoita

Ruskista suikaleet ja pilkottu sipuli.
Laita vuokaan perunat, suikaleet ja kermat, sekoita vähän.
Pistä uuniin, 200 asteeseen vajaaksi tunniksi.

Halpaa-helppoo-melko nopeeta.
Hinnaksi tuli alle 10e.

Ja koska tämä on yök-en-syö -kategoriaa, siitä riittää vaikka kuinka monelle syöjälle ja vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Jee.

Jos uskallat kikkailla, niin laita joukkoon kasvikunnan tuotteita, vaikka porkkanaa paloteltuna.
Tai paprikaa.
Kanasuikaleet voi vaihtaa jauhelihaan.
Tai vaikka johonkin tofusuikaleeseen. Tai en tiedä, millaisia niistä tulee, en ole testannut.



*

elokuun postaus päivässä -putki jatkuu ja jatkuu.



torstai 22. elokuuta 2019

Vinkkivitonen: liiku!

Yhtenä päivänä päätin mennä uimaan isolle hallille - kun oma lähihalli on vielä kesätauolla.
Sitten kesken matkan muistin, että maauimala on oikeastaan sopivammin matkan varrella, ja päätinkin mennä sinne.
Se oli mokoma kiinni.
Harmitti vietävästi.

Tein uuden yrityksen myöhemmin kotimatkalla, ja maauimala oli auki ja solahdin altaaseen hups vain ja vesi oli suloista ja lohdullista ja kroppa löysi tutun rytmin ja mieli lepäsi.
Tai melkein lepäsi, kun aloin pohtia liikuntaa ja liikkumista.

Ihan ensin ajattelin, että varmaan ensimmäisen kerran ikinä elämässäni ihan oikeasti huomaan tarvitsevani ja myös kaipaavani liikuntaa.
Voittopuolisesti olen nimittäin ollut pikemminkin runojenrustailusta ja lauseenjäsennyksestä kiinnostunut nörtintapainen, jonka mielestä liikunta on lähinnä ihmisten kidutukseen tarkoitettu poikkeuksellisen raaka ja raadollinen metodi.

Näin aikuistuessani nimittäin huomaan, että kroppa pistää herkästi hanttiin.
Eikä tokeennu laisinkaan kovin helposti mistään.
Päivän verran sohvannurkkaa ja ihanaa kirjaa mutkistaa ja jäykistää minutkin sohvanmuotoiseksi.

Miten lauseenjäsennykseen taipuvainen nörtintapainen voi oppia liikkujaksi?

1. loputtomasti toistoja.
Loputtomasti.
Aloin pitää pyöräilystä vasta kun olin pyöräillyt työmatkoja usean vuoden ajan.
Sama pätee uintiin. Se on kaikista liikuntalajeista se jota aina olen inhonnut vähiten. Ja siitä tulee vähiten lihaskipuja.
Mutta se, että uinnista on tullut elämässäni olennainen juttu, on vaatinut vuosia. Näihin vuosiin mahtuu myös taukovuosia, jolloin vesi on ollut liian märkää, kylmää ja pimeää, enkä ole uinut ollenkaan.

2. kokeiluja
Olen kokeillut vaikka mitä. Siltikin etten sanottavasti pidä liikunnasta.
Afrotanssia, irkkutanssia, tai chita, uintia, lenkkeilyä, sauvakävelyä, pyörätuolitanssia (helkatan paljon tanssia siihen nähden, että olen kroonisen vasenjalkainen), jotain jumppaakin joskus
Selvästi omia lajejani ovat uinti ja kävely, sauvoilla tai ilman.

3. Oivallus
Useina päivinä minut pitää käynnissä paitsi kourallinen lääkkeitä myös syväänjuurtunut haave siitä, että jonain unenomaisena päivänä istun jossain ihanassa etelän lämmössä viettämässä eläkepäiviä ja minulle kaataa jotain prosenttipitoista juomaa Horge, joka on verhoutunut vain lannepyyhkeeseen ja on lämmintä ja lempeää.
Kannattaa pitää itsensä senvertaisessa kunnossa, ettei Horgen tarvitse riisua villahousujani, vaan saan ne ja mummoalkkarit riisuttua ja puettua itse. (höh! naiset elävät pidempään. Mutta jos Lehtori on hengissä, niin saa kaikin mokomin verhoutua lannepyyhkeeseen, katselen mieluusti)
Kun nuorilta urheilijoilta kysytään tavoitteita, ne tähyävät usein parin olympiadin päähän.
Minulla tavoite on kukaties hieman kauempana (kaiketi neljä olympiadia?) mutta selkeä sporttitavoite on.
Pitää taipua riisumaan ja pukemaan itse ja pitää olla niin hyvässä kunnossa että voi rauhassa rupsahtaa.

4. Oivallus2
Säännöllisyys: liikkua pitää säännöllisesti. Mieluiten melkein päivittäin. Tässä auttaa askeltavoite.
Silloin kun vielä hölköttelin, kävin lenkillä ulkokaudellani lähes päivittäin.
Tänä kesänä olen yrittänyt ehdollistaa itseni päivittäiseen kävelyyn.

Säännöllisyys on helpompaa, kun liikunnan saa ujutettua luontevasti arkeen: työpäivän jompaankumpaan ääreen tai jonkun toisen asian yhteyteen.
Jos ehdin sohvannurkkaan istumaan ja saan kirjan käteeni, en pääse enää ylös.
Uimassa käyn mieluiten aamulla ennen töihinmenoa tai heti töiden jälkeen.
Kävelyn yritän tehdä niin, että kotiudun sopivasti päivän pääuutisille.

5. Oivallus3
Tunti on keinotekoinen keksintö. Minkään liikunnan ei tarvitse kestää tuntia.
Ruuhkavuosissa - ja vielä niiden jälkeenkin - aika voi olla kortilla.
On parempi tehdä vähän ja säännöllisesti kuin yrittää ahtaa täyttä tuntia muutenkin täyteen ohjelmaan.
Jos ehdit kävelylle kolmeksi vartiksi, ota ja kävele.
Jos nuoriso selviää omillaan vain puoli tuntia, tee jotain silloin.
Yhdistä oma liikuntasi keskenkasvuisten liikuntaan: joillain toimijoilla on rinnakkaistunteja. Lapsen treenien aikaan voi aikuinen liikkua: kävellä, hölkätä.

Tämän syksyn tavoitteitani:
- askeltavoite noin suunnilleen päivittäin. Se tarkoittaa melkein joka päivä sitä, että jossain käänteessä on varta vasten käytävä kävelyllä. (ja sitten on sellaisia päiviä, kuin yksi päivä tällä viikolla: kun vihdoin raahauduin töistä kotiin, en kyennyt enää mihinkään muuhun kuin vähän niiskuttamaan silkasta väsymyksestä, ottamaan kuuman suihkun ja ruokalusikallisen konjakkia. Mutta sellaista se toisinaan on, elämä)
- uinnit 2-3 krt /vko
- tutustun ryhmäliikuntaan: meillä on tässä kaupungissa ihan älyttömän hieno kuntoilutuote: työikäisten naisten oma kausikortti vaikka minkämoiseen liikuntaan. (Leidit liikkeellä). Olen käyttänyt sitä joskus vuosia sitten, ja nyt olen päättänyt hommata kortin taas uudestaan. Siinä on melkein joka päivälle joku laji, joka sopii aikatauluuni ja on riittävän sopivassa paikassa.


Jos tarvitset motivaattoria omaan liikuntaasi, saat kaikin mokomin lainata Horgea lannepyyhkeessä (minä voin pitää Lehtorin, hyvinkin mieluusti).
Liiku, edes jollain tavalla, useimpina päivinä.
Se pitää mielen virkeänä ja kropan kunnossa sinne muutaman olympiadin päähän.

*

elokuun postaus päivässä -purskahdus




keskiviikko 21. elokuuta 2019

Pieni arjen ylistys

Maanantai oli luultavasti viikon paras päivä.

Olen melkein aina maanantaisin tehokas ja jotenkin reipas ja toimelias, oikein semmoinen arkkiäiti.

Sunnuntaina toinen teineistä ilmoitti, että kaveri tulee maanantaina meille.
Maanantaina Isoveli ilmoitti tulevansa syömään ja pyykille.
Olin ihan että Jee!
Arkkiäitiylikierrokset lähtivät heti käyntiin: takana mukava lököloma ja heti pääsee superäiteilemään.

Kokkasin bolo-pastaa ja salaattia ja koska en ollut varautunut niin moninaiseen määrään syöjiä, piti tehdä väliruoka eli Ihan Melko Syömäkelponen Marjapuuro. (muistin ensin että sen nimi on Melkein Erittäin Hyvä Marjapuuro)

Ja jälkipalaksi tein

Äpölpai without äpöls.
(no minkäs minä sille mahdan, että se sanotaan noin!)
 (enkä mahda sillekään mitään että minun ruuilleni tulee omituisia nimiä)


Eli ensin piirakkapohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
vatkataan kuohkeaksi
100g /1 dl sulatettua rasvaa
1 dl maitoa (tai mehua)
sekaan
5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
kanelia ja kardemummaa n ½ tl
Kaadetaan uunipellille
Päälle kauratoska-seos: kaurahiutaleita, sokeria, voita ja vähän vehnäjauhoja, tehdään muruseos ja murustellaan piirakkapohjan päälle.

Paistetaan uunissa 200 asteessa kunnes kypsä (ehkä 20min; en katsonut kellosta)

Tarjoillaan vaniljakastikkeen kanssa.
Todellinen valejälkkäri: se on valeomenapiirakka tai valetoskakakku tai valepulla. Sen kun valetset vain!

Yksi nuorista oli sitä mieltä että siihen olisi voinut lisätä ne omenatkin.
Olin samaa mieltä, mutta kun taloudessa ei ollut ompun omppua, niin ei.

*
Ja keittiöhekuman jatkeeksi tein kaksi (kyllä vain, kaksi!) kävelylenkkiä. Ensin oman yksityisen kuntoradalla ja sitten Lehtoroidun citymaastossa.
Ja vielä imuroinkin.

Kyllä on maanantai viikon paras päivä usein.




*
elokuun postaus päivässä se senkun jatkuu vain!

tiistai 20. elokuuta 2019

Matkakohteena Malta - osa 2, kivuudet

Ei pidä tehdä vääriä tulkintoja edellisestä tekstistä.
Vaikka turhauttaakin se jatkuva ja lakkaamaton kauniina altaalla oleminen (uskokaa pois, tarjosin vaikka mitä sukelluskurssia, kaupunkiretkeä sinne ja tänne ja vaikka matkaa Sisiliaan tai edes naapurisaarelle, niin ei. Ja ei, en viitsi lomalla riidellä tai pakottaa, enkä myöskään jättää teiniä yksin. Erinäisistä syistä.) niin olihan meillä hienoja juttuja kosolti.

Kivuus 1.
Meidät upgreidattiin.
Saimme de luxe -huoneen, mikä tarkoitti sitä että meillä oli sininen tekonahkasohva, kaksi satunnaisesti toimivaa televisiota (niillä oli kummallakin outo ja oikukas sielunelämä!) ja kaksi kylpyhuonetta.
Toisessa kylpyhuoneessa oli vessa lasiseinän takana ja suihku (teinistä kriizi)
Toinen vessa oli isompi kuin makuuhuoneeni täällä kotona ja siellä oli normaalinkokoinen amme ja wc-istuin eikä mitään muuta. Tai siis tietysti käsienpesuallas, mutta se ei toiminut.
Huone oli maanpinnan tason alapuolella, mutta jos varpisti parvekkeella, näki kyllä meren.
(miten minusta alkaa tuntua että oli aika nimellinen upgreidaus?)
Pääsimme syömään ateriat paremmalla puolella, mikä muistutti aika lailla ruotsinlaivojen perusbuffaa ruualtaan.
Päivälliselle oli pukukoodi, että ei hihattomissa paidoissa.



Kivuus 2.
Koska olimme vain kauniina rannalla, minulla oli aikaa lukea.
Luin.
Luin.
Kuuntelin musiikkia ja podcasteja ja luin.
Olisin kirjoittanut päiväkirjaa, mutta huone /paikallinen ilmasto oli niin kostea, että päiväkirjasta tuli ällöttävän nihkeä.

Kivuus 3.
Kissat.




Kivuus 4
Uimaretki Crystal Lagoon + Blue Lagoon
Näistä varsinkin tämä Kristallilaguuni oli kertakaikkisen hieno paikka!
Pääsimme puoliksi vahingossa vielä pienelle perämoottoriajelulle laguunin luoliin.
Blue Lagoon on saaren the Ranta, jossa ilmeisesti jokaisen itseään kunnioittavan turistin tulee käydä.
Ja siltä se myös näytti.
Rannassa vaelsi väkeä kuin muurahaiskeossa. Totesimme teinin kanssa yksimielisesti, että mehän emme sinne rantaan mene. Jäimme lillimään veneen lähituntumaan ja se oli oiva ratkaisu.

Blue Lagoon oli kuin muurahaispesä


Kristallilaguuni

retken elämyshetki: jätskivene!

Kivuus 5.
Meri.
Meri tekee sielulle hyvää, silloinkin kun se on pomppuinen.




Kivuus 6.
Kyllähän se lakkaamaton yhdessäolo hermostutti välillä meitä kumpaakin.
Mutta ehdimme jutella, olla vain ja jutella.

maanantai 19. elokuuta 2019

Matkakohteena Malta 1 - nillitysosio

tämä voisi olla todella kiehtova bloggaus ainutlaatuisesta saaresta, jolla on kiehtova historia keskellä Välimerta, monen kulttuurin puristuksessa.

tämä voisi olla todella kiehtova bloggaus kiipeilystä Maltalla.

No, eipä ole.
Tämä on hyvin aneeminen matkabloggaus.

Päätimme joskus talventaitteessa että kesän lopulla minä ja jäljellä oleva teini (ne kaksi muutahan ovat jo aikuisia) lähdemme yhdessä viettämään tokenemislomaa; on ollut vähän rankanpuoleinen kevät yhdessä ja erikseen.

Annoin teinille vapaahkot kädet matkaohjelman, -kohteen ja -hotellin suhteen.

Kohteeksi valikoitu minulle tuntemattomasta syystä Malta, josta iloisesti kaivelin esiin kaikenlaista jännittävää tietoa ja yritin yllyttää teiniäkin niistä kiinnostumaan.

Suunnittelin henkilökohtaista kuntoilumissiota, aamulenkkejä hiekkarannalla ja auringonlaskussa, kuntoiluhuonetta ja allasvesijumppaa ja ehdottelin teinille kalliokiipeilyä.

En vieläkään tunne lapsukaisiani riittävän hyvin.
Suloisen kullannuppuni ainoa tavoite oli olla kauniina altaalla.
Tai itse asiassa rannassa, koska siellä oli vähemmän ihmisiä ja enemmän rauhaa.

Olimme sitten kauniina rannalla.
Tai ainakin toinen meistä oli kauniina, minä kärsin sieluntuskia bikinissäni.

Aamulenkit rantaviivalla sai unohtaa oitis.
Hiekkarantaa oli ehkä kymmenen metriä ja loppuosa oli säröistä, terävää kiveä eikä kulkureittejä ensinkään.
Aamulenkit tien piennarta sopi samoin unohtaa. Toinen tie ei tuntunut vievän mihinkään ja toinen vei naapurihotelliin.

Kuntoiluhuonetta emme löytäneet etsimisestä huolimatta ja kun sitä kysyimme, yksi työntekijä ei oikein sitä suositellut. ("ounli baik")

Kiipeli halusi pitää kiipeilylomaa, paitsi meriretkellä se hiukan kampusteli, mutta eihän semmoisella siivoamattomalla, teräväreunaisella kalliolla oikein mitään turvallisesti voi.

Melomassa kävimme ja uimassa tietysti.
Hotellin altaat olivat suolavesialtaita, mikä oli minusta vähän hämmentävää, noin niinkuin kuntoilumielessä uimiseen.
Ja ovathan ne tietysti kovin täynnäkin kuntoilumielessä.

Meressä en oikein ole aiemmin osannut uida kun minua jotenkin hermostuttaa sen syvyys ja rajattomuus, mutta laguuniretkellä kyllä jotenkin huumaannuin siitä. (ihan outoa, tiedän varsin hyvin että pystyn uimaan pitkiä matkoja ja ajallisestikin ihan hyvän tovin pohjaamatta kertaakaan, mutta meressä se tieto jotenkin unohtuu ja muutun uimataidottomaksi)
Snorkkeloimaan en ole vielä oppinut mutta uiskentelen sen verran sujuvasti pitkin pintaa että monenmoisia kaloja ja pohjia näin ja ne muistot kyllä siivittävät koko tulevan syksyn uimisiani. Kaunista oli.

Päivämme kuluivat hyvin simppelisti kaavalla: aamiainen, rantaan, välikuolema + lounas, rantaan, päivällinen, huoneelle.

Että suosittelenko Maltaa?
En tiedä.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Ilmastoaktivistibloggaus

Kerroin Lehtorille, että minulla on tämmöinen joka päivä blogikirjoitus -tavoite, ja kysyin että mistä kirjoittaisin seuraavaksi.
(se ei kuulemma seuraa blogiani)

Pitää kuulemma kirjoittaa Gretasta, siitä ilmastoaktivistista. Varmaan siksi kun olin juuri mouhannut aiheesta.

No hyvä on.
Kirjoitetaan se mouhaus.

Että kun joka paikassa toitotetaan että Kreetta reissaa sinne Nyyjorkin ilmastopaneeliin purjeveneellä, mutta missään ei sanota että millä kulkupelillä se tulee takaisin.

Niin että millä?


lauantai 17. elokuuta 2019

Matkamuisto

Varasimme hotellilta sunset-retken.
Ohjelman mukaan piti venheellä ajella pitkin Maltan länsirannikon pittoreskejä lahdelmia ja lopuksi pysähtyä ihailemaan auringonlaskua horisonttiin.

Kutumusiikki soi laivan soittolistalta ja aurinko kumotti heleänä ja meri turkoosin kirkkaana, raikkaana ja kuultavana.

Vaan taival muuttui hetki hetkeltä kuoppaisemmaksi.
Ylämäkiä oli, ja alamäkiä myös eikä tasapintaa lainkaan koko meressä.

Näköalakannelta tyhjennettiin yleisöä pois ja messipoika jakeli pieniä paperipussukoita matkalaisille.
Baarin myynti rajoittui lähinnä vesipulloihin, ja niihinkin niukalti.
Kamerat sujahtelivat laukkuihin ja kaikenmoisia jumalia rukoiltiin, jos ei ääneen, niin rystyset valkeana kuitenkin.

Aurinko sentään vajui kohti kuoppaisaa horisonttia luvatussa tahdissa.
Kunnes se oli enää kullanpunaisena hohtava pallo muutaman sormenleveyden päässä aaltoilevasta taivaanrajasta.
Vene hidasti, pysähtyi kyljittäin aallokkoon.

Puoli laivalastillista itki, käänsi sisälmyksiään ulos ja rukoili kiivaasti matkan päättymisen puolesta.
Laivan kaiuttimista - tarkkaan laskettuna aikana, juuri minuutilleen oikealla hetkellä, alkoi soida kutumusiikkisovitus My heart will go on.

Minä ja vieressäni istunut ranskalainen nuorimies saimme sekopäisen naurukohtauksen.





Aurinko laski.
Oli kaunista.



**

Enkä millään muotoa naura heille, jotka kärsivät pompuista ja pahoinvoinnista, taivas tietää että kärsin niistä toisinaan itsekin.
Jotenkin sekopäistä kumminkin.

perjantai 16. elokuuta 2019

Laulukysymys

Oltiin kahden lahden laivakierroksella.
Matkan päätteeksi laivan poppikone soitti kaikenmoista musiikkia.
Kun tuli YMCA puoli laivallista brittejä - myös ne hiljaiset keskiluokkaiset - alkoi hytkiä ja laulaa mukana ja tanssikoreografioida.
Meille heräsi kysymys: mikä olisi sellainen suomalainen tai suomenkielinen biisi, joka saisi jäyhät suomalaiset laulamaan yhteislauluna ja ehkä jopa jammaamaan mukana?

Sen pitäisi olla jotenkin ylisukupolvinen, siinä pitäisi olla kunnon kertsi ja siinä pitää voida hytkiä tai koregrafisoitua mukana?

Mikä on sinun ehdotuksesi suomalaiseksi sukupolvia yhdistäväksi laivayhteislauluksi?

Pikkukakkosen posti?
Olen suomalainen?
Eput, Dingo, Metri-Helena? Matti ja Teppo, Juice, Gösta vai Irvin?
Lentäjän poika? Syksyn sävel?

Auta askarruttavassa kysymyksessä!


Elokuun postaus päivässä jatkuu aina vaan...

torstai 15. elokuuta 2019

Suhteellisuuksia osa 2

Vinkkivitonen nuorelle parille:

Olet joskus itse valinnut tämän ihmisen rinnallesi; sinulla on ollut vapaus tehdä juuri tällainen valinta. Arvosta itseäsi ja tekemääsi valintaa. (paitsi jos suhteessa on väkivaltaa millään tasolla tai tavalla)

- olkaa kavereita keskenänne, olkaa samalla puolella

- puhukaa tärkeät asiat auki jo suhteen alkuvaiheessa: puhukaa rahasta, kasvatuksesta, kasvattamisesta, kotitöistä, siisteydestä, uskonnosta, politiikasta, perheestä...

- puhukaa silloinkin kun olette väsyneitä ja puhukaa muutakin kuin perhettä

- suhtautukaa toisiinne aikuisina: aikuinen ihminen tekee itse valintansa. Ne voivat joskus olla kipeitä ja vaikeita valintoja, ja niiden valintojen nostattamista tunteista voi kertoa, mutta valinta on kuitenkin jokaisen oma valinta.

- kunnioittakaa ja arvostakaa toisianne; käyttäytykää toisianne kohtaan arvostavasti ja kunnioittavasti ja yrittäkää omalla toiminnallanne ansaita toisen arvostus ja kunnioitus.

- vain itseään voi muuttaa. Voit kertoa miltä sinusta tuntuu toisen jokin tekeminen tai tekemättä jättäminen, mutta muutosta et voi saada aikaan, ellei toinen sitä itse halua. Mistä palaammekin takaisin arvostukseen: arvostakaa toinen toisianne.
Voit itse valita, miten johonkin asiaan asennoidut.
Valitse taistelusi viisaasti. (tämä on yksi vaikeimmista läksyistä ikinä, ja pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin)

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kouluvinkki

Olen täällä kaukana maailmalla, enkä pääse kommentoimaan.

Kouluvinkki osa 2 on komentti taannoiseen postaukseen

Lisää vinkkejä toisen asteen opiskelijan vanhemmalle: pysy erossa nuoren valinnoista!

Saat ihan vapaasti olla niistä vaikka mitä mieltä, mutta sinne kouluun menee (tai jättää menemättä, jos tylsemmin käy) se nuori.
Anna sen tehdä omat kurssivalinnat ilman paineita.

Ja luota niihin aikuisiin jotka siellä jatko-opintopaikassa tönivät nuorta eteenpäin.

Lääkis/oikis/kauppis -kolminaisuuden tielle voi osua joku Lehtorin tapainen ope, joka pistää nuoren ajattelemaan kaikenmoista kerettiläistä. Ja sen jälkeen se pistää nuoren tekemään töitä tosissaan.




*

Elokuun postaus päivässä uima-altaan reunalta, ilman kuvia

tiistai 13. elokuuta 2019

Annos kehopositiivisuutta!

olen objektiivisilla mittareilla ihan keski-
Keskimittainen tai himpun alle
Keskiluokkainen, -ikäinen ja -äkäinen
Painoni asettuu siististi painoindeksin hyväksyttyyn haarukkaan.

Kun katson rannalla tai altaalla ympärilleni, näen pelkkiä komparatiivejä.
Ihmisiä jotka ovat minua lyhyempiä tai pidempiä, litteämpiä tai kaarevampia, karvaisempia tai karvattomampia, miehempiä, naisempia, kaikenlaisempia.

Miksi minusta tuntuu kuin olisin rantaan ajautunut viiksekäs albiinomursu, jonka pötsi venyy päivä päivältä suuremmaksi ja viikset karvaisemmiksi?

Missä on minun annokseni kehopositiivisuutta, kysyn vaan?


maanantai 12. elokuuta 2019

viestimispohdinto

Taannoin oli naistenlehdessä juttua nuorison viestinnästä (Me naiset)

Nuoriso viestii yksin ja kaksin kirjaimin, hymiöin ja kuvin, sydämiä ja rakkaudentunnustuksia jaellaan avokätisesti.

Miksi me aikuiset emme tee niin?
Miksi emme kykene valloittamaan tätä vierasta maailmaa itsellemme?

Silloin ennen - kun kaikki oli lähtökohtaisesti paremmin...

- no itsestään selvästi: ei ollut kännyköitä

- puhelimen käyttö oli kallista ja siksi ankarasti luvanvaraista. Tai ainakin rajoitettua

- kun se kännykkä sitten keksittiin, tekstari maksoi en-muista-enää-mitä-mutta-paljon.
Ihan varmana niillä hinnoilla piti käyttää kaikki 160 merkkiä, koska kuka hullu maksaa puolet päivän budjetistaan yhden kirjaimen lähettämisestä?
Jos nyt jotain piti tekstarilla sopia, se piti tehdä niin aukottomasti ettei nyt ainakaan kahta viestiä tarvitse lähettää.

Vähemmästäkin ihmiselle tulee säästäväisyysangst ja paniikki.
Puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa ja muuta sentapaista. Ei niitä härveleitä ja viestejä nyt noin vain pidä ilmoille suoltaa.

Tiedollisesti tajuan tietysti, että jokainen lähetetty viesti nykypäivänä on tietysti säästöä, koska maksan netin kokonaispaketista, mutta silti.
Akkuakin kuluu, voi vaikka mennä alle viidenkymmenen prosentin, hyvänenaikasentään.

Vähän samalla säästäväisyydellä suhtaudun sydämiin ja muihin rakkaudentunnustuksiin.
Ei niitä nyt pidä aivan mitenvain löyhäpäisesti jaella, on sen verran arvokas asia.
Kuluu pois vaikka koko rakkaus ja sydän myös.



Kannattaisikohan kuitenkin keskittää ne säästäväisyysangstit johonkin ihan muualle kuin rakkausviesteihin?





*
elokuun postaus päivässä -tavoitekiintiötä
Vieläkö jaksat lukea?





sunnuntai 11. elokuuta 2019

hörluurikriizi

Nuori osti itselleen semmoiset korvasojotinluurit omilla rahoillaan.

Heti alkoi mieleni minun tehdä langattomia luureja minunkin.

Etsin tietoa ihmeellisestä intternetistä ja vertailin ja tutkailin, ja menin hörluurikauppaankin tutkailemaan niitä.
Pankkitiliä tutkailin myös kovasti.
Ja uhmakas olin, että kyllä voin ja saan itselleni semmoiset ostaa.

Mitä väliä sillä, että en oikeastaan lainkaan kuuntele mitään - paitsi öisin niitä äänikirjoja, ja siihen aparaattiin, iankaikkisen vanhaan podiin, eivät langattomat kuulokkeet käy.
Langalliset luuurit nyt joka tapauksessa tarvitsen, koska nykyiset ovat rikkoutuneet.
Että kahdet luurit, hyvät mieluusti.

Ihan selvästi jos minulla olisi langattomat hörluurit niin johan kuuntelisin musiikkia lakkaamatta.

Olin jo koriini semmoiset poiminut ja melkein kassajonossa elektroniikkaliikkeessä kun tulin katumapäälle.
Vein ne takaisin naulakkoon ja lähdin tyhjin toimin liikkeestä ja päätin että vertailen vielä vähän.

Menin toiseen kauppaan.
Ja ruokakauppaan.
Ja nettikauppaan.
Ja voi sitä vertailun määrää!
Ja taas menin sinne elektroniikkaliikkeeseen, ja olin melkein kassajonossa, enkä kumminkaan ostanut.

Menin uudestaan ruokakauppaan ja plokkasin hyllystä halvimmat ja rumimmat langattomat luurit, en semmoisia kuin olisin oikeasti halunnut.
Langalliset poimin koriini myös.
Ja olin kassajonossa ja sitten kävin palauttamassa ne langattomat kun olivat niin rumat.
Langalliset ostin halvimmat, mutta ne olikin sitten jo ihan pakko ottaa koska yöäänikirja ei enää helise ja soi korvissani.

Kyllä voi ihan käsittämättömän vaikeaa vatkaamista olla ihmiselle hankintojen tekeminen.

Ainoa asia, minkä pystyn ostamaan ihan tuosta noin vain vips! on maito. (no ehkä muutama muu ruokatarvike myös)

Ymmärtänette, että vaatevalikoimani on pienehkö, koska en vain pysty päättämään.
Kuinka kauan voi ihminen arpoa sukkien tai kalsarien tarvetta?
Viikkotolkulla.
Ja sitten minulla on kaikkia ihmeellisiä sisäisiä rajoitteita niin kuin että ei voi ostaa yhtä paitaa ellei löydy toista myös tai jotain, joka vaihtelee aina sen mukaan miten häiriintyneessä tilassa pääkoppani kulloinkin on.
Esim että en ota sukkia koska tässä kaupassa ei ole semmoisia paitoja kuin haluaisin.
Tai en osta luureja kun vaan en osta.

Yhtään en ymmärrä semmoisia, jotka pitävät ostoslakkoa.
Minun pitäisi pitää ostamattomuuslakko.
Paitsi maidosta, leivästä ja vessapaperista, niitä voisin ostaa vähemmän.





*

postaus päivässä elokuussa
jaksaa-jaksaa

lauantai 10. elokuuta 2019

Suhteellisuuksia

Tahdon asioissa oli pohdintaa parisuhteesta pikkulapsivuosina.

Meillä ihan todistettavasti pikkulapsivuodet ovat takana.
Olemme eläneet yhdessä liki neljännesvuosisadan, aviossa olemme kohta olleet 21 vuotta. Omituisen pitkä aika, kun sen kirjoittaa numeroiksi.
Nuorimmainen alkaa olla jo teinivuosissaan (toivottavasti) niiden seesteisemmällä ja selväjärkisemmällä puolella. Ja kaksi vanhinta ovat (ainakin lain silmissä) vastuullisia aikuisia.

Ihminen voi olla asiantuntija vain omassa parisuhteessaan, siinä viitekehyksessä joka itsellään on, niissä reunaehdoissa, joita elämä asettaa.

Kysyin Lehtorin mielipidettä: mikä on pitänyt meidät yhdessä? Miten selvisimme pikkulapsivuosista tänne asti?
Pohdimme asiaa yhden iltakävelyn, muutaman kotihommelin ja perjantaisaunan verran.

Iltakävelyllä Lehtori lähti liikkeelle perhekeskeisyydestä, siitä että kumpikaan meistä ei ole tavoitellut suurta uraa jossain maailman toisella laidalla, vaan olemme kaikissa valinnoissa aloittaneet perheestä.
Lenkin takakaarteessa minä näin tämän arvokysymyksenä: jaamme pitkälti samat arvot - joista perhe toki on yksi olennaisen tärkeä.

Lenkin pitkälle suoralle tullessa olin kehitellyt ajatusta niin pitkälle että yhteinen arvopohja on helpottanut elämää sikäli, ettei meillä ole mitään kestoriidanaiheita. Näkemyksemme rahasta, kasvatuksesta, kodinhoidosta, elämisen tavoista ovat riittävän samanlaisia niin ettei arjessa ole syntynyt suunnattoman suuria ristiriitoja.

Askelmittarin tarkistuspisteessä, lenkin viimeisessä kaarteessa, olimme hyvin yksimielisiä siitä, että parisuhteelle tärkeää on ollut myös se, että me puhumme.
Me puhumme paljon ja puhumme muutakin kuin perhettä.

Toki niinä uniseen sumuun kadonneina pikkulapsivuosina, kun jotkut päivät ainakin minulla olivat vain rämpivää selviytymistä kohti nukkumaanmenoaikaa, ovat todella syvälliset keskustelut olleet vähissä.

Mutta silti olemme koko ajan puhuneet ("kurkut vasta lämpeävät" on yhteinen sisäpiiriheittomme tästä aiheesta) - puhumme, kyselemme, joskus hyvinä hetkinä yritämme kuunnellakin.
Keskustelemme vaikkapa politiikasta ja yhteiskunnasta (enimmäkseen Lehtori), kirjoista (minä; erityisesti chicklit), työelämästä (kumpainenkin) ja jaamme myös näitä asioita.
Keskusteluissa olemme enemmän eri mieltä kuin arjessa.

Kun petasimme puhtaita lakanoita sänkyyn, Lehtori totesi, että me muuten teemme valtavan paljon asioita yhdessä.
Minä pidin tärkeänä sitä että jonain kaukaisena selväjärkisyyden tuokiona pieni ikuisuus sitten sovimme raamit kotihommeleiden jakamisesta. Pystyimme tekemään jaon ilman ekselitaulukoita ja metatöiden rasittavaa kuormaa (*) ja olemme oikeastaan aivan viime vuosiin asti varsin orjallisesti myös pitäneet kiinni näistä alunperin sovituista.
Lehtori puolestaan näki parisuhteelle eduksi sen, että kumpikaan meistä ei suhtaudu kotihommiin rangaistuksena, vaan asioina joita nyt vaan pitää hoitaa.
Minusta olennaista on myös se, että siivousnormit ovat riittävän yhtenäiset.

Saunan lauteilla olimme jo hyvin samaa mieltä: me teemme paljon asioita yhdessä, ja aika usein valitsemme yhdessä tekemisen mieluummin erilliset kuin tyttöjen illat ja poikien illat.
Se tosin johtuu ainakin osittain siitä, että monissa tapauksissa olemme saman kaverin kavereita.




Keskellä lauantaiaamua Lehtori sanoi: se kun me ollaan kasvettu yhdessä.


Niin se taitaa olla.








*
henk.koht. pidän osaa näistä metatyöjutuista vähän saivarteluna.
Mitenniin wilmaviestit ja valokuvalappujen allekirjoittamiset ja muut sellaiset täytyisi jotenkin jyvittää tai ekselöidä? Nehän nyt menevät yhdellä rykäisyllä ja hetkessä.

Luultavasti meille on jotenkin hiljaisessa yhteisymmärryksessä syntynyt laajempi konsensus siitä, että lasten kouluasiat ovat minun vastuullani (lukuunottamatta muutaman oppiaineen koekuulusteluja ja preppauksia). Vuosien mittaan on homma on käytännössä mennyt niin, että alakouluvuodet olivat selkeästi minun vastuualuettani, yläkoulu on ollut harmaata vaihettumisvyöhykettä jossa vastuu lainehti vähän joka puolella ja lukiovaiheessa nuoriso on omaehtoisesti hakenut taustatukensa nimenomaan Lehtorilta.

*
ps: elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä - vieläkö jaksat?

Välihuutelu

En pääse täältä maailmalta vastaamaan kommentteihin, enkä kommentoimaan muille, mutta 💜

perjantai 9. elokuuta 2019

matkaanlähdön tuskaa

Riittääkö lukeminen?
Muistavatko kotijoukot ruokkia kissat?
Iskeekö paha ikävä?
Riittäkö lukeminen?
Jaksaako teini seurassani?
Pystynkö rentoutumaan - kollega antoi lomallelähtölahjaksi lievästi aivoissa kuohuvan semiaggressiivisen kriizin.


Riittääkö lukeminen?


torstai 8. elokuuta 2019

Koulu alkaa

Abituruksella Abituralla alkaa koulu näinä päivinä: vinkkejä ekan, tokan ja kolmannen luokan hallintaan.

tiedon jyrkät portaat

1. koulukirjat
Älä hyvä ihminen osta kaikkia kirjoja kerralla vaikka saisit mimmoisen luettelon koulusta.
Kirjat eivät maailmasta lopu ja isommissa kaupungeissa käytetyt kirjat kiertävät aika mallikkaasti.
Jos nuori päättää vaihtaa opinahjoa tai kurssiensa järjestystä, sinulla on nurkissasi kilokaupalla lukematonta materiaalia.
Hanki käytettyjä, lainaa tai pistä opiskelija lainaamaan ainakin sellaiset opukset, joille ei ole käyttöä kuin hetken verran. (esim. kuviksen ja musiikin kirjat!)

2. muu materiaali
noudata ehdottomasti oppilaitoksen ohjeita. Jos sanotaan että laskimen pitää olla tällainen, ota juuri sellainen, vaikka hammaspaikkoja kuinka kiristäisi.
Hanki riittävän pitkät lisenssit e-kirjoihin, e-laskimeen ja vastaaviin.

3. kompuutteri
hanki juuri sellainen kuin yo-lautakunnan ohjeissa sanotaan. Huomaa, että koneessa on oltava 2-3 usb-paikkaa, ulkoinen hiiri (Abitti-järjestelmä lamauttaa kosketushiiren) ja ethernet-paikka (tai usb myös sille).
Abittia päivitetään lakkaamatta: sille tarvitaan oma muistitikkunsa.
Suosi koulukäytössä pc:tä. Omppukoneen järjestelmä oli vähän huonosti synkassa abitin kanssa.

4. koulukirjat taas
Päällystä tai pistä lukiolainen päällystämään (valitan, tämä kirjojen päällystely ei lopu ikinä!) itse: hyväkuntoisella kirjalla on jälleenmyyntiarvoa.
Kannattaa myydä /laittaa kiertoon kirjat niistä aineista, joita ei todellakaan aio kirjoittaa.
Äikkä, matikka, vieraat kielet: ne ovat säilytettäviä kirjoja.

5. tärkeät päivämäärät
lukion ekaluokkalaisella ei vielä ole kovin suuria kohtalonpäiviä
tokaluokkalaisella: vanhojen tanssit ja kirjoituksiin ilmoittautuminen: kevään (jos aloittaa urakkansa jo tokan keväällä) kirjoituksiin ilmoittaudutaan marraskuulla ja syksyn kirjoituksiin kesäkuulla. Tarkista ajankohdat Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta!
Lasku osallistumisesta tulee omituiseen ajankohtaan, mutta tulee kuitenkin.
kolmasluokkalaisella: edelleen kirjoituksiin ilmoittautumiset ja penkkarit. Nykymuotoisessa systeemissä penkkareidenkin ajankohta voi vaihdella kaupungista toiseen.

Bonusvinkki abiturusten ja abiturain vanhemmille:

Yhteishaku jatko-opiskelupaikkoihin
- tammikuussa haetaan korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen vieraskielisiin koulutusohjelmiin  sekä taideyliopistoihin
- maaliskuussa haetaan suomen- ja ruotsinkielisiin ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopintoihin.


*
elokuun tavoitteena on postaus päivässä - tai melkein joka päivä. Vieläkö jaksat tätä tahtia?




keskiviikko 7. elokuuta 2019

metabloggaus

Ei pitäisi ihmisen huonolla hetkellä lukea hyväätarkoittavia urasuunnittelu- ja bloggaamisopuksia. Saattaa iskeä pieneen ihmiseen hyökyaaltona epäterve epäkunnioittavuus.

Urasuunnitelmakirjassa kysyttiin että mitä olet tehnyt aina ja mitä tekisit joka tapauksessa?
- vetkoilen kotona, luen ja kirjoitan satunnaisesti luokattomia kirjoituksia.
- joskus tykkään kokata tai käydä kävelyllä

Tämähän johtaa luonnollisesti siihen, että elämäntehtäväni on pitää luokattoman huonoa luku-kokkaus-kävelyblogia, eli olen aivan suorittamiseni ja urani ytimessä





Ei muuta kuin rahaa kehiin! 



Jee! 




*

postaus päivässä - vieläkö jaksat tätä samaa luokatonta sanavirtaa?

tiistai 6. elokuuta 2019

Laatikkokokki

Tilattiin viime viikoksi Ruokaboksi.

Tykkään ihan älyttömästi siitä, että joku muu on miettinyt ruokalistan ja -ohjeet puolestani.
Ohjeet ovat selkeitä ja maukkaita, aika lailla tutuista perusraaka-aineista valmistuvia arkisia ruokia. 
Lievästi ennakkoluuloisina ruokailijoina olemme päässeet jo parin boksin kokemuksella kokeilemaan yllättäviä ja hauskoja uusia makuja. 
Tähän mennessä testaamistamme kuudesta ruuasta ainakin neljä on jäämässä pysyväksi osaksi omaa ruokalistaamme.

Viime viikon kolme ruokalajia olivat kylmäsavulohinuudelit, murskatut perunat ja broilerleikkeet ja fenkolitomaattipasta.
Ihania, maukkaita ruokia!


työn alla fenkoli-tomaattipasta


tomaatti-fenkolipasta valmiina
kuvan nurkassa kurkistaa kasvis-feta-hässäkkä jonka tein vähän kaiken varalta kakkosruuaksi

Annokset ovat mukavan kokoisia: meitä on ruokapöydässä neljä aikuista ja kaikille riittää. 

työn alla kylmäsavulohinuudelit



Loma-arjessa haastavaa on ollut se, että ainakin yksi syöjistämme tarvitsee ehdottomasti kaksi lämmintä ateriaa päivässä (ja hän ei oikeastaan missään olosuhteissa suostu syömään kahta kertaa peräkkäin samaa ruokaa, tai ei ainakaan jämiä)

Ruokaboksi ei tällaisessa arjessa valitettavasti pelasta kuin osalta suunnittelua ja kustannuksia. Jos pärjäisimme yhdellä aterialla päivässä, ei kustannus olisi millään muotoa liian suuri, mutta kun on budjetoitava kahdelle aterialle, aletaan olla siinä rajapinnoilla.

Veikkaan kyllä, että boksit ovat tulleet jäädäkseen.
Säännöllisiä viikottaisia laatikkokokkauksia tuskin teemme, mutta kuukausittaisia kumminkin.




*

ei ole kaupallista yhteistyötä, omalla rahalla ostettu ja omasta syystä tykätty


*

elokuun postaus päivässä -tavoitepostaus

maanantai 5. elokuuta 2019

Aamu jouheaksi - siedettävän työaamun salat

Maanantaiaamut ovat kai harvojen suosikkeja; sunnuntai-illatkin tökkivät toisinaan.

Onko mitään konstia, jolla arkiaamusta saisi edes suunnilleen siedettävän?

aamiainen


Suunnittele
Haluaisin olla loputtoman spontaani paljasjalka-liehuvahelmahippi kukka hampaiden välissä. Olen ihan tavallinen keksiäkäinen, arjen rutiineihin tiukasti kahliutunut tapaus.
Suunnitelmallisempi elo kun nyt vain sujuu vaivattomammin.
Kurkista tuleva viikko valmiiksi sunnuntaina.
Tarkista kipupisteet ja läpystä vaihdot, huomioi tiedossa olevat poikkeusaikataulut.

En tykkää sunnuntaisuunnittelusta yhtään. Todellakaan. Ja yritän aina lykätä sitä mahdollisimman pitkälle.
Se nyt kuitenkin pelastaa paljon: olin jo pakkaamassa uimakamppeita treenikassiin kun tajusin tarkistaa hallien aukeamisajankohdat. Kyllä olisi riepunut ikeniä myöten, jos olisin fillaroinut kaupungin halki isolle hallille vain huomatakseni että se aukeaa vasta viikon päästä.
Kannatti suunnitella, edes hetken verran.

Valmistaudu
Mieti aamu valmiiksi.
Mitä vähemmän joudut pohtimaan erilaisia valintoja, sitä vähemmällä pääset.
Olen optimoinut vaatevalinnat sillä, että minulla on arkikäytössä vain muutamia vaatekappaleita. Nämä vaatteet ovat vaatekaapissa aina käytössä -hyllyssäni.
Jos luvassa on asiallisempaa pukeutumista vaativaa menoa, katson vaatteet valmiiksi jo edellisenä iltana, muussa tapauksessa rouhaisen vermeet aina käytössä -hyllystä.

Työkamat keräilen valmiiksi veskaan tai sen lähettyville.
Yritän välttää asioita joita pitäisi siirrellä laukusta tai paikasta toiseen: työmaalla on valmiina silmälasit, varakuulokkeet, särkylääkkeet ja vastaavat elintärkeät.
Minulla on taipumus unohtaa eväät: yritän illalla muistaa nostaa jonkin rasian, kipon tai kupin valmiiksi niistä muistuttamaan.

Herää
Itse en voi sietää torkuttamista. Kun kello soi, nousen ylös. (toisaalta olen usein siinä vaiheessa jo hereillä, eli olen saanut annoksen torkkuilua joka tapauksessa. Olen etukäteistorkuttaja)
Niin pitkälle en vielä ole hyvässä aamurytmissä päässyt, että heräisin (tai siis nousisin) minuuttiakaan aikaisemmin kuin on pakko; en siis joogaa, meditoi tai harjoita mitään muutakaan autuaaksi tekevää aamujumppaa.
Tarvitsen aamuuni tunnin, silloin kaikki sujuu riittävän hyvin ja rennosti.

Rauhoita
Varaa aamuun niin paljon aikaa, että ehdit tehdä kaiken välttämättömän rauhassa. Ota viisi minuuttia lisäaikaa, sillä kiireen tuntu pilaa koko päivän. Pelkästään se, että liikkuu rauhallisen tarmokkaasti, auttaa sekä heräämään että pitämään tilanteen rauhallisena. Hosumisesta tulee sekava olo ja vetelyydestä taas tympeän väsynyt olo.
Minulle rauhallisen aamun ykkösedellytys on aamiainen yöpaidassa. Haluan istua aamiaisella kaikessa rauhassa, yöpaitasillani ja syödä kaikessa rauhassa. Monesta voin tinkiä, mutta en aamurauhasta ja aamiaisesta.
En selaa somea, en kuuntele keittiössä radiota enkä varsinkaan avaa televisiota aamulla.
Heräämme kelloradioon, Lehtorilla on tapana lojua uutisten  ajan - kuulen kyllä häneltä jos maailmalla on tapahtunut jotain mullistavaa.

Putkita
Rutiineja voi luoda - ja niiden luominen kannattaa.
Asiat voi ja kannattaa yleensä tehdä samassa järjestyksessä.
Minulla on aamuputkia: valmisteluputkessa ruokin kissat ja kokkailen aamupalaa. Täysin naistenlehtien ohjeiden vastaisesti jätän puuro- ja kahviainekset mittaamatta valmiiksi, siitä ei mielestäni synny sellaista ajansäästöä että se iltaisin kannattaisi, mutta etenen aamupalaputkessani kissanruuasta kohti puuronkeittelyä vankasti kuin höyryjyrä.
Aamiainen on oma rauhallinen hetkensä.
Sitä seuraa pukeutumisputki ja jos putket ovat koko perheessä kohdillaan, jää ennen lähtöä vielä tilaa some- ja uutisputkelle.


Näin pitkälle selviän usein hyvinkin seesteisen mukavissa tunnelmissa.

niinhän sitä luulisi...


Sitten iskee amatööri-hosu-aamuvaihde päälle.

Eväät unohtuvat - joko kokonaan tai jääkaappiin, niin että on palattava tekemään tai hakemaan, ja jos vielä eväät muistankin, on pyöräilykypärä ainakin hukassa.
Ja jos sekin on tallella, ovat avaimet luiskahtaneet jonnekin niin syvälle veskan syövereihin, etteivät ne löydy millään ja olen jo soittamassa lukkosepälle että hoi, nyt pitää koko kämppä sarjoittaa uusiksi kun joku on varastanut avaimet. Vaihtoehtoisesti hukassa voi olla myös puhelin, joka hämmentävän usein löytyy taskusta.

Bussikaudella puuttuu tietysti bussimatkakirja ja pyöräkaudella sataa vettä vaakasuorassa vaikka äsken paistoi aurinko, ja on ulko-ovella käännyttävä takaisin hakemaan kirjaa tai sadetakkia.

Kouluunlähtevältä nuorisolta kadoksissa ovat takki, avaimet ja tossut, tai ainakin bussikortti - jotka kaikki todistettavasti olivat käytössä edellisenä iltana. Ja kännykän laturi myös. Luonnollisesti ope laittaa tässä kohden päivää wilmaviestin että huom. sisäliikunnan sijaan luvassa on hiihtoa tai mäkihyppyä omin varustein ja paikassa jonne olisi pitänyt lähteä jo puoli tuntia sitten.

Ja ainiin, muistiko kukaan putsata kissanvessan?


*
ps. tavoitteena elokuussa postaus päivässä, pystykö kyydissä?


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Lifestylebloggaus

Tässä takavuosina tanskalainen hygge ja hyggenurkkaus ovat nostatelleet suoranaista hypeä lifestyle- ja sisustusblogeissa.
Kuulemma ihan kaikilla tanskalaisilla on kodeissaan hyggenurkkaus ja aina vaan ja kaikkialla ihan hygge.

No, meillähän on perheessä - tai ainakin suvussa - kokemusasiantuntija, ja olemme ihan perheenäkin useampia kertoja vierailleet tanskalaisen maalaisromantiikan ytimessä. (katso vaikka tästä) (tai tästä)

Kälyllä ei kyllä ole kotonaan hyggenurkkausta, mutta nehän eivät olekaan syntyperäisiä tanskalaisia. Ihan tavallinen sohva ja televisio ja mitä nyt ihmisillä kodeissaan on.
Kotoisaa ja mukavaa niillä kyllä on visiteerata. (ellei lasketa sitä että vahingossa voi jäädä koiran yliajamaksi)

Hyggekirjasta luin että on myös semmoinen juttu kuin hyggeonkel (eli hygge-eno), ja tietysti lanseerasin tämän käsitteen Lehtorille, ja hän aivan salamana julistautui hyggeonkeliksi.
Kun kysyin kälyn lapsilta että onko niiden onkel hyggeonkel, ne saivat hysteerisen naurukohtauksen.

on olemassa hyggeonkel

Minulle ei selvinnyt, onko vika siinä, ettei niiden onkel ole riittävän hygge, vaiko siinä ettei semmoista sanaa ole olemassakaan, vaiko kukaties jossain muualla.
Mutta siitä pitäen olen suhtautunut vähän varauksella kaikkiin hyggejuttuihin.

Kun nyt kumminkin olen vähän wannabe-lifestyletyyppi, niin pakkomiellehän minulla on hyggenurkkauksesta.
Siitä olen haaveillut jo siitä asti, kun tajusin että nuorison jäljiltä kartanoomme jää neliökaupalla tyhjää tilaa, jota voin täytellä vapaasti.Olen hekumoinut hyggenurkkauksella jo ainakin pari vuotta.

Ihan alussa meillä oli kartanossamme melkein hyggenurkkaus, mutta hyggeä ei kai oltu keksitty vielä silloin.

originaali epähyggenurkkaus heti muuton jälkeen  vuonna 2012

sama paikka vähän kehittyneemmässä tilassa
Tämän tyhjän tilan aulassamme valtasi sittemmin kissaeläinten hupinurkkaus ja suurimmissa käänteissä se on toiminut ruokasalina.
Hyggeilyyn tila ei ole ollut käytettävissä vuosiin.
Mutta hyggen kaipuu ja tuolit ovat tallella yhä.

Omaa hyggeäni olen pääsääntöisesti  viettänyt joko olkkarin sohvassa kivojen kulmassa kissa kainalossani tai sitten keittiössä.


arkihyggenurkka keittiössä

Mutta nyt - vihdoin ja viimein - esikoisen pakattua romppeensa ja lähdettyä kohti omannäköistään elämää, on minulla ihan oikea hyggenurkka.

Siinä ovat hyggetuolit ja latauspiste ja lamppu.
Pöydälle mahtuu pino kirjoja ja kaffe- tai teepannu.

kesäaamuhygge

Ja kuten tiedämme, tänä päivänä muotia ovat erilaiset cross-jutut.
On crosstrainigia ja crosskitcheniä ja crossdressingiä ja mitälie muuta, crossover-laukkuja ainakin vielä.

Tämä minun sisustustyylini cross-lifestyle, koska tässä yhdistyy tanskalainen hygge japanilaiseen wabi-sabiin eli epätäydellisyyteen.
Puuttuvat ainakin valuva viltti, kynttilät ja hyggekori.
Nämä jäänevät wabi-sabi-tilaan ikuisiksi ajoiksi, koska muutettuani kivojen kulmasta hyggenurkkaukseen, kanssani nurkkaukseen asettui kissoista se pölhömpi, joka haluaa lakkaamatta temppastella syliin-pöydälle-syliin.
Siinä pöljäillessään se ilman muuta valuttaisi viltin lattialle hyggekoriin ja leuhkauttaisi vatsakarvansa tuleen kynttilässä.

Mutta suomalaisessa betonilähiössä hygge meets wabi-sabi; jee sille!



**
Ps. elokuun tavoitteena on postaus melkein joka päivä...pysytkö vauhdissa mukana?

lauantai 3. elokuuta 2019

Spotti on!

Puhe nuorimmaisen - sen kiipelin - rippijuhlassa heinäkuussa 2019




Nyt olemme tässä.
Juhlan äärellä.
Niin alkaa veljesi rippijuhlissa lukemani tarina Kuudet kasteet. Se jatkui sisaresi rippijuhlassa samoilla sanoilla: nyt olemme tässä, juhlan äärellä.
Se on tarina meistä kaikista täällä olevista, se kasvaa ja muuttuu juhla juhlalta. 

Se on meidän perheemme yhteinen tarina.

Sinun kohtasi meidän yhteisessä tarinassamme alkaa näin: "me kaikki vietämme tätä juhlaa suurella ilolla ja kiitollisuudella", aloittaa Petri-pappi puheensa kastejuhlassasi. 

Mutta tässä juhlassa minua on kielletty pitämästä ainakaan itkettävää puhetta, niin että ei jatketa tätä tarinaa tämän pidemmälle
Tai jatketaan sittenkin...

Nyt olemme tässä.
Juhlan äärellä.

Olen tykännyt kiipeilykisoissa siitä, että kaveria kannustetaan aina "joo; joo-joo" niin että yritä nyt olla hyvä kilpakumppani ja kannusta minuakin "joo-joo", kun niin kerran kuuluu kannustaa.

Suurelle yleisölle tiedoksi, että valitettavasti joudun pitämään tämän puheen vieraalla kielellä. Toivottavasti osaan kieltä kunnolla, enkä tee kovin pahoja virheitä. Tarina on luettavissa ja sen saa yleiskielelle tekstitettynä esityksen jälkeen. 
Valitettavasti en puhu tätä kieltä kovin sujuvasti, joten kaikki mahdolliset ja jopa todennäköiset käännösvirheet ovat omiani. Ajatus lienee kuitenkin tärkein.

**(nyt alkaa se vieraskielinen osuus, olkaa ystävälliset ja keskittykää)

Elämässä on asioita joita täytyy tehdä on-sight(tina) Lapsen kasvatus on sellainen. Oikeastaan koko elämä täytyy mennä on-sightina.
Lähtö on kahden käden otteella, ja reitin alussa mennään yhtä matkaa.
Reittejä on yksi, yrkkiä on yksi.
Betaa on monia mutta tavoitteena on toppi ja se täytyy flashata.

Niin, siitä släbiltä lähdetään ja yhdessä mennään kahvarallia.
Kunhan nyt syödään, juodaan ja nukutaan. 
Greidi vaikeutuu reitin edetessä, mitä pidemmälle edetään, sitä haastavammaksi käy. 
Släbi muuttuu hänkiksi, kahvat pienemmiksi otteiksi, Välillä tarvitaan toukkaria tai krimppiä että päästään yhdessä eteenpäin.

Sitten tulee kruxi.
Vanhemman on pakko luottaa siihen, että on opettanut kaiken mitä voi ja osaa. Että on opettanut kaiken sen mitä on tärkeää ja että se hentoinen krimppi on kuitenkin pitävä ja tiukka.
Siinä kruxikohdassa on aikuisen uskallettava päästää irti. Toppi on siellä jossain, vielä meidän kummankin katseen ulottumattomissa.
Oma reittini erkautuu vähän, nyt meillä on kummallakin oma reitti, vaikka kiipeämme rinnakkain - toivottavasti vielä pitkään.
Kiipeämme eri ottein, omalla betalla.

Tällä reitillä pitää välillä uskaltaa heittäytyä dynoon, tarrauduttava kiinni vaikka pintsillä otteeseen, on oltava välillä aika rohkea. 
On luotettava siihen että pintsi pitää, että pysyy otteessa, ja ehkä saa vielä bonuksetkin päälle. 

Toivomme sinulle maagista kitkaa ja riittävästi mankkaa tässä aikuiseksi kasvamisen sekvenssissä.

Luota siihen että olet lukenut reitin oikein, että beta on hyvä ja sinulle sopiva.
Me annamme forcea aina tarvittaessa.

Ja silloinkin jos meidän antama force ei riitä, voit luottaa siihen, että Taivaan isällä ainakin spotti on!

**

Suomenkielinen versio

Elämä on ainutkertainen asia: sen voi elää vain kertaalleen. Lapsen voi kasvattaa vain kertaalleen.
Vaikka tapoja elämiselle ja lapsen kasvattamiselle on monia, on mahdollisuuksia silti vain yksi. Elää voi vain kertaalleen.

Alussa eletään yhdessä lapsen kanssa, aika vaivattomasti: syöminen, juominen ja nukkuminen riittävät.
Vähitellen elämä vaikeutuu, mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tulee elämään haasteita.

Lapsen aikuistuminen on kipupiste ja käännekohta: Vanhemman on pakko luottaa siihen, että on opettanut kaiken mitä voi ja osaa. Että on opettanut kaiken sen mitä on tärkeää ja että se ote elämäänsä on pitävä ja tiukka.
Aikuisen on uskallettava päästää irti, on päästettävä lapsi kohti omaa elämäänsä, vaikka vielä pitkään elämänpolut kulkevatkin rinnakkain ja lähekkäin.

Lapsen - nyt jo nuoren - on uskallettava heittäytyä omaan elämäänsä, omiin toiveisiinsa, suunnitelmiinsa, haaveisiinsa. Välillä on oltava todella rohkea, on luotettava siihen, että elämällä on kaikenlaista hyvää tarjottavanaan, että kaikkea hienoa on tulossa.

Me toivomme sinulle sujuvaa, lempeää elämää ja asioita jotka auttavat sinua eteenpäin unelmissasi.
Usko itseesi, usko siihen että tiedät mitä haluat ja uskalla tavoitella sitä.
Voit luottaa siihen, että me tuemme aina tarvittaessa.
Voit luottaa siihen, että Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.

**

sanasto

on-sight = onnistunut nousu ensimmäisellä yrittämällä, ilman ennakkotietoa reitistä

yrkkä = yritys, yritys suorittaa valittu reitti


beta = ohje tai neuvo reitin kiipeämiselle


flashi = ensimmäisellä yrityksellä tehty onnistunut suoritus

toppi = reitin päätepiste, maali


släbi = suora seinä tai kiipeilijästä poispäin kallistuva seinä.


kahvaralli = helppo reitti


hänkki eli nega = kiipeilijää kohti kallistuva seinä


ote = kohta kivessä tai seinällä jota tarvitaan reitillä etenemiseen.

greidi = reitin vaikeusaste, ilmaistaan numero-kirjainyhdistelmillä (esim. 6B+)


toukkari = toehook =jalkatekniikka, jossa varpailla kiinnitytään otteeseen. Huukki mahdollistaa käden liikuttamisen tai lepuuttamisen


krimppi = käden asento, jossa peukalolla lukitaan sormet otteeseen. sormia kuormittava asento


kruxi = kiipeilyreitin vaikein kohta


dyno = dynaaminen muuvi = esim. hyppy tai juoksu jolla edetään seuraavaan otteeseen


pintsi = käden asento, jossa ote puristetaan peukalon ja sormien väliin


bonukset = kiipeilykisoissa tavoitellaan paitsi toppia, myös bonuksia. Kisareitillä otteita, jotka hallitusti ohittamalla antavat kilpailijalle lisäpisteitä


maaginen kitka = erityisesti ulkokiipeilyssä tärkeä. Hyvä kitka auttaa kiipeilijän sormia ja kenkiä pysymään otteilla. Mitä parempi kitka, sitä vaivattomampaa kiipeäminen on. Käsien hikoillessa ja ulkona lämpötilan noustessa kitka pienenee ja kiipeily muuttuu vaikeammaksi


mankka = magnesiumkarbonaatti = jauhe tai neste jota käytetään vähentämään käsien hikoilun aiheuttamaa kitkan pienemistä


sekvenssi = muuvien eli liikkeiden muodostama sarja, jakso tai vaihe kiipeilyreitillä


force, antaa forcea = tukea tai kevyesti auttaa kiipeilijää reitillä niin että vaikeat muuvit mahdollistuvat


spottaaminen, spotti on! = spottaamisella tehdään kiipeily mahdollisimman turvalliseksi. Spottaaja (eli alhaalla seisova henkilö) varmistaa että kiipeilijä putoaa patjalle turvallisesti, itseään vahingoittamatta. Erityisesti ulkokiipeilyssä spotti on ehdottoman tärkeä. Vaikeaa reittiä kiipeävälle avustaja voi kannustaa "joo-joo, mene vaan, spotti on" - tällöin kiipeilijä tietää, että mahdollinen putoaminen on turvallista.



eka yrkkä elokuussa 2017 - treeniversio tälle tekstille


*
aiemmat puheet
Yhteiset kirjamme; Isoveljen lakkiaiset
kuudet kasteet ver1; harjoitusversio vuodelta 2010. Teksti on sittemmin kirjoitettu uudestaan useita kertoja, Isoveljen rippijuhla
Nimeltä kutsuttu  - puhe Isosiskon rippijuhlassa perustuu niin vahvasti hänen nimeensä, etten voi sitä julkaista.