muistiinpanoista kesällä 2021 (pahoittelen outoa rivitystä, teksti on kopioitu leikkaa-liimaa -taktiikalla autenttisista muistiinpanoistani kesältä 2021 eikä se asettunut blogin mittoihin muutoin kuin rivittämällä oudosti uudestaan) - reilu vuosi sitten pohdiskelin suhdettani kirjoittamiseen näin: (ja tuolloin siis kirjoitin päivittäin, ihan jokainen päivä jotain)
*
Luovan kirjoittamisen keksin vähän puolivahingossa.
Ainahan olen kirjoittamisesta pitänyt, ja bloggaamalla pitänyt yllä taitoani ja intoani.
Nyt kirjoitin pitkästä aikaa muutakin kuin työtä tai blogia.
Kirjoitin esseen, novellin, pienen runokokoelman ja näytelmän.
Runojen kirjoittaminen tuntui kielletyltä hedelmältä:
palasin takaisin siihen itseeni, joka olin joskus melkein kolme vuosikymmentä sitten.
Ja näytelmäni henkilöt varastivat ajatukseni monena aamuna töihin pyöräillessä.
He alkoivat elää omaa elämäänsä, ja minun tarvitsi vain dokumentoida se.
Vaikka en päässyt totaaliseen kaikennielevään kirjoitushurmokseen vielä perusopintojen aikana,
en koko pitkänä koronatalvena, tajusin kesäkuun alussa, että jos edes haaveilen,
vaikka vain kuinka ohuesti, luovan kirjoittamisen aineopinnoista,
minulla olisi syytä olla erilaisia raakatekstejä, ideoita ja ajatuksia ilmassa.
En voisi vain olettaa että kurssitehtävät syntyisivät samalla tavalla itsestään kuin perusopintojen aikana:
perjantaina annettu, tiistaina palautettu.
Aineopinnoissa tyhjästä nyhjäiseminen ei enää onnistuisi, ja jos halusin käyttää vuoden työelämästäni,
se olisi parasta tehdä hyvin.
Aikuisopintoraha veisi talouden niin tiukoille, etten pystynyt edes ajattelemaan sellaista mahdollisuutta,
että löysäilisin opintojen kanssa.
Jos ottaisin vapaaehtoisesti vapaata ja vapaaehtoisesti ajaisin itseni taloudellisesti tiukoille,
se pitäisi tehdä edes siten että siitä olisi todellista iloa ja hyötyä.
Kesäkuun alussa keräsin kaikki vuoden aikana perusopinnoissa kirjoittamani tekstit,
kaivoin esiin kaiken aiemmin työstämäni
(ja joskus kauan sitten muutamalle kustannustoimittajalle lähettämäni) tekstit ja kävin ne läpi.
Seisoin edelleen jokikisen takana.
Muutamassa aiemmin kirjoittamassani oli edelleen ideaa, ne olivat työstämiskelposia
ja pidin niistä edelleen.
Ja avasin kaksi uutta tiedostoa.
Metsämännistöisten tarinan kirjoittaminen alkoi jonain erityisen huonona päivänä,
jolloin melkein kaikki itketti. Halusin kirjoittaa kauniita asioita.
Tarinakaaren rakensin heittämällä noppaa - olin saanut joululahjaksi yksinpelattavan roolipelin.
Heitin noppaa siitä, missä tarina tapahtuisi, millaisessa yhteisössä, millaisia ihmissuhteita tarinassa olisi.
Ja sitten aloin kirjoittaa satua.
Satua jossa oli kauniita, aistillisia, rauhallisia asioita suomalaisessa lehtometsässä.
Se oli minun (jäykistävä) iltajoogani: matka onnelliseen kesäiseen maailmaan.
*
Ja mitä sen jälkeen tapahtui?
Elokuussa 2021 uusi työ vei mennessään.
Vuosi sitten elokuussa tapahtui kaikenlaista muutakin, mikä sekoitti joksikin aikaa elämää.
Kirjoittamisen aineopinnot unohtuivat kokonaan silloin syksyllä.
Kirjoittaminen kokonaisuudessaan jäi taka-alalle.
Enkä palannut teksteihini ennen kuin nyt, yli vuoden tauon jälkeen, syyskuussa 2022.
Luin läpi muutamia tekstejäni.
Sormenpäissä alkoi kupluilla ilo.
Seison edelleen tekstieni takana. Ja haluan palata niihin.
Treenipäiväkirjan lisäksi muistikirjassani on jälleen, pitkästä aikaa, kirjoitusloki.
Onko minusta työstämään Metsämännistöiset valmiiksi?
 |
tarina sijoittuu tähän maisemaan
paitsi että se on tammilehto
|
ps. täytyy vaihtaa metsämännistöisten nimi joksinkin toiseksi, kun se tapahtuu tammilehdossa
ps. Ylen sivuilla ja somessa keskustelua herättänyt some-vaikuttajien kirjoittamiskoulu on pohdituttanut minuakin. Koulu sinänsä ei haittaa, ja markkinoinnin laitkin tavallaan ymmärrän, mutta sitä minun on vaikea hyväksyä, että some-vaikuttaja saa keskinkertaisen tekstinsä julkisuuteen vain siksi että sen markkinointi ja oletettu lukijakunta on valmiina ja valmis maksamaan.
Joskus vuosia sitten lähetin hyvistä blogiteksteistäni koostetun käsikirjoituksen kustantamoon. Se palautettiin saatesanoilla ihan kiva, mutta blogissa olleet tekstit ovat jo kertaalleen käytettyjä, pitäisi olla uutta sanottavaa (tjsp). Samaan aikaan julkaistiin blogiteksteihin perustuvia elämäntapaoppaita, kertomuksia siitä kuinka muutetaan islantiin ja neuleohjeita.
Mietin silloin ja mietin yhä, olisiko elämäntapaopasta/neuleohjeita/islantiinmuuttelua julkaistu, jos niillä ei olisi ollut jo valmista lukijakuntaa, jos ne eivät olisi pohjautuneet niihin olemassaoleviin blogimaailmoihin?
Kun samantasoisia ja samantyyppisistä aiheista kirjoittavia ihmisiä kuitenkin on olemassa. Jos saman tekstin kustantamolle lähettää tuntematon maijamutikainen ja tuhansien seuraajien somevaikuttaja x.x ja tekstit ovat aivan yhtä keskinkertaisia, niin miksi lopputulos on se, mikä se on?
Luen yleensä hyvin nahkeasti somejulkkisten kirjoja, ja usein ne ovat mielestäni korkeintaan keskinkertaisia. sama keskinkertaisuus pätee valitettavasti toisinaan myös joihinkin ammattikirjailijoihin, heitä julkaistaan vaikka vuosikausien kirjantuotanto on köyhdyttänyt ilmaisua ja vienyt kirjailijalta parhaan terän. Luen myös jonkin verran omakustanteita, sen mitä niitä kirjastossa vastaani tulee. Osasta ymmärrän hyvin, miksi ne ovat omakustanteita. Mutta osa niistä olisi ehdottomasti ansainnut paikkansa jonkin kustantamon ohjelmassa, ja aina sellaista kirjaa lukiessani mietin, että joku vanhan kaartin kirjoittaja /some-julkkis olisi saanut tehdä tilaa tälle tarinalle. ja minä puhun enimmäkseen käyttökirjallisuudesta, arkikirjallisuudesta, viihteestä, en suuresta tuskaisesta taiteesta ja tulevista finlandiavoittajista. vaikka kai senkin osalta voidaan kysyä ihan sama kysymys.
vaikka kuinka ymmärrän että on huomattavasti vaivattomampaa markkinoida sen-ja-sen vaikuttajan /pitkän linjan kirjailijan uusinta melkein menestysteosta kuin täydestä tuntemattomuudesta ponnistavan tuoreen kirjailijan teosta, niin silti, mietinpä vain.
