Kaupunkiloma Korfulla

Vietimme hraH:n (aka Lehtori) kanssa viikon kahdenkeskisen lomapätkäsen Korfun saarella ja Korfun (Kerkyran) kaupungissa.
Edellisestä noin suunnilleen kahdenkeskisestä reissustamme on kulunut tovi, ja ennen lapsiakaan emme opiskelijabudjetilla mitenkään tolkuttomasti matkustelleet - halpalentoyhtiöitä ei oltu vielä kunnolla keksitty, eikä oikein ihmeellistä intterwebbiäkään. (no oli ehkä vähän)

Kaikelle lomasuunnittelullemme tyypillistä on, että haaveilemme ensin Italiasta ja päädymme lopulta Kreikkaan - niin kävi tälläkin kerralla. Ja koska olemme mukavuudenhaluisia keksiäkäisiä kääkkiä, selaamme ensin tee-se-itse -matkoja ja, kuten niin usein ennenkin, päädymme lopulta käyttämään matkatoimistoa.

Korfu valikoitui kohteeksi koska siinä osassa Kreikkaa emme vielä olleet lomailleet ja Korfun kaupunki, koska halusimme viettää yhteisen aktiiviloman kaikkien uima-altailla nojuttujen kesäreissujen sijaan.

Hotelli Cavalieri sijaitsee Korfun kaupungissa, yhden keskuskadun päässä, vanhassa aatelisperheen palatsissa. Se oli yleisilmeeltään mukavan vanha ja ajaton, menneiltä vuosilta. (hotelli jossa on aamiaishuone! tuli bertiewoostermainen olo!)

Muutamassa minuutissa pääsi kävellen kaupungin tärkeimmille nähtävyyksille ja kiertelemään vanhan kaupungin kujasokkelikkoa.

Ensimmäisinä päivinä tutustuimme kaupunkiin ja kiertelimme useaan otteeseen nimenomaan vanhassa kaupungissa.


Seikkailimme ensimmäisen illan pimeydessä kaupungin vanhassa linnoituksessa.


Kuten paikallinen nuorisokin <3

näkymä hotellin kattoterassilta

Ihailimme hotellin kattoterassilta avautuvia näköaloja.

Vanhassa kaupungissa huumannuin lauantain pyykkipäivän pesuaineen tuoksusta




Etukäteen varasimme päiväretkipaketit Albaniaan ja saarikierrokselle, tarkoituksena oli varata lisää retkiä paikallisilta matka-agenteilta, mutta heillä oli tarjonnassaan täsmälleen samat retket kuin matkanjärjestäjälläkin ja suunnilleen samaan hintaan.

Albaniassa vierailmme historiallisessa Butrintin rauniokaupungissa ja vietimme muutaman tunnin Sarandan rantakaupungissa ihmettelemässä rantaelämää.



Butrint

Bysantin aikainen kastekirkko; Butrint

Butrint

Albanialaista rantaelämää Saranden kaupungissa

Albanian retki oli yksi matkan kohokohdista: kun odotuksemme olivat selvästi neuvostoajan lampaita ja leninin patsaita -tasolla, yllätyimme enemmän kuin positiivisesti siitä, mitä Albanialla jo oli ja tulevaisuudessa on turistille tarjota.

Matkatoimiston järjestämä saarikierros kuljetti meidät Sissin palatsiin, kumkvattitislaamoon ja Paleokastritsan luostariin. Saarikierrokselle oli mahdollista ostaa ylimääräinen veneretki Paleokastritsan rantakaupungin merellisille luolille - se oli tämän retken huimaava kohokohta: kirkkaan sininen meri, horisontti ja meren keinunta.

näköalapaikka Bella Vista

veneretkellä

Paleokastritsan luostari




luostarin kissa

Sissin palatsi; palatsilla toiminut kasino on kuulemma esiintynyt James Bond -elokuvassa kasinona



Omatoimisesti teimme kävelyretken Korfun kaupungista läheiseen Kanonin kaupunkiin ja eksyimme puolivahingossa ihailemaan kuuluisaa Pontikonissin saarta. Saaren lähellä olevassa kirkossa vietettiin parhaillaan häitä.
Istuimme hyvän tovin näköalapaikan kahvilassa katselemassa saaren ainoan lentokentän ja sen ainoan kiitoradan tulo- ja lähtöhulinaa.





Julistin samalla frappe-kahvin yhdeksi ihmiskunnan suurista keksinnöistä.

Omatoimisesti löysimme Gerald Durrelin muotokuvan; Gerald-pololla on ilmeisesti onnea tuottava nenä; se on hangattu aivan kiiltäväksi. 


Onnistunein omatoiminen löytömme oli Korfun Aasialaisen historian ja taiteen museo. Kolmessa kerroksessa toimiva laaja museo esittelee perinpohjaisesti aasialaista taidetta ja kulttuuria. 
Japanilaiset piirrokset ja samurai-kulttuurin esittely olivat todella kiinnostavia.

yksityiskohta piirroksesta: kabukiteatterin yleisöä

yksityiskohta piirroksesta: teatterin backstage

samurai

naissamurain itsemurha-ase; käytettäväksi jos kunniaa on loukattu

Aasia-museo osuu samaan absurdiuden kategoriaan kuin kohtaaminen eräässä ortodoksikirkossa. (emme noudata museot-maanantaisin-kirkot-ulkoa -periaatetta)

Vanhassa kaupungissa kierrellessämme osuimme taas kerran yhden kirkon portaille ja päädyimme (tietysti!) myös sisälle. Vähän tehtäväänsä jo ryytynyt kirkon valvoja taisi puolella korvalla kuunnella juttujamme ja kysyi, mistä olemme tulleet. Kerroimme tietysti.
Samassa opas jo kysyikin puhummeko venäjää (?!) ja minä ällistyneenä että toki ja tottakai, mutta vain vähän.
Siinä silmänräpäyksessä opas järjesti meille kiehtovan ja yksityiskohtaisen esittelyn läpi kirkon historian ja aarteiden, esitteli ikonit ja maalaustekniikat ja takahuoneen aarteet kaikkinensa ja minä olin ensin että oo ja sitten että onpa muuten tosi kummallista olla Kreikassa puhumassa venäjää. 
Harmitti ihan vietävästi, että joku on vuosien varrella varastanut venäjän sanavarastoni; ymmärsin kyllä, mutta en oikein puhunut. Olisin halunnut kysyä vaikka mitä mutta en vain kyennyt, sillä kadotin sanat kaikilla mahdollisilla kielillä. Vähän pystyin sentään Lehtorille tulkkaamaan.

Samalla tavalla kiehtovan ristiriitainen kokemus oli Aasia-museo: jotain niin käsittämättömän hienoa ja kiehtovaa ja aivan omituisessa paikassa.

Lähdimme hakemaan lämpöä, erityisesti pehmeitä etelän iltoja ja yhteistä kahdenkeskistä aikaa.
Kuvaavinta lienee se, etten koko matkan aikana lukenut yhtään kirjaa ennen kuin vasta paluumatkalla junassa ja lentokoneessa.  

kaupungissa oli meneillään jazz-viikko. improilua Aasialaistaiteen museoaukiolla

kujilla


kansantanssin jumalten kosto: koko viikkona emme nähneet tai kuulleet zorbaksia,
paitsi sinä iltana ja suunnilleen samaan aikaan kun
koto-Suomessa oli menossa se kansantanssishow, jossa oma lapsi oli mukana
tuli hirveä koti-ikävä.

Korfun filharmonian nuoriso-osaston
puhallinsoitinorkesteri jazz-viikoilla
lähes satapäinen seurue!
Korfun yliopistolla on kuulemma maan paras musiikkiakatemia

Kerkyran kommunistit tervehtivät
niillä oli kokoontumisajot kulmakuppilassa joka ilta

puufillari <3

kaupunki linnoituksesta käsin

satama

his&hers

etäisyys Korfusta Albaniaan on lyhimmillään alle 30km

Totesimme päivää ennen matkan päättymistä, että hieno reissu, ja sillä tavalla täyteläinen, että teki jo mieli lähteä kotiin. Mitään keskeneräistä saarelle ei jäänyt.
Omasuhe ja parisuhe elpyivät, tuntui lomalta.
Uimarantoja tai uima-allasta emme koko viikkona kaivanneet, vaikka tarkistimmekin kaupungin uimamahdollisuudet; viimeisenä päivänä teimme hätävaralaivaretken, johon sisältyi pari pulahdusta Välimereen


Seuraavaksi haaveissa Madeira.
Tai Sisilia.
Tai Portugal.
(luultavasti siis Rhodos)


ps. söin joka päivä horiatikin ja join viiniä tai mythosta. 
Tein raittiuslupauksen ja ravintolassasyömättömyyslupauksen paluulennolla.
Rikoin molemmat heti kotiintultuani. Mutta en kumminkaan syönyt enää kotimaassa horiatikia, jotain rajaa sentään.


Palvelukseen halutaan

Palvelukseen halutaan: 
Pieni laivakäppänä kreikkalaiselle turistiristeilyalukselle.

Tehtäviisi kuuluu kevyen keltaisen köyden kiinnittäminen aluksen laidasta toiseen silloin kun tosimiehet hoitavat rantautumisen. 

Muita tärkeitä tehtäviä: nuorten naisten perän (toisinaan myös keulan) tarkastelu. Erityisesti arvostamme kykyä tarkkailla nuoria italialaisia naisia. Tarvittaessa ohjaat liian märässä uimapuvussa kulkevat henkilöt seisomaan lähistöllesi. Työsuhde-etuna juomat laivan baarista.

Rupea sinäkin oitis laivakäppänäksi!



Sielu lepää

Elämän suuria kysymyksiä
 Jos syö joka päivä vain yhden kreikkalaisen salaatin, riittääkö siitä sisäistä aurinkoa talven yli?
Onko liiottelua syödä kaksi? (on)



Vinkkivitonen: matkapahoinvointia vastaan

Nuoriso kärsii vaihtelevanasteisesta matkapahoinvoinnista: yhtä keikuttaa kai koko ajan, yksi voi kiertää huvipuiston hurjimmat härpäkkeet, mutta saa silti ajoittain oireita eri kulkuneuvoissa, variaatiota taloudessamme löytyy laidasta laitaan, ja oireilu on toisinaan kovin päiväkohtaistakin.

Onneksi kaikki elämässämme pakollinen löytyy läheltä: on nimittäin päiviä, jolloin parinkymmenen minuutin bussimatka kotoa keskustaan ja takaisin on osalle nuorisoa melkein liikaa.
En tiedä, olisivatko ne siedättyneet, jos ajelisimme omalla autolla viikottain Lappiin (onneksi ei ole autoa, eikä Lappitarvetta)

Matkapahoinvoinnin takia nuoriso valitsee aina kaikkein mieluimmin kotiin jäämisen.
Kulkuneuvoista suosituimmat ovat:
jalkapatikka tai pyörä / auto jos saadaan lainaksi / juna /bussi.
Käytännössä ne joutuvat kouluarkena liikkumaan päivittäin bussilla tai omin lihasvoimin.

Vinkkivitonen matkapahoinvoinnin nujertamiseksi - keinoja joiden nimiin nuoriso vannoo:

1. Liikkeelle ravittuna ja nesteytettynä: matkaan ei koskaan lähdetä tyhjin vatsoin. Empiirinen havainto tukee myös sitä käsitystä, että sokeriöverit kaverisynttäreillä EI ole matkapahoinvointia ehkäisevä tekijä, vaikka kupu onkin täysi.
Sopivasti kohtalaisen terveellistä evästä ennen matkaa ja välitankkauksia matkan aikana.

2. Julkisissa kulkuneuvoissa istumapaikka suhteellisen edestä ja aina kasvot menosuuntaan.
Katse horisonttiin.

3. Ei kirjoja, videoita, tablettia tai kännykän räpläämistä. Se keikkuvapäisin ei lue edes tekstaria matkalla kaupungista kotiin.

4. Kuulokkeet. Nuoriso vannoo kaikkein voimakkaimmin äänikirjojen nimiin. Ne väittävät että kuulokkeiden kautta annosteltu hälinä hämää sisäkorvaa, antaa keskittymispisteen ja viihdyttää matkustajaa.

Voitte uskoa, että nuorisomme on mitä viihdyttävintä matkaseuraa: jokainen istuu luurit päässä, tuima, keskittynyt ilme kasvoillaan ja katse tiukasti horisontissa. 
Ne eivät riisu kuulokkeitaan kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Haltioituneet kato tota maisemaa /lehmää /kylää -huutelut menevät niiltä ihan ohi, koska ne eivät kuule, eivätkä käännä päätään. 
Autossa ne ovat teineimmillään.

5. Raitis ilma. Autossa ilmastointi, veneessä mielellään kannella tai paikassa jossa on hyvä hengittää.

6. Pahoinvointirannekkeet. Toinen keino, jonka nimiin koko joukko-ostastomme vannoo.


Rannekkeiden napit asemoidaan ranteen sisäpinnalle, noin kolmen sormenleveyden päähän rannetaipeesta: pakkausselosteen mukaan ne painavat pahoinvointikeskusta stimuloivaa akupistettä.
Yksi ei kai lähde kotiovesta ulos ensinkään ilman rannekkeitaan, kaksi muuta on satunnaiskäyttäjiä, mutta rannekkeet kulkevat mukana kaikilla matkoillamme.
Rannekkeita on kadonnut paritolkulla asuntomme uumeniin, niitä on lainattu kavereille ja jätetty palauttamatta, ja ostan niitä lakkaamatta uusia. (nytkin minulla on jemmassani vararannekkeet ja salarannekkeet; jälkimmäisiä aion varjella henkeni kaupalla, koska rannekkeet ovat hukassa aina kun niitä todella tarvittaisiin.)
Niiden olemassaolo on pelastanut monta pakollista auto-, bussi-, laiva- ja lentomatkaa.

Kaikkein pahoinvoivin käyttää myös tarvittaessa - erityisesti usean kulkuneuvon päivinä - lääkitystä ja tekee jälkikäteen ns. Epleyn manöövereitä.

Bonusraita:
Matkakohde ja mieliala. On huomattavasti helpompaa sietää pientä pahoinvointia, jos matkan päässä on mieluisa kohde. Jonkun tuntemattoman tyyne-mummon synttärit Perähikiän Suopohjalla eivät yleensä kutsu sinnittelemään pahoinvointia vastaan.

Yksi nuorista teki aikoinaan pienempänä siviilirohkean päätöksen olla osallistumatta luokkaretkeen, joka suuntautui huvipuistoon. Pari tuntia suuntaansa bussissa ja päälle härpäkkeet, joita hän ei kykene edes katsomaan - lapsi jäi mieluummin kouluun jäsentämään lauseita. Respect.


Kesäkulttuuria: teatteriretki Kuuskajaskariin

Norjalaisen Thorbjörn Egnerin musiikkisatu Kolme iloista rosvoa lienee yksi lastenteatterin klassikoita.
Äkkiseltään muistan vähintään viisi versiota, joissa olen ollut joko yleisössä tai itsekin näyttämöllä.



Iloisessa Kardemumman kaupungissa elelee kiukkuinen, siivousintoinen Sohvi-neiti, hiukan omahyväinen ja armottoman nössö Poliisimestari Paavali, säätä ennustava vanha tiedemies Topias sekä joukko muita hyväntuulisia kansalaisia, joiden elämää terrorisoi kaupungin laitamilla elelevä vain omiin tarpeisiinsa ryöstelevä rosvokolmikko leijonansa kanssa.

Tuorein näkemäni lastennäytelmäversio rosvojen tarinasta on turkulaisen Jo-Jo Teatterin kesäteatteriesitys Raumalla Kuuskajaskarin linnakesaarella.



Napakaksi ja soljuvaksi dramatisoitu esitys (ohjaus Tuulia Lindholm) on todellista hyvänmielen harrastajakesäteatteria. Laaja Kardemumman kaupungin asujamisto toteutetaan kahdeksan näyttelijän voimin: osassa rooleja nähdään käsinukkeja, osa näyttelijöistä vastaa useasta roolista ja huolehtii samalla nukettamisestakin.
Esityksen kantavat voimat ovat Kardemumman pelottava Sohvi-neiti (Kristian Aho), jonka pohjattomasta käsilaukusta löytyy aina ratkaisu Kardemummaa vaivaaviin kriiseihin sekä tarinan juonenkuljettajana toimiva poliisimestari Paavali (Ville Vettenranta).

Itseäni miellyttivät eniten esityksen tivolinomaiseksi sovitettu ja eloisasti eri keinoin toteutettu laulumaailma sekä pienen työryhmän tanssikohtaukset, jotka täyttivät näyttämön energisesti laidasta laitaan.




 Esityksen tempo ja kesto tuntuivat sopivan perheen pienimmillekin, yleisössä istuneet lapset malttoivat seurata tarinaa (ja teinit myös; eivät pitkästyneet!)

Kuuskajaskarissa on vieraillut myös Taidekoti.


*
Itse olen useammin kuin kerran pohtinut rosvojen tarinaa: onko kyse kasvukertomuksesta? Käsitteleekö tarina lapsen kasvua murrosiän kapinan ("en peseydy; elän läävässä; en käyttäydy normien mukaan") kautta vastuulliseen kansalaisuuteen - tarinan lopussahan rosvot löytävät vankilan ja isällisen poliisimestarin avustuksella paikkansa pikkukaupungin yhteisössä.

*

Aurinkoinen päivä ja saaristomaisemat kruunasivat kesäpäivämme.




*
Teatterissa käytiin, koska ensemblestä löytyy lähipiiriin kuuluva henkilö.
Liput hankittiin ihan itse.