lomajuttu

Kun lapset olivat pieniä, inhosin aivan vilpittömästi niiden ensimmäisiä lomapäiviä.

Niillä oli aina aivan julmettu kiire tehdä kaikkea ja kaikki.
Kun on loma ja muuta.




Eilen minä

- kävin pitkästä aikaa kunnon kävelyllä (koska alkoi loma, ja koska voin. Ja koska aion kävellä koko loman valtavan paljon koko ajan joka päivä)

- nukuin päikkärit (koska alkoi loma, ja koska voin. Ja koska aion ottaa päikkärit joka päivä koko loman)

- saunoin (koska on perjantai, saunaan en voi vaikuttaa. Meillä on niin vanhakantainen taloyhtiö)

- katsoin Montalbanoa (sitä en aio katsoa valtavan paljon joka päivä, se olisi aika tylsää)

- join viiniä (koska alkoi loma, ja koska voin. Ja koska aion koko loman juoda paljon viiniä) (no ehkä en kuitenkaan) (onneksi en tehnyt sitä, mitä olin ajatellut, eli en mennyt suoraan töistä johonkin terassille. Olin niin nälkäinen ja janoinen, ettei siitä olisi seurannut mitään hyvää)

- valvoin tosi myöhään (koska on loma ja koska voin ja aion valvoa tosi myöhään koko ajan)

- kävin vielä yölläkin suihkussa (oli hiki)

- valvotin Lehtoriakin (koska jos minä en nuku, eivät muutkaan nuku)


Valitettavasti myös

- tein ruokaa (koska kaikilla muillakin on loma, ja minä olin se jolla oli nälkä) (ehkä lomalla kellään ei ole koskaan nälkä? voisiko ruuanlaiton vihdoinkin lopettaa?)

- metatyöskentelin ("sä siivoot ja sä peset vessan. ja sen on TA-PAH-DUT-TA-VA) (Lehtorin mielestä se on metatyötä kun hän miettii että pitäisi heittää lasten pehmolelut pois kellarista. Minun mielestäni ei ole, eikä niitä saa heittää vielä pois. pitää valita rakkaimmat)


Eilen minä en

- syönyt jäätelöä (ei haittaa, en tykkää siitä kovastikaan. ja kävin viikolla kaverin kanssa jätskillä)

- käynyt uimassa

- käynyt uimassa yöllä (Lehtori on ihan tylsä, miksei se lähtenyt?)

- syönyt mansikoita (tajusin vasta nyt tämän vakavan puutteen lomasuunnitelmissani)




Värejä värejä!

Tuleeko muille sama fiilis?
Kun auriko paistaa ja on lämmintä ja ihanaa, kaikki väritkin hehkuvat ihan eri tavalla?

Sain ystävältä ruusukimpun: suoraan pensaasta, heidän ikkunansa alta.
Olen yrittänyt vaania kimppua aamulla-päivällä-illalla, mutta sen hehku pakenee kameraa.




Ehkä kaikissa kukissa on jotain sellaista mystisen villiä, oikein mikään niistä ei alistu kameralleni



Aloin väkertää juhannuspaitaa juhannuksena, mutta se oli jotenkin väärävärinen ja -lainen muutenkin.
Ryhdyin puuhaan kokonaan uudestaan, uusilla langoilla.
Nyt on tulossa kesäkarkkineule.


ekoja kertoja

Tämä poikkeuselämä, tai kaiketikin sen päättyminen, synnyttää omituisia ensimmäisiä kertoja.

Niin kuin nyt vaikka sen, että eka kertaa elämässäni olin ravintolassa siihen asti kun tarjoilu päättyi.
Melkein siihen asti kunnes ravintola meni kiinni. (jos olisin tajunnut että kyse oli jostain seitsemästä minuutista, olisin ilman muuta vetelehtinyt vielä senkin hetken loppuun ihan pöydässä, kun kumminkin availimme pyöriä ja juttelimme loppuhöpinöitä kavereiden kanssa sen verran)

Onhan se hyvä että tekee kaikenmoisia juttuja ennen kuin ehtii vallan vanhaksi.



Ja sitten tuli semmoinen eka kerta että Lehtori lähti illalla omiin juttuihinsa.
Ihan niin kuin ennen.

Sillä on ollut tapana mennä katsomaan futista omaan kantapaikkaansa, kun kotona ei oikein ole futisrauhaa. (saatan joskus olla siihen syyllinen)
Joihinkin alkuillan peleihin saatan joskus mennä mukaan, mutta aika usein myös en.

Kun poikkeusajat alkoivat, Lehtori oli ihan että Jee, nyt ehtii seurata valioliigaa ja mestareitten liigaa ja ties mitä kaikkea aivan liikaa. 
Kunnes se noin kahden hetken päästä tajusi, että eipä muuten seurata.
Kun ravintolat ovat kiinni.
Ja pelit pelaamatta.

On se nyt tietysti koko ajan käynyt lenkillä ja puntilla ja mamman luona kastelemassa kukkia ja ties mitä kaikkea tavalliseen arkeen kuuluvaa, mutta sittenkin.
Monet sen normaalit jutut puuttuvat.
Ties milloin olen viimeksi ollut illalla kotona Lehtoritta.
Outoa.
En oikein tiedä mitä ajattelisin.
Olisinko että jee, nytpä menen sänkyyn syömään näkkileipää kun kerran voin?
Vai pitäisikö kehitellä joku järjetön futisangstkohtaus?

Jonkinlaisena kompromissina näköjään bloggaan aiheesta.

*

Viiden työpäivän verran pitäisi vielä sinniä.
Sitten on loma.

Suhtaudun siihenkin Jee-Angst -akselilla jotenkin haparoiden.

Outoa kun on loma johon ei oikeastaan ole mitään suunnitelmia.

Joskus Ennen Koota (onko se sitten EKor?) olin Jee, vihdoinkin kesä, jolloin ulkomaansukuhaara ei tule tänne kesällä (kun meidän piti mennä sinne). Että vihdoin on neliviikkoinen, jonka hallinnoin ihan itse.
Olin suunnitellut mitä teen Lehtorittomalla lomaviikolla ja mitä Lehtorillisilla viikoilla.
No, nehän muuttuivat tietysti kaikki.
Jopa niin että ne kehvatsun sukulaisetkin resuavat tänne.

Ja nyt sitten mietin siitäkin että olisinko jee vai angst?

Jonkinlaisena kompromissina bloggaan näköjään siitäkin.







oudon kevään outo havainto

"Se ettei minun tarvitse laittaa iltaruokaa eikä tarjoilla sitä eikä tiskata sen jälkeen, Chiara. Se että voin syödä leipää ja juustoa ja salaattia tai olla syömättä salaattia tai leipää ja juustoa ja laittaa itselleni mitä huvittaa. Mutta ennen kaikkea se, että voin syödä milloin huvittaa ja lukea ruokapöydässä ja sitten voin mennä takaisin työhuoneeseeni ja käydä pitkäkseni sohvaan ja lukea koko illan.
Nähdessään, että Chiara valmistautui sanomaan jotain, Paola kohotti kätensä ja jatkoi: se että voin tulla keittiöön hakemaan lasillisen viiniä tai grappaa, tai kiehauttaa itselleni kahvit tai teetä tai juoda vain lasillisen vettä eikä minun travitse puhua kenenkään kanssa eikä tehdä mitään kenenkään hyväksi. Ja sitten voin palata kirjani pariin, ja kun rupeaa väsyttämään, menen sänkyyn ja jatkan lukemista siellä.
- Sitäkö sinä haluat tehdä? Chiara kysyi kuulostaen niin pieneltä että olisi mahtunut seisomaan puunlehden alle.
Paola vastasi huomattavasti äskeistä enemmän lämpöä äänessään: Niin Chiara. Aina silloin tällöin haluan tehdä juuri sitä."


Paola Falier, komisario Brunetin vaimo Donna Leonin kirjassa Tuntematon ihailija. (suom. Kaijamari Sivill)



*

Vasta nyt, tämän omituisen etäkevään jäljiltä, kun verstashommelit ovat kunnolla käynnistyneet, tajuan miten kuormittunut olen.
Miten kuormittuneeksi ihan normaali elämä minut saa.
En ole koskaan ennen ajatellut, saati huomannut sitä. Ollut vain repaleisen-räpäleinen ja levoton.

Miten paljon minua kuormittavat ihmiset, ihmisten tapaaminen, seurustelu, asioiden hoitaminen ja järjestely.
Silloinkin kun ne ovat mukavia, voimaannuttavia, iloisia, yhteisöllisiä asioita.
Silloin, kun itse hakeudun ihmisten pariin, kun itse tarvitsen ihmisiä ja seuraa.
Silloinkin kun työ (satunnaisesti) tuottaa mielihyvää.
Silloinkin ne kuorimittavat ja saavat aikaan omituisen lepattavan olon.

Olisikohan olemassa työ, jossa (kähvelsin idean yhdestä Veera Vaahteran kirjasta) voisin istua jossain kopissa pelaamassa pasianssia ja aina välillä pöydän alla lukemassa kirjaa?
Niin että voisin säännöstellä olemistani?




häröilyt



Yritin tänään selvittää, miten nuoren tulevaisuudessa mahdollinen etäopiskelu hoidetaan.

Tuleva opiskelupaikka oli luottavaisesti sitä mieltä, että ei mitään etää, lähiä vaan.

Se nuori, joka jo jatko-opiskelee universtaalla, osasi kertoa että hänellä on etää aluksi ja sitten ehkä lähiä.

Minä mietin, että onneksi kukaan noista ei ole lääketieteilijä.

Olisi kuulkaa kauhiaa, jos yhtenä aamuna menisi aamukahville ja siellä olisi tuleva lääketieteilijä meidän keittiössä tiimmsi-yhteydessä ja kirurgisissa vaatteissa kaivelisi minun laatikoitani.

Tiimmssissä olisi rohvessooori ja se sanoisi että hop, otetaan mummo. Pistetään pöydälle. Aloitetaan avosydänleikkausharjoitus. Pannaanpa sieltä se kuvayhteys päälle vielä.

Mihin sitä sitten kaffekuppinsa laskisi ja kirjansa jos olisi mummo avosydäntoimenpiteessä keskellä keittiötä?

Ei olisi kivaa vaikka olisi vaari.
Edes laina-


*

On muuten kumma juttu mikä on aina näin kesäisin, että minulla voi olla töissä seitsemäntoista asiaa ja kotona sen päälle kahdeksantoista, kun eivät pysty kotonaolevat mitenkään tekemään edes kahta asiaa yhtenä ja samana päivänä.
Kun on loma.
Että jos menee vaikka kaverin kanssa heselle syömään, niin ei voi mitenkään ruokkia kissoja. Tai soittaa jotain asiointipuhelua, voi hyvänenaikasentään.
Tai mitä nyt milloinkin onkaan.
Jos on tiistaina laittanut ruokaa niin ei varmasti kykene siihen keskiviikkona. Eikä myöskään mitään muuta koko loppupäivänä.

Mahtaisiko minulle tulla semmoinen loma joskus?
Että ei mitenkään kykenisi.
Jos menisi heti aamusta kävelylle, niin sitten ei voisi koko päivänä tehdä mitään muuta kuin vältellä makuuhaavoja kääntämällä kylkeä satunnaisesti?
Ja jos olisi jotain ihan niin koettelevaa kuin lounas ystävien kanssa, niin ei meinaisi pystyä edes siihen kävelylenkkiin?

Ei pidä ymmärtää väärin, ovat ne tietysti lomansa ansainneet.

Mutta olisi kiva jos olisi joskus semmoinen tilanne että itse hallitsisi omaa aikaansa, eivätkä muut.
Eilen oli, melkein tunti, kun kaikki muut välttelivät makuuhaavojaan ja minä luin.
Kukaan ei häirinnyt yhtään.



*

ps. minua melkein hermostuttaa koko isoKOO jo enemmän kuin ennen. Että pysyisi nyt rauhallisena vain koko tilanne.



ps.2 minulla on niin paljon kirjoja, että ihan oikeasti en meinaa pystyä mihinkään kotona.
Tarvitsisin lukuloman.
Vielä reilu viikko töitä.
Varaan juhannuksesta ainakin yhden semmoisen päivän että en ajattele muita.
Kovin paljoa ainakaan.






(t)yöpaitakriizi

Teettekö semmoista että kun löytyy joku hyvä vaate niin ostatte heti kahdet tai kolmet samanlaiset?




Minä teen.
En shoppaile muuten kuin tarpeeseen, mutta shoppailen kerralla useampia erivärisiä.

Nyt minulla on semmoinen tilanne että tarvitsisin kesäpaitoja, kun viimeksi syksyn tullessa pistin pois kaikki työsiistit kesäpaidat.
Tai eivät ne mitään työsiistejä olleet olleet enää aikoihin. 
Lähmäis-kulahtaneita.

Mutta nyt minulla on vain tämmöisiä lyhkähihaisia:


Silleesti kivoja, mutta eivät ehkä aivan työkäyttöön.
Varsinkin kun toinen on yökäytössä.


(mitä pitäisi ajatella kun olen kummankin paidan saanut Lehtorilta?)


Lisäksi tarvitsin yhdet melko tyylikkäät housut ja kun löysin hyvät, ostin heti kahdet.
Luultavasti elämäni mukavimmat housut ikinä. 
Peilistä katsottuna näytin vähän siltä kuin olisi yöhousut, mutta sitten pistin korun kaulaan ja heti näytti työläisemmältä.
Tyyli on pienestä kiinni.

Paidoista on aina vain pula.

Toisaalta kun uudet housut ovat jotenkin mukavuudessaan vähän yöhenkiset, voisin ehkä pitää yöpaitaa työpaitana?


*

Minulla on myös (ja taas) kirjastokriizi.
Minun pitäisi löytää yksi Tommy Tabermannin runo, jossa puhutaan takista.

Tiedättekö miten paljon Tabermann on kirjoittanut?

Aika monessa ei puhuta takeista vaan muusta.

*

Nyt kun sain shoppailuputken auki, ja vain paidat puuttuvat, tilasin itselleni myös kahdet uudet kengät.

Ja kyllä varmaan kalsarivarastoakin pitäisi kohta uusia.
Niitä pitää olla enemmän kuin kahdet.

Ja sitten haluan kaikenmoista muuta, ihan vain turhaa, jota en tarvitse.

Kesäinen neulekin olisi kiva.
Tai siis oikeastaan välttämätön.

Paha vain, että usein kun tekee yhden (=2) hyvää löytöä, niin sitten shoppailuonni katkeaa, eikä löydä mitään ikiaikoihin.
Että mihin tässä nyt sitten yrittää suunnata sen energian, paitaan, kalsariin vai neuleeseen?

Kivaa ylimääräistä himphamppua kyllä löytää helposti.

*

Juhlista ja kirjastoista

Minuuttiaikataulutetut juhlat onnistuivat oivallisesti. 



Surullinen asia (isoisä joutui sairaalaan) johti iloiseen asiaan (kaikki isovanhemmat saatiin mahtumaan samaan kattaukseen).

Suunniteltu asia (ollaan ulkona) johti suunnittelemattomaan asiaan (oli liian kuuma, oltiin sisällä).

Kaunis ja herkkä asia (kattaus pihalla) johti kotoisan kaoottiseen asiaan (siirrettiin tohinalla pöydät sisälle huoltotilaan)

Ja kaikki tämä yhdessä johti siihen, että kaikelta pönöttämiseltä vältyttiin. Ei pönötelty.
Koska juhlat järjestettiin kirkon nuorisotilassa, yksi ohjelmanumeroista osalle seurueista oli biljardin peluu.

Isosiskon oman tanssiryhmän lapset kävivät omalla vuorollaan tanssaisemassa.

Kaikki kunnoittivat päivänsankarin toivetta ei kukkia vaan paperille kirjoitettu muisto.
Muistojen kukkakimpussa on monta erilaista tarinaa Isosiskosta. Tanssiryhmän lapsen huolestunut kysymys: oliko se koe helppo siltäväliltä vaikea? Oma muistoni siitä kun huusin syntymättömälle synny nyt jo prkl. Sisarustensa ja isovanhempiensa muistot.

Me perheen introvertit huomasimme, että vähän vieraita kerrallaan on onnistunut konsepti, kukaan meistä ei väsynyt kohtuuttomasti hälystä ja kaaoksesta.



*
Kun kirjastot maaliskuussa menivät kiinni, minulla oli puolenkymmentä uutuuskirja kuljetetaan noutopaikalle -tilassa, siis melkein jo hyllyssä ja noudettavissa. Kyllä harmitti.
Kun kirjastot aukesivat, sain ihan alvariinsa käydä hakemassa niitä.

En ymmärrä miten kirjastossa tehdään se, että kun hakee yhden kirjan ja kirjaston ovella lähtiessään vielä tarkistaa sähköpostista että onko lisää varauksia tulossa niin ei.
Mutta annas olla kun olet kävellyt /fillaroinut hikisenä kotiin, niin johan olisi seuraava opus noudettavissa. Ilmoitus tulee yleensä noin kahdeksan minuuttia sen jälkeen kun on kirjastosta lähtenyt.
Miten se on mahdollista edes?
Onko ahteriini istutettu kirjastopaikannin?
Miksi? Miksi kirjastotädit tekevät semmoista?
Tai sedät.


Ja miksi kirjatyypit tekevät semmoista että uutuuskirjat näyttävät selityksissä hyviltä ja todellisuudessa ovat ihan kummallisia.
Palautin melkein lukematta kaikki ne standby-uutuudet joita olin kiihkeästi odottanut koko kirjastosulun ajan.
Ja palautin lukematta myös kaikki ne uutuudet, jotka olin ehtinyt saada juuri ennen sulkua.
Ihan käsittämättömän tahmeata tauhkaa kaikki.

Pitäisi ehkä kirjoittaa bloggaus kaikista keskeneräisyyksistä, kun otin kirjastossa käyttöön myös lainaushistoria-palvelun. 

Enkä tietenkään ota siitä opikseni.
Minulla on yhdestä ainoasta kirjasta voimassa seuraavat varaukset:
1. oma kirjasto, perinteisen käyttöliittymän kirja
2. oman kirjaston e-valikoima, äänikirja
3. pääkaupunkiseudun kirjastojen e-valikoima, e-kirja
4. pääkaupunkiseudun kirjastojen e-valikoima, äänikirja.
Toivottavasti se on edes jotenkin hyvä kirja.



*

Semmoista kysyn myös, että jos ihmisellä ei ole juuri mitään tekemistä elämässään, niin miten voi olla ettei pysty yhtenä päivänä tekemään kahta asiaa.
Noin niinkuin liikunnallisessa mielessä.
Jos pyöräilen verstaalle, en muka pysty menemään enää iltakävelylle (johtaa siihen että en kuuntele kivoja äänikirjojani).
Jos käyn huvi-kuuntelukävelyllä, en pysty menemään mihinkään pyörällä.

*

Kun kovasti näyttää siltä, että tänä kesänä ei juurikaan matkustella, niin ajattelin että kävelisin oikein pitkästi. 
En kerralla mutta monena päivänä peräkkäin.

*