2016


 Se pakollinen vuosikatsaus: mitä jää muistoihin vuodesta 2016?




Matkustimme perheenä sukuloimaan: 
Se hetki kun havahdut pienenpienen tanskalaiskylän maalaiskirkossa laulamassa virsiä tanskaksi.
Joskus elämä heittää ihmisen kummallisiin paikkoihin.


Keskimmäinen konfirmoitiin, vaikka se uhkasikin lähteä riparille koraani kassissaan. 



Meille tuli Elma Pesonen. Kissoja on ihan liikaa, mutta niistä on toisinaan iloa itselle ja nuorisolle.



Aloin kärsiä keskiäkäisyydestä yhä enenevässä määrin.
Toisinaan auttavat iltakävelyt, toisinaan eivät.


Ainoa uudenvuodenpäätös vuodelle 2016, jonka kykenin pitämään: kirjasin ylös jokikisen alusta loppuun asti lukemani kirjan.
Olen vuoden aikana lukenut 151 kirjaa - mikä on jotenkin yllättävän paljon. Kesken jäi varmaan toinen mokoma.
Luin sekä suomeksi että englanniksi. Alkuvuodesta ekstremematkailua, keskivaiheilla chiclitiä, loppuvuodesta vanhoja tuttuja. 
Silmäilin lukemiani - en osannut valita yhtä ylitse muiden.
Luen tällä hetkellä mieluiten matkakertomuksia ja elämäntarinoita, fiktio ei oikein uppoa.

Tämän luen luultavasti uudelleen:
Claire Dederer: Elämäni asennot


Raha: huomasin vuoden mittaan murehtivani rahaa enenevässä määrin, se vain valuu sormieni lävitse.
Katsoipa asiaa miltä tahansa kantilta, taloudessamme elää neljä aikuista ja yksi nuori. Vaatteet ja ruuat hankitaan aikuisten kokoina ja annoksina: se näkyy finanssissa sitä kuluu, pyykkikorissa aina täynnä koska vaatteet ovat niin isoja, ruoka ei riitä aikuiskokoiset annokset.


Harrastin kulttuuria Rouva Kepposen ja Nollavaimon kanssa.
Nautin sekä kulttuurista että miellyttävästä rouvaseurasta.

legendaariset lasit
Kärsimme massiivisen kodinkonerikon. Tai itse asiassa useita - kun plarasin tekstejäni. 
Olemme tukeneet suomalaista kodinkonekorjaamoyrittäjyyttä melko ahkerasti.




Kehittelin muistikirjahulluuttani ja totesin, että paperikalenteri eli pullettijournaali on kätevä kapistus.


Hyvin aikein alkanut kuva päivässä  päättyi lokakuun puolivälissä - se on selkein asia, jossa kaamosoireiluni tänä vuonna näkyy.


Melko ahkerasti olen tänä vuonna blogannutkin, tonni tuli täyteen alkuvuodesta. 
Parasta tässä(kin) vuodessa ovat olleet keskenkasvuiset, joiden kanssa ei elämä pääse ainakaan liian tylsäksi.

**

Kiitos kun olet kulkenut kanssani kriizistä toiseen ja kommentoinut - nähdään myös ensi vuonna!

äkillinen marttyyriäitiysraivokohtaus

syistä, joita en lähde erittelemään (pee, äm ja äs?) ajauduin äkilliseen, yllättävään ja raivoisaan marttyyriäitikohtausraivoputkeen kyllä on oikea sana.

Se, joka väitti että kohdentumaton marttyyriäitiysraivo on huono käyttövoima, oli kyllä väärässä:

Pellillinen sämpylää.
Leipä.
Saavillinen riisipuuroa.
Pellillinen lihapullia.
Minimureke.
Kattilallinen pastaa.
Kissojen ruokinta.
Jälkikasvun ruokinta.
Itsen ruo(s)kinta.
Kahvi.

Harmillisesti kohtaus päättyi kermaiseen kahviin jonkunhan ne kermanjämät piti kumminkin käyttää pipariin jonkun nekin tarvitsee syödä; munko tässä aina kaikki täytyy ja kouralliseen pähkinöitä.

*

Omantunnon kysymys: kauanko voi teeskennellä raivoisaa marttyyriäitiä, jos sillä varjolla saa keskenkasvuiset kerrankin pomppimaan juuri niin kuin haluaa?


Jouluparhaat

Ennen joulua käytimme hraH:n kanssa yhden kokonaisen aamupäivän siirtelemällä kartanossamme pöytiä ja tuoleja erilaisiin asemiin ja pohdiskelimme, kuinka mahdutamme yksitoista (11!) aikuisenkokoista mukavasti aterioimaan yhdessä.
Mahdottoman edessä ja toivottomina päädyimme lopulta ratkaisuun, jossa alaikäiset aikuisenkokoiset ruokailevat eri paikassa kuin täysi-ikäiset ja täyskasvuiset.

Kun se aatonaattona selvisi nuorisolle, nehän pillastuivat tyystin: mikä yhteinen ateria se on, jos nuoriso siirretään syrjään kaikesta hauskasta ja huvista!

Olimme kovasti samanmielisiä, mutta pahoillamme: kartanossa ei yksinkertaisesti ole tilaa suurelle pitopöydälle, ei vaikka kuinka asettelisi. 
Ei ilman radikaalia seinien kaatelua.

Kuten kaikki teinien kanssa tekemisissä olleet tietävät, EI ei ole vastaus. Tai jos on, se yllyttää teinin käyttämään koko aivokapasiteettiaan silkkaan vastaanväittämiseen.

Suunnilleen seitsemässä minuutissa ne ratkaisivat mahdottoman palapelin ilman seinien kaatamista, suorittivat koekattauksen ja koeistunnan, kirjoittivat paikkakortit ja tekivät joulustamme tunnelmallisen; koko laajennettu perheemme mahtuu yhden pöydän ympärille, meidän kartanoomme.



Jos nyt hakemalla hakee jotain aavistuksen verran epätäydellistä joulustamme, niin se liittyy joulupuuhun, tuohon ainavihantaan kotiemme koristukseen.






Otin varmuuden vuoksi kaksi.
Kumpikaan ei selvinnyt.






Parasta koko jouluviikonlopussa: ystävät ja perhe.

Aloitimme joulunvieton ystävien kanssa jo pari päivää ennen joulua syömällä ja nauramalla yhdessä, jatkoimme perheen kanssa, syömällä ja nauramalla yhdessä. Kehittelimme pyhiä edelleen nauramalla ja syömällä yhdessä ystävien kanssa ja päätimme koko viikonlopun syömällä, pelaamalla ja nauramalla ystävien kanssa.
Voiko enempää toivoa?

Parasta joulussa





Esta es la noche, que prometió

Dios a los hombres y ya llegó,
es Noche Buena, no hay que dormir
Dios ha nacido, Dios está aquí.

Ariel Ramirez: El Nacimiento
(Navidad Nuestra)


https://www.youtube.com/watch?v=arXUufVn6mk

Parasta joulussa: kello 12


Lapsuudessa meidät laahattiin Aina tiedättehän että lapsuudessa asiat tapahtuvat joko Aina tai EiKoskaan Joulurauhaan.
Ensin etsittiin hulluna parkkipaikkaa, sitten kauhealla kiireellä sinne puiston laidalle tönöttämään ja sieltä samalla tohinalla taas kotiin, että saadaan ihan oikeasti joulu käyntiin.
Siinä välissä jotain epämääräistä surinaa ja höpötystä, joka kesti Ikuisuuden.
Aina oli kylmä.

Vähän isompina mietittiin, miltä se mahtaa näyttää ylhäältä kuvattuna; tiedättehän sir Attenboroughin eläinhavainnointikuiskaajaäänellä selostettuna: näin vaeltavat kerran vuodessa laumat pyhään kokoontumispaikkaansa: tutkijoille on vieläkin epäselvää, miksi lauma kokoontuu juuri tänne...

kuva wikipediasta

Omassa aikuisessa elämässäni minusta on ollut parasta vetelehtiä koko aattoaamu pyjamasillani, linnoittautua puolen päivän nurkissa telkkarin eteen ja korkata herkkupöytä vihreällä kuulalla.

Kun kauhukolmikkolaiset olivat pieniä, mentiin joulurauhan jälkeen saunaan.
Nykyään saunakin säästetään iltaan.




I morgon, vill Gud,
infaller vår Herres och Frälsares nåderika födelsefest;
och varder förty härigenom en allmän julfred kungjord och påbjuden,
med åtvarning till envar att denna högtid med tillbörlig andakt fira,
och i övrigt iakttaga ett stilla och fridsamt uppförande,
emedan den, som häremot bryter samt julhögtiden
genom något olagligt eller otillbörligt förfarande oskärar,
gör sig under försvårande omständigheter förfallen till det straff,
lag och författningar för varje brott och överträdelse särskilt påbjuda.
Slutligen tillönskas stadens samtliga invånare en fröjdefull julhelg.

lähde wikipedia



parasta joulussa: rauha

Joskus vaikutuksille alttiissa varhaisnuoruudessa törmäsin kuvaukseen - en siis itse kuvaan - professori Suomalaisen Joulukatu -piirroksesta.
Olen fanittanut professori Suomalaista jo silloin, kun en ole ymmärtänyt politiikkaa, saati poliittista satiiria /karikatyyriä. (no, rehellisyyden nimissä, en ymmärrä politiikkaa kai vieläkään, ja minun mielestäni Suomalaisen käsiala on ainoa oikea lausumaan mitään valtakunnan asioista, että kovin pitkälle en ole päässyt.)

Joulukatu - kuokkavieras omilla syntymäpäiväjuhlillaan - pysäyttää aina. Tekee nöyräksi.
Se on kokonainen joulusaarna.

prof. Suomalainen: Kuokkavieras omilla syntymäpäiväjuhlillaan

Suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu
Jumalan sanan valoa, joss' sieluin kirkastuu
Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin
Jumalan sanan valoa, ja mieltä jaloa.

Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa
Sua halajan, Sua odotan, Sa Herra maan ja taivahan
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo

(Topelius)

Parasta joulussa: lapseni paheksuu minua


Kokkailimme alkukuusta keskenkasvuisen kanssa laatikoita:


kun mä olen aikuinen ja mulla on kuus lasta,
niin mä teen mun laatikot alusta asti itse
leivinuunissa.
Kuorin ja keitän lantut ja porkkanat.



Puolustuspuheenvuoroni: mun ei tarvitse todistaa kenellekään että osaan kuoria lanttuja tuomittiin halpahintaiseksi modernismiksi ja valmiin kasvissöösän käyttöni liialliseksi mukavuudenhaluksi

Jouluruuanlaiton kuuluu olla vähän vaivalloista.

Ei ole meillä oikeaoppisesti kystä eikä kyllä mutta teinin askartelemat valmissöösälaatikot olivat silti ihan hyviä; pitihän niitä tietysti vähän etukäteismaistaa.

parasta joulussa: hämäränhyssy








HraH laskee aina päiviä - koska pimeä taittuu kohti valoa. 
Minä en osaa siihen kiinnittää huomiota, enkä sillä hekumoida: joulukuun alusta tammikuun puoliväliin on pimeää. 
Pimeää.
Pimeää. 
Pimeää.




Parasta joulussa: hiljalleen rakentuminen


Ihmeen suuri merkitys joulunvietossa on sillä, kuinka sitä omassa lapsuudessaan on viettänyt.
Lapsuudenkodista olen tuonut yhteiseen aikuiseen kotiimme sen, että joulua rakennetaan vähitellen,
ensimmäisestä adventista alkaen.
Joulu rakentuu hiljalleen, pienin askelin.
Kiireettä - jos jotain ei ehdi tai jaksa, niin sitten ei.







Välihuutelu: pullettijournaali eli paperikalenterin paluu

Monta vuotta sitten otin käyttöön tabletin ja sähköisen kalenterin. Se tuntui jotenkin modernilta ja hienolta ja ajantasaistavalta systeemiltä, niin monin verroin paremmalta kuin perinteinen paperikalenteri.

Hiljalleen koko taloutemme on omenoitunut; tällä hetkellä kaikilla perheenjäsillä on käytössään jokin aparaatti, josta pääsee talouden yhteiseen sähkökalenteriin. Kauniina ajatuksenani on ollut, että jokainen omalta osaltaan täydentää yhteistä kalenteria, seuraa sitä ja on lakkaamatta kärryillä siitä, mitä taloudessamme tapahtuu.

Katinvillat.
Kalenteria täydentää kaksi henkilöä ja seuraa yksi.

Sillä yhdellä on siis päässään viidet tulot ja menot ja kaikenmoista yleistä hoidettavaa sen lisäksi, kuupassa alituinen ruuhka ja riittämättömyys.
Loppukesästä hermostuin ja kaivelin kaapistani käyttämättömän muistikirjan, piirsin sinne itse kalendäärin ja rupesin pitämään ihan itsekeksittyä pullettijournaalia.

Fiksummat blogistit - kuten Tuula Oman katon alla - tietävät, että bullet journaling on alati kasvava trendi, joka kuulemma helpottaa päänsisäistä ruuhkaa huomattavasti.
Minä en aivan hahmota virallisen bulletjournalin systeemiä - siinä on minun makuuni liikaa erilaisia symboleita ja sääntöjä ja sisällysluetteloita, mutta kalenterin tarvitsen hillitsemään kuupparuuhkaa.

Tein paluun paperikalenteriin: minusta tuli indiepullettijournalisti.





Syksyn pullettijournaalini oli täysin blanko muistikirja. Oikealle sivulle piirustelin viikkokalenterin, vasemman puolen jätin tyhjäksi sekalaisille post-it-listoille.

Keräsin kirjaani sekalaisia muistilistoja: kunkin viikon tehtäviä, ruokasuunnitelmia, muistettavia, tulossa olevia tärkeitä päivämääriä, vinkkejä kiinnostavista kirjoista, ruokaohjeita, lahjavihjeitä. 
Pitkästä pitkästä aikaa olin kartalla elämässäni.
Olen nähtävästi listaihminen.




Mitä lähemmäs vuodenvaihde on hiipinyt, sitä selvemmäksi on käynyt se, että en aio ehkä ikinä enää elää ilman ihan oikeaa muistikirjaa/kalenteria - sekä myös se, etten halua piirtää koko kalenteria ihan itse ja omin pikkukätösin.




Tulevan kalenterin piti täytää liuta vaatimuksia: sen pitäisi olla sopivan iso ja pieni yhtäikaa, riittävän kevyt ja ohut, viikkonäkymällä ja isolla muistiinpanotilalla.
Kuminauhasulkija on ehdoton.

Uutteran vertailun - tuli ihan teini-ikäinen olo, kun hengailin alvariinsa kirjakaupoissa -  jälkeen valitsin Moleskinen A5-kokoisen Tenavat-kantisen viikkokalenterin.
Kalenterin alkulehdiltä löytyvät kuukausisuunnitelmat, viikkoaukeaman vasemmalla puolella näkyvät päivät, oikea puoli on tyhjä muistiinpanoja varten.

Huonompi hommeli on se että kalenteri täyttyy jo nyt pelottavaa vauhtia.
Mutta nyt olen sentään orbanisoitunut.







orbanisaatio (sit. a.a.milne) toimii ja tekee mukavan olon

parasta joulussa: seimipuuhat

seimeneläisten kokoontumisajot

Yhtenä vuonna lapsuuden kotikotona vanhemmat saivat ällin että askarrellaan seimi.
Se oli useamman illan puhde, aina töiden jälkeen jatkettiin. 
Jostain das-/darwimassasta isä ja äiti muotoilivat tallin, joka kovetettiin ja maalattiin.
Pyykkipojista tuli paimenia, 
yhdestä ihanasta vanhasta lastenesiliinasta tuli niille päähineet ja vaatteet vähän harmittaa vieläkin kun se oli niin ihana essu  
lelulaatikosta löytyi lammaslauma.
Huopakankaasta ja pahvista tehtiin taivas ja paimenten niitty. Taivaaseen spreijattiin ihan ohuesti hopeaspreitä tähtitaivaaksi ja sitten oli tietysti iso tähti. 
Ja enkelitkin olivat.
Hienoin oli semmoinen massasta tehty kivi, jonka sisään istutettiin lamppu valaisemaan seimeä.

Se on kyllä hienompi seimi kuin mikään näkemäni.

kuva kuvasta ja huono tarkennus

surkeasti zoomautuneet paimenet kedolla, kuva kuvasta jostain -80-alkupuolelta

Ihmeen ahkeria, jaksavia ja pedagogisia ovat vanhempani olleet hamalla -80-luvulla.
Minä en ole ikinä jaksanut olla semmoinen.

Meidän seimi on tuliainen Espanjasta, vanhempieni tuoma.
Ja siinä hienointa on tietysti caganer.




Käytännön syistä meidän seimi asettuu ikkunan väliin. Ei huvita herätä siihen, että kisut pyörittelevät sen pahemmin caganeroa, aasia kuin mitään muutakaan hahmoa yön pimeydessä pitkin lattioita. Tai hautaa ruokakuppiinsa.

Välihuu(h)telu: tapahtui viime päivinä

Tiedättekö sen, kun ei saa aikaa terveyskeskukseen ("edellänne on viisikymmentä. kolme. puhelua...") ja kun ei ole lapsivakuutusta ja yksityisen lääkäriaseman lastenlääkäri sanoo että päivää?

Jepujee.

Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista, niin lapsi oli terve.

Koko kauhukolmikko oli koko viikonlopun poissa kotoa. ja minulla kolmen-päivän-migreeni, joka on semmoinen, että on parempi olla pystyssä,  ja vaikka olo on hetkittäin heikko, olen kuitenkin toimintakykyinen.  Paha on se, että se ei mene ohi. se ei mene ohi. se vaan ei mene ohi millään muulla kuin särkemällä. mutta ei takerruta siihen. se särkee itsensä uuvuksiin kyllä.

Olen nimittäin kaivannut omaa tilaa. Ja aikaa. 
Vaikka nuoriso enimmäkseen on vaivatonta ja huoneissaan, niin ne ovat silti tärppänä paikalla ja läsnä ja olemassa ja toisinaan ihan liian lähellä. se joka väitti etteivät teinit tule enää vanhempien huoneeseen nukkumaan öisin, valehteli. kyllä tulevat sairaat. monenmoista olen näin vanhemmuuteni edetessä oppinut, mutta yöelämästä en vieläkään suoriudu kovin kunniakkaasti.


Perjantaina menimme ystävien kanssa Smöriin syömään. Tilasimme neljän ruokalajin yllätysmenun ja nautimme alusta loppuun - porkkanarakuunavaahdosta mustaherukkasuklaamousseen. 
Makuja!
Raikkaita, suutahyväileviä, puhtaita, selkeitä makuja.
Ja mutkatonta yhdessäoloa.

Haluan kyltymättömästi lisää samanlaisia yllätysmenuita ja mieluummin vielä sellaisena päivänä, että voin ottaa viinit menuni seuraksi. grr migreenipäälle.

Mänkki kauppakeskuksen vilinässä
Lauantaina tonttuhommia, vaikka minua ottikin päähän grr sille vielä enemmän kuin perjantaina.
Yritettiin mahduttaa kartanoon yhdentoista hengen ruokapöytä, löytää itäsiiven kadonnut flyygeli ja muuta pientä ja jouluista. 
HraH pohti, että muutaman joulun päästä väkeä voi olla vieläkin enemmän, kun tulee kumppaneita mukaan. Minä en ollut koskaan ajatellut semmoista, ja se on nyt kummallista. 
Täytyisiköhän nyt heti samoin tein hommata lisää lautasia ja tuoleja ja pöytiä?

Elma katsoo Gandalfia
Sunnuntaina muita jouluishommeleita, vaikka aina vain otti päähän. 
Nuoriso kotiutui, kaikki mököttivät ja ketään ei huvittanut, mutta urakoitiin pakolliset pipparskaakut. 
Ne vetäytyivät kaikki omiin komeroihinsa ja minä mietin että niin kuin minä niitä kaipasin, niin olisivat silti voineet olla vielä vähän pidempään.
Viimeistä taikinanokaretta kaulitessani mietin että tuleekohan joskus semmoinen joulu, että ollaan vain minä ja hraH ja paistanko siltikin pipareita? Ja se oli outo ja haikea ajatus ja vielä kummallisempi kuin joulupöytään änkeytyvät kaikenmaailman tyttö-poikaystävät.











Parasta joulussa: 4. adventti


Luulin monta vuotta että ole allerginen hyasinteille, tai ainakin että saan niistä migreenin.
Kerran asiasta tietämätön ystävä toi sellaisen lahjaksi: voi miten olinkaan kaivanut hyasintin tuoksua!
Nyt jouluuni kuuluu taas hyasintti.



Parasta joulussa: tiernapojat


**

En ollut ikinä kuullutkaan tiernapojista ennen kuin tokaluokalla koulussa, tai voi olla että olinkin, mistä sen tietää. Tokaluokan open luokka aina esitti tiernapojat joulujuhlassa. 
Ope laittoi minut laulukuoroon mutta siirsi sitten aika pian puhekuoroon yritän olla ajattelematta mitä se mahtoi tarkoittaa.
Ihania ovat tiernalaulut.
Laulan niitä ihan yhtä lujaa, epävireisesti ja antaumuksella kuin silloin tokaluokalla.

Ja pakotan lapsetkin laulamaan.

**

Herodes: "Knihti, mun palvelijani!"

Knihti: "Jaa, mun armollinen majesteettini!"
Herodes: "Oletko nähnyt niitä kolmea Itäisen maan viisasta miestä?"
Knihti: "Jaa, minä olen nähnyt ne kolme Itäisen maan viisasta miestä, jotka tekivät kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat ja ottivat toisen tien ja menivät kukin eri tietä omalle maalleen."

Herodes: "Sepä minua suuresti harmittaa ja sydämelleni käy, että nuo kolme Itäisen maan viisasta miestä menivät kuin viekkaat varkaat toista tietä omalle maalleen. Mene ja satuloitse minun valkea orhini, jolla minä olen sotinut Turkkia ja Tattaria vastaan, sillä tahdon minä nyt sotia noita kolmea Itäisen maan viisasta miestä vastaan. Mene myös Betlehemiin Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut sen äsken syntyneen juutalaisten kuninkaan."

**


välihuutelu: jouluateriakriizi

syksyn - ja mahdollisesti koko vuoden - suurimmat työurakat on puskettu maailmalle.
Kun eilen täppäsin koneeltani lähetä -nappia tuli joulu.
Mikäpä siis sen sopivampaa, kun kehitellä vihdoinkin kunnon joulunviettokriizi.

Joulumme plään tällä hetkellä on se, että meidän pieneen kartanoomme kokoontuu laajennettu perheyksikkö: me, hraH:n vanhemmat ja mamma, minun vanhempani ja sisko - yksitoista ihmistä.
note to self: lautaisia ja tuoleja on vain kymmenen. 
note to äiti: tämä on kirjallinen tehokeino, älä hermostu. saat ihan varmasti luultavasti oman lautasen ja tuolin, ei tarvitse tuoda mukana.

Täynnä toimintaa ja tarmoa kaivoin muistikirjani ja rynnistimme anoppilaan suunnittelemaan joulunviettokuvioita.



Ruokapöydän teemaksi koska kaikissa hienoissa juhlissa tulee olla teema on valikoitunut Mitä Ruokaa Ilman Joulu Ei Kertakaikkiaan Tule - Tuo Se Tullessasi.

Laatikot olen nykertänyt jo pakastimeen: porkkana, lanttu ja bataatti ilman niitä ei kuulemma tule nuorisolle joulu .
Rosollin tilasin mofalta, koska sitä ei osaa kukaan muu tehdä. siis omalta isältäni; tämä juttu taitaa mennä monimutkaiseksi kun on niin paljon ihmisiä tässä sopassa
Mormor äitini lupasi tuoda kalkkunaa ja savukalaa.
Wappikeskustelussa sisko ilmoitti että hän tarvitsee graavikalan (tuokoon itse), kananmunia (ks. ed.) ja laatikot (tsek.)
Minun jouluni tulee aattoillalla kun on joku tosi hyvä konvehti ja portviiniä ja ne toiveet lupasi hraH hoitaa koska ne ovat kuulemma liikuttavan vaatimattomia.

Visiitillä anoppilaan selvisi että appiukko haluaa lanttulaatikon (tsek.) ja kinkkua (vaiheessa), anoppi perunalaatikon (tuokoon tullessaan), kastikkeen rosollille (tuokoon tullessaan) ja jälkkärijäädykkeen (kuin myös)
Appiukko muisti myös että kinkkua (vaiheessa), silliä (anoppi hoitaa) ja keitettyjä perunoita (Pikkusiskolle välttämätön, joten meidän hoidettava) pitää olla myös. Ja lanttulaatikkoa (tsek.)
HraH haluaa herneitä. Anoppi kaivoi kaksi säilyketölkkiä kaapistaan ja lykkäsi ne lapsukaiselleen, ettei tarvitse miniän hoitaa. Ties vaikka ostaisin vahingossa jotain valeherneitä.
Appiukko muistutti että lanttulaatikkoa (tsek.; aloin kyllä olla vähän huolissani siitä, riittääkö lanttuloota). Ja kinkkua (vaiheessa)

Anoppilasta hraH:n mamman luo.
Yritin ehdottaa mammalle että jos hankittaisiin joulupöytään ja hänelle kotiin vaikka valmista kinkkusiivua kun ne ovat aika maukkaita ettei tarvitsisi mamman itse paistella.
Plarattiin reseptejä, pohdittiin kakkuja, jutusteltiin kaikenmoista ja tarjosin uudestaan valmiita kinkkusiivuja tai jotain muuta korviketta, kun sen kinkun hantteeraaminen on kuitenkin aika hankalaa. Kissinvillat: hankkikaa te vain teille siivuja minä paistan itselleni oman kinkun, se voi olla ihan pieni, viisi-kuusi kiloa.

Murisin koko kauppareissun hraH:lle kaikenmaailman jääräpäisistä vanhuksista, ja se oli tikahtua nauruunsa. Enimmäkseen siksi, että se on tässä asiassa liian kiltti - jos mamma käskee, hraH hyppää. 
Delegoin homman anopille, jolta tuli aamulla viesti: no katsotaanpa kuinka tämä tarina jatkuu.



Laitoin wappiviestinä päivityksen tarjoilutilanteesta oman suvun naisille.
Sain äidiltä vastauksen entäs maksapasteija, kotijuusto ja viini.
Vastasin, että jos niitä ilman ei joulu tule ja jos aikoo niitä itse syödä. arvatkaa aionko vahtia että äiti syö niitä kaikkia, hah!

Nyt sitten puuttuu enää
1 kpl lautanen
1 kpl tuoli
1 kpl paikka johon mahtuu 11 hengen ruokapöytä

minun nähdäkseni tilanne on aika hyvin hanskassa.



Ai niin. Se kehvatsun kinkku.

*

miksi kaikki haluavat lanttulaatikkoa?
porkkanaloota pitää olla pöydässä, mutta kaikki haluavat vain lanttua?




Parasta joulussa: sallatti

Isän sallatti

etikkapunajuuria
etikkakurkkua
sipulia
keitettyä porkkanaa
keitettyä perunaa
etikkaa

kuutioi kaikki muut juuri oikeankokoisiksi kuutioiksi, paitsi sipuli, jonka pitää olla tosi hienoa silppua niin että sitä on joka haarukallisessa paljon tai ainakin riittävän sopivasti mutta ei kumminkaan yhtään liikaa.
Kuutioi nyrkissä, ei leikkuulaudalla. tai oikeastaan pyydä minun isääni kuutioimaan, koska muuten ei tule semmoista kuin kuuluu.

Mausta etikalla semmoisesti että sitä korkkia veivitetään hienosti kuin oikeat kokit.
Lisää etikkaa.

Sallatin kuuluu olla kaunista ja kiiltävää ja kirpeää ja etikkaista.
Mattasallatti ei ole sallattia ensinkään. Karttakaa sitä.

Lisää etikkaa.

Kerran kesäsallattiin holahti etikan sijaan pöytäviinaa miksi sellaista oli meidän keittiönkaapissa, sitä ei ymmärrä kukaan.
Se maistui vähän jotenkin laimealta koko sallatti.

Mainittiinko etikka jo?




Semmoinen huono puoli tässä kyllä on, että sallatti ei nykyään maistu enää niin hyvältä.
Kyllä oli parempaa kun asui kotikotona ja oli pieni.

Parasta joulussa: pikkutonttuset


mummun luona tonttuilemassa -80-alkupuolella
taisi olla märkä joulu kun on kumpparit jalassa
inhosin kumppareita sydämeni pohjasta



haaveilin lapsena että minusta tulisi isona tonttu.
Sepä vasta olisi ollut hieno ammatti, vähän niin kuin vakoilija mutta ei pelottava ja pieni!
Meillä oli tonttupuvutkin minulla vähän hienompi kuin siskolla kun sen puvussa oli tyhmät punaiset housut
ne oli minun mummuni tehnyt enoille joskus -50-luvulla, käsin ommellen.
niissä oli joulun tuoksu ja kangas oli ihanan pehmeää ja käytössä lämpimäksi
hiutunutta.

Ne olivat käytössä aikoinaan myös kauhukolmikolla kun ne olivat pieniä, vaikka niiden mielestä niiden oman mummin tekemät puvut olivat hienompia, koska ne olivat olleet isällä ja tädillä ja niissä on karvaa kauluksissa. 
Kaikki tonttupuvut - minun ja siskon ja hraH:n ja sen siskon -
 ovat minulla kaapissa vieläkin. jos minusta kumminkin  vielä jonain päivänä tulisi tonttu
yhtenä vuonna yritimme siskon kanssa sovittaa niitä ja otimme joulukorttikuvan.
siitä tuli tosi kamala ja pelottava
Nyt ne puvut ovat laatikossa jonka päällä lukee että
liian pieniä usko pois!


välihuutelu: kiiruskriizi

Töissä vuoden suurinpiirtein kiireisin hetki. Kun viime viikolla sain yhden ison urakan alta pois, hyppäsi heti eteen seuraava. Loppua ei näy.
Olen kertakaikkisen tyhjiinpuserrettu, "kuin voinokare jota yritetään levittää liian suurelle leipäpalalle" - kuten bilbo reppuli niin sattuvasti asian sanoittaa.

Tänään jouduin lähtemään kesken työpäivän viemään keskenkasvuista lääkäriin.

Siinä istuessamme kaivoin joulukorttinipun ja osoitekirjan veskastani ja rupesin vetelemään nimiä kuoriin.
Sitten havahduin:
AAARGH.
Kuljen selvästi hyvin häilyvän ohuella rajapinnalla. Seuraavaksi puen alusvaatteita ylleni bussipysäkillä ja kohta jo keitän kahvia bussissa samalla kun etäruokin kissoja kännykän välityksellä lukiessani kasvattavaa ja kehittävää kirjallisuutta ajanhallinnasta modernissa maailmassa

minulla ei ole kiire
kiire on huono elämänasenne
minulla ei koskaan ole kiire
minulla ei koskaan ole niin kiire ettenkö ehtisi istua rauhassa pöydän ääressä kirjoittamassa osoitteita muutamaan hassuun joulukorttiin
minulla ei koskaan ole niin kiire että pitäisi multitaskata
minulla ei ole kiire
piste
.

minulla ei ole kiire.


ps.
toivon niin että koko keskenkasvuisjoukkio olisi viikonloppuna terveenä ja koko viikonlopun siellä, missä pitäisikin, eli ei kotona.
haluan pienenpienen sellaisen hetken jolloin saan levittää ihan omaa voinokarettani ihan vain omalle pikkuriikkiselle leipäpalaselleni ihan vain omaksi ilokseni.


Parasta joulussa: vajavaisuus


"remppaa tästä unelmiesi koti"pääasia on, että on piparkakkutalo
vaikka sitten vähän kiikkerä.
muisto 2014:
Jotenkin ymmärsin tämän jutun niin, että kohtsiltään kokoamme tajmahalin tai jotain muuta arkkitehtonisesti merkittävää pipparskaakkutaikinasta.

Aargh. Sen ainoan kerran kun olen askarrellut mikä ihme joulua ylisuorittavan äidin syndrooma lienee silloin vaivannut piparitalon, sitä pahuksen sokeriliimaa oli minussa, lapsissa, kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Sekä myös naapurin kissoissa, koirissa, matoissa ja seinissä. Ja käpäläni olivat yhtä palovammaa.
Tuskin maltan odottaa tuota lempeän strömssöömäistä tunnelmaa joka aivan kohtsiltään keititössämme vallitsee.
Puhumattakaan siitä sokeriliimasta.


Ei huolta, murhetta kenkään muista,
ei tunnu pakkaset tuikeat.
Vain laulu kaikuvi lasten suista,
ja silmät riemusta hehkuvat.
Ja liekit loistavat joulupuista,
kun joulu on, kun joulu on.


Oma joulu - kalendäärin ulkopuolinen välihuutelu

Sannilla oli ihana kirjoitus oman perheen joulusta.



Silloin kun lapset ovat olleet pieniä, vähän isompia ja vielä melko lähellä teini-ikääkin, olemme syöneet jouluaterian ja viettäneet aattoillan yhdessä ystäväperheen kanssa: neljä aikuista ja viisi lasta, me ja ne toiset.
Selvästä kapinastahan siinä oli kyse: mepäs emme teekään niin kuin aina ennen on tehty, vaan rikomme perinteitä, meillä ei ole traditioita, minuuttiaikatauluja tai mitään muutakaan kiusallista ja hankalaa, vaan meilläpä onkin ihan omannäköinen joulu.
Meillä oli toimikunnat - halutuin oli juomatoimikunta. Oli myös ohjelmatoimikunta ja ruokatoimikunta.
Yhtä vain emme huomioineet: lapset ovat mitä suurimmassa määrin konservatiiveja. Jos asia on tehty kerran näin, se tarkoittaa sitä että aina tehdään näin. Siispä meille tulivat traditiot, minuuttiaikataulut ja selkeä ohjelma.

Tarjottiin joulupuurot lähisuvulle aatonaattoiltana tai aattoaamuna.
Ulkoilutettiin ja päivänukutettiin lapset. Saunottiin.
Kokoonnuttiin yhteen. Kauniisti katettuun nyyttäripöytään tuotiin aina mieliliha - hyvyys - tarjous eli jotain herkullista lihaa (peuraa, muuta riistaa tai riistalintua, paistia, lihapullia....) jotain itselle tärkeää herkkua ja jotain mitä on kaupassa ollut tarjouksessa. Jälkiruoilla oli lupa kikkailla.

Oli ohjelmaa: tiernapoikaesitys tai jouluevankeliumi tai piinallisen pitkiä improvisaatioteatteriesityksiä, joiden päähenkilönä oli legendaarinen etsivä Bok ja joissa oli siivottoman paljon väkivaltaa.
Aluksi kävi joulupukki ("eno-pukki" tai "serkku-pukki"), mutta sinä vuonna, jolloin lapset eivät leikeiltään malttaneet tulla edes tervehtimään pukkia, todettiin että ei ehkä kannata enää. Pukki riisui partansa ja kävi mukaan aikuisten lautapeliin.
Se oli ainoa aika vuodessa jolloin meillä, pienten lasten vanhemmilla oli aikaa nojua yhdessä - miten ne naperot onnistuivatkin juuri jouluisin keksimään niin intensiivisiä leikkejä?
Oli iltakävely, saateltiin puolin ja toisin toisiamme kotiin - ja kas! Tonttu kävi sillä aikaa!
Oli oman perheen oma yhteinen iltailo.
Ja aattoyön kahdenkeskinen hämärä.

Oli kaikenlaisia merkillisiä joulujuttuja: minttukaakaot aamupäivällä lumihangessa, roskalaatikkoon jäätynyt lapsen kieli, Pikkusisko aurinkohattu päässään tiernapoikien tähtenä...

Oli

*

Nykyisellään kummankin perheen omissa lähisuvuissa on tapahtunut. Ei isoja asioita, ei kovin vakavia asioita, mutta sellaisia että yhtäkkiä haluammekin viettää aikaamme mieluummin lähisukujemme kuin ystävien kanssa.

Kun tänä vuonna pidimme omalla perheellä PRH-KOKUKSEN aiheesta joulu, olivat keskenkasvuiset sitä mieltä, että kunhan nähdään ystävät jossain vaiheessa joulunpyhinä, se riittää. Ja kunhan ei olla jouluna vain keskenämme, koska heidän jouluunsa kuuluu ihmisiä, tohinaa ja yhdessäolemista.
Tänä vuonna ahtaudutaan kaikkien isovanhempien ja toivottavasti myös yhden tädin voimin meidän pieneen kartanoomme ison hikisen joulupöytämme ympärille.










Parasta joulussa: perinteet

Lucia-neito hamalla -70-luvulla



Natten går tunga fjät, runt gård och stuva.
Kring jord som sol’n förgät, skuggorna ruva.
Då i vårt mörka hus, stiger med tända ljus,
Sankta Lucia, Sankta Lucia.




Muistan joulukuun aamuhämärän, äidin käden selässä ja Lucia-laulun: isälle vietiin kahvia ja lussepullaa sänkyyn.

Lussepullaa on leivottu kartanossammekin melkein joka vuosi, kotoista Lucia-kulkuetta en ole kertaakaan saanut aikaiseksi.

*

Lapsuuteni kotikieli on aina ollut suomi, silti osa muistoistani on ruotsinkielisiä.
Ne syvimmältä kumpuavat muistot, sankta lucia, pargas pepparkakor.

Parasta joulussa: Etnanpa kaukaa kauniina nään

Yläkoulun syyslukukauden viimeisellä hissantunnilla ope piti tietokilpailun: tytöt vastaan pojat. Silloin sai vielä tehdä sellaisia jakoja.

Pojat olivat voitonvarmoja, koska niiden joukkueessa oli kaikkien alojen ja varsinkin hissan erityisasiantuntija hraH. se ei vielä silloin ollut hraH, vaan pelkästään todella ärsyttävä teini. Sellaista mahdollisuutta, että olisi kuvitellut edes mielensä syrjällä jakavansa elämäänsä sen kanssa, ei totisesti ollut olemassakaan. Se kelpasi korkeintaan suunsoittoon latinan ja bilsan ja matikan tuntien alussa, keskellä ja lopussa.

Tilanne oli tasan ja oli viimeisen kysymyksen vuoro - mistä joululaulusta on peräisin:


Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin
ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään,
ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Yhä vieläkin voitto hivelee sielua ja mieltä.


Ja yksi minulle rakkaimpia muistoja yhteiselomme vuosilta on se, kun vuosia sitten pääsin seuralaiseksi hraH:n työmatkalle Sisiliaan: Etnanpa kaukaa mä kauniina nään. Vaikka silloin ei ollutkaan joulukuu.


Etnanpa kaukana kauniina nään
Kuva kuvasta, originaali paikallisbussin ikkunasta


**

12.12. on kihlajaispäivämme; Etnalla tai Sisilialla ei valitettavasti ole sen kanssa mitään tekemistä.


*
ja se laulu on tietysti Sippeelius-Toppeelius -tuotantoa: Sylvian joululaulu, 2. säkeistö