laahaduin kaupasta vinona ja kenona kaikkien ostoskassieni alla. (oikeastaan ne olivat kyllä hraH:lla, mutta silti. Vinoja ja kenoja olimme)
kauhukolmikko: "onhan meillä perunasalaattia ja smurffilimsaa? vihreetä? vuosi ei muuten vaihdu"
No ei ollut.
Perunasalaattiin olin sentään varautunut keittämällä kattilallisen perunoita. Mutta smurffilimu niin sanotusti smurffasi meidät täysin puskista. HraH yritti väistää väistämättömän väittämällä ettei sitä koskaan aikaisemminkaan ole juotu. Hänelle ilmoitettiin, että nyt on korkea aika päivittää tiedostot ja sitä paitsi, tieto on vähintäänkin viimevuotista.
Suloisista pulluraposkistamme kaikkein joviaalein ja leppoisin - Isoveli - alkoi näyttää siltä, että kohta on päivän kemu-osio pilalla.
Ei mennyt putkeen sitten tämäkään.
No, onneksi on juuri oikea hetki tehdä hyviä päätöksiä.
- en enää ikinä unohda smurffilimua
- ??
Ei mennyt ihan putkeen
Testaan toimiiko käpälä: toimii se, noin suurinpiirtein. Siis silloin kun ei tee mitään oikein merkillistä. Höh ja pöh sille; juuri kun se alkoi olla kunnossa ja melko vaivaton.
Olen ajatellut kaikenmoisia kohtsiltään alkavan uuden vuoden varalle.
Ajattelin että liityn punttisali-jumppahörhöihin ja rupean harjoittamaan liikehdintää. Sitten menin käymään siellä salilla, jonka olin valinnut.
Tuli ramppikuume ja ahistus.
Sitten ajattelin että rupean kasvissyöjäksi ja herkuttelunkieltäjäksi.
Sitäkin ajattelin sitten uusiksi.
Mietin myös, että hankkisin jostain alelaarista uudet kivat juoksutossut, kun sain lahjakortin urheiluliikkeeseen. Lähdin oikein reippaana naisena ostoksille, mutta jostain omituisesta syystä päädyin ei-urheiluliikeeseen ja kaiken lisäksi housuosastolle.
Sovitin vaikka kuinka monet farkut ja ne olivat kaikki ihan sopivia!
Siitä riemastuneena ostin kaikenlaista täysihintaista mitä en olisi tarvinnut ja sovitin vielä enemmän semmoisia mitä en tarvinnut.
Ja nyt haluan vain lisää monenmoisia vaateksia, joita en tarvitse.
Päivän saldo:
1 kpl ei-punttisalijäsenyyksiä
1 pari ei-juoksutossuja
1 kassillinen ei-alennusvaatteita
1 kpl tuskaisen keskeneräinen kauppareissu
Ei kyllä mennyt ihan putkeen.
*
...ainiin, me suunnitellaan hraH:n kanssa kevätretkeä. Loppusuoralla tällä hetkellä Lissabon, Rooma ja Madrid.
Vinkkejä?
Olen ajatellut kaikenmoisia kohtsiltään alkavan uuden vuoden varalle.
Ajattelin että liityn punttisali-jumppahörhöihin ja rupean harjoittamaan liikehdintää. Sitten menin käymään siellä salilla, jonka olin valinnut.
Tuli ramppikuume ja ahistus.
Sitten ajattelin että rupean kasvissyöjäksi ja herkuttelunkieltäjäksi.
Sitäkin ajattelin sitten uusiksi.
Mietin myös, että hankkisin jostain alelaarista uudet kivat juoksutossut, kun sain lahjakortin urheiluliikkeeseen. Lähdin oikein reippaana naisena ostoksille, mutta jostain omituisesta syystä päädyin ei-urheiluliikeeseen ja kaiken lisäksi housuosastolle.
Sovitin vaikka kuinka monet farkut ja ne olivat kaikki ihan sopivia!
Siitä riemastuneena ostin kaikenlaista täysihintaista mitä en olisi tarvinnut ja sovitin vielä enemmän semmoisia mitä en tarvinnut.
Ja nyt haluan vain lisää monenmoisia vaateksia, joita en tarvitse.
Päivän saldo:
1 kpl ei-punttisalijäsenyyksiä
1 pari ei-juoksutossuja
1 kassillinen ei-alennusvaatteita
1 kpl tuskaisen keskeneräinen kauppareissu
Ei kyllä mennyt ihan putkeen.
*
...ainiin, me suunnitellaan hraH:n kanssa kevätretkeä. Loppusuoralla tällä hetkellä Lissabon, Rooma ja Madrid.
Vinkkejä?
On jo ovella
Joulupuu on rakennettu,
on villiä melskettä, helinää helskettä.
Äiti on laittanut kystä kyllä
ja lapsoset - nuo rakkaat punaposket - roikuu kuusen oksissa.
(ne piilottivat toinen toistensa lahjapaketit kuuseen)
*
Käpälästä huolimatta (tai kukaties siitä johtuen) olen ihan rento vain. En sitten tänä(kään) vuonna kuurannut jalkalistoja hammasharjalla.
Mutta väliäkö sillä, näyttäisi tulevan joulu silti vääjäämättä.
Lintukodon rappiksessa vietettiin eilen talon yhteisiä joulun vastaanottajaisia: kaikki pikkumummoset rollaattoreineen kokoontuivat sinne, ja yläkerran setä keitteli glögiä. Lapset söivät ainakin sata piparia ja sitten laulettiin yhteislauluja. Aika metkaa.
*
Pikkusisko on ainakin viiteentoista kertaan vakuuttanut että tämä on paras joulu ikinä.
Niinpä murmeliini, niinpä - ne tulevat vuosi vuodelta paremmiksi.
Keitimme eilen fudgea joululaulujen tahtiin.
"... suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu..."
vähältä piti, ettei tullut suolavesifudgea siitä.
*
edit myöhemmin:
on villiä melskettä, helinää helskettä.
Äiti on laittanut kystä kyllä
ja lapsoset - nuo rakkaat punaposket - roikuu kuusen oksissa.
(ne piilottivat toinen toistensa lahjapaketit kuuseen)
*
Käpälästä huolimatta (tai kukaties siitä johtuen) olen ihan rento vain. En sitten tänä(kään) vuonna kuurannut jalkalistoja hammasharjalla.
Mutta väliäkö sillä, näyttäisi tulevan joulu silti vääjäämättä.
Lintukodon rappiksessa vietettiin eilen talon yhteisiä joulun vastaanottajaisia: kaikki pikkumummoset rollaattoreineen kokoontuivat sinne, ja yläkerran setä keitteli glögiä. Lapset söivät ainakin sata piparia ja sitten laulettiin yhteislauluja. Aika metkaa.
*
Pikkusisko on ainakin viiteentoista kertaan vakuuttanut että tämä on paras joulu ikinä.
Niinpä murmeliini, niinpä - ne tulevat vuosi vuodelta paremmiksi.
Keitimme eilen fudgea joululaulujen tahtiin.
"... suo mulle maja rauhaisa ja lasten joulupuu..."
vähältä piti, ettei tullut suolavesifudgea siitä.
*
edit myöhemmin:
"kas kuusen latvassa..." ylen taiteellinen asetelma nurinkurisine joulupukkeineen |
kiireen loppu
Joskus kiire loppuu kuin seinään.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
vinkeitä argumentteja
miksi ihmeessä joissain kohden täysi neutraali on hyvä ja tavoiteltava juttu ja toisessa kohtuutonta yliholhontaa ja yhteiskunnallista kyttäämistä?
Kuulun molemmissa asioissa enemmistöön: toisen suhteen olen kohtuukäyttäjä ja toista en käytä lain.
Kohtuukäytäntö minulta halutaan pois, koska semmoinen on pahasta indoktrinaatiota ja epäkorrektia soluttautumista ja muutenkin kuulemma ihan turhaa. Lapsenikin kuulemma ihan pilalle menevät. Vähemmistön mielestä ja yksilönvapauden nimissä täytyy olla mieluummin tyhjiö ja jos nyt välttämättä haluaa itseään saastutella, niin pitää pysytellä turvallisesti ja huomaamattomasti rajallisten tilojen sisäpuolella. Ettei vaan kukaan pahoita mieltään tai joudu alttiiksi kaikenmoiselle vaaralliselle.
Puolestaan taas se, jota en käyttele lain, enkä aiokaan käytellä, saa yksilönvapauden nimissä soluttautua ja indoktrinoitua minun ilmatilaani, saastuttaa vapaasti ja aiheuttaa vakavaa uhkaa terveydelleni, ehkä jopa pilata sen. Vähemmistön mielestä ihmisen kuuluu kumminkin saada harjoittaa omia toimiaan ihan missä ja milloin vain, eikä mitenkään saa rajoittaa harjoitantaa ainakaan yksilön omien seinien sisälle. Muutenkin on ihan kohtuutonta vaatia että pitäisi ottaa huomioon muut lähelläolijat, ja varsinkin lapset tai kasvuikäiset, koska on kuitenkin oikeus ja vapaus tehdä valintoja. Eikä yhtään haittaa jos muut altistuvat sille vaaralliselle, koska on yksilön oikeus pilata itse itsensä. Muut menkööt metsään.
Sovitaanko niin, että jos minä saan harjoittaa julkisesti sitä minulle tärkeää, niin sitten saavat toisetkin?
*
Eikö ole aika vinkeää, että mitä kaikkea hämmentävää saa samoilla argumenteilla aikaan?
Kannattaisi ruveta totaalikieltäytyjäksi: kaikki pois vaan. Kaupallinen sektori kiittää. Luulisin.
Vinkeää on myös se, että piilottamalla asioita ne lakkaavat olemasta. Aika infantiilia: parivuotiaat kai uskovat, että jos menee peiton alle piiloon, ei kukaan tiedä että on.
Mutta on silti. Niin se vaan on.
Eivät ne asiat piilottamalla muuksi muutu. (niin kuin ei historiakaan muutu vaikka kuinka pystejä kaadeltaisiin)
*
Puolustelen tätä poikkeuksellisen kantaaottavaa ja lähestulkoon intelligenttiä rykäisyäni sillä, että pohdimme eilen hraH:n kanssa sekä arvovapautta että argumentointia. Lupaan ihan kohta palata takaisin normaaliin jorinaani; tämä kun vaan on mielestäni niin tärkeä asia.
Kuulun molemmissa asioissa enemmistöön: toisen suhteen olen kohtuukäyttäjä ja toista en käytä lain.
Kohtuukäytäntö minulta halutaan pois, koska semmoinen on pahasta indoktrinaatiota ja epäkorrektia soluttautumista ja muutenkin kuulemma ihan turhaa. Lapsenikin kuulemma ihan pilalle menevät. Vähemmistön mielestä ja yksilönvapauden nimissä täytyy olla mieluummin tyhjiö ja jos nyt välttämättä haluaa itseään saastutella, niin pitää pysytellä turvallisesti ja huomaamattomasti rajallisten tilojen sisäpuolella. Ettei vaan kukaan pahoita mieltään tai joudu alttiiksi kaikenmoiselle vaaralliselle.
Puolestaan taas se, jota en käyttele lain, enkä aiokaan käytellä, saa yksilönvapauden nimissä soluttautua ja indoktrinoitua minun ilmatilaani, saastuttaa vapaasti ja aiheuttaa vakavaa uhkaa terveydelleni, ehkä jopa pilata sen. Vähemmistön mielestä ihmisen kuuluu kumminkin saada harjoittaa omia toimiaan ihan missä ja milloin vain, eikä mitenkään saa rajoittaa harjoitantaa ainakaan yksilön omien seinien sisälle. Muutenkin on ihan kohtuutonta vaatia että pitäisi ottaa huomioon muut lähelläolijat, ja varsinkin lapset tai kasvuikäiset, koska on kuitenkin oikeus ja vapaus tehdä valintoja. Eikä yhtään haittaa jos muut altistuvat sille vaaralliselle, koska on yksilön oikeus pilata itse itsensä. Muut menkööt metsään.
Sovitaanko niin, että jos minä saan harjoittaa julkisesti sitä minulle tärkeää, niin sitten saavat toisetkin?
*
Eikö ole aika vinkeää, että mitä kaikkea hämmentävää saa samoilla argumenteilla aikaan?
Kannattaisi ruveta totaalikieltäytyjäksi: kaikki pois vaan. Kaupallinen sektori kiittää. Luulisin.
Vinkeää on myös se, että piilottamalla asioita ne lakkaavat olemasta. Aika infantiilia: parivuotiaat kai uskovat, että jos menee peiton alle piiloon, ei kukaan tiedä että on.
Mutta on silti. Niin se vaan on.
Eivät ne asiat piilottamalla muuksi muutu. (niin kuin ei historiakaan muutu vaikka kuinka pystejä kaadeltaisiin)
*
Puolustelen tätä poikkeuksellisen kantaaottavaa ja lähestulkoon intelligenttiä rykäisyäni sillä, että pohdimme eilen hraH:n kanssa sekä arvovapautta että argumentointia. Lupaan ihan kohta palata takaisin normaaliin jorinaani; tämä kun vaan on mielestäni niin tärkeä asia.
liikaa abbaakengässä
vielä kolme työaamua.
Paitsi että joululoma pilautui, kun työ2:n pomo halusi järjestää ensivuodensuunnittelupalaverin välipäiville. En pystynyt olemaan itsekäs. Sen sijaan sanoin, että joo ja sopii.
Niin että höh ja pöh, nyt on sitten palaveri välipäivinä.
Mutta silti, enää kolme työaamua. (ai mitenniin loman tarpeessa?)
Eilen oli koululla limudisko. Vanhempainyhdistys kehitti sinne buffetin.
Käytännössä se tarkoitti sitä, että Joku kävi hakemassa kaupasta skviljoona kiloa karkkia, sitten se Joku pussitti ne annospakkauksiksi, sitten se Joku kävi hakemassa skviljoona litraa mehua ja saman verran pahvimukeja.
Ja koska se Joku oli jumissa bussissa nokkakolarisumpun takia, eikä ollut ajoissa paikalla, paheksuivat Kaikki Muut sitä.
Sitten se Joku tästä suivaantuneena ärhenteli kaikille pikkukullannuppusille.
Siinä vaiheessa kun Abbaakengässä soi kolmatta kertaa, se Joku vetäytyi inventoimaan arpajaisvoittoja.
*huokaus*
Meillä on ihan hyvä, kohtalaisen innokas joskin jokseenkin vaikeasti suitsittava äititiimi, jotka kaikki ovat mitä ilmeisimmin täydestä sydämestään lasten asialla. On vain kaksi pienehköä muttaa.
Mutta. Tiimin jäsenet ovat lievästi ilmaistuna originellejä ihmisiä jotka puhuvat kovalla äänellä, paljon ja lakkaamatta ja ihan koko ajan ohi toistensa. Sitä höpötyksen määrää! Rouvista ainakin kahdella on tapana kutsua puolisoaan isiksi, mikä hämmentää minua tavattomasti - ymmärrän aina koko jutun ihan väärin. ("me mentiin isin kanssa kauppaan/saunaan/retkelle", johon minä poikkeuksetta kommentoin, että tosi kiva varmaan teidän lapsille kun touhuatte niin paljon isovanhempien kanssa)
Tiedän, montako wilmamerkintää on rouva A:n lapsukaisella (23; 8 positiivista, 7 unohdusta; 8 käytösmerkintää), mikä on rouva B:n käden tilanne (särkee; lakkaamatta); tiedän että rouva C:n lapsukainen karkasi pöydän alle mököttämään ("se oli ihan kauheeta, isinkin mielestä"), että rouva D:n kullannuppu harkitsee harrastuksensa lopettamista (vaikka juuri alkoi sujua niin hyvin) ja tiedän ihan kaiken jokaisen rouvan intiimivaivoista (ja uskokaa pois, niitä riittää)
Tietysti on aivan ylimitoitettua kuvitella, että joku heistä edes joskus kysyisi mitä minulle (kauhukolmikosta puhumattakaan) kuuluu. Itsekäs olen, kun sellaista edes toivon!
Mutta (ja tämä on oikeasti paljon pahempi mutta). Raha- ja elämänhallintaongelmat.
Se särkee sydäntäni ihan joka kerta.
Ihan joka kerta valvon yhden yön murehtimassa.
Mietin, jätänkö taas kerran laskuttamatta vanhempainyhdistykseltä kaikki tekemäni hankinnat, niin että saadaan vielä muutamalla ylimääräisellä pennillä tuettua lasten retkiä ja stipendejä.
Ja ihan tiedoksi vain, että vaikka en enää ikinä koskaan milloinkaan kuulisi Abbaakengässä, on sekin liian lyhyt aika.
Paitsi että joululoma pilautui, kun työ2:n pomo halusi järjestää ensivuodensuunnittelupalaverin välipäiville. En pystynyt olemaan itsekäs. Sen sijaan sanoin, että joo ja sopii.
Niin että höh ja pöh, nyt on sitten palaveri välipäivinä.
Mutta silti, enää kolme työaamua. (ai mitenniin loman tarpeessa?)
Eilen oli koululla limudisko. Vanhempainyhdistys kehitti sinne buffetin.
Käytännössä se tarkoitti sitä, että Joku kävi hakemassa kaupasta skviljoona kiloa karkkia, sitten se Joku pussitti ne annospakkauksiksi, sitten se Joku kävi hakemassa skviljoona litraa mehua ja saman verran pahvimukeja.
Ja koska se Joku oli jumissa bussissa nokkakolarisumpun takia, eikä ollut ajoissa paikalla, paheksuivat Kaikki Muut sitä.
Sitten se Joku tästä suivaantuneena ärhenteli kaikille pikkukullannuppusille.
Siinä vaiheessa kun Abbaakengässä soi kolmatta kertaa, se Joku vetäytyi inventoimaan arpajaisvoittoja.
*huokaus*
Meillä on ihan hyvä, kohtalaisen innokas joskin jokseenkin vaikeasti suitsittava äititiimi, jotka kaikki ovat mitä ilmeisimmin täydestä sydämestään lasten asialla. On vain kaksi pienehköä muttaa.
Mutta. Tiimin jäsenet ovat lievästi ilmaistuna originellejä ihmisiä jotka puhuvat kovalla äänellä, paljon ja lakkaamatta ja ihan koko ajan ohi toistensa. Sitä höpötyksen määrää! Rouvista ainakin kahdella on tapana kutsua puolisoaan isiksi, mikä hämmentää minua tavattomasti - ymmärrän aina koko jutun ihan väärin. ("me mentiin isin kanssa kauppaan/saunaan/retkelle", johon minä poikkeuksetta kommentoin, että tosi kiva varmaan teidän lapsille kun touhuatte niin paljon isovanhempien kanssa)
Tiedän, montako wilmamerkintää on rouva A:n lapsukaisella (23; 8 positiivista, 7 unohdusta; 8 käytösmerkintää), mikä on rouva B:n käden tilanne (särkee; lakkaamatta); tiedän että rouva C:n lapsukainen karkasi pöydän alle mököttämään ("se oli ihan kauheeta, isinkin mielestä"), että rouva D:n kullannuppu harkitsee harrastuksensa lopettamista (vaikka juuri alkoi sujua niin hyvin) ja tiedän ihan kaiken jokaisen rouvan intiimivaivoista (ja uskokaa pois, niitä riittää)
Tietysti on aivan ylimitoitettua kuvitella, että joku heistä edes joskus kysyisi mitä minulle (kauhukolmikosta puhumattakaan) kuuluu. Itsekäs olen, kun sellaista edes toivon!
Mutta (ja tämä on oikeasti paljon pahempi mutta). Raha- ja elämänhallintaongelmat.
Se särkee sydäntäni ihan joka kerta.
Ihan joka kerta valvon yhden yön murehtimassa.
Mietin, jätänkö taas kerran laskuttamatta vanhempainyhdistykseltä kaikki tekemäni hankinnat, niin että saadaan vielä muutamalla ylimääräisellä pennillä tuettua lasten retkiä ja stipendejä.
Ja ihan tiedoksi vain, että vaikka en enää ikinä koskaan milloinkaan kuulisi Abbaakengässä, on sekin liian lyhyt aika.
nyt joululaulut kaikuu yössä taas
olen luultavasti vuodesta toiseen listannut suosikkijoululaulujani.
Ja vuodesta toiseen ajaudun eksistentiaaliahdistukseen, koska on niiiiiin vaikea valita kaikkein ihanimmat ja parhaimmat laulelot.
Laahasimme jälkikasvumme kirkonmäelle laulamaan kauneimmat. Sitä ennen tein kiertokyselyn päivällisellä: joululaulujen top-3?
Taloudessamme suurimmat äänivyöryt keräsi tänä vuonna seuraava kimara:
3. En etsi valtaa, loistoa
2. Suutari ja vieras
1. Tulkoon joulu
Kahdesta voittajasta oltin suorastaan hämmentävän yksimielisiä, Simojoki sai varauksetta äänen kaikilta pöydän ympärillä istuneilta (n=5)
Hajaääniä saivat mm. Heinillä härkien kaukalon, Oi jouluyö (lähinnä sanoitus) ja Joulupukki matkaan jo käy (tai sitten se oli Nissepolkka, en muista)
Omalla nousevalla listallani ovat myös Rauhaa vain rauhaa ja Jo joutuu ilta.
Väittelimme tietysti siitä, ovatko parhaat joululaulut sellaisia joissa lauletaan mukana, vaiko vain kuunnteltavia; saako valita tietyn version vai koskeeko top-valinta nimenomaan laulua raakana?
Vaikeita valintoja.
Omalla kuunnteltavien joululaulujen listalla on pysyväisluonteisesti Ariel Ramirezin ja Felix Lunan ihana sarja Navidad Nuestra.
Haparoiva kielitaitoni ei luultavasti tee oikeutta lyriikalle, mutta en ole antanut sen häiritä, elähdyn silti.
Oman erillisen listansa ansaitsevat tietystituhmat vallattomat joululaulut, joiden hlökohtainen top-3 on vuodesta toiseen pysynyt melkolailla samana
3. Sika
2. Oravan joulu
1. Joulupukki puree ja lyö
Kumpiakaan top-kolmosia en kykene laulamaan, toisia naurultani, toisia kyynelehdelliltäni. (onko tuossa joku outous? miten se oikein pitäisi kirjoittaa?)
Mitkä ovat omat suosikkisi?
Ja vuodesta toiseen ajaudun eksistentiaaliahdistukseen, koska on niiiiiin vaikea valita kaikkein ihanimmat ja parhaimmat laulelot.
Laahasimme jälkikasvumme kirkonmäelle laulamaan kauneimmat. Sitä ennen tein kiertokyselyn päivällisellä: joululaulujen top-3?
Taloudessamme suurimmat äänivyöryt keräsi tänä vuonna seuraava kimara:
3. En etsi valtaa, loistoa
2. Suutari ja vieras
1. Tulkoon joulu
Kahdesta voittajasta oltin suorastaan hämmentävän yksimielisiä, Simojoki sai varauksetta äänen kaikilta pöydän ympärillä istuneilta (n=5)
Hajaääniä saivat mm. Heinillä härkien kaukalon, Oi jouluyö (lähinnä sanoitus) ja Joulupukki matkaan jo käy (tai sitten se oli Nissepolkka, en muista)
Omalla nousevalla listallani ovat myös Rauhaa vain rauhaa ja Jo joutuu ilta.
Väittelimme tietysti siitä, ovatko parhaat joululaulut sellaisia joissa lauletaan mukana, vaiko vain kuunnteltavia; saako valita tietyn version vai koskeeko top-valinta nimenomaan laulua raakana?
Vaikeita valintoja.
Omalla kuunnteltavien joululaulujen listalla on pysyväisluonteisesti Ariel Ramirezin ja Felix Lunan ihana sarja Navidad Nuestra.
Haparoiva kielitaitoni ei luultavasti tee oikeutta lyriikalle, mutta en ole antanut sen häiritä, elähdyn silti.
Oman erillisen listansa ansaitsevat tietysti
3. Sika
2. Oravan joulu
1. Joulupukki puree ja lyö
Kumpiakaan top-kolmosia en kykene laulamaan, toisia naurultani, toisia kyynelehdelliltäni. (onko tuossa joku outous? miten se oikein pitäisi kirjoittaa?)
Mitkä ovat omat suosikkisi?
tsek.lista
tsek.-lista ennen J:tä - eedit illalla
-laatikot
- piparkakut (tehty kerran)
-joulukonsertti
- kauneimmat joululaulut
-verhot
-valot
- kuusi
- puuro
- siivoilu
-kissanhiekat
-ruokalistasuunnittelu
- herkkulistasuunnittelu
- kauppareissu
- lahjonta
-koulun poikkeusaikataulut
-joulukortit
- paketointipalvelu
- jotain muuta - mitä? - en muista
Tämän vuoden suurimman eksistentiaaliahdistuksen saamme aikaiseksi joulukuusen hankinnasta.
Monta monituista vuotta elelimme kätevän muovisen perintökalleuskuusen varassa, kunnes viime jouluna se alkoi näyttää paitsi omituiselta, myös säälittävältä. Semmoiselta, joka löytyy marketin parkkipaikan kuusimyyjän jämälaarista viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Päättelimme että sen aika kukaties on jo ohi.
Isoveli oli kai kolmen kun meidänkin lähiössä vielä mellasti useampi kuusikauppias.
Paria päivää ennen joulua lähdimme kuusenhankintaan, Isoveli napakkana toppahaalarissaan: "menes äiti vähän pois. tää on miästen hommaa."
*
Isosisko tänään: "äiti, voitaisko me ottaa semmoinen livekuusi?"
-
- piparkakut (tehty kerran)
-
- kauneimmat joululaulut
-
-
- kuusi
- puuro
- siivoilu
-
-
- herkkulistasuunnittelu
- kauppareissu
- lahjonta
-
-
- paketointipalvelu
- jotain muuta - mitä? - en muista
Tämän vuoden suurimman eksistentiaaliahdistuksen saamme aikaiseksi joulukuusen hankinnasta.
Monta monituista vuotta elelimme kätevän muovisen perintökalleuskuusen varassa, kunnes viime jouluna se alkoi näyttää paitsi omituiselta, myös säälittävältä. Semmoiselta, joka löytyy marketin parkkipaikan kuusimyyjän jämälaarista viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Päättelimme että sen aika kukaties on jo ohi.
Isoveli oli kai kolmen kun meidänkin lähiössä vielä mellasti useampi kuusikauppias.
Paria päivää ennen joulua lähdimme kuusenhankintaan, Isoveli napakkana toppahaalarissaan: "menes äiti vähän pois. tää on miästen hommaa."
*
Isosisko tänään: "äiti, voitaisko me ottaa semmoinen livekuusi?"
menin mielenhäiriöön
jouduin eilen äkilliseen mielenhäiriöön ja tein piparitaikinan.
Sitten leivoin sen.
Kylläkyllä, tiedän että taikinan kuuluu vanua jääkaapissa päiväkausia ja maustua ja kiinteytyä ja vaikka mitä, muttakun tunnin vetäytymisen jälkeen se oli juuri sopivan leipoutuvaa ja minulla oli juuri sopivasti aikaa.
Minun pipparskaakkutaikinassani on kaksi huonoa puolta: se on äärimmäisen hankalaa käsiteltävää (tai minä en ainakaan saa siitä semmoista äitien ja lasten yhteisen leipomushetken taikinaa) ja sitten se on äärimmäisen suussasulavan herkkuhyvää sekä taikinana että kakkusina.
Kauhukolmikko muotitti muutaman kakkusen verran ja siirtyi sitten huolissaan iltapalalle: "äiti, kai sä teet vielä ainakin yhden toisen taikinan? Ei nää kumminkaan säily jouluun asti."
Saman äkillisen mielenhäiriön kourissa vaihdoin verhot olkkariin vain todetakseni että kehvatsu, ovat vääränlaiset, -väriset ja -materiaaliset ja joudun menemään tekstiiliostoksille vielä kerran.
Tavoittelemani joulunmausteinen dramatiikka osoittautui pliisuksi rötkörätiksi. Höh.
Jouduin koko loppuillan kulkemaan selin ikkunaan, koska en kestänyt näkyä. Ja koska laitoin tavallisverhot pesuun, en voinut edes vaihtaa takaisin.
Pikkusisko puolestaan meni mielenhäiriöön, koska optikko katsoi hyväksi määrätä hänelle lähityölasit. Pikkusiskoa alkoi epäilyttää, että Pikut (=pehmounilelut) hylkäävät hänet.
Optikko meni mielenhäiriöön, koska Pikkusisko olisi halunnut lasit, joissa on koirantassujen kuvia. Eikä semmoisia vaaleanpunaisia kukkaiskehyksiä, joita hänelle yritettiin tyrkyttää. (Isosisko haluaisi myös lasit, joko puolikuut tai harrypotterit. Ehkä molemmat)
Kaiken tämän keskellä HraH ihmettelee, miksi odotan lomaa kuin heponen kesää.
Mutta silti odotan.
Vielä viisi työaamua. Salaa mietin, miten onnistuisin välttämään ensi perjantain. (ja torstain. Ehkä jopa keskiviikon. Tarkemmin ajatellen, keksisin varmaan omaa tekemistä kyllä koko viikoksi. Voisin vaikka lukea vähän. Tai hinkata jalkalistoja hammasharjalla.)
Jouluun pitää saada laskeutua rauhallisesti eikä mitenkuten syöksyä keskeltä työviikkoa. Kuuluu ihmisen ensin touhuta, sitten levätä ja vasta sen jälkeen harjoittaa juhlintaa. Varsinkin kuuluu levätä ensin.
Sitten leivoin sen.
Kylläkyllä, tiedän että taikinan kuuluu vanua jääkaapissa päiväkausia ja maustua ja kiinteytyä ja vaikka mitä, muttakun tunnin vetäytymisen jälkeen se oli juuri sopivan leipoutuvaa ja minulla oli juuri sopivasti aikaa.
Minun pipparskaakkutaikinassani on kaksi huonoa puolta: se on äärimmäisen hankalaa käsiteltävää (tai minä en ainakaan saa siitä semmoista äitien ja lasten yhteisen leipomushetken taikinaa) ja sitten se on äärimmäisen suussasulavan herkkuhyvää sekä taikinana että kakkusina.
Kauhukolmikko muotitti muutaman kakkusen verran ja siirtyi sitten huolissaan iltapalalle: "äiti, kai sä teet vielä ainakin yhden toisen taikinan? Ei nää kumminkaan säily jouluun asti."
Saman äkillisen mielenhäiriön kourissa vaihdoin verhot olkkariin vain todetakseni että kehvatsu, ovat vääränlaiset, -väriset ja -materiaaliset ja joudun menemään tekstiiliostoksille vielä kerran.
Tavoittelemani joulunmausteinen dramatiikka osoittautui pliisuksi rötkörätiksi. Höh.
Jouduin koko loppuillan kulkemaan selin ikkunaan, koska en kestänyt näkyä. Ja koska laitoin tavallisverhot pesuun, en voinut edes vaihtaa takaisin.
Pikkusisko puolestaan meni mielenhäiriöön, koska optikko katsoi hyväksi määrätä hänelle lähityölasit. Pikkusiskoa alkoi epäilyttää, että Pikut (=pehmounilelut) hylkäävät hänet.
Optikko meni mielenhäiriöön, koska Pikkusisko olisi halunnut lasit, joissa on koirantassujen kuvia. Eikä semmoisia vaaleanpunaisia kukkaiskehyksiä, joita hänelle yritettiin tyrkyttää. (Isosisko haluaisi myös lasit, joko puolikuut tai harrypotterit. Ehkä molemmat)
Kaiken tämän keskellä HraH ihmettelee, miksi odotan lomaa kuin heponen kesää.
Mutta silti odotan.
Vielä viisi työaamua. Salaa mietin, miten onnistuisin välttämään ensi perjantain. (ja torstain. Ehkä jopa keskiviikon. Tarkemmin ajatellen, keksisin varmaan omaa tekemistä kyllä koko viikoksi. Voisin vaikka lukea vähän. Tai hinkata jalkalistoja hammasharjalla.)
Jouluun pitää saada laskeutua rauhallisesti eikä mitenkuten syöksyä keskeltä työviikkoa. Kuuluu ihmisen ensin touhuta, sitten levätä ja vasta sen jälkeen harjoittaa juhlintaa. Varsinkin kuuluu levätä ensin.
...suun ruoka, juoma, meno muu...
Uusi ja entistä ehompi joulumme alkaa hiljalleen hahmottua: oikeastaan koko lapsiperhe-elämämme ajan olemme viettäneet joulua, tai oikeastaan jouluruokailleet - yhdessä ystäväperheen kanssa.
Tänä vuonna päätimme brutaalisti kahdenvälisellä sopimuksella rikkoa tuon tradition.
Rohkeasti uskaltauduin ehdottamaan anopille että jospa jouluaterioisimme yhdessä: meidän sortinsakki, anoppiset ja mamma, kenenkään ei tarvitsisi olla yksin, kenenkään ei tarvitsisi kokata yksin ja kaikilla olisi vähän tohinaa ja toohellusta.
Lapsista se oli tietysti ensin ihan kamalaa ja sitten ihan ok.
Anoppi nielaisi kerran ja mamma kahdesti.
Jätimme asian hautumaan.
Tällä viikolla otimme ensin käsittelyyn mamman. No, mammahan kokkaa joka tapauksessa kaiken. Pienenä myönnytyksenä tälle joululle tilataan vain puolikas kinkku.
Kauhulla ajattelen sitä ruokavuorta (kuka sen syö?), ja sen roudaamista anoppilaan.
Eilen marssimme hraH:n kanssa päättäväisinä anoppilaan: nyt tehdään joulusuunnitelmia!
Sovimme anopin kanssa että mamma hoitaa laatikot ja kuivakakun, anoppi huolehtii kinkkurullan, sillin, sallatin ja jälkiruokajäädykkeen.
Meidän osaksemme jäivät salaatit ja kala. (miten minusta tuntuu että perheen aikuisemmat naiset valtasivat kaikki tärkeät jutut ja tällaiselle vähän huithapelille miniälle jäivät rääppeet käteen?)
Kotimatkalla päätimme yhdessä hraH:n kanssa huolehtia pöytään myös vähän jotain juustoja, erikoisempia lihoja ja laadukasta suklaata.
Perinteisesti joulusuunnittelumme kohokohtia on ollut aina juomatoimikunnan kokoontuminen: jos on ruokia valittu hartaasti, niin vähintään samalla hartaudella on syvennytty myös juomapuolen pohdiskeluun.
Anoppisilta eikä mammalta voitu millään vaatia samanlaista paneutumista asiaan.
Seuraavaksi siis kokoontui kahdenkeskinen salainen juomatoimikunta.
Olemme testanneet aiempina vuosina mm. paljonpuhutun munatotin ja minttukaakaon. (sinä vuonna teimme ennen jouluateriaa "metsäretken" = istuimme lähimetsässä kannolla, lapset joivat kaakaota, aikuiset minttukaakaota. Ja mitä puolestaan munatotiin tulee...no.).
Melko mukavaksi kombinaatioksi aterialla on osoittautunut kuohujuoma ja jälkiruokana portviini suklaan kanssa - tosin epäilen että anoppilassa mennään perinteisellä punaviini-konjakki -linjalla.
Tänä vuonna minua houkuttelisi oikeastaan testata jouluinen kahvi, miksei omppusiiderikin. Siitä tulisi varmaan sellainen hohdokas amerikkalaishenkinen olo? (toivottavasti hohdokkaampi kuin munatotin nautiskelusta, se oli ihan liian makeaa!)
*
Ruokapuoli on siis hallussa, juomapuoli on hyvällä suunnittelulla - jäljellä on oikeastaan enää kaikkein syvällisin pohdiskelu - eli se, mitä syödään ja juodaan kotona.
Lapset ovat toistaiseksi esittäneet yhden ainoan toiveen: aamusarvia.
Kyllä niin pääsee ihminen helpolla.
Tänä vuonna päätimme brutaalisti kahdenvälisellä sopimuksella rikkoa tuon tradition.
Rohkeasti uskaltauduin ehdottamaan anopille että jospa jouluaterioisimme yhdessä: meidän sortinsakki, anoppiset ja mamma, kenenkään ei tarvitsisi olla yksin, kenenkään ei tarvitsisi kokata yksin ja kaikilla olisi vähän tohinaa ja toohellusta.
Lapsista se oli tietysti ensin ihan kamalaa ja sitten ihan ok.
Anoppi nielaisi kerran ja mamma kahdesti.
Jätimme asian hautumaan.
Tällä viikolla otimme ensin käsittelyyn mamman. No, mammahan kokkaa joka tapauksessa kaiken. Pienenä myönnytyksenä tälle joululle tilataan vain puolikas kinkku.
Kauhulla ajattelen sitä ruokavuorta (kuka sen syö?), ja sen roudaamista anoppilaan.
Eilen marssimme hraH:n kanssa päättäväisinä anoppilaan: nyt tehdään joulusuunnitelmia!
Sovimme anopin kanssa että mamma hoitaa laatikot ja kuivakakun, anoppi huolehtii kinkkurullan, sillin, sallatin ja jälkiruokajäädykkeen.
Meidän osaksemme jäivät salaatit ja kala. (miten minusta tuntuu että perheen aikuisemmat naiset valtasivat kaikki tärkeät jutut ja tällaiselle vähän huithapelille miniälle jäivät rääppeet käteen?)
Kotimatkalla päätimme yhdessä hraH:n kanssa huolehtia pöytään myös vähän jotain juustoja, erikoisempia lihoja ja laadukasta suklaata.
Perinteisesti joulusuunnittelumme kohokohtia on ollut aina juomatoimikunnan kokoontuminen: jos on ruokia valittu hartaasti, niin vähintään samalla hartaudella on syvennytty myös juomapuolen pohdiskeluun.
Anoppisilta eikä mammalta voitu millään vaatia samanlaista paneutumista asiaan.
Seuraavaksi siis kokoontui kahdenkeskinen salainen juomatoimikunta.
Olemme testanneet aiempina vuosina mm. paljonpuhutun munatotin ja minttukaakaon. (sinä vuonna teimme ennen jouluateriaa "metsäretken" = istuimme lähimetsässä kannolla, lapset joivat kaakaota, aikuiset minttukaakaota. Ja mitä puolestaan munatotiin tulee...no.).
Melko mukavaksi kombinaatioksi aterialla on osoittautunut kuohujuoma ja jälkiruokana portviini suklaan kanssa - tosin epäilen että anoppilassa mennään perinteisellä punaviini-konjakki -linjalla.
Tänä vuonna minua houkuttelisi oikeastaan testata jouluinen kahvi, miksei omppusiiderikin. Siitä tulisi varmaan sellainen hohdokas amerikkalaishenkinen olo? (toivottavasti hohdokkaampi kuin munatotin nautiskelusta, se oli ihan liian makeaa!)
*
Ruokapuoli on siis hallussa, juomapuoli on hyvällä suunnittelulla - jäljellä on oikeastaan enää kaikkein syvällisin pohdiskelu - eli se, mitä syödään ja juodaan kotona.
Lapset ovat toistaiseksi esittäneet yhden ainoan toiveen: aamusarvia.
Kyllä niin pääsee ihminen helpolla.
loistelias tulevaisuus?
jokavuotinen nido-ja-niputa on myöhässä. Kenen on vika, kysyn vaan?
Kopiokone voihkii ja vaikertaa ja yrittää syytää sisuksistaan riittävästi tavaraa riittävän nopeasti, verstaalla haisee tympeä kopiokonepöly ja talvesta kuivat sormeni itkevät sitä niputusosiota jo valmiiksi.
*
Ajattattelin, että olisin jo heti eilen mennyt itsenpalkitsemisostoksille, mutta sitten tuo onneton kopiomasiina meni jumiin, työaika venähti ja päivän päätteeksi olin pölyssä ja värijauheessa kauttaaltani.
Koneen jumi ei ratkennut ennen kuin tänä aamuna: töpseli pois seinästä vain. (miksei se eilen tullut mieleeni, en ymmärrä?)
Nämä päivät juuri ennen loman alkua ovat aina yhtä lannistavia. Ikinä en muista, kenellä on jo viimeinen harrastuskerta, kenellä ei, kuka menee jonnekin, kenellä on tai ei ole kokeita tai poikkeuspäiviä tai on niitä, ja ylipäätään missä pitäisi olla, mihin aikaan ja millaisissa varusteissa.
Primitiivireaktiona melkein kaikkeen käy patenttivastaukseni eivoiollatotta ja minä en ainakaan ompele/askartele/osta /mene yhtään minnekään ja mitään.
Luulen, että Pikkusiskolla on tänään viimeinen viulutunti, mutta jostain syystä Isosiskon huilut jatkuvat vielä ensi viikollakin.
Luen parhaillaan(*) yhden getosta kuuluisuuteen nousseen jalkapalloilijan elämäkertaa, ja veikkaan että jos lapsistani joskus tulee jollain alalla merkittäviä, muistelevat hekin:
Semmoinen se meidän äiti on, ikinä ei tiedä että millä tuulella se on, muistaako se yhtään mitään ja osallistuuko mihinkään ja millä tavalla. Yhtenä vuonna se nypläsi itse kaikki joulukortit ja seuraavana vuonna se tuli jouluaikaan raivohulluksi. Semmoinen se on se meidän äiti. Aika outo tapaus. Koskaan ei voinut tietää että muistaako se ostaa harrastusopelle joululahjan, tai opettajalle. Kaikilla muilla aina oli rusetit päissään, mutta meidän piti vaan kaapista tempaista jotain sopivasti kädenulottuvilla olevaa päälle. Voi sitä äitimuoria. No osti se sentään joskus sukkahousuja ja semmoisia, ei tarvinnut talvisin ihan hirveästi palella.
No, onpahan ainakin loistelias tulevaisuus. Lapsosilla, toivottavasti.
Kaipa ne edes saavat terapiassa jotain tukkualennusta.
(*)
ja niille, joille olen väittänyt lukevani jotain muuta ja antanut kirjavinkkejä, niin kyllä. Luen. Minulla on tällä hetkellä kesken
- se kirja josta olen muutamalle vinkannut
- tuo elämäkerta
- yksi uutuushömppä
- yksi tietokirja
- yksi mitä Isoveli suositteli ja jota en luultavastikaan saa luetuksi
- ja ehkä vielä joku muu, en muista.
Luin muuten juuri viikonloppuna päätökseen sen monessa paikassa kehutun Caitlin Moranin Naisena olemisen taito.
En ollut kovin vaikuttunut tai vakuuttunut. Siinä oli muutama hauska ja muutama todella hauska ja osuva lohkaisu, mutta pääsääntöisesti en ole mikään kovaäänisen feminismin kannattaja. Hmh, naiseudessani on mitä ilmeisimmin jotain vikaa.
Kopiokone voihkii ja vaikertaa ja yrittää syytää sisuksistaan riittävästi tavaraa riittävän nopeasti, verstaalla haisee tympeä kopiokonepöly ja talvesta kuivat sormeni itkevät sitä niputusosiota jo valmiiksi.
*
Ajattattelin, että olisin jo heti eilen mennyt itsenpalkitsemisostoksille, mutta sitten tuo onneton kopiomasiina meni jumiin, työaika venähti ja päivän päätteeksi olin pölyssä ja värijauheessa kauttaaltani.
Koneen jumi ei ratkennut ennen kuin tänä aamuna: töpseli pois seinästä vain. (miksei se eilen tullut mieleeni, en ymmärrä?)
Nämä päivät juuri ennen loman alkua ovat aina yhtä lannistavia. Ikinä en muista, kenellä on jo viimeinen harrastuskerta, kenellä ei, kuka menee jonnekin, kenellä on tai ei ole kokeita tai poikkeuspäiviä tai on niitä, ja ylipäätään missä pitäisi olla, mihin aikaan ja millaisissa varusteissa.
Primitiivireaktiona melkein kaikkeen käy patenttivastaukseni eivoiollatotta ja minä en ainakaan ompele/askartele/osta /mene yhtään minnekään ja mitään.
Luulen, että Pikkusiskolla on tänään viimeinen viulutunti, mutta jostain syystä Isosiskon huilut jatkuvat vielä ensi viikollakin.
Luen parhaillaan(*) yhden getosta kuuluisuuteen nousseen jalkapalloilijan elämäkertaa, ja veikkaan että jos lapsistani joskus tulee jollain alalla merkittäviä, muistelevat hekin:
Semmoinen se meidän äiti on, ikinä ei tiedä että millä tuulella se on, muistaako se yhtään mitään ja osallistuuko mihinkään ja millä tavalla. Yhtenä vuonna se nypläsi itse kaikki joulukortit ja seuraavana vuonna se tuli jouluaikaan raivohulluksi. Semmoinen se on se meidän äiti. Aika outo tapaus. Koskaan ei voinut tietää että muistaako se ostaa harrastusopelle joululahjan, tai opettajalle. Kaikilla muilla aina oli rusetit päissään, mutta meidän piti vaan kaapista tempaista jotain sopivasti kädenulottuvilla olevaa päälle. Voi sitä äitimuoria. No osti se sentään joskus sukkahousuja ja semmoisia, ei tarvinnut talvisin ihan hirveästi palella.
No, onpahan ainakin loistelias tulevaisuus. Lapsosilla, toivottavasti.
Kaipa ne edes saavat terapiassa jotain tukkualennusta.
(*)
ja niille, joille olen väittänyt lukevani jotain muuta ja antanut kirjavinkkejä, niin kyllä. Luen. Minulla on tällä hetkellä kesken
- se kirja josta olen muutamalle vinkannut
- tuo elämäkerta
- yksi uutuushömppä
- yksi tietokirja
- yksi mitä Isoveli suositteli ja jota en luultavastikaan saa luetuksi
- ja ehkä vielä joku muu, en muista.
Luin muuten juuri viikonloppuna päätökseen sen monessa paikassa kehutun Caitlin Moranin Naisena olemisen taito.
En ollut kovin vaikuttunut tai vakuuttunut. Siinä oli muutama hauska ja muutama todella hauska ja osuva lohkaisu, mutta pääsääntöisesti en ole mikään kovaäänisen feminismin kannattaja. Hmh, naiseudessani on mitä ilmeisimmin jotain vikaa.
kaksi viikkoa
Kaksi viikkoa jouluun.
En jaksa stressata. Ajattelin että stressaan sitten viikon päästä.
Kävimme jouluostoksilla kun lapset olivat leirillä. Olin kotiintullessa hyvin voitonriemuinen: melkein kaikki lahjat on jo hankittu.
Ja päh! Kun tarkastelin kasaani tarkemmin, siinä oli yksi juttu Isosiskolle ja yksi juttu Pikkusiskolle.
Puuttui siis enää vain hraH, Isoveli, kaikki kummilapset, oma sisko, omat vanhemmat (älkää lukeko tätä kohtaa), muutama ystävä...
Menimme tänä viikonloppuna uudestaan ostoksille.
Pikkusiskoon iski eroahdistus ja hän soitteli läpi ostosreissun vartin välein. Jossain kolmannen ja neljännen puhelun välillä totesin, että antaa olla. Osteskelen joskus toiste.
Skippasimme myös irish coffeet ja ryntäsimme kotiin pelastamaan lapsukaisen, joka juuri sopivasti olikin keksinyt tosi kivan leikin. Jee.
*
Viikonloppu meni enimmäkseen potiessa. Sunnuntaina saimme aikaan varmaan ekan kerran ikinä ns. värisuoran - vai olisiko ollut peräti täyskäsi? - särkylääkkeiden käytössä.
Ihan jokaista kolotti jostain.
Isoveli jäi vielä tänään potemaan, itse olen vähän kahden vaiheilla.
*
Ja sitten pääsin opiskelemaan!
Rupean monimuotoilemaan pääkaupungissa aina kuukausittain, ja sitten minusta tulee taas ihan valtavan lahjakas työssäni ja muutenkin.
Odotin kirjettä jo viime viikon alussa, mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt. Perjantaina se tuli ja oli niin littana, etten meinannut uskaltaa avata. Ajattelin että varmaan siinä sanotaan että kiitos hakemuksestanne ja valitettavasti ei nyt onnannut...
Nyt pitäisi sorvata herrakerholle anomus että saan käyttää opiskeluihin työaikaani. UPM:n mielestä se on ihan itsestäänselvyys.
Mikä ihana tekosyy osteskella joululahjoja itselle, ihan selvästi tarvitsen uusia vihkoja, kyniä, reppuja, muistikirjoja, kaikenlaisia teknisiä härpättimiä ja koulupukuja (siltikin, vaikka housujen löytäminen on niin työlästä).
Ja mikä ihana tekosyy tehdä kaikenlaisia uudenvuodenlupauksia!
Toisin sanoen elää täysin holtittomasti loppuvuosi.
Nyt kuuluu saada syödä kaikenlaista ihanan kermaisen pehmeää ja suklaista vain ihan sen takia, koska sitten kun aloitan opiskelut, minusta tulee uudempi ja ehompi ja opiskelijampi. Sanalla sanoen, hohdokkaampi.
Ei millään kannata aloittaa raivoisaa kuntoilukuuria tai ruuanrajoittamista nyt, koska se selvästi kuuluu kohta alkavaan uuteen elämänvaiheeseen. (ja nyt ei puhuta niistä tasavuosista, joita tuleva kevät tuo tullessaan...)
En jaksa stressata. Ajattelin että stressaan sitten viikon päästä.
Kävimme jouluostoksilla kun lapset olivat leirillä. Olin kotiintullessa hyvin voitonriemuinen: melkein kaikki lahjat on jo hankittu.
Ja päh! Kun tarkastelin kasaani tarkemmin, siinä oli yksi juttu Isosiskolle ja yksi juttu Pikkusiskolle.
Puuttui siis enää vain hraH, Isoveli, kaikki kummilapset, oma sisko, omat vanhemmat (älkää lukeko tätä kohtaa), muutama ystävä...
Menimme tänä viikonloppuna uudestaan ostoksille.
Pikkusiskoon iski eroahdistus ja hän soitteli läpi ostosreissun vartin välein. Jossain kolmannen ja neljännen puhelun välillä totesin, että antaa olla. Osteskelen joskus toiste.
Skippasimme myös irish coffeet ja ryntäsimme kotiin pelastamaan lapsukaisen, joka juuri sopivasti olikin keksinyt tosi kivan leikin. Jee.
*
Viikonloppu meni enimmäkseen potiessa. Sunnuntaina saimme aikaan varmaan ekan kerran ikinä ns. värisuoran - vai olisiko ollut peräti täyskäsi? - särkylääkkeiden käytössä.
Ihan jokaista kolotti jostain.
Isoveli jäi vielä tänään potemaan, itse olen vähän kahden vaiheilla.
*
Ja sitten pääsin opiskelemaan!
Rupean monimuotoilemaan pääkaupungissa aina kuukausittain, ja sitten minusta tulee taas ihan valtavan lahjakas työssäni ja muutenkin.
Odotin kirjettä jo viime viikon alussa, mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt. Perjantaina se tuli ja oli niin littana, etten meinannut uskaltaa avata. Ajattelin että varmaan siinä sanotaan että kiitos hakemuksestanne ja valitettavasti ei nyt onnannut...
Nyt pitäisi sorvata herrakerholle anomus että saan käyttää opiskeluihin työaikaani. UPM:n mielestä se on ihan itsestäänselvyys.
Mikä ihana tekosyy osteskella joululahjoja itselle, ihan selvästi tarvitsen uusia vihkoja, kyniä, reppuja, muistikirjoja, kaikenlaisia teknisiä härpättimiä ja koulupukuja (siltikin, vaikka housujen löytäminen on niin työlästä).
Ja mikä ihana tekosyy tehdä kaikenlaisia uudenvuodenlupauksia!
Toisin sanoen elää täysin holtittomasti loppuvuosi.
Nyt kuuluu saada syödä kaikenlaista ihanan kermaisen pehmeää ja suklaista vain ihan sen takia, koska sitten kun aloitan opiskelut, minusta tulee uudempi ja ehompi ja opiskelijampi. Sanalla sanoen, hohdokkaampi.
Ei millään kannata aloittaa raivoisaa kuntoilukuuria tai ruuanrajoittamista nyt, koska se selvästi kuuluu kohta alkavaan uuteen elämänvaiheeseen. (ja nyt ei puhuta niistä tasavuosista, joita tuleva kevät tuo tullessaan...)
mietteliäänä
ihan vain hetkeksi lönähdän sohvannurkkaan.
HraHakkarainen vei kauhukolmikon lapioimaan mamman lumet. Myöhemmin illansuussa menemme katsomaan, onko (iso)pappan hautakivi jo tullut.
Pikkusisko halusi puhua sodasta. Ja pappasta.
Levitimme käsityötuntien aherruksen pappan radion eteen, siinä oli sille oikea paikka.
Koko tänä syksynä en oikein osannut, pystynyt ajatuksiani täsmentämään; tämä suru on kuitenkin ensisijaisesti HraH:n suru, ei minun suruni.
***
Kun Isoveli oli aivan tuore, kävimme kävelyllä isoisovanhempia tervehtimässä.
Siinä minä istuin muutaman viikon ikäinen vauva sylissäni ruokatauollaan ja juuri sillä hetkellä pappa halusi kertoa minulle sen, mitä ei varmaan koskaan ennen kenellekään - tyttärelleen tai tyttärenpojalleen.
Levitti eteeni, puolittain ylitsenikin taistelukartat Sieltä Jostain, kaivoi esiin sotavangin tekemän puukontupen ja kertoi tarinoita.
Minulleko ne tarinat olivat, vaiko sille pienelle tyttärenpojanpojalle?
Nyt keinutuoli on kovin tyhjä.
keskiviikko
verstaan pikkujoulukset tänään, epäjee. Yhtään ei ole hehkeää olla ainut nainen paikalla, tai toiseksi ainut. Jossain vaiheessa iltaa - riippumatta siitä mitä juon tahi olen juomatta - ajatukseni lasittuvat ja yleinen mielenkiintoni herpaantuu.
*
Kolme lasta kolmessa eri koulussa antaa ovelia perspektiivejä kasvatuksen ja opetuksen maailmaan.
Kauhukolmikko juhlistaa itsenäisyyksiä tänään: yhdessä koulussa pukukoodina "juhlan luonteen mukainen arvokas pukeutuminen ja käytös", toisessa "normaalia kouluasua juhlavampi, ja jos omistaa, niin oman kotimaan kansallispuku tai tytöillä muuten mieluisa hame", kolmannessa "nääfst, emmätiedä. mulla on kuitenkin vaatteet"
Isosisko nappasi pukupussinsa olkapäälleen ja lähti lippuairueeksi.
Pikkusisko valikoi kaappinsa uumenista hartaasti puolisiistiä ja sinivalkoista. Huivi kaulaan, tietysti. Ja vyö pitää olla.
Isoveli - no, nääfst. Oli sillä kuitenkin vaatteet.
*
*
Kolme lasta kolmessa eri koulussa antaa ovelia perspektiivejä kasvatuksen ja opetuksen maailmaan.
Kauhukolmikko juhlistaa itsenäisyyksiä tänään: yhdessä koulussa pukukoodina "juhlan luonteen mukainen arvokas pukeutuminen ja käytös", toisessa "normaalia kouluasua juhlavampi, ja jos omistaa, niin oman kotimaan kansallispuku tai tytöillä muuten mieluisa hame", kolmannessa "nääfst, emmätiedä. mulla on kuitenkin vaatteet"
Isosisko nappasi pukupussinsa olkapäälleen ja lähti lippuairueeksi.
Pikkusisko valikoi kaappinsa uumenista hartaasti puolisiistiä ja sinivalkoista. Huivi kaulaan, tietysti. Ja vyö pitää olla.
Isoveli - no, nääfst. Oli sillä kuitenkin vaatteet.
*
yhtiökokousangst
olipa kerran (suunnilleen eilen) yhtiökokous.
Olin kolme varttia myöhässä koska olipa kerran myös vanhempainyhdistys.
Mutta voi hyvänen aika ja ei hätiä mitä ja sensellaista, koska eihän kokouksessa tunnissa oltu päästy edes ensimmäisen käsiteltävän kohdan yli.
Voi sitä pikkusieluisuuden määrää! "Jos kerran meillä niin myös teillä" /"ei meillä ainakaan" /"aina-ennen ja eikoskaan".
Asia itsessään ei ollut iso: noin suurinpiirtein oli kyse siitä, saako nyt sitten ripustella ovikransseja vaiko ei, mutta niin oli jokaisella siitä vankka mielipide.
Huutoäänestykseksi meni.
Tärkeistä asioista taas - yhtiövastikkeesta - ei keskusteltavaa löytynyt. Sananpuolikastakaan. Menköön kuinka menee.
Muutamankin tämäntyyppisen kokouksen istuneena jaksan aina ihmetellä sitä, miten vähällä vaivalla todella isot asiat saadaan solutettua läpi. Virkamiespäätöksinä, esityksen mukaisina, esittelijän mielen mukaisina.
Pikkuasioihin, pelkkiin lillukanvarsiin, jäädään aina roikkumaan.
Siitäkin kinattiin, ovatko pyöräsuojissa käyttämättömät pyörät riittävän taka-alalla.
Kukaan ei kysynyt, voisiko niille käyttämättömille pyörille osoittaa - tai peräti rakentaa - oman erillisvarastonsa. Sellaisen jossa niitä voisi säilyttää ja niin, että paljon käytössä oleville pyörille jäisi tilaa.
Lynkkaamisen pelossa en myöskään uskaltanut esittää sitä ajatusta joka on päässäni pitkään pyörinyt: voisin vaikka maksaa pyöräpaikasta: siististä, toimivasta pyöräsuojasta, jossa minulla olisi takuupaikka. Vähän niin kuin autopaikka. (koska autopaikkojen hinnastakin oli porua. Liian kalliita ovat!)
Minulle ei vieläkään selvinnyt, saako nyt sitten niitä kransseja ripustella.
Ei houkutellut Πολιτικά:an tuo kokemus.
Pidän siitä, että meidän talossa tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys arvossaan. En pidä siitä, että se tulee esiin räyhähenkisyytenä.
*
Olin koko loppuillan äreä ja levoton. Olen vieläkin.
Siihen päälle vielä pahemmanlaatuinen JPK - en ollut hyvää seuraa kenellekään.
*
Avaa luukku!
Olin kolme varttia myöhässä koska olipa kerran myös vanhempainyhdistys.
Mutta voi hyvänen aika ja ei hätiä mitä ja sensellaista, koska eihän kokouksessa tunnissa oltu päästy edes ensimmäisen käsiteltävän kohdan yli.
Voi sitä pikkusieluisuuden määrää! "Jos kerran meillä niin myös teillä" /"ei meillä ainakaan" /"aina-ennen ja eikoskaan".
Asia itsessään ei ollut iso: noin suurinpiirtein oli kyse siitä, saako nyt sitten ripustella ovikransseja vaiko ei, mutta niin oli jokaisella siitä vankka mielipide.
Huutoäänestykseksi meni.
Tärkeistä asioista taas - yhtiövastikkeesta - ei keskusteltavaa löytynyt. Sananpuolikastakaan. Menköön kuinka menee.
Muutamankin tämäntyyppisen kokouksen istuneena jaksan aina ihmetellä sitä, miten vähällä vaivalla todella isot asiat saadaan solutettua läpi. Virkamiespäätöksinä, esityksen mukaisina, esittelijän mielen mukaisina.
Pikkuasioihin, pelkkiin lillukanvarsiin, jäädään aina roikkumaan.
Siitäkin kinattiin, ovatko pyöräsuojissa käyttämättömät pyörät riittävän taka-alalla.
Kukaan ei kysynyt, voisiko niille käyttämättömille pyörille osoittaa - tai peräti rakentaa - oman erillisvarastonsa. Sellaisen jossa niitä voisi säilyttää ja niin, että paljon käytössä oleville pyörille jäisi tilaa.
Lynkkaamisen pelossa en myöskään uskaltanut esittää sitä ajatusta joka on päässäni pitkään pyörinyt: voisin vaikka maksaa pyöräpaikasta: siististä, toimivasta pyöräsuojasta, jossa minulla olisi takuupaikka. Vähän niin kuin autopaikka. (koska autopaikkojen hinnastakin oli porua. Liian kalliita ovat!)
Minulle ei vieläkään selvinnyt, saako nyt sitten niitä kransseja ripustella.
Ei houkutellut Πολιτικά:an tuo kokemus.
Pidän siitä, että meidän talossa tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys arvossaan. En pidä siitä, että se tulee esiin räyhähenkisyytenä.
*
Olin koko loppuillan äreä ja levoton. Olen vieläkin.
Siihen päälle vielä pahemmanlaatuinen JPK - en ollut hyvää seuraa kenellekään.
*
Avaa luukku!
jameksetta
no niinhän siinä tietysti kävi. Ei yhtään jamesta.
Perjantain piti olla jameksellinen päivä, mutta lumea tuli niin paljon ettei huvittanut edes ajatella ulko-oleilua yhtään pakollista enempää.
Naperot leiribussiin ja kotiin.
Lauantaina tekemistä riitti: aamussa oli lumitöitä, päivällä jouluhankintoja, iltapäivällä ystävien tapaamista.
Kotiuduimme vasta illansuussa kassinyssäköinemme, eikä taaskaan yhtään huvittanut ajatella uusintaretkeä kaupunkiin.
Jameksetta meni koko viikonloppu.
*
Tänä vuonna odotan joulua jotenkin hyvin levollisin mielin.
Metkaa miten yhteinen sävel löytyy ja laulu soi, ja aivan on käsittämätöntä, mitä toiset saavat kameralla aikaan.
Perjantain piti olla jameksellinen päivä, mutta lumea tuli niin paljon ettei huvittanut edes ajatella ulko-oleilua yhtään pakollista enempää.
Naperot leiribussiin ja kotiin.
Lauantaina tekemistä riitti: aamussa oli lumitöitä, päivällä jouluhankintoja, iltapäivällä ystävien tapaamista.
Kotiuduimme vasta illansuussa kassinyssäköinemme, eikä taaskaan yhtään huvittanut ajatella uusintaretkeä kaupunkiin.
Jameksetta meni koko viikonloppu.
*
Tänä vuonna odotan joulua jotenkin hyvin levollisin mielin.
Metkaa miten yhteinen sävel löytyy ja laulu soi, ja aivan on käsittämätöntä, mitä toiset saavat kameralla aikaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)