Lomalle ja lomalla ainakin minulla on usein ylisuuret lukuodotukset: joko kuvittelen että ehdin lukea paljon enemmän tai vaihtoehtoisesti hekumoin sillä, että lomalukemisten pitäisi olla jotain ylivertaisen hyviä verrattuna arjen lukemisiin.
Heinäkuussa oli monenlaisia lukuelämyksiä - onnistunut loma- ja lukukuukausi siis!
Lomalla on mukava lukea matkakirjoja: lue vaikka Emma Vepsän Asfalttivolgaa etelään - kirja liftaamisesta. Mielenkiintoisia kohtaamisia, hyviä tyyppejä ja vahva usko inhimilliseen ihmisyyteen kulkee tässä matkakertomuksessa pohjavireenä.
Tai jos olet enemmän extremematkojen ystävä, tutustu Jason Lewisiin, joka päätti kiertää maailman ympäri lihasvoimin. Polkuveneiltyään Atlantin yli Lewis jatkaa Amerikan halki rullaluistimilla. Harmillisesti Tummat vedet on osa seikkailumatkailutrilogiaa, josta on suomennettu vain ensimmäinen osa. Mietin, tekisinkö kirjastolle hankintapyynnön trilogian suomentamattomista osista.
Heinäkuun kaunokirjallisista puolestaan suosittelen Helena Wariksen Nuorgamin vettä ja Elina Kilkun Täydellistä näytelmää. Hykerryttävän hauskoja ja oivaltavia tarinoita.
Emma Kantasen Nimi jolla kutsutaan öisin on herkkävireinen, kieleltään kaunis kirja.
Näistä Nuorgamin vettä on kuukauden paras lukukokemus.
Heinäkuun luetut - tuoreimmasta vanhimpaan:
Helena Waris: Nuorgamin vettä. Sekopäisen absurdi tarina Mikkestä, joka poikain lomareissulla saa älynväläyksen: Nuorgamista pitää kuljetuttaa jalkapatikassa ämpärillinen vettä Helsinkiin Havis Amandalle. Mikke itse ei ämpäriään kanna, vaan pysäyttelee kanssakulkijoita kantohommeleihin ja pyytää vielä palkkiota tästä kantamisesta. Sekopäisen naurattavan hauska tarina yhteisöllisyydestä, somesta, nykypäivästä, ihmisistä...Roadtrippi kuljettaa läpi ämpärihullun Suomen: herkullisia hahmoja löytyy joka niemestä ja notkelmasta: autiotilaa asuva Kristos, poliisi Mähönen ja moni muu kanssakulkija hykerryttivät. Löytyi kirjaston suositeltavaa luettavaa -hyllystä. Ehdottomasti heinäkuun valopilkku, lue tämä kun kaipaat hykertelyä, vähän äijämäistä huumoria ja annoksen ämpärisuomalaisuutta.
Maria Borelius: Hyvinvoinnin vallankumous: tulehdusta ehkäisevä elämäntapa: kokonaisuus, ravinto, tutkimus, liikunta, kauneus, tietoisuus. Ruotsalaisen toimittajan omakohtainen tutkimuksellinen näkökulma terveellisempään elämään. Ihan mielenkiintoinen, vahvasti asiantuntijapohjaa ja toisaalta omakohtaista pohjaa eteen vyöryttävä, vähän dekkarimainen opus ("mikä se oikein onkaan tämä hiljainen tulehdus?") Alkoi ärsyttää tosin kirjoittajan maneeri: tähän täytyy kaivautua vähän syvemmälle. Kokonaisuus jäi vähän ohueksi, sillä luin iltaisin ja nukahtelin tavantakaa. Löytyi luultavasti jonkin blogisuosituksen perusteella.
Miia Savaspuro: Itseohjautuvuus tuli työpaikoille - mutta kukaan ei kertonut meille, miten sellainen ollaan. (eikä kyllä kertonut tämä opuskaan) Ajattelin, että olisin saanut tästä kirjasta vähän vinkkiä työuupumusta ja -stressiä vastaan, ehkä ideoita omaan työelämääni ja vaikka uusia näkökulmia. Huomasin, että olen tyystin toisenlaisen työkulttuurin uhri. En ymmärtänyt kirjan kuvaamaa työpaikkakulttuuria lainkaan: heimoutukaamme purpousimme ympärille itseohjautuvasti! Kirjan parasta antia - joskin toisaalta huomattava syrjähyppy aiheessa - oli itseohjautuvuus koulussa ja opettamisessa. En vieläkään tiedä, olenko itseohjautuva, enkä varsinkaan mitä pitäsi tehdä että olisin. Mutta melko varmasti en työskentele itseohjautuvassa yhteisössä. E-kirja, löytyi kun selasin kirjaston e-kirjavalikoimaa; ajattelin että tästä olisi hyötyä työelämässä.
Lawrence Sanders: Kymmenes käsky. Sanders on suosikkidekkaristini. Tässä tarinassa asianajotoimiston päätutkija Josh selvittelee erikoista katoamistapausta sekä outoa kuolemantapausta asianajotoimiston asiakaskunnassa. Perinteistä dekkarityyppiä: ei liian pelottava, ei mitään yliluonnollista, eikä omituisia perversioita, selkeää salapoliisityötä vain. Sandersin parhaimmistoa ovat kuolemansynnit -sarja sekä McNally -sarja (jota tosin ei ole kovin montaa osaa suomennettu). Dekkarit tapahtuvat -70-luvun New Yorkissa, ja ovat riittävän ajattomia - ja toisaalta aivan mahtavia ajankuvia puolihuvittavine heittoineen vaikkapa feministeistä. Luin pitkästä aikaa uudestaan, kun kaipasin välipalalukemista. Etsin hyllystä ihan toista Sandersin opusta, mutta en pystynyt muistamaan, omistanko sen vaiko en.
Anne Roth: Sekundakroppa. Elämäni kilpirauhaspotilaana. Asiallinen, sääliäkerjäämätön elämäntarina kilpirauhassairauksista - liikatoiminasta vajaalle. Kirja on kirjoitettu napakasti, asiallisesti ja koululääketieteen näkökulmasta, tietolaatikot ja asiantuntijakommentit täydentävät tarinaa, ja vaikka kyse on vaikeahoitoisesta kilpirauhassairaudesta, ei kirjoittaja kerjää sääliä, vaan kertoo miltä sairastaminen tuntuu. Löytyi kun vaeltelin kirjakaupassa, kävin hakemassa kirjastosta.
Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä. Kahden taaperon yksinhuoltaja, freelancer, työtön teatteriohjaaja Alina elää vankilamaista elämää hiekkalaatikon, kodin ja lähikaupan bermudankolmiossaan. Apurahoja ei heru, kavereiden facebook-elämä on sadasti jännittävämpää, opiskelukaverit - erityisesti Matias Raatteentie - menestyvät. Ainoana lohtunaan Alina suunnittelee toinen toistaan raadollisempia ohjaustöitä. Kirpakan hauska, oivallinen, naseva - ja hauska (mainitsinko jo?) kuvaus teatterimaailmasta. Löytyi kirjaston uutuushyllystä, ajattelin vain silmäillä muutaman sivun kirjastossa lämpimikseni - ajauduin kotiin sohvannurkkaan ja luin yhdessä iltapäivässä. Rapsakkaan kriittinen, terävä ja samalla humoristinen tarina, bonukset lopun uimakohtauksesta.
Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin. Autofiktiivinen /omaelämäkerrallinen kirja toiseudesta, katoamisesta - ehkä löytämisestäkin? Peligraafikko Emma katoaa Suomesta Kiinaan piirtämään grafiikkaa piraattipeleihin, etsii ihmissuhdetta lala-ryhmästä, yrittää selviytyä elämässä, jossa ei osaa kieltä, ei kulttuurin koodeja, ja jossa on hyvin erillään kaikesta. Kaunista, lyyristä kieltä, herkkävireinen kirja kaikkinensa. Pidin ja en pitänyt: omituinen tunne. Pidin kielestä ja tarinasta ja kirjasta, ja silti pidin tätä kaikkea myös vähän ahdistavana, synkeänäkin ja kirjaan tarttuminen oli hetkittäin vaikeaa. Noin puolivälissä jätin kirjan lukutauolle melkein viikoksi, koska koin sen niin ahdistavaksi. Tarina itsessään ei ole järisyttävän ahdistava, mutta jokin kielen, kulttuurin ja toiseuden pohjavireessä teki minut levottomaksi. Jälkimmäisen puoliskon luin kerralla, mutta samalla olin kadottanut lukutauon aikana tarinan ymmärtämisen kannalta olennaisia koodeja (olin kuin kirjan päähenkilö itse, ymmälläni vieraassa maailmassa). Suosittelen! Lainasin kuultuani kirjailijan haastattelun radiosta.
Janita Virtanen: Sydän oikealla puolella. Hoivakoti Sofaikylän perustajan Riitta Peltosen muistelukset ja elämä kehitysvammaisen tyttärensä Sofian kanssa. Vähän lapsekkaasti kirjoitettu elämäntarina kehitysvammaisen henkilön äitinä olemisesta, lapsen aikuistumisesta ja siitä miten erityslapsen äitinä oleminen muuttaa koko elämää. Löytyi blogisuosituksen perusteella. Olen aikaisemmin lukenut todella paljon tämäntyyppisiä elämäntarinoita, eikä tämä sanottavasti poikennut linjasta.
Emma Vepsä: Asfalttivolgaa etelään. Peukalokyydillä Moskovasta Afganistaniin. Talvensyrjässä vuonna 2014 toteutettu liftausreissu Moskovasta Afganistaniin. Mainio matkakirja, jos kohta loppupuolella alkoi vähän harmittaa kirjoittajan jatkuva harmittelu huonosta kielitaidosta. Kirjan - ja matkan - ideana on avata luottamuksen ja ystävällisyyden merkitystä: matkanteko onnistuu vain, kun uskaltaa luottaa ihmisiin. Haastelliseksi matka tulee, kun koko liftaamisen käsite on vieras joissain matkan varrelle sattuvissa maankolkissa. Oiva välipalakirja, onneksi minun ei tarvitse liftata mihinkään. Löytyi kun vaeltelin Hesan Akateemisella: pistin heti varaukseen kirjastosta.
Jason Lewis: Tummat vedet. Lihasvoimin maailman ympäri. Matkakertomus. Pari kaverusta saa päähänsä lähteä maailmanympärimatkalle lihasvoimin. Reissu alkaa Englannista: siellä rakennetaan merien ylitykseen sopiva polkuvene. Pyörällä Euroopan halki Portugaliin, josta matka jatkuu polkuveneellä yli Atlantin. Rehellinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun kaksi hyvin erilaista ihmistä on pitkään ja melko spontaanista ideasta johtuen pienessä tilassa, henkisesti ahtaissa olosuhteissa, fyysisesti jatkuvasti kovilla. Atlantin ylityksen jälkeen matka jatkuu toisella kaveruksella pyöräillen, kirjan kirjoittaja puolestaan lähtee rullaluistelemaan Yhdysvaltain poikki. Sekopäistä, armotonta, vähän pelottavaakin matkantekoa: kirjoittajalle selviää vähän kerrallaan totuuksia itsestään, omasta ihmisyydestään ja maailmasta. Kiehtovan, oudon ja armottoman matkatrilogian ensimmäinen osa on käännetty suomeksi. Kirja päättyi roimaan cliffhangeriin, jäin pohtimaan pitäisikö yrittää jäljittää trilogian kaksi muuta osaa jostain alkuperäiskielellä. Kaikkiaan kirjan kirjoittajan maailmanympärimatka kesti reilut 13 vuotta: matkaa hidastivat erilaiset onnettomuudet, sairaudet ja niistä toipuminen sekä jatkuva sponsoreiden puute. Ei tullut sellainen olo, että olisinpa ollut mukana tällä matkalla. Löysin kirjaston matkakirjahyllystä kun etsin jotain luettavaa. Armottomuudessaan hyvä kirja.
Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua. McFarlane on uusia chicklit-suosikkejani. Hänen tarinoissaan on riittävästi syviä sävyjä, riittävästi tapahtumia ja riittävän uskottavat henkilöhahmot. Kertakaikkisen oivallista chicklit-lukemista lomalla (ja arjessakin)! Harmillista sinänsä, ettei uutta kirjaa pukkaa riittävän nopeassa tahdissa.
Eva Maria Chapman: Viktoria Mullova, rakkaus ja musiikki. 1980-luvulla Sibelius- ja Tshaikovski-viulukisojen voittajan, länteen loikanneen viulistin elämäntarina. Alun neuvostovuodet olivat kiehtovia, sen jälkeen tarina jäi jotenkin ulkokohtaiseksi tai junnaavaksi. Mietin, onko ankarasti uralleen omistautunut neuvostoihminen niin sulkeutunut, ettei hänestä saa otetta, vai onko kirjoittaja ollut suhtautumisessaan liian kritiikitön? Suositus siskolta.
Johann Hari: Mielen yhteydet. Masennuksen todelliset syyt. Kiehtova ja omalla tavallaan vähän armotonkin näkökulma masennukseen ja ahdistukseen. Kirjoittajan näkemyksen mukaan masennus (ahdistus) ei johdu aivojen kemiallisesta epätasapainosta, vaan siihen on olemassa biologisia, sosiaalisia ja psykologisia syitä, ja toipumiseen vaikuttaa ensisijaisesti lääkkeiden sijaan näihin aiheuttajiin puuttuminen - osittain yhteiskunnallisella tasolla. Tiettyihin näkemyksiin oli hyvinkin helppoa samaistua, ja ne olivat ymmärrettäviä, hyväksyttäviä ja selkeitä - toisaalta juuri samat masennuksen aiheuttajat tekivät kirjasta hyvin armottoman. Jos masennus johtuu ensisijaisesti lapsuuden traumasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta, miten suhtautua lapsen masennukseen? (eli miten käsitellä sitä, että mahdollisesti on itse syypää siihen?) Kiehtova ja järkeenkäypä, perinpohjainen selvitys asiasta. Lukusuositus ystävältä.
Dan Kieran: Joutilas matkailija. Kirjoituksia hitaasta matkustamisesta, vähän epäyhtenäinen kokoelma ajatuksia siitä, millainen matkaaminen antaa ihmiselle eniten: turismia vastaan, kokemisen puolesta. Vierastan vähän tätä ajatusmallia - ikään kuin olisi jotenkin "oikeampia" tapoja matkustaa tai kokea. Turismilla - lomailulla - on paikkansa elämässä siinä missä toisenlaisella haahuilullakin - ihmisten tavoitteet, toiveet ja unelmat, resursseista puhumattakaan - ovat niin kovin erilaisia. Totta, ihan varmasti kokemus jossa ihmisjoukkiota patistellaan karjalauman lailla must see -nähtävyydeltä toiselle opaskirjan tai ryhmän tahdissa jää ohueksi, se on must see -kokemus, mutta jollekin kuitenkin merkityksellinen. Pakettimatkallakin voi päästä syviin syövereihin (harvemmin toki siinä karjalauman lailla vaeltavassa porukassa!) ja saada paljaita, aitoja, sykähdyttäviä kokemuksia. Vaikka se onkin vain turismia, eikä joutilasta matkailua isoilla alkukirjaimilla ja kursiivilla. Keskiössä pitäisi olla kokeminen, subjektiivisella tasolla, ei matkustamisen (tai olemisen!) tapa. Meinasin moneen kertaan jättää kirjan kesken, luin loppuun silkkaa pottuuntuneisuuttani.
Cathy Kelly: Se vuosi muutti kaiken. Kolme eri-ikäistä naista, joilla on sama syntymäpäivä. Syntymäpäivänä tapahtuu kunkin elämässä käänne, joka muuttaa elämisen suuntaa. Varsin perus-chicklitiä, yksi tarinoista oli vähän kiehtova, kaksi muuta aika ennalta arvattavia. Hätäisenpuoleinen loppuratkaisu, jossa naisten elämät risteytyvät. Tulipa luettua -kategoriaa, sopi hyvin loman ensimmäisen viikon iltalukemisiksi.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
vuoden aikana luetut
Määaamu
Kun on aikaa kokonainen päivä ja budjetti on nolla, mitä voi ihminen tehdä?
Voi pakata pyörän ja lähteä seikkailulle maailmalle, tai ainakin kotikaupunkiin.
Fillaroin satamaan, niin pitkälle kuin tietä riitti. Siellä on hulppeita taloja, merenranta ja poukama jossa on mukava katsella merelle.
Haaveilin että jostain sataisi paalikaupalla rahaa ja voisin muuttaa sinne, äärimmäiseen kerrostaloon sataman suuaukolla.
Katselisin merelle. Kuuntelisin kohinaa syksyisin.
Kulkisin kylmästä kaksinkerroin pimeänä iltana.
Kuulisin kuinka meri huokailee.
Vaihdoin puolta: tältpualt toispual.
Istuin linnan puistikossa kahvittelemassa ja lukemassa.
Matkalukemisena tietysti matkakirja.
Kirjan kirjoittaja on päässyt maailmanympärimatkallaan joulunviettoon Uuteen Seelantiin.
Minä istuin lämpimässä kesävarjossa, maistelin kahvia, unohdin kaupungin äänet ympärilläni.
Kahvin ja lukuhetken jälkeen oli kulttuurin hetki: Museokortilla Taidemuseoon katselemaan valokuvia.
Imogen Cunningham oli taiteen ja valokuvataiteen rajoja rohkeasti venyttänyt nainen: alastonkuvaaja, joka kuvasi itseään, naisia ja miehiä.
Kauniita, lähes geometrisia teoksia, joissa valot ja varjot leikkivät.
Vahva suositus tälle näyttelylle!
Haaveilin kaikesta uudesta ja hienosta: pöytätuulettimista, pölynimureista, kukkaistutuksista, päiväkirjoista, työhakemuksista, sähköpyöristä, laukuista, ruuasta...
Päädyin kirjastoon lehteilemään kirjoja bonsai-puutarhoista.
Outoja juttuja ovat.
Pysyin sinnikkäästi nollabudjetissani - myös kirjastossa - en lainannut mitään.
En mennyt kahvilaan.
Enkä torille ostamaan mansikoita.
Enkä tavarataloon hakemaan salaattia.
Fillaroin tyytyväisenä kotiin ja join ainakin litran vettä.
Kokkasin, luin syödessäni.
Olin ihan mää kunnes nuorisoa alkoi lapata ovesta sisään: yksi pyykille ja toinen koska asuu vielä meillä ja kummallakin oli nälkä.
**
neljä tuntia, hiukan vajaat kaksikymmentä kilometriä pyörällä, reilut kuusituhatta askelta, termarillinen kahvia ja yksi herkkuvoileipä.
Kesävetelyys
Kesäloma on mennyt kotinurkissa, erinäisistä ja erilaisista syistä.
kotikulmilta löytyy ahonlaitaa riittävästi |
Emme pystyneet päättämään menisimmekö Tukholmaan, Tallinnaan vai Tampereelle, joten olemme kotosalla vain; miksi turhaan tehdä elämästä liian vaikeaa.
Teemme aikuisia lomamatkoja sitten joskus, myöhemmin.
Arvon joka päivä, lähtisinkö uimaan.
En tykkää maauimalan pukeutumis- ja suihkutiloista, en saa lähdetyksi.
Mutta päivä venyy mukavan pitkälle pelkästään tätä pohdiskellessa.
Käyn melkein joka päivä kirjastossa.
Yksi kirja ulos - kaksi sisään; lukemattomien kasa muistuttaa Pisan kaltevaa tornia, semminkin kun rupesin lukemaan omasta kirjahyllystä entisiä lempikirjoja.
Olen suunnitellut erilaisia lähiympäristön pyöräretkiä: on liian kuumaa, liian kylmää, liian tuulista, liian mitävain.
Suloinen lomavetelyys-joutilaisuus!
Töihin ei vielä huvittaisi: onko niin pitkää lomaa olemassakaan, että haluaisinkaan?
Mutta arkea kyllä jo vähän odotan.
**
Keittiösäpsyn sentään sain: yhden päivän mittaisen.
Tein viiliä. (helppoa; tuli hyvää, paitsi kuori olisi voinut olla paksumpi)
Tein tuorejuustoa (nam!) (tai sen piti olla ihan perinteistä piimäjuustoa, mutta siitä tuli aivan ihanaa tuorejuustoa)
Tein jogurttia. (helpompaa kuin kuvittelin, mutta ei vaivannäön arvoista)
Ihan vain siksi että voin retostella:
Aamucroissantit lähikaupasta, sieltä ahonlaidalta omatekoisella tuorejuustolla.
Ja omatekoinen aamujogurtti ihan itse lähikaupan kylmäaltaasta noukituilla marjoilla
**
Syömässä olemme käyneet aikuisten kesken paljon ja erilaisissa paikoissa.
Yksi kesän parhaita: ex tempore -hampparit Linnaburgerissa.
Mahtavan maukkaat purilaiset sympaattisessa pop up -purilaispaikassa Turun Linnan kupeessa, aurinko paistoi, ihmisiä oli liikenteessä, purilaispaikan maistuvan roheva ateria syntyi tarmokkaasti.
Toivottavasti nämä kaverukset jatkavat purilaisbisnestään kesän jälkeenkin jossain!
#linnaburger |
melkein sanoisin, että paras purilainen ikuna, tai ainakin ehdoton ykkönen tänä vuonna!
keskinkertaisen patongin herättämät pohdinnot
Sutkautuksissa oli oivallinen kommenttiraita (kurkkaa tästä) Kodin kuvalehdessä olleeseen Anna Sillanpään juttuun Nainen, älä tuhlaa elämääsi keskinkertaiseen patonkiin.
Mietin kahta asiaa: astiastoja ja kaupassa käymistä.
Ja sitä että olen hamsteri, mutta haluaisin olla minimalisti.
Miksi ihmeessä pitää olla niin järjettömän varautunut kaikkeen? Joskus nuorempana luin minimalismi- ja säästäväisyysblogeja maailmalta: yksikin bloggaaja osti aina vain viikon ruoka-aineet. Hänellä oli jääkaapissaan aina vain juuri sen verran mitä viikossa meni, kaikki käytettiin, ja tiettynä viikonpäivänä oli jääkaapin siivous ja tyhjennys. Sama kuivatavarakaapissa.
Olin (ja olen vieläkin) kade.
Meille opetetaan että pitää olla vierasvaraa ja ties minkä ydinlaskeuman ja muun katastrofin varaa. (kotivara)
Sama astioissa.
Kattiloissa.
Purkeissa, purnukoissa.
Vaatteissa.
Meikeissä.
Lakanoissa.
Kuinka ihmeen monet lakanat ihminen tarvitsee?
Lukuunottamatta taapero-noro-täi-räkäklimppivaihetta pärjäämme oikeasti kahdella lakanasetillä /perheenjäsen.
Miksi ihmeessä niitä pitäisi olla tusinoittain kaappeja tukkimassa?
Ja jos se ydinlaskeuma iskee, niin onko sillä oikeastaan väliä, että kaapissani on viiden viikon hätävaramuonat? Mieluummin niikerryn siihen ydinlaskeumaan heti enkä viiden viikon kuluttua. Enkä sitä paitsi vieläkään ole onnistunut löytämään kotikolostamme tilaa esimerkiksi vaaditulle vesivarastolle (16l /hlö/vko)
Haluaisin päästä siihen, että keittiön kaapeissa on vain oikeasti käytössä olevaa sapuskaa.
Riittävän vähän.
En pysty, olen hamsteri ja kaikkeenvarautuja.
Äkillinen mämmimieliteko? Ei hätäpäivää, ainekset löytyvät taatusti omasta kaapista! Mitä, ei pikkuleipiä - no mutta toki, keittelemme itse!
Projektiluonteinen outokokkailu on harrastukseni.
En pysty konmarinoimaan lakanakaappia, koska ystävälliset sielut lahjoittavat meille lakanoita pienen keskisiperialaisen kylän tarpeisiin.
Ja silti käytän vain kahta lakanasettiä: toista koska se on talvisin ihanan lämmin ja toista koska se on nätti.
Olisi metkaa olla ruokapuolella niin varautumaton, että ihan oikeasti hakisi vain yhden päivän sapuskat kerrallaan. En pysty. En kertakaikkiaan pysty.
Yritän kyllä mennä koko ajan enemmän siihen suuntaan. (en kestä sitä ruokahävikin määrää, jota meiltä tällä hetkellä tulee, elämme kertakaikkisen säädyttömästi)
Artikkelista inspiroituneena päätin, että alkavalla viikolla menen ainakin yhtenä aamuna lähi-Lidliin ja haen sieltä aamiaispöytään tuoreet croissantit ja mansikat.
Koska voin.
Mietin kahta asiaa: astiastoja ja kaupassa käymistä.
Ja sitä että olen hamsteri, mutta haluaisin olla minimalisti.
hämähäkinseitinohuita pohdintoja |
Miksi ihmeessä pitää olla niin järjettömän varautunut kaikkeen? Joskus nuorempana luin minimalismi- ja säästäväisyysblogeja maailmalta: yksikin bloggaaja osti aina vain viikon ruoka-aineet. Hänellä oli jääkaapissaan aina vain juuri sen verran mitä viikossa meni, kaikki käytettiin, ja tiettynä viikonpäivänä oli jääkaapin siivous ja tyhjennys. Sama kuivatavarakaapissa.
Olin (ja olen vieläkin) kade.
Meille opetetaan että pitää olla vierasvaraa ja ties minkä ydinlaskeuman ja muun katastrofin varaa. (kotivara)
Sama astioissa.
Kattiloissa.
Purkeissa, purnukoissa.
Vaatteissa.
Meikeissä.
Lakanoissa.
Kuinka ihmeen monet lakanat ihminen tarvitsee?
Lukuunottamatta taapero-noro-täi-räkäklimppivaihetta pärjäämme oikeasti kahdella lakanasetillä /perheenjäsen.
Miksi ihmeessä niitä pitäisi olla tusinoittain kaappeja tukkimassa?
Ja jos se ydinlaskeuma iskee, niin onko sillä oikeastaan väliä, että kaapissani on viiden viikon hätävaramuonat? Mieluummin niikerryn siihen ydinlaskeumaan heti enkä viiden viikon kuluttua. Enkä sitä paitsi vieläkään ole onnistunut löytämään kotikolostamme tilaa esimerkiksi vaaditulle vesivarastolle (16l /hlö/vko)
Haluaisin päästä siihen, että keittiön kaapeissa on vain oikeasti käytössä olevaa sapuskaa.
Riittävän vähän.
ei-vierasvaramustikka |
En pysty, olen hamsteri ja kaikkeenvarautuja.
Äkillinen mämmimieliteko? Ei hätäpäivää, ainekset löytyvät taatusti omasta kaapista! Mitä, ei pikkuleipiä - no mutta toki, keittelemme itse!
Projektiluonteinen outokokkailu on harrastukseni.
outokokkailua: kesäviiliä tulossa |
En pysty konmarinoimaan lakanakaappia, koska ystävälliset sielut lahjoittavat meille lakanoita pienen keskisiperialaisen kylän tarpeisiin.
Ja silti käytän vain kahta lakanasettiä: toista koska se on talvisin ihanan lämmin ja toista koska se on nätti.
Olisi metkaa olla ruokapuolella niin varautumaton, että ihan oikeasti hakisi vain yhden päivän sapuskat kerrallaan. En pysty. En kertakaikkiaan pysty.
Yritän kyllä mennä koko ajan enemmän siihen suuntaan. (en kestä sitä ruokahävikin määrää, jota meiltä tällä hetkellä tulee, elämme kertakaikkisen säädyttömästi)
Artikkelista inspiroituneena päätin, että alkavalla viikolla menen ainakin yhtenä aamuna lähi-Lidliin ja haen sieltä aamiaispöytään tuoreet croissantit ja mansikat.
Koska voin.
aamukaffe hyggenurkassa |
ruokalistaepäpuuskahdus
yritin puuskautua (ks edellinen postaus!)
Sain nykerrettyä kolmen viikon kiertävän ruokalistan, josta olin hyvin ylpeä suunnilleen siihen saakka kunnes kotinurkissa notkuva teini ilmoitti, että haluaa ruuaksi a)pakastepizzaa b)makaronilaatikkoa c)kananuggetteja; eikä suinkaan mitään terveellistä ja hienoa ruokalistaltani.
No jaa, sitä helpompaa tietysti minulle.
(no en oikeastaan nykertänyt, käytin vanhaa pohjaa)
*
Testasimme alkukesästä Ruokaboksin.
Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos olisin jonkinlainen vaikuttajapersoona tai minkävaan suurlähettiläs, niin ehdottomasti haluaisin olla juuri Ruokaboksin vaikuuttajasuurlähettiläs.
Olen tilannut ja kokannut vasta yhden boksillisen, mutta voi hyvä hyttyset miten herkullisia sapuskoita! Ja miten riemukkaan vaivatonta!
paitsi kun olisi yhdessä ohjeessa pitänyt ripotella korianteria, sous-chef tuli pelkästä tuoksusta huonovointiseksi ja joutui poistumaan keittiöstä. Valmistimme ruuan ilman korianteria, siitäkin tuli ihan toimivaa
Ensimmäisen tilauksen resepteistä kaksi jäi heti käyttöön (eivät olleet pakastepizza tai makaronilaatikko; olen sentään jonkin kerran tämän kesän aikana onnistunut työntämään kiilaa teinin valmisruoka-puuskaukseen)
Pistin tilauksen hetkeksi kesätauolle, kun ajattelin etten halua sitoa meitä kesän ajaksi mitenkään.
Koska ruokalistapuuskahdus ei ottanut toimiakseen, päätin testata boksin uudestaan.
Parin viikon päästä tulee seuraava laatikollinen.
Pidän hyvin mahdollisena että koukutumme tähän systeemiin. Niin että puuskahdus!
Ja vaikka ei olekaan maksettu mainos, niin Ruokaboksin asiakaspalvelu on ollut aivan loistavaa.
*
Ainoa mikä tässä mättää on tietysti se, että ei ole taloudellisuuspuuskahdus.
Mutta on asioita joille ei voi tai kannata laskea hintaa.
#ruokaboksi
Sain nykerrettyä kolmen viikon kiertävän ruokalistan, josta olin hyvin ylpeä suunnilleen siihen saakka kunnes kotinurkissa notkuva teini ilmoitti, että haluaa ruuaksi a)pakastepizzaa b)makaronilaatikkoa c)kananuggetteja; eikä suinkaan mitään terveellistä ja hienoa ruokalistaltani.
No jaa, sitä helpompaa tietysti minulle.
(no en oikeastaan nykertänyt, käytin vanhaa pohjaa)
*
Testasimme alkukesästä Ruokaboksin.
Tämä ei ole maksettu mainos, mutta jos olisin jonkinlainen vaikuttajapersoona tai minkävaan suurlähettiläs, niin ehdottomasti haluaisin olla juuri Ruokaboksin vaikuuttajasuurlähettiläs.
Olen tilannut ja kokannut vasta yhden boksillisen, mutta voi hyvä hyttyset miten herkullisia sapuskoita! Ja miten riemukkaan vaivatonta!
paitsi kun olisi yhdessä ohjeessa pitänyt ripotella korianteria, sous-chef tuli pelkästä tuoksusta huonovointiseksi ja joutui poistumaan keittiöstä. Valmistimme ruuan ilman korianteria, siitäkin tuli ihan toimivaa
Ensimmäisen tilauksen resepteistä kaksi jäi heti käyttöön (eivät olleet pakastepizza tai makaronilaatikko; olen sentään jonkin kerran tämän kesän aikana onnistunut työntämään kiilaa teinin valmisruoka-puuskaukseen)
Pistin tilauksen hetkeksi kesätauolle, kun ajattelin etten halua sitoa meitä kesän ajaksi mitenkään.
Koska ruokalistapuuskahdus ei ottanut toimiakseen, päätin testata boksin uudestaan.
Parin viikon päästä tulee seuraava laatikollinen.
Pidän hyvin mahdollisena että koukutumme tähän systeemiin. Niin että puuskahdus!
ihanan yleellistä kun joku muu on valinnut parhaat raaka-aineet |
myös kissaeläimet suosittelevat lämpimästi |
Ja vaikka ei olekaan maksettu mainos, niin Ruokaboksin asiakaspalvelu on ollut aivan loistavaa.
*
Ainoa mikä tässä mättää on tietysti se, että ei ole taloudellisuuspuuskahdus.
Mutta on asioita joille ei voi tai kannata laskea hintaa.
#ruokaboksi
iltajorinoita
Ihan lomalla, vihdoin.
Kaikki juhlat, sukulaisvierailut ja muut saatu järjestykseen, nyt voi levahtaa.
Paitsi että satuin netissä notkuessani osumaan puuskausartikkeliin: kolmentoista viikon terveellinen ruokalista!
Heti tuli semmoinen olo, että pitäisi puuskahtaa itsekin.
(ja kolmetoista viikkoa! respect ja jubilee ja vaikka mitä; aivan guru!)
Pyöritän tällä hetkellä suunnilleen neljän ruuan ruokalistaa:
pakastepizza
einesmakaronilaatikko
tortellinit
jokusatunnaismuu (esim. kebsu lähikebsulasta tmv.)
Ja ruokapuuskaustahan ei voi saada ilman säästäväisyyspuuskahdusta. Tule apuun Pinkki!
**
Ja jos en saa aikaan puuskahdusta, pitää vissiin lopettaa netissä notkuminen.
Sillä kaikki ratkeaa.
*
Tein pitkäntähtäimen suunnitelman.
Haluan tehdä joskus tulevaisuudessa ainakin seuraavat jutut:
- haluan joskus mennä Kaustisten kansanmusiikkifestareille
- ja hiljaisuuden retriittiin (ehkä jo syksyllä)
- ja pienelle pyhiinvaellukselle (ensi vuonna, alkukesästä ellei olla ulkomailla lakkiaisissa)
- ja junamatkan jonnekin, semmoisen pidemmän, ei vain Helsinkiin (joskus lähivuosina)
- ja aion hankkia liikuntapassin (heti elokuussa ettei unohdu)
Kaikki juhlat, sukulaisvierailut ja muut saatu järjestykseen, nyt voi levahtaa.
Paitsi että satuin netissä notkuessani osumaan puuskausartikkeliin: kolmentoista viikon terveellinen ruokalista!
Heti tuli semmoinen olo, että pitäisi puuskahtaa itsekin.
(ja kolmetoista viikkoa! respect ja jubilee ja vaikka mitä; aivan guru!)
Pyöritän tällä hetkellä suunnilleen neljän ruuan ruokalistaa:
pakastepizza
einesmakaronilaatikko
tortellinit
jokusatunnaismuu (esim. kebsu lähikebsulasta tmv.)
Ja ruokapuuskaustahan ei voi saada ilman säästäväisyyspuuskahdusta. Tule apuun Pinkki!
**
Ja jos en saa aikaan puuskahdusta, pitää vissiin lopettaa netissä notkuminen.
Sillä kaikki ratkeaa.
*
Tein pitkäntähtäimen suunnitelman.
Haluan tehdä joskus tulevaisuudessa ainakin seuraavat jutut:
- haluan joskus mennä Kaustisten kansanmusiikkifestareille
- ja hiljaisuuden retriittiin (ehkä jo syksyllä)
- ja pienelle pyhiinvaellukselle (ensi vuonna, alkukesästä ellei olla ulkomailla lakkiaisissa)
- ja junamatkan jonnekin, semmoisen pidemmän, ei vain Helsinkiin (joskus lähivuosina)
- ja aion hankkia liikuntapassin (heti elokuussa ettei unohdu)
juhlienjälkeis
Tuntuu kuin olisin ollut lomalla ikuisuuden.
Tuntuu kuin olisimme muuttaneet.
Isoveljen muutto omaan poikamiesboksiin käynnisti meidän Lintukodossamme sen suuruusluokan uudelleenjärjestelyt ettei paremmasta väliä.
Olen rönynnyt kaapeissa ja laatikoissa, olemme raivanneet, heittäneet pois (konmarittaneet?), järjestelleet uusiksi.
Ja aina kun raivaaminen alkoi käydä voimille, vetäydyin riehumaan kalkkimaalien kanssa.
Takarajana kaikessa puuhailussa heinäkuun alun rippijuhlat.
Vanhan marttaohjeen perusteella (siivoa vain sieltä missä aiot viettää juhlasi) meidän juhlat olivat vähällä sijoittua kirjahyllyyn, vaatekaappeihin ja vastaaviin kätköihin.
muuttokuorma pt1 tärkeimmät asiat (kirjat) |
Kymmenen yhteistiloissa vietetyn vuoden jälkeen meillä on vihdoinkin oma makuuhuone.
Ja yleisen raivoamisurakan jäljiltä koko kodista tuli yhtäkkiä melkein aikuisten ihmisten koti.
Olkkarissa ollut parisänky vaelsi omaan pikkuhuoneeseen. (olen jo melkein oppinut nukkumaan väärinpäin)
Pikkuhuoneen asukki vaelsi Isoveljeltä tyhjäksi jääneeseen huoneeseen.
Koko asumus on ollut muutos- ja juhlienvalmistelukurimuksessa.
Hyvänen aika: meillä on sali tai salonki. Tai ainakin ruokailutila.
keskeneräinen salonki |
Ja hyggenurkkaus! no jaa, kynttilät ja valuvat huovat ja kutemispuikot ja korit puuttuvat, mutta hyggenurkkaus!
hyggenurkkaus tositoimissa |
Minun piti maalata vain pari pinnatuolia.
Isoveli jätti jälkeensä ikivanhan, ruman tekopyökkivärisen lastulevypöydän ajalta ennen ikeaa. Ja parvekkeelta puuttui kahvipöytä.
Juhlat on juhlittu ja lomaa on aina vain jäljellä!
(ja yleistä muutonjälkeisraivausta, valitettavasti)
ps. yleisvalmistelu-siivouskurimuksessa siirryin laatikkoviineihin.
tuoliurakka |
Maalasin siis tuolien lisäksi sen.
Vanha yöpöytäni ei mahtunut uudessa makuuhuoneessa sängyn viereen.
Toisaalla olin jo heittämässä pois ikivanhaa, rumaa tekopyökkiväristä (mikä ihmeen fiksaatio meillä on ollut tekopöykkiin, vai onko se vain ollut halpaa?) lastulevylipastoa, mutta Lehtori huomasi että sehän on juuri oikeaa kokoa yöpöydäksi. Ja sitä paitsi, siinä on pyörät alla, sitä voi siirrellä tarpeen mukaan.
Kalkkimaalasin siis myös sen.
Ja se on nyt melkein kaikkein paras asia mitä minulla on meidän uudessa hienossa aikuisessa kodissamme (ellei lasketa ruokasalonkia, omaa makkaria ja hyggenurkkausta)
luovuuden voimat alkoivat jyllertää se on ihan hieno kun vähän pistää päätä kalleellen ja siristää silmiään ja on hämärää |
arkena salongin pöytä on työpöytä Lehtori on alati toimintavalmiudessa |
(ja yleistä muutonjälkeisraivausta, valitettavasti)
ps. yleisvalmistelu-siivouskurimuksessa siirryin laatikkoviineihin.
Kesäkuun hiljaisempi lukukuukausi
Puolet lukuvuodesta on jo mennyt, kesäkuun loppuun mennessä luettuna reilut kahdeksankymmentä kirjaa. (kaikki vuoden aikana luetut KLIK)
Suurin odotuksin lomakuukauteen: kirjaston kohta palautettavien pino on korkea ja vino.
Kesäkuussa lukeminen ei oikein sujunut. Aloittelin yhtä sun toista, mutta en oikein edennyt.
Roope Lipastin Jälkikasvukautta odotin kovasti - tavallaan Lipasti ei koskaan petä. Kieli on eloisaa ja notkeaa. Odotin ehkä enemmän: Ruotsinlaiva oli huikaiseva poikkeama aiemmin tutusta linjasta. Jälkikasvukausi taas on tyylillisesti enemmän vanhaa tuttua Lipastia. Minä vain en tästä tarinasta oikein löytänyt samastumiskohteita. (vaikka TurSan haastattelussa Lipasti sanoi että kaikkihan me olemme olleet teinejä. Minä vain en tunnistanut edes itseäni)
Vähän samanlainen pieni antikliimaksi oli Safierin Tuomiopäivä ensi tiistaina. Kun lähtökohtana on alttarilla sulhasensa jättävä nainen, jolle ilmestyy Jeesus, olisi mahdollisuuksia vaikka millaiseen iloitteluun. Jotenkaan tarina ei noussut kokoisekseen. Muistan tosin vastaavan puolipettymyksen Safierin aiemmastakin kirjasta.
Nämä jäivät kesäkuun parhaiksi, ja niitä suosittelen, vaikka ne olivatkin lukukokemuksina vaisumpia kuin olin odottanut. Ne olivat silti hyviä kirjoja, sellaisia joille kannattaa antaa aikansa.
(minkäs sitä ihminen sille mahtaa, että odottaa jotain aivan muuta. Se ei todellakaan ole kirjailijan vika!)
Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen. Ennestään tuttu veijari-ryöstelytarina iltalukemisena. Dortmunderin iloiset ja lähes väkivallattomat ryöstelijäveikkoset ajautuvat tekemään tilaustyönä taidevarkauden. Leppoisaa lukemista.
Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä. -
Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä. Menestyvän kiinteistövälittäjän tytär kuolee onnettomuudessa. Tyttären kuoleman jälkeen vähäisetkin rippeet perheestä hajoavat, Erika alkaa saada salaperäisiä viestejä. Sadunomainen kertomus surusta, anteeksiannosta, hyväksynnästä ja itsensä löytämisestä. Mietelauseiden, elämänohjeiden ja ajatelmien ympärille rakentuva satu aikuiselle. Suloista vapaapäivän luettavaa.
Roope Lipasti: Jälkikasvukausi. Olen fanittanut Lipastia aina: jostain sieltä hamalta Tylkkärin kolumnivuosilta asti., suuret odotukset siis kohdistuivat Jälkikasvukauteen. Jälkikasvukausi kertoo murrosikää ja keski-ikää elävästä perheestä; talouden kolme teiniä ja keski-iän kriisissä kipuilevat perheen vanhemmat elävät ihan tavallista arkea. Koulua, kauppaa, mopoilua, oman tilan tarvetta ja sen ottamista, parisuhteen ailahtelua. Oletettavasti taustalla on vahvaa omakohtaisuutta. Lipasti on notkeasanainen hauskan tarkkoja huomioita tekevä kirjailija, jonka tyyli yleensä uppoaa minuun. Tähän tarinaan en pystynyt samaistumaan, enkä päässyt kiinni kirjan teinien murkkuvuosiin tai aikuisten keski-ikään: olemme nähtävästi päässeet oman nuorisomme kanssa liian helpolla. En osannut tämän kirjan tahdissa nauraa tai itkeä, lähinnä tunsin myötäavuttomuutta tarinan kasvatusasiantuntevaa kertojaminää kohtaan. Ehkä odotin Lipastilta suurempaa ilottelua; tai ehkä tarinan käänteet osuvat paremmin pidempään nukkuvien ja kiroilevien teinien vanhempiin. Sujuvaa, irtonaista, tarkkoja huomioita sisältävää luettavaa teinien vanhemmille. E-kirja
Sue Townsend: Maailma murjoo, Hadrianus. Kirjahyllyn muuttotyhjennyksessä löytyi paljon kiehtovaa ja hauskaa luettavaa. En muistanut yhtään, kuinka ärsyttävä tyyppi Mole onkaan! Riemukkaan hampaitakirskuttavaa iltalukemista; vanhan tuttavuuden luo on välillä lysti palata.
Kati Tervo: Punainen pata. Lempeä keittiökirja, pieniä leppoisia kolumneja ruuasta, syömisestä ja kokkailusta. Ihana välipala! e-kirja
David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina. Jeesus palaa maan päälle valmiina tuomiopäivän taisteluihin. Marie jättää sulhasensa alttarille, ja joutuu muuttamaan takaisin isänsä kotiin, isän uuden kumppanin hoteisiin. Soppaa hämmentävät myös entinen arkkienkeli, itse pääpaholainen ja Marien muu perhe: kuinka käy, tuleeko maailmanloppu? Hauskahko kehyskertomus olisi antanut mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen irroitteluun, mutta kokonaisuus oli raamatullisempi kuin olisin odottanut. Olisi ehkä kannattanut lukea Ilmestyskirja pohjalle. Metka ja vallaton tarina - pohdin myös, mahtoiko tässä olla intertekstuaalisia viittauksia Bulgakoviin; en jaksanut käydä kertaamaan. Lystikäs tarina.
Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut. Omaelämäkerrallinen muistelus raskaudesta ja äidiksi tulemisesta. Toi mieleen muistikuvia kahdenkymmenen vuoden takaa suorastaan pelottavan elävinä ja kirkkaina! Onneksi en niihin aikoihin notkunut netissä, en roikkunut virtuaalisissa vertaisryhmissä tai googlaillut raskauttani, ties millaiseen sekopäisyyteen niistä olisin ajautunut! Päiväkirjamainen, selkeä, rehellinen. Tuomillaan muistikuvilla hämmentänyt välipalakirja. E-kirja, löytyi kun etsin mitä tahansa e-luettavaa.
Maria Veitola: Veitola. Toimittajan elämäkerrallinen kolumnikokoelma. Seuraan niin huonosti (eli en ollenkaan) niitä lehtiä, joissa kolumnit ovat alunperin ilmestyneet ja katson telkkarista olemattoman vähän (eli en ollenkaan) tämän tyyppisiä ohjelmia, eli rehellisesti sanottuna: en tiennyt kuka helkatti on Maria Veitola. Tai siis tiesin että hänellä on ollut joku yökyläohjelma telkkarissa, mutta en ole jakson jaksoa katsonut, en tiedä millainen se ohjelma on, enkä tiedä edes miltä Veitola näyttää. Meinasin heti alkuunsa heittää kirjan seinään, kun kirjoitus oli punaista ja fonttikin hyppi silmissä ja johdanto oli kaiken lisäksi kirjoitettu puhekieliseksi: ajattelin että ei kestä migreenipää tällaista ulkoasua eikä keskittyminen kieltä (minulla ei ole mitään puhekielistä kirjoitusta vastaan, tuli vain olo etten jaksa keskittyä sen lukemiseen juuri nyt!). Luin kuitenkin eteenpäin, kun muutamassa blogissa on tästä opuksesta pidetty. Mihinkään suureen ooh!-elämykseen en päässyt, mutta kyllä: nasevia, oivallisia, paikoin hauskojakin kolumneja, rehellisiä ja rohevia, samoin kuin kolumnien kommentoinnitkin. Pidin kirjan teeskentelemättömyydestä ja kumartelemattomuudesta, tuli olo että kirjoittaja päästää aika lähelle itseään. Välillä mietin, onko taitto ja värien käyttö teksteissä liian kikkailevaa, mutta päädyin siihen, että sopivat kyllä tähän tyylilajiin. Ja sitäkin mietin, olisiko tämä kirja julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi kannuksiaan hankkinut toimittaja. Toki, kirja on kokoelma toimittajan kirjoittamista kolumneista, mutta jos tavistyyppi lähettäisi vastaavanlaisen käsikirjoitusnipun kustantamoon, tulisiko sopimusta; kun monet niistä tarinoista ovat niin tavallisen inhimillisiä? (varmaan hyvä siis, että on kirjaksi koottu) Kirja löytyi blogisuositusten perusteella.
Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin. Olin taas vaihteeksi lohtulukemisen tarpeessa: mitä tahansa nopeaa aivot narikkaan -kirjallisuutta. Himoshoppaaja -sarjan tarinoissa ei koskaan tapahdu mitään todella kurjaa, juoni on leppoisan suoraviivainen ja tarinoissa on paljon lempeyttä ja myötätuntoa; Kinsellan sankarittaret ovat usein vähän eksyksissä elämässään. Olen lukenut tämän aiemminkin.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Suurin odotuksin lomakuukauteen: kirjaston kohta palautettavien pino on korkea ja vino.
Kesäkuussa lukeminen ei oikein sujunut. Aloittelin yhtä sun toista, mutta en oikein edennyt.
Roope Lipastin Jälkikasvukautta odotin kovasti - tavallaan Lipasti ei koskaan petä. Kieli on eloisaa ja notkeaa. Odotin ehkä enemmän: Ruotsinlaiva oli huikaiseva poikkeama aiemmin tutusta linjasta. Jälkikasvukausi taas on tyylillisesti enemmän vanhaa tuttua Lipastia. Minä vain en tästä tarinasta oikein löytänyt samastumiskohteita. (vaikka TurSan haastattelussa Lipasti sanoi että kaikkihan me olemme olleet teinejä. Minä vain en tunnistanut edes itseäni)
Vähän samanlainen pieni antikliimaksi oli Safierin Tuomiopäivä ensi tiistaina. Kun lähtökohtana on alttarilla sulhasensa jättävä nainen, jolle ilmestyy Jeesus, olisi mahdollisuuksia vaikka millaiseen iloitteluun. Jotenkaan tarina ei noussut kokoisekseen. Muistan tosin vastaavan puolipettymyksen Safierin aiemmastakin kirjasta.
Nämä jäivät kesäkuun parhaiksi, ja niitä suosittelen, vaikka ne olivatkin lukukokemuksina vaisumpia kuin olin odottanut. Ne olivat silti hyviä kirjoja, sellaisia joille kannattaa antaa aikansa.
(minkäs sitä ihminen sille mahtaa, että odottaa jotain aivan muuta. Se ei todellakaan ole kirjailijan vika!)
Donald E. Westlake: Kukaan ei ole täydellinen. Ennestään tuttu veijari-ryöstelytarina iltalukemisena. Dortmunderin iloiset ja lähes väkivallattomat ryöstelijäveikkoset ajautuvat tekemään tilaustyönä taidevarkauden. Leppoisaa lukemista.
Noora Valkonen: Pala kurkussa - selviytymistarinoita syömishäiriöstä. -
Lori Nelson Spielman: Sanoja sydämestä. Menestyvän kiinteistövälittäjän tytär kuolee onnettomuudessa. Tyttären kuoleman jälkeen vähäisetkin rippeet perheestä hajoavat, Erika alkaa saada salaperäisiä viestejä. Sadunomainen kertomus surusta, anteeksiannosta, hyväksynnästä ja itsensä löytämisestä. Mietelauseiden, elämänohjeiden ja ajatelmien ympärille rakentuva satu aikuiselle. Suloista vapaapäivän luettavaa.
Roope Lipasti: Jälkikasvukausi. Olen fanittanut Lipastia aina: jostain sieltä hamalta Tylkkärin kolumnivuosilta asti., suuret odotukset siis kohdistuivat Jälkikasvukauteen. Jälkikasvukausi kertoo murrosikää ja keski-ikää elävästä perheestä; talouden kolme teiniä ja keski-iän kriisissä kipuilevat perheen vanhemmat elävät ihan tavallista arkea. Koulua, kauppaa, mopoilua, oman tilan tarvetta ja sen ottamista, parisuhteen ailahtelua. Oletettavasti taustalla on vahvaa omakohtaisuutta. Lipasti on notkeasanainen hauskan tarkkoja huomioita tekevä kirjailija, jonka tyyli yleensä uppoaa minuun. Tähän tarinaan en pystynyt samaistumaan, enkä päässyt kiinni kirjan teinien murkkuvuosiin tai aikuisten keski-ikään: olemme nähtävästi päässeet oman nuorisomme kanssa liian helpolla. En osannut tämän kirjan tahdissa nauraa tai itkeä, lähinnä tunsin myötäavuttomuutta tarinan kasvatusasiantuntevaa kertojaminää kohtaan. Ehkä odotin Lipastilta suurempaa ilottelua; tai ehkä tarinan käänteet osuvat paremmin pidempään nukkuvien ja kiroilevien teinien vanhempiin. Sujuvaa, irtonaista, tarkkoja huomioita sisältävää luettavaa teinien vanhemmille. E-kirja
Sue Townsend: Maailma murjoo, Hadrianus. Kirjahyllyn muuttotyhjennyksessä löytyi paljon kiehtovaa ja hauskaa luettavaa. En muistanut yhtään, kuinka ärsyttävä tyyppi Mole onkaan! Riemukkaan hampaitakirskuttavaa iltalukemista; vanhan tuttavuuden luo on välillä lysti palata.
Kati Tervo: Punainen pata. Lempeä keittiökirja, pieniä leppoisia kolumneja ruuasta, syömisestä ja kokkailusta. Ihana välipala! e-kirja
David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina. Jeesus palaa maan päälle valmiina tuomiopäivän taisteluihin. Marie jättää sulhasensa alttarille, ja joutuu muuttamaan takaisin isänsä kotiin, isän uuden kumppanin hoteisiin. Soppaa hämmentävät myös entinen arkkienkeli, itse pääpaholainen ja Marien muu perhe: kuinka käy, tuleeko maailmanloppu? Hauskahko kehyskertomus olisi antanut mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen irroitteluun, mutta kokonaisuus oli raamatullisempi kuin olisin odottanut. Olisi ehkä kannattanut lukea Ilmestyskirja pohjalle. Metka ja vallaton tarina - pohdin myös, mahtoiko tässä olla intertekstuaalisia viittauksia Bulgakoviin; en jaksanut käydä kertaamaan. Lystikäs tarina.
Irene Naakka: Hullu kuin äidiksi tullut. Omaelämäkerrallinen muistelus raskaudesta ja äidiksi tulemisesta. Toi mieleen muistikuvia kahdenkymmenen vuoden takaa suorastaan pelottavan elävinä ja kirkkaina! Onneksi en niihin aikoihin notkunut netissä, en roikkunut virtuaalisissa vertaisryhmissä tai googlaillut raskauttani, ties millaiseen sekopäisyyteen niistä olisin ajautunut! Päiväkirjamainen, selkeä, rehellinen. Tuomillaan muistikuvilla hämmentänyt välipalakirja. E-kirja, löytyi kun etsin mitä tahansa e-luettavaa.
Maria Veitola: Veitola. Toimittajan elämäkerrallinen kolumnikokoelma. Seuraan niin huonosti (eli en ollenkaan) niitä lehtiä, joissa kolumnit ovat alunperin ilmestyneet ja katson telkkarista olemattoman vähän (eli en ollenkaan) tämän tyyppisiä ohjelmia, eli rehellisesti sanottuna: en tiennyt kuka helkatti on Maria Veitola. Tai siis tiesin että hänellä on ollut joku yökyläohjelma telkkarissa, mutta en ole jakson jaksoa katsonut, en tiedä millainen se ohjelma on, enkä tiedä edes miltä Veitola näyttää. Meinasin heti alkuunsa heittää kirjan seinään, kun kirjoitus oli punaista ja fonttikin hyppi silmissä ja johdanto oli kaiken lisäksi kirjoitettu puhekieliseksi: ajattelin että ei kestä migreenipää tällaista ulkoasua eikä keskittyminen kieltä (minulla ei ole mitään puhekielistä kirjoitusta vastaan, tuli vain olo etten jaksa keskittyä sen lukemiseen juuri nyt!). Luin kuitenkin eteenpäin, kun muutamassa blogissa on tästä opuksesta pidetty. Mihinkään suureen ooh!-elämykseen en päässyt, mutta kyllä: nasevia, oivallisia, paikoin hauskojakin kolumneja, rehellisiä ja rohevia, samoin kuin kolumnien kommentoinnitkin. Pidin kirjan teeskentelemättömyydestä ja kumartelemattomuudesta, tuli olo että kirjoittaja päästää aika lähelle itseään. Välillä mietin, onko taitto ja värien käyttö teksteissä liian kikkailevaa, mutta päädyin siihen, että sopivat kyllä tähän tyylilajiin. Ja sitäkin mietin, olisiko tämä kirja julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi kannuksiaan hankkinut toimittaja. Toki, kirja on kokoelma toimittajan kirjoittamista kolumneista, mutta jos tavistyyppi lähettäisi vastaavanlaisen käsikirjoitusnipun kustantamoon, tulisiko sopimusta; kun monet niistä tarinoista ovat niin tavallisen inhimillisiä? (varmaan hyvä siis, että on kirjaksi koottu) Kirja löytyi blogisuositusten perusteella.
Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin. Olin taas vaihteeksi lohtulukemisen tarpeessa: mitä tahansa nopeaa aivot narikkaan -kirjallisuutta. Himoshoppaaja -sarjan tarinoissa ei koskaan tapahdu mitään todella kurjaa, juoni on leppoisan suoraviivainen ja tarinoissa on paljon lempeyttä ja myötätuntoa; Kinsellan sankarittaret ovat usein vähän eksyksissä elämässään. Olen lukenut tämän aiemminkin.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)