korkeanpaikanahistuskorjausehdotus

kyllä ovat keskenkasvuiset vinkeitä.
Juttelin yhden oman lauman ulkopuolisen kanssa eilen: hän suositteli minulle uimahallissa kympistä hyppäämistä että tokenisin korkeanpaikanahistuksestani.
Se oli kuulemma häntä auttanut, vaikka vähän polvet värisivätkin.
Vaikka ei hän sitä enää uudestaan tekisi. Eikä suostu menemään hissiin eikä parvekkeelle.
Että semmoinen apu siitä hypystä.

Lupasin kuitenkin ottaa oman hyppelyni vakavaan harkintaan.

siis oikeasti, mitä senkin lapsukaisen päässä liikkuu? ihanko oikeasti se kuvittelee että tämmöinen keksiäkäinen tantti menee rimpsullisessa ja pitkälahkeisessa raidallisessa uikkarissa ja helleolkihatussa kympin lavalle ja sinkauttaa sulavasti sieltä alas? 
miten viilee sen oma äiti oikein on? onko se viileempi kuin minä? 
vai olenko minä niin viilee, että minusta äkkiä semmoisen uskoisi?
kyllä nauratti omia lapsiani kun tuosta kuulivat: niiden mielestä en ole yhtään viilee.

*

Pääsiäisruohomme on muuttunut keskimääräistä hurjemmaksi; sitä vartioivat jättiläispääsiäispinkfiini ja huispea ninjatiikeri.

Olin ajatellut syöttää ruohon kissoille, mutta niiden mielestä sen on epäilyttävää.

*

Kaksi viikkoa ja lähdemme maailmalle juhlimaan lasten serkun rippiäisiä. 

Pitäisi keksiä vaatteet. 

Ja lahja.

Ja jotain tekemistä.

vielä muutama vuosi sitten olisin kehitellyt kaameat ahistukset viimeaikaisista lentoliikenteen häppeningeistä.

Nyt en enää jaksa: jos pudotaan, niin sitten pudotaan. Jos kaappaudutaan, niin sitten kaappaudutaan.

Olenko vihdoinkin kasvanut aikuiseksi edes jostain kohtaa?

*

pääsiäis-summa

Kummallista.

Arkena odottaa vapaata, että voisi rentoutua ja olla yhdessä perheen kanssa.
Vapaalla odottaa arkea, että pääsisi edes hetkeksi eroon niistä epatoista.
Ja silti viimeisellä mahdollisella vapaahetkellä alkaa kiukutella sitä vastaan, että arki on taas tulossa.
Olisi kiva itsekin tietää, mitä oikein ajattelee.
Minun päässäni näköjään sidostesukkakoirat kiskovat sukkia kaikkiin ilmansuuntiin.

Olin suunnitellut että enimmäkseen makaan sohvalla ja heiluttelen varpaitani enkä tee mitään yleishyödyllistä, mutta luen sitäkin enemmän. Tein varalta kaksi erillistä kirjastoreissuakin, ettei vain lukeminen lopu kesken.
Ja pöh.
Kirja, jolla pääsiäisvapaat aloitin, on aivan toivottoman tylsä, mutta jostain omituisesta syystä en silti suostu heittämään sitä kesken vaan luen.
Luen, purnaan ja luen.
En saanut luettua edes sitä yhtä eeposta loppuun.
Pöh.

Metkoja, mukavia ja oivalluttavia asioita pääsiäisviikonlopusta:

1. yksi teineistä älytti minut kokeilemaan mämminkeittelyä.
Keittelimme. Nyyhkimme läpi Pikku naisia -elokuvan ja keittelimme. Kävin välillä kuuntelemassa konserttia ja keittelimme lisää.

2. Pääsiäisruoho nousi oraalle

3. Luovuuden voimat alkoivat äkillisesti jyllertää. 

4. sain osani suklaamunista. Vanhoina hyvinä aikoina yllärinä oli sormus. Tai joku muu hely. 

5. aloimme haaveilla ihan kahdenkeskisestä lomareissusta hraH:n kanssa.
Siis ihan oikeasti haaveilla. Semmoisella tavalla, jossa tutkitaan mahdollisia kohteita ja hotelleja, eikä vain semmoisella istutaanpa päiväkahvilla ja puhutaanpa pehmoisia siitä, mitä tapahtuu joskus tai sitten ei koskaan.

pääsiäisilo!

ja taas lähti mopo keulimaan

Isosisko: "ens vuonna keskiaikapäivillä on teemana Martti Luther"

HraH: "ei se oo keskiaikaa"

Käymme polveilevan väittelyn keskiajan määrittelystä, keskiaikapäivistä, reformaatiosta ja reformaation juhlavuodesta. Minä ja lapset olemme sitä mieltä, että 1500-luku Suomessa on vielä keskiaikaa, hraH esittää eriäviä vasta-argumentteja.

Isosisko: "Toisaalta, me kyllä just katottiin elokuvaa Lutherista. Kyllä silloin oli jo värit keksitty, ja elokuva, täytyy olla tuhatyhdeksänsataalukua. Ei se ollut edes mykkäelokuva. Pakko olla aika uus."

Isoveli: "hei, eikö se Martti Luther ollut se heppu joka jatkuvasti näki omituisia unia ja halus selittää niitä suurille kansanjoukoille? Että I have a dream"

minä: "sama tyyppi"

Isosisko: "Äiti, sä et oo pessyt pyykkiä"

minä: "just eilen pesin valkoisia"

Isoveli: "rasisimia!"

minä: "I have a dream that some day all our loundry will be washed all together"

hraH: "...and that our kids will do it by themselves"

kylväntö

ohrakylväntö

Suoritin perinteisen viimetinkaisesti lähestyvän juhla-ajan pakolliset kylvöhommelit.

Nuoriso kysyi, aionko hakea EU-viljelytukea. Olemme kuulemma oikeutettuja
1. yleiseen maataloustukeen
2. arktisten, pohjoisten ja korkeiden alueiden tukeen
3. tuhoeläinten torjuntatukeen (ratkaisin probleemin perustamalla kasvihuoneen, ks. kuva)
4. elinkeinonharjoittamistukeen
5. pienviljelytukeen

Päätimme perustaa pienpanimon, joten sen nojalla olemme oikeutettuja kuulemma myös startup-juttuihin ja pienpanimotukeen.

Kyllä lähtee.

*

kuuntelen juttua bloggaamisesta.
Olen liian brändäämätön, epälifestyle, kuvankäsittelemätön, mikä johtaa siihen että määritelmällisesti en ole ensinkään bloggaaja.

"kyl on ihan ohi jo se, että räpsitään jollain kännykällä kuvia. kyl pitää olla kunnon kuvauskalusto, ja kuvaaja. en lukis semmoista blogia, jossa ei ole stailattu."

Missä vaiheessa bloggaamisesta tuli kaupallisuuden jatke?
Missä vaiheessa siitä tuli ammattimaista, ammatillista ja ylipäätään unelma-ammatti - milloin se lakkasi olemasta harrastus?
Missä vaiheessa bloggaamisesta tuli brändinrakentamisen keino?
Missä vaiheessa minä putosin taas kerran kelkasta?


**

Suoritin tarkistuslaskennan salapatukkajemmassa.
Sieltä löytyi myös hraH:n tuoma suklaasydän.

*

ps. olen koko viikon ihmetellyt, mitä merkillistä on tässä nimenomaisessa päivässä. 
Tajusin tänä aamuna. Tänään olisi kuulunut olla Pikkusiskon syntymäpäivä, siis hänen alunperin virallistettu toimituspäivänsä. Se epatto otti varaslähdön ja viettää nykyisellään synttäriään jo tammikuussa.
Metkaa että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin - 12 vuotta! - tämä päivämäärä on korvieni välissä merkityksellinen. Keskeneräisyyden päivä.

salapatukoitsija

olen huomannut itsessäni huolestuttavan piirteen.
Minusta on tullut salapatukoitsija.

Katsokaa vaikka:

Käsittämätöntä.

Minulla ei edes sitä ostaessani ollut pienintäkään aikomusta syödä sitä, mutta silti ostin sen.

Ja tiedättekö, mikä on vielä pahempaa?

Minulla on toinen salapatukkajemma yöpöydän kaapissa.

Sitäkään ostaessani minulla ei ollut pienintäkään aikomusta syödä sitä.
ostin sen vain, koska paheellisuusaikoimuksissani ostin myös salaviinin, jonka kyllä olen käyttänyt ainakin melkein kokonaan.
miksi ylipäätään perustelen salavarastoja kotiini? kai minä nyt voisin olla ihan avoimellispatukoitsija ja -viinitsijä? HraH meinasi niikertyä nauruunsa kun kaivoin salaviinin kaapistani, sillä kun oli ihan avo-olut.

Mihin kansalliseen suklaahätätilanteeseen universumi yrittää minua valmistaa? 

*

Salapatukoimiskriizin lisäksi minulla on tyylikriizi.

Pitäisi löytää fillarointiin sopiva kohtuuhintainen ripsiväri. Semmoinen joka ei ripottele karstaa silmiin, eikä valu pois vaikka nauraa /itkee /polkee niin lujaa että vesi juoksee silmistä.

huijatuksitulleen vaatimaton lohtu

olen koko viime syksyn ihmetellyt, mikä rahapolitiikassani on muuttunut.
Mihin raha valuu sormieni lomasta?
Miksi en saa hankittua mitään hassuja ylimääräisiä hömpöttelyjuttuja? tiedättehän, kuinka paljon väsynyt sielu haluaa ja tarvitsee kaikenmoista pientä turhaa ylimääräistä? paljon.

Minua on huijattu.
Ihan selvästi minua on huijattu.
Teininälkä ei ollutkaan mikään ohimenevä vaihe suloisten pienten pulluraposkieni elämässä.
Se ei ollutkaan muutama kuukausi tai kukaties yksi vuodenkierto, jonka jälkeen palataan takaisin ruotuun ja normaaliin elämään.
Siis siihen jossa neljäsataa grammaa jauhelihaa riittää kahdelle aterialle.

Mitä vielä.
Ne kehvatsut ottivat ja kasvoivat aikuisen kokoisiksi ja näköisiksi.
Pöytämme ympärillä ruokailee nykyään neljä aikuista ihmistä ja vielä toistaiseksi yksi hiirulainen.

Eikä siinä vielä kaikki.
Vaatekaupassa asioi neljä aikuista ihmistä ja yksi tyylitietoinen hiirulainen.
Kenkäkaupassa asioi neljä aikuista ihmistä ja yksi tyylitietoinen imeldamarcos.
Lentokoneissa asioi jo viisi aikuista ihmistä.
Ja tämä asiaintila on pelottavan vääjäämättömän järisyttävän kohtalokkaalla tavalla pysyvä olotila.
Ne eivät enää kutistu, nuorennu tai toivottavasti lakkaa syömästä.

Ja me hullut olemme jonain heikkona hetkenä luvanneet niille, että tuemme koulutusta ja opiskelua: kotona saa ruuan ja muun huollon koko opiskelu-uran ajan, jos niin haluaa.
*huokaus*

Tästä vääjäämättömästä asiaintilasta johtuen olen ajautunut kurimukseen, jossa toistuvasti, päivittäin ja aivan häpeämättömästi antaudun viettieni valtaan.

Syön lohtuhapsua.

Mikä tekee viikonlopusta hyvän?

Onko hyvän viikonlopun salaisuus siinä, ettei pakota asiota tapahtumaan? 

Siinä että antaa tapahtua, antaa päivien kulkea omassa tahdissaan?

Lauantaina kaikki hajaantuivat omille suunnilleen, jokainen söi omassa tahdissaan, tuli ja lähti omia aikojaan.

Illansuussa istuimme yhteiselle pizzalle.

kissaeläin esittää hurjaa
viikonloput ovat sen mielestä parhaita, koska yhtään ei tarvitse olla yksin
se laukkaa sylistä syliin ja valittaa, että kukaan ei koskaan yhtään huomaa mua.

Sunnuntaina meno jatkui samanlaisena, tulimme ja menimme, jokaisella oli omat juttunsa.
Kun me aikuiset kotiuduimme, oli yksi teineistä imuroinut, pessyt lattiat ja viikannut pyykit.
Annoin sille kiitokset ja suklaasydämen.

Olen rento, levännyt ja huoleton.

kävimme yhden keskenkasvuisen kanssa luontokuvakävelyllä

pakolliset pajunkissat

perjantai-pöh(inä)

Kyllä ei ole reilua eikä kivaa enää ollenkaan.

Aina hyljää nuoriso minut perjantai-iltaisin, ja hraH myös.
Ihan epää.
Ihan kertakaikkisen epää.

Kostoksi vaihdan kissanhiekat ja verhot. Siitäs saatte.

kyllä on jo aikakin hankkiutua joulusta eroon

*

ps. oikeasti on kyllä ihan kiva olla vaan omissa oloissaan.

Vauhdilla kohti pääsiäistä

HraH tuli töistä: mä näin naapurit hississä, onko meillä joku iso astia?

Se kolppasi keittiön kaappeja ja lähti visiitille yläkertaan talouden suurin salaattikulho kainalossaan.

tiu

Meillä on mukavat naapurit.

Mutta missä on Anna Karenina?

Все счастливые семьи похожи друг на друга, каждая несчастливая семья несчастлива по-своему.(*)

Isosisko: äiti, onko meillä Anna Karenina?

minä: tietysti.

Isosisko: mä tarviin sen meidän näytelmään torstaiksi.


Hipsuttelin Isoveljen huoneeseen, jonne taloutemme pääkirjahylly on asemoitu, ja muistin heti, että etsin tummaa paksua pokkarilaitosta, vähän samannäköistä kuin LOTR:in pokkariversio. Joka näköjään onkin tuossa silmäpaikalla keskimmäisessä hyllyosiossa. Heti LOTRin kovakantisen laitoksen vieressä.

Muistin myös heti samointein että olen viimeiset kolme tai neljä vuotta suunnitellut järjestäväni kirjahyllyn hetikohta kun on ylimääräistä aikaa.

Все смешалось в доме Облонских. (*)

Kirjahyllymme on kertakaikkisesti pahuuden hallussa.

Dekkarit, pokkarit, keittokirjat, tietokirjat, sarjakuvat, kaikki samassa kaaoksessa, enimmäkseen siinä keskimmäisen hyllysektorin silmäpaikalla. 

Enimmäkseen kahdessa rivissä.

Päättelin että venäläiset klassikot sijaitsevat kaikki lähekkäin, ja keskenään suunnilleen samassa sektorissa. Kaikesta päätellen se näytti olevan keskimmäisen hyllyosion kaksi ylintä hyllymetriä. Sinne siis jakkaroineni.

Siellä olivat Dostot, Gogolit ja kumppanit. Sota ja rauha havaittiin myös, samoin uudempaa tuotantoa. 

Mutta ei Anna Kareninaa.

Siirryin seuraavaan sektoriin. Lisää Dostoja ja muita vekkuleita.

Mutta ei Anna Kareninaa.

Huokaisin, kävin antamassa väliaikatiedon. Anna K on kadonnut.

Aloin järjestelmällisesti seuloa läpi hyllyä alhaalta oikealta tietokirjoista.

Metritolkulla hraH:n History of Philosophy ja Philosophy of History ja History of History ja Philosophy of Philosophy jne, kaikkine mahdollisine variaatioineen.

Sen jälkeen metritolkulla sanakirjoja. Suomi-englanti-suomi, suomi-ruotsi-suomi, suomi-latina-suomi, suomi-suomi jne, kaikkine mahdollisine variaatioineen.

Mutta ei Anna Kareninaa.

Muutama säälittävä koriste-esine yrittää markkeerata hienostunutta sivistystä kirjahyllymme mielipuolisessa kaaoksessa, mausteena teinitauhkaa, johon Ei Saa Koskea, koska se voi joskus olla tarpeellista.

Mutta ei Anna Kareninaa.

Aloin jo panikoitua.

Ihan varmasti meillä on Anna Karenina. Ihan varmasti en ole lähettänyt sitä kirpputorille.

Aloitin toisen, entistäkin järjestelmällisemmän etsintäkierroksen.

Tällä kertaa ylhäältä vasemmalta cd-levyistä.

Kirjahyllymme äärimmäisessä vasemmuudessa, neljäkymmentä vuotta vanhojen akkareiden takana, minne ei päivä paista eikä valo yllä - Anna Karenina.

Jos elämänhallintamme on näin masentavissa kantimissa, miten meidän sallitaan pitää lapsia?



(*)Все счастливые семьи похожи друг на друга, каждая несчастливая семья несчастлива по-своему. Все смешалось в доме Облонских.
Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
Kaikki oli mennyt sekaisin Oblonskien perheessä.

nuukuusviikonloppu

Tulin perjantaina punttisalin(!!) kautta puolityhjään kotiin ja arvuuttelin itsekseni, mitä jännittävää, ylevöittävää ja hemmottelevaa keksisinkään ihan vain itselleni perjantai-illaksi ja lauantaipäiväksi.

Söimme kotona olevien nuorten kanssa ennen heidän iltarientojaan. Ruokapöydässä käytiin kautta linjan älyllisiä ja tasokkaita keskusteluja:

Isosisko: miten sulla voi olla noin kiva poika? 

minä: ihan ite tein. Aika kiva vai mitä?

Isosisko: mäkin haluan sit joskus noin kivan pojan.

minä: et saa, se on mun oma poikani. Tee ite omas.

Isoveli: hei-hei, jos tässä on jotain puhetta adoptiosta, niin kai mullakin on sentään jotain sanottavaa tässä asiassa? Mitä sulla olis tarjota Isosisko? Mulla on sentään aika hyvin asiat nyt, täys ylöspito ja kaikki.

Isosisko: no saat oman huoneen

minä: heeei, ei käy. En anna. Ja sillä on huone jo nyt.

Isoveli: niin, mulla on jo oma huone. Ja se täys ylöspito. Tarjoo enemmän.

Nuoriso katosi horisonttiin, minä pyykkäsin, tiskasin, makselin laskuja - ylipäätään hoitelin kaikenmoista semmoista elämälle välttämätöntä säätöä samalla kun haaveilin kampaajallakäynnistä, kivasta kätevästä laukusta, uusista vaatteista  ja muusta hohdokkaasta.

Sitten sain ällin.

Miten pitkälle viikonlopussa pääsen kukkarosta löytyvällä käteisellä finanssilla?

Etukäteen kukkarooni kurkistamatta arvelin, että ihan mukava viikonloppu tästä tulee.

Taisin kuvitella että jostain korttien, kuittien ja lippulappujen välistä löytyisi tuntemattoman hyvän haltian tai kukaties itseni(?) kukkarooni jemmaama kampaaja - uusi laukku - vaatevarasto -salarahasto.

karu totuus paljastuu: 13 euroa

Tiedättekö muka ihmeitä tekevää kampaajaa, joka operoi kympillä? 

Tai vaatekauppaa? Laukkuliikettä?

Ravintolaa, jossa voisi syödä nautinnollisesti ja maistella lasillisen viiniä?

No, älli mikä älli, otin heittämäni haasteen vastaan.

Kävin perjantai-iltana kävelyllä. Kiersin pienen lenksan siskon koiran kanssa.

Tulin kotiin, keskenkasvuiset katselivat telkkaria. 

Lueskelin.

Lauantaina saattelin yhden keskenkasvuisen treeneihinsä, fillaroin, toimin kuvausavustajana toiselle keskenkasvuiselle, joka askaroi videota, leipaisin kakun, kävelin lisää.

Lueskelin. Teimme tyttöjen kanssa kasvohoidot.

HraH tuli kotiin ja piti innoittuneen esitelmän työjutuistaan.

Sunnuntaina kokkasin taas. Lueskelin taas. 

Päätin pitää pyöräilemättömän päivän, koska oli jotenkin niin kylmä. 

Siispä kävelin taas: saatoin yhden keskenkasvuisen harrastuksiinsa, kotiin kävelin kiertotietä.

kakusta oli sunnuntai-iltana jäljellä vielä aavistus

Lueskelin, kävelin vielä vähän lisää: kävin lähikirjastolla. 

Sillä matkalla repsahdin. Ostin postimerkin.

jälkikäteen harmitti vietävästi: järkyttävää selkärangattomuutta, olisin voinut ostaa sen postimerkin vasta maanantaina.

*

Oli rentouttava ja hyvä viikonloppu.

perjantaifiiliksissä

Uuden pyörän uutuudenviehätys alkaa tasoittua.
Kädet ja jalat asettuvat tutusti ja hymyilen korvasta korvaan.
Tuuli suhisee ja tirpuset laulelevat ja on hyvä.

Yritän olla ihan mindfulness, mutta se aiheuttaa ongelmia, koska en pysty olemaan samaan aikaan unagi. Kaikenmaailman mopoilevia ja autoilevia hunsvotteja ja muita mammutteja änkeää tietoisuuteeni oikealta ja vasemmalta.

ei sentään vaaleanpunainen evelvantti

Ilmassa melkein tuoksuu kevät.

ilta-aurinko

Mietin, mitä mukavaa tekisin viikonloppuna.
HraH on työreissussa lauantai-iltaan asti, kaikilla lapsukaisilla on harrastusjuttuja.
Minulla on kaikki aika maailmassa.

Järjestyssäännöt

Kerrostalossa ei saa

polttaa parvekkeella tupakkaa
polttaa sisätiloissa tupakkaa

parkkeerata autoa rapun eteen
parkkeerata autoa parkkipaikalle

tömistellä lunta jaloistaan
tuoda lunta jaloissaan rappukäytävään
tömistellä hiekkaa jaloistaan
tuoda hiekkaa rappukäytävään

Ei saa kerrostalossa käyttää hissiä
Ei saa myöskään liikkua portaissa



Ei kerrostalossa saa

säilyttää vaunuja pyöräsuojassa
säilyttää vaunuja kellarissa
tuoda hiekkaa vaunun pyörissä rappukäytävään

pelata pihalla jalkapalloa
viettää eväsretkeä pihalla
antaa lasten leikkiä pihalla

juosta
hypellä
kävellä

Ei saa kerrostalossa
soittaa rumpuja
soittaa viulua
soittaa pianoa
soittaa kissanpolkkaa
laulaa nuotin vierestä

Ei saa pitää itkeviä lapsia

Ei ole suotavaa
katsoa telkkaria
kuunnella musiikkia
kuunnella radiota

kuorsata
nukkua päivällä
nukkua yöllä
valvoa yöllä
valvoa päivällä

On myöskin kokonaan kiellettyä

käydä suihkussa
haista pahalta

riidellä
huutaa
jutella
itkeä
nauraa
rakastella




Ei milloinkaan kerrostalossa saa
käydä vessassa
vetää vessaa

tavata ystäviä
seurustella

sulkea verhoja
avata verhoja


Onneksi sentään saa
olla hiljaa yksin ja kuunnella muiden elämää

 

Ilon kautta?

Vastustin jo valmiiksi koko viikonloppua.
Liikaa ohjelmoitua tekemistä.

Perjantaina punttisalin sic! pikavisiitti kautta kotiin, sapuskaa laumalle + lisälapselle, yksi leirille, loput harrastuksiin, siskon ja sen koiranpoikasen kanssa ulkoilemaan, saunaan, sohvannurkkaan, kissa kainaloon.

Pikkusisko ja kaverinsa haluasivat jo toista kertaa viettää yhteissynttäreitä.
Typyköillä on ikäeroa 353 päivää.
Teemaksi kimulit olivat päättäneet starwarsin, kekkereiden ydinohjelmanumerot olivat savukonedisko ja kuolemantähtikakku.
Olen kiukutellut kuin pahainen uhmaikäinen mielessäni koko kevään näitä kekkereitä.
En jaksa, en haluu, ei kiinnosta, ja kuka sen kakunkin tekee, grr.

Lauantaiaamuna päätin, että asenne oikaisuun ja päivä käyntiin.
Päätin että tänään kaikki on mukavaa, hauskaa, hyvää, iloista ja tästä tulee hyvä päivä.

Saatoin Pikkusiskon harrastukseensa, ohjaaja tuli juttelemaan jos tolla into ja motivaatio kantaa kolme-neljä vuotta tästä eteenpäin, siitä tulee aivan ylittämätön. kun vielä vähän keskittymiskyky kasvaa.
Sydän täyttä läikkyen jatkoin ostoksille, keräsin mukaani taas lisälapsukaisen, menimme kotiin ja ohjelmoin tytöt leipomispuuhiin.
Kuolemantähti alkoi rakentua, synttäriohjelma tuli valmiiksi.

Illansuussa nyykähdin Isoveljen kanssa sohvannurkkaan katsomaan suosikkiprofessorimme Brian Coxin tiedesarjaa.
Kyytipojaksi pizzaa ja viintä

Sunnuntaiaamuna asenteen oikominen oli huomattavasti työläämpää.
Pyörälenksa toki piristi, mutta asenne-asenne-asenne! ne kehvatsun synttärit vietettiin siellä kaverin kotona, piti tsempata koko iltapäiväksi ylenpalttista sosiaalisuutta.
Kakusta tuli onnistus faktahan on että lastenkutsuilla kukaan ei syö kakkua, mutta se pitää silti olla, kakrut diskosivat minkä kerkesivät ja hihittivät vielä enemmän.

Illalla olisin halunnut vain nyykähtää sohvannurkkaan tokenemaan.
Leiriläistä otti kotiinpaluu päähän. Kaikki olivat sunnuntai-illan myttyisiä.
Kaavin jääkaapista jämiä pöytään ja keräsin koko lauman kokoon.
Kellään ei ollut yhtään nälkä. Kaikki söivät.
Kaikki tulivat paremmalle tuulelle.
Käytin leiriläisen kotiinpaluukävelyllä räntäsateessa ja nyykähdin sohvannurkkaan lukemaan.

Oli hyvä viikonloppu.

*

Elämä on tosi paljon helpompaa, kun ei kiukuttele eikä haraa vastaan.
Silloin tapahtuu kaikenmoista kivaa ja asiat sujuvat.

Miksi sen iloasenteen kaivaminen esiin tuntuu työläältä?
Miksi uhmaikäily on muka niin paljon helpompaa?
Miksi ihmeessä olen jämähtänyt uhmaikään?
Miksi pidän kiinni oikeudesta mököttää, kun siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää?
Milloin oikein opin?

Lamaantunut lokakuu - maaninen maaliskuu?

fakta nro 1) Ei enää yhtään tällaista talvikautta. Ei. Ei. Ei.
Tämä talvikausi päihittää mennen tullen kaikki aiemmat synkeät talvet, jopa päänupissani aivan legendaarisen vaivalloiseksi muodostuneen Erityisen Synkeän Talven (kukaties vuodelta 2009?)

Lamaantunutta lokakuuta ja kaikkia sitä seuranneita alavireisiä ja viluisia kuukausia näyttää seuraavan maaninen maaliskuu.

Kyllä ei voi olla kansantaloudellisesti kannattavaa että puoli vuotta pieni ihminen elää ihaamaisen synkeässä sieluntilassa puoliliekillä ja seuraavat puoli vuotta pomppuisan tikrumaisen manian kourissa.
Alan jo itsekin hermostua itseeni kun mielestäni olisi ihan normaalia käydä puntilla, pyörälenksalla ja kaupassa, tanssia eteisessä piiritansseja ja piiskata nuorisoa entistäkin parempiin suorituksiin kaikilla mahdollisilla elämän osa-alueilla, ja vieläkin voisi tehdä jotain yhdessä ja erikseen kun vain keksisi mitä. Puhumattakaan siitä minkä verran yhtäkkinen herätykseni hämmentää välitöntä lähipiiriäni.

Ei pysy pienen ihmisen oma kuuppa perässä tämmöisessä puolen hehtaarin metsässä.

Jos kerta on niin, kuin joka puolella väitetään, että itse pystyy itsensä ohjelmoimaan ajattelemaan positiivisesti, niin mimmoisilla lauseilla nyt alan prepata itseäni tuleviin syksyihin ja talviin?
Ruksinko yli kalenteristani lokakuun ja kirjoitan tilalle että lomakuu tai loistavakuu ja marraskuun kohdalle että maaliskuu osa 2?
Pistänkö taskulamput sorottamaan korviini ja sen lisäksi uskottelen että ulkona vaaniva pimeys johtuu vain siitä, että olen vahingossa unohtanut päähäni aurinkolasit?

liian synkeä oli tämä talvikausi

Laiskan ihmisen kokkisota

Kotiin tultuani tuijotin jääkaappia lamaantuneella masterchef-katseellani.
Ei huvittanut ruuanlaitto, ei sitten yhtään.
Jääkaapissa oli sulamassa rasiallinen maustamattomia broiskuleikkeitä - niistä muka pitäisi kehitellä jotain ravitsevaa ja houkuttelevaa ja ennen kaikkea syömäkelpoista, täyttävää sapuskaa. Grr.

Rasia auki ja yksi leike jemmaan kissoja varten.

Voisiko näistä kehitellä jonkinmoisen pataruuan?
hmm.

Uunivuoka kaapista ulos.
Leikkeiden päälle limettimehua ja mausteita, marinoitukoot siinä hetken.
Perunoita, porkkanoita ja sipulia: kuoritaan ja palastellaan ei-kovin-isoiksi kappaleiksi. Ruuan pitää kuitenkin olla tosi pian valmista. Hetkeksi kuumalle pannulle ottamaan makua. Maustetaan.
Pataan ja perään vettä pannun kautta.
Sekaan liemikuution hippuset.
Leikkeet pienemmiksi palasiksi ja pannun kautta uunivuokaan. Perään sitruunamehua, kermaa, paistonesteitä.
Koko helahoito uuniin reiluksi puoleksi tunniksi, aika kovalle lämmölle.

Jälkkäriksi omppupiirakka
2 munaa, reilu desi sokeria. Vatkataan vaahdoksi.
Muutama pieni omppu raasteeksi ja vaahdon sekaan.
2,5 dl vehnäjauhoja, joissa seassa 1 tl leivinjauhetta, jonkin verran kanelia ja kardemummaa, ja vielä pieni roiskaus rasvaa taikinaan.
Uuniin.

Kelvollinen ateria.
Pataa olisi voinut muhittaa uunissa pidempäänkin, ja sitä olisi voinut maustaa vieläkin rohkeammin, laajemmalla kasvisvalikoimalla olisi saanut makua enemmän mutta nirso nuoriso.

Illalla kissoille paistamatta jäänyt kanaleike.
Vimmattu riemuisan riehakas iltahepuli vei mennessään pyykkitelineen ja eteisen maton.

*

Kävin illansuussa fiilistelemässä fillarilla: bussikortti päättyy ensi viikolla, täytyy kerätä vähän pohjakilometrejä ja hakea tuntumaa uuteen kulkupeliin.

Kuinka monta kertaa voi käydä pyöräliikkeessä söötin pojan asiakkaana tarkistamassa pyörän säätöjä?

Onko kerran viikossa a)sopivasti b)liikaa c)melkein liian vähän? minusta c, se tuli oikein liikkeen ovelle asti minua vastaan ja sanoi että sitä varten me ollaan täällä.

*

puoli vuotta

puoli vuotta.

Siihen nimittäin että seuraava tuleva talvi tekee taas tepposensa ja saa ihmisen nyykähtämään sohvannurkkaan on ollut vähänpikkaisen vaivalloinen tämä talvikausi.

En ole vielä punttisalihuumaantunut, mutta tajuan kristallinkirkkaasti, että minulla on suunnilleen puoli vuotta aikaa oppia edes kohtalaisen hyväksi punttisalinkäyttäjäksi ennen seuraavaa lamaannuttavaa talvikautta.
Puolen vuoden kuluttua ihan varmasti tepestelen ympäriinsä pikkupikku-bikinissä sheikerini kanssa ja nojailen kaikenmoisiin härpäkkimiin joiden nimet olen siihen mennessä ehtinyt oppia, siitä alkaa epäilemättä onni ja autuus.
tällä hetkellä luimuilen pitkin seinänvieruksia  päälläni hraH:n hylkäämä urheilupaita, joskus kauan sitten epähuomiossa hankkimani liian väljät pussihousut ja palauttamatta jääneeseen vichypulloon lorotettu vesitilkka, amatööri mikä amatööri, ei mahda mitään

Tunnustus - tällä suunnattoman suurella kolmen-ja-puolen-kerran kokemuksella - en vieläkään pidä punttisaleista.
Mutta jonkin verran pidän kyllä siitä, mitä se tekee ränsistyneelle itselleni. aika paljonkin mutta sitä en aio missään olosuhteissa sanoa ääneen

Voe hyvät hyttyset, on ilmiselvästi paha riski siihen, että tästä tulee treeniblogi.

iltakävelyllä