kotia perustamassa

 Olen nyt perustanut kotia kolme kertaa. Tai neljä, jos omakin haparoiva aloittelu lasketaan mukaan.

Vinkki kaikille niille, joilla on omia tai kummilapsia - sellaisia päälle viidentoista ikäisiä: kodinperustamispaketti.

Fiksut kummit tai viisaat vanhemmat ovat ehkä keränneet astioita tai ruokailuvälineitä, jotain tyylikästä ja ajatonta teemaa tai hackmania, mutta astioita kipeämmin tarvitaan kaikenlaista näkymätöntä sälää ja roipetta - sellaisia voisi yhtä hyvin haalia lahjaksi tai kerätä valmiiksi selviytymispakettiin - ne kodin perusjututkaan kun eivät kerralla hankittuina ole ilmaisia.
Tai ehkä mummit ja kummit ovat pitäneet huolta lakanoista ja pyyhkeistä - mutta onko olemassa myös keittiöpyyhettä?

Siinä missä on äitiys- ja isyyspakkauksia, pitäisi ehkä olla myös omilleenmuuttamispakkaus.

Omilleen muuttavan selvitytymispakettiin tarvitaan ainakin:

- sammutuspeite, palovaroitin
- paristoja, kaikenkokoisia
- purkin-, pullon- ja korkinavaaja
- juustohöylä, pari veistä (yleis- ja pieni ainakin), sakset
- sulakkeita jos talo on vanha
- lukko kellarin oveen
- vessaharja, vessanpesuainetta
- tiskiharja, tiskirättejä, tiskiaine
- leivinpaperia
- siivousvälineet: moppi tai lattialasta jos varat eivät riitä imuriin
- puhdistusaineita pintojen ja wc-pesuun
- kynnysmatto eteiseen heti muuttopäiväksi
- pyykinpesuainetta, pyykkiteline
- astioita ruuan säilyttämiseen (pakasteen ja mikron kestäviä)
- ruuanvalmistusastioita: vatkauskulho tmv. (ja tietysti pari kattilaa + paistinpannu)
- leikkuulauta, mittasetti
- kauhoja ja paistinlastoja ruuanvalmistukseen
- wc- ja talouspaperia
- keittiöpyyhe, patakinnas, pannunalunen
- kuivatarvikkeita: suolaa, sokeria, perusmausteet, makaronia, riisiä, nuudelia, kahvia tai teetä
- shampoota, saippuaa, käsisaippuaa
- pesuvati - ainakin jos joutuu käsintiskaushommiin
- ehkä porrasjakkara tai taloustikkaat - jos ei heti, niin jossain vaiheessa ainakin



Uuteen kotiin tarvitaan tietysti myös mattoja ja verhoja, huonekaluja ja kodinkoneita - niistä osan voi löytää tuttavilta, sukulaisilta tai lapsuuskodista, muussa tapauksessa niihinkin tarvitaan pääomaa.

Kodinkoneista leivänpaahdin, vedenkeitin ja sauvasekoitin olivat tällä kodinperustajalla listalla.
Mikro tulee myöhemmin.
Kahvinkeitin voi jollekin nuorelle olla tarpeen, meillä riitti pressopannu.


luultavasti listalta puuttuu vaikka mitä

Oivallus tammikuun loppupuolella

 Nuorimmainen allekirjoitti vuokrasopimuksen.
kyllä vähän kriiziyttää, kun tuo nuorimmainen on kuitenkin vielä vasta lukiolainen. olisi nyt hoitanut ne kirjoitukset edes pois alta

Se tarkoittaa sitä, että parin viikon sisällä olemme kaksin.

iltataivas 


Tai onneksi meillä on pehmeä lasku: savolaistunut tulee pidemmälle harjoittelujaksolle suunnilleen samana päivänä kuin nuorimmainen muuttaa.

Ne onnistuivat jo kehittelemään sisarustenvälisen kinan keskustelun huonejaosta: kuka asuu missäkin huoneessa. Minä sanoin että minä.
Nuorimmaisen mielestä meidän sopisi aivan erinomaisesti pitää makuuhuoneemme siinä talouden pienimmässä huoneessa, missä nytkin sijaitsemme.
Keskimmäisen mielestä hänelle kuuluu jatkossa itseoikeutetusti hänen vanha huoneensa - keskihuone - nyt kun se jää Pikkusiskon jäljiltä tyhjilleen. Hän nyt kumminkin tulee vierailulle aina Savonmaalta, eli hänelle kuuluu kunnon oma huone silloin kun hän tulee.
Nuorimmainen meinasi että jättää sänkynsä meille, koska jossainhan hänen täytyy nukkua.

Minä olen pohtinut että jos siirrämme sängyn keskihuoneeseen, se voisi olla kiva.
Takahuoneessa voisi olla kolme sänkyä rinnakkain, nukkukoot siinä kun tulevat.
Ja pikkuhuone voisi olla lukuhuone.

Tai sitten keskihuoneesta voisi tehdä joogahuoneen. Tai panimon (siis olut-!) Tai herraskaisen lukuhuoneen.

Elämä on pelkkiä mahdollisuuksia.

Ja ehkä on ihan hyvä että meillä on pehmeä lasku, saadaan rauhassa pohtia mitä tehdään kaikella tilanrunsaudella.


Se oivallus.

Taidamme olla nuorimmaisen kanssa samassa elämäntilanteessa. Hänkin opettelee itsenäisen elämän taitoja, suunnittelee, sisustaa ja laittaa omaa kotiaan, nauttii uusista asioista.


Arppu
Rönäperän ja muiden vähäisempien maiden kuninkatar


Elma
Väli-, Keski- ja UlkoHebridien Jaarli


charmantin herrasmiehen kriizi

 Oltiin taannoin Lehtorin kanssa teatterissa. 

Kun lähdettiin väliajalle, bongasin muutamaa riviä alempaa tosi tyylikkään harmaantuneen herrasmiehen ja olin että oo, onpas charmantti herrasmies, sellainen ihanasti harmaantunut.
Sitten ajattelin että onpa jotenkin tutun näköinen mies.
Mietin että olisiko lääkäri jostain lapsuudesta tai opettaja tai jotain semmoista.

Väliajan loppupuolella tajusin että hertsamunjee, se taitaa olla itse asiassa koulukaveri eikä suinkaan opettaja.

Kun esitys päättyi, näin sen charmantin miehen naulakolla ja katsoin oikein tarkasti. 

 


Se oli se entinen koulukaveri!

Miten siitä oli voinut tulla semmoinen arvokkaasti harmaantunut charmantti herrasmies?

Mentiin Lehtorin kanssa jälkiolusille ja tilitin sille koko jutun. Se ei tietenkään ollut huomannut koko miestä eikä saanut päähänsä edes sitä koulukaveria josta puhuttiin ja muutenkin keskustelu oli ehkä jotenkin outo.

Minä katsoin Lehtoria ja sanoin että onneksi susta ei ole vielä tullut charmanttia herraa, vaan olet vielä ihan nuori ja viriili niin kuin me tietysti oikeasti ollaankin.

mutta silti, ollaanko me tulossa ikään jolloin meistä tulee charmantteja herrasmiehiä?
mitä minusta sitten tulee?

yöllinen kriizi

 Yhtenä yönä valvoin hereillä ja tajusin, että olen unohtanut viime vuoden kirjalistasta yhden ihan hyvän kirjan.


Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi rakastuvat ja joutuvat melkoiseen pyöritykseen sekä henkisesti että poliittisesti.
Hauska, sympaattinen ja ovelasti Englannin ja Yhdysvaltain historian kanssa kikkaileva vaalivuoteen sijoittuva, mielikuvituksellinen kirja. Tykkäsin. Vaikka minulla kesti luokattoman kauan tajuta, että joo, ne ovat molemmat poikia. Ja joo, kirjan hahmot eivät edusta nykyisiä Englannin kuninkaallisia tai Yhdysvaltain presidentillisiä. Suosittelen, mukavan kepeä ja vakava.


Kyllä voi ihminen yön pimeinä tunteina todellakin kriiziytyä aivan olemattomista asioista.



hedelmäsalaattikriizi

 Lapsuudessa oli välillä hedelmäsalaattia jälkiruokana tai välipalana.

Ihan hirveää. 

Minun mielestäni hedelmä ei noin yleisesti ottaen ylipäätään ole jälkiruokaa. nykyään tosin olen vähän lientynyt tästä.

Siinä lapsuuden hedelmäsalaatissa oli aina omenaa, banaania ja appelsiinia.
Saattoi olla myös kermavaahtoa kaveriksi.

Siinäpä yhdistelmä joka vieläkin ajatuksen tasolla ihan puistattaa.

Ensinnäkin siinä on veteliä appelsiini, pehmeitä banaani ja rapsuvia omena samassa. 

Sitten siinä on imeliä banaani, makeita omena ja happamia appelsiini samassa.

Ne eivät sovi yhteen rakenteeltaan eivätkä maultaan.

Banaania ei saa leikata veitsellä koska siitä tulee limainen.
Banaani kuuluu murtaa.
Banaani ei sovi oikein mihinkään paitsi ehkä juuri ja juuri jogurttiin tai viiliin murrettuina palasina.
Muuten banaani on parasta ihan sellaisenaan ja on yllättävän hyvää kahvin kyytipoikana en kyllä käytä kovin usein.
En oikein ymmärrä miksi banaania tungetaan ihan joka paikkaan.
Yritäpä ostaa joku smoothie jostain, niin aina on banaania. Ällöttävää.

Appelsiinia ei saa saksia tai leikata veitsellä vaan fileoida. en osaa kovin hyvin mutta kumminkin.
Appelsiini on ihan ok, mutta vain fileoituna tai mehuna.

Omena ei sovi mihinkään. Siis yhtään mihinkään.
älkää yrittäkö minulle mitään omenapiirakkaa, lämmin vetelä omena on vielä suurempi kauhistus
Jos omenaa pitää syödä, niin sellaisenaan.
Ja niin että on riittävän pitkä tauko edeltävään tai seuraavaan syötävään.
siis välipalana, ja miksi kukaan täysjärkinen ottaisi omenaa välipalaksi?

Ja se kermavaahto. Siitä tuli ällölöllöä jos sitä piti laittaa kauhistuksen sekaan eikä se taatusti parantanut tilannetta yhtään.


Sallittuja hedelmäsalaatteja:

säilykepersikkakuutiot + banaani juuri ja juuri sopii tähän mutta murrettuna, ei veitsellä leikattuna + pakastemansikat/-vadelmat jäisenä

appelsiini + sitruuna + tumma viinirypäle

tumma viinirypäle + meloni + sitruuna 

sitrukset esim. appelsiini, greippi, pomelo, sitruuna, ei kumminkaan satsuma /klementiini /mandariini

 

joskus eväänä töissä








Propagandaturhauma

Minusta on aivan turhaa propagandaa väittää, että kymmenen maistamiskertaa ja osallistuminen ruuanvalmistukseen tekee ihmisestä ja ongelmaruuasta ystäviä.
Ei tee.
Yhdessä vaiheessa minulla oli töissä aina eväänä omppua.
Siis pitkään, ei mitään kahtena peräkkäisenä päivänä vaan varmaan ainakin vuoden ajan tai pidempään.
En ole siitä huolimatta vieläkään ystävystynyt omppujen kanssa.
Eikä lämpimän ompun kammoonkaan ole auttanut se, että olen itse tehnyt omenapiirakoita ja omenahyvettä ja vaikka mitä.

Sama pätee mustikkaan; olen laittanut sitä ensin aamuisin smoothieen ja myöhemmin sellaisenaan jogurttiin vuosia.
Vuosia.
Joka aamu.
Myös viikonloppuisin terveysvaikutukset nähkääs!
Korona-aikaan päätin että antaa tämän pelleilyn olla, elämä on ihan tarpeeksi plääh muutenkin, miksi aloittaisin aamun mustikalla kun se vain ei maistu.
Eikä ole auttanut mustikkapiirakan leipominenkaan siihen että suhtautuisin suopeasti siihen tai mustikkaan missään muodossa.
Pitäkää mustikkanne.
Minä syön vadelmaa ja mansikoita.

 

Tätä pohdiskelen ja mietin, onkohan minulla lapsuudessa ollut joltistakin makuaistin ärsykeyliherkkyyttä?
Oli tuskaa rakenteiden ja oli tuskaa makujen kanssa.
Nykyään on sentään vähän helpompaa.


ja ei se ole nirsoilua. ei ole!


Kolmen asian haaste

 

 Annukalta ❤️


Kolme asiaa joiden tekemistä olen lykännyt

Keittiön järjestely - joulun ympärillä nuorisoa pyöri nurkissa, osa pidemmän, osa lyhyemmän aikaa. Samasta syystä keittiöön ladattiin erikoisherkkuja ja ylenpalttista ruokavarastoa. Keittiön kaapit tursuilevat, työtaso pursuilee ja kaikki on kotoisassa ruuhkavuosikaaoksessa.
Tavoitteni on kuluvan vuoden aikana opetella elämään kuin aikuinen ihminen, asiallisesti. olen joskus aiemminkin, jopa ruuhkavuosina, pystynyt siihen että keittiö ei muistuta räjäytystyömaata

Kylpyhuoneen kaapin järjestely - kaiketi vähän samasta syystä myös kylpyhuoneen kaapin sisältö on levittäytymässä koko lähitienoille. Kun ollaan menossa saunaan, laudeliinat ovat kateissa. Kun tarvitaan puhdasta keittiöpyyhettä, ne ovat kateissa. Ja käsipyyhkeet myös. Kadonneiden pyykkien juurisyy on siinä, että minä kyllä keksin pyyhkeille paikat, mutta Lehtori vastaa pyykkien kaapittamisesta eikä tiedä niitä paikkoja. Ja lisäksi hän on totaalisen sokea sille, mikä kankainen tuote on laudeliina, mikä keittiöpyyhe ja mikä käsipyyhe. Ilmeisesti kyseessä on urbaani heikkonäköisyyden alalaljike, tekstiilisokeus. Se häiritsee minua vain silloin kun käsipyyhkeestä meinaa tulla laudeliina, ei muulloin. 

Takahuoneen kaappien järjestely - nämä kaapit ovat samassa tilassa kuin kylpyhuoneen kaappi. Minä keksin tavaroille paikkoja, ja Lehtori - tekstiilisokeudesta kärsien - kaapittaa niitä. Ilmeisesti meidän olisi syytä tarkastella pyykkihuollon prosessia uusiksi. On nimittäin aivan turhaa kirjoittaa koriin kaunista lappua, jossa lukee lasten lakanoita, jos kaapittaja ei erota lakanaa verhoista.
Harmillisesti tiedostan myös että tämä sokeuden alalaji on ilmeisesti perinnöllinen ja epäilen että se on siirtynyt osaan jälkikasvustamme. Ennakoin parisuhdekriizejä nuorison tulevaisuudessa, koska kaikki eivät ole yhä kevytmielisiä tällaisten asioiden suhteen kuin minä. Asia harmittaa minua vain vähän ja melko harvoin, oikeastaan vain siinä laudeliinojen kohdalla, koska se vaatii minulta tarkkaavaisuutta, kaiken muun voi aina oikoa ja korjata.

Bonusasia: pitäsi palauttaa takaisin iltavenyttely. Se jäi minulta syksyllä koulutusjaksolle yhdelle urheiluopistolle. Olin muutaman päivän mittaisessa koulutuksessa ja ilmeisesti unohdin pakata paluumatkalle mukaan iltavenyttelyni. Alkaa tuntua kropassa.

 


Kolme asiaa, joita kaipaan

tämä on vaikea kohta, kaipaanko erityisesti jotain?

Läsnäolemisen ja rauhoittumisen tunnetta - sitä että teen keskittyneesti mitä milloinkin teen.
Miksi sunnuntait ovat niin tylsiä päiviä? Koska en ole läsnä siinä hetkessä, vaan mietin tulevaa viikkoa.

En ehkä oikeastaan kaipaa erityisesti mitään.


Kolme asiaa jotka olen pannut merkille

Talitipuset laulelevat jo!
Yhdessä paikassa työmatkan varrella on joku varhaisheränneiden talitipusten keskittymä, sieltä huudellaan kovasti jo ti-ty! Viime - vaiko edellis? - talvena huomasin, että tässä meidän kulmilla tipuset ovat ruvenneet laulamaa tii-ty-ty, kaupungin keskustassa kuulin jopa perinteisen ti-ti-tyyn mutta työmaan tuntumassa vedetään lyhyemmällä murteella ti-ty. 

Paleleminen on loppunut.
Minua vaivaa joka syksy infernaalinen paleleminen, erityisesti iltaisin. Viime syksynä se alkoi aikaisin ja oli poikkeuksellisen paha. Oli jopa kolmen pyjaman iltoja. Yhtäkkiä aika lähellä joulua huomasin että paleleminen on loppunut näin on käynyt aiempinakin vuosina ja ei, huonelämpö ei muutu yllättäen lämpimämmäksi. Jostain syystä talvipäivänseisauksen tuntumassa huomaan että paleleminen on ohi, ja tarvitsen vain harvoin alkuyöstä edes lisäpeittoa. Samoihin aikoihin laitan yleensä kirkasvalon pois. 

Uimakunto on parantunut e-kor-tasolle.
Kun koronavuosina halli oli tämän tästä kiinni ja ties mitä kaikkea, en käynyt pariin vuoteen mitenkään säännöllisesti uimassa. Nyt alkusyksystä kun uimahallista oli taas tullut osa arkeani, huomasin että kyllä on kunto huonontunut ja tahti hiipunut. Vihdoinkin on alkanut tuntua siltä, että pysyn taas pinnalla ja etenenkin. 

Bonushuomio: kurkku eväsleivän päällä tai välissä voi maistua hyvältä. Minulla on ollut aikamoisia hankaluuksia leivän ja kurkun yhdistämisen kanssa koostumus, maku, ihan kaikki. Viime aikoina kurkku eväsleivän välissä on ollut yllättävän kiva juttu. Sekä mauste- että tavallinen. Välillä teen kotonakin ylimääräisen voileivän ihan siitä ilosta. Ihan niin pitkällä en vielä ole, että aamu- tai iltapalaleipään kuuluisi kurkkua.




 

Kolme asiaa jotka tekevät minut iloiseksi

Arjen jäsentyminen.
Maailmassa ja kotiympyröissä alkaa koko ajan enemmän ja enemmän tuntua siltä että pandemiapoikkeusvuodet ovat ohi. Uskaltaa suunnitella. Uskaltaa luoda rutiineja. Uskaltaa tehdä asioita.
Nautin ja iloitsen uimisesta. Siitä että voi mennä suhteellisen huoleti teatteriin tai museoon tai ainakin suunnitella sellaisia käyntejä. Ravintoloista.

Arjen jäsentyminen.
Kotipesä on tyhjentymässä. Tämä yhdistettynä koronavuosiin on sekoittanut aika lailla arjen kuvioita. Alan löytää liikunnan, lukemisen ja muut omat jutut mukavasti arkeeni. Illat työiltoja lukuunottamatta tuntuvat palauttavilta, maadottavilta, rentouttavilta. Tuntuu siltä että on aikaa.

Päivien valostuminen.

Bonusasia: löysin loppuvuodesta pari kivaa tunikamallia ja olen päässyt pääsääntöisesti eroon hupparilookista.
Minulla on arkikäytössä kaksi kivaa tunikaa, viikonloppurientoihin kolmas ja sitten on vapaapäivien lempipaita ja pari varavaatetta arkeen.


Kolme asiaa joita suosittelen

Kokeile joskus jotain uutta, erilaista, tavallisuudesta poikkeavaa.
Jos et ole penkkiurheilija, mene mielenkiinnosta katsomaan joku peli tai urheilutapahtumaan paikan päälle koris on uskomattoman nopeatempoinen laji! tai mene sporttibaariin.
Jos et ole museotyyppi, mene museoon pelimuseo Vapriikissa!.
Jos et ole koskaan kokeillut frisbeegolfia, kokeile! mutta älä heitä kiekkoa seuralaisen ohimoon siitä tulee noottia koko loppuikäsi
Maista mielestäsi kummallista ruokaa en tykkää sushista, en vieläkään.
Tai aja bussilla keskustaan ja jatka kävellen summanmutikassa.
Tai kokkaa erilaisesti, kokeile uutta reseptiä, tee voita, viiliä tai jogurttia.
Ole avoin elämälle ja asioille. voisin itse olla enemmänkin

Pidä huolta verenpaineestasi. Mittaa aika ajoin ja hoida jos näyttää nousevan.

Tee jotain luovaa. Kirjoita, piirrä, ompele, kudo, maalaa - mitä tahansa. Lopputuloksella ei ole väliä, unohda itsekriittisyys. Tee jotain luovaa mahdollisimman usein.

 Bonussuositus: pidä välillä taukoa netistä. uskomattoman vaikeaa, lähes mahdotonta, mutta tekee hyvää

 

Kolme asiaa jotka haluan tehdä pian

Kokeilla taas kerran, onnistuisiko lenkkeily.
Viime keväänä pääsin aika hyvään alkuun, vaikka matkat pysyivät tosi lyhkäsinä. Sitten tapahtui jotain ja lenksat unohtuivat.

Päättää lataanko bussikortin vielä kesäkuun alkuun asti.
Yleensä olen laittanut bussikortin pois kun pyöräilykausi alkaa. Nyt olen huomannut että kausikortti antaa minulle huomattavan vapauden tunteen. Miksi kahlitsisin itseni lähiöön pyörän varaan, jos saan elämääni enemmän aktiviteettia ja iloa pitämällä bussikortin voimassa? Pääsen kirjastoon ja uimaan ja vaikka mihin vähemmällä vaivalla. Vaikka olisihan se pyöräileminen minulle hyväksi. haluan pian ratkaista tämän sisäisen ristiriidan: pyörällä vai bussilla?

Kutoa valmiiksi sellaisen työn jonka lankoihin olin tosi pettynyt.
Ostin mielestäni kivat langat, mutta etenevässä neuleessa ne eivät olleetkaan onnistunut valinta. Harmittaa. Työ jäkittää, en aloita uutta ennen kuin tämä riiviö on valmis.


 

tämä väri ei toimi haluamallani tavalla, grr


Haastan:

rva Kepponen

Taru

Pinkki

Aamuyön tsekkauslista

 

onko aamulla työpäivä vai vapaapäivä? 

 miksi? 

montako tuntia nukkumisaikaa jäljellä? 

 kuinka monta nukkujaa taloudessa tänä yönä? 

mitä päivällä syödään? 

oliko joku kiva uni kesken? 

pääseekö sinne takaisin? 

eikö? 

mitä muuta kivaa voisi ajatella?

jääkaappi- ja muuttokriizi

 Nuorimmainen haaveilee omilleen muuttamisesta.

Olen käynyt läpi seuraavat ajatukset:

- ei kai nyt ihan vielä?

- me jäädään kohta kaksin.

- me jäädään kohta kaksin ❤️ .

- me jäädään kohta kaksin. En kestä, tästä ei tule mitään, mistään ei tule mitään.

- me jäädään kohta kaksin. No jaa, voi se olla ihan hyväkin juttu. Ehkä. Jossain olosuhteissa.

- voin tehdä töitä vaikka kuinka paljon. Voisin ottaa täydet tunnit. Paitsi että firman budjetissa ei taida olla varaa, ollaan realisteja.

- keskihuone jää tyhjäksi

- keskihuoneesta voi tehdä musiikkihuoneen / kirjastohuoneen /pienen olohuoneen

- keskihuoneesta voi tehdä vierashuoneen

- keskihuoneesta voi tehdä ruokahuoneen ei! ei missään nimessä!

- keskihuoneesta voi tehdä meille makkarin ja pikkuhuoneesta jotain muuta

- voidaan myllätä kaikki huoneet, tehdään takahuoneesta herraskainen salonki, keskihuoneesta makkari ja pikkuhuoneesta vierashuone ehkä ei kumminkaan, liikaa vaivaa

- me jäädään kohta kaksin (kohdat 1-4)

- pitää keksiä jotain yhteistä iltojen iloksi 

- kohta jääkaappi kuuluu vain mulle! 

- kohta jääkaappi ja keittiön kuivatavarakaapit kuuluvat vain mulle!

- kohta keittiössä on vain mulle kuuluvia ruokia, mun jääkaappi, mun kuivakaappi, mun astiat!

- voisko se nuori jo muuttaa, koska haluan keittiöni ja kaappini vain itselleni

keittiö joskus kauan sitten


Mitä minusta kertoo se, että innostun omasta jääkaapista?
Mitä epäomaa siinä on tähän mennessä ollut?
Miksi en sisustaisi jääkaappia omalla tavalla jo nyt?
Tai kuivatavarakaappeja?
Tai astiakaappeja?
Mitä minusta kertoo se, että kriiziydyn ja innostun keittiön kautta?

Miettikää nyt silti: vihdoinkin kaappi jossa ei ole nuudelipaketteja aion ilmeisesti lopettaa nuudeleiden syömisen, tonnikalapurkkeja olen kait allerginen tonnikalalle; sääli koska tykkään siitä, ketsuppia ikään kuin en pitäisi sitä varastossa nuorison varalta.
Tai jääkaappia, jossa ei ole hedelmäpommijogurttia pikareissa, valkosipulituorejuustoa pyöreässä pakkauksessa tai lidlin tietynmerkkistä juustoa - ilmiselvää autuutta.
Saan vihdoinkin säilyttää ja tehdä semmoisia ruokia kuin itse haluan. 
Minä!

En kyllä tiedä, mitä minun jääkaapissani on.
Enkä tiedä missä välissä muutun niin, ettei minulla ole ylitsetursuavaa kuivatavarakaappia tai täyteenahdettua jääkaappia. 


Lehtori kysyi ehkä sinänsä järkevästi että onko hänelle sijaa jääkaapissa tai edes hänen ruuilleen.
Lupasin hommata hänelle semmoisen minijääkaapin sinne herraskaiseen salonkiin.



*

teidän jääkaappinne eivät ole teidän jääkaappejanne
ne kuuluvat kaikille ovesta sisään tallustaville
sillä vaikka ne ovat teidän keittiössänne
eivät ne sittenkään kuulu teille

täyttäkää kaikin mokomin ruualla, mutta sellaisella joka sopii kaikille
täyttäkää kaikin mokomin ruualla, mutta jättäkää omanne vähemmälle
sillä jääkaapit ja niiden ruuat kuuluvat kaikille niille
jotka keittiön ovesta sisään tallustavat
vaikka mitä muuta kuvittelisittekaan

te voitte yrittää omistaa jääkaappinne
mutta se on silkkaa kuvitelmaa
jääkaapit ruokineen kuuluvat kaikille niille
joiden on nälkä ja jano
ja jotka tulevat keittiönne ovesta sisään
aina siihen asti kunnes he ovat valmiita omien jääkaappiensa äärelle



(tämä yrittää olla pastissi)

välipohdinto

 Savolaistunut lähti taas kotiinsa, oli yllättävän haljua.

Hän oli joululomalla kolmisen viikkoa - ei siis mitenkään erityisen pitkään, verrattuna vaikka viime kesän kymmenviikkoiseen - mutta kyllä tuntui kurjalta hänen lähtönsä tällä kertaa.
Vaikka hän on tulossa viikonloppuvisiitille jo parin viikon päästä, ja ihan kohta helmikuussa pidemmälle, useamman viikon harjoittelujaksolle.


 

 

Huomasin viikonloppuna jälleen kerran, että silkka vetelehtiminen ei vain sovi minulle. Tulen ärtyisäksi ja levottomaksi, enkä saa tehtyä mitään mukavaa missään välissä.
Ja savolaistuneen lähtöön se liittyy siten, että nuorimmainenkin jo katselee itselleen omaa asuntoa.
Tajuan kirkkaasti, että kotipesä on pian tyhjä.
Ja siihen tyhjyyteen tarvitsen Oman Elämän.
Tarvitsen jotain iltoihin ja viikonloppuihin.

Palkitsemisjärjestelmä

Rankan työpäivän jälkeen sitä ihminen mieluusti palkitsee itsensä.

Olen luonut kokonaisen palkitsemisjärjestelmän.



Pääsen kotiin, saan laittaa ruokaa. hipheihurraa.

Pääsen uimaan. Jee!
paitsi että ulkona on märkää-kylmää-pimeää. Sen sijaan että vajoaisi sohvanmutkaan lukemaan, pitää pukea päälle ulkovaatteet.
Ja mennä märkään-kylmään-pimeään.

Sentään bussilla. Jee!
Ja matkalla saan kuunnella äänikirjaa.
paitsi että ajatus harhailee

Pääsen kumminkin uimaan. Jee!
paitsi että altaassakin on märkää ja kylmää.
ja halli on täynnä.
ja vastoin yleistä propagandistista käsitystä, vesi ei muutu lämpimäksi. kroppa ei totu. mutta homma muuttuu jossain välissä vähän siedettävämmäksi.
halli on hetken niin täynnä että yhden radan päädyssä seisoo jonossa (jonossa!) ainakin kahdeksan kassinkelluttajaa. kulkuset-kulkuset...
halli on hetken niin täynnä, että joudun pistämään jalat pohjaan jossain seitsemänsadan tietämillä, grr.

Pääsin uimaan ja sain uitua.
Pääsen saunaan! Jee!
Edes yksi hetki päivässä kun en ajattele melkein yhtään mitään.
Hetki joka on vain minulle ja minua varten.
Paitsi että mietin keväällä toivottavasti vietettävien lakkiaisten vierailijamäärää ja tarjoiluja.

Saan saunottua ja peseydyttyä. Jee!
Kotona saa laittaa heti yöpuvun päälle! Jee!
Paitsi että kannattaisi käydä kirjastossa nyt heti tässä välissä.

Saan mennä kirjastoon. Jee!
Paitsi että kirjasto on kadottanut toisen varaukseni, josta oli jo tullut noutoilmoitus.
Minua luukutetaan tiskiltä toiselle ja ainakin kaksi ihmistä etsii varaustani.
Pysyn kannassani, siitä on tullut noutoilmoitus.
Kirja löytyy jostain takahuoneen sivupöydältä. ehkä virkailija on ajatellut lukea sen ensin itse.

Mutta jee! Minulla on kaksi uutta kiinnostavaa kirjaa luettavaksi!

Saan mennä kotiin lukemaan!
Paitsi että kotona asuvalla nuorella on murheita.
Sellaisia joita minä en pysty ratkaisemaan. Harmittaa.

Mutta silti! Saan iltapalaa!
Saan hedelmäsalaattia jonka tein valmiiksi ennen kuin lähdin uimaan. Jee!
Paitsi että en ole mikään suuri hedelmäsalaattifani. Ja tällä kertaa runsas sitrusten määrä aiheuttaa oikein kelpo närästyksen.
Mutta jee! Iltapalaa!
Kaakaota!
tulen kyllä vähän liian täyteen. 

Saan lukea! Jee!
Ihan oikeasti, saan lukea. Ja luen.

Saan mennä nukkumaan! Jee!
Paitsi että ensin pitää vähän venytellä.
No venytellään.

Saan mennä nukkumaan! Jee!
Paitsi että pitää kirjoittaa päivän ajatus muistikirjaan.
Kirjoitetaan.
Paitsi että en muista ajatelleeni mitään.

Saan lukea sängyssä! Jee!
Paitsi että pitää vielä käydä vessassa.

Ja palkitsemisjärjestelmän ultimaattinen highlight, päivän kohokohta.
Saan mennä nukkumaan! Jee!
Ihanaan omaan lämpöiseen sänkyyn. Ihan rauhassa.
Käpertyä ja löytää mukavan asennon.
Rauhoittua.


Kyllä on elämä yhtä jatkuvaa juhlaa ja palkintoa.

syvällinen ajatus

 tämä vuosi on kuulemma uskonnonvapauslain juhlavuosi - laki on säädetty Suomessa sata vuotta sitten.

Lyhykäisyydessään laki on taannut oikeuden kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan, ja harjoittaa tai olla harjoittamatta haluamaansa uskontoa.

Pohdiskelin, olenko koskaan miettinyt tai osannut arvostaa tätä meillä niin itsestäänselvää vapautta.

Tulin siihen tulokseen, että kyllä - olen pohtinut asiaa.

Keväällä 1995 olin kieli- ja työharjoittelussa itärajan takana, murrosvaiheessa jossa eri kirkkokunnat ja uskonnolliset yhteisöt uskalsivat nostaa päätään maanalaisista onkaloistaan ja ihmiset uskalsivat tunnustaa omaa uskoaan.
Olen kuullut siitä, millaista elämä on ilman vapautta - ilman uskonnon-, mielipiteen- ja sananvapautta. Ja vaikka en ehkä tuolloin - parikymppisenä - ole asiaa kovin syvällisesti pohtinut, olen kuitenkin nähnyt ja kuullut, mitä vapauden rajoittaminen tekee yhteisöille ja yksilöille.

Nyt mietin sitä, miten arvokkaita ja merkityksellisiä nuo meidän yhteisömme taustahuminavapaudet ovat.
Meillä on vapaus, oikeus ja mahdollisuus olla jotakin mieltä, tuoda tai olla tuomatta esiin maailmankatsomustamme tai vakaumustamme.
Ihan valtavan paljon pohdin sitä, miten uskonnon- ja sananvapaus jotenkin vääjäämättä kulkevat käsi kädessä, täydentävät toisiaan. 


semmoisia yleviä pohdiskelin

Harrastuksena boulderkiipeily

Voiko viittäkymppiä lähestyvä liikkumaton naisihminen aloittaa uuden harrastuksen ja voiko se olla boulderkiipeily? juu

Mitä ihmettä se boulderkiipeily /boulderointi oikein on?

Boulderointi on kiipeilyä aika matalilla seinillä ilman valjaita tai kypärää, siis ilman varmistuksia; seinä on ehkä neljä-viisi metriä en osaa arvioida korkea ja alla on patja. 
köysikiipeily on oma lajinsa!   

Boulderoinnissa tarvitaan liikunnalliset vaatteet ja kiipeilykengät kenkiä saa yleensä vuokrata hallilta.
Kiipeilykengän pitää olla tiukka. oikeastaan liian pieni jalkaan. varpaat saavat olla krumpussa.
Käsiin voi kitkan parantamiseksi hieroa mankkaa magnesiumia, saa nesteenä ja jauheena

varusteet: shortsit, t-paita, tossut ja mankka

 

edistyneemmät varusteet: mankkapussi ja oteharja
oteharjalla harjataan otteita että olisi parempi kitka

 

Boulderkiipeilyä voi harrastaa ulkona matalilla kivillä tai kallioilla tai sisähalleissa. Osa kiipeilyhalleista on erikoistunut joko köysi- tai boulderkiipeilyyn, osasta löytyvät molemmat vaihtoehdot ja joillain paikkakunnilla saattaa vaikkapa kuntosalin yhteydessä olla yksi kiipeilyseinä.
Meillä näillä kulmilla on kolme hallia: Bouldertehdas on kotihallini ja vain boulderkiipeilyyn erikoistunut halli, Kiipeilypalatsi on köysihalli, ja uudenkarhea K2 naapurikaupungissa tarjoaa sekä köysi- että bouldermahdollisuudet. Ei ole maksettua mainontaa. 

Boulderhalleissa seinillä on erilaisia profiileja: seinä voi olla suora tai sitten se voi kallistua joko kohti kiipeilijää eli hänkki; tosin  meilläpäin taidetaan sitä seinää kutsua nimellä nega. Häkillä eli negalla kiipelijä on vähän taakse kallellaan kiivetessään tai poispäin eli släbi. minusta meidän nuoriso sanoo myös suoraa seinää släbiksi ja sitten on vielä katto.
Sillä hallilla missä minä käyn, on myös erikseen traverse, eli semmoinen seinä, missä reitit kulkevat vaakatasossa jalat lähellä lattiatasoa tämä on oma suosikkini; ja se vähän mitä kattoprofiileja pystyn kiipeämään, tykkään myös niistä.

Näille seinille on erilaisista otteista rakennettu reittejä.
Otteita on monenlaisia, isoja ja pieniä, jaloille ja käsille.
Yhden reitin otteet ovat aina keskenään samanvärisiä.
Kartion muotoiset isommat jutut ovat bokseja, ja niitä saa käyttää aina.
Jalan saa aina laittaa seinälle eli kitkalle se on flägäämistä /flägi samoin myös  käden saa aina laittaa myös seinään. ruuvikoloihin ei saa laittaa sormia!

erilaisia reittejä suoralla seinällä ja taaempana negalla
harmaat kartiot ovat bokseja ja niitä saa käyttää kaikilla reiteillä
seinän alla on patja

Erilaiset reitit on pistytetty eli greidattu vaikeusasteen mukaan. Helppoja ovat greidit 3-5 ja sitten alkaa vaikeutua. Greidejä täydennetään aakkosilla ja plussilla. Reitin greidi voi olla vaikka 5a+
Greidi määrittyy otteiden koon, määrän, tiheyden ja muodon, ja reitin betan vaikeuden mukaan. beta on reitin kiipeämisohje ja greidin määrittelee yleensä reitintekijä
Jos reitti on sellainen vasen-oikea-käsi-jalka -tikapuut, se on luultavasti kolmonen tai nelonen.
Joillain halleilla otteiden väri voi kertoa sen vaikeusasteenkin, näin on ainakin pääkaupungissa osassa halleista: otteen väri kertoo myös reitin vaikeusasteen.
sillä hallilla missä itse käyn, reitin ensimmäisessä otteessa on yleensä sanottu myös sen reitin greidi. minä kiipeän yleensä nelosen ja vitosen reittejä.
Myös ulkoreitit greidataan samalla tavalla. Suomesta löytyy yksi maailman vaikeimmista ulkokiipeilyreiteistä, sen greidi on 9A ja sen on kiivennyt vain Nalle Hukkataival. 

hylättyjä greidejä
lapulla näet reitin vaativuustason ja otteen värin


Kun aloittaa reitin kiipeämisen, pitää katsoa millainen lähtö siinä on: pitääkö käsien olla samalla otteella one hold vai eri two holds, ja lähtö on oikea, kun molemmat jalat ovat irti patjasta ja kädet aloitusotteilla.
kisareiteillä ja joillain halleilla myös lähtöotteet on merkitty teipillä, jokaista teippiä kohti pitää olla joku raaja. jos otteessa on vaikka neljä teippiä, pitää kaikkien raajojen olla lähtötilanteessa sillä otteella 

aloitus one hold - molemmat kädet samalla otteella
reitin varrella kädet samalla otteella on mätsi

 

Alun jälkeen kiipustetaan ylöspäin parhaaksi katsomalla betalla ja reitti katsotaan suoritetuksi kun molemmat kädet koskettavat hallitusti reitin viimeistä otetta.
hallittu kosketus on että molemmat kädet koskettavat reitin viimeistä otetta muutaman sekunnin ajan. kosketukseksi riittää kun vaikka ihan vain sormenpäät ovat hetken hallitusti siinä otteessa. kiipeilykisoissa kiipeilijä katsoo aina tässä kohden tuomariin, onko suoritus hyväksytty.

Sillä ei ole väliä, kuinka itsensä ylös puurtaa, mutta yleensä joku beta on järkevämpi tai helpompi kuin jokin toinen. Boulderointi ei ole arvostelulaji, eli kunhan ylös pääset millä tahansa tyylillä.
Kiipeilijät ovat erilaisia, pituus, käsiväli ja teknisyys vaikuttavat siihen millaisella betalla kiipeää. minä olen ruma puurtaja, jänttään vähällä voimalla ja kurottelulla sen mihin taidot eivät riitä.

Sitten on erilaisia käsien ja jalkojen asentoja: on kaikenmaailman huukkeja ja grimppejä ja ties mitä.
Vaikkapa heelhook kantakoukku on semmoinen että jalalla paino on kantapään varassa, ja toehookissa toukkari paino on jalkapöydällä tai oikeammin varpailla.
Dynoaminen tai dynaaminen kiipeily on semmoisia erilaisia hyppyjä ja loikahduksia. Ponnistetaan vaikka lattialta ensimmäiselle otteelle tai reitillä otteelta toiselle. dynoissa olen vasta ihan alkeissa, en pysty vielä luotettavasti hyppäämään vaikkapa boksialoitukselle

heelhook lähes hallitusti
paino on yhden käden ja kantapään varassa
toehookissa jalka tulisi saman otteen takaa
ja paino olisi jalkapöydän ja varpaiden varassa
ei niin elegantti näky, mutta uskalsin irroittaa

 

Treenimuotona kiipeily on tosi kokonaisvaltaista: koko kropalle on käyttöä.
Voima auttaa, mutta sitä ei alussa tarvita mitenkään valtaisia määriä, tärkeämpää on varmaan koordinaatio ja tasapaino.
enimmäkseen helpoilla reiteillä ollaan kaikkien raajojen varassa, eli ei tarvitse osata roikkua tai jaksaa kannatella koko painoaan etusormen varassa, jalat ovat tärkeämmät.

Tällä hetkellä minulla on personal trainer oma lapsukaiseni Isoveli, joka suunnittelee, ohjaa ja valvoo treenini, ja kiipeän yhdessä oman siskoni kanssa.
Yksi treenikerta vie vajaat pari tuntia: meillä on omatoiminen alkulämppä, ohjatusti päivän teema, ja yhteinen loppuverryttely. 

Meillä on ollut ainakin tämmöisiä teemoja treeneissä:

Fläshitreeni oli kun hallille oli tullut uusia reittejä.
Jos reitin kiipeää ensimmäisellä yrityksellä se on fläshi.
Reitin voi fläshätä vain kerran, ja reitti on aloitettu kun jalat ovat irti patjasta.
jos vaikka heti alussa pistät toisen jalan hetkeksi takaisin patjalle, siinä meni fläshi. grr.

Jos molemmat kädet tai molemmat jalat ovat yhtäaikaa samalla otteella, se on mätsi.
Kun kiivetään mätsikieltoa, ei saa käsiä tai jalkoja laittaa samaan aikaan samalle otteelle. pelottavaa ja vaikeaa, pitää siis kurotella koko ajan eteenpäin ja miettiä mihin laittaa ylimääräisen käden tai jalan. 

Jos kiivetään kaikilla otteilla, saa käyttää kaikkia minkävärisiä otteita vain.
Yleensä meidän treeneissä voi olla jalat kaikilla otteilla jos käsillä harjoitellaan jotain metkaa, esim. halkeamareittiä. Toisinaan voidaan kiivetä myös kädet kaikilla otteilla ja sillon harjoitellaan jotain tiettyä jalkajuttua, vaikka huukkeja.
Toisinaan myös jos reitti on erityisen kinkkinen ja pitää treenata jotain yksittäistä muuvia
liikettä, voidaan mennä siihen kohtaan kaikilla otteilla. 

Yhden käden treeni: jos kiivetään vain yhtä kättä käyttäen, se on hirvittävää ja kamalaa. Ja tämä tietysti molemmilla käsillä erikseen. Hirvittävänkammottavaa, toinen käsi laitetaan selän taakse odottamaan vuoroaan tai lähelle seinää tasapainon ylläpitämiseksi, mutta mihinkään otteeseen ei saa toisella kädellä koskea ennen toppia eli viimeistä otetta.

Kiiveten ylös ja alas. Yleensä alas tullaan kaikilla otteilla tai hypätään. Tämä treeni käy voimille kun pitää kiivetä hallitusti ja vain reitin omilla otteilla myös alas.

Eliminaattitreeni tarkoittaa että pitää jättää väliin mahdollisimman monta otetta reitin varrella Hirvittävän pelottavaa ja kamalan vaikeaa; jos reitissä on vaikkapa kahdeksan otetta ja yrität päästä ylös viidellä, se vaatii kurottelua ja dynoja ja ponnistelua otteelta toiselle

Hiljaiset jalat tämä on minun keksimäni termi, en tiedä onko sille jotain virallista nimeä tarkoittaa että yritetään siirrellä jalkoja otteelta toiselle mahdollisimman äänettömästi. Se vaikuttaa kehonhallintaan ja tekee liikkumisesta sulavampaa.

Halkeamatreeni: kun hallille oli tullut halkeamareittejä. Treenattiin traversella halkeamaotteilla: käsi laitetaan kahden lähekkäin olevan boksin väliin. Tykkäsin valtavasti.

Projektointitreeni: kiivetään sellaisia reittejä jotka ovat jääneet kesken, joissa on jotain kiinnostavaa, haastavaa tai muuten vain mukavaa ja jotka ovat jääneet keskeneräisiksi. 

Kiivetään määrää:  yritetään kiivetä mahdollisimman paljon tuttuja reittejä ilman mitään erityisempiä haasteita. Tykkään määrän kiipeämisestä, koska siinä pääsee tekemään toistoja ja keskittymään perusasioihin. 

Meillä on syksyn aikana ollut aina pari-kolme teemallista treenikertaa peräkkäin ja sen jälkeen ollaan projektoitu tai kiivetty määrää. 

Loppuverryttelyssä vedämme leukoja, punnerramme, teemme vatsa- ja selkälihaksia ja kaikkea semmoista oheisjuttua, joskus treenaamme koordinaatiotikkailla, ja välillä meillä on ohjattu venyttely. 

Tämän olen oppinut: painopisteen pitäisi olla alhaalla ja enempi jaloilla, käsivarret kannattaa pitää mahdollisimman suorana niin ei väsy, ja liikkuessa usein lantio lähellä seinää.
Varpaat yleensä kohtisuoraan seinään, ja boksilla mahdollisimman ulkoreunassa.

Olen oppinut myös että on ihan hirvittävän kammottavan pelottavaa koko ajan. En ole kunnolla päässyt eroon korkeanpaikankammosta, en useinkaan meinaa löytää tietä alas ja aina välillä aikaa menee reitin jäljiltä adrenaliinitärinään. siksi kiipeän mieluummin kattoa ja traversea, ei putoa korkealta

Ja miten ihmeessä liikkumaton viittäkymppiä lähestyvä naisihminen päätyi boulderointiin?

Kolmesta lapsukaisestani kaksi harrastaa kiipeilyä, ja kumpainenkin myös ohjaa /valmentaa sitä.
Kiipeily lajina ja kiipeilyhallit ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi. 
Laji ei todellakaan olisi minun valintani ilman tätä vahvaa kotitaustaa vaikka yleensä kai lapset alkavat tehdä sitä mitä vanhemmat eikä päinvastoin.
Tiesin siis mihin olen ryhtymässä, enkä aloittanut aivan täydestä tietämättömyydestä. 

Tykkään hallien ilmapiiristä ja tunnelmasta ja olen vuosien varrella aina silloin tällöin kiivennyt nuorimmaisen kanssa.
Kiipeilyhalleilla on aina keskittynyt ja poriseva tekemisen meininki.
Kaveria ja vieraampaakin ihmistä kannustetaan joo-joojoo! 

Nuorimmaisen valmentaja sanoi joskus, että kiipeilyssä tulee huomaamatta koko kropan salitreeni.

Kun olen katsellut peiliin ja lukenut sekalaisia tutkimuksia ja elänyt oman kroppani sisällä, olen tajunnut että ihan oikeasti tarvitsen jonkun liikuntamuodon joka kehittää lihasmassaa tai lihasvoimaa tai jotain lihaksissa.
Punttisali, jooga ja ryhmäliikunta itseapuoppaiden kova pyhä kolmikko eivät tunnu mahdollisilta, mutta kiipeilyhallien maailma, ilmapiiri ja laji ovat jollain tavalla tuttuja - sitä siis!

Minulla on kiipeilykaverina oma sisko ja valmentajana oma lapsukainen: nämä kaksi pitävät yllä motivaatiota ja pakottavat lähtemään liikkeelle. Koska Isoveli on kouluttautunut ja kouluttautumassa edelleen kiipeilyvalmentajana, hän myös todella osaa opastaa lajissa ja suunnitella toimivat treenit. 
Tarvittaessa saamme taustatukea Pikkusiskolta, joka kiipeilee enempi-vähempi tavoitteellisesti, kisaa ajoittain ja on valmennuksessa, hän pystyy antamaan toisenlaisia teknisiä vinkkejä.
Nuoret ovat kiipeilijöinä todella erilaisia ja Pikkusiskon vinkit auttavat usein minua, kun en ole kovin pitkä. 

Nautin valtavasti siitä, mitä kaikkea olen päässyt kokeilemaan, mihin olen vastoin kaikkia oletuksiani pystynyt ja mitä olen oppinut.

Isoin asia, minkä olen tämän alkeiskiipeilyn aikana oppinut on se, että keskiäkäinen ihminen voi kokeilla kaikenlaista koska häpeäkynnys alkaa olla olematon voi oppia kaikenlaista kun antaa siihen itselleen luvan ja mahdollisuuden, täydellinen ei tarvitse olla vaan juttuja voi tehdä omaksi ilokseen ja ennen kaikkea oma liikuntajuttu voi löytyä yllättävästi. 

Kokeile jotain uutta ja yllättävää!
ei sen tarvitse olla kiipeilyä; taitoluistelu, frisbeegolf tai mikä vain kiinnostava kelpaa. aloita niistä lajeista /harrastuksista joita oma jälkikasvusi harrastaa tai on harrastanut, ellet sitten ole ollut heille se portti lajin pariin.

Elämälle pitää sanoa kyllä. 

 

Ja tämä teksti kertoo jotakin kiipeilystä ja elämästä 




*

sekalaista:
on olemassa myös köysikiipeilyä korkeilla seinillä ja valjaiden kanssa, joko itsevarmistavilla tai liidinä, liidiä täytyy vähän opiskella ja suorittaa varmistuskortti, itsevarmistavilla voi kiivetä opastuksen jälkeen itsenäisesti.
liidi-köysikiipeilyssä tarvitaan aina mukaan kaveri, varusteina hallilla kannattaa olla omat valjaat sen oman varmistajan lisäksi.
boulderoida voi myös ulkona, matalilla kivillä, siihen tarvitaan mukana kannettava patja eli pädi. ulkoboulderoinnissa pitää olla spottaaja eli kaveri mukana.sen spottaajan tehtävänä on tönäistä putoava kiipeilijä patjalle ettei satu vahinkoja.
myös köyttä voi kiivetä ulkona,siinä tarvitaan valjaat ja kypärä ja jonkun täytyy tehdä ja viedä ne varmistushommelit siihen kallioon ja sitten tarvitaan myös köysi ja jatkot. menee välineurheiluksi köysikiipeily ulkona. niin ja erityisesti ulkona tarvitaan myös kaveri varmistajaksi.
ja jos katsoit olympialaisia, niissä oli myös lajina nopeuskiipeily eli speed. Siinä on aina samanlainen seinä.
itse asiassa olympialaisissa kiipeilyssä olivat lajeina kaikki yhdessä: jokainen kilpailija suoritti sekä speedin, boulderin että leadin, mikä käytännössä tarkoittaa samaa kuin juoksija juoksisi satasen, tonniviidensadan esteet ja maratonin, samana päivänä.

 


 



Yksi ajatus

Ajatus kirjastossa kun pohdiskelin meinasin kirjoittaa ylevästi että reflektoin päivän tapahtumia ja yhtä käymääni keskustelua:

 

Toiminko rakentavalla tavalla itseäni ja ympärilläni
olevia kohtaan?


Yhdestä kirjasta kirjoitin itselleni muistiin: Meidät on luotu tehtävää ja seikkailua varten.

Ei hullumpi ajatus sekään.


 

sit pitäis vaan löytää rakentavia keskusteluita ja huikeita seikkailuja

Analyysi: lukuvuosi 2022

Vuoden aikana luin tai kuuntelin kaikkiaan 165 kirjaa. Melko normaali määrä. 
Olen pitänyt blogiin kirjaa lukuvuosistani nyt seitsemän vuoden ajan: vuosi 2016 on ensimmäinen muistiinmerkitty vuosi.
Lukemieni kirjojen määrä vuosittain on vaihdellut 130-160 välillä.
Turha väittää että muistaisin kaiken lukemani.
En muista.
En muista edes kaikkea kuukauden aikana lukemaani.
Luen koska lukeminen on kivaa. En yritä tulla paremmaksi ihmiseksi, en jalostua, enkä saada suuria ajatuksia.
Luen koska lukeminen on kivaa.
Luen paljon viihdettä, hyvin vähän klassikoita ja aika ajoin jonkinlaista populaaritieteellistä.



Juhannuksen tietämillä tartuin kirjojen suoratoistopalvelun tarjoukseen neljäksi kuukaudeksi. Varsinkin alussa luin ja kuuntelin kiihkeästi kaikkia sellaisia kirjoja, joiden kanssa olin jumittanut kirjaston varausjonossa jossain sijalla 200. 
Tarjousjakson loppupuolella kyllästyin erityisesti e-kirjoihin ja aloin kaivata perinteisen paperikirjan tuntua käsissäni. Palasin kirjastopalveluihin.
Ja aloin saman tien harmitella sitä, miten nahkeita ovat kirjaston äänikirjakokoelmat. Luultavasti suoratoistopalvelut ovat tulleet elämääni jäädäkseen, tai ainakin kausikäyttöön, sillä joulukuussa tartuin taas tarjoukseen päästäkseni käsiksi kaikkiin ihaniin joulukirjoihin. 
Kuuntelen äänikirjoja enimmäkseen aamuisin kävellessäni töihin ja joskus päivisin bussissa mennessäni kaupunkiin. Kotona askareiden lomassa en niitä juurikaan osaa kuunnella.

 #tuijalehtismaraton - nopeasti laskettuna luimme siskon kanssa vuoden aikana ainakin 53 Tuija Lehtisen kirjoittamaa kirjaa. Välillä maraton lohdutti ja tarjosi mukavan leppoistavan tauon hektiseen arkeen, välillä hyydytti, puudutti ja otti päähän koko päähänpisto. 
Aloitimme lukumaratonin marraskuussa 2021, ja sen vuoden puolella olen ilmeisesti lukenut kymmenkunta Lehtisen kirjaa. Olemme hyppineet osan lastenkirjoista ja alkupään tuotannosta yli. 
Olemme hyvin yksimielisiä siitä, että alkupään tuotanto on eloisampaa, sanailevampaa ja humoristisempaa. Nuortenkirjasarjoista myöhemmässä tuotannossta (esim. Rebekka-sarja) vauhdikas sanailu katoaa lähes kokonaan.

Muistiinpanoistani poimin vuoden lukukokemuksina nämä onneksi ovat muistiinpanot!

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe - kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta. Kirjoittamisen ammattilainen, freelance-pohjalta työskentelevä sanataideohjaaja päättää jättäytyä itsemaksetulle vuorotteluvapaalle. "Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä." Kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Pääsin niin hyvin suloisen joutilaisuuden tunnelmiin, siihen mitä välillä itse koen kiihkeästi kaipaavani. Vaikka työni on kovin erilaista, Haanpää peilaa tunnistettavasti tämän päivän työelämää ja sitä, miten tärkeää olisi osata järjestää elämäänsä hitautta - ja kerrankin tavalla jossa ei meditoida ashramissa tai perusteta omavaraista luomutilaa, vaan elämää jossa nautitaan siitä ettei ole velvoitteita. Kunpa itsellä olisi jossain vaiheessa mahdollisuus samanlaiseen pysähtymiseen! Ja kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Lue, jos koet pysähtämisen tai hidastamisen tarvetta, tai kaipaat omaa kuplaa. Plussat vielä siitäkin, että aloin pohtia omaa kirjoittamistani ja omia muistikirjojani, juuri sitä tarvitsin myös.

Ismo Leikola - Angelika Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood. Stan up -koomikko Ismo Leikolan kertomus Amerikan ihmemaan valloituksesta: millaista on työskennellä Hollywoodissa, miten suomalainen asettuu Amerikkaan, mitä eroa on amerikkalaisella ja suomalaisella kulttuurilla, entä työkulttuurilla? Letkeä, polveileva ja poimuileva kurkistus koomikon elämään ja työntekoon Yhdysvalloissa. Teini suositteli minulle tätä äänikirjana, ja pienellä jonottamisella onnistuin sen saamaan kirjastosta. Nautin Leikolan polveilevan-jutustelevasta tyylistä ja aloin sureksia kirjan loppumista jo siinä vaiheessa kun olin vasta puolivälissä. Letkeää ja leppoisaa kuunneltavaa, ei ehkä olisi toiminut perinteisen kirjan formaatissa yhtä oivallisesti, oli sen verran jutusteleva tarina. Leikolan vallattoman viehättävä ajatustapa hykerrytti, kaipaan Ismoa työaamujeni kävelyseuraksi! Äänikirja.

Saska Saarikoski: Poikkeustilassa. Koronapäiväkirja. Sain kirjavinkin hehkutettuani Anna-Stina Nykäsen koronakevään 2020 kolumneja. Saarikoskella on hänelläkin ollut koronapalstansa samaan aikaan Hesarissa. Saarikoski ei millään muotoa kuulu suosikkitoimittajiini, mutta kuten Nykäsen, myös Saarikosken koronapäiväkirjassa on jotain hyvin lohdullista. Ehkä aikaa on jo kulunut riittävästi. Tuntui hyvältä lukea näitä kolumneja, muistella, palata mielessään ensimmäiseen koronakevääseen. Ja muistaa myös tässä hetkessä ja ajassa, että ehkä jonain päivänä selailemme näiden päivien muistiinpanojamme; terästäydyin taas (Saarikosken innoittamana!) päiväkirjaamisessa. Mietin, miten tärkeää on, että monet - ja mieluusti juuri toimittajat - kirjoittavat historian kynnyksellä päiväkirjoja ja julkaisevat niitä. Haastattelut, näkökulmat, toimituksellinen ote ja silti myös henkilökohtaisuus, ihmisyys ja lähelletuleminen ovat osa meidän kaikkien yhteistä muistia ja muistoja.

 Kirsti Ellilä: Arpapeliä. Kuuntelin äänikirjana ja pidin! Luulin lukeneeni tämän kirjan joskus, mutta ilmeisesti olen päässyt vain puoliväliin asti, koska sen jälkeen tapahtumat olivat aivan vieraita. Mia on jäänyt lääkärintyöstään kotiäidiksi ja pitää huolta kommuunimaisen puutaloidyllin erikoisista asukeista. Tarina alkaa pihajuhlassa, jonka jälkimainingeissa Mia saa tuntemattomalta ohikulkijalta raaputusarvan. Arvassa on päävoitto. Yhtäkkinen rikkaus sekoittaa Mian elämän, joka muutenkin tuntuu rapautuvan tyhjenevän pesän, keski-ikäistymisen, parisuhteen väljähtymisen ja elämän hiljaisen muutoksen myötä. Ellilän kieli on toteavaa, ja tuntui sopivan äänikirjamuotoon hienosti, ekstraplussat lukijalle, jonka verkkaisen flegmaattinen lukutapa ja lämmin ääni sopivat tähän hitaasti hajoavan miljöön, rapautuvan perheen ja parisuhteen ja keski-iän hiljaisen toivottomuuden maailmaan. Toteavassa tarinassa paljastui pieniä ja suuria salaisuuksia, kipupisteitä ja käännekohtia, jo toivottomalta tuntunut tarina kääntyi kauniiksi. Äänikirja. Suositus, erityisesti äänikirjavaihtoehdolle.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Riina on jäänyt avoerossa aivan tyhjän päälle: ei rahaa, ei taloa, ei osuutta autoon, asuntoon, huonekaluihin. Täydellisesti suunniteltu, sisustettu ja ehdottoman instakelpoinen koti jää eksälle ja tämän vauvaa odottavalle uudelle naiselle. Riinalla on kalsea yksiö ja siideriä. Kansalaisopiston tilkkutyökurssi on pakkorako: jotain tekemistä on saatava viikkoon - sen siiderin lisäksi. Riinan elämään tulee tilkkujen lisäksi erilaisia ja erikoisia persoonia: kommuunieläjiä, eläkeläisiä, smaragditakkinen mies. Ja välit siskoon muuttavat muotoaan. Lempeästi etenevä kasvutarina erosta ja uudesta alusta, näkökulman löytämisestä itseen, uuden harrastuksen ja elämäntavan löytämisestä. Pidin! 

Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin. Minä ja Alzheimer. Vähän päälle viisikymppinen, aktiivista ja omaehtoista elämää viettänyt Wendy kertoo elämästään Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Millä tavalla suhteellisen nuoren ihmisen elämä muuttuu, kun seurana on etenevä muistisairaus, ja työvuosia periaatteessa jäljellä kymmenkunta? Koskettava ja ennen kaikkea silmiä avaava kuvaus muistisairaudesta; siitä, miltä sairaus tuntuu, mitä se ihmisessä aiheuttaa ja mitä sairauden kanssa elävä oikeastaan kaipaa ja haluaa läheisiltään. Mitchell elää sairautensa kanssa parhaiten pitämällä itsensä aktiivisena: osallistumalla tutkimus- ja valistustyöhön, kirjoittamalla ja bloggaamalla. Vaikka puhuessa sanat saattavat kadota, kirjoitettu kieli kulkee yhä mukana. Suosittelen lämpimästi: tämä kirja avaa näkökulmia ja antaa oivalluksia, kertoo muistisairaudesta ja muistisairaan kohtaamisesta kauniilla, eloisalla ja kutsuvalla kielellä. Luin lähes yhdeltä istumalta.

Noora Mattila: Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin. Oivaltava ja oivalluksia herättävä kirja koronavuosista ja erityisesti koronaan liittyvistä salaliittoteorioista, rokotekriittisyydestä ja -vastaisuudesta. Toimittaja Noora Mattila lähtee pohtimaan rokotekriittisyyttä puolisonsa lapsuudenaikaisen rokottamattomuuden, amerikkalaisen anoppinsa maailmankuvan ja koronan herättämän huolen kautta. Anoppi ei luota oikein mihinkään: kaikki on suurta huijausta, Noora uskoo tieteeseen - voivatko näin erilaiset maailmankuvat kohdata, löytyykö kompromissia tai olotilaa, johon kumpikin näkemyksissään voi tyytyä? Sujuvasti ja jouhevasti kirjoitettu, moneen kertaan faktatarkistettu ja omakohtainen (realityproosa-?)kirja, jossa kirjoittaja vilpittömästi pyrkii ymmärtämään toisinajattelevan maailmankuvaa. Miksi joku haluaa uskoa salaliittoihin, miksi dis- ja misinformaatiota levitetään? Luottamus vai vapaus? Tekstistä nousee mielestäni kirjoittajan vilpitön halu yrittää ymmärtää anoppia; tekstilainauksista ja kerronnasta tulee usein kuva, että he puhuvat jatkuvasti ristiin.
Omia oivalluksia - kirjaan nämä sitaatit tähän itselleni muistiin:
"Emme oikein ymmärrä sitä, että se, mikä on faktisesti totta ja moraalisesti oikein, ovat eri asioita" (tutkija Tuukka Yli-Anttilan haastattelusta) "tiede ottaa kantaa vain totuuteen, se ei kerro mikä on oikein" "luulemme helposti että voimme perustella faktaväitteillä moraaliarvostelmia, kuten sitä mikä on oikeudenmukainen poliittinen päätös"
Kirjoittajan oivallus yksilön ja yhteiskunnan terveydestä: "Meidän ajassamme on kuitenkin pinnalla puhua rakenteista ja luokasta (...) Rakenteita korostetaan erityisesti tiedostavassa intersektionaalisessa feminismissä, mutta laajemmin myös pohjoismaisessa arvomaailmassa. Kun yksilö tekee virheen, me kysymme millaiset olosuhteet ja päätökset johtivat siihen (...)Ihminen on olosuhteidensa uhri"
Ja edelleen oivalluksista suurin - ja syy miksi yritän vältellä lukemasta sekalaisia nettikeskusteluita - hienoa että joku sanoo sen ääneen:
"Yleensä ihmiset muuttavat mielensä itse jos ovat muuttaakseen" "voimme olla itse esimerkkeinä ja tukea heitä (toisin ajattelevia), mutta emme voi tunkea tietoa kurkusta alas. Me emme voi muuttaa toisen ihmisen mieltä"
(luen tämän vähän laajemmin kuin pelkkää rokotekriittisyyttä koskien: jos ihminen on päättänyt olla jotain mieltä jostain asiasta, hän tuskin muuttaa mielipidettään, vaikka häntä kuinka tykitettäisiin tiedolla ja näkemyksillä. On ajan ja mielenterveyden haaskausta väitellä sellaisen ihmisen kanssa oikeastaan yhtään mistään päivänpolttavasta kysymyksestä. On oikein tuottaa tietoa vaikkapa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksistä, mutta on ajanhaaskausta kuvitella että omaan kuoppaansa jämähtänyt muuttaisi noin vain mielipidettään, vaikka hänen eteensä ladottaisiin millainen määrä  faktarkistettuja linkkejä).
Pidin tästä kirjasta ja suosittelen sitä jos koronavuosina olet pohdiskellut miten ihmeessä joku voi ajatella noin; miksi ihmeessä voi olla ihmisiä jotka kuvittelevat että maailmankaikkeus on yhtä suurta salaliittoa.
Sujuva, vahvasti tietoon nojaava, vilpitön, oivalluksia herättävä kirja!

 Claire Alexander: Meredith, yksin. Meredith ei ole poistunut kotoaan 1214 päivään. Meredithin traaginen tarina avautuu hiljalleen kirjan edetessä: ahdistavan kalsea äitisuhde, vieraantuminen siskosta, lapsuuden traumat ja viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet Meredithin linnoittautumaan kotiinsa. Niin lempeästi kirjoitettu kirja, ja silti osa hahmoista on (erityisesti äiti!) on järisyttävän ahdistavia. Luin melkein hengittämättä, enkä meinannut millään uskoa, että kirja päättyi. Olisin lukenut vaikka kuinka paljon enemmän Meredithistä! Sujuva, etenevä, ilmava. Suositus. E-kirja.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. Metkasti absurdin rajapinnoilla kulkeva kertomus neljänkymmenen korvilla olevasta naisesta, joka burnoutin jälkeen etsii helppoa työtä, lähellä kotia. Mieluusti sellaista työtä, jossa ei tarvitsisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nainen tarkkailee valvontakamerakuvaa, ripusta julisteita, laatii elämänohjeita riisikeksipusseihin ja päätyy aina työssään jotenkin eriskummalliseen, melkein absurdiin yhteisöön tai tilanteeseen joka vaatii sekaantumista ja osallistumista. Hyväntuulinen, kiehtovasti japanilainen ja erityisen samastuttava kertomus - olisin itse valmis vaihtamaan työni mihin tahansa naisen kokeilemista. Luultavasti en olisi saanut luettua tätä kirjana, mutta äänikirja osui, koukutti ja houkutteli jatkamaan kuuntelemista koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Suositus.

Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Häävalokuvaajana työskentelevä Harriet ei halua naimisiin, ja joutuu omituiseen tilanteeseen kuin poikaystävä kosii häntä koko suvun edessä. Eron tiimellyksessä Harriet päätyy kimppakämppään omassa elämässään romanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun asti, kepeän pinnan alla puhutaan vakavista ja vaikeista asioista. McFarlane on ylivoimaisia suosikkejani tämän hetken chicklitissä: päähenkilöt ovat hyvänikäisiä, tapahtumat sijoittuvat muualle kuin Lontooseen, tarinoissa on aina tummempia ja syvällisempiä sävyjä, kertomuksissa tapahtuu koko ajan ja ne etenevät sujuvasti - kertakaikkiaan! Luin suunnilleen yhdeltä istumalta.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille. Hyvin alkanut kuuntelu tyssäsi teknisiin ongelmiin, ja olin jo hylkäämässä koko ajatuksen kirjasta. Pelkäsin että saan korviini luurien täydeltä kiukkuista mouhaamista, mutta onneksi ei - se ja tekniset ongelmat olisivat olleet yhdessä liikaa. Kirja avasi ymmärrystäni rakenteissa piileviä ongelmia kohtaan. Oli informatiivinen lukukokemus, jos kohta nuo varsinaiset ratkaisut jäivät muutaman lauseen mittaisiksi. Kirja herätti pohtimaan sanastoa, siitä onkin erillinen blogikirjoitus olemassa. Sitäkin pohdin, että minua häiritsee se, kun monet ongelmat - liittyvät ne sitten rasismiin, naisvihaan tai kuten tämän kirjan teemassa läskifobiaan - ovat rakenteellisia ja aktivistit käyttäytyvät (toisin sanoen huutavat netisssä raivoisasti) siten, että maailman pitäisi muuttua nyt, tai mieluummin eilen. Rakenteet muuttuvat niin älyttömän hitaasti. Tämä kirja oli sillä tavalla silmiä avaava tai ajattelua avartava, että sain vastauksia päässäni pyörineisiin ikuisuuskysymyksiin, mutta ei minun oivalluksillani vielä rakenteita muuteta. Se että yksittäisen ihmisen asenne tai ajattelu muuttuu, on toki askel kohti suurempaa muutosta, mutta muutos itsessään on hidas. Hyvin hidas. (olen ollut tekemässä pientä muutosta ei-kovin-suuressa organisaatiossa. se vei viisi vuotta. minkä verran siinä kontekstissa vie valtavan suuri ajattelun muutos kokonaisessa yhteiskunnassa?) Ei minua häiritse se muutoksen vaade, vaan sen missä tahdissa muutoksen pitäisi tapahtua. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka terveydenhuolto, jossa tämän kirjan mukaan on korjattavaa tutkimustiedossa, hoitotavoissa ja ihmisten kohtaamisissa - eivät mitenkään voi olla nopeita muutoksia, koska osan niistä pitäisi tapahtua rakenteissa (hoitosuositukset) ja vielä isomman osan ihmisten korvien välissä (kyky kohdata, joka muutenkin tuntuu olevan erityisesti lääkäreille haastellista - ja mikä lisäksi vaatisi useammanlaisia muutoksia myös rakenteissa: vaikkapa koulutuksessa ja ehkä myös siinä, ketkä siihen koulutukseen pääsevät, ja sitä ennen pitäisi olla kohdillaan nuo tutkimustuloksiin ja hoitosuosituksiin liittyvät muutokset.).  Sivuhuomio: Aina kun joku läskiaktivisti huutaa näistä asioista netissä, minun tekee mieleni huutaa takaisin, että kyllä minullekin ihan joka kerta lääkärissä sanotaan että syö terveellisemmin, liiku enemmän ja nuku paremmin, se on niiden mantra ainakin jos käy esittelemässä kotimaisia perinnesairauksiaan. Ja sen jälkeen minun tekee mieleni huutaa että jos lääkäri on pököpää, se on pököpää. Enää ei tee ihan niin paljon, oli sillä tavalla oivalluttava kirja. Sitä kyllä mietin yhä, korjautuvatko rakenteet netissä huutamisesta? Tavoittavatko ne huudot niitä ihmisiä, jotka ovat rakenteissa? Miten kauan kestää ennen kuin korvien väliset asenteet muuttuvat (ihan hirvittävän kauan, kauemmin kuin osaa kuvitellakaan)? Informatiivinen lukukokemus, sain vastauksia ja lakkaan kyselemästä pääni sisällä tyhmiä. Suosittelen, jos aihealue millään tavalla kiinnostaa; itse kuuntelin suosituksen perusteella ja siksi koska kaikenlaiset asiat kiinnostavat. Äänikirja.

Heidi Swain: Joulupuun taikaa. Liza Wynter on perinyt isältään ekologisen kuusifarmin, jonka kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä, vaan haluaa pikemminkin päästä siitä eroon voidakseen toteuttaa matka- ja yritysunelmansa. Hässäkkäiseen joulunaikaan Lizan on palattava monen vuoden jälkeen kuusifarmille tasaamaan tilit ja hankkiutumaan eroon mokomasta riesasta. Jouluinen, talvinen ja suloinen kertomus myyntimökkeineen ja komeine miehineen. Lunastin pienen tauon jälkeen äänikirjapalvelun, ja aloitin heti lempeän jouluisissa tunnelmissa. Hyvin ennalta-arvattava ja herttainen kertomus, sopii stressin kuormittamalle sielulle. Äänikirja

Oivallus heti vuoden alussa

 Tämä on se vuosi jolloin täytän viisikymmentä. 

Mietin, pystynkö joka päivä kirjoittamaan jonkun ajatuksen muistiin tältä vuodelta. muistikirjaani lähinnä.

Laitoin tyhjän muistikirjan yöpöydälle