blogihetki
Joskus osuu pienellekin ihmiselle kohdilleen semmoinen ihan oikea blogihetki.
Yhtenä päivänä nälkäisiä teinejä vaelsi meidän keittiössä ihan jonoiksi asti.
Ruokin ensin viisi teiniä ja sitten itseni. Lehtorille ei jäänyt kuin halju tuoksu kattilan pohjalle.
Urakasta suoriuduttuani istahdin henkilökohtaiselle blogihetkelleni.
Pannullinen teetä, hyvä kirja ja ruusut.
Ei ihminen paljoa tarvitse.
kammottava kauppareissu
Kävin yhtenä päivänä osteskelemassa kaikenlaista pientä ja tarpeetonta vaikka olen säästölinjalla.
Sain perääni myymälän vartijan.
Heti portilta lähtien sellainen nuori kaveri kaikissa vartijareleissä ja -rensseleissään ja maastosaappaissaan vaelteli ympärilläni avaimet ja pamput ja muut pippurisumutteet helisten ja kolisten.
Yritä siinä sitten pokkana valita lankoja ja intiimihygieniatuotteita ja hoitoaineita ja kurkkupastilleja, kun vartija pälyilee koko ajan perässä.
Oli siinä kaupassa muitakin keksiäkäisiä naisia.
Kivampiakin varmasti kuin minä.
Ja enempi potentiaalisia varkaita, taatusti.
Aina välillä se vartija maastoutui ovelasti jonkun peilin eteen poseeraamaan itselleen ja haromaan kuontaloaan kohdilleen ihan totta, en vedä tätä hatusta ja sitten kun minä olin valinnut sitä mitä valitsemassa olin, se taas kaarsi johonkin lähihyllylle patsastelemaan ja urkkimaan. kiliti-koliti, helskyttelenpä tässä uhkaavasti käsirautojani.
Kyllä alkoi hermostuttaa.
Pahin oli se, kun olin jo kassalla ja se vartija kaarsi pamppuineen ja muineen siihen kassalinjan toiselle puolen odottamaan.
Jopa tuli kafkamainen olo, että kohta löydän itseni jostain takahuoneesta ja taskustani löytyy joku tuhannen kallis paistinpannu vaikka en ole ollut lähelläkään ja sitten lehdessä uutisoidaan että olipa ovela keksiäkäinen eukko kun povitaskuunsa oli semmoisen pannun piilottanut ja kuritushuonetta hälle heti.
Kun melkein meinasin pyörtyä kauhusta, se vartija menikin taas peilin eteen poseeraamaan ja minä luikin ostoksineni äkkiä ulos.
Kotona vasta huomasin että olin ottanut shampoota vaikka piti hoitoainetta.
Oli niin hermostuttava kauppareissu.
Semmoista on kun menee kauppaan silloin kun pitäisi säästää eikä ostella kaikenmaailman turhuuksia.
*
ps. en ollut yksin Isoveljen mahdollinen muutto -kriizissäni.
äiti-äiti Isoveli meinaa muuttaa, sano sille että se ei saa, sä et saa päästää sun lasta Helsinkiin? Kuka sit leikkii kissojen kanssa ja neuvoo mullle fysiikkaa?
Sain perääni myymälän vartijan.
Heti portilta lähtien sellainen nuori kaveri kaikissa vartijareleissä ja -rensseleissään ja maastosaappaissaan vaelteli ympärilläni avaimet ja pamput ja muut pippurisumutteet helisten ja kolisten.
Yritä siinä sitten pokkana valita lankoja ja intiimihygieniatuotteita ja hoitoaineita ja kurkkupastilleja, kun vartija pälyilee koko ajan perässä.
Oli siinä kaupassa muitakin keksiäkäisiä naisia.
Kivampiakin varmasti kuin minä.
Ja enempi potentiaalisia varkaita, taatusti.
Aina välillä se vartija maastoutui ovelasti jonkun peilin eteen poseeraamaan itselleen ja haromaan kuontaloaan kohdilleen ihan totta, en vedä tätä hatusta ja sitten kun minä olin valinnut sitä mitä valitsemassa olin, se taas kaarsi johonkin lähihyllylle patsastelemaan ja urkkimaan. kiliti-koliti, helskyttelenpä tässä uhkaavasti käsirautojani.
Kyllä alkoi hermostuttaa.
Pahin oli se, kun olin jo kassalla ja se vartija kaarsi pamppuineen ja muineen siihen kassalinjan toiselle puolen odottamaan.
Jopa tuli kafkamainen olo, että kohta löydän itseni jostain takahuoneesta ja taskustani löytyy joku tuhannen kallis paistinpannu vaikka en ole ollut lähelläkään ja sitten lehdessä uutisoidaan että olipa ovela keksiäkäinen eukko kun povitaskuunsa oli semmoisen pannun piilottanut ja kuritushuonetta hälle heti.
Kun melkein meinasin pyörtyä kauhusta, se vartija menikin taas peilin eteen poseeraamaan ja minä luikin ostoksineni äkkiä ulos.
Kotona vasta huomasin että olin ottanut shampoota vaikka piti hoitoainetta.
Oli niin hermostuttava kauppareissu.
Semmoista on kun menee kauppaan silloin kun pitäisi säästää eikä ostella kaikenmaailman turhuuksia.
*
ps. en ollut yksin Isoveljen mahdollinen muutto -kriizissäni.
äiti-äiti Isoveli meinaa muuttaa, sano sille että se ei saa, sä et saa päästää sun lasta Helsinkiin? Kuka sit leikkii kissojen kanssa ja neuvoo mullle fysiikkaa?
toisiinsa liittymättömiä hajahuomioita
Lopetin kahvinjuonnin. Siirryin teehen.
Ei-mistään-syystä.
Teen juonnissa on jotain ylellisen verkkaista.
*
Olen koko syksyn psyykannut itseäni siihen, että Isoveli kohta siis suunnilleen vuoden kuluttua jo ehkä lähtee kotoa jatko-opiskelemaan.
Olen muka ihan sinut sen asian kanssa, ja kuul ja kaikkea.
Lapsi ilmoitti menevänsä tutustumaan Helsingin yliopiston opintotarjontaan jonkun oponkurssin puitteissa.
Tutustumaan.
Yhdeksi iltapäiväksi.
Valahdin välittömästi massiiviseen kriiziin: nyt se sit lähtee ja jättää meidät.
Töin tuskin pystyin hillitsemään epätoivoissisältöisen ulvahduksen.
Yritin lähestyä ongelmakenttää ovelasti: jos sä asut täällä kotikaupungissa, voit tuoda pyykit kotiin pesuun.
Lapsi oli ihan yhtä ovela: jospa te muuttaisitte mun kanssa siihen mun tulevaan opiskelukaupunkiin.
*
Ei-mistään-syystä.
Teen juonnissa on jotain ylellisen verkkaista.
*
Olen koko syksyn psyykannut itseäni siihen, että Isoveli kohta siis suunnilleen vuoden kuluttua jo ehkä lähtee kotoa jatko-opiskelemaan.
Olen muka ihan sinut sen asian kanssa, ja kuul ja kaikkea.
Lapsi ilmoitti menevänsä tutustumaan Helsingin yliopiston opintotarjontaan jonkun oponkurssin puitteissa.
Tutustumaan.
Yhdeksi iltapäiväksi.
Valahdin välittömästi massiiviseen kriiziin: nyt se sit lähtee ja jättää meidät.
Töin tuskin pystyin hillitsemään epätoivoissisältöisen ulvahduksen.
Yritin lähestyä ongelmakenttää ovelasti: jos sä asut täällä kotikaupungissa, voit tuoda pyykit kotiin pesuun.
Lapsi oli ihan yhtä ovela: jospa te muuttaisitte mun kanssa siihen mun tulevaan opiskelukaupunkiin.
*
rakkauskirje
Yhdeksäntoista vuotta.
Yhdeksäntoista vuotta siitä päivästä, jolloin olen, me yhdessä olemme, luvanneet tahtoa päivästä toiseen ja aina yhden uuden päivän lisää.
Jokainen päivä.
Näihin yhdessä koettuihin mahtuu monenlaisia vuosia: keskeneräisyyden, etsimisen, kasvun, väsymyksen, ilon, arjen vuosia.
Ne ovat kasvua yhdessä, yhteen ja kohti.
Toivottavasti myös sellaisina jatkuvat.
Missään muualla en haluaisi olla - tässä on minun Myrksyluotoni, Koskelan torppani, Tarani, se josta runoilija kirjoittaa: paratiisiksi muutamme majammekin palatsi jos on varattu muille. (*)
Juuri tässä luonasi, sinussa, mutkissasi, laaksoissasi ja kukkuloissasi, joihin asetun niin tutusti, turvallisesti ja aidosti, juuri tässä on paikkani.
Koska niin samoin sinun mutkasi, laaksosi ja kukkulasi asettuvat minuun.
Koska yhä hengitämme samaan tahtiin.
*
sitaatti Vysotskin Lyyrisestä, ihanan Arto Rintamäen käännöksenä
Yhdeksäntoista vuotta siitä päivästä, jolloin olen, me yhdessä olemme, luvanneet tahtoa päivästä toiseen ja aina yhden uuden päivän lisää.
Jokainen päivä.
Näihin yhdessä koettuihin mahtuu monenlaisia vuosia: keskeneräisyyden, etsimisen, kasvun, väsymyksen, ilon, arjen vuosia.
Ne ovat kasvua yhdessä, yhteen ja kohti.
Toivottavasti myös sellaisina jatkuvat.
Missään muualla en haluaisi olla - tässä on minun Myrksyluotoni, Koskelan torppani, Tarani, se josta runoilija kirjoittaa: paratiisiksi muutamme majammekin palatsi jos on varattu muille. (*)
Juuri tässä luonasi, sinussa, mutkissasi, laaksoissasi ja kukkuloissasi, joihin asetun niin tutusti, turvallisesti ja aidosti, juuri tässä on paikkani.
Koska niin samoin sinun mutkasi, laaksosi ja kukkulasi asettuvat minuun.
Koska yhä hengitämme samaan tahtiin.
*
sitaatti Vysotskin Lyyrisestä, ihanan Arto Rintamäen käännöksenä
В какой день недели, в котором часу
Ты выйдешь ко мне осторожно?
Когда я тебя на руках унесу
Туда, где найти невозможно ?
Украду, если кража тебе по душе,
Зря ли я столько сил разбазарил.
Соглашайся хотя бы на рай в шалаше,
Если терем с дворцом кто-то занял…
maanantaina
Vähän ollut muuta puuhaa.
Viime viikolla hajosivat lapsi ja tiskikone.
Toisia on helpompi korjata.
Tällä hetkellä lauma on koossa, saman katon alla ja koulukunnossa.
Leivän leipominen on rentouttavaa.
kävelyitä
Lähiössä asumisessa on se aivan mahtava puoli - tai ainakin meidän kulmilla asumisessa - että voi lähteä kauppaan ja voi valita, meneekö suorinta tietä puolisentoista kilometriä vai ottaako reitin pururataa pitkin ja metsän kautta ja kulkee hiljalleen nauttimassa syksystä.
Perjantaina valitsin metsäisemmän reitin. Se oli hyvää tekevä tunti.
Kahlasin syksyn lehdissä.
Vaahterat ovat parhaita. Hämärtyvässä syysillassakin kirkkaana hehkuva vaahteratunneli virkistää ja elävöittää. Auringossa ne suorastaan häikäisevät.
Oli pakko laulaa vähän (tiedättehän ne pelottavat kummitustarinat syksyisen hämäristä metsistä, joissa kadotettu sielu valittaa...? niihin on keksiäkäinen selityksensä)
..."oratuomet, kuusamat, haavat jo mennä saavat, mennä saavat. Vedet, hiekkanotkelma, suo hyvästelemme nuo, hyvästelemme nuo." (JRR Tolkien; Matkalaulu. Ihanaan Toni Edelmanin sävellykseen)
Sunnuntaiaamunakin oli kävelysää.
Heti aamusta.
Sunnuntaina pitkästä aikaa olivat liikenteessä myös peurat
*
Perjantaina valitsin metsäisemmän reitin. Se oli hyvää tekevä tunti.
Kahlasin syksyn lehdissä.
Vaahterat ovat parhaita. Hämärtyvässä syysillassakin kirkkaana hehkuva vaahteratunneli virkistää ja elävöittää. Auringossa ne suorastaan häikäisevät.
Oli pakko laulaa vähän (tiedättehän ne pelottavat kummitustarinat syksyisen hämäristä metsistä, joissa kadotettu sielu valittaa...? niihin on keksiäkäinen selityksensä)
..."oratuomet, kuusamat, haavat jo mennä saavat, mennä saavat. Vedet, hiekkanotkelma, suo hyvästelemme nuo, hyvästelemme nuo." (JRR Tolkien; Matkalaulu. Ihanaan Toni Edelmanin sävellykseen)
Sunnuntaiaamunakin oli kävelysää.
Heti aamusta.
Sunnuntaina pitkästä aikaa olivat liikenteessä myös peurat
*
antisäädäntää
Sain luettua Anna Perhon Antisäätäjän.
Hajahuomioita:
Ihan ensinnä tykkäsin aivan valtavasti Perhon downshiftaus-asenteesta:
"näissä romanttisissa kuvitelmissa mennään Balille retriittiin, ostetaan metsämökki ja muutetaan sinne tai tehdään taikinabatiikkiaskartelusta työ... Aikuisen ihmisen elämään kuuluu tietty määrä velvollisuuksia verojenmaksusta lastenhoitoon, joista on lähes mahdoton luopua."
Justiinsa näin!
Tästä olen samaa mieltä.
Elämässä on asioita, jotka on hoidettava. On reunaehtoja joiden kanssa on elettävä.
Se on elämistä.
Ja toinen ajatus, josta on pakko olla samaa mieltä, vaikkakin vähän hampaat irvessä: hyvin sujuva arki ja hyvin sujuva vapaa vaativat ponnisteluja.
Perhon tyylissä on jotain, josta en pidä. Onko se liian napakkaa ja ehdotonta?
Asioista olen enimmäkseen hyvin paljon samaa mieltä.
Ja aivan anteeksiantamatonta on napakkuutta, täsmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta korostavan opuksen luokattoman slarvi toimitustyö.
Näitä vastaavia katso sivu xxx löytyy läpi kirjan. Olisiko kannattanut lukea vielä kertaalleen?
Omasta elämästä kumpuavia hajahuomioita
Vastustan rutiineja.
Pelkkä ajatus siitä, että nimeäisin perjantain siivouspäiväksi nostattaa minussa teini-ikäis-uhmaikäis-keskiäkäis-angstin. Kyllä en varmana siivoa perjantaisin. En.
Käytännössä mikään ei ole niin mukavaa kuin tulla perjantaisaunasta siistimpään kotiin: siispä meillä siivotaan (ja tämä käsite on syytä ymmärtää hyvin-hyvin väljästi) perjantaisin.
Viime aikoina nuorisolla on pitänyt niin kiirettä, että olen joutunut tarttumaan moppaus-ja-lapiontihommiin itse, mutta kyllä sitten paistattelenkin itsetyytyväisyydessäni.
En silti halua suunnitella sitä kalenteriini.
En perjantaisiivoa, enkä maanantaisiivoa. Toteutan viikossa jomman kumman, tai molemmat, tai en kumpaakaan. Varaan itselleni option tehdä tai olla tekemättä.
Ja kärsiä mahdollisista seurauksista. Tai nauttia.
toim.huom. viikonloppuja ei kuulu pilata siivoamisella paitsi jos tulee puuskaus
Sen olen huomannut hyvinkin käsiintuntuvasti, että suunnitelmallisuus auttaa, helpottaa, antaa värjyvän hallinnantunteen ja kumma kyllä, pitää mielen hyvänä.
Perhon kahteen viikkoon tunnin tarkkuudella en pysty, enkä koe tarvetta. Mutta viikon verran eteenpäin. Se ryhdistää.
Ihmismieli on siitä kummallinen, että liian helposti tulee kapinoineeksi sellaista vastaan, mikä oikeasti auttaa ja helpottaa elämää ja olemista.
Suunnitelmallisuus auttaa ja helpottaa, mutta silti se on mielestäni liian vakavaa, aikuista, totista ja tylsää.
Grr omalle epäloogisuudelle.
Hajahuomioita:
Ihan ensinnä tykkäsin aivan valtavasti Perhon downshiftaus-asenteesta:
"näissä romanttisissa kuvitelmissa mennään Balille retriittiin, ostetaan metsämökki ja muutetaan sinne tai tehdään taikinabatiikkiaskartelusta työ... Aikuisen ihmisen elämään kuuluu tietty määrä velvollisuuksia verojenmaksusta lastenhoitoon, joista on lähes mahdoton luopua."
Justiinsa näin!
Tästä olen samaa mieltä.
Elämässä on asioita, jotka on hoidettava. On reunaehtoja joiden kanssa on elettävä.
Se on elämistä.
Ja toinen ajatus, josta on pakko olla samaa mieltä, vaikkakin vähän hampaat irvessä: hyvin sujuva arki ja hyvin sujuva vapaa vaativat ponnisteluja.
Perhon tyylissä on jotain, josta en pidä. Onko se liian napakkaa ja ehdotonta?
Asioista olen enimmäkseen hyvin paljon samaa mieltä.
Ja aivan anteeksiantamatonta on napakkuutta, täsmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta korostavan opuksen luokattoman slarvi toimitustyö.
Näitä vastaavia katso sivu xxx löytyy läpi kirjan. Olisiko kannattanut lukea vielä kertaalleen?
Omasta elämästä kumpuavia hajahuomioita
Vastustan rutiineja.
Pelkkä ajatus siitä, että nimeäisin perjantain siivouspäiväksi nostattaa minussa teini-ikäis-uhmaikäis-keskiäkäis-angstin. Kyllä en varmana siivoa perjantaisin. En.
Käytännössä mikään ei ole niin mukavaa kuin tulla perjantaisaunasta siistimpään kotiin: siispä meillä siivotaan (ja tämä käsite on syytä ymmärtää hyvin-hyvin väljästi) perjantaisin.
Viime aikoina nuorisolla on pitänyt niin kiirettä, että olen joutunut tarttumaan moppaus-ja-lapiontihommiin itse, mutta kyllä sitten paistattelenkin itsetyytyväisyydessäni.
En silti halua suunnitella sitä kalenteriini.
En perjantaisiivoa, enkä maanantaisiivoa. Toteutan viikossa jomman kumman, tai molemmat, tai en kumpaakaan. Varaan itselleni option tehdä tai olla tekemättä.
Ja kärsiä mahdollisista seurauksista. Tai nauttia.
toim.huom. viikonloppuja ei kuulu pilata siivoamisella paitsi jos tulee puuskaus
Sen olen huomannut hyvinkin käsiintuntuvasti, että suunnitelmallisuus auttaa, helpottaa, antaa värjyvän hallinnantunteen ja kumma kyllä, pitää mielen hyvänä.
Perhon kahteen viikkoon tunnin tarkkuudella en pysty, enkä koe tarvetta. Mutta viikon verran eteenpäin. Se ryhdistää.
Ihmismieli on siitä kummallinen, että liian helposti tulee kapinoineeksi sellaista vastaan, mikä oikeasti auttaa ja helpottaa elämää ja olemista.
Suunnitelmallisuus auttaa ja helpottaa, mutta silti se on mielestäni liian vakavaa, aikuista, totista ja tylsää.
Grr omalle epäloogisuudelle.
rändom-vinkkejä
Käteviä keskustelunavauksia pururadan venyttelypaikalle:
- heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Kyllä lyöt luun kurkkuun heti kättelyssä tällaisella avauksella.
Napakasti suosittelen kaikille, luulot pois keskustelukumppaneilta heti.
*
Oli aurinkoinen syyspäivä ja olin sauvonut pururatakierrokseni ja päässyt onnekkaasti päätepisteeseen venyttelemään. Ja sitten: heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Mitä voi vastata tällaiseen keskustelunavaukseen?
Siis ihan oikeasti, pyllyilet siinä ahteri pitkällä ja toinen venyttelijä avaa keskustelun - ei suinkaan suomalaisittain soveliaalla tavalla onpas tänään kaunis sää; ei suinkaan, vaan: heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Seuraavien kolmen pyllähdyksen aikana ehdin miettiä että mitähmmettiätuohonvastataan ja mitäsiitäseuraa?
Vastasin superälykkäästi että niin varmaan ja onko vaikea kieli?
Kuulemma ei, jos pääsee Israeliin opiskelemaan, mutta Suomessa on vähän työlästä.
Olin ihan varma että seuraavaksi keskustelukumppani rykäisee että herranrauhaa ja Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad.
Mutta se vain lopettikin venyttelynsä ja toivotti että hyvää syksyn jatkoa.
Ehkä olin vähän pettynyt: olisi ollut jännittävämpää saada kunnon toivotukset.
Heprea on kumminkin aika metkankuuloinen kieli.
*
Muistin kyllä että taannoin Lehtori otti taivastelevision keikkuvatukkaiselta tädiltä yksityistunteja.
*
Muita rändom-vinkkejä:
rändom-vinkkejä vastasyntyneille isille:
pitää antaa äidin syödä suklaatia, koska äidit syövät edelleen kahden edestä mutta isät eivät.
ja rändom-vinkkejä teini-ikäisten urheiluvalmentajille:
että jos haastaisi teinin some-paastoon tai edes kunnon some-taukoon ja lukemaan sivistäviä kirjoja, niin uskoisiko se paremmin?
- heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Kyllä lyöt luun kurkkuun heti kättelyssä tällaisella avauksella.
Napakasti suosittelen kaikille, luulot pois keskustelukumppaneilta heti.
*
Oli aurinkoinen syyspäivä ja olin sauvonut pururatakierrokseni ja päässyt onnekkaasti päätepisteeseen venyttelemään. Ja sitten: heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Mitä voi vastata tällaiseen keskustelunavaukseen?
Siis ihan oikeasti, pyllyilet siinä ahteri pitkällä ja toinen venyttelijä avaa keskustelun - ei suinkaan suomalaisittain soveliaalla tavalla onpas tänään kaunis sää; ei suinkaan, vaan: heprea se on kiinnostava kieli opiskella, vaikka heprean opiskelu Israelissa onkin paljon jämäkämpää kuin Suomessa.
Seuraavien kolmen pyllähdyksen aikana ehdin miettiä että mitähmmettiätuohonvastataan ja mitäsiitäseuraa?
Vastasin superälykkäästi että niin varmaan ja onko vaikea kieli?
Kuulemma ei, jos pääsee Israeliin opiskelemaan, mutta Suomessa on vähän työlästä.
Olin ihan varma että seuraavaksi keskustelukumppani rykäisee että herranrauhaa ja Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad.
Mutta se vain lopettikin venyttelynsä ja toivotti että hyvää syksyn jatkoa.
Ehkä olin vähän pettynyt: olisi ollut jännittävämpää saada kunnon toivotukset.
Heprea on kumminkin aika metkankuuloinen kieli.
*
Muistin kyllä että taannoin Lehtori otti taivastelevision keikkuvatukkaiselta tädiltä yksityistunteja.
*
Muita rändom-vinkkejä:
rändom-vinkkejä vastasyntyneille isille:
pitää antaa äidin syödä suklaatia, koska äidit syövät edelleen kahden edestä mutta isät eivät.
ja rändom-vinkkejä teini-ikäisten urheiluvalmentajille:
että jos haastaisi teinin some-paastoon tai edes kunnon some-taukoon ja lukemaan sivistäviä kirjoja, niin uskoisiko se paremmin?
ajankäytöllis
aloin lukea Anna Perhon Antisäätäjää.
Suhtaudun Perhoon hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta kumminkin kirja kirjalta positiivisemmin.
Heti ensimetreillä pysähdyin tähän: on vastuutonta myydä aikuisille ihmisille mielikuvaa elämästä, jossa minimoidaan velvollisuudet.
Että ihan oikeassa elämässä ei oikeastaan ole olemassakaan sellaista jätä koko tauhka -ratkaisua.
Ja toinen: kun tiedät ettet ole mistään tärkeämmästä pois juuri nyt.
*
Minioivallus: ihan hirvittävän monena päivänä hermostun ja turhaudun kun koen, etten hallitse aikaani sen vertaa, että siinä olisi riittävä tyhjiö asioille, jotka ovat itselleni välttämättömiä ja tärkeitä.
Sen takia saan maanantain kaltaisia hepuleita: kun kerrankin on tyhjää, yritän siihen tyhjään mahduttaa kaiken mahdollisen mukavan, itseä hoivaavan ja itselleni tärkeän.
Sitten olen ähkyssä kaikesta kivasta.
Ja samasta syystä on monia päiviä, joista en niinkään pidä, koska koen ettei päivässä ole riittävästi minulle kuuluvaa ja minun itseni hallitsemaa aikaa.
Niin kuin vaikka yleensä torstaisin.
Torstaisin on työtä, kotiin, ruuanlaitto, nuorisoa treeneihin kiireaikatauluilla ja niihin liittyviä ajastuksia - ja kauppareissu itselle ja mammalle.
Kauppareissu itsessään ei ole mitenkään ylivoimaisen työläs, mutta aikaa kuluu.
Haetaan auto, toisinaan käydään samalla reissulla anoppilassa jutustelemassa. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään mamman luo, haetaan kauppalista, kassit, rahat. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään kauppaan.
Osteskellaan. (puolen tunnin ja tunnin väliltä)
Mennään mamman luo, puretaan ostokset kaappeihin. (kymmenestä minuutista puoleen tuntiin)
Välillä saatetaan hakea nuorisoa treeneistään, ajankohdasta riippuen. Toisinaan pitää tehdä välikierros vaikkapa kissanhiekkakauppaan.
Tullaan kotiin.
Puretaan omat ostokset kaappeihin.
Kun homma alkaa olla suunnilleen hanskassa, kuuluu telkkarista päivän pääuutislähetyksen tunnari.
Sen päälle kuluu vähintään puoli tuntia ja todennäköisemmin tunti ennen kuin mitenkään voin kutsua aikaa omakseni.
Olemme yrittäneet pohtia kauppareissun järkeistämistä monelta kantilta.
Muutaman kerran olen ottanut varaslähdön kauppaan, kävellyt sinne ja aloittanut oman ruokalastin keräämisen, Lehtori tulee autolla perässä mamman kautta ja keräilee mamman ostokset. Vähän parempi.
Olemme pohtineet kauppakassipalvelua: silti täytyisi keräillä mamman ostokset ja käydä sitä kautta.
Olemme pohtineet että soittaisimme mammalle ja kysyisimme kauppalistan puhelimitse. Mutta rahat, kassit ja ruuan purku kaappeihin, puhumattakaan visiitin sosiaalisesta merkityksestä.
Kaikki torstaihin kuuluvat asiat ovat tärkeitä, välttämättömiä ja omalla tavallaan ihan mukaviakin.
Mutta koko päivässä ei oikeastaan ole yhden yhtä todellista hetkeä, jota voisin hallinnoida ihan itse.
Ei ihme että välillä on vähän kireä olo.
Suhtaudun Perhoon hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta kumminkin kirja kirjalta positiivisemmin.
Heti ensimetreillä pysähdyin tähän: on vastuutonta myydä aikuisille ihmisille mielikuvaa elämästä, jossa minimoidaan velvollisuudet.
Että ihan oikeassa elämässä ei oikeastaan ole olemassakaan sellaista jätä koko tauhka -ratkaisua.
Ja toinen: kun tiedät ettet ole mistään tärkeämmästä pois juuri nyt.
*
Minioivallus: ihan hirvittävän monena päivänä hermostun ja turhaudun kun koen, etten hallitse aikaani sen vertaa, että siinä olisi riittävä tyhjiö asioille, jotka ovat itselleni välttämättömiä ja tärkeitä.
Sen takia saan maanantain kaltaisia hepuleita: kun kerrankin on tyhjää, yritän siihen tyhjään mahduttaa kaiken mahdollisen mukavan, itseä hoivaavan ja itselleni tärkeän.
Sitten olen ähkyssä kaikesta kivasta.
Ja samasta syystä on monia päiviä, joista en niinkään pidä, koska koen ettei päivässä ole riittävästi minulle kuuluvaa ja minun itseni hallitsemaa aikaa.
Niin kuin vaikka yleensä torstaisin.
Torstaisin on työtä, kotiin, ruuanlaitto, nuorisoa treeneihin kiireaikatauluilla ja niihin liittyviä ajastuksia - ja kauppareissu itselle ja mammalle.
Kauppareissu itsessään ei ole mitenkään ylivoimaisen työläs, mutta aikaa kuluu.
Haetaan auto, toisinaan käydään samalla reissulla anoppilassa jutustelemassa. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään mamman luo, haetaan kauppalista, kassit, rahat. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään kauppaan.
Osteskellaan. (puolen tunnin ja tunnin väliltä)
Mennään mamman luo, puretaan ostokset kaappeihin. (kymmenestä minuutista puoleen tuntiin)
Välillä saatetaan hakea nuorisoa treeneistään, ajankohdasta riippuen. Toisinaan pitää tehdä välikierros vaikkapa kissanhiekkakauppaan.
Tullaan kotiin.
Puretaan omat ostokset kaappeihin.
Kun homma alkaa olla suunnilleen hanskassa, kuuluu telkkarista päivän pääuutislähetyksen tunnari.
Sen päälle kuluu vähintään puoli tuntia ja todennäköisemmin tunti ennen kuin mitenkään voin kutsua aikaa omakseni.
Olemme yrittäneet pohtia kauppareissun järkeistämistä monelta kantilta.
Muutaman kerran olen ottanut varaslähdön kauppaan, kävellyt sinne ja aloittanut oman ruokalastin keräämisen, Lehtori tulee autolla perässä mamman kautta ja keräilee mamman ostokset. Vähän parempi.
Olemme pohtineet kauppakassipalvelua: silti täytyisi keräillä mamman ostokset ja käydä sitä kautta.
Olemme pohtineet että soittaisimme mammalle ja kysyisimme kauppalistan puhelimitse. Mutta rahat, kassit ja ruuan purku kaappeihin, puhumattakaan visiitin sosiaalisesta merkityksestä.
Kaikki torstaihin kuuluvat asiat ovat tärkeitä, välttämättömiä ja omalla tavallaan ihan mukaviakin.
Mutta koko päivässä ei oikeastaan ole yhden yhtä todellista hetkeä, jota voisin hallinnoida ihan itse.
Ei ihme että välillä on vähän kireä olo.
liikaa kivuuksia
Voiko ihminen puuskistua liikaa?
Ensin olin pari viikkoa ihan lamaantunut, sitten päätin puuskautua.
Kyllä voi mennä liiallisuuksiin sekin.
Eilen oli ihan tavallinen maanantai.
Tulin kotiin.
Tein ruokaa.
Kudoin kaksi kerrosta.
Treenasin teinin kanssa kokeeseen. kyllä alkaa hiljalleen kyllästyttää tämä jatkuva koulunkäynti.
Etsin uimakamat.
Pyöräilin uimaan.
Uin.
Kävin saunassa.
Pyöräilin kauppakeskukseen.
Kävin kaupassa. (neljälläkympillä parin päivän sapuskat, jogurtti kyllä unohtui)
Kävin apteekissa. (heijastinteippi unohtui)
Jätin käymättä urheiluliikkeessä (heijastinliivit ja valot pariin valottomaan fillariin jäivät ostamatta)
Tulin kotiin.
Lykin ostokset kaappeihin kiireellä.
Lähdin siskon ja äidin ja koiran ja teinin kanssa kävelylle pururadalle.
Tulin taas kotiin.
Tuli kiire, koska halusin vielä ehtiä tehdä kaikkea kivaa: kutoa, lukea työjuttukirjaa, syödä iltapalaa, lukea iltarentoutumiskirjaa.
Olin ihan hengästynyt kaikesta tekemättömästä kivuudesta.
Ihmettelin että missä välissä ehdin tehdä sen kaiken kun olen hereillä enää tunnin.
Kissa oireili, yritin jahdata ja lääkitä sitä.
Sain hepulin koska se paksu kissa juoksee nopeammin kuin minä, vaikka olin ryntövalmiina.
Tein kaikki pakolliset iltahommat, kissojen ruokinnasta henkilökohtaiseen rasvailuun.
Sitten fläpä muistutti, että pitää lukea vielä sekin pätkä, jota luemme yhdessä Lehtorin kanssa lokakuun lukuhaasteena ja se kehveli oli jo ehtinyt lukea omansa.
Luin työjuttukirjaa, söin iltapalaa, luin lokakuun lukuhaastetta, kudoin kaksi kerrosta, luin omaa kivaa kirjaa, koska olin niin kiltisti lukenut kaikkea muuta.
Olin lopulta ihan ylirasittunut kaikesta kivasta.
Olen aivan tasapainoton.
Ei mitään välitilaa totaalisen kooman ja hamsterimaisen yliaktiivisuuden välillä.
Jotain holttia pitäisi ihmisen elämässä kyllä olla.
Kivuuksienkin kanssa.
Ensin olin pari viikkoa ihan lamaantunut, sitten päätin puuskautua.
Kyllä voi mennä liiallisuuksiin sekin.
kuvituskuva pöljästä kissasta |
Eilen oli ihan tavallinen maanantai.
Tulin kotiin.
Tein ruokaa.
Kudoin kaksi kerrosta.
Treenasin teinin kanssa kokeeseen. kyllä alkaa hiljalleen kyllästyttää tämä jatkuva koulunkäynti.
Etsin uimakamat.
Pyöräilin uimaan.
Uin.
Kävin saunassa.
Pyöräilin kauppakeskukseen.
Kävin kaupassa. (neljälläkympillä parin päivän sapuskat, jogurtti kyllä unohtui)
Kävin apteekissa. (heijastinteippi unohtui)
Jätin käymättä urheiluliikkeessä (heijastinliivit ja valot pariin valottomaan fillariin jäivät ostamatta)
Tulin kotiin.
Lykin ostokset kaappeihin kiireellä.
Lähdin siskon ja äidin ja koiran ja teinin kanssa kävelylle pururadalle.
Tulin taas kotiin.
Tuli kiire, koska halusin vielä ehtiä tehdä kaikkea kivaa: kutoa, lukea työjuttukirjaa, syödä iltapalaa, lukea iltarentoutumiskirjaa.
Olin ihan hengästynyt kaikesta tekemättömästä kivuudesta.
Ihmettelin että missä välissä ehdin tehdä sen kaiken kun olen hereillä enää tunnin.
Kissa oireili, yritin jahdata ja lääkitä sitä.
Sain hepulin koska se paksu kissa juoksee nopeammin kuin minä, vaikka olin ryntövalmiina.
Tein kaikki pakolliset iltahommat, kissojen ruokinnasta henkilökohtaiseen rasvailuun.
Sitten fläpä muistutti, että pitää lukea vielä sekin pätkä, jota luemme yhdessä Lehtorin kanssa lokakuun lukuhaasteena ja se kehveli oli jo ehtinyt lukea omansa.
Luin työjuttukirjaa, söin iltapalaa, luin lokakuun lukuhaastetta, kudoin kaksi kerrosta, luin omaa kivaa kirjaa, koska olin niin kiltisti lukenut kaikkea muuta.
Olin lopulta ihan ylirasittunut kaikesta kivasta.
Olen aivan tasapainoton.
Ei mitään välitilaa totaalisen kooman ja hamsterimaisen yliaktiivisuuden välillä.
Jotain holttia pitäisi ihmisen elämässä kyllä olla.
Kivuuksienkin kanssa.
lokakuu alkoi
Parasta viikonlopussa on yleensä perjantai: kaikki mukava ja rento on edessä.
Karkasin töistä vähän aikaisemmin kotiin ja päätin saada puuskauksen.
Tuli kokonainen puuskausten viikonloppu.
Tein kaiken semmoisen, mitä olin suunnitellut.
Siistin pari tasoa.
Pakottauduin sauvomaan pariin kertaan.
Kävin kampaajalla. Teinit sanoivat että sä näytät ihan tutulta äidiltä.
Pesaisin pari ikkunaa. (sunnuntaina; hyi minua!)
Surahutin pari verhoa: koska edelleenkin kannatan vakaasti lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee -mentaliteettia, kaivoin kellarin uumenista yhden vanhan verhon, pilhoin sen kahtia ja surrautin kaksi uutta.
Luin pari kirjaa.
Maistelin pari lasia viiniä.
Pohdimme parisuhdetta.
Mietin, olisiko kiva taas ruveta käymään uimassa.
Olisi kai.
Suunnittelin aamu-uintia.
Tulin järkiini, jos ei kumminkaan, ei ainakaan aamuisin.
*
Loppuviikosta kirjamessuille.
*
Syyskuisia tilastoja ja muuta:
Pyöräilykuntien kilometrikisa päättyi. Olin piensarjan 1454:s ja fillaroin kilometrikisan (1.5-22.9.) puitteissa 1909,5 km.
Olisi tullut 2000 täyteen, ellen olisi hurvitellut viikkoa Korfulla.
No toisaalta, olen aloittanut fillaroinnin jo maaliskuulla ja jatkan edelleen, eli todellisia kilometrejä on huomattavasti enempi.
Viiltäviä kirjasuosituksia syyskuulta: syyskuu oli nihkeä lukukuukausi. Aloitin kamalan monta kirjaa, enkä tahtonut millään saada mitään luettua.
Parhaillaan on meneillään vaelluskirjakausi.
Koko vuoden luetut
101. Laura Lehtola: Takapenkki. Työvoimavirkalija Tuula, lukiolainen raskaanaoleva Elina ja syrjäytynyt Aleksi päätyvät samaan autoon. Alussa surumielinen, lopussa hyreksyttävä kertomus kolmesta ihmisestä joiden tiet risteävät. Ja mummista, ei pidä unohtaa mummia. E-kirja.
100. Janne ja Valeriina Silas: Uusi perhecamino. Kävellen yli 600 kilometriä Portugalissa ja Espanjassa. Kaksi alta kouluikäistä lasta, rattaat, opaskoira ja vanhemmat paarustavat Camino Portuguésea pitkin Santiago de Compostelaa. Rakkoja ja rokkoja, singahtelevaiset lapset ja täsmällinen koira. Tällä vaellusporukalla on asenne kohdillaan, vuorovedolla kirjoitettu päiväkirja on kodikasta luettavaa.
99. Kia Walli: Avokadopastaa. Peitot pöllyävät vauhdikkaassa sinkkutarinassa.
98. Tapani Tukiainen: Pedron tähti. Kummallinen, hajanainen ja unenomainen pyhiinvaelluskertomus Canterburystä Roomaan. En saanut vaelluksesta enkä kirjoittajasta otetta, enkä liiemmin kirjasta edes pitänyt.
97. Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. Vinkeä uuden ajan kartanoromaani, jolle seurannee jatkoa. Hauska, vähän absurdi maailma ja Lehtismäiset henkilöt.
96. Liisa Seppänen: Sadetta ja siunauksia. Pyhiinvaellus Walesissa. Mukavan pohdiskeleva matkakirja vaelluksesta walesilaisten pyhimysten jalanjälijssä. Riittävän omakohtainen ollakseen koskettava, riittävän yleinen ollakseen kiinnostava. Lempeä, lämmin ja täynnä ihania kohtaamisia.
95. Tuija Lehtinen: Viesti menneisyydestä. Hömpän kuningatar (ja tämä on kehu!) sekä nuorisokirjailijoiden aateliin kuuluvan Lehtisen uusi aluevaltaus dekkarimaailmassa. Ei ihan minun juttuni, mutta sujuvaa tekstiä kumminkin.
94. Anniina Jakonen, Anna Lehtinen: Rakkaus on väkevämpi. Kirjasuosituksen kautta, luulin lainanneeni parisuhdekirjan, huomasin lukevani kirjaa avioeroista ja -kriiseistä erittäin vahvalla kristillisellä twistillä. Välillä vastauksia kriiseihin haettiin niin monen mutkan kautta Raamatusta, että en oikein pysynyt kärryillä, enkä muutenkaan tunnistanut omakseni tätä kristillistä viiteryhmää; oma pragmaattisen luterilainen liberaalikristillinen näkemykseni ei kohdannut esim. kirjoittajien esiintuomaa seurakuntayhteydestä erottamista aviokriisin aikana. Jäin pohtimaan, minkä herätysliikkeen jäseniä kirjoittajan mahtavat olla. Epäilemättä lohdullinen ja lohduttava kirjanen, jos tämän maailmankuvan jakaa ja kriisiä elää.
93. Anja Rusinen: Mahdollista kun uskaltaa. Junalla Siperian ja Mongolian läpi Kiinaan. Aivan ihana matkakertomus eläkeläispariskunnan reppureissusta pariksi kuukaudeksi Kiinaan: junalla halki Siperian, Kiinan muurille lausumaan rakkausrunoja ja uimaan Keltaiseen mereen. Todellinen hyvänmielen e-kirja, ja erittäin laadukas omakustanne.
92. Rina-Mae Acosta - Michele Hutchison: Maailman onnellisimmat lapset - kasvatus hollantilaisittain. Hollantiin avioituneiden yhdysvaltalaisen ja brittiläisen kirjoittajien kuvaus hollantilaisesta (pohjoismaisesta) lastenkasvatuksesta. Miksi hollantilaiset lapset ovat niin onnellisia ja vanhemmat niin huolettomia - toisin kuin angloamerikkalaisissa maissa? Haluan muuttaa Hollantiin ja ruveta kasvattamaan lapsia: ole vähemmän ahdistunut ja enemmän pitkä ja ulkoilmahenkinen pyöräilijä. Mukava kirja!
91. Reeta Paakkinen: Kotona Turkissa. Turkkilaistuneen toimittajan näkökulmia, muisteluksia, tuokiokuvia, tietoiskuja elämästä Turkissa. Sujuva, leppoisa muistelus. E-kirja.
Karkasin töistä vähän aikaisemmin kotiin ja päätin saada puuskauksen.
Tuli kokonainen puuskausten viikonloppu.
Tein kaiken semmoisen, mitä olin suunnitellut.
Siistin pari tasoa.
Pakottauduin sauvomaan pariin kertaan.
Kävin kampaajalla. Teinit sanoivat että sä näytät ihan tutulta äidiltä.
Surahutin pari verhoa: koska edelleenkin kannatan vakaasti lahjattomat harjoittelee, amatöörit venyttelee -mentaliteettia, kaivoin kellarin uumenista yhden vanhan verhon, pilhoin sen kahtia ja surrautin kaksi uutta.
Maistelin pari lasia viiniä.
Pohdimme parisuhdetta.
Mietin, olisiko kiva taas ruveta käymään uimassa.
Olisi kai.
Suunnittelin aamu-uintia.
Tulin järkiini, jos ei kumminkaan, ei ainakaan aamuisin.
*
Loppuviikosta kirjamessuille.
*
Syyskuisia tilastoja ja muuta:
Pyöräilykuntien kilometrikisa päättyi. Olin piensarjan 1454:s ja fillaroin kilometrikisan (1.5-22.9.) puitteissa 1909,5 km.
Olisi tullut 2000 täyteen, ellen olisi hurvitellut viikkoa Korfulla.
No toisaalta, olen aloittanut fillaroinnin jo maaliskuulla ja jatkan edelleen, eli todellisia kilometrejä on huomattavasti enempi.
Viiltäviä kirjasuosituksia syyskuulta: syyskuu oli nihkeä lukukuukausi. Aloitin kamalan monta kirjaa, enkä tahtonut millään saada mitään luettua.
Parhaillaan on meneillään vaelluskirjakausi.
Koko vuoden luetut
101. Laura Lehtola: Takapenkki. Työvoimavirkalija Tuula, lukiolainen raskaanaoleva Elina ja syrjäytynyt Aleksi päätyvät samaan autoon. Alussa surumielinen, lopussa hyreksyttävä kertomus kolmesta ihmisestä joiden tiet risteävät. Ja mummista, ei pidä unohtaa mummia. E-kirja.
100. Janne ja Valeriina Silas: Uusi perhecamino. Kävellen yli 600 kilometriä Portugalissa ja Espanjassa. Kaksi alta kouluikäistä lasta, rattaat, opaskoira ja vanhemmat paarustavat Camino Portuguésea pitkin Santiago de Compostelaa. Rakkoja ja rokkoja, singahtelevaiset lapset ja täsmällinen koira. Tällä vaellusporukalla on asenne kohdillaan, vuorovedolla kirjoitettu päiväkirja on kodikasta luettavaa.
99. Kia Walli: Avokadopastaa. Peitot pöllyävät vauhdikkaassa sinkkutarinassa.
98. Tapani Tukiainen: Pedron tähti. Kummallinen, hajanainen ja unenomainen pyhiinvaelluskertomus Canterburystä Roomaan. En saanut vaelluksesta enkä kirjoittajasta otetta, enkä liiemmin kirjasta edes pitänyt.
97. Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano. Vinkeä uuden ajan kartanoromaani, jolle seurannee jatkoa. Hauska, vähän absurdi maailma ja Lehtismäiset henkilöt.
96. Liisa Seppänen: Sadetta ja siunauksia. Pyhiinvaellus Walesissa. Mukavan pohdiskeleva matkakirja vaelluksesta walesilaisten pyhimysten jalanjälijssä. Riittävän omakohtainen ollakseen koskettava, riittävän yleinen ollakseen kiinnostava. Lempeä, lämmin ja täynnä ihania kohtaamisia.
95. Tuija Lehtinen: Viesti menneisyydestä. Hömpän kuningatar (ja tämä on kehu!) sekä nuorisokirjailijoiden aateliin kuuluvan Lehtisen uusi aluevaltaus dekkarimaailmassa. Ei ihan minun juttuni, mutta sujuvaa tekstiä kumminkin.
94. Anniina Jakonen, Anna Lehtinen: Rakkaus on väkevämpi. Kirjasuosituksen kautta, luulin lainanneeni parisuhdekirjan, huomasin lukevani kirjaa avioeroista ja -kriiseistä erittäin vahvalla kristillisellä twistillä. Välillä vastauksia kriiseihin haettiin niin monen mutkan kautta Raamatusta, että en oikein pysynyt kärryillä, enkä muutenkaan tunnistanut omakseni tätä kristillistä viiteryhmää; oma pragmaattisen luterilainen liberaalikristillinen näkemykseni ei kohdannut esim. kirjoittajien esiintuomaa seurakuntayhteydestä erottamista aviokriisin aikana. Jäin pohtimaan, minkä herätysliikkeen jäseniä kirjoittajan mahtavat olla. Epäilemättä lohdullinen ja lohduttava kirjanen, jos tämän maailmankuvan jakaa ja kriisiä elää.
93. Anja Rusinen: Mahdollista kun uskaltaa. Junalla Siperian ja Mongolian läpi Kiinaan. Aivan ihana matkakertomus eläkeläispariskunnan reppureissusta pariksi kuukaudeksi Kiinaan: junalla halki Siperian, Kiinan muurille lausumaan rakkausrunoja ja uimaan Keltaiseen mereen. Todellinen hyvänmielen e-kirja, ja erittäin laadukas omakustanne.
92. Rina-Mae Acosta - Michele Hutchison: Maailman onnellisimmat lapset - kasvatus hollantilaisittain. Hollantiin avioituneiden yhdysvaltalaisen ja brittiläisen kirjoittajien kuvaus hollantilaisesta (pohjoismaisesta) lastenkasvatuksesta. Miksi hollantilaiset lapset ovat niin onnellisia ja vanhemmat niin huolettomia - toisin kuin angloamerikkalaisissa maissa? Haluan muuttaa Hollantiin ja ruveta kasvattamaan lapsia: ole vähemmän ahdistunut ja enemmän pitkä ja ulkoilmahenkinen pyöräilijä. Mukava kirja!
91. Reeta Paakkinen: Kotona Turkissa. Turkkilaistuneen toimittajan näkökulmia, muisteluksia, tuokiokuvia, tietoiskuja elämästä Turkissa. Sujuva, leppoisa muistelus. E-kirja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)