Toukokuun luetut

Poikkeusolot jatkuivat, samoin kevyemmän lukemisen tarve: luin vuoronperään tuttua chicklitiä ja dekkareita. Äänikirjat alkavat tuntua mukavalta tavalta viettää aikaa. Tähän asti olen vastustellut äänikirjamultitaskaamista, mutta toukokuussa aloin käydä kävelyllä saadakseni olla rauhassa ja kuunnella hetken - minä! Vaikka tähän asti olen ollut sitä mieltä, että linnunlaulu riittää taustamusiikiksi. Äänikirja pitää levottomana vaeltelevat ajatukset terveellisesti järjestyksessä ja moninkertaistaa omaan tilaan vajoamisen tunnun. 

Kuudestatoista kuluttamastani kirjasta viisi oli äänikirjoja!

Näyttäisi siltä, että pumpulinpehmeän hötön kulutttaminen jatkuu edelleen.  

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä. Minulla on sellainen mielikuva, että olisin lukenut suurimman osan Veera Vaahteran (Pauliina Vanhatalo) kirjoista. Nyt on meneillään äänikirjakierros, ja kyllä ovat loistavaa kuunneltavaa. Tämän tarinan päähenkilö on superintrovertti kirjaston vahtimestari Lotta, joka ylikuormittuneessa tilassa istuu vahtimestarikopin pöydän alla lukemassa. Lotta joutuu onnettomuuteen ja kuukaudeksi kipsiin - ja jos se vielä ei riitä, on asunnossakin vesivahinko. Tämä tönäisee Lotan elämässä liikkeelle myllerryksen uusia ihmisiä, poikaystäviä, tapaamisia - ja voi hyvänenaikasentään - pakottaa muuttamaan lukutottumuksia. "työpaikka jossa minulle maksettaisiin kirjojen lukemisesta ja pasianssin pelaamisesta", sellainen on minunkin haaveissani. Lotta on äärettömän samaistuttava hahmo, vaikka omassa elämässäni sutviudun vähän paremmin ylikuormasta ja sosiaalisesta elämästä. Erittäin kuunneltava, hyväntuulinen äänikirja.

Marian Keyes: Lucy menee naimisiin. Lucy kavereineen käy ennustajalla, joka povaa että Lucy menee aivan lähitulevaisuudessa naimisiin. Olin aivan unohtanut kuinka raivostuttava päähenkilö tässä kirjassa on, häilyvä, epävarma, rasittava. Kimppakämpässä kavereidensa kanssa elelevä Lucy rakastuu kerran toisensa jälkeen toivottomiin retkuihin, käyttäytyy inhottavasti melkein kaikkia muita ihmisiä kohtaan ja kuvittelee löytävänsä rakkautta rahoittamalla retkuja poikaystäviään. Tajusin että olen aivan syystä pistänyt kirjan kiertoon kotikirjastostani. Se palaa luultavasti antikkaan melko pian. Keyesillä on parempiakin tarinoita.

 David Casarett: Kuolema Kukko-Onnen majatalossa. Lystikäs Thaimaahan sijoittuva, amerikkalaisen lääkärin kirjoittama dekkari, pääosassa sairaalan eetikko Ladarat. Hän setvittelee salaperäistä kiinalaismiehen kuolemaa, tukee amerikkalaista perhettä onnettomuuden hetkellä, yrittää pitää työnsä kasassa suuren kuninkaallisen sairaalatarkastuksen alla ja huristelee ympäri kaupunkia Kuplavolkkarillaan, ruokakojulta toiselle. Metka kulttuurimatka, eikä liian pelottava tarina.

Mari Frisk: Neliöjuuri. Neljääkymppiä lähestyvät identtiset kaksoset Kati ja Sonja potevat vauvakuumetta ja päättävät perustaa apilaperheen. Perheenperustamistarinan rinnalla kulkee kaksosten kuolleen isän arvoitus ja tyhjästä ilmestyvä salaperäinen sukulaismies kauniissa huvilassaan. Kirjan alkupuoli on hauska ja ideatasolla tarina on kaikkiaan herkullisen räväkkä, mutta jotenkin kokonaisuus hajoaa käsiin ja loppuu kesken (onko kyseessä vasta joku trilogian ensimmäinen osa?) Olen varmasti osin väärää kohderyhmääkin: liian vanha, liian ei-perheenperustavainen, liian ei-hesalainen; satiirinen kritiikki ei kaikilta osin huvita, vaikka sen tunnistankin. Odotin kirjalta esittelyn ja takakannen perusteella paljon enemmän.

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä. Kolmeakymppiä lähestyvä Emmi on ikuinen opiskelija: gradu on vaiheessa, taiteelliset poikaystävät aiheuttavat päänvaivaa, soluasunto, alituinen rahapula ja ihastus laitoksen opettajaan täydentävät ikuisen opiskelijan identiteetin. Emma päättää valmistua, graduprojekti saa taustatukea entiseltä kämppikseltä. Työntäyteinen gradukesä laittaa Emman pohtimaan elämänsä suuntaa, ottamaan askeleita kohti itsensä tuntemista ja arvostamista. Hyväntuulinen kasvutarina, johon humanistin on helppo samastua, vaikka elämäntilanne onkin eri. "Valtio pitää huolen kaikista, meistä humanisteistakin" <3! Päiväkävelyideni hymyilyttävän hyväntuulinen äänikirja.

 Sophie Kinsella: Christmas Shopaholic. Ennen kirjastosulkua tekemäni varaukset tipahtelevat yksi kerrallaan luettavaksi. Himoshoppaaja-sarja ja Kinsellan tuotanto ylipäätään on mitä parhainta lohtulukemista: kuin levy lempisuklaata - tiedät täsmälleen mitä saat, ja tulet luultavasti hyvälle mielelle. Jouluaikaa ja joulutaikaa, pakollinen ystäväsekoilu ja harmitusta aiheuttava ihminen menneisyydestä, paljon organisoimista, yksi suuren vääryyden oikaisu, hirvittävä määrä ostoksia ja lempeää myötähäpeää - ja hyvä joulumieli lopussa. Levy lempisuklaata - makeaa, hyväntuulista, lohdullista. Alkuperäiskielellä.

Sari Luhtanen: Tuulin viemää. Hauska kertomus jokseenkin impulsiivisesta meteorologista Tuulista, joka päättää mennä naimisiin. Mies vain puuttuu. Tuuli on nimensä mukainen puhuri, aiheuttaa enemmän kaaosta kuin mitään järkevää ja tekee elämässään suuria muutoksia hetken mielijohteesta. Hauska äänikirja.

Colin Butcher: Molly ja minä. Kuinka miehestä ja hänen koirastaan tuli lyömätön etsiväkaksikko. Molly on hajukoirakoulutuksen saanut cockerspanieli, joka vainuaa karanneita tai kadonneita kissoja isäntänsä, entisen poliisin, nykyisen lemmikkietsivän kanssa. Sympaattinen tarina uralleen antautuneesta koirakosta. Minut yllätti se, kuinka paljon Britanniassa tapahtuu lemmikkivarkauksia. Ensimmäinen kirjastojen sulun jälkeen hakemani uutuuslaina. 

 

Donna Leon: Nuoruuden lähde. Lempeä tarina teini-iässä kanavaan uponneesta Manuelasta, jonkä onnettomuuteen liittyviä epäselvyyksiä komisario Brunetti yrittää selvittää. Inhimillinen ja hiukan epäuskottava Brunetti-tarina. E-kirja. 

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua. Olen tykännyt McFarlanen kirjoista valtavasti, mutta äänikirjana tämä jo ennestään tuttu tarina ei toiminut lainkaan niin hyvin kuin kirjana. Georgina saa potkut, jättää poikaystävänsä ja ajautuu kurimukseen, jossa joutuu kohtaamaan teinivuosien rakastettunsa sekä teinivuosien tapahtumat. Äänikirjana vähän ilmeetön peruschicklit, kun taas kirjana aivan toimiva, lähes helmi. Kyllä vaikuttaa käyttötapa, kaikki kirjat eivät toimi kaikissa kanavissa. Äänikirja.

 Donna Leon: Kultamuna. Kiehtova tarina kuolleesta miehestä jota ei ole olemassakaan. Miehen olemassaolosta ei näennäisen vahingossa tapahtuneen kuoleman jäljiltä löydy minkäänlaisia todisteita: ei syntymätodistusta, ei jälkeä koulunkäynnistä, ei ylipäätään mitään tietoa siitä, että hän on edes syntynyt. Kypsä, hyvä Brunetti-tarina, joka kiertyy kielen ja ahneuden ympärille. 

Sari Luhtanen: Tähtirooli. Vähän naiivi, hitusen pakkomielteinen ja itsekeskeinen psykologi Aura esiintyy ensin tosi-tv-sarjassa ja kipuilee menestyksen jäljiltä parisuhteessaan, äitisuhteessaan, sisarussuhteessaan ja oikeastaan koko elämässään - psykologi, jonka oma kuuppa on vähän sekaisin. Hyvä lukija kuljetti äänikirjan tarinaa mukavasti eteenpäin, loppuratkaisuun, joka ei ollut aivan tyypillinen chicklitille. Huoletonta hengähdysaikaa arkeen. Äänikirja.

Donna Leon: Seitsemän syntiä. Iäkäs ja vastenmielinen rouva löytyy murhattuna, murhasta epäillään hänen romanialaista kotiapuaan. Brunetti alkaa tutkia murhaa uudesta näkökulmasta. Niitä Brunetteja, joissa mielestäni ovat koordinaatit kohdillaan, riittävästi ruokaa ja juomaa, riittävästi Venetsiaa ja jotenkin mukavan kypsät mutta ei vielä tylsäksi käyneet hahmot. 

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Hurjaan turbulenssiin joutuneessa lentokoneessa Emma tunnustaa vahingossa vieressään istuvalle tuntemattomalle matkustajalle kaikki salaisuutensa. Yleensä pidän Kinsellan vähän avuttomista ja myötähäpeää herättävistä sankareista, mutta tämä tarina on minusta jo melkein liian vaivaannuttava. Korona-ajan hankinta antikasta, leppoisaa iltalukemista kuitenkin.

 Donna Leon: Haurasta lasia. Muranon lasitehtaille sijoittuva ympäristörikos; Venetsia ja Brunetti. Mukavan joutilasta luettavaa vapaapäivälle. 

Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille. Kotikirjahyllystäni puuttunut Keyes, jota aloin yhtäkkiä ja ilman mitään kunnon syytä kaivata kesken poikkeusarjen. Tein pyöräretken läheiseen antikkaan, ja onneksi tämä oli siellä hyllyssä, kohtuulliseen hintaan. Irlantiin, naistenlehden toimitukseen sijoittuva tarina, jonka halusin itse asiassa lukea yhden ainoan satunnaisen lauseen takia. Tulin kuitenkin hyvälle mielelle tarinan raivotarmaisista sivuhenkilöistä (päätoimittaja + avustajansa). Keyesin tarinoissa on usein mukana myös vakavampi puolensa - tässä tarinassa sivutaan masennusta. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Koko vuoden luetut

Lakkiaisjuhlan järjestelyä poikkeuskeväänä

Koko poikkeuskevään ajan mediassa on tasaiseen tahtiin surtu poisjääviä juhlia: häitä, hautajaisia, valmistujaisia.

Se oli ensireaktio meilläkin: lakkijuhlia ei järjestetä.

Päätimme tietoisesti unohtaa sen, että meillä on varattuna mukava tila.

Päätimme tietoisesti unohtaa kaikki hauskat juhlasuunnitelmat, keskityimme vain poikkeusarkeen.

Päätimme että juodaan ehkä kahvit perheen kesken ja vietetään isot juhlat sitten joskus, elokuulla, jonne kaupunki on alustavasti lakituspäivän suunnitellut.

Kun sitten tulospäivän lähestyessä alettiin mediassa puhua myös rajoitusten lieventämisestä, nousivat juhlat uudestaan agendalle.

Ja mehän juhlimme.

Suomalaisella sisulla, grr.

Me juhlimme omalla tavallamme kaikkia näitä kevään urheita abiturientteja, jotka ovat venyneet, sinnitelleet ja eläneet tätä outoa arkea.

Lakkiaiset jo lähtökohtaisesti kuuluvat juhliin joihin pistäydytään - ei jäädä. 

Vaivaa suunnittelu vaatii, mutta onneksi emme missään vaiheessa peruneet jo ennen joulua tehtyä tilavarausta. 

Nyt meillä oli heti tiedossamme puitteet, joissa juhla voidaan järjestää.

Meillä on väljä sisätila jota ympäröi ulkotila ja pienen kävelymatkan päässä kuvauksellinen puisto.

Sisätilan suhteen tilantarjoaja on ehdoton: enintään kymmenen henkilöä kerrallaan.

Koordinaatit koronalakkiaisiin

1. ulkotila - ja toivottavasti riittävän kaunis sää

2. kutsuvieraslistan rajaaminen. 
Teimme heti suunnitteluvaiheessa vierasnippuja. Nämä ja nuo, tämä ja tuo.

Kutsuimme keskeisimmät ihmiset pitkältä alkuperäislistaltamme, jätimme kutsumatta kavereita ja serkunkumminkaimoja, entiset opettajat saivat hekin luvan pysyä poissa.

3. kutsu

"Gaudeamus! Tervetuloa viettämään kanssamme Isosiskon lakkiaisia XX nuortentilaan. Käytettävissämme on väljä kerhohuone ja ulkotilaa ympäristössä. 
Kokoontumisrajoitusten vuoksi aikataulutamme juhlamme ilmoittautuneiden seurueiden mukaan. Kerro montako osallistujaa on tulossa, saat meiltä vierailuajankohdan.
Tule vain terveenä ja varaudu muutoksiin nopeallakin aikataululla.
Kukkien sijaan tuo mukanasi paperille kirjoitettu muisto sinusta ja Isosiskosta. Mikäli et pääse paikalle juhlaan, voit toimittaa muistosi sähköisessä muodossa. Printtaamme sen osaksi muistojen kukkakimppua."

4. tarjoilut
Mennään vähän helpommalla. Pyritään pois kaikesta näpelöitävästä tarjottavasta. Tehdään karkki- ja sipsikippoja seuruekohtaisesti, paistetaan pasteijoita tarpeen mukaan ja leikataan kakut valmiiksi.

Unohdetaan hetkeksi kauniit astiat ja käytetään kertakäyttövälineitä niin paljon kuin mahdollista - ei huolta siitä, onko astiat tiskattu riittävän kuumassa ja riittävän huolella.

Talon puolesta tarjolla myös käsidesiä

5. aikatauluttaminen

Seurueille varataan kullekin oma aikaikkunansa. Isovanhemmat kutsutaan ensin - niin olisi tehty joka tapauksessa. Koko perhe on paikalla isovanhempien vierailujen ajan, sen jälkeen Isoveli ja Pikkusisko ovat vapaita poistumaan: saadaan tarvittaessa tilaa vähän useammalle vieraalle. 

Hitaammille seurueille varataan pidempi vierailuaika, dynaamisille seurueille lyhyempi: lakkiaiset kun kuitenkin ovat juhla joissa vain pistäydytään.

6. toteutus

...nähtäväksi jää...

Koulu on luvannut lähettää parinkymmenen minuutin lakitusjuhlan ihmeellisessä intterwebissä, mutta sen jätämme luultavasti suosiolla väliin, siten saamme aikatauluumme melkein tunnin mittaisen aikaikkunan lisää. 

Entä ne syksyn yhteisjuhlat?

Tällä tiedolla nuori on poissa kaupungista, ja useimmat kaverinsa myös. Jätämme siis väliin.

Ehkä selviämme ilman Gaudeamusta ja ylioppilaaksijulistamista.

Asunsa nuori osti jo pari vuotta sitten leirikoulusta Ateenasta, ja ihme! Se oli edelleen sopiva.

Tarvittiin vain kengät ja lakki. 

Lakista meinasi tulla kriizi, kun lähikauppa oli lopettanut lakkien myynnin tyystin. Piti lähteä ihan keskustaan asti.

Vinkkejä: Edelliset lakkijuhlat

kimppu väkkäröitä koristeeksi

Sekalaisia kriizejä keskiviikon ratoksi

1. wilma-kriizi.

Kesäkuun alusta olen wilmavapaa.

fläpän etusivun tärkeät

Siinä on kuulkaa pienelle ihmiselle kriiziä kerrakseen.

Viimeiset ainakin viisitoista vuotta olen pomppinut wilman oikkujen tahdissa, ja sitten se noin vain loppuu.

Abitura katoaa olemassaoloni kentästä tyystin.

Ja peruskoulunsa päättävä ainakin väliaikaisesti.

Kun olen jo radikaalisti vähentänyt naamakirjassa hengailua ja muutenkin olen aika vaisu somessa, niin olenko kohta enää lainkaan olemassa?

Pitääkö mennä tiktakkiin tai tsäptsäppiin?

Wilmasta puheenollen, nuorimmaisen alakouluope oli sitä mieltä että wilma on ihan liian työläs käyttää kun on kaksikymmentä oppilasta. Yläkouluopeillla on oppilaita päivän mittaan varmaan kolmin-nelinkertaisesti ainakin ja ihan hyvin ennättivät kirjoittaa että osta luistimet huomiseksi ja olipa kiva kun lapsenne oli hereillä tänään.

Nyt en sitten tiedä huuta häivää luistinten ostamisesta enkä siitä ovatko opiskelijat hereillä ensinkään.

2. sipaisukriizi

Minua ärsyttää ihan älyttömästi sipaiseminen.

Että sipaistaan leivälle voita ja huulille punaa.

En sipaise.

Levitän.

3. pilkkomiskriizi

Onko ihan oikeasti semmoisia ihmisiä jotka pilkkovat kasviksia raikkaisiin rasioihin jääkaappiin ja sitten syödä rouskuttelevat niitä?

Mitä kaikkea voi pilkkoa?

Eivätkö ne nahistu tai ruskistu niinkuin omput tai nektariinit? Tai levitä jääkaappiin tunkkaa niinkuin paprikat? Miten paljon voi pilkkoa? Kauanko ne säilyvät? Muistaako niitä rouskutella?

Niin haluaisin olla semmoinen joka pilkkoo ja rouskuttelee. 

meidän viinilasit on liian hienot, mutta en saa hankituksi 
itselleni tavallisempaa lasia tavallisempiin iltoihin
siksi tavallinen, etiketin vastainen juomalasi

4. Ylioppilasjuhlavalmistelukriizi

Kun ne juhlat juhlitaan jossain muualla kuin meillä kotona niin pitääkö vaihtaa verhot?

Kuten kaikki hyvin muistamme - ainakin jos äiti muistuttaa siitä - silloin kun vietettiin minun lakkiaisiani, ommeltiin uudet verhot ja pestiin ikkunat. Tai ehkä toisinpäin.

Kilttinä ihmisenä tietysti edellisiin lakkiaisiin tein tein molemmat. Pesin ikkunat ja surauttelin verhot.

Mutta pitääkö nyt myös?

Äiti kyllä jo muistutti asiasta.

Heiluttelenko sitten siellä erissä juhlapaikassa kuvaa meidän kodin ikkunoista joihin on vaihdettu verhot ja huomaako joku jos on vanha kuva?

En muuten olisi kirjoittanut, mutta koska äiti sanoi minulle puhelimessa että silloin kun sulla oli lakkiaiset niin laitettiin uudet verhot ja minä sain naurukohtauksen ja lupasin että kirjoitan tästä, niin nyt sitten kirjoitan.

❤️

On kivaa että maailmassa on pysyviä asioita.

Ja äitejä myös.

Koska yritän olla hyväntuulisempi ja iloisempi kaikesta enkä vain kriiziytynyt niin tasapainon vuoksi kivuuksia:

1. huomenna on vapaapäivä

2. ?

3. ?

4. no on minulla yksi aika kiva kirja, jota voisin lukea

Ihan höttöä

Kuten niin moni muukin tässä kurjimuksen ajassa, olen minäkin leiponut normaalia tarmokkaammin.

Löysin yhden keittokirjan välistä Lehtorin mamman minulle kirjoittaman Puolpielasten ohjeen.

Minun sanastossani se on setsuuria.

No, leipaisin sitten setsuurit ja itseeni tyytyväisenä tarjoilin lämpimäisiä visiitille tulleelle poikaselle:

maista, mä leivoin setsuuria

Linkosuon setsuuri on höttöä, sanoi poika.

minä sanoin että aijjaa.

No, koska setsuurin leipominen on mukavan haasteellista puuhastelua, leipaisin sitä lisää. Ja tarjoilin seuraavana päivänä abituralle:

maista mun setsuuria

Linkosuon setsuuri on höttöä, sanoi abitura.

minä sanoin että aijjaa ja ihmettelin mielessäni vähän tätä nuorison yksituumaista suhtautumista asiaan, semminkin kun emme melko varmasti ole kyseistä tuotetta syöneet.

Tarjoilin leipää vielä teinillekin:

maista mun setsuuria

Linkosuon setsuuri on höttöä, sanoi teini.

minä sanoin että mitä hmmettiä, mitenniin on?

Amalia-täti on sitä mieltä, totesi teini.

Muutamaa päivää myöhemmin poikanen tuli taas kylään. Minä kysyin että mikä ihme tämä Linkosuon setsuuri oikein on. 

Poikanen alkoi nauraa.

Linkosuon setsuuri on höttöä sanoi poika kuin itsestäänselvyyden ja repesi nauramaan niin että lattia tärisi. 

Abitura tuli antamaan taustatukea: Parkkinen, Karhukirjeet, etkö sä nyt muista. Linkosuon setsuuri on höttöä.

Poikanen jatkoi: Kun ne menee siihen mielenosoitukseen ja Amalia-täti kierrättää sen kyltin että Linkosuon setsuuri on höttöä.

Minä olin että höh, kirjallinen viittaus ja minä en ymmärrä vitsiä.

Illalla teini makasi oikoisenaan huoneensa lattialla ja kuunteli Parkkisen Karhukirjeitä äänikirjana.

Linkosuon setsuuri on höttöä. 

Omalla korvalla kuulin minäkin.

*

Olimme yksi päivä metsässä kävelyllä ja löysin sen pirunpellon joka on pitkään askarruttanut mieltäni. Oli melkein niin iso kuin muistin.

Siellä lauantai-illan huumaansa vietti myös paikallinen nuoriso, rullalaudat kainalossa.

Mitenkään arvostelematta, mutta pirunpelto ei välttämättä ole se ensimmäinen paikka, jonne lähtisin skeittailemaan.

**

Niin ja gaudeamus! MMMCBB

Juhla-aatoksia

Teemme horjuvanhäilyviä suunnitelmia lakkiaisia varten.

Meillä on päivämäärä ja kokoontumisrajoitus.

Meillä on tila jossa on väljyyttä ja johon saa tuoda enintään kymmenen henkilöä.

Meillä on tilan ympärillä ulkotila ja väljyyttä.

Riskiryhmäläiset tavataan ulkona.

Teimme teinin kanssa - kohtaloa uhmaten, tulokset tulevat vasta ensi viikolla - alustavaa vieraslistaa.

Pystymme ihan helposti jakamaan vieraat neljän-viiden nippuihin.

Näen jo mielessäni kuinka logisteeraan läheisiä, yhdet tulee ja toiset menee.

Noudata kutsussa annettua ajankohtaa, ilmoita jos et tulekaan.

Kunhan tulokset tulevat, luomme juhlalle raamit.

Mutta juhlat vietetään.

Ainakin vielä tällä tiedolla.

Varaudumme pahimpaan.

Varaudumme parhaimpaan.

*

Jos voisin valita, en menisi töihin ikinä.

Olen ihan tyytyväinen tähän kotona nösväämiseen. Minulla riittää nösvättävää vaikka millä mitoin.

Mistä ihmeestä joku maksaisi minulle kohtalaisen summan rahaa ja silti voisin nösväillä kotosalla?

vappuviikonloppu - tikuttelusta asiaa

Anoppia suuresti järkyttänyt villi torkkupeittoni tuli valmiiksi.

Se on juuri niin villi ja venkuriainen kuin minun tekeleeni yleensäkin ovat.

Kutominen ei ollut kovin pahasta, mutta reunuksen virkkaaminen taisi jumittaa niskani.

Poikkeustilapeitto on aloitettu maaliskuun puolivälin paikkeilla, silloin joskus.

Kun peiton heilauttaa taiteellishuolettoman valumaefektisesti sohvan selkänojalle, eivät näy venkurat liikaa. 

Ja tulee melkein sisustuslehtimäinen olo. Tai asunnonmyynti-ilmoitus.

Paitsi niissä on nude pörheä peitto eikä mikään riemunkirjava jämälanka.

Katsokaa mitävain kuvia myytävistä asunnoista. 

Jos ei ole makkarissa tai olkkarissa valuvaa peittoa, niin ei mene kaupaksi.

Toinen myyntivaltti on oliiviöljypullo.

Se yleensä ei valu pitkin sohvakalustoa vaan on jämäkästi keittiön muutoin tyhjällä työtasolla.

Muistelimme kaikkia ihania matkoja Välimerelle.

Olisi ihana lilliä kesänlämmittämässä meressä, huolettomana ja onnellisena.

*

Huhtikuun kirjat

Luin vähemmän kuin voisi kuvitella.
Kuuntelin ihan kunnolla ensimmäisen äänikirjan - tajusin miten valtava merkitys on lukijalla! (sydän Leena Pöystille <3)

Luin vain kepeää ja tuttua tai puolituttua: fiksut tietokirjat, oivaltavat esikoisteokset ja kaikki sellainen joka olisi vaatinut erityistä ryhtymistä, jäi hyllyyn.
Täydellisesti tavoistani poiketen luin vain yhtä kirjaa kerrallaan. 
Enkä pysty suosittelemaan erityisesti yhtäkään lukemaani, koska olen vain lohtulukenut.

Aivan loppukuusta tein fillariretken antikkaan: toukokuun lohtulukemisto on turvattu.
Ehkä nyt uskaltaudun niihin fiksuihin, vakaviin ja oivaltaviin kirjastokirjoihinkin.

Enni Mustonen: Morsiuskesä. Mustosen ihana maalaisromantiikka toimii aina. Ja tämä on melkein aina e-kirjastossa vapaana, vaikka ei kuulukaan omiin Mustos-suosikkeihini. Mutta tulen tarmokkaaksi maalaisemännäksi aina kun luen Mustosen tuotantoa. Leppoisa välipala, kun alkoi pelottaa että lukeminen loppuu kesken. (ei lopu) E-kirja.

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista. Kauneushoitolan omistaja tavoittelee aikakauslehden Vuoden Spa -palkintoa, ihmettelee ikääntyvän naturisti-isänsä elämää ja kipuilee parisuhteessaan. Herttaista hattarahöttöä, jossa lopputapahtumat rullaavat vähän liian nopeasti. En pidä oikein siitä, että kirjaa rakennetaan melkein kolmesataa sivua ja kaikki käänteet lykätään viimeiseen viidennekseen. Luin koska kepeä lukeminen alkaa kirjastokasastani loppua ja kaipasin edelleen jotain siirappista arjen vastapainoksi.
 
Sophie Kinsella: Muistatko minut? Joskus ajat sitten lukemani tarina: huipputiukka pomo Lexi herää kolarin jäljiltä sairaalasta, muistissaan kolmen vuoden aukko. Hän on naimisissa, mutta täysin vieraan ihmisen kanssa, asuu hulppeassa asunnossa - mutta miten kaikki oikein on tapahtunut? Miten hänen tavallisen tytön elämänsä on muuttunut niin aikuismaiseksi, siloitelluksi ja kiiltokuvamaiseksi? Kinsellan hahmot ovat aina sympaattisen heikkoitsetuntoisia, tavallisia huteloita, jotenkin hyvin samaistuttavia. Sinänsä tarinat eivät ole mitenkään erityisen erityisiä, mutta kepeitä hyvänmielen kirjoja. Aluevaltaus äänikirjamaailmaan - kuuntelin kävellessä ja nautin! Erinomainen lukija (Leena Pöysti) ja letkeästi rullaava kepeä tarina tarjosivat luotettavan eskapismin hetken arkeen. Vaikka podin henkisiä tuskia siitä, että vaimensin linnunlaulun metsäpoluilla, nautin vielä enemmän siitä, että olin hetken täydellisen irti arjesta. Äänikirja.

 Donna Leon: Uskon asia. Välipalana visiitti kesäisen kuumaan Venetsiaan ja komisario Brunetin tutkimuksiin. Tukalaa kuumuutta hohkaavassa Venetsiassa Brunetti tutkii vaatimattoman oikeudenpalvelijan murhaa, ja sivujuonteena ennustaja-parantajaa, jonka pauloihin Vianellon lempitäti on joutunut. Leppeä viikonlopun välikirja: aloitin urakan katsottuani jakson verran Montalbanoa viinilasillisen tahdissa ja jatkoin seikkailuja Brunetin kanssa. Kotoisaa, rentouttavaa, ylellistä.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen. Ilman poikkeusarkea tämä kirja olisi päätynyt palautukseen: ei minua varten. Aloitin sitä ja totesin, että en pidä tyylistä, enkä sisällöstä, kirjoitustyyli ei kosketa, kirjan sisältö ja sekavasti pomppiva tarina vielä vähemmän. Olen ehkä liian vanha, liian konservatiivinen, liian jotain. Kun poikkeusarki jatkuu vain, eikä kirjastojen aukeamista ole näköpiirissäkään, päätin silkkaa sisukkuuttani antaa kirjalle mahdollisuuden ja lukea loppuun. En pitänyt siltikään. Liian pomppiva ja sirpaleinen, ihan liikaa seksiä, ihan liian minulle vieras maailma. Tulipa luettua -sarjaa. Kuulemma autofiktio. 

Lucy Dillon: Eksyneiden sydänten koti. Tuttu kirja vuosien takaa, tarina on tosin jo aika päiviä sitten unohtunut mielestäni. Kirjan sain siskolta lainaan. Sympaattinen tarina koirahoitolasta ja löytöeläintalosta, jonka Rachel pesänselvittäjänä saa edesmenneeltä tädiltään kontolleen. Alusta loppuun asti ennakoitava tarina, mutta niin sympaattiset hahmot ja koirat, että olisin toivonut kirjan jatkuvan ja jatkuvan. Sinänsä ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta lempeä hyvänmielen kirja.

Cheryl Strayed: Villi vaellus. Äitinsä kuolemasta ja parisuhteen päättymisestä kriisiytynyt Cheryl saa päähänsä lähteä vaeltamaan PCT-reitille muutamaksi kuukaudeksi. Kokemattoman kulkijan taidot kasvavat ja ahdistus lievenee matkaa tehdessä. Olen lukenut tämän omakaunokirjallisen (onko tämä autofiktiota?) tarinan muutamaan kertaan, ja jostain syystä se on huhuillut minulle koko kevään kovalla äänellä. Löysin e-kirjastosta ilman varausaikaa ja ajattelin että wow, lukaisenpa! Kirjoittajan ahdistus ja jotenkin kieroutunut suhde omaan elämäänsä oli melkein liikaa kestettäväksi tässä poikkeusarjessa. Olin pari viikkoa lukematta, ja sitten iski paniikki ennen laina-ajan loppumista. Mietin, miksi alitajuntani on vakuutellut minulle, että kannattaa lukea - tällä lukukerralla tarina ei puhutellut oikeastaan millään tasolla. Luin kuitenkin. E-kirja.

Marian Keyes: Tarinan toinen puoli. Keyes on kiehtova chicklit-kirjailija, jonka useimmissa tarinoissa on painavampaa, elämämpää elävää. Tämä kertomus oli unohtunut minulta kokonaan; siitä syystä se päätyi poikkeustilakirjastooni. Olin vähän pettynyt, muistelin nimittäin että kyseessä on aivan oivaa lohtukirjallisuutta. Kustannusmaailmaan sijoittuva kolmiodraama on hyväntuulinen ja herttainen, mutta kuten sanottua, samalla kirjailijalla on parempiakin tarinoita.

Lucy Dillon: Paritanssia. Olen lukenut tämän kirjan joskus vuosia-vuosia sitten. En muistanut tarinasta muuta, kuin että pidin tästä ja kirjailijan muista kirjoista. Nautin tanssin huumasta ja hyvistä hahmoista, siitä että hyvässä chicklitissä on aina myös jotain vähän painavampaa, elämämpää: tässä kirjassa hyvin perinteisesti parisuhde, toisen arvostaminen ja kunnioittaminen. Harmitti etten älynnyt ottaa muita saman kirjailijan kirjoja poikkeustilakirjastooni. Luin melkein yhden päivärupeaman aikana.

Andrea Camilleri: The Overnight Kidnapper. Kaikista pyhistä päätöksistäni huolimatta lainasin kuitenkin yhden Montalbano-dekkarin poikkeusajan lukemistoksi. Italiasta englantiin käännetyssä tarinassa oli ilmeisesti eri kääntäjä kuin aiemmin lukemissani: Catarella oli vieläkin työläämpää luettavaa. Tarinassa Vigatan maaseudulta löytyy yön yli kidnapattuja pankkineitejä, joita ei ole mitenkään vahingoitettu - mitä ihmettä tapahtuu? Ja onko liikemiehen katoamisen taustalla mafia? Montalbano-tarinat toimivat ehkä paremmin telkkarisarjana: maisemat ja miljööt, ruuat ja juomat eivät kirjoissa tule esiin oikeastaan millään tavalla. Jäin taas kerran pohtimaan sitä, minkä verran oikeastaan katoaa käännösten välissä, ja mikä on sellaista kulttuurista, jota en vain kertakaikkiaan tavoita - olipa sitten kyse telkkarisarjasta tai kirjasta. (Catarella??) Lue ihmeessä jos saat käsiisi, dekkareita on suomennettu muutama. Ihan mukavaa vaihtelua angloamerikkalaiseen genreen. Ja vielä mieluummin: vietä ihana joutilas ilta valkkarin, juuston ja Montalbano-telkkarisarjan parissa. Italialaisten poliisien etsivätyyli on kertakaikkisen originellia. 

Enni Mustonen: Kultarikko. Hotellinjohtajaksi opiskellut sveitsinsuomalainen Heidi hälytetään Lappiin ämminsä avuksi. Siinä ohessa Heidi päätyy auttamaan ämmin ystävän perhettä matkailubisneksessä. Joulu, Lappi ja revontulet veivät ihanasti kokonaan toisenlaiseen maailmaan. Tykkään Mustosen toimeliaista maalaisnaisista ja työteliään tekevästä otteesta elämään, alkoi tehdä mieli leipoa kampanisuja. Mukavan eskapistinen e-kirja poikkeusarkeen. E-kirja.
 
Donna Leon: Kasvot kuvassa. E-kirjastosta löytynyt välipalakirja, luin vähän intohimottomasti, mutta luin kuitenkin. Yritän nimittäin säästellä paperikirjoja vähän kaiken varalta. Tässä tarinassa Brunetti kohtaa appivanhempiensa päivälliskutsuilla erikoisennäköisen nuoren naisen, ja selvittelee samalla ympäristörikosta. En oikein päässyt venetsialaisiin tunnelmiin kun mieleni teki koko ajan huutaa päähenkilöille että välimatka!välimatka! E-kirja.


värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)