momentum

 joskus menneinä aikoina feissibuukkiin tehtiin niitä semmoisia päivityksiä se tunne kun...

 **

 

Vietiin illalla pyykkipussi Isoveljelle.

Oli Pikkusiskokin lähtenyt matkaan.
Se haaveilee omilleen muuttamisesta.

Isoveli oli meitä pihalla vastassa, kun talossa on alaovi lukossa.

Pikkusisko sanoi tulevansa katsomaan, millaiselta opiskelijan asunto näyttää.
Jos vaikka hänkin sellaiseen asettuisi.
Kohta ja pian.

Sitten ne kävelivät yhdessä jäisen pihan poikki.
Isoveli ja Pikkusisko.
Huput päässään, vierekkäin.
Toinen pyykkipussiaan kantaen.

Minä olin haikea ja iloinen ja lisää haikea.
Siinä menevät he.
Yhdessä.
Poispäin minusta.
Kohti.

*

Että voi yhtäaikaa tuntea syvää iloa ja kiitollisuutta, suurta haikeutta, oivalluksen jonkun päättymisestä ja uuden edessä olemisesta.

edellinen momentum

ajattelin mennä sometauolle kunhan joulutauko töistä alkaa.

Tyhjenevä pesä - pitkä postaus

 Kaipailin muutama postaus sitten kirjoitusehdotuksia. 

Rva Kepponen kysyi, miltä tuntuu kun lapset muuttavat pois, onko tyhjän pesän syndroomaa ja miten suhde nuorisoon on muuttunut.

Kolmesta keskenkasvuisesta kaksi on tullut täysi-ikäisiksi, aloittanut opiskelunsa ja sitä myötä muuttanut pois lapsuuskodistaan. 

Kotipesä on meillä tyhjentynyt vähitellen, tällaisten vaiheiden kautta:

Esikoinen suoritti isänmaalliset velvollisuutensa heti kun se oli mahdollista. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vietti seuraavan syksyn töissä ja kotona  - olen autuaasti unohtanut kuinka. Täysi-ikäinen, vastuullinen nuori sai olla tulla ja mennä vapaasti, kunhan ilmoitti noin suunnilleen onko tulossa vai menossa ja minne. (periaate josta yritän pitää kiinni: aikuinen ihminen vastaa itsestään, saa mennä ja tulla vapaasti, aikatauluista pitää infota vain yleisen kohteliaisuuden takia)

Tammikuussa 2019 alkoi inttijakso joka oli minusta rehellisesti sanottuna kurja. Tiesin, ettei nuori viihdy siellä - ainakaan alussa - ja itse olen enempi rauhankannattaja kuin kovin asehenkinen. Varsinkin alku kävi koville niin äidille kuin nuorellekin. En niinkään kärsinyt siitä, että nuori oli poissa kotoa, vaan siitä kun tiesin että hänellä on hankala olla.

Puolen vuoden mittaiseen inttijaksoon mahtui pidempiä metsäpätkiä ja nuori alkoi olla erillään ruokavahvuudestamme. Lomilla hän tietysti oli teknisesti ottaen kotona, mutta käytännössä paljon kavereiden kanssa tai vähintäänkin henkisesti poissaoleva, keräsi voimia tulevaan jaksoon.
Samoihin aikoihin he päättivät kavereiden kanssa perustaa kommuunin. Paikallinen opiskelija-asuntosäätiö vuokrasi herrakolmikolle ilomielin solun kommuuniksi, ja jo nuoren inttiaikana oli selvää, että hän tulee inttijakson jälkeen lapsuuskotiin korkeintaan kääntymään. 

Samaan aikaan, suunnilleen tammikuussa 2019 selvisi, että keskimmäinen lähtee kesävaihtoon Uuteen Seelantiin. 
Kasvun paikka äidille sekin: niin totaalinen irtipäästäminen. Ja niin kauas! Kellonaikojen tuolle puolen!

Heinäkuussa 2019 pajatso tyhjeni hetkellisesti kertakaikkisesti.
Yksi oli omassa kodissaan, yksi Uudessa Seelannissa ja yksi riparilla. 
Saimme ensimmäisen aavistuksen siitä, millaista on kun koti on vain kahden aikuisen koti.
Sisustimme kovasti.

Esikoinen asettui omaan elämäänsä tekemällä ahkerasti kesätöitä ja aloittamalla sitten opiskelut - eletään syksyä 2019. Hän kävi lapsuuskodissa lähinnä pesettämässä pyykkiä ja syömässä, tuskin edes kertaa viikossa, viihtyi omassa kodissaan, kavereidensa kanssa.
Keskimmäinen palasi Uudesta Seelannista ehjänä ja aloitti abivuotensa. 
Jouluna olimme kaikki saman katon alla, esikoinen lattiamajoituksessa.

Keväällä 2020 elämä muuttui melkoisesti - kuten tiedämme, tautisyistä. Esikoisen kämppäkaverit palasivat lapsuuskoteihinsa ja esikoinen eleli solussa itsekseen, etäopiskeli ja kävi meillä edelleen vain pyykkäämässä.
Keskimmäinen haki opiskelupaikkaa taideyliopistosta, ehti juuri ja juuri viettää penkkareita. Pohdimme yhdessä vaihtoehtoja opiskelulle, jos (kun) paikka teatterikoulusta ei aukeakaan. Oli selvää, että keskimmäinen lähtee pois kotipaikkakunnalta tekemään jotain opintoja. 

Syksyllä 2020 esikoinen eleli omassa poikamiesboksissaan ja etäopiskeli matikkaa. Keskimmäisellä oli asuntolapaikka Kauniaisissa, hän etä- ja lähiopiskeli vuorotellen. Hän oli puolet viikosta Kauniaisissa, puolet kotinurkissa, ja välillä pidempiä jaksoja etäopiskelussa kotosalla. Elämä oli melkoisen säpäleistä.
Syksyllä keskimmäinen haki amk-opiskelupaikkaa aivan muualta kuin teatterialalta ja pääsi haluamaansa paikkaan.

Jouluna 2020 keskimmäinen alkoi valmistella muuttoa Kuopioon, hänellä on siellä nykyään asunto ja hän on siis nykyään savolainen.
Olimme jouluna pidemmän jakson porukalla, esikoinen lattiamajoituksessa.

Hirvittävän raastavan stressaamisen jälkeen saimme keskimmäisen muutettua Kuopioon (jos oli esikoisen inttiinlähtö kamalaa, niin tämä lähtö oli kertakaikkisen raastava, stressaava ja tunteita kuohuttava, henkisesti minulle todella vaikea, osasyynä ilman muuta tämä kulkutaudin aiheuttama kokonaismylläkkä.)

Maaliskuussa 2021 - juuri kun aloimme vähän oppia elämään kolmen hengen perheenä - alkoivat seinät kaatua niskaan sekä Savossa että poikamiesboksissa. Ensin kotinurkkiin tuli esikoinen, epämääräiseksi ajanjaksoksi, sitten keskimmäinen ja lopulta molemmat yhdessä - kunnes palasivat takaisin omiin oloihinsa. Esikoinen alkoi käydä varsin säännöllisesti meillä syömässä kun pyöräilykelit alkoivat ja kämppäkaverit olivat aina vain omissa lapsuudenkodeissaan. Välillä oli kaksi nuorta lattiamajoituksessa ja nukkumiselle oli sovittu säännöt.

Huhti- ja toukokuu elettiin rauhallisemmin.
Kesäkuussa - taas kerran  juuri kun ehdimme vähän oppia olemaan pieni, kolmihenkinen perhe - palasi keskimmäinen koko kesäksi meidän nurkkiimme.

Jouduimme jälleen kerran pistämään huoneratkaisuja uusiksi: kolmen kuukauden ajan ei voi ketään pitää lattialla nukkumassa, ja vaatekaapeissakin on syytä olla tilaa.

Emme ole oikein ehtineet kunnolla oppia minkäänlaista tasapainoa arjessa, koska se on ainakin vuoden verran ollut melkoisen muuttuva.

Suhde kotoa muuttaneisiin on tietysti muuttunut.
Esikoinen on selvästi aikuinen. Hänen asiansa kuuluvat meille vain niiltä osin kuin hän niistä kertoo. Hän ei ole viestittelijä eikä puhelimessa puhuja, mutta hän käy melko säännöllisesti pyykkikassinsa kanssa käymässä ja syömässä. Juttelemme monenmoisia, mutta harvoin hän viihtyy pitkään vain oleilemassa.

Keskimmäisen kanssa puhuimme alkuvuodesta paljon puhelimessa: vieras kaupunki ja etäopiskelu ovat vähän haastava yhdistelmä. Onneksi hänellä opiskeluihin kuuluu paljon käytännön asioita, hän on päässyt tutustumaan opiskelukavereihinsa ja Savon suunta on koko ajan ollut tautitilanteeltaan rauhallisempi: siellä päästiin viettämään vappua ja elämään muutenkin rennommin.
Suhde keskimmäiseen on kyllä väistämättä muuttunut, mutta minulle irtipäästäminen on huomattavan hankalaa. On aivan älyttömän vaikeaa olla puuttumatta keskimmäisen elämään, en oikein tiedä miksi.

Suhde nuorimmaiseen, vielä kotona olevaan on puolestaan ainakin minulle tullut koko ajan läheisemmäksi ja tärkeämmäksi. Nuori on alkanut viettää aikaa kanssamme aivan eri tavalla ja juttelemme monenlaisista asioista aivan eri tavalla kuin aiemmin. Hänellä on kasvussaan ollut erilaisia vaikeita kipupisteitä, ja tulkitsen tämän lähentymisen liittyvän sekä toipumiseen mutta myös siihen että kotona on nyt hänelle eri tavalla tilaa olla. 
Olemme keväällä nauttineet nimenomaan siitä että meillä on kolmen aikuisen leppoisa, hermoja lataava, rauhallinen koti.

En koe kärsiväni tyhjästä pesästä.
Nuoret ovat olleet loppujen lopuksi melko valmiita lähtemään ja lähtö on tapahtunut vaiheittain, intin ja Uuden Seelannin kautta.

Arjessa en juurikaan erityisesti ajattele sitä, mitä he touhuavat tai puuhaavat, enkä myöskään erityisesti kaipaa ketään. Viestittelen satunnaisesti muutamia kertoja viikossa kummallekin - mutta nyt loppukeväästä en enää soitellut keskimmäisellekään mitenkään säännöllisesti. 

Minulle vaikeimpia hetkiä ovat olleet viikko-pari ennen irtautumista. Silloin kaikki stressihirviöt ovat myllänneet, olen valvonut öitä ja käynyt ylikierroksilla, osittain varmaan siksi että muutostilanteisiin liittyy valtavan paljon erilaista järjestelyä ja huomioitavaa.
Heti kun muutto /matka /muutos on saatu kunnolla alkuun, olen ainakin vähän rauhoittunut, ja koen että olen pystynyt päästämään nuoresta irti.
On muutamia yksittäisiä asioita joista saan stressikierrokset kasvamaan, mutta nekään eivät varsinaisesti liity siihen, missä nuoret asuvat. Murehtisin samoja asioita joka tapauksessa.

Välit ovat muuttuneet, ne ovat aikuisemmat ja samalla vähän surullisestikin etäisemmät - mutta toisaalta niin kuuluukin olla.  Minun ei kuulukaan tietää kaikkea heidän opiskeluistaan, arjestaan, elämästään. He ovat aikuisia, omassa elämässään - rakkaita toki ja kotipesään aina tervetulleita, mutta aikuisia.

*

ajastettu postaus

hääpäiväkriizi

Sitä kuvittelee, että kun lapset kasvavat, kuolemattomat kommentit ja sanailut jäävät historiaan.

Meillä on tulevana viikonloppuna hääpäivä, 22. lajissaan.

Totesin iltapalaa syövälle että pitäisi varmaan jotenkin sitä juhlia.

Nuori Aikuinen (*) kysyi että mikäs sen juhlan nimi on, että miten aiotte juhlia.

Minä sanoin, että ei sillä ole mitään nimeä. Seuraava nimetty päivä on 25. vuosi. Että keksi joku hyvä niin voidaan juhlia.

Nuori Aikuinen - välittömästi, ilman pienintäkään epäilystä: Vanupuikkohäät.

Vanupuikkohäät.

Annanko minä Lehtorille kimpun vanupuikkoja lahjaksi vai miekkaillaanko me niillä?

Yritin ehdottaa että vaikka spektroliittihäät voisi olla aika hieno.

Nää-äfst, liian vaikea sanoa.

Sitten yritin hakea teiniltä taustatukea. Vaan ei, Vanupuikkohäät se on.

Koska sana vanu tarkoittaa myös vanhaa.

Ei kyllä parantanut oloa yhtään.

*

Jos minulta kysytään niin 22. hääpäivä voisi olla esim. Missä Tahansa Muualla Kuin Kotona -päivä. 

Tai jopa Etelän Auringossa -päivä. 

Vallitsevaan tilanteeseen suhteutettuna Vanupuikkohäät on varmaan aivan oiva juhlapäivä.

*

Samainen nuori (*) ei pysty syömään pastaa jos se on liian al capone.

Tai Al pacino.

*

Tarvitsisin muutaman postausidean, tekee mieli kirjoittaa mutta alavireinen pääkoppa ei keksi aiheita.

satunnaisia keskusteluja teinien kanssa, 1.osa

Teini: äiti, mä luulen että sä oot vakooja

minä: täh? mitenniin?

teini: nokun sä osaat sitä venäjää.

minä: mitä mä muka vakoilen? Isää? Kenelle mä vuodan niitä tietoja?

teini: no mistä mä tiedän. Enkä sä oot joskus ennen ollut vakooja ja jääny nyt tänne ja me ollaan sun peitetarina.
Mun kaverit on kans sitä mieltä. Sä oot vakooja.

*

Muutamaa päivää myöhemmin

teini: sano jotain venäjäksi

(tämä on minusta ollut aina aivan älytön pyyntö.)

minä (paatoksella): ljublju tebja Petra tvorenje, ljublju tvoi strogij, stroinyi vid...

teini: sä OOT vakooja. sun ääni muuttuu, sä et oo mun äiti. Älä enää koskaan puhu venäjää mulle, se on pelottavaa. Sä muutut kokonaan.


*
Muutamaa päivää myöhemmin

minä: miten voi treenata nykyään johonkin vaikka matikan ylppäreihin? kun ennen oli semmoisia kirjoja, joissa oli vastaukset takana

teini: ooksä kuullu abitreeneistä?

minä: joo, entäsit?

teini: no siellä on niitä vanhoja kokeita myös. Mä näytän.
(tulee tietokoneen kanssa) Sä voit tehdä tästä vaikka...no venäjän.

minä: noemmäosaa

teini: joojoo, no nyt, tässä tulee kuuntelu. Ensin sä luet tarkkaan nää kysymykset ja sit tästä painetaan ja sä voit kuunnella sen kaks kertaa.

abitreenikone paasaa venäjää ja minä teen kuunteluita

eri teini: apua, mitä täällä tapahtuu? miks meillä puhutaan venäjää? (kaverille puhelimeen) tää on tosi pelottavaa. äiti kuuntelee venäjää. se ON vakooja.

minä: no katotaas. Hei mä olisin saanut ällän kuuntelusta! mä osaan vielä!

Lehtori: mäkin ymmärsin jotain.

minä: älä varasta mun tuulta. anna mun kuvitella et mä osaan vielä.

*

Muutamaa päivää myöhemmin

teini: miks te ette ruvenneet puhumaan meille venäjää?

eri teini: tai latinaa? kun te kumminkin osaatte sitä, olisitte puhuneet latinaa. hei ehkä äiti on vatikaanin vakooja.

Lehtori: mitä se vakoilee?

teinit: mistä me se tiedetään?

minä Lehtorille paatoksella: ljublju tebja

Lehtori kairaa itseään lattian läpi: joo-joo

*

Muutamaa päivää myöhemmin illalla - olen juuri tullut suihkusta ja suunnittelen nukkumaanmenoa

teini: mä haluaisin joskus oppia venäjän aakkoset. onksne vaikeet?

minä: no ei. missäs meillä on paperia?

teini: ei nyt, ei mulla oo aikaa

Lehtori: mäkin luulin että ne on tosi vaikeita, mut ne oppii kyl tosi nopeesti

minä: joo, ne on pienin riesa siinä kielessä
no niin, katos mitä tässä lukee, nää on ihan tuttuja sanoja sulle.

Tunnin päästä (menen vaihtamaan pyyhkeen yöpaitaan)

teini: tää oli niin wörttii. mä en oo koskaan joutunu opettelemaan kirjaimia. tää oli hauskaa.
nyt me voidaan ruveta opiskelemaan venäjää.

superviikonloppu

Poikanen oli pari viikkoa isänmaan hommissa metsäleirillä, keskimmäinen puolestaan viikon päivät tanssihommeleissa tanssileirillä. 

Kotinurkissa pyöriskeli vain yksi toimeton teini.

Perjantaina olimme pitkästä pitkästä aikaa koko perhe saman katon alla.

Omituista. 

Jouduin kulttuurishokkiin, kun joka puolella oli täysikasvuisia keskenkasvuisia. 

Niitä rönsyili keittiössä, niitä jonotti kylppäriin, vessaan ja jääkaappiin, ja talous oli sakeanaan niiden läsnäoloa.

Onko meitä ennen aina ollut näin paljon?

Vai ovatko ne kasvaneet täyteen mittaansa siellä leiritulilla?

**

Lauantai oli todellinen superpäivä.

Kokkasin padallisen sapuskaa syötäväksi aina silloin kun nälkä on.

Yksi lähti treeniin, yksi kaverin synttärilahjaa kehittelemään ja yksi aloitti muuttohommelit.

Me Lehtorin kanssa kehittelimme kulttuuripläjäyksen: tanssia ja ruokakulttuuria.

Ensin kansantansseja, sitten  uutta perunaa, voiko kesäisempää ollakaan?

amerikansuomalainen Kivajat Dancers

neitsytperunafestivaalit

vehnäolut, savulohta ja perunaa.

Kotinurkissa poikanen oli saanut olennaisimman osansa muuttokuormastaan kuntoon:

muuttokuorma pt1

Roudasimme ensimmäisen erän - kirjat ja kirjahyllyn - muuttokuormasta musketöörien tukikohtaan.

Lövähdin illansuussa sohvaan rentoutuneena, hyväntuulisena ja elpyneenä. 

Huikea, aurinkoinen ja produktiivinen päivä!

*

Sunnuntaina heräsin siihen kun esikoinen kotiutui kesäyöstä.

Päivä meinasi alkaa aivan venkurallaan, kunnes kesken puoliärtyisän aamupalani tajusin, että voin lähteä vaikka uimaan.

Pakkasin uimakamat ja polkeilin läpi pyhähiljaisen kaupungin isolle hallille.

Olin hallilla samalla hetkellä kun halli aukesi, sain pitkästä aikaa käyttööni vesijumppahärpättimen ja houkuttelin vastahakoisen ja väsyneen kroppani liikkeelle.

Jumppasin kolme varttia ja uin loppuverryttelyn verran. Olin hetken altaan ainoa uimari ja siitä riemastuneena rohkaistuin testaamaan vapaauintia. 

Jee! 

Jaksoin hukkumatta yhden lyhyen altaanvälin!

En aiheuttanut kovin pahaa tuhoa tai aallokkoa!

Polkeilin kotiin läpi pyhähiljaisen kaupungin.

Kokkasin padallisen sapuskaa.

Naapuri kysyi, saavatko heidän pikkutyttönsä tulla meille leikkimään.

Omat pikkutyttöni ilmoittivat, että ei käy, tänään on kissanpesupäivä. uskooko kukaan ettei se ole tekosyy?

Teinit linnoittautuivat kissaeläinten kanssa kylppäriin pariksi tunniksi.

Minä sortteerasin ylijäämäkirjoja houkutteleviksi paketeiksi niille, joilta puuttuu lomalukemista.

Pilaa lomasi -lukemistopäk
"todella surkeaa lukemista" kommentoi kirjojen alkuperäinen omistaja

LehtoriXS -lukemisto

Illansuussa palautimme sotapojan viimeistä kertaa lomakyytiin.
Keskimmäinen aloitti luku-urakkansa syksyn kirjoituksiin.
Nuorimmainen alkoi suunnitella veljensä huoneen valtaamista.

Perheen yhteiseen kalenteriin on tulikirjaimin merkitty tuleva torstai.
Se on yleinen ja yhtäläinen kotiinpaluu-kotoalähtö -fiesta.
Kohta juhannuksen jälkeen yksi lähtee riparille, yksi Uuteen Seelantiin ja yksi muuttaa musketöörien linnoitukseen.

Nuoriso ilmoitti että juhannuksen tietämillä ne ovat yhteydessä meidän vanhempiin, ettemme aivan villaannu ylenmääräisestä vapaudesta.
Meidän pitää kuulemma syödä terveellisesti, ilmoittautua vanhemmille vähintään kerran päivässä ja mennä iltaisin ajoissa nukkumaan.

ei pelkoa murmeliinit, ei pelkoa.
Emme ehdi villaantua lainkaan, kun muutamme tavaroita itäsiivestä länsisiipeen, etsimme kadonnutta flyyegliä josko se viimein löytyisi ja kiillotamme pöytähopeita rippijuhlia varten.

Poikaselleni

Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva.

Rakkaus lukemiseen, kirjoihin ja kirjallisuuteen on kaikista niistä taidoista ja asioista, joita olemme Sinulle opettaneet, minulle itselleni kaikkein merkityksellisin.  Tai voiko lukemisen iloa ja rakkautta kirjoihin oikeastaan opettaa?
Se on jotain, jota olemme eläneet yhdessä, koko perhe.

Peittoni on pehmeä, peittoni on sininen. Peitosta saa riippumaton, ja myös teltan siitä saa. Ja nallea on kiva peiton päällä pompittaa.
Lukemisen ilon siemenet kylvettiin niinä ainakin tuhantena ja yhtenä iltana, jolloin olemme lukeneet ensin sinulle, sitten sisarillesi iltasatuna Peittosatua. 

Tutustuimme yhdessä herra Piipoohon, joka oli noita, hän huusi hiihoo ja maata polkaisi ja taikoi perunoita, porkkanoita, prinsessoita…. Herra Piipoon innoittamana kiljuit parivuotiaana kesken kauppareissun: kuolen, liian aikaisin! Valitettavasti suuri yleisö ei tiennyt, että herra Piipoo huusi hii-hoo ja kuoli myöhemmin. Hänhän oli kuitenkin noita.

Ihmettelimme, miksi karhuherra  Päikkööt oli polkupyörä päässään (vai oliko  kuitenkin Karhuherra Paddington pyörällä päästään?) ja millainen oli herra Hakkaraisen vaakko-setä. (kyse saattoi olla myös herra Hakkaraisen aakkosista, kukapa tietää), kertasimme omasta lapsuudestanikin tutut Rasmus Nallet kumppaneineen ja Touhulan väen.

Taisit olla suunnilleen viiden, kun päätit opetella lukemaan. 

Ja opit myös. 

Sen muistan ihan varmasti, että viisivuotislahjaksi sait kirjastokortin. 

Kuten sisaresikin myöhemmin. Kirjastossa käymiseen sinua ei ole paljoa tarvinnut houkutella.

Parhaita lukukokemuksia ovat kaikki hauskat kirjat.

”Kop-kop”
(kuka siellä?)

”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”

”kop-kop”
(kuka siellä?)
”Minä täällä, Posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen”
”kop-kop”
(kuka siellä?)
Minä täällä, posteljooni Pörriäinen, toin teille Petshkinin.

Myös Timo Parvelan Ella-sarja otti paikkansa perheen iltasatulukemistossa, jopa siinä määrin että sisaresi kirjoitti kirjeen Timo Parvelalle ja kertoi kuinka äiti vain nauroi ja nauroi ja löi kirjan kannet kiinni ja nauroi melkein kuollakseen. Timo Parvela vastasi että semmoisia ne äidit ovat.

-       Miksi kutsutaan joulupukin lasta? kysyi Hanna.
- Tontuksi, ehdotin minä.
Me katsoimme opettajaa. Opettaja oli kuitenkin liian pitkä ollakseen tonttu. Haltijaksi hän oli kyllä oikean mittainen, mutta me kaikki tietysti tiesimme, että haltijat ovat kauniita.
- Ehkä joulupukin lapsi on kili, arveli Tuukka.
Meistä oli tosi hienoa, että meidän opettajamme oli joulupukin kili.

Tuorein Ella-kirja odottaa parhaillaankin yöpöydällä sellaista iltaa, jolloin ehtisimme yhdessä iltasadulle.

Ihan kaikki hauskat vitsit eivät vieläkään ole avautuneet minulle:
Turha mennä kotiin harjoittelemaan sillä se on erityinen Ulkoilmalaulu jota Kuuluu Hyräillä Lumipyryssä. ”Oletko varma?” kysyi Nasu levottomana. ”Huomaat sen, kunhan kuuntelet. Se nimittäin alkaa näin: Kun lunta sataa, pimpeli-pom” ”Pimpeli-mitä”, kysyi Nasu. ”Pom.” sanoi Puh. ”Lisäsin sen, että se olisi hyrisevämpi Ja samaa rataa, pimpeli-pom ja samaa –”
”sinähän sanoit ja lunta sataa”
”Niin sanoin, ennen sitä”
”Ennen pimpeli-pomiako?”

Kuudennella luokalla koko luokan piti lukea kirja. Hevonen, joka hukkasi silmälasinsa. Olit lukenut sen ja kaikki seuraavat kirjat, joita opettaja osasi suositella.

Sikäli kun tiedän, luit lämpimiksesi isoimman osan Uudesta Testamentista sillä välin kun odottelit että muut urakoivat läpi hevosen kadonneiden silmälasien.

Härkäniemi katseli jo piippuriviä edelleen, kurottipa kätensä ja nosti hyllyltä viimeisen piipun vasemmalta. Otan talteen, koska sen kumminkin viimein otan, ajatteli hän. Yhtähyvin se voi olla minun kädessäni kuin hyllylläkin, tuumi hän, mutta silmä viivähteli vielä maaherran piipun viereisessä piipussa, siinä joka oli toisella puolella maaherran piippua, kun toisella puolella oli Ristimäen tuomarivainaan piippu. Rangin ja järjestyksen mukaan ne olivatkin jokainen paikallansa, julkiset piiput piippuhyllyn keskellä, niin kuin julkiset isännät kirkossa kirkon etupenkillä

Toisinaan on lukemisessasi ollut lievää yllytyshulluuttakin ilmassa: kerran kun kaipasit lukemista ehdotin: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
sinä: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
sinä: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.

Sait paitasi. Ja esiinnyit koulussa ja mediassakin Poikana joka Luki Kirjan.
Minä kestin sankarillisesti tappion kummisedällesi, mutta en enää sinulle. Minulta meni lukiessa viikon verran pidempään kuin sinulta. Taisi olla työiltoja niinä viikkoina.
Se on kyllä ihan mainio kirja. Alastalon salissa.

Toiveesi lempikirjasta on kutkuttava. Minkä lempikirjoistani valitsen? Lempikeittokirjani? (Koko perheen kokkilitto) Lempisanakirjani (kielitoimiston sanakirja)? Lempinuortenkirjani? (Tuija Lehtisen Enkelinkuvia hiekassa) Lempidekkarini (menee jo vaikeammaksi, ehkä Sandersin Kolmas kuolemansynti. Tai sitten Donald E. Westlaken veijaritarinat Dortmunderista) Lempiklassikkoni? (Täällä Pohjantähden alla vaiko sittenkin Seitsemän veljestä?)

Oletko muuten huomannut että Seitsemän veljestä on eräänlainen robinsonadi?
Kuten elämä yleensäkin.

Vai valitsisinko jotain lempipakinoitsijaltani?

On olemassa hiukkaskiihdyttimiä, joilla tutkitaan jotakin, jota ei voitaisi tutkia, jos ei olisi hiukkaskiihdyttimiä. Senhän ymmärtää. Mutta minua kiinnostaa, että mistä se otetaan se hiukkanen, joka kiihdyttimeen pannaan? Tuoko joku sen kotoaan? Se hiukkaskiihdyttimen päämaisteri? Ottaa kotoaan mukaansa lasten lapasen, sellaisen vanuneen, jossa nukka muodostaa pieniä palloja. Sitten hän irrottaa lapasesta pienen hidun, joka pannaan kallion sisään rakennettuun hiukkaskiihdyttimeen. Ja insinöörit katsovat pikku ikkunasta kun se nöftä painaa kauhealla faartilla ympäri sitä syklotronia. Ja siitä kirjoitetaan Tieteen kuvalehdessä että Ihme, kvarkki poksahti!”

Vaikea valinta, sillä olet lukenut suurimman osan lempikirjoistani.
Olen melko varma, että tätä et ole lukenut.

On arkipäivä, mutta Vestergårdin tuvassa työn syke on laantunut. Mickel ja rengit ovat jättäneet omat toimensa tuvan ulkopuolelle, kangaspuiden kolke on lakannut, rukit eivät enää kehrää ja lasten mekastus ja tyttöjen naurunkikatuskin alkavat vaimentua. Marraskuun hämäränhetkiä on vietettävä.

Myrskyluodon Maija on kertomus kasvamisesta, rakkaudesta ja elämästä.

On vielä yksi meille yhteinen lempikirja.

Mieleenpainunut lukumatkamme alkoi syyskuussa 2007:

kolme sormusta haltiakuninkaille, alla auringon
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan…

…yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee…

Se oli pitkä taival.

Luin koko Sormussaagan sinulle ääneen.
Välillä luimme monena iltana peräkkäin, hengitimme yhdessä samaan tahtiin sormusaattueen, Samin ja Frodon kanssa. Välillä oli pidettävä pitkiä taukoja, oli luettava jotain muutakin.

Kymmenen vuotta sitten, kesäkuun 2008 alussa, me pääsimme takaisin Kontuun.

 
Yhä nurkan takana jossain lie,
jokin salainen portti tai uusi tie
ja vaikka ne tänään jäävät taa,
voimme huomenna takaisin taivaltaa.
Ja kulkea piilopolkuja näin, aurinkoa ja kuuta päin.
(…)
Koti takana, maailma edessä on,
ja polkuja määrä on lukematon
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän

Kotona ollaan

kotihommat ja kuukausirahat teinitaloudessa

Pitääkö ja saako lapselle maksaa kotitöistä - törmäsin taas kerran pohdintaan tästä aiheesta, muutamassakin paikassa
Huonon äidin pohdinnat
Ylen juttu aiheesta


Kävimme kotityöpalkkaneuvottelua ensimmäisen kerran varmaan niihin aikoihin kun esikoinen on ollut koulunaloitusiässä ja olisin halunnut hänen tekevän jotain tiettyjä juttuja kotona.
Yritimme käydä neuvotteluja aiheesta, jolloin lapsi tuli siihen tulokseen, että koska hän ei tarvitse eikä käytä rahaa, ei hänen varmaankaan tarvitse myöskään tehdä mitään kotihommia.

Siinä kohden vaadin neuvotteluun aikalisää ja jatkossa totesimme tiiviinä vanhemmuuden yhteisrintamana, että meillä ei kotihommista makseta, eikä riidellä.
Vaadimme vähän, emme kyttää jälkeä, mutta odotamme suurinpiirtein napisematonta osallistumista ja suunnilleen heti.

Talous
Kuukausiraha on vastikkeeton perustoimeentulo.
Aikuisten kukkarosta rahoitetaan koulutus, perusvaatevarasto, harrastukset ja puhelin.
Käytännön syistä nuoriso käy esim. koulukirjakaupoilla omalla pankkikortillaan ja me maksamme summan jälkikäteen tilille. Samoilla ehdoilla, jos asiasta varoittaa etukäteen, voidaan sopia myös vaateostoksista ja vastaavista.
Itse pitää hoitaa kaikenmoinen ylimääräinen hömpötys, mm. semmoiset vaatteet jotka eivät läpäise äitiseulaa.

Kaksi vanhinta saavat kuukausirahan tililleen. Kerron maksupäivän ja summan ja annan väliaikatietoja rahan kulutuksesta.
Rahan saa käyttää omaan hömpöttelyyn ja summa on nykyään niin suuri, että siitä on myös maksettava hernaripäivän käynnit koulun lähikiinalaisessa. (aiemmin siihen sai ruokatukea)
Nuorimmainen saa vielä rahan käteisenä.

Olemme testanneet myös poikkeustilanteissa ekstrakotihommilla tienaamisen. Toimii vaihtelevasti.
Meillä oli joku rastilistasysteemi, mutta aikoinaan luultavasti ne olivat vähän liian pieniä siihen.

Parina kesänä olemme maksaneet vapaaehtoishommia leireillä puskeneelle teinille ns. ylläpitokorvausta. Hän on leireillä tehnyt ison työn, kantanut paljon vastuuta ja ollut poissa talouden ruokavahvuudesta, jollon mielestäni on ollut kohtuullista, että hän on saanut työstään pienen palkan, vaikka leirien järjestäjä onkin odottanut vapaaehtoispanostusta.

Kotityöt
Kotityöt ovat meillä  Πολιτικός eli suomeksi yhteisten asioiden hoitamista.

Olen kotitöiden suhteen  hyvin liberaali, suurpiirteinen, joviaali ja vähään tyytyväinen.

Elämme enimmäkseen edelleen hamassa dinkkuelämässämme hyväksi todettua työnjakoa: minä kokkaan, Lehtori tiskaa, minä täytän pesukoneen, Lehtori silittää ja viikkaa, kissanvessat suunnilleen puoleksi ja juuri muuta emme sitten teekään.
Ja se yleisesti ottaen se tekee, jolle asia sillä hetkellä on lähempänä sydäntä, eli jota jokin tekemätön ottaa enempi päähän.

Perussiivoushommeleiden osalta homma toimii näin: (toivottavasti kukaan suloisista pulluraposkistani ei lue tätä!) imurointi, vessanpesu, lattian pyyhintä.
Suunnilleen kerran viikossa hoidan yhteiset tilat itse, ja suomeksi se puolestaan tarkoittaa jotain, mikä ei läpäise marttojen tai kenenkään muunkaan tarkan ihmisen seulaa, mutta riittää minulle.

Suunnilleen toisen kerran viikossa pistän nuorison jakamaan samat hommat (imurointi, vessanpesu, lattian pyyhintä) keskenään, ja tässä kohden en kuuntele mitään vastalauseita.
Kaikkien muiden kotitöiden osalta käyttäydyn aina niin, kuin pyytäisin ihan valtavaa palvelusta ja kiittelen aina kunnolla ("kiva kun hoidit sen, mä oon ihan poikki")

Oma läävä saa jokaisella olla niin läävä kuin ikinä sielu sietää, jos ovi on kiinni ja jos minua ei enimmäkseen vaivata kadonneilla tavaroilla. (minun supersankarivoimani on kadonneiden esineiden seisominen ja taloudessamme yleisin huuto on äitihei tuu seisoon mun huoneeseen! Osaan seistä näkyviin melkein mitä vain!) 
Muutaman kerran vuodessa määrään lääväsiivon, ja ajankohdan jolloin sen on oltava valmis.

Tiedän että olen pulassa kun nuo lähtevät omilleen.
Niiden vuokraisännät, kumppanit ja tulevat anopit tulevat vihaamaan minua ja olen loppumattomien perheriitojen syypää, mutta meidän teinitaloudessa ei kinata kotihommista.
Se on jotain se.


*
Meillä ei myöskään makseta hyvistä koetuloksista, todistusarvosanoista, tai positiivisista wilmamerkinnöistä, koska ne eivät ole yhteismitallisia.
Koulunkäynti on nuorison velvollisuus ja siitä on suoriuduttava niin hyvin kuin mahdollista.
Me tarjoamme sille puitteet niin kauan kuin he hoitavat hommansa. 

Yhdelle lapselle ja tietyssä koulussa ja oppiaineessa se voi olla kymppipuol, toiselle lapselle ja eri koulussa niin hyvin kuin mahdollista on vahva kasi.
Pääasia että oppivat ajattelemaan, olemaan kriittisiä, keskustelemaan, opiskelemaan ja vastaamaan omasta työstään.
Niin kauan kuin kouluhommat hoituvat, olen minä valmis hoitamaan enimmät osat talouden pyörittämisestä.

Ei pikkulapsivuosia enää, kiitos

Ihana Tuula pohdiskeli Oman kattonsa alla mitä ei enää kaipaa pikkulapsivuosista.

Minä en kaipaa...

1. aamuheräämisiä

Pikkukisu Elma (1v) on keksinyt että aamuyöstä viiden aikaan on tositosi kiva tulla sänkyyn hörisemään ja kertomaan että ruoka on ihan melkein loppu ja muutenkin voisi olla aika herätä.
Ihan joka aamuyö en ylenpalttisen hellyysepisodin jälkeen onnistu pääsemään unen päähän kiinni ja aamu voi olla vähän tahmea.
Yhtenä tällaisena aamuna totesin Lehtorille että nämä aamut sietää kyllä, kun tietää että jossain ihan lähitulevaisuudessa saa taas nukkua, toisin kuin silloin kun nuo olivat ihan pieniä, ja on elämä helpompaa ja siedettävämpää.
Lehtori komppasi ja totesi vielä että Elmaa on helpompi älyttää kuin taaperoa, joka on vakuuttunut siitä, että viideltä aamulla on oiva aika herätä. Kun pysyy hievahtamatta ja hiljaa, Elma luovuttaa.

Meillä nimittäin herättiin vuosikaudet viideltä.
Toinen meistä aikuisista nousi naperon kaveriksi, toinen nukkui. Seitsemän jälkeen vaihdettiin vuoroa, paitsi taapero, joka ei nukkunut.

2. viikonloppuaamujen lastismaratonia

Tenavat saivat jostain vihiä, että viikonloppuaamuisin televisio näyttää tuntitolkulla lastiksia. Jee.
Viimeiset suunnilleen kymmenen vuotta meillä on ollut sänky olkkarissa (tai telkkari makkarissa / yksiö, jossa kaikki tarpeellinen on yhdessä huoneessa), ja se on tarkoittanut myös sitä, että ärtsyn-pirteästi päälledubatut televisio-ohjelmat ovat pyörineet hauraan aamu-uneni taustalla. En kaipaa, en sitten yhtään. En kaipaa lastenohjelmia missään muodossa.
Kummallista kyllä, nuoriso muisteli näitä lastiksia ja totesi, että ne olivat pelottavia ja traumatisoivia. Silti piti joka armas viikonloppu liimautua töllön eteen; voi pyhä lapsen ristiriitaisuus!

Nykyään herään viikonloppuisin ihan omassa rauhassani, luen lehteä tai kirjaa, olen puhumatta ja itsekseni.

Mitä yhteistiloissamme sijaitsevaan televisioon tulee, nuorisossa lievää katkeruutta aiheuttaa se tosiasia, että haluan mennä iltaisin aikaisin nukkumaan, ja se rajoittaa ruutuaikaa television edessä. Sitä saa ehkä hyvällä tuurilla jäädä katsomaan, mutta kaikkinainen kommentoiminen ja ohjeiden huutelu näyttelijöille /urheilijoille /politiikoille on ankarasti kielletty.

3. Iltabaletti

Meillä oli tyylikäs koreografia akselilla iltapala-iltapesu-iltasatu-iltalaulu.
Suunnilleen tunnissa saimme hoideltua koko lauman vaakatasoon.
Tosin - kuten kuka tahansa pikkulapsivaiheen kanssa elänyt tietää - lapsukaisten vaakatasoa ja oletettua nukahtamista seuraa lakkaamaton mullonjano/nälkä/pissahätä/ikävä -huutelu.
En kaipaa.

Paitsi sitä, että homma hoitui tunnissa.

Siinä vaiheessa kun itse yrittää kiskoa peittoa korvilleen ja yksi tutoroi kaverilleen läksyjä nettiyhteydellä, toinen alkaa asentaa jotain toimimatonta appia luuriinsa ja kolmas föönata hiuksiaan, toivon, että iltapuuhat hoituisivat tunnissa.
Tai siis ne tavallaan hoituvat, mutta eivät siinä tunnissa, joka minun mielestäni olisi paras (eli 19.30-20.30), sillä niillä on nykyään jokaisella oma henkilökohtainen tuntinsa.


*

Kyllä huomaan nyt, että hirveän väsynyt olen pikkulapsivuosina ollut.
Kaikki kaipaamattomuuteni liittyvät jollain tavalla nukkumiseen.


Teineissä parempaa on se, että niiden kanssa voi jutella ja keskustella.



*

ps. tiskikonepäivitys
Ihana Oma Kodinkonekorjaaja kävi. Tiskikoneessa on ehkä rikki joku laakerihärpätin tai sitten ei. Se ehkä toimii tai sitten ei.
Jos ei, niin sitten pitää hankkia uusi kone.
Eilen ainakin toimi.

Voiko teinit jättää yksin kotiin?

Teimme taannoin kahden aikuisen lomamatkan maailmalle, keskenkasvuiset viettivät tuon viikon keskenään kotona.

Kotiin jäivät Isoveli (18v), Isosisko (16v) ja Pikkusisko (13v)
Sekä kissat Viiru (9v), Arwen (3v), Elma (1v)
ja vielä lisäksi yksi gerbiili, jonka oikeastaan pitäisi jo olla manan majoilla (grr)

Teinien kotiinjättämisen vinkkivitonen

1. Etukäteissuunnittelu
Kaikki lähtee liikkeelle hyvästä tai edes kohtalaisesta etukäteissuunnittelusta ja priorisoinnista.
Mitkä asiat pitää hoitaa ja miten ne hoidetaan.
Kirjoitin teinithän eivät muista mitään mitä heille on sanottu muistiin ihan kaiken: kissojen hoidon, kodinkoneiden karvalakkiohjeet, yleiset kodinhoito-ohjeet, sen keneltä löytyvät vara-avaimet, määräyksen ilmoittautua vähintään kerran päivässä, kotiintuloajat ja muut tiedossa olevat aikataulut, kotitöiden jako-ohjeet ja neljän yleisimmin käytetyn arkiruuan valmistusohjeet variantteineen.

aika pieneen tilaan menee perheen perusarki:
tässä on kaikki tarpeellinen

Ohjeet käytiin läpi PRH-kokuksessa ("joojoo, kylmeosataan") ja vielä erikseen kunkin kanssa kahden kesken ("joojoo, mätiiän, säsanoittänjo")

Jääkaappi ja pakastin ladattiin sovitulla tavalla valmiiksi ja listasin erikseen mitä ruokia on jääkaapissa, mitä pakastimessa ja niiden viimeiset käyttöpäivät.

Nuoriso itse halusi yhden ravintolaruokapäivän, muutaman valmisruokapäivän ja muutaman tee-se-itse-ruokapäivän.

Rahaa jätettiin arkiostoksia varten ja annettiin lupa tilata pizzaa (=kebabia) yhden kerran reissun aikana. Tukiverkostolta varmistettiin että todellisessa hätätilanteessa on piikki auki.

Mahdolliset hätätilanteet käytiin yhdessä läpi: kissojen mahdollinen sairastuminen ja hoito, tai isovanhempien hätätilanteet.

Annettiin yhdelle lupa viettää pitkä ilta kavereiden kanssa ja toiselle lupa nukkua äidin ja isän sängyssä, varmistettiin että muut tietävät sen.

Hätävarjelun liioitteluna viinikaappi lukittiin. 

2. Tukiverkosto

Olemme äärettömän onnekkaita, sillä meillä on vahva tukiverkosto lähellämme: lasten isovanhemmat ovat aivan tallella ja lisäksi läheltä löytyy yksi nuorekas täti (+koira).
Viime vuosina tosin lähes kaikki perhematkamme ovat johtaneet siihen, että joku tukiverkostostamme on ollut sairaanhoidon tarpeessa, parhaimmillaan potilaita on ollut useampia. Emme siis suhtautuneet matkan toteutumiseen mitenkään itsestäänselvyytenä. 

Tukiverkostolaisten kanssa käytiin läpi mitä lupia, oikeuksia ja velvoitteita nuorisolla on ja varmistettiin että tukiverkosto on halukas ja pystyvä huolehtimaan keskenkasvuisista.
Yhdellä teineistä oli poikkeuksellisen kiireinen harrastusviikko; hänen liikkumisensa varmistettiin ekstrahyvin ja täsmällisesti.
Nuorisoa muistutettiin, että aina voi ja kannattaa kysyä neuvoa tai apua - ja vinkattiin, kuka isovanhemmista, vaiko täti, on pätevin ottamaan kantaan mihinkin murheeseen. nuorilla itsellään oli tämän osalta melko vahvoja mielipiteitä. 

Tukiverkostomme huolehti  minuuttiaikataulutetun harrastuskuljetuksen, johon sisältyi yhden esityksen päättyminen, vesitaksi ja seuraavan esityksen alkaminen - jopa niin, että nuori oli oikeassa paikassa etuajassa; siis äärettömän hyvin (kiitos mofa ja murri!)

Tukiverkosto laajeni perheyksikön ulkopuolellekin, kun kiipelin valmentaja lupasi puhelimessa: mä pistän sen treenaamaan kun sillä on tylsä ja ruokin kun on nälkä (kiitos H!)

3. Wifi
Kun aloimme varata matkaa, oli ensimmäinen edellytys että hotellissamme on kattava wifi.
Matkakohde ja hotellimme olivat hyvin wifi-varusteltuja, ainoastaan hotellihuoneessa wifin toiminta oli hitaanpuoleista. Iltojen iloksi suunnitellut näköpuhelut jäivät toteuttamatta.
Olimme päivittäin useaan otteeseen yhteydessä nuorisoon.


4. Luottamus
On itse asiassa aivan ykkösasia teinien yksinjättämislistauksessa.
Luotan teineihin.
Ja luotan siihen, että ne noudattavat sovittuja.

tämä viesti tupsahti puhelimeen kun laskeuduimme Hesaan
aloin kyynelehtiä

Tunnen teinini ja tiedän että niihin voi luottaa.




*

Annoin niille yhden semisti syvällisen perhe- ja parisuhdeneuvon:
Kotitöistä ei kannata riidellä, ne on kumminkin pakko hoitaa. Tehkää sopimus kuka hoitaa mitäkin. Jos esim. tiskikone tuntuu ällöltä, voi sanoa että haluaa hoitaa jonkun muun homman. Hommat on hoidettava ajallaan ja mukisematta, ilman että siitä täytyy huomauttaa. Ei kannata käydä kauppaa, ei mene koskaan tasan.

Ne olivat pitäneet keskenään PRH-kokuksen ja jakaneet kotihommelit kun olimme lähteneet.

Käytännössä luulen, että Isoveli pyöritti koko paletin, tytöillä oli niin paljon omaa muuta menoa.
Koko viikkoon mahtui yksi ainoa kriizinpoikanen, ja sekin johtui pikemminkin väsymyksestä ja stressistä kuin todellisesta kriiziytymisestä.
Siitä selvittiin nukkumalla yön yli.

Iltaisin tuli ihania kuvia kun ne makasivat pitkin ja katsoivat yhdessä LOTRia.

kesäplään

rva Kepponen purnasi ansiokkaasti ja aiheesta koululaisten kesälomaorganisoinnin hankaluudesta.

Olen niin samaa mieltä - vaikka oma nuorisoni onkin jo ainakin omasta mielestään ohjelmointitarpeen ulkopuolella. Teinitaloudessa vääntöä käydään nukkumis-syömis-ruutuaika -akselilla.
Että jos vaikka nostais sen lomalla olevan ahterinsa sohvasta, söisi ja ihan vaikka tekisi jotain niinkin radikaalia kuin kävisi ulkona. Tai aloittaisi edes sillä että pukisi päivävaatteet päälleen.

Vieläkin minun mielestäni koulujen kesäloman kaksi ensimmäistä viikkoa ovat pahimmat.
Nuoriso on ylikierroksilla levon ja lomatekemisen suhteen, normaalien arjen aikataulujen paukkuminen ja venyminen on enemmän kuin rasittavaa, olen talouden ainoa arkirytmiä elävä henkilö ja lisäksi minulla on aina ja joka vuosi juuri tässä vaiheessa yksi tiukimmista työputkista: kaksi viikkoa yhtä soittoa.
Työ ei sentään ole kiireistä, mutta sitä vaan on niin liian monelle päivälle.

Eilen yksi lähti palkkatyöhön kesäleirille. Sen kesä on ohjelmoitu: kaksi palkallista leiriä, kaksi palkatonta ja yksi nörttileiri josta me maksamme.
Toisella oli sen omien sanojen mukaan "kesän viimeinen lomapäivä" - tänään alkaa kesäteatterin harjoitusputki. Kyllä sillä niitä vapaitakin on, ihan yllinkyllin. Kaverinsa laahautui meille, fiilistelivät vanhoilla koulukuvilla.
Kolmannella ei muuta olekaan kuin aikaa. Kesäloman kunniaksi meille laahautui kaksi hihittävää pikkutyttöä lisää, voi sitä sirpityksen määrää. Pidin tyttöjen kanssa kokouksen aiheesta Lintsi ja lupa vanhemmilta. 

Nuoriso on kesän osilta jonkinmoisessa hallinnassa, minulle jää vain oman kesäni ohjelmointi.

Kesäplään:
tiukka työputki jatkuu suunnilleen kesäkuun puoliväliin.
Kesäkuussa pidän pois kertyneitä saldoja joko lyhennettyinä päivinä tai viikkoina. Vien pikkutytöt Lintsille ainakin. (arkiset päiväkahvit - anyone?)
Juhannuksen vietän kaupungissa.
HraH heittää työkeikan maailmalle kesä-heinäkuun vaihteessa.
Ulkomaan sukuhaara tulee maisemiin juhannuksen jälkeen.
Heinäkuussa olen lomalla. Ehkä menen anopin kanssa kävelylle Hietaniemen hautausmaalle samalla kun vien Pikkusiskon kiipeilemään.
Vietän superhyperäklösöpöromanttisloman hraH:n kanssa, jos vanhukset ja nuorisolaiset ovat niin hyvässä kunnossa että voimme rentoutua superhyperäklösöpöromanttislomalle. Visiteeraamme samaan syssyyn myös Albaniassa heti kun saan sen retken varattua matkatoimiston kokoelmasta.

Kesän aikana aion myös:
pyöräillä ja vesibusseilla Ruissaloon eväsretkelle
käydä Wäinö Aaltosen museossa katsomassa Jacob Hashimoton näyttelyn, koska se näytti kuvissa niin jännittävältä
pyöräillä eväsretkelle Linnavuorelle koska se on niin hieno paikka

ja sitten aion ihan vain olla.

Kukaan ei kertonut minulle ja teininkasvatusvinkki

eli Kun Lapsesta Tulee Täysikäinen

Kyllä kuulkaa sain elämäni shokin kun rutiininomaisesti klikkasin itseni wilmaan ja sieltä olikin yksi epatto ihan hukassa.
No, onhan sellaista jonkin kerran aiemminkin tapahtunut, yleensä koulujen loma-aikoina, kun on wilman huolto ja lapsi on siirtynyt koulusta toiseen, mutta nyt oli kertakaikkisen kateissa koko kakara.

Ja uskokaa pois, että on ihmismieli sellainen, että
a) näyttää tosi kummalliselta kun yksi puuttuu
b) herää epäilys että onko se lainkaan olemassa ja tallessa ja koulussa
vaikka c) en voi millään muotoa väittää kaipaavani liikunnanopen viestejä "tjenare; fb up yk." (suomeksi että jalkapalloa urkkapuiston yläkentällä)

Ihan yhtä paljon tai oikeastaan vielä paljon enempi shokeroiduin kun sama epatto katosi verkkopankistani ihan noin vain huis.
Koska sellaista ei ole tapahtunut koskaan, ei edes koulujen loma-aikoina.
Edelleen
a) näyttää tosi kummalliselta kun yksi puuttuu
b) herää epäilys että se tuhlaa vähäiset säästönsä johonkin turhanaikaiseen; esim kiinalaiseen ruokaan hernaripäivänä
vaikka c) en voisi sitä mitenkään estää, kun en ole voinut ennenkään.
Mutta hyvänen aika: miten minä sitä nyt rahoitan?

Jännää puolestaan tässä oli se, että wilmasta kakru katosi arvatenkin puoliltäöin syntymäpäivän aaton ja syntymäpäivän välillä, ja pankista syntymäpäivän ja seuraavan päivän välillä.
Että on erilainen ajanlaskumalli eri instansseilla.

Kyllähän minä jollain tasolla kait tiesin, että niin sitä vain katkaistaan loputtomalta hössötykseltä siivet, mutta oli se siltikin vähän odottamatonta ja aika brutaalia.

Ja sitten piti mennä pankkiin ratkomaan näitä asioita, enkä saanutkaan sivusta huudella enää mitään ohjeistuksia, vaan piti antaa lapsen aikuisen itsensä päättää, kuinka jatkossa hoidetaan hommelit.
Se sanoi luottavansa kilpailutukseen ja katsovansa että kummasta hyötyy enempi, minusta vai isästään, ja että sille antaa sitten käyttöoikeuden tililleen.
Koulun kansliassakin se visiteerasi ja palautti wilman ennalleen, kun se oli rehtorin syvä toive.

Palautui minun virtuaalielämäni kohdilleen taas kun on wilma ja verkkopankki.

Henk.koht en yleensä usko yhden yön ihmeisiin, mutta kun sitten vielä kävi niin, että lapsi aikuinen ilmoitti järjestävänsä synttärikahvit omaisilleen ja sanoi leipovansa sinne kakun niin en voinut muuta kuin nostaa kädet ylös.
Kait siitä sitten tuli aikuinen ihan kertarykäisyllä.

TEININKASVATUSVINKIT 

muista puhua kakrun kanssa ainakin nämä ajoissa
koska kohta et pysty vaikuttamaan niihin mitenkään

1. passi /henkkari /tmv.! Henkkari kannattaa hankkia, ajokorttihan ei ole virallinen henkilöllisyystodistus. Jos passi menee vanhaksi eikä ole henkkaria, päätyy takahuoneeseen turvallisuuskuulusteluun. Ja henkkaria on helpompi kantaa mukanaan kuin passia. Henkkaria ei kannata hankkia alaikäiselle; tämä on yksi ensimmäisiä aikuisena hoidettavia asioita, ainakin minun näkövinkkelistäni katsottuna.

2. pankki: miten pankkiasiat hoidetaan - ainakaan meidän pankissamme ei voinut etukäteen antaa tilinkäyttöoikeutta, vaan se piti hoitaa vasta täysikäisyyden osuttua kohdille. Meillä päädyttiin yhteisymmärryksessä siihen, että ainakin toistaiseksi tiliin on käyttöoikeuksia muillakin kuin vastakypsyneellä aikuisella. On hiukan helpompaa hoitaa sitä rahoituspuolta.
Ei välttämättä mitenkään akuutti asia, eikä mitenkään välttämätön, voi jättää tuoreen aikuisen itsensä päätettäväksi.

3. wilma: tiedoksi - kadotat kaikki oikeutesi nuoren opiskelun seurantaan. On täysin mahdollista, että sinä järjestät täyttä höökää ylioppilasjuhlia, mutta abituruksellasi on rästissä parin vuoden verran pakollisia kursseja. Koulu ei anna tietoa välttämättä edes pyytäessä, koska kyseessä on täysikäinen henkilö.
Oman vastakypsyneen koulu ajaa voimakkaasti sekä nuorten asiaa että vanhempien oikeutta olla kärryillä, ja he vakavasti kehottavat nuoria antamaan wilman oikeudet entiselle huoltajalle, opettajat perustelevat asiaa nuorille mm. rahoituspuolella: sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Wilma taitaa olla myös ainoa kanava, jonka kautta koulun virallinen tieto kulkee (esim. se lakkiaisten ajankohta ja paikka...)
muistatteko muuten vielä sellaista onnellista aikaa, jolloin oli yhtä juhlaa kun sai itse kuitata poissaolovihkoon että lääkärissä vaikka oikeasti oli ollut kavereiden kanssa päiväkaljalla. (äiti, minä en koskaan ollut, vaan olin kiltisti latinan tunnilla tai kemian tai äikän, mutta se heppu kyllä, kenen kanssa asustelen ja kasvatan lapsia). 

4. lääkkeet ja lääkäriasiat - et pysty söösimään enää niitäkään. Reseptien uusinta, noin niin kuin esimerkiksi.