Laajan yleisön hartaasta pyynnöstä ja koska olen ilman muuta kaikkien alojen, erityisesti teini-ikäiskasvatuksen, asiantuntija, niin laadinpa kätevän teini-ikäis/keskiäkäiskasvatusvinkkipostaussarjan.
Semmoisen vastuuvapautuslausekkeen tähän tuuppaisen että näitä vinkkejä ole kaksoissokkotestattu, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita eikä niitä saa missään olosuhteissa soveltaa oikeastaan kehenkään.
Ainakaan teini-ikäisiin.
Jos ne sattuvat toimimaan, se on kumminkin ihan silkka vahinko.
Keskinkertaisia Keskiäkäisvinkkejä
1. Lohtu.
Määrittele itsellesi keskiäkäislohdut.
Lohtuhapankorppu.
Lohtukaakao.
Lohtusuklaati.
Lohtulenksa sen voi joskus tehdä myös teinin kanssa; kävelykin on sallittua.
Lohtusuihku.
Lohtuiltalasillinen.
Yritä kaikesta huolimatta pitää päivittäinen lohduntarve joltisessakin tasapainossa, koska keskiäkäisyys aiheuttaa kropassa omituisia muutoksia.
Lohtuiltalasillista lukuunottamatta kaikkea lohtua voi tarjota myös teinille huonon päivän iltana.
2. Tila
Mene suljettuun tilaan nauramaan /itkemään /molempia.
On esim. täysin sallittua mennä lohtusuihkuun ja itkeä ja nauraa yhtäaikaa.
3. Liittoutumat
Liittoudu kaikkien mahdollisten kasvatuskumppaneiden kanssa.
Olkaa liikuttavan yksimielisiä siitä, että juuri nämä omat teinit ovat mahtavia tyyppejä. Se teini nyt kumminkin on ihan se sama tapaus, jonka haurasta hengitystä katselit hormonihuuruissasi muutama vuosi sitten ja kyynelehdit. valitettavasti taloudessasi nykyisellään vallitsevat hormonihuurut eivät aiheuta samanlaisia kyynelehtimisepisodeja. Kyllä ollaan huuruissa ja kyynelehditään, mutta harvemmin ihan silkasta puhtaasta kirkkaasta onnesta.
4. Varjele hyvää ilmapiiriä.
Viimeistään nyt kannattaa opetella se huutamattomuusjuttu.
Lohduttaudu aina tarpeen vaatiessa ja riittävän runsaasti.
Lohduta myös teiniä: sen päässä kurisee koko ajan ja ihan valtavasti.
Opeta sille, että yhden illan voi itkeä murheitaan, sitten mennään taas.
5. Ihan oikeasti: valitse viisaasti ne taistelut, jotka kannattaa käydä.
Kyllä niistä vähän vähemmälläkin tulee ihan ihmisiä.
Ja sinulla itselläsi on parempi olo, kun et väännä ihan joka asiasta.
**
Jos suinkin mahdollista, hanki kissanpentu.
Jokaisella ihmisellä, teinillä ja keski-äkäisellä, pitäisi olla kissanpentu.
Tai edes nuori lällytettävä kissa.
teini-ikäisvinkkejä part 2
Laajan yleisön hartaasta pyynnöstä ja koska olen ilman muuta kaikkien alojen, erityisesti teini-ikäiskasvatuksen, asiantuntija, niin kehitinpä kätevän teini-ikäis/keskiäkäiskasvatusvinkkipostaussarjan.
Semmoisen vastuuvapautuslausekkeen tähän tuuppaisen että näitä vinkkejä ole kaksoissokkotestattu, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita eikä niitä saa missään olosuhteissa soveltaa oikeastaan kehenkään.
Ainakaan teini-ikäisiin.
Jos ne sattuvat toimimaan, se on kumminkin ihan silkka vahinko.
Erittäin Hyviä Teini-ikäisvinkkejä
1. Ole aina ensin samaa mieltä.
Tyhmä opettaja, huono vanhempi, kiusallinen pikkusisarus?
Myönnä, myönnä, myönnä.
Kyllä; ope on mäntti, totta; olet huono vanhempi ja aivan niin, pikkusisarus on poikkeuksellisen ärsyttävä lajissaan.
Aivan erityisesti ole samaa mieltä siinä, että opettajat ovat mänttejä.
Älä silti hetkeäkään usko, että se olisi koko totuus, tai edes osatotuus. älä ikinä sorru haukkumaan opettajaa. älä missään olosuhteissa kirjoita wilmaviestiä rehtorille että ope on mäntti.
Aikuisten mänttiys on yleinen teini-ikäinen subjektiivinen kokemus. Sinun ei tarvitse korjata maailmaa, ei edes itseäsi, eikä varsinkaan opettajaa. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - ja sinä kyllä erotat ne harmittavaiset poikkeukset - suurin osa opettajista tekee työtään ammattitaitoisesti, suurella sydämellä ja yrittää oikeasti olla lapsesi puolella, tai ainakin sinun puolellasi.
"kumman puolella sä oikeen olet? sun kuuluu puolustaa mua."
2. Puhu niille joka päivä.
Mielellään jotain hauskaa. Kaikkein parasta on, jos voitte nauraa yhdessä.
Kysy joka aamu, nukuitko hyvin.
Kysy joka kerta kotiin tullessasi, mitä kuuluu ja miten päivä on mennyt, kuka ope on ollut mäntti ja millä tavalla. ja opettele taivaan tähden muistamaan ne mäntit ja epämäntit!
Ja pyydä vastaus useammalla sanalla kuin ihan kiva /ihan hyvä.
Tämä pitää tosin aloittaa jo ennen kuin ne ovat teini-iässä; zorppa, olette myöhässä.
3. Arvosta niiden näkemyksiä ja mielipiteitä
Silloinkin kun ne ovat hirmu mustavalkoisia, omituisia ja vähän hyökkääviä.
Myönnä, myönnä, myönnä.
Kyllä, mä ymmärrän että asian voi nähdä noinkin... /Totta, jos asian haluaa ymmärtää noin... /Kyllä vain, mutta oletko huomannut että joku voi ajatella....
4. Valitse viisaasti ne taistelut, jotka kannattaa käydä
Vältä konfrontaatioita.
Vältä arvostelua.
Aseta ultimatum vain silloin kun on todella pakko. Vaadi harvoin, vähän ja tosissasi.
Naura mieluummin.
Älä nalkuta.
Anna tilaa tehdä asiat omalla tavalla.
*
Jos suinkin mahdollista, hanki kissanpentu.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla kissanpentu.
Tai nuorehko omanarvontuntoinen lällytettävä kissaeläin.
Tai mikä tahansa lällytettävä eläin ylipäätään. Ehkä myös akvaario tai bonsaipuutarha.
Mikä tahansa, mitä voi hoivata, lällyttää ja minkä parissa voi askaroida yhdessä sen teinin kanssa.
Se tekee hyvää sekä keskiäkäiselle että teinille. Yhdessä ja erikseen.
*
Luin yhdestä kirjasta ihan oikeasti hyvän vinkin: luota aina lähtökohtaisesti siihen, että sovitusta pidetään kiinni.
Luota siihen, että olet opettanut sille kaiken oikeasti tärkeän jo ennen murkkuvaihetta.
Luota lapseen.
Luota siihen, että se tekee mitä on pyydetty.
Ja ole itse luottamuksen arvoinen.
Semmoisen vastuuvapautuslausekkeen tähän tuuppaisen että näitä vinkkejä ole kaksoissokkotestattu, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita eikä niitä saa missään olosuhteissa soveltaa oikeastaan kehenkään.
Ainakaan teini-ikäisiin.
Jos ne sattuvat toimimaan, se on kumminkin ihan silkka vahinko.
Erittäin Hyviä Teini-ikäisvinkkejä
1. Ole aina ensin samaa mieltä.
Tyhmä opettaja, huono vanhempi, kiusallinen pikkusisarus?
Myönnä, myönnä, myönnä.
Kyllä; ope on mäntti, totta; olet huono vanhempi ja aivan niin, pikkusisarus on poikkeuksellisen ärsyttävä lajissaan.
Aivan erityisesti ole samaa mieltä siinä, että opettajat ovat mänttejä.
Älä silti hetkeäkään usko, että se olisi koko totuus, tai edes osatotuus. älä ikinä sorru haukkumaan opettajaa. älä missään olosuhteissa kirjoita wilmaviestiä rehtorille että ope on mäntti.
Aikuisten mänttiys on yleinen teini-ikäinen subjektiivinen kokemus. Sinun ei tarvitse korjata maailmaa, ei edes itseäsi, eikä varsinkaan opettajaa. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - ja sinä kyllä erotat ne harmittavaiset poikkeukset - suurin osa opettajista tekee työtään ammattitaitoisesti, suurella sydämellä ja yrittää oikeasti olla lapsesi puolella, tai ainakin sinun puolellasi.
"kumman puolella sä oikeen olet? sun kuuluu puolustaa mua."
2. Puhu niille joka päivä.
Mielellään jotain hauskaa. Kaikkein parasta on, jos voitte nauraa yhdessä.
Kysy joka aamu, nukuitko hyvin.
Kysy joka kerta kotiin tullessasi, mitä kuuluu ja miten päivä on mennyt, kuka ope on ollut mäntti ja millä tavalla. ja opettele taivaan tähden muistamaan ne mäntit ja epämäntit!
Ja pyydä vastaus useammalla sanalla kuin ihan kiva /ihan hyvä.
Tämä pitää tosin aloittaa jo ennen kuin ne ovat teini-iässä; zorppa, olette myöhässä.
3. Arvosta niiden näkemyksiä ja mielipiteitä
Silloinkin kun ne ovat hirmu mustavalkoisia, omituisia ja vähän hyökkääviä.
Myönnä, myönnä, myönnä.
Kyllä, mä ymmärrän että asian voi nähdä noinkin... /Totta, jos asian haluaa ymmärtää noin... /Kyllä vain, mutta oletko huomannut että joku voi ajatella....
4. Valitse viisaasti ne taistelut, jotka kannattaa käydä
Vältä konfrontaatioita.
Vältä arvostelua.
Aseta ultimatum vain silloin kun on todella pakko. Vaadi harvoin, vähän ja tosissasi.
Naura mieluummin.
Älä nalkuta.
Anna tilaa tehdä asiat omalla tavalla.
*
Jos suinkin mahdollista, hanki kissanpentu.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla kissanpentu.
Tai nuorehko omanarvontuntoinen lällytettävä kissaeläin.
Tai mikä tahansa lällytettävä eläin ylipäätään. Ehkä myös akvaario tai bonsaipuutarha.
Mikä tahansa, mitä voi hoivata, lällyttää ja minkä parissa voi askaroida yhdessä sen teinin kanssa.
Se tekee hyvää sekä keskiäkäiselle että teinille. Yhdessä ja erikseen.
*
Luin yhdestä kirjasta ihan oikeasti hyvän vinkin: luota aina lähtökohtaisesti siihen, että sovitusta pidetään kiinni.
Luota siihen, että olet opettanut sille kaiken oikeasti tärkeän jo ennen murkkuvaihetta.
Luota lapseen.
Luota siihen, että se tekee mitä on pyydetty.
Ja ole itse luottamuksen arvoinen.
teini-ikäisvinkkejä part1.
Laajan yleisön hartaasta pyynnöstä ja koska olen ilman muuta kaikkien alojen, erityisesti teini-ikäiskasvatuksen, asiantuntija, niin kehitinpä kätevän teini-ikäis/keskiäkäiskasvatusvinkkipostaussarjan.
Semmoisen vastuuvapautuslausekkeen tähän tuuppaisen että näitä vinkkejä ole kaksoissokkotestattu, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita eikä niitä saa missään olosuhteissa soveltaa oikeastaan kehenkään.
Ainakaan teini-ikäisiin.
Jos ne sattuvat toimimaan, se on kumminkin ihan silkka vahinko.
Faktoja teini-ikäisistä silkkaa empiiriaa, täysin vailla tieteellistä pohjaa
Ne eivät oikeasti kuule. Eivätkä muista.
Se ei ole mitenkään tahallista. Ne vain eivät kuule, eivätkä muista mahdollisesti kuulemaansa enää viiden minuutin jälkeen.
Paitsi siinä tapauksessa, että käyt asiasta muistuttamassa.
"joojoo, ihan kohta"
Ihan kohta ei ole koskaan.
Ei vaan ole.
Usko pois.
Vaadi tarkempaa ajanmäärettä.
"tää peli kestää vielä kolme minuuttia kakskytseitsemän sekuntia"
Vaikka ne eivät kuule, eivätkä muista, ne kyllä kuulevat ja muistavat sen jutun jota yrität selvittää puhelimessa hiljaisesti kuiskaten ja muinaisserbiaksi, ja jota niiden ei tarvitsisi kuulla saati muistaa.
Ne myös jakavat sen eteenpäin.
Usko pois.
Älä käsittele arkaluonteisia asioita kun talossa on teini.
Mene minne tahansa muualle.
Mene vaikka ruuhkabussiin. Sielläkin on vähemmän kuulijoita.
Älä koskaan tee suunnitelmia luottaen siihen, että ne ovat kaikki yhtäaikaa poissa talosta.
Ne haistavat sen. Yksi jää kumminkin vahtiin.
Mene ruuhkabussiin. Siellä on taatusti rauhallisempaa.
Älä koskaan tee suunnitelmia luottaen siihen, että ne ovat kaikki yhtäaikaa paikalla.
Ehdota yhteistä tekemistä, esim. lenkkiä, hopeiden kiillottamista, muistipelin pelaamista tai vaikkapa jännittävää perheretkeä Perniön muovipussimuseoon. Johan on jokaisella jotain menoa. Ota kuitenkin huomioon edellinen kohta. Ne kyllä haistavat älytyksen.
Älä hetkeäkään kuvittele, että voisit istua iltaa kaikessa rauhassa itsesi /kumppanisi /ystäviesi kanssa. Niillä on juuri silloin aikuisen nälkä.
Ja mitä nälkään tulee, sitä on aina.
*
Jos suinkin mahdollista, hanki kissanpentu.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla kissanpentu.
Tai edes nuori kissa.
Semmoisen vastuuvapautuslausekkeen tähän tuuppaisen että näitä vinkkejä ole kaksoissokkotestattu, niiden toimivuudesta ei ole mitään takeita eikä niitä saa missään olosuhteissa soveltaa oikeastaan kehenkään.
Ainakaan teini-ikäisiin.
Jos ne sattuvat toimimaan, se on kumminkin ihan silkka vahinko.
Faktoja teini-ikäisistä silkkaa empiiriaa, täysin vailla tieteellistä pohjaa
Ne eivät oikeasti kuule. Eivätkä muista.
Se ei ole mitenkään tahallista. Ne vain eivät kuule, eivätkä muista mahdollisesti kuulemaansa enää viiden minuutin jälkeen.
Paitsi siinä tapauksessa, että käyt asiasta muistuttamassa.
"joojoo, ihan kohta"
Ihan kohta ei ole koskaan.
Ei vaan ole.
Usko pois.
Vaadi tarkempaa ajanmäärettä.
"tää peli kestää vielä kolme minuuttia kakskytseitsemän sekuntia"
Vaikka ne eivät kuule, eivätkä muista, ne kyllä kuulevat ja muistavat sen jutun jota yrität selvittää puhelimessa hiljaisesti kuiskaten ja muinaisserbiaksi, ja jota niiden ei tarvitsisi kuulla saati muistaa.
Ne myös jakavat sen eteenpäin.
Usko pois.
Älä käsittele arkaluonteisia asioita kun talossa on teini.
Mene minne tahansa muualle.
Mene vaikka ruuhkabussiin. Sielläkin on vähemmän kuulijoita.
Älä koskaan tee suunnitelmia luottaen siihen, että ne ovat kaikki yhtäaikaa poissa talosta.
Ne haistavat sen. Yksi jää kumminkin vahtiin.
Mene ruuhkabussiin. Siellä on taatusti rauhallisempaa.
Älä koskaan tee suunnitelmia luottaen siihen, että ne ovat kaikki yhtäaikaa paikalla.
Ehdota yhteistä tekemistä, esim. lenkkiä, hopeiden kiillottamista, muistipelin pelaamista tai vaikkapa jännittävää perheretkeä Perniön muovipussimuseoon. Johan on jokaisella jotain menoa. Ota kuitenkin huomioon edellinen kohta. Ne kyllä haistavat älytyksen.
Älä hetkeäkään kuvittele, että voisit istua iltaa kaikessa rauhassa itsesi /kumppanisi /ystäviesi kanssa. Niillä on juuri silloin aikuisen nälkä.
Ja mitä nälkään tulee, sitä on aina.
*
Jos suinkin mahdollista, hanki kissanpentu.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla kissanpentu.
Tai edes nuori kissa.
dominopalikkaefekti
Tiedättekö sen, kun odotukset ja todellisuus eivät kohtaa?
Niin kuin vaikka silloin, kun yksi lapsista lähtee leirille, toinen kisaamaan ja kolmannellakin on jotain viritelmiä mielessään ja sinulla alkaa jossain mielen pohjalla kärvästellä ajatus jonkinmoisista KäTy-bileistä tai mistä tahansa, mihin ei sisälly nenäkkäitä keskenkasvuisia.
Ja sitten se kotiinjäänyt suloinen pikkuteini ilmoittaa, että hän on muuten kutsunut kaikki kaverit kylään katsomaan elokuvaa, viittikste mitenkään mennä jonnekin kauas pois.
Tai kun lainaat kirjastosta kirjan Ihana äiti, ihana nainen ja ajattelet että siinä ratkaistaan noin suurinpiirtein kaikki ongelmasi, erityisesti keskiäkäis-teini-ikäisprobleemit ja sitten huomaatkin, että sen kirjan on kirjoittanut joku, joka on saanut lapsen suunnilleen viikko sitten ja pulppuilee kaikkitietävän hormonihuuruisen naisen iloa. Älä mene vauvamuskariin jos ei huvita. Olet vahva ja kaunis jumalatar.
No ei huvita ja tietenkin olen; ja sen lisäksi vältän uhriutumista ja ajattelen positiivisesti niin että hampaissa rutkuu ja kolmostyypin diabetes väijyy nurkan takana, mutta eivät siltikään ole ratkenneet probleemit.
Heti kirjoittaisin kirjan keskiäkäis-teini-ikäisvanhemmuudesta, jos jotain asiasta tietäisin, mutta olen ihan kuutamolla.
Enkä mitenkään kykene syytämään ilmoille moisia maailmojasyleileviä kuningattaruuslauseita, koska mikään ei hyydytä ihmistä niin tehokkaasti kuin teini-ikäisen höh.
Kyllä oli tämä viikonloppu melko voimallisesti semmoinen muutenkin, että eivät kohdanneet odotukset ja todellisuus.
Pelkkää dominopalikkaa pää täynnä.
Kaaosajatuksia, ajatuskaaoksia.
Ilman mitään järkevää hyväksyttävää syytä.
Olen hiljalleen alkanut ymmärtää niitä tyyppejä, jotka haluavat mennä jonnekin ashramiin joogaamaan tai jonkun esasaarisen kanssa kreikkalaiselle saarelle meditoimaan.
Yhtään kokonaista ajatusta en ole loppuun asti saanut.
Ei auttanut konsertti.
Katosivat kokonaan sinfoniasta kakkos- ja kolmososa. Ja konsertosta myös.
Päässä rymisi liikaa.
Ei auttanut kirjasto, lukuhetki eikä ruusu.
Vähän auttoi lauantain lounashetki hraH:n kanssa.
Ihan pikkuriikkisen auttoi nukkuvan kissan tarkkailu.
Menkää pois dominopalikka-ajatukset!
Hus!
100 things to do tai jotain sinnepäin
Epäilemättä melkein kaikki ovat leikkineet sitä mä en ole koskaan -leikkiä jossain huuruisessa illassa epämääräisessä seurassa. (olen kerran voittanut sen, hiphei)
Ne jotka eivät ole leikkineet sitä, ovat kukaties listanneet sata juttua jotka aion tehdä ennen kuin...
Tässä olisi muutamia vinkkejä semmoisille listoille: virsien veisaaminen tanskaksi jossain tanskalaisen perähikiän uumenissa tuli vaan jostain ihan ohimennen mieleeni.
Tai korvatulehduksisen gerbiilin lääkitseminen mistä ihmeestä sekin tuli mieleeni.
Jee.
Jos nyt hakemalla hakee jotain positiivista, niin ei tarvitse piikittää tai yrittää survoa kapselia gerbiilin uumeniin kummastakaan päästä.
Taivaalle kiitos nestemäisistä lääkkeistä.
Taivaalle kiitos nestemäisistä lääkkeistä.
matkailukriizi eli vinkkinelonen
Pitkän viikonlopun mittainen ihmiseksperimentti lähinnä itselläni paljasti rapautuneen ja ikääntyvän kroppani heikot kohdat.
Koska lähestymme elämää vain ja ainoastaan positiivisesta tulokulmasta, niin seuraavassapa hyvän elämän vinkkinelonen tulevan varalle.
1. ruoka eli sapuska eli syömä
Ei sovi ihmiselle eurooppalainen vehnäpulla tahi croissantti, jäätelöstä ja nameista puhumattakaan. Tulee turpeaksi ja kolottaa joka puolelta ja varsinkin omituisista paikoista esim. jalkapohjista.
On syötävä ruisleipää ja mustikkaa ja maustamatonta jogurttia.
2. uni
Ei sovi ihmiselle kotielämä ergonomisesti oikeaoppisessa sängyssä, koska yö toisensa perään tulee painajaisia, hikoilua ja muuta riesaa.
Parempi on nukkua maailmalla karunkalseankosteassa aamiaismajoitushuoneessa, notkollemennessä sängyssä nimellisen tyynyn kanssa. Kyllä nimittäin uni maistuu. vaikka tuleekin niska- ja selkävaiva
3. matkailu
Ei sovi ihmiselle lentely eikä muu matkailu, koska pää- ja niskavaiva. Lentely varsinkin jysähtää päähän pahasti.
Paitsi että matkailu sopii kumminkin, koska rentoutuu.
Ota siitäkin sitten selvä, kumpi on parempi: päänsärky vai yleinen rentous.
4. ulko-olento ja liikunto
Ei sovi ihmiselle sisäolento. Pitää olla ulko-olentoa ja liikuntoa.
Hain pyörän käyttöönottohuollosta heti tiistai-iltapäivällä, kävin pyöräilemässä ja lisäksi vielä lenksaamassa. Kyllä oli hyvä. paitsi polvieni mielestä, niiden mielestä se on masentavaa, ne alkoivat heti narista minulle. myös omasta mielestäni se oli ihan tyhmää, koska satoi.
Yleisesti ottaen minun pitäisi siis elellä muualla mutta kotona, arjessa mutta irti arjesta, syödä karusti vain suomalaista, nukkua lomamoodissa jossain Hohto-tyyppisessä majoitustilassa, matkailla ja olla matkailematta ja olla ulkona vain melkein koko ajan.
Että silleen.
Matkarapo: momentum
Meidän matkastamme ei oikein saa lifestylehenkistä matkarapoa. Ihan vain siksi, koska olimme sukuloimassa tanskalaisen maaseudun ytimessä mikroskooppisen pienessä kylässä, jonka paikantamiseen tarvitaan melko yksityiskohtainen kartta, ja jonka ainoat nähtävyydet ovat huoltoasema/kauppa ja kylätalo.
Mutta tiedättekö momentumin?
Se on se juttu, joka feissibuukissa alkaa se tunne kun...
Momentum1.
Havahdut siihen että huomaat istuvasi pikkuriikkisen tanskalaisen maalaiskirkon ahtaassa penkissä perheesi ympäröimänä, edessäsi joku vieras vaari torkkuu autuaasti hymyillen, pappi saarnaa, olet aivan ulalla kun kirkkokansaa naurattaa ja mietit, että mitä ikinä olet elämästäsi haaveillut ja kuvitellut, niin mikään niistä kuvitelmista ei valmistanut sinua tähän.
Siis pikkuriikkiseen tanskalaiseen maalaiskirkkoon, konfirmaatioon ja siihen, että vaikka oletkin ihan ulalla, sinua alkaa pikkuriikkisen niiskututtaa kun katselet niitä lapsia.
Eikä siihen että huomaat laulavasi virsiä tanskaksi.
Momentum2
Edelleen siellä pikkuriikkisessä tanskalaisessa maalaiskylässä, jonka paikantamiseen tarvitaan kohtalaisen tarkka kartta.
Havahdut aamiaismajoituspaikan aamupalapöydässä siihen, että käynnissä on pitkä, monipolvinen, fiksu ja äärettömän hyvin argumentoitu, johdonmukainen keskustelu uudesta opetussuunnitelmasta ja että keskustelua vievät eteenpäin ihmiset, jotka ovat sinulle sukua.
Että ne keskustelijat ovat itseasiassa ihan omatekemiä lapsukaisiasi ja niillä on selkeitä, perusteltuja ja hyvin argumentoituja mielipiteitä, joiden takana ne osaavat ja uskaltavat seistä.
Mietit, että mitä ikinä elämästäsi oletkaan haaveillut tai kuvitellut, mikään ei ole valmistanut sinua tähän.
Siihen, että elämä on sadoin verroin työläämpää ja sadoin verroin parempaa ja täydempää kuin missään kuvitelmissasi.
Momentum3
Yhä edelleen siellä pikkuriikkisessä tanskalaisessa maalaiskylässä. Illan pehmeässä valossa, hyvässä seurassa. Edessäsi, kanssasi olevien ihmisten kanssa on hyvä ja leppoisa olla ja oivallat, että se johtuu näistä ihmisistä, heidän parisuhteestaan; miten siinä on hyvä levätä ja olla.
*
Matkan tärkeimmät nähtävyydet: maaseutu, Legolandin portti, lentokenttä. Ja legendaarinen huoltoasema maaseudun ytimessä.
Lisää nähtävyyksiä: legendaarinen spaghettijäätelöannos ja suurtapahtumia lähitienoilla, kauniita pikkukaupunkeja.
Mutta tiedättekö momentumin?
Se on se juttu, joka feissibuukissa alkaa se tunne kun...
Momentum1.
Havahdut siihen että huomaat istuvasi pikkuriikkisen tanskalaisen maalaiskirkon ahtaassa penkissä perheesi ympäröimänä, edessäsi joku vieras vaari torkkuu autuaasti hymyillen, pappi saarnaa, olet aivan ulalla kun kirkkokansaa naurattaa ja mietit, että mitä ikinä olet elämästäsi haaveillut ja kuvitellut, niin mikään niistä kuvitelmista ei valmistanut sinua tähän.
Siis pikkuriikkiseen tanskalaiseen maalaiskirkkoon, konfirmaatioon ja siihen, että vaikka oletkin ihan ulalla, sinua alkaa pikkuriikkisen niiskututtaa kun katselet niitä lapsia.
Eikä siihen että huomaat laulavasi virsiä tanskaksi.
Momentum2
Edelleen siellä pikkuriikkisessä tanskalaisessa maalaiskylässä, jonka paikantamiseen tarvitaan kohtalaisen tarkka kartta.
Havahdut aamiaismajoituspaikan aamupalapöydässä siihen, että käynnissä on pitkä, monipolvinen, fiksu ja äärettömän hyvin argumentoitu, johdonmukainen keskustelu uudesta opetussuunnitelmasta ja että keskustelua vievät eteenpäin ihmiset, jotka ovat sinulle sukua.
Että ne keskustelijat ovat itseasiassa ihan omatekemiä lapsukaisiasi ja niillä on selkeitä, perusteltuja ja hyvin argumentoituja mielipiteitä, joiden takana ne osaavat ja uskaltavat seistä.
Mietit, että mitä ikinä elämästäsi oletkaan haaveillut tai kuvitellut, mikään ei ole valmistanut sinua tähän.
Siihen, että elämä on sadoin verroin työläämpää ja sadoin verroin parempaa ja täydempää kuin missään kuvitelmissasi.
Momentum3
Yhä edelleen siellä pikkuriikkisessä tanskalaisessa maalaiskylässä. Illan pehmeässä valossa, hyvässä seurassa. Edessäsi, kanssasi olevien ihmisten kanssa on hyvä ja leppoisa olla ja oivallat, että se johtuu näistä ihmisistä, heidän parisuhteestaan; miten siinä on hyvä levätä ja olla.
*
Matkan tärkeimmät nähtävyydet: maaseutu, Legolandin portti, lentokenttä. Ja legendaarinen huoltoasema maaseudun ytimessä.
Lisää nähtävyyksiä: legendaarinen spaghettijäätelöannos ja suurtapahtumia lähitienoilla, kauniita pikkukaupunkeja.
matkakuumeessa?
Eiliset synttärilempiruoka-arpajaiseni ratkesivat varsin onnekkaasti marketissa kotimatkan varrella.
Voiko kukaan vastustaa alelaariin hylättyä yksinäistä sacherkakkua?
Voiko?
Siis oikeasti, voiko?
Ja käytävä A vain jatkui.
Usko meinasi kokonaan loppua kesken siinä vaiheessa kun tanskalainen maajussi vilkutti ikkunasta, mutta lentokentän tinkimättömät opasteet johdattivat meitä yhä syvemmälle maaseudun uumeniin käytävä A:ta pitkin.
Voiko kukaan vastustaa alelaariin hylättyä yksinäistä sacherkakkua?
Voiko?
Siis oikeasti, voiko?
yksinäinen hylätty kakku ja lopputulema |
Jos nyt hakemalla hakee jotain syntymäpäiväkurjuutta, -kriiziä ja -natinaa, niin siemaus kuohujuomaa olisi kukaties kruunannut fiestani, mutta sitä ei ollut alelaarissa.
*
Huomenissa kutsuu suuri maailma: luvassa pitkä viikonloppu Manner-Euroopassa.
Kun suunnittelimme matkaa, teetimme talouden nuorison keskuudessa kiertokyselyn aiheesta Kuinka Helsinkiin - bussilla vai lentäen.
Nuoriso oli liikuttavan yksimielisiä asiasta, investoimme siis yleiseen matkustusmukavuuteen ja -nopeuteen.
Nyt ne kitisevät että olemme järjettömiä tuhlareita ja ympäristörikollisia, ihan hyvin olisimme voineet mennä bussillakin.
Edellisellä reissulla vaihdoimme konetta Kööpenhaminassa, ja oli suuren maailman tuntua.
Hetken verran nimittäin: sen ajan kun laukkasimme transit-hallin läpi kohti sisäisten lentojen osastoa.
Sisäiset lentelijät opastettiin käytävälle A, joka avautui edessämme avantgardistisena, valkeana ja pitkänä.
Sitä jatkui äärettömiin kohti pisteenkokoisena siintelevää horisonttia.
Sen ikkunoista näkyi kynnöspeltoja, lehmiä ja traktoreita.Ja käytävä A vain jatkui.
Usko meinasi kokonaan loppua kesken siinä vaiheessa kun tanskalainen maajussi vilkutti ikkunasta, mutta lentokentän tinkimättömät opasteet johdattivat meitä yhä syvemmälle maaseudun uumeniin käytävä A:ta pitkin.
Aivan silmänkantamattomiin jatkui käytävä A.
Käytävä A päättyi kilometrisen vaelluksen jälkeen vähän nuhjaantuneeseen kuohujuomabaarittomaan karvalakkiodotushalliin, jossa sirkeästi hymyilevä lentokenttävirkailija kertoi, että olemme kyllä oikeassa hallissa, mutta lähtöportista ei ollut vielä tietoa.
Sen reilun puolituntisen aikana kun vaihtoyhteyttä odotimme, vaihtui lähtöportti kolme kertaa.
Huvitti, kun lentäjät laukkasivat portilta toiselle.
Tänä vuonna haaveilin, että voisimme istuksia jossain kansainvälisen lentokentän loungessa siemailemassa kuohuvaisia juomia mikä ihmeen obsessio minulla on kupliin? ja nautiskelemme eurooppalaisesta menosta.
Kattia kanssa, vaihdamme konetta rapsakassa tahdissa Helsingissä.
Laukkaamme taas kerran karvalakkiosastolta toiselle.
närkästynyt kissaeläin - lahjakkaan lapsen huuto - hauska statement fillarissa |
ikäkriizi?
hmh.
"muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.
Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden. [...]"
Eino Leino, Lapin kesä.
"muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.
Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden. [...]"
Eino Leino, Lapin kesä.
Vai vajoaisinko vielä syvemmälle ikäkriiziin veli Leinon sanoin?
"minä lapsena vanhaksi vanhenin.
En nuor' ole koskaan ollut.
Toki kerran mä keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut [...]"
Eino Leino: Rauhattoman rukous (se on sitten ihana!)
En nuor' ole koskaan ollut.
Toki kerran mä keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut [...]"
Eino Leino: Rauhattoman rukous (se on sitten ihana!)
*
Meillä on semmoinen tapa, että synttäripäivänä saa toivoa lempiruokaa ja jälkiruokaa.
Pohdiskelin eilen ääneen, että mitäköhän ruokaa itselleni laittaisin.
Kas kummaa, jonossa oli vähintäänkin kolme lempiruuan toivojaa.
Yksikään niistä ei ollut minun lempiruokani.
*
ps. tää on ihan hyvä ikä.
en ole kriizissä
kevät
Parasta viikonlopuissa ovat kiireettömät aamut.
Se että voi vanua lukemassa ihan kaikessa rauhassa.
Ensin päivän lehti, sitten aamiainen ja keskeneräinen kirja.
Pitkästä aikaa oli sellainen lauantaiaamu, jossa ei ollut mitään aikataulua, ei minkäänlaista pakkoa lähteä maailmalle juuri tietyllä kellonlyömällä.
onnenhetki: aamukahvi lempimukista ja kirja |
Myöhemmin iltapäivällä vielä teinin kanssa juhlavaateostoksilla.
laiskan ihmisen hedelmäsalaatti |
Illan vietin komisarius Brunetin seurassa.
Ei oikeastaan huvittanut.
Kävelin vetelästi metsänreunaa, katselin heräävää kevättä.
Istuin penkillä kuuntelemassa lintuja.
Taivas on täynnä ääniä.
Miten ihminen on voinut koko talven selvitä ilman niitä?
Peipponen huutaa voitonriemuisena, on kevät.
#pojatkinlukee
Kirjoitan, vaikka en olekaan cooli poika, mies enkä edes poikamies.
Olen lasten lukuharrastuksen vankkumaton kannattaja, itsekin kohtalaisen ahkera lukija, mutta ennen kaikkea olen lukevan pojan äiti.
Tai nykyään jo lukevan nuorukaisen äiti.
Lapsuudestahan se kaikki alkaa.
Vajaa vuosikkaalle luimme Peittoni on pehmeä, peittoni on sininen. Ilta illan jälkeen, kyllästymiseen asti.
Ostoskärryissä istuva lapsi kiljui kaupassa täyttä kurkkua Kuolen, liian aikaisin (...hän huusi hii-hoo, ja kuoli myöhemmin; tiedättehän, herra PiiPoo)
Viisivuotissynttäripäivänä kävimme hakemassa kirjastokortin. Ei sillä väliä, että kirjat lainattiin edelleen äidin kortilla. Oma kortti oli kumminkin mahdollisuus uusiin maailmoihin: RasmusNallet, Teemut, autokirjat, dinosaurukset, työkoneet, puuhapetet, sarjakuvat, tietokirjat...
Niillä nurkilla hän päätti itse opetella lukemaan. Ja oppikin. Ihan itse.
Olemme koko perhe nauraneet yhdessä läpi Parvelan Ellat ja Parkkisen Karhukirjeet.
Vieläkään ei ole minulle auennut Nalle Puhin ikihauska vitsi, se missä Puh ja Nasu touhaavat jotain niityllä ja lunta sataa pimpeli-pom ja samaa rataa pimpeli-pom sitä jatkuu vaan ja Nasu kysyy että lunta sataa pimpeli-mitä?
Ne nauravat sitä vieläkin kaikki, poika kaikkein remakammin ja minä en vain tajua.
Viidennen luokan ope tiesi, että oppitunneilla se lukee koko ajan. Mutta opekaan ei tiennyt että Akkareiden ja koulun kirjahyllyn seikkailukirjojen lisäksi se luki Uutta Testamenttia.
Luin sille ääneen Sormusten herran, luin, itkin ja luin. Vuosiin se ei uskaltanut katsoa elokuvaa alkua pidemmälle, mutta LOTRinsa se osaa, melkein ulkoa. Ja Silmarillionin myös. Ja Keskeneräiset Tarut.
Pikkusiskojaan se yllyttää lukemaan Pikkunaisia, koska se on niin ihana. Elokuvasta voi kyllä saada sokerihalvauksen tai diabeteksen, mutta kirja on ihana.
Suvi Kinoksen Rupu-enoa suremme kaikki, ainakin kerran vuodessa. Tuija Lehtinen on paras suomalainen nuortenkirjailija, meidän kaikkien mielestä.
Vähän yllytyshullu se poikanen kyllä on:
minä: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
IV: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
IV: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
IV: onks meillä se?
minä: no on, kun isäs luki sen. (myöhemmin kävi ilmi, ettei lukenutkaan. Yhtä pitkälle pääsi kuin minä) Se aina ostaa kaikki kirjat.
IV: isä! missä on Alastalon salissa? Mä haluan lukea sen.
minä: hullu. mun lapseni on hullu. Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.
Vajaan tunnin päästä olen saanut tilannetiedotuksen luetusta sivumäärästä (50) ja kaiken lisäksi olen ladannut sen kovanonnen eepoksen myös omalle fläpälleni.
Tiistaina ruokapöydässä keskustelimme Pukkilan isännästä. Poika luki sen kahdessa viikossa. Minulta meni kolme.
Sen jälkeen lapsi esiintyi sekä koulussaan ja muuallakin Poikana Joka Luki Kirjan.
*
Välillä elämässäni on ollut päiviä, jolloin olen toivonut että #pojatkinlukisivat vähän vähemmän.
Ainakin silloin kun taas kerran tulen iloisena kirjastosta ja kuulen lainanneeni sen saman kirjasarjan kolmannen osan jo viidennen kerran, enkä taaskaan ole tuonut sitä ekaa osaa.
Olen lasten lukuharrastuksen vankkumaton kannattaja, itsekin kohtalaisen ahkera lukija, mutta ennen kaikkea olen lukevan pojan äiti.
Tai nykyään jo lukevan nuorukaisen äiti.
#minunhyllyni #pojatkinlukee |
Lapsuudestahan se kaikki alkaa.
Vajaa vuosikkaalle luimme Peittoni on pehmeä, peittoni on sininen. Ilta illan jälkeen, kyllästymiseen asti.
Ostoskärryissä istuva lapsi kiljui kaupassa täyttä kurkkua Kuolen, liian aikaisin (...hän huusi hii-hoo, ja kuoli myöhemmin; tiedättehän, herra PiiPoo)
Viisivuotissynttäripäivänä kävimme hakemassa kirjastokortin. Ei sillä väliä, että kirjat lainattiin edelleen äidin kortilla. Oma kortti oli kumminkin mahdollisuus uusiin maailmoihin: RasmusNallet, Teemut, autokirjat, dinosaurukset, työkoneet, puuhapetet, sarjakuvat, tietokirjat...
Niillä nurkilla hän päätti itse opetella lukemaan. Ja oppikin. Ihan itse.
Olemme koko perhe nauraneet yhdessä läpi Parvelan Ellat ja Parkkisen Karhukirjeet.
Vieläkään ei ole minulle auennut Nalle Puhin ikihauska vitsi, se missä Puh ja Nasu touhaavat jotain niityllä ja lunta sataa pimpeli-pom ja samaa rataa pimpeli-pom sitä jatkuu vaan ja Nasu kysyy että lunta sataa pimpeli-mitä?
Ne nauravat sitä vieläkin kaikki, poika kaikkein remakammin ja minä en vain tajua.
Viidennen luokan ope tiesi, että oppitunneilla se lukee koko ajan. Mutta opekaan ei tiennyt että Akkareiden ja koulun kirjahyllyn seikkailukirjojen lisäksi se luki Uutta Testamenttia.
Luin sille ääneen Sormusten herran, luin, itkin ja luin. Vuosiin se ei uskaltanut katsoa elokuvaa alkua pidemmälle, mutta LOTRinsa se osaa, melkein ulkoa. Ja Silmarillionin myös. Ja Keskeneräiset Tarut.
Pikkusiskojaan se yllyttää lukemaan Pikkunaisia, koska se on niin ihana. Elokuvasta voi kyllä saada sokerihalvauksen tai diabeteksen, mutta kirja on ihana.
Suvi Kinoksen Rupu-enoa suremme kaikki, ainakin kerran vuodessa. Tuija Lehtinen on paras suomalainen nuortenkirjailija, meidän kaikkien mielestä.
Vähän yllytyshullu se poikanen kyllä on:
minä: sähän voit lukea vaikka Alastalon salissa. Siinä on sulle kirjaa kerrakseen.
IV: mikä se on?
minä: maailmanhistorian pisin ja tylsin eepos. Mä löin kerran kummisetäs kanssa vetoa että luetaan se. En päässyt loppuun.
IV: mistä se kertoo
minä: no mitäs luulisit? Alastalon salista. Että kummalla kädellä ottais sokeria kahviin ja mimmoista piippua polttelis. Lukutolkulla. Että ottaisko vasemmalla sokerit vai oikeella.
IV: onks meillä se?
minä: no on, kun isäs luki sen. (myöhemmin kävi ilmi, ettei lukenutkaan. Yhtä pitkälle pääsi kuin minä) Se aina ostaa kaikki kirjat.
IV: isä! missä on Alastalon salissa? Mä haluan lukea sen.
minä: hullu. mun lapseni on hullu. Hei kuule, jos luet sen alusta loppuun kirjamessuihin mennessä, niin ostan sieltä sulle paidan missä lukee että olen lukenut alasti salissa.
Vajaan tunnin päästä olen saanut tilannetiedotuksen luetusta sivumäärästä (50) ja kaiken lisäksi olen ladannut sen kovanonnen eepoksen myös omalle fläpälleni.
Tiistaina ruokapöydässä keskustelimme Pukkilan isännästä. Poika luki sen kahdessa viikossa. Minulta meni kolme.
Sen jälkeen lapsi esiintyi sekä koulussaan ja muuallakin Poikana Joka Luki Kirjan.
*
Välillä elämässäni on ollut päiviä, jolloin olen toivonut että #pojatkinlukisivat vähän vähemmän.
Ainakin silloin kun taas kerran tulen iloisena kirjastosta ja kuulen lainanneeni sen saman kirjasarjan kolmannen osan jo viidennen kerran, enkä taaskaan ole tuonut sitä ekaa osaa.
kaikki aika maailmassa
kuukauden päivät työmatkapyöräilyä takana: hymyilen aina vain korvasta korvaan, vaikka eilen kyllä oli keskimääräistä työläämpi virne.
Goretex-mex -takkini sateenpitävä tai vettätorjuva osio oli nimittäin muuttunut hörps-texiksi, kilometrin poljettuani olin kainaloitani myöden märkä.
Olin kuiva ainoastaan vettäpitämättömien housujen kohdalta.
*
Pyöräillessäni hoen itselleni minulla on kaikki aika maailmassa.
Minulla on kaikki aika maailmassa köyttää kassi takatarakalle.
Minulla on kaikki aika maailmassa pysähtyä liikennevaloihin.
Minulla on kaikki aika maailmassa väistää pientä potkupyöräilijää ja hänen isäänsä.
Minulla on kaikki aika maailmassa ylämäessä.
Minulla on kaikki aika maailmassa kotimatkalla.
Minulla on kaikki aika maailmassa katsella ympärilleni. Pysähtyä katsomaan joessa aamukylpevää lokkia. Ja auringon valaisemaa taloa.
Lokin kylpyhommelit naurattivat.
Minulla on kaikki aika maailmassa.
Se on hyvä tunne.
Goretex-mex -takkini sateenpitävä tai vettätorjuva osio oli nimittäin muuttunut hörps-texiksi, kilometrin poljettuani olin kainaloitani myöden märkä.
Olin kuiva ainoastaan vettäpitämättömien housujen kohdalta.
*
Pyöräillessäni hoen itselleni minulla on kaikki aika maailmassa.
Minulla on kaikki aika maailmassa köyttää kassi takatarakalle.
Minulla on kaikki aika maailmassa pysähtyä liikennevaloihin.
Minulla on kaikki aika maailmassa väistää pientä potkupyöräilijää ja hänen isäänsä.
Minulla on kaikki aika maailmassa ylämäessä.
Minulla on kaikki aika maailmassa kotimatkalla.
Minulla on kaikki aika maailmassa katsella ympärilleni. Pysähtyä katsomaan joessa aamukylpevää lokkia. Ja auringon valaisemaa taloa.
Lokin kylpyhommelit naurattivat.
Minulla on kaikki aika maailmassa.
Se on hyvä tunne.
hyvä viikonloppu
Parasta on rentous, kiirettömyys.
Se että on aikaa.
Se että tekee asioita, jotka voimaannuttavat.
sunnuntaina ehdin lenksalle |
kissaeläin vahtii pizzanleivontapuuhia. tassunjälki löytyi vain yhdestä pizzasta |
kirjahyllymme on tosi cool #pojatkinlukee #minunhyllyni |
Viikonlopun bonuksia: löysin Halosen alelaarista klänningin (en koskaan muista, mikä on hame ja mikä on mekko; siksi klänninki) kevään ja kesän rippiäisjuhlia varten.
Hyvät keskustelut ystävien kanssa.
Hyvät keskustelut kotona.
Nuoriso oli poissaollessamme hoitanut yhteiset kotihommelit käsittämättömän huolellisesti.
Pieni puntti ja pieni lenksa.
Yhteinen matkakohdehaave alkaa kirkastua: Madeira!
*
Tämä on täysi viiden päivän työviikko, seuraavalla viikolla lähdemme jo sukuloimaan maailmalle.
*
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)