kellokriizi

 ...ja näin etenemme sujuvasti seuraavaan kohtalokkaaseen kriiziin. (aiempia kriizejä)

Tällä uudella urkeavalla urallani olen tajunnut että tarvitsen kellon.

Kun ei voi koko ajan räpeltää puhelinta - minusta se on tekopyhää, kun lapsilta on puhelin kielletty, niin aikuiset silti räpeltävät.

Ja muutenkin, olen huomannut että mielenterveydelleni sopii ihan paljon paremmin pysytellä erossa somesta (instasta lähinnä) ja uutisista. 
Tulen niistä kiukkuiseksi ja alan mouhata kaikenlaista.
Niin että yritän kovasti muuttua puhelimen kohtuu- tai jopa vähittäiskäyttäjäksi.

No siis, siihen kelloon.
Tarvitsen sellaisen.
Puhelimen välttelysyistä, jos joku ei vielä ymmärtänyt.

Lehtori on joskus pieni ikuisuus sitten antanut minulle synttäri-joulu-tai-muu lahjaksi oikein nätin ja aikuismaisen kellon mutta en kyennyt käyttämään sitä kun minulle tuli ahdistuneen kiireinen ja liian aikataulutettu ja kaikin tavoin kahlittu olo.
En vaan tykkää käyttää kelloa.

Mutta nyt vaan ihan kertakaikkisesti tarvitsen sellaisen.

Aloin tutkia kaikenmoisten kelloliikkeiden antia ja ajattelin että ostan jonkun semmoisen kivan ja hauskan lastenkellon mikä ei olisi kovinkaan vakava ja enempi vain hauska.

Sitten ajattelin että nykypäivänä kaikilla on joko aktiivisuusranneke tai älykello ja sitten aloin tutkia semmoisia.
Minulla on joskus ikuisuus sitten ollut semmoinenkin, mutta se vasta ahdistava kapine olikin.
olen kirjoittanutkin siitä.
Nyt olin kumminkin hyvin päättäväinen ja kävin monta eri kertaa eri kaupoissa hipeltämässä erilaisia älykelloja ja aktiivisuusrannekkeita, mutta sitten minulle selvisi, ettei semmoista voi palauttaa eikä niitä malleja joihin minulla olisi varaa ja joista olisin kiinnostunut, voinut edes sovittaa.
En kyllä osta mitään semmoista kapistusta, johon jo lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella, sovittamatta ja ilman palautusoikeutta!
En sitten ostanut vaan olin vähän helpottunut.

Nuohosin lisää kellokauppojen ikkunoissa ja kaikki olivat minusta ihan plääh.
Tilannetta ei yhtään helpota se, että Lehtorilla on joku kellokuume, ja se suosittelee minulle vaikka mitä merkillisyyksiä.

Kaivelin kätköistäni esiin sen Lehtorin minulle antaman kellon, vaihdatin siihen paristot ja aloin miettiä, että josko siihen voisi hankkia edes vähän iloisemman hihnan - nykyinen on musta ja aivan liian aikuismainen. se huolestuttaa Lehtoria, se varmaan luulee että hommaan nättiin kelloon jonkun silikonisen hellokittyrannekkeen, en sentään. olisi edes muu väri kuin musta.

Tiedän kyllä millä tavalla koko hommeli päättyy.
En löydä yhtään kivaa hihnaa ja sinnittelen työpäivinä tällä nätillä aikuismaisella kellolla ja olen tyytyväinen kun olen ollut niin säästäväinen.

*

Ja nyt kun luin sen vanhan kirjoitukseni edellisestä aktiivisuusrannekkeesta /kellosta, niin ihan hyvin voisin oikeastaan pistää nämä säästyneet rahat johonkin kivaan laukkuun, koska laukkuja ei koskaan ole liikaa tai edes tarpeeksi.
Vai mitä?

yöasukriizi

 Muistanette luonnollisesti Kauhistuttavan Uimapukukriizin?
Onneksi olen varjellut uikkariani aivan henkeni kaupalla ja se on yhä toimintakuntoinen eikä hiutunut en kyllä uskalla katsoa valoa vasten, että ei tarvitse hommata vielä uutta uikkaria.

Nyt olen joutunut Kauhistuttavaan Yöasukriiziin.
Minulla on koko talven ollut vain yksi kelvollinen yöasu. Siis pyjama.
Sellainen mikä on lämmin palelen talvisin aivan tolkuttomasti mikä on mukava päällä, missä on lämmin ja miellyttävä pitkähihainen paita ja lämpimät, miellyttävät, pitkälahkeiset pöksät, lahkeensuissa mieluusti kuminauhat.

Minulla on toki yksi Äärimmäinen Hätävarapyjama mutta se ei ole niin lämmin ja mukava, vaan vähän liian liehuva. Siinä lahkeissa ei ole resoreita, niin että lahkeet kieputtuvat ensin epämiellyttävästi jalkojen ympärille ja rullautuvat siitä kohti kainaloita en ymmärrä miten on mahdollista että housut kieputtuvat kainaloihin ja vaikka kuinka tungen paitaa housujen sisäpuolelle, myös se alkaa yöllä lepattaa ja rullautua kainaloihin ja lisäksi uhkaa kuristaa minut loppuyöstä.
Arvatkaa vain, miten suunnitelmallisesti täytyy pyykätä ja kuivata että saan pyjaman aina saman päivän iltana päälleni kun olen pyykännyt! Pyjamapyykkipäivinä ei vetelehditä pyjamassa aamu-seitsemää pidemmälle ja käydään heiluttelemassa ja kääntelemässä pyjamaa pyykkinarulla tämän tästä.

Olen toistuvasti yrittänyt löytää itselleni pyjamaa.
Pyjamaa jossa on
paita ja housut yhtenä settinä
paidassa pitkät hihat
housuissa lahkeet ja lahkeissa resorit tai kuminauha
materiaalina mieluusti puuvillaa 
ja johon minulla on varaa. en halua maksaa sataa euroa vaatteesta jota en näe edes itse kun joko minulla on aamutakki tai villapaita sen päällä tai silmät kiinni ja joskus sydäntalvella sekä-että kun oikein palelen.

Olen löytänyt
paidan ja housut erikseen (n. 80€ /kpl) tolkuttoman kallista, en meinaa maksaa edes päivävaatteista noin paljon, tai pitää olla tosi hyvä.
outoja materiaaleja
hirmu kalliita

Olen myös löytänyt
yöpaitoja - kuka ihme voi nukkua sellaisessa?
Minulla on pelkkiä kauhumuistikuvia yöpaidoista: yleensä yöpaita rullautuu ensin epämiellyttävästi ylös niin että nukut semmoisen ryttymakkaran päällä jalat ja pehva paljaana en varmalla laita aluspöksyjä yöksi! ja sitten kohta se onkin matkalla kohti pahaa-aavistamatonta, suojaamatonta kaulaasi valmiina kuristamaan sinut heti kun nukahdat vähän syvempään uneen.
Ja jos nyt vielä aamulla oletkin kuristumaton, niin joudut pyörimään sängyssä koko yön unet takaperin että vapaudut siitä potentiaalisesta kuristuksesta ja pystyt nousemaan ylös.

Ja sitten olen myös löytänyt 
paituleita!
En halua pukeutua vaatekappaleeseen jonka nimi on paituli. Ällöä.
Sen lisäksi paitulissa on sama juoni kuin yöpaidassa mutta se on hihoista ja helmasta lyhyt. Niin että ihminen yön aikana kuoleentuu kuristautumalla ja olemalla hypotermeettinen.
Ja aivan pahinta on, että niissä on muumeja. En tykkää muumeista.
Millainen kohtalo olisi jos kuoleentuisi hypotermeettisesti kuristumalla muumipaituliin?
Sanoin Lehtorille että ei ole kovin hyvä tulevaisuudenkuva. Ikäviä otsikoita tulisi iltapäivälehtiin. 

Aina kun minulla on aikaa ja shoppailuenergiaa, nuohoan läpi kauppojen yöpaitaosastoja.
Viimeksi kun lähdin pyjamakierrokselle äitienpäivän alla, Lehtori totesi että tätä asua onkin etsitty pitkään ja hartaasti, joulukuusta asti.
Kummallista muuten että isänpäiväksi ja jouluksi kyllä on miehekkäitä yöasuja tarjolla mutta ei naisille jouluksi tai äitienpäiväksi, vaan on pelkkää kovaa ja karheaa pitsihepenettä.
Ja nyt ollaan tietysti kesäkaudessa ja tarjolla on pelkkää shortsia ja toppia. siirryn kyllä ihan kohta shortsiin ja toppiin minäkin, talvikauden palelu on melkein ohi jo. olen jo vaihtanut kevyemmän aamutakin ja pistänyt villapaidan kaapin perälle.

Seuraavaksi rupean etsimään mitä vain lököhousuja ja pitkähihaista mukavaa paitaa.
Vaikka luulen että ei semmoisiakaan kyllä ole olemassakaan.
Lehtori ehdotti että katsoisin miesten osastot, josko siellä olisi jotain.

Onko sinulla yöllisiä asukriizejä? Ovatko ratkenneet?

aikuiselämäpohdinto

 Olemme elelleet kaksin nyt vähän reilun vuoden verran.

Ensimmäinen lähti lähes suoraan isänmaan leivistä. 
Poikanen muutti ensimmäisen muuttonsa lapsuuden ystävänsä avustuksella, hössötin kai, mutta maltilla. Ainakin omasta mielestäni. Lehtorille poikasen muutto oli kova pala. Minulle irtipäästäminen armeijaan oli vaikeampaa kuin irtipäästäminen omilleen.
Poikanen muutti kotoa kaverisoluun, piti olla hauska peliporukka, piti olla paljon mukavaa yhteistä puuhaa - tulivat koronavuodet, poikanen jäi solunsa ainoaksi asukiksi kun kaverit palasivat lapsuudenkoteihinsa.
Soluturhauma johti omaan yksiöön. 

Keskimmäinen lähti kahteen kertaan. Ensimmäinen toisen muutto oli asuntolaan Kauniaisiin. Koronasyksy löi siihen leimansa: etäpäiviä oli enemmän kuin lähipäiviä, eikä asuntolassa tullut vietettyä juurikaan aikaa.
Hössötin. Tunnustan sen.
Tämä nuoristani tanssii läpi elämänsä ja olen jatkuvasti huolissani hänestä. Aivan turhaan, tietenkin.
Jossain syksyn tiimellyksissä nuori haki yhteishaussa opiskelupaikkaa ja pääsi opiskelemaan Savon sydämeen.
Toinen muutto oli minulle vaikea - hössötin hirveästi ja olin valtavan ahdistunut.
Keskimmäinen lähti toisen koronavuoden alussa, siinä vaiheessa kun rokotuksia ei vielä jaettu, kun altistuskaranteenit olivat pitkiä ja epätietoisuus suurta ja sulkuja oli tulossa ja menossa. Nuoren jättäminen omilleen, ilman tukiverkostoa, vieraalle paikkakunnalle, monen tunnin junamatkan päähän ja uusiin opiskeluihin jossa luokkakaverit olivat aluksi vain nimikirjaimia teamsissa oli itkettävän vaikeaa.
Keskimmäinen muutti juuri hetki sitten viimeiseksi opiskeluvuodekseen omasta yksiöstä kaverisoluun.

Kolmas lähti omilleen suoraan penkkariajoista. Ensimmäisenä yönä oman kodin lattialla oli vain vieraspatja, muuttokuorma tuli pari päivää perässä.
Tämä nuoristani ei anna minun hössöttää, hän hoitaa asiansa ja kysyy sitten neuvoa mitä kummallisimpiin juttuihin ja omituisiin aikoihin. 
Nuorimmainenkin on ehtinyt muuttaa ensimmäisestä kodistaan toiseen, yhteiselämään oman ihmisen kanssa.

Aikoinaan, silloin reilu vuosi sitten tämän kolmannen lähtijän muuttopäivän iltana ymmärsimme Lehtorin kanssa että nyt olemme todellakin kahden. 
Että valmiiksi on tullut jotain.
Ja edessä on yhteisiä, kahdenkeskisiä aikoja.

Nykyään:
Katsomme paljon toisiamme silmiin.
Syömme hyvin.
Puhumme paljon.
Elämme paljon. 

Tuntuu yhä hyvältä jakaa elämää yhdessä.
Tuntuu täydeltä ja täyteläiseltä.
Tuntuu siltä kuin jotain pitkään hiljaisesti taka-alalla ollutta olisi noussut keskiöön, hyvällä, voimaannuttavalla tavalla. 
Emme jatka siitä, mitä oli Ennen Lapsia. Olemme nyt enemmän yhtä,  ja samalla enemmän omiamme. Viisaampia, ymmärtäväisempiä itseämme ja toisiamme kohtaan.
Tuntuu hyvältä elää näin.
vaikka nuoriso vieläkin aiheuttaa varsinkin hössötystä, huolta ja stressiä.

Ajattelin että osaisin sanoa jonkun syvällisen viisauden siitä, miten selviää vauva-, lapsuus- ja teinivuosista selväjärkisenä ja parisuhde reippaassa kunnossa.
En tiedä, en osaa.
Mutta sen tiedän, että pidän meidän aikuisesta elämästämme. 

Kahden työn loukussa

Olin tässä hetken verran kahden kesätyön loukussa.

Kävin  jo aiemmin keväällä juttelemassa kesätyömahdollisuudesta tässä lähikulmilla ja sain sieltä silloin alustavan lupauksen että töitä kyllä riittää. (kesätyö nro1)

No, sitten kävi niin, että meillä opiskeluissa alkoi työssäoppimisjakso ja elämäni ensimmäinen lastenkasvatusalan työharjoittelupaikka oli superkiva ja lapset mukavia ja työkaverit mukavia myös ja sinne tarvittiin kesätyöläistä ja minä olin ihan että minäminäminä!
Ja ne olivat siellä että todentotta, tule meille töihin. (kesätyö nro2)
tai siis samma på svenska jos ihan tarkkoja ollaan

Ja sitten yhtäkkiä tajusin, että kehvatsu sentään, olen tainnut lupautua jo sinne toiseenkin paikkaan. (kesätyö nro1)

työsoppari på svenska

Kärvistelin hirveissä tuskissa siihen asti että sain työsopimuksen allekirjoitettua (kesätyö nro2)  - sain töitä kuukaudeksi kuukausipalkalla.
Mutta olin kahden työn loukussa.
Juttelin asiasta yhdelle opiskelukaverille joka oli työtä vailla. Hän ilostui.

Soitin kesätyö nro1 johtajalle että valitan, en pääsekään tulemaan teille, mutta minulla olisi tiedossa hyvä tyyppi. Johtaja(tar) sanoi, että ei se mitään, meilläkin on täällä tilanne vähän muuttunut, mutta pyydä kaveriasi olemaan yhteydessä.
Opiskelukaverini meni haastatteluun, sai nollatuntisopparin ja oli iloinen siitä.

Minä puolestani olin ensiksi jee! sen opiskelukaverin puolesta ja sen jälkeen jee! omasta puolestani, koska nollasopparilla ei ole mitään takeita mistään duunista, ja minulla on kuitenkin omassa taskussani soppari kuukauden kuukausipalkkaisesta duunista. Että molemmin puolin meni hyvin.

Elma jeesaa opiskeluhommissa

No, ei mennyt kunnolla hetkeäkään kun puhelimeeni kilahti viesti ihmiseltä entisistä työkuvioistani! 
Entisestä elämästä! Siitä jonka olen jättänyt taakseni!
Ja vielä todella isosta organisaatiosta.
Olisinko halukas juttelemaan (työ)mahdollisuuksista heidän puljussaan.
Voisinko harkita paluuta takaisin alalle.

Se pisti haukkomaan henkeä monestakin syystä.
Että joku muistaa.
Että joku sellainen muistaa jota olen itse kovasti ammatillisesti aiemmassa työssäni arvostanut.
Että joku todella kovatasoisesta puljusta haluaa pohtia mahdollisuuksia juuri minun kanssani.
Että joku sellainen, joka tuki minua vahvasti tässä alalta toiselle hypyssä, on pitänyt minut mielessään ja haluaa pohtia mahdollisuuksia kanssani.
Vaikka tietää ison osan koko tarinasta.

En tiedä olenko taas kahden työn loukussa. ehkä en.
Kesätyö minulla on.
Syksyksi minulla on opiskelemaltani alalta allekirjoitusta vaille oppisopimus tiedossani.
Työtä siis, enemmän työtä kuin opiskelua.
Sijoituspaikka isossa organisaatiossa vain puuttuu. Olen kuullut huhuja oppisopimuspaikastani mutta odotan yhä virallista tietoa.
Ja nyt joku haluaa pohtia entisen elämän mahdollisuuksia kanssani. 

En tiedä.
Tietysti menen juttelemaan. 
Tietysti.

Huhtikuun luetut

 Loppukuusta huomasin, että Tapahtuma on vaikuttanut keskittymiskykyyni, innostumiseeni ja - paha kyllä - lukemiseenikin. 
Jossain vaiheessa Tapahtuman kulkua, ja itse asiassa vieläkin vähän, istuminen alkoi tuntua hankalalta. Opistopäivistä olen selviytynyt, mutta illalla kotosalla olen levoton. Vaeltelen edestakaisin, istun kovalla tuolilla ja lyhyitä aikoja kerrallaan, ei paljon tee mieli lukea. 
Tai kutoa.
Tai tehdä mitään muutakaan.

Huhtikuun kirjasaldo jäi huomattavan pieneksi normaaliin lukusaldooni verrattuna, suunnilleen puolet lukemastani oli aivan ehdottoman hyvää, suunnilleen puolet sellaista tulipa luettua kategoriaa.

kuvituskuva: röntsyinen kissaeläin auringossa

Huhtikuun luetut

Catherine Isaac: Maailma on sinun. Ellie on agorafobiasta kärsivä insta-vaikuttaja, hänen äitinsä on entinen sotakirjeenvaihtaja - ja heidän kummankin elämää varjostaa Ellien lapsuus. Paikoitellen hiukan epäuskottava kertomus, mutta ihan lukukelpoinen nyt kumminkin. 

 Mirella Mäkilä: Tampereella rempallaan. Jatko-osa Tampere-kirjalle. Roosan elämässä sätkii taas: työt vaakalaudalla, miesystävä luumuilee, asunnon kanssa ongelmia - ja yllätysperintö! Hyväntuulinen hyvänmielen kesätarina Tampereelta, ekstrabonukset muhevasta Tampereen murteesta! Suositus. E-kirja.

Marke Talvi: Kinkkua ja kommandoja Kettukoskella. Pienelle Kettukosken pitäjälle sijoittuva omansalainen cozy crime. Auri yrittää työstää dekkarinsa toista osaa pikkujouluaikaan Kettukoskella, kuluttaa muutamia miehiä ja melkein kompastuu kunnon rikokseen. Vinkeä välipalakirja, ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta toimiva välilukeminen. E-kirja.

 Åsa Hallengård: Antiikkikahvila kolhiintuneille sydämille. Ihan yhtä ontto kuin saman sarjan ensimmäinen osa. Pohdin, että miksi juuri tämä kirja on valittu kustantamon käännös- ja kustannusohjelmaan. Tulipa luettua. 

 Casey McQuinston: Päätepysäkki. Parikymppinen August on muuttanut New Yorkiin elämään anonyymisti, yksin, opiskelemaan ja pysymään erillään kaikesta ja kaikista. Kimppakämppäkavereista tulee hänen perheensä, ja työpaikan työkavereista myös. Ja metrossa on ihmeellinen nainen. En halua spoilata juonenkäänteitä, mutta todella erikoinen tarina. Olin jo jättämäisilläni kesken, mutta onneksi jatkoin lukemista, tarinan käänteestä huolimatta. Minulla oli vaikeuksia hahmottaa että August on nuori nainen. Jostain syystä näin koko ajan päässäni hintelän nuoren miehen, riippumatta siitä kuinka usein ja perinpohjaisesti Augustia kuvailtiin. Sen lisäksi että juonenkäänteet olivat vähintäänkin vinkeät, tämä hyvänmielenkertomus kuuluu LBGTQ genreen. Suosittelen. E-kirja

Hanna Velling: Pieni puoti Punavuoressa. Metti saa yllättäen kuulla perineensä isotädiltään käytettyjen lastenvaatteiden myymälän. Sympaattinen ja kepeä kirja yrittäjyyden ja sinkkuelämän vaikeuksista. Tykkäsin. E-kirja

Joonas Konstig: Hyvät naiset ja herrat. Tyyli, käytös ja sydämen sivistys. Nimensä mukaisesti käytös-, tyyli- ja sivistymisopas jokaiselle. Etenevästi, sujuvasti, sulavasti ja herrasmiehekkäästi kirjoitettu tietokirja aiheesta. Oli ihan(an) tuskallista luettavaa kun tajusin, kuinka kaukana olen hyvästä, jalosta, sivistyneestä ihmisestä. Viimeiset, hyveitä käsittelevät sivut olivat kaikin puolin omantunnon pistelyä ja sisäistä kiemurtelua aiheuttavia. Tykkään Konstigin selkeästä, etenevästä ja letkeästä tyylistä kirjoittaa. Lue ehdottomasti tämä, tule parhaaksi versioksi itsestäsi! E-kirja

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)