Tampereelt Turku

Visiteerasimme ystävien kanssa kulttuurihengessä Tampereella syyskuun alussa. 

Vapriikki ja Manserock

Tampereen taidemuseo ja Hyperrealismi

Sara Hilden ja Jean-Michel Othoniel, lasitaidetta

Vapriikin pelimuseo on kutkuttava

Vapriikista tykkään. Siellä riittää katseltavaa pidemmäksikin aikaa. 

Manserock oli pieteetillä koottu, onnistunut kokonaisuus - vaikka totesimmekin Lehtorin kanssa että olemme melkein liian nuoria (!!) siihen. Ystäväpariskuntamme on meitä kymmenkunta vuotta vanhempia, heille näyttelykokonaisuus avautui selvästi aivan eri tavalla kuin meille. (ja kyllä, tottakai Manserockin suuret nimet ovat ilman muuta tuttuja meillekin ja musiikki tottakai tärkeääkin taustanauhaa nuoruudesta, mutta ystäväpariskunnalle koko ilmiö oli aivan eri kokoluokan tajunnanräjäyttäjiä)
Kun istuimme iltaa, puhe kiertyi musiikkiin ja musiikkikokemuksiin. 

Lämmin suositus Manserockille!

Pelimuseosta pidän itse, tosin nyt kun olimme liikkeellä viikonloppuna, pelaajia riitti joka pisteelle.  

Hyperrealismi oli mielestäni puistattavaa

Jostain syystä hyperrealismi-näyttely oli minusta jotekin puistattava. En oikein pystynyt kiertämään näyttelyä, joten annoin ystävien (ja Lehtorin) huokailla kaikessa rauhassa ihastuksesta.
Minua koko näyttely hermostutti vain.
Tulin siihen tulokseen, että taiteen kuuluukin puhutella ja herättää tunteita. 
Että silleesti oli onnistunut näyttely.

Sara Hildenin museossa ollut lasitaidetta esittelevä näyttely puolestaan räjäytti minun tajuntani. Ensin olisin halunnut kieriskellä sinisessä joessa. Ja sitten aloin ehdotella Lehtorille että jos minä vähän hämään vakseja, niin hän voisi pistää reppuun muutaman ihanansinisen lasitiilen.
Olisin mielihyvin siirtänyt koko joen, tai edes osia siitä meidän olkkariin. 
Tai eteiseen.
Tai ihan mihin tahansa kohtaan kotiamme.

haluan tämän teoksen itselleni

voisin maata rauhoittumassa ja maadoittumassa sen päällä

pikkumaista
Lehtori ei suostunut pistämään edes yhtä tiiltä reppuunsa.

Kulttuurikierros päättyi Milavidan kartanolle.

Viikonloppu Tampereella tasapainottui - onneksi - seuraavan viikonlopun Turun päivänä.

Emme oikein ehtineet mihinkään alkupäivän tapahtumiin (Posankka-race, markkinat, kiertokäynnit museoissa), mutta päädyimme iltapäivän loppupuolella antikvaarisille kirjamarkkinoille. 

Lehteilin yhtä kirjaa. Sen väliin edellinen omistaja oli laittanut kaikenmoisia lehtileikkeitä - arvostin erityisesti (nyt jo edesmenneen) fonetiikan professorin, Kalevi Wiikin Turun murteen ääntämisohjeita. Tämmöttös sitä kuulu puhu, ettäs tierätte.

Kiakase!

 

Ensimmäinen huomio: Lehtorin mamma puhuu juuri näin.
Paitsi että hän voi sanoa joskus F:n paikalle myös H:n
Hän ei sentään sano hlika vaan flika tai jopa lika (eli siis tytöt), olen tuon hlika-muodon joskus jossain kuullut.

Mutta Lehtorin mamma voi sanoa "mää huntsa sitä" tai "huntsatas vähä" (mää funtsa sitä = mietin asiaa)

Toinen huomio: professori Wiikin luennoilla oli tungosta - se oli meille kieltenopiskelijoille pakollista, mutta Wiikin luennoilla istuttiin, ja hänen opetuksestaan pidettiin. Toisin kuin yleisen kielitieteen luennoilla. Siellä vedimme vuorovedolla, vaikka oli läsnäolopakko. Kyllä yksi kieltenopiskelija ihan helposti näyttää viideltä, näyttäähän?

Kolmas huomio: murre elää. Olen ohjeista aika lailla samaa mieltä, mutta puhun itse silti vähän eri tavalla. Siis silloinkin kun oikein alan yrittää vääntää murretta. 
Enimmäkseen en.
Omasta mielestäni puhun ihan yleiskieltä. Mutta siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä.

Mää asu täl pual joke.
Ja käyn töis tois pual.

Jos se nyt ketään kiinnostaa.

sekalaisia huomioita

Sain joukkojenhallintavinkin Isosiskolta.

Siinä sanotaan ihan tavallisella tai tosi hiljaisella äänellä hälisevän joukon edessä että "kun sä kuulet mun ääneni, taputa käsiä yhden kerran" ja katotaan että taputtaako joku; ehkä yksi tai kaksi taputtaa, vähän varovaisesti ja jotenkin epävarmasti.
Ja sitten sanotaan että "kun kuulet mun ääneni, taputa käsiä kaks kertaa" - nyt taputtaa jo muutama enemmän.
Ja tätä sitten jatketaan taputus taputukselta kunnes ryhmä on hiljaa ja odottaa seuraavaa ohjetta.

Itse ei tietenkään missään kohdassa taputeta.
Puhutaan vaan ihan tavallisella tai melkein hiljaisella äänellä.

Tälle ryhmälle riitti kuusi taputusta. Sitten ne istuivat hengittämättä hiljaa ja tuijottivat minua. 
Kehuin niitä että päihitin Isosiskon, sillä oli kerran mennyt kahdeksan.
Että ovat hyvä ja tarkkaavainen ryhmä, seuraavalla kerralla päästään varmaan vaan viiteen.

Sitten ne istuivat silmät pyöreinä ja kuuntelivat kynttilähetkeä.
aiheena leipä; pohdiskelin ääneen, miten joku on osannutkaan keksiä leivän. Kuten muistamme, se on yksi ihmiskunnan suurista keksinnöistä.
Ja juttelivat fiksuja kun päästiin asiaan sisälle.
Erityisesti ilahdutti se, kun yksi natiaisista osasi soveltaa samaa ajatuskulkua kieleen. Että miten sanat ovat syntyneet ja miten voi jutella jos ei ole sanoja.
Lupasin että jutellaan siitä joskus ihan erikseen.

Päättelin että oli onnistunut hetki, kun kumpikaan kollegoista ei kommentoinut. 
Toinen ei tosin ollut kuuntelemassa.
Ja toinen on sen tapainen että ei ehkä pysty antamaan muuta kuin korjaavaa palautetta.

Ryhmä meinasi jatkaa hälisemistä kynttilähetken jälkeen. Mutta minullapa olikin aiheeseen liittyvä hätävarakirja jättisuuressa repussani ja tempaisin sen esiin ja rupesin lukemaan.
Taas ne istuivat silmät tapillaan ja kuuntelivat.
Tämän opin vanhasta työstäni: tyhjäkäynti ei ole hyväksi. Pitää olla hyvä syke ja tekemisen meininki, eikä turhaa odottelua. Odottelu aiheuttaa levottomuutta.

Ehkä nykylapsille luetaan ja ehkä niille jutellaan ihan liian vähän?

*

*

Sain joukkojenhallintavinkin Isoveljeltä: siinä vaiheessa kun joutuu huutamaan, peli on menetetty.
Olen samaa mieltä.

Lapseni opettavat minua enemmän kuin työpaikkaohjaajani.

*

Ruokapöytäkeskustelu uuden esihenkilön kanssa elokuun alkupuolelta

"Mulla kesti vähän aikaa tajuta että sä olet se Isoveljen äiti. Sekin on sulle aika vahva suositus tähän työhön"

Kahvipöytäkeskustelu eri esihenkilön kanssa elokuun loppupuolelta

"Oletko sä se Isoveljen äiti? Siinä on sitten hieno tyyppi. Muutti mun lapsen kesän suunnan kokonaan, ihan saatiin eri lapsi kotiin leiriltä kun sinne lähti."

Olenko saanut työpaikkani sukulaissuhteilla?   

tietysti olen ihan suunnattoman ylpeä tästä lapsukaisestani joka vapaa-ajallaan, vapaaehtoispuuhillaan ja harrastuksillaan ihan oikeasti vaikuttaa todella monen nuoren elämään. Ihan vain olemalla läsnä, juttelemalla, kohtaamalla.
Meillä on ollut joskus lasten lapsuudessa ja nuoruudessa ilo nauttia samanlaisista soihdunkantajista ympärillämme, ja vielä suurempi on ilo ja ylpeys siitä, että omat lapseni jatkavat hyvän levittämistä ja ihmisenä olemista toisille. - Eikä pelkästään Isoveli, vaikka hänen tekemisensä toki tässä nykyisessä työyhteisössäni näkyvätkin. 

elokuun luetut

 Elokuu vilisti ohi uuteen työhön opetellessa.

Lukutahti rauhoittui väkisin, kun olen ollut niin kertakaikkisen väsynyt.
Olen enimmäkseen lukenut vaivatonta hyvänmielenkirjallisuutta, ja suosittelen Beth Morreyn Clover Hendry vaihtaa vapaalle - se oli hauska!

Elokuun luetut tuoreimmasta vanhimpaan - ja koko vuoden luetut TÄSTÄ

Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli. Sophie perii äidiltään entisen rantahotellin - jonka hän luulee äitinsä myyneen jo aikoja sitten. Rapistunut paikka kaipaa remonttia käydäkseen kaupaksi, Sophie löytää avukseen kolme vapaaehtoista kunnostamaan rantahotellia. Sophie saa huomata että rantahotellin lisäksi äidillä on ollut muitakin salaisuuksia, ja remonttihommiin saapuneet vapaaehtoiset ovat hekin tulleet paikalle salaisuuksineen ja taakkoineen. Lempeä, sympaattinen, mukaansatempaava hyvänmielen kesäkirja. E-kirja

Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho. Kolme elämässään taitekohdassa olevaa naista saa yllättäen kutsun Onnellisten loppujen kerhoon. Kyseessä on elämäkerrallisen kirjoittamisen kerho, jonne kaikki kolme päätyvät vähän epäillen, ihmetellen, vastahakoisestikin. Kerhon tarkoituksena on kirjoittaa itselleen ja elämälleen onnellinen loppu. Suloinen hyvänmielen kirja, olisin lukenut ja lukenut ja lukenut vain. Lopputulos oli toki varsin selvä: onnellisia loppuja. Pohdiskelin itseäni, sitä mitä itse kirjoittaisin, millaiseksi tarinani kuvittelen. Päätin heti, että istun illalla kynttilän valossa parvekkeella. Istuin myös. Joskus on hyvä kuvitella ihan vain pieniä onnellisia loppuja. E-kirja.

Lauri Tanskanen: Minun sairaan kaunis elämäni. Tanskasen intensiivinen, intiimi ja vahva elämäkerrallinen syöpämatka. Kahdeksan vuotta jatkuvaa aaltoliikettä toivon ja epätoivon, hoitojen ja uusien hoitojen ja takapakkien läpilyömänä. Mitä sairastaminen tekee ihmiselle? Perheelle? Läheisille. Kirjasta tekee intensiivisen (näyttelijöille ominainen? vaiko vain Laurille?) tapa olla niin voimakkaasti läsnä itsessään. Lukusuositus. E-kirja.

 Jari Veijalainen: Airiston murha - kadonneen lakimiehen tapaus. Poliisista eläköitynyt Veijalainen on kirjoittanut kirjaksi uransa viimeisen ison murhatutkimuksen. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten Turussa katosi lakimies Ilpo Härmäläinen, hänen kohtaloaan alettiin selvittää uudestaan 2021. Tinkimättömän tarkka ja perusteltu tutkimustyö johti lopulta murhaajan kiinniottoon ja tuomitsemiseen. Sujuvasti kirjoitettu tutkimusselostus valottaa poliisin työtä ja toimintatapoja. E-kirja. 

Beth Morrey: Clover Hendry vaihtaa vapaalle. Yhtenä aamuna Cloverin päätä särkee. Hän on myös lopen kyllästynyt elämäänsä: vastuun kantamiseen, huolehtimiseen ja murehtimiseen, kiltteyteensä. Päänsärky kruunaa kaoottisen aamun - ja yhtäkkiä päivä ei olekaan enää raiteillaan: Clover löytää itsestään yllättävää vääntöä. Tarina on hauska! Mihin kaikkeen keski-ikäinen vähän elämässään tylsistynyt nainen voi päivän mittaan päätyä? Taluttamaan kuvitteellisia alpakoita. Jyräämään ruohonleikkurilla ympäri puistoa. Hauska! Anarkistinenkin, kekseliäs. Suositus kun kaipaat keski-ikäistä vauhtia ja voimaantumista. E-kirja.

Tuija Lehtinen: Matka menneisyyteen. Bea saa yllättävän yhteydenoton Italiasta: isoisä on jättänyt perintönsä hänelle. Bealla itsellään ei ole isovanhemmistaan mitään muistikuvaa - vai onko? Perushyvää Lehtistä. E-kirja.

 Heidi Swain: Suloinen pakopaikka. Tess on loppuunpalanut perheyrityksen johdossa. Hän lähtee lomalle merenrantakylään, Wynmouthiin. Tarina oli aika heppoinen ja loppupuolella oli vähän halpoja juonenkäänteitä. Turhan heppoista luettavaa, mutta tulipa kahlattua läpi. E-kirja.

 Kari Eriksson: 8x murha. Asianajaja henkirikosjuttujen avustajana. Asianajaja Kari Eriksson on tarkastellut 8 murhatapausta uraltaan: tapausten kautta aukeaa ikkuna suomalaiseen oikeusjärjestelmään, asianajajan työhön ja ihmismieleen. Kiehtova kirja! Suositus. E-kirja.

Stephen Snyder: Love Worth Making. Kiinnostava ja asiallinen tietokirja.

 Donna Leon: Pedon palkka. Välikirjana taattua, tuttua Brunettia ja pieni matka Venetsiaan - tämä kertomus tapahtuu teurastamossa: mitä siellä on meneillään ja miksi tarkastuseläinlääkäri löytyy murhattuna? E-kirja.

Ari Pusa: Tapio Lehtinen - selviytyjä. Asteria-veneen viimeinen matka. Lehtinen osallistui Golden Globe Race 2022 purjehdukseen. Tämä kilpailu on yksinpurjehdus maailman ympäri vuoden 1968-malliin - sen aikakauden veneillä ja varusteilla, ilman rantautumisia tai varikkopysähdyksiä. Ilman tietokoneita, puhelimia... Melkoisen tiukkaa menoa. Lehtinen osallistui Golden Globe Raceen jo vuonna 2018, ja tuli maaliin viimeisenä koska veneen pohja oli kasvanut täyteen matkantekoa hidastavia barnakkeleita. Vuoden 2022 purjehdukseen Lehtinen varusti venettään tässä mielessä paremmin, mutta purjehdus jäi pahasti kesken, kun vene upposi minuuteissa Intian valtameren ja Eteläisen jäämeren rajalla, kaukana mantereesta. Lehtinen pelastettiin pelastuslautalta vajaan vuorokauden kellumisen jälkeen (kisan johdossa ollut kilpakumppani oli lähinnä ja tuli avuksi). Melkoinen kertomus! Purjehdusta harrastamattomalle ja asiaa tuntemattomalle tässä kirjassa oli melkein liikaa purjeita ja reivejä ja vähän liian vähän ihan vain elämää ja ajatuksia avomerellä, mutta melkoinen kertomus silti. Lue myös Lehtisen aiempi seikkailu!

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu kaunokirjallisuus, proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. 

sunnuntaiblues

 On satanut koko päivän.
Harmaata, tasaista, jatkuvaa sadetta.

Yritin kirjoittaa näyttösuunnitelmaa, mutta en jaksanut pohtia lapsen kielen kehitystä.
Teen näytön päiväkerhotyössä. Ryhmässä on kymmenkunta kolme-nelivuotiasta.
Työskentelen toisella kotimaisella, miten ihmeessä pystyn arvioimaan lapsen kielitaitoa?
Ja mitä kommunikaatiota tukevia keinoja kannattaisi käyttää, jos tavoitteena on saada lapsi puhumaan ja käyttämään passiivista kielitaitoaan? Ei ainakaan kommunikaatiokortteja. 
mitä kommunikaatiota tukevia keinoja kannattaisi käyttää että oppisi työmaakonesanaston toisella kotimaisella? en tiedä kaikkia niitä sanoja edes ensimmäisellä kotimaisella. tiedän rekka-auton ja traktorin.
semmoinen kommunikaatiokortti olisi tietysti hyvä missä olisi minua varten ne sanat toisella kotimaisella
ei sillä että minulla olisi mitään kommunikaatiokortteja. ei ole. millään kielellä tai kuvalla

Kaipasin lapsia siis niitä omiani hillittömästi.
Tai en oikeastaan.
Kaipasin sitä aikaa joskus kauan sitten kun pääsin kiinni kokkaus-flowhun ja tein ruokaa isommalle perhekunnalle.
Uunikaupalla leipää ja sämpylöitä ja jälkkäripiirakkaa, kattilatolkulla soppaa ja laatikoittain laatikkoa, kahmaloittain kiisseliä ja salaattia.
Tein pienen pizzan.
Seitsemän sämpylää.
Pienen pellillisen pikkuleipiä joista puolet jäävät kumminkin syömättä.
Ja pienen kanahässäkkälaatikon.
Kaapissa on vieläkin puoli kattilallista marjapuuroa.

vietin muinaistulien yötä lähiöparvekkeella

Kaipaan rauhaa.
Kaipaan rauhaa sellaisella antakaa mun nyt vihdoinkin olla rauhassa tavalla.
Haluan vetää pipon tai hupun syvälle korville ja käpertyä johonkin.
Yritin eilen käpertyä hartiahuivin alle, mutta hartiat alkoivat jumittaa. Piti lopettaa käpertyminen.
Miksi minulla on koko ajan sellainen olo, että en saa tarpeeksi olla riittävän rauhassa?
Millainen määrä rauhassaolemista olisi tarpeeksi?
Millaista rauhaa oikein kaipaan?
Meinaan mennä järjiltäni tällaisena päivänä kun sataa enkä saa lähdetyksi ulos ja silti kaipaan rauhaa.
en halua mennä ulos koska pitäisi laittaa jalkaan ne uudet hienot tex-tossut ja ne voivat ehkä mennä pilalle sateessa tai jotain. enkä halua myöskään olla laittamatta niitä jalkaan kun sitten varpaat kastuvat.
Kaipaan rauhaa niin paljon että ihan kaikki tekeminen tuntuu vievän minut pois rauhasta.

puikoilla: pitkävartiset sukat

Kastelin kukat, laskin lääkkeet.
Suunnittelin kirjoittajapiirin ekan tapaamisen.
Mietin alkavaa viikkoa.
Pitäisikö siirtää kesävaatteet pois vaatekaapista? Siellä on kaikenmoisia hepeneitä joita en ole käyttänyt koko kesänä. Tuskin käytän nytkään vaikka tulisi millainen helleaalto.
Ehkä on vaan pakko laittaa ne uudet tossut jalkaan ja mennä ulos.