Lomaton talviloma ohi!

 Syksyllä toivoin aika voimakkaasti, että saisin pitää talvilomaa. Että pääsisin johonkin maailmalle, hetkeksi pois arjesta.

Puljussa on käyty YT:tä - vakinaisia ei irtisanota, mutta kaikki määräaikaiset työsuhteet ovat vaakalaudalla.

Talvilomaa en saanut, mutta muihin määräaikaisiin verrattuna sain hetkeä ennen talvilomaa sentään vahvistuksen sille, että oma työsuhteeni jatkuu vuoden loppuun asti.
Sillä aikataululla pitäisi saada oppisopimustutkintoni valmiiksi.
miksi kirjoitan blogia kun pitäisi tehdä näyttösuunnitelmaa? töihin siitä laiskimus!

Samaan syssyyn kun sain kuulla työsuhteen jatkumisesta, minulle selvisi myös, että saan kesällä neljä (4!) viikkoa lomaa.
Suostuin pitämään kahdessa erässä, niin että pääsen hönkäisemään kahden hyvin erilaisen kesätoiminnon välillä ja vielä ennen lukukauden alkua.

Siinä kohden ei harmittanut se, että talvilomalle oli tiedossa töitä.
Ajattelin että se on aika pieni hinta neljän (4!) viikon kesälomasta.

kuvituskuva

Paitsi että olin lukenut tosi huonosti talvilomaisen sijoituspaikkani.
Luulin olevani tosi mukavassa toiminnossa, mutta olinkin ensisijaisesti sijaispalkissa ja se tarkoitti sitä että sijaistin poissaolevaa työntekijää melkein koko talviloman.
Parina ekana päivänä ihmettelin, että miksi olen niin ahdistunut ja voipunut ja vaikka mitä, ja vannoin etten mene ikinä elämässäni lähellekään mitään päiväkotimuotoista toimintaa.
Luulin ensin että se ahdistus ja voipumus johtui vaippojenvaihdosta ja sensemmoisesta pikkulapsihommelista.
Sitten tajusin että sijaistamassani paikassa on tosi vaikea työkulttuuri.

Talviloman viimeiseksi päiväksi palasin tutumpaan toimintamuotoon ja tosi mukavien työkavereiden pariin ja olin ihan yhtä hymyä koko päivän ja oli olo kuin olisin ollut oikein kunnon lomalla paitsi hiekka ja meri ja aurinko puuttuivat.

Lomattattoman talviloman plussat:

- Lehtori kävi muutaman päivän verran Savonmaalla. Oli ihanaa kun se tuli kotiin ja sain kaataa kaiken työtauhkan sen niskaan. 

- perjantain työkaverit tiesivät ja ymmärsivät heti mistä puhuin kun tulin ihan voipuneena ja puolitoivottomana työpaikalle. Oli aivan mahtavaa olla lämpimässä, positiivisessa ja hyvää energiaa huokuvassa seurassa. 

- Savonmaalla kaikki oli hyvin. Lehtori toi muutaman laukullisen muuttokuormasta puuttunutta tavaraa meille Länsirannikolle. Nuoren opinnäytetyö oli mennyt läpi. se valmistuu! Olivat järjestelleet yhdessä nuoren viimesen Savonmaaviikon asiat kuntoon, varanneet hotellihuoneen nuorelle muutamaksi päiväksi ennen kun hän siirtyy lennossa Itä-Suomeen. Ettei tarvitse nukkua täysin tyhjentyneen solun lattialla kalsalla taittopatjalla. on kyllä hullu tämä nuoren viimeinen opiskelu-/harjoitteluvuosi. hän on kiertänyt osastolta ja kaupungista toiseen. laskujeni mukaan kolme eri kaupunkia! jotenkin hämmentävää itselleni on se, että kuun vaihteessa tietääkseni nuoren kirjat ovat jo meillä ja hän itse luuhaa parin kuukauden verran siellä rajaseuduilla.
Kaunis kaari tulee Savon-jaksolle. Samalla taittopatjalla tyhjässä solussa hänen opiskelunsa alkoivat, ja samalle patjalle päättyvät. Asunto on välissä vaihtunut kahteen kertaan: solusta yksiöön ja yksiöstä soluun. Ja muutaman väliyön Savon ja Itä-Suomen välissä hän viettää samassa hotellissa, jossa nukuimme silloin kun odotimme yhdessä taittopatjan kanssa ensimmäisen solun avaimia. 

- uusin Brunetti-suomennos oli ilmestynyt lukuaikapalveluuni. Vietin nautinnollisen perjantai-illan ja osan lauantaista seikkailemalla Venetsiassa. 

- tulin niin hyvälle mielelle perjantain työstä ja työkavereista, että päässä nipsahti kevätvaihteelle. Lauantaina vaihdoin keväiset verhot melkein kaikkiin talouden ikkunoihin. Tuli valoisaa ja kaunista. Olohuoneessa näyttää ja tuntuu siltä kuin olisin puumajassa aivan vasta hiirenkorvalle nousseiden koivunlehtien keskellä. 

- Sunnuntaina jatkoin kevätnipsahdusta kaivautumalla talouden kaikkiin vaate- ja liinavaatekaappeihin. Järjestin, perkasin, tyhjensin, poistin, ja asemoin tavaroita uudestaan. Nyt on yhden kaapillisen verran tilaa Länsirannikolle palaavan tavaroille. Ja puolen kaapillisen verran tilaa Lehtorin kesävaatevarastolle. sen täytyy siirtää ainakin osa vaatteistaan pois niiden tavalliselta asuinsijalta, kun nuori käy vuorotyössä ja tarvitsee nukkuma-aikansa. ei sinne huoneeseen voi mennä ronimaan sukkia ja teepaitoja kun toinen yrittää nukkua. Sain myös järjesteltyä muuttokuorman sillä tavalla että huoneeseen mahtuu kaikessa rauhassa sisään ja siellä voi jotenkin oleilla. 

*

Lomatonta talvilomaa seuraa vielä muutaman päivän opistojakso, sitten takaisin normaaleihin kuvioihin.

kuvituskuva tammikuulta

kotoisia kriizejä

 Neljä vuotta sitten kärräsimme muuttokuorman ja lapsukaisen Savonmaalle opiskelemaan.

Se oli korona-aikaa - muistatteko vielä: kun saattoi tartuntaepäilystä joutua pariksi viikoksi karanteeniin, kun opiskelumaailmassa, kokoontumisissa, liikunnassa ja ties missä kaikessa oli kokoontumisrajoituksia ja mitä kaikkea sitä olikaan.

Silloin oli vaikeaa jättää nuori pieneen opiskelijayksiöönsä omilleen, ilman tukiverkkoja, ilman tuttuja, vieraaseen kaupunkiin, kuuden tunnin junamatkan päähän. 
Sen opiskelukaveritkin olivat aluksi vain pomppivia pompuloita tiimmssissä.

Nyt alkavat opinnot olla loppusuoralla.
Lapsukainen ilmoitti palaavansa meille.

Tai siis, mikäänhän ei koskaan aivan noin yksinkertaisen suoraviivaista.  Ainakaan meillä.

Lapsukaisen muuttokuorma tulee meille länsirannikolle nyt. Siis nyt, helmikuun puolivälissä.
Kaiken lisäksi muuttokuorma tekee matkan varrella koukkauksen Satakunnan kautta, koska lapsukaisen kämppis jättää omat tavaransa sinne, ja auto kuljettajineen tulee tänne ja lapsukaisen kämppis menee jonnekin muualle. Liian monimutkaista. Mutta autottomina ja laiskoina tyyppeinä kysyimme, josko samaan autoon, joka siis joka tapauksessa oli tulossa tänne, mahtuisi myös lapsukaisen muuttokuorma. Mahtui.

Lapsukainen itse jää Savonmaalle vielä pariksi viikoksi tekemään harjoittelujaan.

Maaliskuun alussa hän lähtee itärajan tuntumaan tekemään kaikkein viimeisiä harjoitteluitaan.

Ja vasta sen jälkeen palautuu - joskus huhtikuun lopulla - meille tänne vanhaan pääkaupunkiin.

No, joka tapauksessa, lapsukainen on palautumassa tänne meidän leppoisaan, kahden aikuisen jäsentymättömään, rentoon elämään.
Ihan aiheutti kriizin.
Tai kriizejä.

tämmöistä on kahden aikuisen leppoisa elämä

1. Taloudestamme on vaeltanut maailmalle kolme keskenkasvuista. Luulisi että meillä on kaapeissa, huoneissa, laatikoissa ja joka puolella vähintään kolmen keskenkasvuisen kokoinen aukko.
Ei ole.
Ei edes yhden keskenkasvuisen kokoista aukkoa.

Kaapit, huoneet, laatikot ja joka puoli ovat salavihkaisesti täyttyneet.

2. ks. edelleen kohta 1.
Ennen meillä ei ollut omaa makkaria eikä minulla ole ollut omaa työtilaa.
Paitsi nyt.
Ensin valtasimme yhden huoneen makkariksi ja kun se alkoi tuntua liian pieneltä, valtasimme toisen ja sijoitimme siihen ensimmäiseen pieneen huoneeseen telkkarin.
Tyhjät tilat muuttuivat siis olkkariksi, telkkarihuoneeksi ja makkariksi.
Yksi huone on sentään säilytetty vierashuoneena.
Paitsi että vierashuoneessa kuivaamme  pyykkiä ja minä säilytän siellä rivissä kaikkia laukkunyssäköitäni lähtövalmiudessa.
On kuulkaa kätevää että ihmisellä on kokonainen oma huone pyykkitelineelle, työkassille, treenikassille ja eväskassille.
Suosittelen varaamaan tähän käyttöön talouden toiseksi suurimman huoneen.
Aina kun meille tulee vieraita, pitää raivata pyykit ja laukut pois.
Ja tyhjentää kaksi työpöytää joita en koskaan käytä koska en tykkää työskennellä yksin vaan olkkarissa. 

3. Olemme hankkineet vierassängyn koska yksi suloisista lapsukaisistamme on tähän asti asunut Savonmaalla ja tarvinnut vierasvuoteen. Mitä teemme sille nyt?
Ja vieraspatjoille? 

 

Täällä istumme ja odotamme parin kuukauden päästä niskaamme pässähtävää eräänlaista uusperhe-elämää.
Tai siis ei tietenkään ole uusperhe vaan vanhaperhe.

Joudun jossain välissä uudelleensijoittamaan
- laukkunyssäkät
- sekalaiset kasat
- kausivaatteet en ole koskaan eläessäni omistanut niin paljon vaatteita kuin nyt, tarvitsen kaksi kaappia vaatteilleni. Olen vissiin ymmärtänyt jotenkin väärin viiden vaatteen haasteen.

Että semmoisia kriizejä nyt. 
älkää sanoko jälkikasvulle koskaan että kotiin voi aina palata kun ne ottavat sen ihan tosissaan.

Paitsi että kyllä kotiin voi aina palata. 
Ihan oikeasti.

tammikuun luetut

 On vissiin ollut vähän tohinaa tässä helmikuun alussa, ties milloin viimeksi olen päivittänyt...

Tammikuu oli hyvä lukukuu, monipuolisesti ja monenlaista!

Lainasin vähän vahingossa tai no hyvä on, Lehtorin yllytyksestä, kansallispukujen kulttuurihistoriaa käsittelevän kirjan. Otin sen kuun alussa yöpöytäkirjaksi vähän sillä mentaliteetilla, että tuleepa ainakin uni. No eipä tullutkaan, kun huumaannuin kirjasta niin että yhtenä yönä valvoin pohdiskelemassa Sääksmäen pukua. ei riitä että olen lakannut lukemasta illalla dekkareita, pitää lakata lukemasta myös tietokirjoja. 
Aloin ymmärtää jotenkin aivan eri tavalla suomalaisuusaatetta, ja kävimmekin aikalailla ruokapöytäkeskusteluja aiheesta. Onneksi Lehtori on hissan ja yh:n ja muutaman muun aineen ope, se osasi selittää ja täsmentää niitä asioita joita en ymmärtänyt tai joita en enää muistanut. Selkeästi hahmotan maailmaani puhuttelevien kirjojen ja mikrohistorian kautta.

Samanlainen tajunnanräjäyttäjä oli niin ikään yöpöytäkirjana ollut A.J.Jacobsin Thanks a Thousand. Kirja eteni hitaasti, mutta herätti pohdiskelemaan kiitollisuutta vähän eri näkökulmasta.

Tammikuun luetuissa on paljon sellaisia, joita suosittelen - kurkista arvioinnit alta!

Tammikuun luetut

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero. Bean ja Niklaksen tarinat: mitä oikein tapahtui, miksi Niklas kävelee tiehensä kesken tavallisen riidan, eikä suostu palaamaan kotiinsa? Kirja kohtaamattomuudesta, kyvyttömyydestä kuulla ja kuunnella, toisaalta kyvyttömyydestä sanoittaa tarpeitaan ja tunteitaan. Kirja hiukan kuristavasta rakkaudesta ja tarpeesta miellyttää. Surumielinen, vähän surullinenkin, mutta hieno teoa! Olisin lukenut aivan yhdeltä istumalta, ellei olisi välillä ollut pakko käydä töissä. Lämmin suositus, jos et vielä ole lukenut. e-kirja.

Ruth Jones: Vain me kolme. Cathrin, Judith ja Lana ovat vannoneet ikuista ystävyyttä alakouluiässä. Nuorten ikuinen ystävyysvala joutuu koetukselle yhteisen Kreikan-loman aikana. Kirja kulkee 1980-luvun puolivälistä aina vuoteen 2017 asti: ystävyys rakoilee, muuttaa muotoaan, elämässä tapahtuu erilaisia asioita - onko ystävyys olemassa, onko se korjattavissa, palautettavissa vai onko se lopullisesti muuttunut? Niitä kirjoja, joiden toivoisi jatkuvan ja jatkuvan: kertomus eteni vaivattomasti, hahmot olivat hyviä, ihmisten väliset suhteet mutkikkaita. Kokonaisuudessaan sympaattinen ja lämmin kertomus karikkoisesta ystävyydestä. Piti otteessaan, tykkäsin. E-kirja.

A.J. Jacobs: Thanks a Thousand - A Gratitude Journey. Newyorkilainen toimittaja A.J. Jacobs - jonka kirjoitustyylistä ja ideoista tykkään lähes poikkeuksetta - päättää kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat osallisina hänen joka-aamuiseen kahvikupilliseensa. Letkeästi kirjoitettu kirja alkaa itsestään selvästi lähikuppilan baristasta ja kuppilan omistajasta - mutta kiitollisuusmatka vie A.J:n myös vedenpuhdistamoon, kahviviljelmille, kahvinpakkaamoihin, logistiikkayrityksiin, kahvimukien (ja kahvimukien kansien!) valmistajien pakeille...kiitoksia riittää ainakin tuhannelle, ellei useammallekin ihmiselle. Kirja on lyhyehkö, TED-kirjasarjaan kuuluva osa - aiheesta lienee olemassa myös TED-talk. Toisinaan on hyvä pohtia kiitollisuutta - on helppoa ja itsestään selvää kiittää vaikkapa kaupan kassaa, mutta muistammeko oikeastaan koskaan ajatella vaikkapa niitä ihmisiä jotka ovat töissä vedenpuhdistamoissa ja huolehtivat siitä että meillä on juoma- ja käyttövettä? Yöpöytäkirja eteni vähän hitaasti, mutta herätti kyllä pohtimaan sitä, mistä kaikesta kannattaisi olla kiitollinen. 

Katie Gayle: Puutarhamurha englantilaisittain. Julia on muuttanut eläkepäiviään viettämään suloiseen Berrywickin kylään. Julian herttaisen talon puutarhasta, vanhan vajan alta löytyy tunnistamattoman nuoren naisen ruumis. Ja kohta Julia törmää toiseenkin ruumiseen. Elämä uneliaassa pikkukylässä on kaikkea muuta kuin uneliasta. Herttainen, sujuvasti etenevä cozy crime. E-kirja

Hanna Velling: Pikkupakkasia ruukkikylässä. Ursula jää sapattivapaalle katastrofaalisesta työpaikasta, aikomuksenaan elää maaseudulla, kirjoittaa elämäntapaopas - ja kukaties ryhtyä antamaan valmennuksia ja elämänohjeita kanssakärsijöille. Sympaattinen pikkukertomus, voisi pitää myös kasvukertomuksena. Ihan kiva. E-kirja.

James Bailey: Tie luoksesi. Kuusikymppinen Simon on vähän urautunut elämässään: kaiken tilan vie majatalo - ja oma tytär. Entisen koulukaverin yllättävä kuolema vie Simonin muistelemaan sisäoppilaitosvuosia ja silloisen kaverikolmikon uhkarohkeaa pyöräseikkailua Ranskaan. Mitä tapahtuu kun Simon kaverinsa yllyttämänä lähtee toisintamaan huikeaa pyöräretkeä Ranskaan, kouluaikaisen kirjekaverinsa ja ihastuksensa luo? Hyväntuulinen, hauska, sujuva! Suositus. E-kirja.

Mary Marck: Yhteiskoululaisia. Tässä kirjassa Eevan luokka valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Metkaa lukea 1920-luvun abitavoista ja ylioppilasvuodesta. Nostalgiaa yöpöytäkirjana.

A.J. Jacobs: Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. Luin jostain että Jacobsilta on ilmestynyt parikin uutta kirjaa. Päätin lukea ensin jonkun vanhan tutun, noin vain huvikseni. Jacobs kirjoittaa realityproosaa erilaisista kokeiluista elämässään: esim. tavoitteesta lukea läpi koko Encylopedia Britannica tai elää vuoden verran Raamatun kaikkien käskyjen mukaan. Tässä kirjassa newyorkilainen toimittaja Jacobs altistaa itsensä kahden vuoden terveyskokeilulle - mitä kaikkea ihmisen pitää tehdä tullakseen maailman terveimmäksi, tai edes terveemmäksi? Jacobsin kirjoitustyyli on letkeä ja humoristinen ja kokeilut paikoitellen melkoisen hulvattomia. Ja vaikka kuinka etsii parempaa tietoa, terveen elämän mantra on kuitenkin syö terveellisemmin - liiku enemmän - nuku paremmin. Luen tätä kirjailijaa aika tasaiseen tahtiin uudestaan ja uudestaan, ja vaikka tämä kyseinen kirja ei ole suosikkejani, on se silti ihan mukava välipala. 

Mary Marck: Eevan luokka. Kansallispukukirjassa sivuttiin myös Suomi-neidon syntyä. Sitä lukiessani muistin, että jossain Mary Marckin tyttökirjassa luokka pitää pukujuhlat ja Marja tulee juhlaan Suomeksi pukeutuneena. Muistelin hatarasti kirjojen sijoittuvan suunnilleen itsenäisyyden alkuvuosiin, ja ajattelin että nytpä luenkin näitä ikisuosikkejani suomalaisuus- ja itsenäisyysaatteen silmin. Tästä kirjasta ei kovin kummoista aatteellisuutta löytynyt. Kirja on ilmestynyt 1917, mutta tarina itsessään on jotenkin ajoittamaton, omassa teini-ikäisten yhteiskoulukuplassaan. 

Leena Elina Valkeapää: Kansallispuvun kulttuurihistoria. Lainasin kirjan jotenkin vahingossa: lehteilin sitä kirjastossa kun odottelin Lehtoria, ja sitten kun hän oli valmis, hän totesi että lainaa nyt se kirja niin mennään. Tottelin. Otin kirjan vähän puoliksi vitsinä itselleni yöpöytäkirjaksi, iltaisin juuri ennen nukahtamista luettavaksi, mutta sepä olikin oiva, kiinnostava ja opettavainenkin valinta! (paitsi että yhtenä yönä pohdiskelin niin kiivaasti Paula-tyttöä ja Sääksmäen pukua ettei uni tullut silmään) Kirjassa käsitellään suomalaisten kansan- ja kansallispukujen kulttuurihistoriaa niiden ajoitetuilta syntyajoilta tähän päivään asti.  En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi - tai en edes tiennyt - sitä kuinka poliittisesta asiasta on alkujaan oikeastaan ollut kyse. Ja loppujen lopuksi, kuinka tietoisista valinnoista; no politiikasta. Ja kuinka ulkona tavallinen kansa itse asiassa on koko pukuasiasta ollut. 
Nyt vihdoin ymmärrän myös ensimmäistä kertaa ihan oikeasti, mitä eroa on tarkistetulla ja tarkistamattomalla puvulla.
Jotenkin kirja oli niin kiinnostava ja inspiroiva, että päädyin moneenkin otteeseen selostamaan asiaa Lehtorille, ja juttelimme pitkät pätkät kansallismielisyydestä, suomalaisuusaatteesta ja vastaavista. "Kansa katsoi sivusta" kun kansa /Suomi syntyi. (onneksi on Lehtori, joka yhteiskuntatieteilijänä, ja yh:n/hissan opena osaa selittää asioita niin, että hitaampikin ymmärtää. Nyt ymmärrän sitäkin ajanjaksoa historiassamme paljon paremmin, ja tämän kirjan kautta koko suomalaisuusaate kirkastui minulle eri tavalla.)

Leo Stranius: 1,5 astetta parempi arki: miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi. Pidän Straniuksen tyylistä kirjoittaa ja pidin kirjan tulokulmasta: ilmastoystävälliset valinnat eivät ole luopumista ja kituuttamista, vaan valintoja ja satsauksia kohti omaa parempaa - parempaa terveyttä, taloustilannetta, stressittömyyttä. Tykkään Straniuksen armottomuudesta itseään kohtaan, ja siitä että pamflettimainen kirja ei silti vaadi kohtuuttomia; se antaa toki paljon ja osittain erittäin suuriakin muutoksia vaativia vinkkejä, mutta kuitenkin ymmärtäen sen, että kaikilta vegaaninen pyöräily ei hetisiltään suju. Kiinnostavaa on havainnoida Straniuksen omat keppihevoset: pyöräily, tavaroiden ostamattomuus (siinä määrin, että vaatehankinnat tekee puoliso) ja ympäristöaktivismi vapaa-ajan harrastuksena. Paljon jäin pohtimaan, olemaan samaa mieltä ja olemaan silti haluton ja laiska tekemään muutoksia. Pienin askelin, pitkällä aikavälillä. E-kirja.

Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu. Olen kuunnellut tämän äänikirjana joskus pieni ikuisuus sitten, eikä siitä ole jäänyt mieleen oikeastaan yhtään mitään. Kuunteleminen ei todellakaan taida olla minun tapani kuluttaa kirjallisuutta. Olen silloin kommentoinut kirjaa sujuvasti eteneväksi. Kaipa se sitten oli sitä. Tekee mieleni aina välillä lukea matkakirjallisuutta, nyt oli sellainen hetki. Ihan kiva. E-kirja.

Elina Aaltonen: Sani ja vauvakommuuni. Jatko-osa Sani-sarjassa. Sani ja Leila perustavat olosuhteiden sanelemana vauvakommuunin erikoiselle perheyksikölleen. Hiukan kimurantteja perhe- ja suhdekuvioita, hiukan hauskuutta, ihan reippaasti etenevä kertomus, ennalta-arvattava loppuratkaisu. Tulipa luettua. E-kirja.

Michael Hebb: Puhutaan kuolemasta illallisella - opas elämäsi tärkeimpään keskusteluun. Kaunis ja syvällinen kirja kuolemasta, kuolemaan valmistautumisesta, kuolemasta puhumisesta. Luin kahdessa pätkässä: ennen joulua ja joulun jälkeen; tämä kirja olisi ansainnut tulla luetuksi yhtäjaksoisesti, kaikessa rauhassa ja ehkä muistikirjan kanssa. Oli ajatuksia herättävä, lempeä kirja olennaisen tärkeästä aiheesta. Suositus. 

Jenny Fagerlund: Salaisuuksien joulukalenteri. Olosuhteiden pakosta Petra ja hänen huostaansa uskottu sisarentytär Charlie asettuvat asumaan piskuisen Nyponvikenin kauppapuutarhaan. Petra löytää ovensa takaa mystisen joulukalenterin, jonka luukkujen takaa paljastuu yllättävä perhesalaisus. Sopivasti jouluisen kaakaoinen ja glöginen hyvänmielen joulukirja. E-kirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)