Mitä heille kuuluu tänään?

 Muistanette avokadon, kiivin ja oliivit?

Kiivit saivat alkunsa vuosi sitten, juhannuksen tuntumassa. Söin kiivin, pesin siemenet, pistin märkään talouspaperiin, jota kastelin ahkerasti - ja siemenet alkoivat itää!

Talvi oli kiiveille ankea ja tuhoisa. myös elma oli joillekin kiivin-itusille ankea ja tuhoisa.

Kevään korvalla jäljellä oli kaksi kohtalaista ja yksi kitulias taimenalku - vaan kun laiha kevätaurinko alkoi paistaa ikkunallemme, roihahtivat kiivit kasvuun.


karvainen kasvi

suurin lehti on kämmeneni kokoinen

Olen siis aivan tuotapikaa kiiviomavarainen.


Avokado on kasvatusprojekti jostain koronavuosien uumenista. Kolme vuotta sitten juhannuksen alla sille ilmestyi ensin juuren alkua ja sitten se jo alkoikin työntää vartta kiivasta tahtia, sentin päivässä.

Nykyisellään avokado on lähes 90 cm korkea, herkkähipiäinen olento. en uskalla puhua kaikkia juttuja sen kuullen, se on niin herkkis.

se alkoi kasvaa vinoon heti alussa, poloinen


Oksia sillä ei ole, enkä uskalla oksittaa vai mikä liekään virallinen termi - kun se on niin herkkis.

Olen kohta myös avokado-omavarainen.


Kaikkein ylpein olen kahden puun oliivilehdostani. Olen muutamaan otteeseen yrittänyt pitää hengissä kukkakaupasta ostamiani valmiita oliivinalkuja, mutta tämän lehdon olen kasvattanut ihan itse siemenistä asti.
Neljästä alusta kaksi on selvinnyt näin pitkälle.

Monen maltillisen kasvuvuoden jälkeen ne tänä keväänä villiintyivät kevätauringosta, ja kun arkaillen uskaltauduin vähän nipistämään niitä latvasta, ne alkoivat pukata oksia aivan tohkeissaan.

Suurempi puu on jo mullan pinnasta mitattuna liki 80 cm korkea, ja siinä on neljän oksanhaaran muodostama latvus. Uusia lehtiä oksanpäihin tulee lähes päivittäin.

komea latvus

 

lehden alut ovat söpöjä pupunkorvia


Odotan kovasti pienemmän oliivipuun kasvua täyteen mittaansa, koska tuossa alimmassa oksanhaarassa aion istua ja lauleskella pikkuisia onnellisia lauluja samalla kun nojaan selkäni oliivin lempeään runkoon. 

Oliiviomavaraisuuteen taitaa vielä olla matkaa, mutta käyskelen oliivilehdossani joka ilta ja usein aamuisinkin ihan vain hymistelemässä ja ihmettelemässä sitä, miten nopeasti ne yhtäkkiä alkoivat kasvaa.


Että semmoista kuuluu heille tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti