LUOKKARETKIKASSA-GRR

Luokan kaukomaanmatkasta pidettiin vanhempainkokous ja annettiin hinta-arvio: 600e.
Ilmoitin siinä vaiheessa yhteiseen keskusteluun, että en myy mitään, mutta osallistun kyllä kaikilla muilla tavoin. Myymishaluttomuuteeni on ihan pätevä syy; sekä minun että hraH:n työyhteisöt. 

Seuraavassa vanhempainkokouksessa matkan hinta oli tarkentunut.
1000e.
Plus shoppailukulut.
Plus päivän aikana syötävät sapuskat.
Hommeliin kuuluu aamupala majoitusperheessä ja jonkinmoinen illallinen majoitusperheessä. 
Majoitus perheessä.
Siinä kohden olin jo ihan grr.

Sitten avautui yksi vanhempi wilmakeskustelussa sävyyn on se nyt kumma juttu ettei haluta lapsille hyvää matkaa ja kyllä pitää sinne kauas maailmalle päästä ja ne lapset voivat vaikka itse tienata ne rahat. Esim. heillä lapsi pesee autoa ja keittää kahvia vanhemmalle.
Ilmoitin hraH:lle että minä en mene enää yhteenkään palaveriin ja grr.

HraH meni seuraavaan palaveriin ja sai junailtua homman niin, että kohdemaa otetaan uuteen arviointiin, muutama muukin vanhempi kun piti retkeä vähän ylihintaisena. Ja jos ei muuta niin ainakin hinnannousua aivan kohtuuttomana.
Samaan syssyyn joku keksi että myydäänpä teatterilippuja.
Ja se vanhempi joka oli avautunut, sanoi että tää luokka voisi tehdä semmoisen markkinointihässäkkäjutun, hän kyllä myy sen viidellä tonnilla.

Tilanne tällä hetkellä:
Kukaan ei tiedä, montako teatterilippua on myyty
Kukaan ei tiedä, mille tilille rahat tilitetään
Yksi alalla työskentelevä vanhempi on luvannut selvittää, mitä luokka joutuu maksamaan veroja.
Se avautumaan taipuvainen vanhempi myi luokan markkinointihässäkkäjutun viidelläsadalla.
Matka on edelleen kallistunut.

Nyt minä vasta grr olenkin.
Ensinnäkin. Myin ne teatteriliput omalle perheelleni. koska työyhteisö. 
Toiseksikin. Millaisessa perheessä vanhempi maksaa lapselle siitä että se lapsi keittää kahvia? Mitä se lapsi oppii mistään - paitsi että normaali perhe-elämä on pelkkää vastikkeellista toimintaa ja perheen sisälläkin vaan ostetaan ja myydään kaikkea?
Kolmanneksikin. Vaikka myisi perheen sisällä, se raha on kuitenkin minun kukkarostani pois. Paljon helpompaa maksaa heti vaan suoraan itse, ilman mokomia kommervenkkejä.
Neljänneksikin. Sen matkan hinta on tuplaantunut alkuperäisestä.
Viidenneksikin. Perhemajoitus. Papuja ja makkaraa. Joudun lapiomaan lapselle kirstullisen rahaa ettei se kärsi migreenistä koko reissua. Se kolminkertaistaa matkan hinnan.

Isoveljen vastaavasta kulttuurimatkasta maksettiin tonni, jokainen suorin vartaloin omasta kukkarostaan ja matka piti sisällään  hotellimajoituksen ja puolihoidon kolmen ruokalajin aterioineen. Sekä retket. Shoppailusta ei Isoveljen kohdalla tarvinnut murehtia.

Grr, grr ja grr.

ja jos ne lapset edes olisivat samaa mieltä asiasta, voisi olla olematta grr. Mutta kun nekään eivät ole.
Niin että grr.

13 kommenttia:

  1. Hatunnosto ja pitkää pinnaa! Mun on pakko sanoa että oon ollut aina tyytyväinen (sekä onnekas, todellakin se on se kuvaavin sana tässä) sen suhteen että mun lasten opettajat on aina olleet sellaisia että he eivät ole halunneet lähteä mihinkään pidemmille reissuille. Ovat vieneet ja puuhastelleet tässä lähimaastossa ja se on riittänyt. On kuulemma hyvin huonoja kokemuksia noista reissuista ja en yhtään epäile... En muista koskaan kuulleeni yhdestäkään pidemmälle suuntautuvasta luokkaretkireissusta, joka olisi sujunut ongelmitta ja kivuitta. Senverran oon itsekin noissa koulun hässäköissä mukana vanhempainyhdistyksen kautta että tiedän miten helvetin hankalaa jotkut ihan pienetkin jutut on. Eli todellakin ei kiitos kaikkeen isompaan... Linnanmäki on ihan hyvä. Tai joku vastaava.

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, oliko paljon pullikointia tuosta leirikoulusta mikä vaan maksettiin vanhempien omasta pussista? Pääsikö kaikki mukaan? Meillä joskus on vilauteltu tuotakin vaihtoehtoa mutta koulun puolelta se on välittömästi tyrmätty sillä että kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkis: toi omasta pussista maksettu oli valinnaisaineen ryhmä, kahdelta eri luokka-asteelta ja mä luulen että se matka toteutettiin "kerhotoimintana". Ehkä.
      Mun korviin ei kuulunut mitään pullikointia asiasta: kaikki vanhemmat olivat niissä kahdessa vanhempainillassa, jotka asiasta pidettiin eikä kukaan halunnut kerätä tai myydä mitään. Pari lasta ei osallistunut.

      Joka tapauksessa tässä yhteisvastuukeruutouhussakin vanhemmat joutuvat maksamaan aika pitkän pennin itse...

      Poista
  2. Oh dear! Miten voi maksaa reissu tonnin ja vielä perhemajoituksessa?!? Mitäs jos tosiaan kaikilla ei ole mahista kiskaista sitä tonnia + kulutusrahoja, eikä lapset itse tuollaista summaa saa kokoon välttämättä koulu-uransa aikana. En käsitä...

    Ja tyhmä kommentti siltä joltakin, että lapset "tienaavat" keittämällä kahvia kotona. Mun mielestä tienaaminen on jotain muuta - tuo on vain rahan siirtämistä perheen vasemmasta taskusta oikeaan taskuun. Huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula: mä ihmettelen ihan samaa - mikä siinä oikein maksaa? Tuolla tonnilla sinne päästään samaan kohteeseen sekä minä että lapsi yhdessä, hotelliin ja kaikessa rauhassa.
      Tästä jää joka tapauksessa aika pitkä penni itselle maksettavaksi. Tonnin-parin yhteistienistit eivät kolmenkymmenen oppilaan luokassa kovin paljoa hintaa alenna :(

      Poista
    2. Ja sitä paitsi Tuula: mä olen niin pihi, että mieluummin nousen laiskalta ahteriltani ja keitän ne kahvit itse, kuin maksan siitä ;D

      Poista
    3. Joo, sama juttu. Mieluummin keitän itse kuin maksan siitä :D Ehkä sä voit lähettää teidän lapsen keittämään kahvia niille, jotka siitä haluaa maksaa? ;)

      Poista
  3. Herran tähden! Onpa hienoa ettei meidän paikkakunnalla ole tapana tuollaisia reissuja tehdä!

    VastaaPoista
  4. Hui kamalaa, huutaa köyhä yksinhuoltajaäiti. Meidän lukion kakkosluokkalainen lähtee puolentoista viikon päästä Sloveniaan. Tähän mennessä olemme maksaneet lennot (300€) ja tulossa on 35€ lisä tilausbussista. Ei mitään muuta.

    No, tavallaan, eli majoitimme ja ruokimme viikon ajan yhtä slovenialaista tässä talvella. Olemme leiponeet muutamiin kahvituksiin ja myös päivystäneet siellä tarjoilemassa. Esikoinen on myynyt joulukuusia (kyllä, pari perhettä lahjoitti ne omasta metsästään sähkölinjan alta) ja that's it.

    Perillä majoitutaan perheissä, ruoka ja liikkuminen on ilmaista. Kahvirahaa pitää vähän olla, mutta kaiken kaikkiaan halpa reissu. Meilläkään ei siirretä toisesta taskusta toiseen rahaa, vaan tässä tapauksessa lapsi on ihan oikeasti tehnyt hommia kodin ulkopuolella. Näin tämän pitäisi musta mennä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjaana: meillä oli tarjolla ihan sama vaihtoehto - Japaniin.
      Kokemuksena oli mielettömän hieno: majoitimme syksyllä pienen japanilaisen poikakoululaisen, ja vastavierailu sinne Tokion liepeille johonkin eliittipoikakouluun olisi varmaan ollut hieno.
      Jouduimme kuitenkin pistämään lapsukaisen valinnan eteen, kun tiedossa tulevana vuonna on lisäksi tämä luokan kulttuuriretki ja harrastuksen pidempi esiintymismatka.
      Totesimme, että yhteen lapseen ei voida kaataa koko perheen budjettia, on tehtävä valintoja - ja kahdella muullakin saattaa olla jotain toiveita ja haaveita.
      Tällä hetkellä ykkösenä on tuo harrastusmatka, ja sitä rahoitetaan (yllätys! yhteisellä varainkeruulla. Sitä tosin tekevät nuoret pitkälti ihan itse)

      Minun mielestäni tuo viikkovaihto-oppilas oli hieno juttu, koska se perustui vapaaehtoisuuteen ja innokkuuteen, ja vastavierailunkin pystyi jättämään väliin. Viikossa ehtii oppia vieraasta kulttuurista paljon...

      Meillä nämä peruskoulunaikaiset retket liittyvät painotettuun opiskeluun. Kuten arvata saattaa, näillä luokilla oppilaspohja on sekin...painottunutta.
      Kyllä on muutamaan kertaan siepannut kuupasta kun joku kovaan ääneen kuuluttaa että "kyllä meillä pitää olla varaa kustantaa tämä meidän lapsille". (lyhennetty työaika tekee ihmisestä väistämättä jos nyt ei aivan köyhää, niin ainakin alle keskituloisen. Ja vaikka toinen osapuoli tienaa normaalin keskipalkan verran, se ei vielä riitä siihen, että rahaa olisi kylvää oikealle ja vasemmalle)

      Mikään ei ole niin hauskaa kuin olla maailmalla ilman vanhempia ja hihittää niin että vatsaan sattuu, mutta ei sitäkään voi tehdä hinnalla millä hyvänsä - sitä mieltä olen ja sen teinillekin sanoin.

      Poista
  5. Jos siellä asti tuntui joku omituinen tömähdys, se johtui siitä, että tää putosi sohvalta lattialle luettuaan noista retkikustannuksista. 1000 e... Joopa joo. Melkoisen mielipuolista. Täältäkin lähdetään onneksi ihan vaan Lintsille ja kustannus per pää on 55 euroa. Tuohon rahankeräystyyliin, jossa ei saa antaa suoraan rahaa on periaatteessa vähän niinkuin sellainen syy, että tasavertaisuussäädösten takia oppilailta ei voisi kerätä suoraan rahaa, koska kaikilla pitää olla oikeus samoihin juttuihin ts. rahat pitää hankkia yhteiseen kassaan. Tytön koulussa kyllä tuota sääntöä rikotaan ihan ehtimiseen ja tekevät pieniä retkiä vuosittain, mutta yleensä summa on niin pieni, että toistaiseksi kaikki ovat päässet mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati; juu ei meidänkään nurkilla "tavalliset" luokkaretket ole Lintsiä kummempia. Nämä isommat hankkeet liittyvät luokan painotettuun opiskeluun, ja esim. Isoveljellä se virallinen toteuttamismomentti taisi olla "kielikerhon opintomatka" (tai jotain sinnepäin.)

      Minä pidän tuota yhdenvertaisuuspykälää joissain kohden himpun verran haastavana...kuten moni muukin hyvä ja tavoittelemisen arvoinen asia, myös se kääntyy liian helposti itseään vastaan väärinkäytettynä.

      Mulle sopisi yhdenvertaisuuden nimissä oikein hyvin, että tämmöisiä matkoja ei tehtäisi näin luokkaretkipohjalta (vaan esim. tuolla tavalla, kuin Marjaana ylempänä kuvaa).
      Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Lintsi on enemmän kuin todennäköinen lopputulema tässä väännössä.

      tämä rahankeruujuttu on ylipäätään muuttunut tukalan hankalaksi, kun kuitenkin osa vanhemmista on sitä mieltä että jollekin retkelle on päästävä, "kun aina on tehty niin". Rahaa ei saisi kerätä, ei oikein millään tavalla. Koulu ei voi hallinnoida rahoja. Yksityishenkilön tilille niitä ei voi tallettaa. Vanhempainyhdistys ei ehkä toimi kunnolla. Ope ei voi koordinoida varainkeruuta. Välttämättä ope ei halua koko retkeä, tai ei saa lupaa lähteä sille.
      Ilman muuta kannatan lämpimästi kaikenmoista yhteishenkeä nostattavaa, mikä vie luokkahuoneen ulkopuolelle, mutta se saisi olla ennemminkin koulun varoin toteutettavaa, OPS:n kirjattua toimintaa.

      Poista
    2. Tarkennan vielä tuohon yhdenvertaisuuteen, että sehän ei ole mikään ongelma, jos luokassa on sen päälle parikymmentä lasta ja yhden-kahden kuluja tasataan näille.
      Mutta jos luokka on pienempi ja tarpeisia on enempi ja jos nämä suurin osa ei talkoisiin osallistu ja kaikki ovat silti kovasti johonkin lähdössä, ollaan aika hankalan edessä.
      Kun niihin talkoisiinkaan ei voida ketään pakottaa, eikä osuuksia voi jyvittää...
      Ja mitäs sitten tehdään jos rahaa on, mutta sen verran että se ei riitä oikein mihinkään? (seen that)

      Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että Lintsinreissujen kuluja pitää voida tasata niin, että kaikki halukkaat sinne pääsevät, mutta kerran yksi vanhempi huuteli niin kovaan ääneen "kyllä me pystymme kustantamaan sinne kaikki", että mieleni teki perustaa vastarintaliike ja pistää se maksamaan koko hoito. (kyllä, olen kieroutunut luonne)

      Ja sitten vielä semmoinen irrallinen huomio, että mieluummin Lintsi kuin Särkkis, koska Lintsille pääsee alueelle ilmaiseksi (tai on joskus ennen päässyt), Särkkikseen - vaikka se on paljon monimuotoisempi - joutuu lunastamaan sen aluelipun.
      Kyllä kirskuttelin hampaitani, kun maksoin siitä alueellepääsystä lapselle, joka ei mene yhteenkään laitteeseen.

      Poista
  6. Mäkin olen täysin ihmeissäni aiheesta, varsinkin kun vielä tuntematonta aluetta.

    Tsemppiä ärsytykseen! Muista et saa ärsyttää :)!

    VastaaPoista