Keittokysymys

Talouden viimeinenkin kesälorvehtija palautetaan säilytyspisteeseensä huomenna.
Haikeansuloinen helpotus, kun normaali arki taas alkaa.
Hyvästi joutilaisuus, tervetuloa säntillinen elämä!





Ryhdistäydyin hetkellisesti koomastani ja kehittelin puoliravitsevaa ruokaa alatinälkäisille: couscousotto (eli tuttavallisesti kusotto; nimen on keksinyt ystäväni - en minä)

Arkinen pikakusotto isossa paistokasarissa
tukkula valinnaisia kasviksia (esim. pussillinen hemppaa) (minulla oli pari sipulia, pari porkkanaa, maissia)
rasiallinen valmiiksimaustettuja broiskusuikaleita
couscousryynejä, vettä, liemikuutio, rippula tuorejuustoa /creme bonjouria.
Silppua kasvikset tai avaa pussi ja heitä pannulle öljyyn kuullottumaan hetkeksi.
Paistele samalla höökillä suikaleet.
Lisää couscousryynit ja sopiwasti vettä + liemikuution murena sekä nökkäle tuorejuustoa tai cremebounjouria.
Anna maustua hetkonen.
Tarjoile salaatin kanssa. (minulla oli tomaatti-sipulisalaattia ja maustekurkkua)

Jos tämän valmistumiseen menee enemmän kuin vartti, rahat takaisin. Ei ole pikaruokaa enää se.
Tai sitten pitää opetella silppuamaan nopeammin.

Olen lukenut keittokirjahistoriikkia. Olen totaalisen ihastunut entisaikain mittayksiköihin. 



Omppupiirakka on syksyinen välttämättömyys. 
Oletteko samaa mieltä mikään ei ole niin kodistuttava kuin kanelin tuoksu?
En välitä omenapiirakasta oikeastaan yhtään, enkä ole mitenkään hurmaantunut kanelin mausta, mutta voi hyvät hyttyset miten ihanan kodistuttavalta se tuoksuu!


Kuten kaikki tiedämme terveys, siveys ja perheonni punoutuvat keittokysymykseen.

Ja kas näin olen kantanut oman osani kansamme kotoisan elämän parantamisesta keittokysymysten osalta.




10 kommenttia:

  1. A-pu-a!

    Mä luulin, että sä heität meille jonku kysymyksen liityen ruoanlaittoon ja etenkin keittoihin, mutta panitkin tooosi pahan. Vai viihtymisen tunne riippuu puhtaudesta,siisteydestä, säästäväisyydestä, järjestyksest, ahkeruudesta...

    Veikkaanpa, että tuollainen onni ja viihtymisen tunne on meiltä kaukana ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panostakaamme välittömästi viihtymisen tunteeseen :)

      Poista
  2. Oi herran tähden, mikä vastuun paino nyt jysähti harteille! Koko perheen onni yhden naisen varassa, joka ei edes paikkaa patoja eikä leivo leipää... Ilmankos perheonni ja kotirauha joskus rakoilee :O (tirsk!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä pelkästään kodin, vaan kokonaisen kansakunnan!
      Mars patojen paikkuuseen, leidit - terveys, siveys ja perheonni ovat meistä riippuvaisia!

      Poista
  3. Tirsk. Voi miten ihana! :) Sisäinen feministini tosin nosti varsin räväkästi päätään..painoin sen hiljaa takaisin.
    Näillä mittayksiköillä reseptit saattaisivat jopa innoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aina välillä täytyy hiljentää sisäinen feministi ja muutkin epämääräiset huutelijat :)
      Aika kunniatehtävä on entisaikain naisille annettu ;)

      Mun ruuanlaittoni on pelkkää nökkylää, tukkulaa ja rippulaa, sekä sopiwaa ja mielenmukaista.

      Poista
  4. Kyllä on raskas lasti menneinä aikoina sälytetty naisten hentoisille harteille. Kaikki riippuu kodista ja ainoa joka pystyy kodin ilmapiiriä parantamaan on nainen. Onneksi tänä päivänä pääsee helpommalla :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ihan varma siitä, pääseekö nykyään helpommalla. Kyllä aikamoiset odotukset kasataan vielä tänäkin päivänä naisen ja naiseuden niskoille. Ainakin jos käy jotain keskustelupalstoja lukemassa.

      Poista
  5. Oi hyvä tavaton!
    Taidan olla aivan hukassa nyt.

    ps. pikakusotto ja kaneli toimii

    VastaaPoista