Kotiruokafiilistelyä

Viimeksi kun kävin kirjastossa, ajauduin seikkailemaan hyllyjen välissä.

No - kuten aina - lainasin aimo kasallisen kirjoja.

Siksipä olen viime aikoina perehtynyt tutustunut suomalaiseen keittokirjahistoriaan; ihmeen fantsuista asioista kirjoitetaan kirjoja!

Luin Maarit Knuuttilan Kauha ja kynä -nimisen katsauksen suomalaiseen keittokirjaan. 

Keittokirjagenre on täydellä teholla asettunut Suomeen 1800-luvulla, jos kohta jo aikaisemminkin on ollut olemassa reseptikokoelmia ja erilaisia keittokirjoja.

Knuuttila itse keräilee ja fanittaa suomalaista keittokirjaklassikkoa: Kotiruokaa. Ensimmäinen Kotiruoka on ilmestynyt Otavan kustantamana 1908. Kirjaa on uudistettu, ajanmukaistettu ja siitä on otettu yhä uusia painoksia. 

Miten kirjan kansikuvat ja reseptit sekä muut ohjeet kuvastavat aikaansa?

Mitä keittokirja kertoo käyttäjästään ja aikakaudestaan?

Näitä pohdintoja olisin voinut lukea laajemmaltikin; en ole niinkään kiinnostunut vuosiluvuista, vaan nimenomaan mikrohistoriasta.

Kun pääsin Knuuttilan kirjan Kotiruokaa käsittelevään lukuun, oli pakko kaivaa oma Kotiruokani esiin.

Oli jotenkin hämmentävää, hauskaa ja ovelaa huomata, että olen suoranainen malliesimerkki suomalaisen klassikkokeittokirjan käyttäjänä.

Vähän valtavirran vastaiseksi minut tekee ainoastaan se, että olen hankkinut kirjan itse (sisäkannen merkinnän mukaan Vammalan vanhojen kirjojen päiviltä, vuonna 1995. Kirja maksoi 60mk, painos on 90-luvun alusta, muistaakseni 52; täysin uudistetun 48 painoksen mukainen. Miten ihmeessä olen tullut hankkineeksi sen?) - enkä saanut sitä lahjaksi tai perintönä.

Knuuttila kuvailee, että keittokirjojen välistä löytyy tärkeitä reseptejä ja lehtileikkeitä kirjanmerkkeinä.

Suositut reseptit erottuvat keittokirjasta tahriintuneina ja käytettyinä. Ruuanlaittaja lisää resepteihin omia merkintöjään ja huomioitaan. (paras kakkupohja menee pieneen vuokaan; ei isoon)

Kilpailevat ruokaohjeet löytyvät keittokirjan välistä omalta kohdaltaan. Kotiruuan pipariohjeen sijaan suosittelen käyttämään äitini ruokakortille muistiinmerkitsemää Pargas Pepparkakor -ohjetta. Myös äiti on näköjään tehnyt ruokakorttiinsa punaisella jälkikäteen lisämerkintöjä.

Kirjanmerkkeinä toimivat lippuset ja lappuset ja ohjetta on muokattu omaan käyttöön: vohvelit puolitoistakertaisena!

Keitto-säännöt Leikki-tuvan keittokirjasta vuodelta 1909. Näin on pieniä tyttösiä opastettu keittotaidon salaisuuksiin.


**

Käytätkö keittokirjaa?
Löytyvätkö suosikkireseptisi seuraamalla tahroja ja lippulappusia?
Oletko koonnut irtoreseptejä omaan kansioon, vihkoon tai muistikirjaan?