olin uskoton

Olin kerran siskon kanssa isolla hallilla uimassa.
Siellä oli semmoinen tablettitietokonesysteemi, jossa oli omatoimivesijumppaa ja sisko pakotti minut tekemään sitä.
Kyllä oli mukavaa vaikka ajattelin ensin että ihan pöljää.

Nyt viikolla kävin yhtenä päivänä ihan omalla hallilla vain uimassa ja sinne oli tullut samanlainen härpäke ja minä meninkin omatoimivesijumppaa niin että roiskui.

Tuli semmoinen olo että en treenannut kunnolla vaikka treenasin.
Ja sitten semmoinen että olin uskoton rakastetulleni, hitaiden polskuttelijoiden uimaradalle.

Kärsin vieläkin sisäisiä tuskia uskottomuudestani ja treenaamattomuudestani.
(ja ulkoisia tuskia vesijumpan ihanasti elvyyttämistä lihaksista)

*

Ja sitten on myös semmoista uskottomuutta, että en saa tehdyksi niitä juttuja joita olen suunnitellut.


Ensin en uinut ja ollut salilla vaan vesijumppasin sulokkaasti kuin virtashevonen.
Sitten tulin kotiin ja en lukenut vaan könötin sohvannurkassa teini ja kissa kainalossa (samassa) höpöttelemässä tärkeitä ja turhia ja tuli olo että olin uskoton sille kirjalle jota piti lukea.
(sekä myös komisarius Brunettille, kun en ottanut häntä mukaan uimahallille kun meninkin kävellen enkä bussilla. Ei kannata varmaan olla uskoton italialaiselle komisariukselle, luulisin. Vietin sittemmin aikaa hänen seurassaan tovin aamulla bussissa)

Kyllä on vaikeaa kun pitää ihmisen valita tärkeistä ja kivoista asioista.
Että mitä tekisi ja mitä ei ennen kuin nukahtaa.