Tässä viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana olemme sekä pariskuntana että minä ihan vain henkilönä tutustuneet ja ystävystyneet ihan kokonaan uusien ihmisten kanssa.
Kun koulujärjestelmä ja elämä yleensä on heitellyt minua melko tiheään luokalta ja koulusta toiseen, ja välillä myös paikkakunnalta toiselle, ovat kouluaikojen ystävyys- ja kaverisuhteet jääneet todella pätkäisiksi. Minulla ei ole kokemusta - tai ainakaan pitkää kokemusta - jatkuvasta ja jakavasta ystävyydestä tai kaverisuhteesta. Kotiperheen lisäksi sinnikkäimpiä ihmisiä elämässäni ovat Lehtori ja nuorimmaisen rakas Kura-kummi.
Suhteeni Kura-kummiin on alkanut oudosti: me kiikuimme uudella paikkakunnalla uuden kodin mattotelineellä ja oli kesä ja hiljaista niin kuin koulujen kesälomalla on. Kura-kummi ja hänen siskonsa tulivat jostain kotiin isänsä kanssa. Heidän isänsä kysyi että keitäs te olette. Sitten hän esitteli Kuriksen ja siskon ja ilmoitti teist tulee sitten kaverit. Päätimme viipymättä siskon kanssa vihata heitä aina.
Ei onnistunut.
Kummallista on se, että emme olleet samalla luokalla, emme samassa koulussa, emme samanikäisiä, emmekä asuneet samassa talossakaan kuin hetken. Ja silti Kuris on <3 - merkittävimpiä ihmisiä elämässäni.
Yksi pariskuntaystävyys on saanut alkunsa oluenmaistelusta.
Ja toinen pariskuntaystävyys on peräisin parisuhdekurssilta.
Toinen ystävyys kietoutuu edelleen kaikenlaisen maistelun ympärille: käymme yhdessä syömässä ja kaikenmoisilla olutfestareilla aina kun siihen on mahdollisuus.
Toinen ystävyys on kymmenen vuoden aikana muuttanut muotoaan pikkuhiljaa, nykyisellään teemme suunnilleen kerran kuukaudessa jotain yhdessä - aika usein menemme museoon ja kahville ja puhumme vaikeita asioita.
Se, mikä tekee näistä kummastakin ystävyyssuhteesta (tai kaverisuhteesta, se sana sopii suuhuni luontevammin) merkityksellisiä, on vaivattomuus.
Näissä ihmissuhteissa on vaivatonta olla.
Samanlaista vaivattomuutta olen kokenut myös blogikavereiden -ystävien tapaamisissa.
Nämä aikuisena kohtaamiset ovat tulleet ehkä elämääni tilanteissa, joissa olen tullut kohdatuksi omana itsenäni.
En ole ollut se uusi tyttö /se tyttö sieltä kaupungista /sen-ja-sen tyttö /se tyttö sieltä maalta /se outo hikari /Lehtorin vaimo, vaan ihan vain minä itte.
Ja se tekee oikeastaan kaikista viimeisen suunnilleen kymmenen vuoden aikana tapahtuneista kohtaamisista, ystävystymisistä ja kaverustumisista minulle todella merkityksellisiä.
Kellun näissä suhteissa vaivattomasti, hyvilläni ja valmiina olemaan mukana omana itsenäni, ilman mitään roolia, johon minut olisi ennakolta istutettu tai johon luiskahtaisin vahingossa ja huomaamattani.
Se jos mikä tuntuu hyvältä.
Tuntuu hyvältä tutustua ihmisiin, kaverustua, ystävystyä aikuisena.
Onko sulla samanlaisia kokemuksia?
*
adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy
 |
| teki mieli kuivata appelsiinejä. kuivasin. |
Olen ihan joululoman tarpeessa. Luin, että päihdekurssilla tapasitte toisen pariskunnan. Kuin vielä uudestaan, että päihdekursilla :D Lopulta onnistuin lukemaan oikein. Mielikuvitus ehti jo laukata päihdekurssin mahdollisen sisällön osalta.
VastaaPoistaAloin miettimään, että meillä ei ole ketään ystäviä, joihin olisimme tutustuneet pariskuntana. Pariskunnat ovat tulleet ystäviksi siten, että ensin toinen on kuulunut lähipiiriin ja sitä kautta myös toinen. Ihan hirveästi emme ole vielä ehtineet liikkua missään pariskunta ilman lapsia, jossa olisi voinut tutustua toisiin pariskuntiin. Tosin on meile käynyt niin, että kavereiden eron jälkeen ystäväksi jäikin se ei-alkuperäinen ystävä.
Minua on ystävyydessä mietityttänyt se, että äitiys/perhe/kodinhoito vapaina ystävystyin ainoastaan yhden ihmisen kanssa. Olin kuitenkin melkein 5v kotona, enkä saanut yhtään vaunulenkki- tai hiekkalaatikkokaveria. Joskus olen miettinyt, että enkö tuossa kohtaa mahtunut muottiin esikoisen osalta ja olinko toisella pätkällä niin huonosti mihinkään irtoava koska lapsia oli jo kaksi ja sitten kolme.
Minä olen ollut hyvin positiivisesti yllättynyt, että vielä keski-ikäisenä voi solmia hyviä ystävyyssuhteita!
päihdekurssi :)
PoistaMulla oli muutamia hiekkalaatikkokavereita, mutta aika häivähtäviä ja hetkellisiä.
Nämä keski-ikäiset ystävyyssuhteet ovat kyllä hyvin ilahduttavia; aika moneen muuhun kaverustumiseen ja ystävystymiseen ainakin mulla liittyvät olosuhteet: koulu, opiskelu, hiekkalaatikko, ja kun se vaihe elämässä on ollut ohi, on myös kaverisuhde muuttunut aiempaa etäisemmäksi.
Ihana postaus ja aihe!
VastaaPoistaOmat keski-ikäisenä solmitut ystäväsuhteet ovat löytyneet joko työpaikalta tai blogien kautta. Kiitollisena siitä, että tässä iässä voi solmia tasa-arvoisia, välittömiä ja molemmin puolisuuteen perustuvia suhteita. Kiitos sinulle, että olet <3 Nähdään pian ensi vuonna!
<3!
Poistatoivottavasti tosiaan pian!