sunnuntai - hetkellinen tarmonpuuskaus

 Hyvä ystäväni jouluhenki hannupekka älkää kysykö on tällä adventtikaudella ollut paikalla vähän nihkeästi.

Keräsin kyllä jo ennen ensimmäistä adventtia kaikki joulukoristeet esiin ja latasin ne keskelle pöytää. Siihen ne sitten myös jäivät, toimettomina.

kasautumisprobleemi on kerryttänyt itseään jo joulukuun alusta


Vähän sama on tapahtunut kaikelle jouluun liittyvälle: minulla on ollut kosolti hyviä aikeita, mutta kovin vähän mitään konkretisoitunutta.
viime päivien uutiset eivät varsinaisesti rohkaise ideoimaan erilaisia kivoja pikkukohtaamisia. tai oikeastaan yhtään mitään. tai menemään konserttiin tai yhtään mihinkään.

Sunnuntaista meinasi tulla toivottoman toimettomuuden päivä.

Lähdin äidin, siskon ja Pikkusiskon kanssa taidenäyttelyyn.
Sen ponnistuksen jälkeen olikin otettava nokoset.
pitkästä aikaa jpk; joka paikka kipeä. mikä ihme juttu sekin taas oli?

Nokoset osoittautuivat toimivaksi ideaksi, päivä sai jotenkin uuden käänteen, paremman alun.

Keskityin kasaan:


Pistin takaisin kaappiin jokikisen joulukoristeen, jolle ei ollut sijoituspaikkaa. 

Seimiväki, joka yleensä on aloittanut matkantekonsa jo joulukuun alussa, pääsi viimein paikalleen.



Yritin tehdä noutotilauksen kauppaan, mutta Kaikki Muut ovat olleet minua fiksumpia ja reippaampia, noutoajat olivat jo menneet.

Pakottauduin kuitenkin suunnittelemaan edes vähän kauppareissua, kun se nyt kumminkin on tehtävä. 
Olipa joulu tai ei.
pelkkä ajatus maitotiskistä aatonaattona sellaiseen aikaan, jolloin meillä ehkä olisi auto käytettävissämme, sai minussa aikaan lähinnä kauhua

Keksin, että voisimme oikeastaan yrittää saada kauppahommelit hoidettua jo heti maanantaina, ainakin ne suurimmat.
Keksinnöstäni ilahtuneena ja voimaantuneena sain aikaiseksi edes jonkinlaisen kauppalistan.
aatonaattona on huomattavasti helpompaa hakea joku yksittäinen maito vaikka lähikaupasta tai mennä sinne isoonkin kauppaan pienille ostoksille vaikka heti aamusta, minulle sopivana ajankohtana.


Hannupekasta ei edelleenkään ole havaintoa, mutta minulla alkaa olla joku käsitys siitä, mitä lähipäivinä tapahtuu. 
Ja pieniä tonttuja on ilmestynyt eri paikkoihin.




Ja enkeleitä myös



*

joko teillä näkyy tonttusia?

onnistutko välttelemään aatonaattoruuhkaa?


*



adventtilaukalla - postaus päivässä jos hyvin käy

4 kommenttia:

  1. Välttelen viimeiseen asti jouluruuhkia. Aamulla ruokakauppaan, onneksi lahjat jo hankittu. Valoa jouluviikkoon <3

    VastaaPoista
  2. Meidän tontut piileksivät sattuneista syistä ylähyllyillä, mutta ovat ihmisten ilmoille jo pääseet.

    Tänään hoidin suurimmat sekä lähikaupungissa että omalla kylällä. Pieniä (kuten joulukala) pitää hakea vielä lähempänä, mutta se ei ahdista. Nyt sais vaikka joulu tulla♥

    Niin, ja lahjat paketoitu viikonloppuna kahden karvaisen avustajan kera. Paketitkin ovat karvaisia, sisältä ja päätlä ja lahjanarua vähän maisteltu, mutta vähät siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meilläkin tonttujen täytyy kuikkia piiloissaan vain, muuten saavat kyytiä :)

      Poista