Visiteerasimme ystävien kanssa kulttuurihengessä Tampereella syyskuun alussa.
Vapriikki ja Manserock
Tampereen taidemuseo ja Hyperrealismi
Sara Hilden ja Jean-Michel Othoniel, lasitaidetta
Vapriikin pelimuseo on kutkuttava |
Vapriikista tykkään. Siellä riittää katseltavaa pidemmäksikin aikaa.
Manserock oli pieteetillä koottu, onnistunut kokonaisuus - vaikka totesimmekin Lehtorin kanssa että olemme melkein liian nuoria (!!) siihen. Ystäväpariskuntamme on meitä kymmenkunta vuotta vanhempia, heille näyttelykokonaisuus avautui selvästi aivan eri tavalla kuin meille. (ja kyllä, tottakai Manserockin suuret nimet ovat ilman muuta tuttuja meillekin ja musiikki tottakai tärkeääkin taustanauhaa nuoruudesta, mutta ystäväpariskunnalle koko ilmiö oli aivan eri kokoluokan tajunnanräjäyttäjiä)
Kun istuimme iltaa, puhe kiertyi musiikkiin ja musiikkikokemuksiin.
Kun istuimme iltaa, puhe kiertyi musiikkiin ja musiikkikokemuksiin.
Lämmin suositus Manserockille!
Pelimuseosta pidän itse, tosin nyt kun olimme liikkeellä viikonloppuna, pelaajia riitti joka pisteelle.
Hyperrealismi oli mielestäni puistattavaa |
Jostain syystä hyperrealismi-näyttely oli minusta jotekin puistattava. En oikein pystynyt kiertämään näyttelyä, joten annoin ystävien (ja Lehtorin) huokailla kaikessa rauhassa ihastuksesta.
Minua koko näyttely hermostutti vain.
Tulin siihen tulokseen, että taiteen kuuluukin puhutella ja herättää tunteita.
Että silleesti oli onnistunut näyttely.
Minua koko näyttely hermostutti vain.
Tulin siihen tulokseen, että taiteen kuuluukin puhutella ja herättää tunteita.
Että silleesti oli onnistunut näyttely.
Olisin mielihyvin siirtänyt koko joen, tai edes osia siitä meidän olkkariin.
Tai eteiseen.
Tai ihan mihin tahansa kohtaan kotiamme.
haluan tämän teoksen itselleni |
voisin maata rauhoittumassa ja maadoittumassa sen päällä |
pikkumaista Lehtori ei suostunut pistämään edes yhtä tiiltä reppuunsa. |
Viikonloppu Tampereella tasapainottui - onneksi - seuraavan viikonlopun Turun päivänä.
Emme oikein ehtineet mihinkään alkupäivän tapahtumiin (Posankka-race, markkinat, kiertokäynnit museoissa), mutta päädyimme iltapäivän loppupuolella antikvaarisille kirjamarkkinoille.
Lehteilin yhtä kirjaa. Sen väliin edellinen omistaja oli laittanut kaikenmoisia lehtileikkeitä - arvostin erityisesti (nyt jo edesmenneen) fonetiikan professorin, Kalevi Wiikin Turun murteen ääntämisohjeita. Tämmöttös sitä kuulu puhu, ettäs tierätte.
Kiakase! |
Ensimmäinen huomio: Lehtorin mamma puhuu juuri näin.
Paitsi että hän voi sanoa joskus F:n paikalle myös H:n
Hän ei sentään sano hlika vaan flika tai jopa lika (eli siis tytöt), olen tuon hlika-muodon joskus jossain kuullut.
Paitsi että hän voi sanoa joskus F:n paikalle myös H:n
Hän ei sentään sano hlika vaan flika tai jopa lika (eli siis tytöt), olen tuon hlika-muodon joskus jossain kuullut.
Mutta Lehtorin mamma voi sanoa "mää huntsa sitä" tai "huntsatas vähä" (mää funtsa sitä = mietin asiaa)
Toinen huomio: professori Wiikin luennoilla oli tungosta - se oli meille kieltenopiskelijoille pakollista, mutta Wiikin luennoilla istuttiin, ja hänen opetuksestaan pidettiin. Toisin kuin yleisen kielitieteen luennoilla. Siellä vedimme vuorovedolla, vaikka oli läsnäolopakko. Kyllä yksi kieltenopiskelija ihan helposti näyttää viideltä, näyttäähän?
Kolmas huomio: murre elää. Olen ohjeista aika lailla samaa mieltä, mutta puhun itse silti vähän eri tavalla. Siis silloinkin kun oikein alan yrittää vääntää murretta.
Enimmäkseen en.
Omasta mielestäni puhun ihan yleiskieltä. Mutta siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä.
Enimmäkseen en.
Omasta mielestäni puhun ihan yleiskieltä. Mutta siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä.
Mää asu täl pual joke.
Ja käyn töis tois pual.
Ja käyn töis tois pual.
Jos se nyt ketään kiinnostaa.
Olipas teillä oikein taidekierros Tampereella. Käväisin itse keväällä Manserockissa ja vaikken varsinaisesti ole muuta kuin rallattelumielellä hoilannut juicea, alataloa, eppuja ja kummaa heppuakin, niin silti viihdyin todella hyvin levynkansien ja julisteiden äärellä. Varsinkin levynkannet sai aikaan hihityskohtauksia :) Ja kuten sanoit, niin Vapriikki on kiva paikka, siellä ei yksi päivä riitä millään kiertelyyn, kun nähtävillä on kaikkea kivaa.
VastaaPoistaHyperrealismi taas vetosi minuun ja olisin voinut tutkailla töitä vaikka kuinka paljon. Meillä oli mukana kaveri, joka juoksi näyttelyn läpi, eikä häntä kiinnostanut aihe ollenkaan, joten annoimme armoa hänelle :)
Mutta sitten tuo Sara Hildenin taidemuseon näyttely Jean-Michel Othonielin lasitaide sai meidät kaikki sekaisin. Olisin myös halunnut muutaman kymmentä tiiltä kotiini sädehtimään, mutta koska ne ei olleet saatavilla, niin olimme aika pitkään museossa. Upeita valoisia teoksia.
Turun murre on mahtavaa, vaikken kovin tajuakaan sitä. Ihan mahanpohjassa tuntuvia lauseita. Kiva nähdä selitykset siitä mitä milloinkin lisätään tai jätetään pois. Ihanaa <3
Se Othonielin lasitaide ihan maistui suussa asti (jotkut tietyt sinisen sävyt saavat minussa sellaista aikaan)!
PoistaKertakaikkisen mykistävän hieno kokemus.
Minä puolestani hymisin Manserockissa erityisesti kaikkia lehtijuttuja, uutisotsikoita ja aivan erityisesti levy-yhtiöille lähetettyjä kirjeitä ("tän biisin sanotti yks Koivunen")
Jos en aivan väärin muista, professori Wiik - muun professorointinsa ohella - taisi tehdä aikamoisen työn Turun murteen kieliopin ja sanaston eteen. Muistelisin ettei tuo lehtileike suinkaan ole ainoa aiheeseen liittyvä; olisikohan paikallisaviisissa peräti ollut joku murrepalsta?
Samoja näyttelyjä kolusin asunnonvahtiviikoillani. Hyperrealismista pidin tositosi paljon, mutta Othoniel oli jotenkin aivan liikaa. Liian blingblingiä tällaiselle maalaismummulle.
VastaaPoistaTampere on kyllä monipuolinen museo- ja näyttelykaupunki!
PoistaTulimme siihen tulokseen, että useammin pitäisi sielläkin vierailla.
Miten kiva postaus! <3 Olen haaveillut jo kauan käyväni Tampereella, mutta ei vain ole tullut mentyä. Vapriikissakaan en ole koskaan käynyt, enkä tarkalleen tiedä, mikä se edes on. :-D
VastaaPoistaMinulle tuli tuosta hyperrealismista mieleen yksi museo, jossa kävimme Istanbulissa. Puistattava-sana on erinomainen kuvaamaan minunkin mietteitäni! Ja ihan samalla lailla ajattelin, että tämä museo ei jättänyt ainakaan kylmäksi. :-D
Onko Turun murre kovin samanlaista kuin Rauman murre? Ainakin tällaisen kymiläisen korvaan (tai tässä tapauksessa tietysti silmään) vaikuttaa siltä.
Oma korvani väittää, että Rauman murre on vielä lyhyempää kuin turkulainen, ja siinä on paljon ihan omia sanoja. Ja ne käyttävät ainakin G:tä ("Gyl Raum o ain Raum"), mitä me turkulaiset emme todellakaan käytä 😁, vaan laitamme kaikkien potentiaalisten g-äänteiden kohdalle K:n.
PoistaTurkulainen puolestaan on ehkä "laulavampaa".
Vapriikki on sellainen suurehko museoiden ja näyttelyiden kokonaisuus. Iso entinen tehdaskompleksi, luulisin.
Ja mukava kuulla että joku muu jakaa kanssani hyperrealismin antihypetyksen :)
Marjon matkassa blogissa ihailin noita Othonielin töitä ja täytyy sanoa, että kylläpä kirpaisi, kun en itse tajunnut mennä sinne. Olimme Tampereella teatterireissulla ja silloin olisin voinut käydä katsomassa ne. Käytiin Milavidassa, joka oli ihan söpö, mutta olisin voinut valita paremmin.
VastaaPoistaKiva Tampereen reissu teillä!