Postausidea löytyi muutaman vuoden takaa
Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus
Hei, maaliskuu! Täytyy päivittää kalenteri ajan tasalle.
Savolaisesta tuli turkulainen, täytyy muistaa onnitella!
Tämän kirjan aion lukea
Kirjastosta lainassa on A.J. Jacobsin It's all relative. Se on odottanut luetuksi tulemista jo pari kuukautta. Lukuaikapalvelun kirjahylly notkuu liitoksissaan. Kun saan yhden kirjan luettua, ja alan pohtia seuraavaa, menen kirjavinkkeihin ja annan algoritmin puhua. Lisään hyllyyni vähintään viisi uutta kiinnostavaa sen sijaan että rönyäisin hyllyn pohjalle hautautuneet.
Mutta ehdottomasti aion lukea. Kaikenlaista.
Työasia jonka aion saada valmiiksi
Näyttösuunnitelma. Tai ainakin sen tapahtumajärjestelyosio. Pitää järjestää joku juttu perheille. Ajattelin suunnitella ja toteuttaa pääsiäishommelin, semmoisella tavalla että sopii kristitylle täytyy koska teen näyttöä nimenomaan seurakuntaympäristössä ja semmoiselle joka ei niinkään perusta kristillisistä hommeleista.
Työasia jonka tiedän roikkuvan
Näyttösuunnitelma. Ainakin se loppuosa näyttösuunnitelmasta.
Minusta tämä systeemi on vähän älytön, kun nyt kumminkin ihan vain teen työtä. Se näyttö on etukäteen määritelty pariviikkoinen jonka ajalle pitää tehdä kaikenmoisia suunnitelmia siitä, miten aikoo työnsä hoitaa. Meidän täytyy suunnitella esimerkiksi lastensuojeluilmoitukseen liittyviä asioita, ja se on silleesti älytöntä, että välttämättä juuri näyttöjakson ajalle ei tule yhtään lasujuttua - miksi tulisikaan? - mutta olen kumminkin semmoisen tuosta jo tämän koko työjakson aikana lämpimikseni nykäissyt.
Minusta tässä oppisopimuskontekstissa pitäisi katsoa kokonaisuutta eikä jotain parin viikon jaksoa.
Lausahdus josta saan energiaa arkeeni juuri nyt
Olen kamalan huono voimalauseissa. Unohdan aina että mikä on voimalauseeni. Ja muistikirjakin on ollut pitkään vaan repussa keikkumassa, en ole kirjoittanut sinnekään mitään kiinnostavaa.
Tarvitsen voimalauseen. Ehdottomasti.
Ruoka jota aion kokeilla
Jokin kasvisruoka. Kokkaan nykyään todella vähän, koska arkisin syömme todella harvoin yhdessä. Ehkä maanantaisin ja perjantaisin. Lehtori on muutamaan otteeseen toivonut linssijuttua. Ehkä sitten sitä.
Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen käyttänyt eniten aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu
Kukkien mullan vaihtaminen ja uudet ruukut muutamalle kasville.
Inhoan kukkamultahommeleita. IN-HO-AN. Olen ihan varma että kuolen kun kosken multaan, että se on jotenkin myrkyllistä ihmiselle ja sitten pitäisi vaihtaa vaikka kuinka monen kukan mullat.
Ja olen huolissani oliivien selviytymisestä. Niiden juuret ovat langanohuet. Ja avokadon. Se on niin omapäinen.
Olen suunnitellut ja valmistautunut mullanvaihtoon jostain tammikuun alusta varmaan. Käyn aina kaupassa tuijottamassa ruukku-multa-härpäkeosastoa, mutta en saa ostetuksi multaa enkä ruukkuja. Koska sitten kun ne on ostettu, se homma on pakko myös hoitaa.
Pitääkö altakasteluruukku salaojittaa? Minä en ole koskaan salaojittanut mitään.
Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta
Suhteeni lapsukaisiini. Ne ovat ihan aikuisen oikeasti aikuisia. Ja minä vaan hössötän. Pitäisi osata lopettaa hössöttäminen.
Tavoite joka on mahdollista saavuttaa
Liikunta! Olen kadottanut elämästäni kokonaan uinnin ja siihen liittyneen punttisalin. Aamuisin ei huvita nousta yhtään aikaisemmin ja töiden jälkeen ei muuten vain huvita. Josko edes välillä pääsisin uimaan, pitkästä aikaa.
Kiipeilemässä sentään olen käynyt sen pari kertaa viikossa.
Tai jos taas pääsisin kävelylle edes välillä. Tai lenksalle. Tai ihan mitä vain. Olen aivan kangistunut.
Mitä haluaisin muistaa tästä kuusta
Paastonaika alkaa. Mietin joka vuosi paastonaikaa kyllä, myös luterilaisuuteen kuuluu pääsiäis- ja joulupaasto, pääsiäisen aikaan kirkko on jo monena vuonna rohkaissut ekopaastoon. TÄSSÄ siitä tietoa ja kirkon paastokalenterin löydät TÄSTÄ.
Aika harvoin olen pystynyt paastonaikaa elämään, mutta aina se on tehnyt hyvää, jopa silloinkin kun koko paasto on jäänyt suunnilleen ajatuksen tasolle, muun elämän jalkoihin.
Jouluun valmistautuminen on kovin erilaista kuin pääsiäiseen.
Haluan muistaa keskittymisen ja hiljaisuuden liepeille rauhoittumisen.
Bonuspohdinta
Haluaisin että meillä olisi joku perheen yhteinen sunnuntailounas tai joku, mutta itsekkyydessäni en ole valmis järjestämään yhtään mitään.
Sitten keksin että se voisi olla arkipäiväkin. Mutta eihän meillä koskaan ole yhteistä aikaa. Siis niin että edes osa nuorisosta pääsisi meille arkena. Tai edes viikonloppuna sen pahemmin, kun ne ovat aina töissä tai muissa riennoissaan.
Mihin ihmeen väliin saisin lykättyä meille jokseenkin säännöllisen prh-kokuksen? Ilman että tulen stressatuksi?
Riittääkö voimalauseeksi yksi sana? Ehdotan käyttämääsi: Ehdottomasti.
VastaaPoistaSopii ihan mihin ja milloin vain 😊
Äidit saa hössöttää. Ne tekee sitä aina. Vaikka lapsi on 57 ja äiti on 75. Tai lapsi on 36 ja äiti 57. Äiti hössöttää silti. Ja aina.
Isät osaa kai ajatella jotenkin..rationaalisemmin. Onko se edes sana?
Ai niin. Lahjo lapset vaihtamaan kukkamullat. Lahjonta toimii aina. Silloinkin kun ne on aikuisia. Tai kiristys. Lahjonta ja kiristys - äidin oikeuksia 😉
oivallinen voimalause, kiitos!
PoistaTotisesti aion hössöttää, niin tekee oma äitinikin mulle :)
Minä muistan, että olin 27v ja olin juuri saanut elämäni ensimmäisen (ja ehkä myös merkittävimmän) ylennyksen töissä ja äitini saattoi soitella aamuisin sanoa, että on kylmä aamu että laita pipo päähän. Minun teki mieli vängätä, että en kyllä laita, kun olen juuri kihartanut hiukseni. Tein tuolloin työmatkoja ja äiti saattoi illalla soitella ja varoitella, että älä sitten mene miesten mukana mihinkään. Anteeksi, että niinkuin mitä?! Aion itse jatkaa kunniakkaasti tulevaisuudessa äitini viitoittamaa tietä ja soitella nuorisolle aamuisin, että nyt kannattaisi laittaa pitkät kalsarit jalkaan. Tuolle älä lähde vieraitten miesten mukaan en ole vielä keksinyt vastinetta. Mutta onneksi on vielä aikaa haudutella.
VastaaPoistano kyllä sun nuoriso varmaan arvostaa myös tuota "älä lähde vieraiden miesten matkaan" -kommenttia :D
PoistaTäytyyhän sun sentään jatkaa suvun kunniakkaita perinteitä!
Yksi kaveri kysyi joskus jo vuosia sitten että soitteletko lapsille päivittäin. Minä sanoin siihen, että en tietenkään tiedä millaiset välit sulla itselläsi oli vanhempiisi aikoinaan parikymppisenä, mutta ei. En soittele.
Mä yritän laittaa muutaman kerran viikossa viestiä jokaiselle ja sit kysyn aina välillä että kaipaatko juttuseuraa. Jos kaipaavat, niin siitä tulee yleensä melkoinen maratonpuhelu.
Taisi olla Kodin kuvalehdessä päätoimittaja Minna McGill, joka kertoi perheen sunnuntailounaista. Muistaakseni heillä lapset tulivat joka sunnuntai lounaalle. Itse ehkä yrittäisin kerran kuussa saada perheen kasaan, mutta meille (inrtoverteille) riittää ihan juhlapyhinä tapaamiset, varsinkin kun nuoriso asuu Espoossa ja Jyväskylässä, ensi talvena Tampereellakin jos hyvin käy.
VastaaPoistatällä hetkellä yksi on siellä Itä-Suomessa vuorotyössä, se aika tehokkaasti hillitsee säännöllisiä tapaamisia. Sitten ehkä helpottuu kun hän palaa edes väliaikaisesti tänne Länsirannikolle.
PoistaEhkä sanoisin perheelle, kaikkien läsnäollessa, että haluaisin meidän kaikkien viettävän yhdessä aikaa, vaikka kokoontua yhdessä syömään säännöllisesti. Ja kysyisin muilta, miten tällainen idea saataisiin toimimaan? Kaikkien läsnäollessa voisi löytyä hyvä idea siitä, mitä yhdessä tehtäisiin ja kuinka usein siihen kyetään.
VastaaPoistame on taidettu viimeksi olla saman katon alla kait joululomalla...
PoistaOlen sanonut jokaiselle lapselle erikseen ja kaikki toteavat sen saman: kun meillä on niin erilaiset aikataulut.
Täytyy ottaa ilo irti epäsäännöllisyydestä :)
Palaan tähän vielä. Meitä ei ole kuin sisko ja minä, mutta kun sisko asuu Englannissa, niin tapaamiset ON hankalia. Tähän asti on äidin kanssa käyty siskon luona, mutta nyt isäpuoli alkaa olla aika iäkäs ja... noh, lähteminen ei ole enää ihan niin helppoa.
VastaaPoistaMeillä on kuitenkin kolmestaan whatsapp -ryhmä ja välillä soitetaan ryhmäpuhelu. Ja sen kerran kun sisko sitten tulee lasten kanssa tänne Suomeen, pakotan oman Pojan ja Miniän mummolaan 😄
Vakavasti; sen jälkeen kun minun mummu nukkui pois lähes 30 vuotta sitten, tuntui ettei nähdä sukulaisten kanssa enää muuta kuin hautajaisissa yhtä aikaa. Silloin äidin kanssa keksittiin yhteinen laskiaisrieha, jota vietettiin mummolassa, jota eno asutti. Laskiaissunnuntai, kaikki tiesivät aina missä ja milloin ja kaikki olivat tervetulleita (sukulaisiksi laskettiin ystävät ja naapurit ja kylänmiehetkin). Nyyttäriperiaatteella. Vaan sitten tuli se k-juttu ja kaikkea muutakin, minkä jälkeen laskiaiset oli laskettu.
Teillä on ollut hauska perinne! Varmaan juuri tuo, että on sovittu selkeä ajankohta - se auttaa. Pitäisi olla tarmokas ja yrittää löytää oman jälkikasvun kanssa samantapainen juttu!
Poista