torstai 25. marraskuuta 2010

jaakko soikoon!





Yritin ymmärtää, miten kuvia siirretään meidän vanhasta kamerasta meidän uuteen kompuutteriin ja siitä uudelle blogialustalle.

En ymmärtänyt.

Mutta onnistuin vahingossa kuitenkin tuomaan justiinsa sen kuvan jonka halusin: meidän uusi keittiö. Tai mikä uusi. Mutta melkein.




Isosisko on kipeänä.
Jokavuotinen joulunedellysstressi on iskemäisillään.
Jonkun fiksun aikuisen mielestä on ollut loistava idea se, että meillä vuodesta toiseen vierailee Jaakko-tonttu. Ja jonkun fiksun aikuisen mielestä se on ollut jopa parempi idea, kuin kasvattaa lapsensa joulupukkiuskoon.
Ja joka ikinen vuosi se sama fiksu aikuinen saa huomata, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, ja joka ikinen vuosi se sama fiksu aikuinen huomaa marraskuun viimeisellä viikolla, että pitäisipä muuten suunnitella Jaakko-tontun joulukalenteri.
Ja joka ikinen vuosi se on ihan hirmu paljon vaikeampaa koska lapset ovat ovelampia ja vikkelämpiä ja vaikeampia huijata.

Mutta ehkä edes siitä saa täydellisen äidin bonuspisteitä?

Otin paperia ja kynän kauniseen käteen ja aloin laskea tulevia luukkuja. Jaakolla on tietysti tietyt pakolliset kuviot, ja tietyt asiat pitää aina tehdä tietysti tietyssä järjestyksessä. Mutta koska se fiksu aikuinen ei ole ihan niin fiksu kuin mitä se luulee olevansa, se ei koskaan säästä edellisten vuosien suunnitelmia, vaan joutuu jaakottamaan joka vuosi uudestaan.
Adventteina tietysti sytytetään kynttilät.
Pestään lastenhuoneiden ja keittiön ikkunoita (lähinnä sisäpuolelta) ja ripustetaan jouluvalot.
Lucian päivänä leivotaan ja syödään lussepullat.
Leivotaan pipareita ja torttuja ja tehdään joulukarkkeja. Lähetetään joulukortteja, siivotaan, tehdään tonttuiltapalaa ja syödään se tonttulautasilta.
Jaakko tuo joulukirjat, joululevyt ja tonttuvaatteet.
Seuraavaksi pitää tutkia harrastus- ja työaikatauluja ja sovittaa piparitaikinat ja nekunkeitot ja korttipajat jo olemassaoleviin reunaehtoihin. Siinä on melkein liikaa logistiikkaa sen yhden fiksun aikuisen käsiteltäväksi.
Sitten pitää kirjoittaa Jaakon kirjeet ja piilottaa ne niin, ettei kukaan utelias norkkelinokka törmää niihin vahingossa, mutta niin että ne löytyvät helposti ja vaivattomasti heti kun se fiksu aikuinen tarvitsee niitä.

Kauhukolmikosta parasta on se, että saa etsiä jotain.
Sen fiksun aikuisen mielestä se ei välttämättä ole parasta, koska etsittävä pitäisi piilottaa nerokkaasti, keksiä hauskat ja vauhdikkaat vinkit ja vielä sellaiset, ettei kukaan vahingossa löytäisi piilotettuja yllätyksiä liian aikaisin.
Jaakko tuo vuodesta toiseen jouluisia pehmoleluja (niillä kuuluu leikkiä ihan joku tietty leikki, ja auta armias, jos Jaakko ei muista, missä järjestyksessä pehmojen pitäisi ilmestyä. Viime vuonna kävi ohrasesti!), koriste-enkeleitä ja kaikenlaista vuosien mittaan siunaantunutta sälää ja roipetta. Ja kaiken sen pitää tapahtua samalla tavalla kuin "aina".

*
minä Isosiskolle: "hei mä käyn äkkiä tuolla kellarissa!" (tarkoituksena tsekata missä Jaakkoromut ovat ja ehkä tuoda ne ylös)
IS: "miks? Miks sä menet kellariin? Saanko mä tulla mukaan?"
m: "ööh...tota. Mä menen katsomaan missä kunnossa joulukuusen latvatähti on. Kun nyt sais latvatähtiä halvalla"
IS: "saaks mä tulla mukaan?"
m: "ööh...tota. No sulla ei ole vielä päivävaatteet päällä. Pode nyt vaan rauhassa."
IS: "höh"

Jaakkoromut löytyvät, siellä on kutakuinkin se, mitä pitääkin.
Haasteena enää Jaakkokassin salakuljettaminen ylös.

*

Oikeasti rakastan joulunodotusta.
Rakastan pipareiden tuoksua ja leipomista ja kynttilöiden valoa. (sisimmässäni olen rimpsuessuinen äiti-ihminen, jolla on ihan oikea joulukoti.)
Rakastan ensimmäistä adventtia kun lauletaan yhdessä hoosiannaa.
Rakastan joululauluja ja tonttuja jotka hipsuttelevat pimeässä.
Rakastan sitä, kuinka joulu hiljalleen (kera Jaakon) rakentuu kotiimme.
Ja aivan erityisesti rakastan jouluyötä. Sitä hetkeä, kun lapset ovat menneet nukkumaan, joululaulut soivat ja "kaks vain valveill on..."

*



5 kommenttia:

  1. Jaakko-tonttu kuulostaa ihanalta... ja taatusti myös aikamoiselta riesalta. :-D Meillä ei ole Jaakko-tonttua - mutta vuosi sitten hommasin sellaisen ison taskujoulukalenterin, ja hankin itselleni myös riesan. Kivaa, on, ehdottomasti - mutta pelkään, että tämä TOINEN vuosi on siinä mielessä ratkaiseva, että nyt luodaan se AINA, joka sitten sanelee ne asiat, jotka kalenterissa on AINA jatkossa oltava. Miten tässä vielä käykään?

    Niin, meidän kova kolmikko tykkää myös eniten etsimisestä. Mielikuvitus on siinä ajoittain lujilla.

    VastaaPoista
  2. Flora: Jaakko on ihana riesa - mielikuvitus ja nopeus ovat koetuksella, mutta tuntuu hyvältä rakentaa joulua pieni pala kerrallaan, kiirehtimättä. Joka päivälle tulevat omat tehtävänsä, ja voin vähän säädellä odotusta: milloin aletaan kuunnella joululauluja, milloin leivotaan jne. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti tai vasta viimeisellä viikolla. Elämme adventtiaikaa todella odottaen, päivä kerrallaan. Se tuntuu hyvältä.

    Erilaisten kätköjen ja vihjeiden keksiminen on ehdottomasti vaikeinta!

    VastaaPoista
  3. Ihana ajatus ja jos joskus omia lapsia saan aion olla ehdottoman röyhkeä ja varastaa ainakin runkoidean tästä neronleimauksestasi. :)

    Minulla on ollut edelleen tapana hankkia joku Mauri Kunnaksen joulukalenteri, mielellään sellainen jossa jokainen luukku tuo itse kalenterin kuvaan jotain lisää. Rakastan niitä, juuri muuta jouluista minulla ei ole. Joulu kaipaa perhettä ympärille joten olen nyt sinkkuillessani tyytynyt kevytversioon. :)

    VastaaPoista
  4. Salattu minä: siitä sitten vaan varastelemaan! Niin minäkin sen olen jostain kähveltänyt...

    VastaaPoista
  5. VAU! Hauska kuulla, että muillakin käy tonttuja! Meillä kävi tonttu myös viime vuonna ensimmäistä kertaa, onpa se välillä käynyt muulloinkin kuin jouluna. Tein myös myytäväksi joulun taikapakkauksen, jonka avulla voi houkutella tonttuja kyläilemään.. Tulee varmaan olemaan jokajouluinen tuote. Kurkatakaa elinan puodista esittelyä, jos kiinnostuitte..
    http://elinanpuoti.blogspot.com/2011/11/joulun-taikaa.html

    VastaaPoista