matemaattisriehaannus

Lapsikriisi.
Viime päivinä Isoveli on tavan takaan singahtanut ulos huoneestaan samalla intensiteetillä kuin sveitsiläisen käkikellon käki ja julistanut riemukkaasti:
"äiti, tiesiksä että hmbggmbrd:n paradoksi on voitu osoittaa vääräks virkkaamalla?" (ai mikä? siis miten? mitenniin virkkaamalla?)
ja  "äiti, arvaa, on ihan oikeesti olemassa isompi kuin ääretön. Lue tää Kanttorin esimerkki" (emmä tajuu, eikse sit ole ääretön?)
ja "kato miten voi helposti kertoa kolminumeroisilla luvuilla tää on vedakirjallisuudesta, lasketaan. Katotaan kumpi on nopeempi!" (arvatkaa laskinko väärin?)
ja "ei ole mahdollista sanoa suurinta ykköstä pienempää lukua" (tuo on jotenkin järkeenkäypää)
Sillä on työn alla joku ihmeen matematiikan riemut ja ihmeet -opus.

Matemaattisriemaantuneen lapseni lähestyvät syntymäpäivät ovat kirvoittaneet outoja lahjatoiveita. Se haluaa helmitaulun.
Ja kultaisen leikkauksen mittarin (mikä se on?) (tai siis tiedän kyllä mikä se on, mutta mikä nelitoistavuotiaan lahjatoive se on?)

Tajuan piinallisen selkeästi oman vajaavaisuuteni ja humanistitaustani aiheuttaman totaalisen kyvyttömyyden operoida numeroilla.

Sen verran innostuin minäkin, että opuksen avustamana opettelin laskemaan kertolaskuja laskutikulla.
Olen guru!
Matemaattisriehaannuin vähän, koska laskutikkuhan antaa vastaukseksi vain likiarvoja. Minusta on ihanaa, kun viiskertaaviis on suurinpiirtein kakskytviis.
Se jos mikä sopii humanistille.

*
Piti kirjoittaa matkailuraivosta, mutta en viitsi.
Matemaattisriehaannus on hauskempaa.