Viiltävä analyysi Onnellisuusprojektista

Joku kaipasi viiltävää analyysia Onnellisuusprojektista. Juupajuu, kyllä en ole viiltävä.

Onnellisuusprojekti oli iloinen kirja. Tarmokas ja hyväntuulinen ja inhimillinen.
Tykkään näistä vuoden projekti-tarinoista, koska niissä kirjoittaja laittaa itsensä likoon ja tarinassa kulkee mukana elämä: ne ovat näkökulmia melkolailla tavallisten ihmisten elämään jonkin projektin kautta.

Raapustin muistikirjaani (minulla on semmoinen! minä käytän sitä! jee!) Rubinin kaksitoista käskyä vuodelleen:
Ole oma itsesi
Päästä irti
Käyttäydy kuten haluat tuntea
Tee se heti
Ole kohtelias ja oikeudenmukainen
Nauti matkasta
Kuluta
Tunnista ja määrittele ongelma
Piristy
Tee mitä pitää tehdä
Ei laskelmointia
On vain rakkautta

Sinänsä mikään näistä kehoituksista - tai edes ne kaikki yhdessä - ei ole avain onneen tai onnellisuuteen. Minusta Onnellisuusprojekti oli ensisijaisesti näkökulma arjenhallintaan - kun arki on hallinnassa, on elämässä tilaa onnellisuudellekin. Tekemättömät työt kalvavat mieltä ja väsymys on hyvinvoinnin esteenä, mutta onnellisuus itsessään tulee varmasti muualta.

Pohdiskelin lukiessani ainakin sitä, että tämän päivän maailma on ehkä liian vapaa? Ehkä me ihan oikeasti kaipaamme sääntöjä ja komentoja, joita meidän pitää noudattaa? (sama teema nousee esiin myös Raamatullisessa vuodessa; ehkä myös Ekovuodessa).
Kun meillä on säännöstö tai normisto jota on pakko noudattaa, se kuristaa valinnanvapauksiamme ja tekee olemisesta yksinkertaisempaa ja sitä kautta helpompaa, kukaties onnellisempaa?
Jos makaa sohvalla vatvomassa ja vatuloimassa sitä, pitäisikö nousta ja pyyhkiä pöytä, tulee vähän laiska ja homssuinen olo. Kun sääntö määrää, että tee se heti, on pakko mennä ja tehdä. Homma on hoidettu ja mieli on hyvä. (mutta voi! Miten paljon helpompaa ja mukamas miellyttävämpää on valita se velttoilu! Eläköön prokrastinaatio!) Jollain omituisella tavalla sääntöjen noudattaminen vapauttaa. Liiat valinnat eivät aina ole hyväksi.
Ehkä meissä jokaisessa (tai ainakin minussa) asustaa pieni uhmaikäinen, jolle ei pidä antaa yhtään siimaa.

En tykkää ollenkaan hetitekemisestä ja piristymisestä ja käyttäytymisestäkutenhaluantuntea - nämä valitsin omiksi teemoikseni. En sitten yhtään.
Mutta piristyn ja teen ja käyttäydyn - ja merkillistä kyllä, olen pirteämpi ja iloisempi ja hetitekeväisempi kun en itselleni muuta vaihtoehtoa anna.
Ja vielä merkillisempää: olen elinvoimaisempi. (mutta se johtuu kyllä auringosta ja keväästä, eikä mistään tyhmästä kirjasta, eikö vain?)
En tiedä olenko onnellisempi. Mutta olen itseeni tyytyväisempi.

Jollain omituisella tavalla tämän kirjan luettuani ymmärrän ihmisiä jotka hakeutuvat tiukasti elämää säätelevien lahkojen huomiin. Säännöt antavat tilaa tyytyväisyydelle ja tyyneydelle.
Kieroutunutta.

Ihan varauksetta kirjaa en suosittele: masennus ja alakulo eivät totisesti tätä lukemalla helpotu. Mutta tämmöiselle ylimukavuudenhaluiselle ihmiselle tämä on kyllä tervetullut ryhdinkohennus.

no olipa viiltävä analyysi.
Kyllä en ole kirja-arvostelija.

*

Korkkasin sitten sen pyöräilykauden eilen.
Illalla oli työjuttu, aloitin siitä. Ja tänään töihin, illalla kokoukseen.
Varusteet toimivat (Onnellisuusprojektin ohje nro 7: Kuluta! jos kuluttaminen saa sinut toimimaan omaksi hyödyksesi, niin kuluta!) - ei palellut, ei tullut liian hiki.
Menomatka eilen oli ihan tyhmä, mutta kotimatka oli vapautunut ja lentävä.
Töihin tulin hazardireittiä, en ollut keliolosuhteista ihan varma. Matka kesti viitisen minuuttia arvoitua enemmän kun jouduin muutaman jääkentän yli taluttelemaan, mutta pääsin perille ja olo oli voitokas.
Huomenna ja ylihuomenna Hesassa, pääsen lähimmälle pitkänmatkan bussipysäkille kävellen.

Olen ristiriitaisissa tunnelmissa: liikun hyötyliikunnallisesti ja omin lihasvoimin, mutta pitäisikö näistä kaikista räpsäyttää hienon sykemittarini laskuri päälle?
Podistanikin löysin askelmittarin - kuuluuko se kytkeä toimintaan kun tepsuttaa bussipysäkille?
Onko se semmoista ihan oikeaa liikuntaa? Jos en laita laskureita, ei tule tilastoihin kertymää. Jos laitan, niin onko se huijausta, kun se ei ole semmoista liikuntaa jota varten laitetaan verskat päälle?

Kyllä niin on ihmispololla taas kriisinsä.