pääsiäisenä

verstaalla, taas.
Pidin päättäväisesti pääsiäispyhien ajan kompuutteritaukoa, teki hyvää.

Pääsiäispyhinä (tiivistelmä)
- luin loppuun Onnellisuusprojektin
- luin jonkin verran muutakin, mutta en lukenut ihan niin paljon kuin olin kuvitellut
- kävin muutaman kerran kävelemässä ja kerran jouduin vahingossa ihan oikeasti lenksaamaankin. Vaikkei pitänyt.
- söimme aika hyvin
- hankin itselleni vähän kivuuksia, mutta en ihan kaikkea mitä olin suunnitellut
- ensin olin maailman paras ja sitten maailman tyhmin

Pääsiäispyhinä (laajennelma)
Voi hyvät hyttyset! Vaikka tänä aamuna tuntui siltä, että neljä päivää on ihan liian vähän, en pysty dementoituneella päälläni enää muistamaan, mitä oikein ole tehnyt perjantaina. Tai lauantaina.
Ihan hukkaan mennyttä vapaata, kun en edes muista olleeni vapaalla. Höh.

Lauantaina menin heti aamusta kaupunkiin kun monessa kaupassa oli pääsiäisen ekstra-alennusta, ja hankin itselleni pitkään himoitsemani säänkestävän takin, housut ja hanskat. Pyöräilyä varten tietysti.
Että nyt ei ainakaan ole varusteista kiinni se hommeli.
Vasta tänä aamuna tajusin, että tämä viikkohan on ihan ihanneviikko tällaisten suurten pyöräilyhenkisten päätösten tekemiseen, koska bussilippu on voimassa vielä tänään, huomenna on työpäivä, mutta loppuviikosta olenkin opiskelemassa pääkaupungissa. Ihan yhden kokonaisen päivän joudun pyöräilemään tällä viikolla.
Vietimme pizzalauantaita, vaikka perinteinen pizzalauantain telkkariohjelma puuttuikin.

Sunnuntaina laahasimme vastustelevan laumamme pääsiäisen juhlamessuun. Varsinkin perheen nuorella naisväestöllä oli lieviä orientoitumisongelmia aina siihen asti kunnes pääsimme kirkon eteiseen, missä kummikimuli oli päivystämässä.
Typykät (12, 11 ja 9 vee) päättivät yksissätuumin osallistua pyhäkouluun.
Vaikka sitä pitivätkin ihanat lasten- ja nuoriso-ohjaaja, voin kuvitella heidän suunnattoman riemastuksensa kun siellä kaikkien eskari- ja alle-eskari-ikäisten keskellä istuivat nämä meidän suloiset tyttösemme.
Isosisko paheksui jälkeenpäin, että "ne pienet pölöttivät koko ajan eivätkä kuunneelleet yhtään" ja "värityskuvat olivat vähän lapsellisia".
Minulla puolestani oli juhlava olo kirkkosalin puolella. Ei pölötetty minun ympärilläni yhtään. Eikä ollut lapsellista.
Tarkoitus oli että kävelemme kotiin.
Lauma pääsikin kotiin isovanhempien kyydissä ja hraH jäi juttusille ensin yhden, sitten toisen ja lopulta kolmannenkin tuttavan kanssa. Kotiuduimme bussilla.
Söimme hyvin. Lasten toivomuksesta pöydässä oli pihvejä (ymmärtäkää tämä hyvin väljästi!), meillä aikuisilla oli söötin kalatiskipojan suosituksesta aivan mainion maukasta savukalaa ja jotain aivan ihanaa kalahässäkkää, jota nautiskeltiin ruiskorppujen kanssa.
Otimme nokoset, kävimme kävelyllä.
Kummikimuli ja koko perhe siinä vanavedessä tulivat iltaa istumaan.
Nauroimme ihan valtavasti.

Maanantaina vetelehdimme puolen aamua, sitten lähdimme kaikki ulos. HraH lähti lenkille, Isoveli lähti eri lenkille ja minä kävelemään. Tytöt menivät pihalle kiipeilemään ja hihittelemään.
Törmäsin hraH:een ensin lenkin puolivälissä ja sitten loppusuoralla - ympäri käydään ja yhteen tullaan - hraH haastoi minut lenksaamaan kanssaan loppumatkan ja urheasti tartuin haasteeseen, vaikka jalassa olivat raskaammat kävelyjalkineet eivätkä ihanat kevytkengät ja päälläkin oli hiostava kuoritakki eikä mikään ilmava varuste.
Perille pääsin kuitenkin samassa tahdissa hraH:n kanssa ja hyvältä tuntui. Hiki kyllä lensi ja kuoritakki höyrysi.
Ruuan jälkeen muutuin jollain salaperäisellä tavalla maailman parhaasta maailman tyhmimmäksi ja epäyttäjäksi, aloin esittää kohtuuttomia vaatimuksia pyykkien lajittelusta ja muutamasta muusta aivan masentavasta (kouluun liittyvästä) asiasta, puhumattakaan siitä että piti (voi hyvänen aika sentään!) pukeutua edes kohtuullisen asiallisesti isoisän syntymäpäiviä varten. Kyllä niin on väärin.

Tajusin syvällisellä tasolla ja tavalla että kyllä ihan oikeasti täytyy varmaan hankkia vihdoin omat juoksuvarusteet, koska en voi toistuvasti ronia hraH:n varustelaarissa - nykyään siellä ronii myös Isoveli. Ei riitä meille kaikille yhtäaikaa varustetta enää.
Ja sitten tajusin, että ihan epää kun minusta tulee ihan epä heti kun loma alkaa lähetä loppuaan. En tykkää.

Tajusin vielä senkin että aika moni lähipiirin ihminen ilmeisesti odottaa kannanottoani lähestyviin syntymäpäiviini.
En pysty päättämään juhlinko ja jos, niin milloin ja miten.
Tässä kuussa on ihan liian vähän semmoisia päiviä, jolloin ehtisin istua kuningatarmaisesti sohvassa vastaanottamassa onnitteluja. On niin paljon monenmoista mukavaa luvassa.
Olen kyllä ajatellut, että olisi aika kiva istua vähän semmoisena enklannin kuningattaren näköisenä ja nyökytellä armollisesti juhlapuheille ja vastaaville.