Joku on heittäytynyt vetelänä aidalle notkumaan.
Elokuu 15 - lepohetken tarpeessa
Vaikka työt ovat oikeastaan kunnolla vasta alkamassa, olen jo melkein lepohetken tarpeessa.
Tiedän, mistä se enimmäkseen johtuu: siitä että teen täysiä työtunteja.
Olen tehnyt sitä jo kaksi työkautta, mutta ole edelleen aivan kulttuurishokissa siitä miten ison lohmareen ihmisen elämästä täysimittaisen työpäivän puurtaminen vie.
Tuntuu ettei minulla jää aikaa hengittämiseen.
Elokuu 14 - pieni kohtaaminen
Meillä oli kettueläimen kanssa kohtaaminen.
Mahduimme juuri ja juuri samalle jalkakäytävälle.
En kehdannut pysähtyä ihan kohdalle ottamaan kuvaa, se tuntui jotenkin epäkunnoittavalta.
Mutta otin ennen ja jälkeen ohitustapahtuman.
*
Ja vaikka vähän tirkistelin aurinkoonkin, vaikka ei saisikaan.
Auringonpimennyksen aikainen valo maailmassa on maagisen mystinen.
Kuvan alareunan sirppi on paikallinen ufo, se ilmestyy aina tuohon ilmansuuntaan ottamiini kuviin.
Elokuu 13 - vääjäämätön ja kriiziyttävä liikuntapohdinto
Selailen aina aika ajoin blogimerkitöjäni taaksepäin. Hirmu usein tässä vaiheessa vuotta olen pohtinut liikuntaa ja liikkumista.
Ehkä siksi, että elokuu on aina uuden alkua - minähän jaan elämääni opettajaihmisen kanssa, ja elokuussa alkaa uusi kouluvuosi.
(minun nykyisessä maailmassani uusi vuosi alkaa ensimmäisestä adventista, se ei oikein ole liikuntapohdinnon kannalta suotuisaa aikaa).
Yritän mahduttaa elämääni taas, pitkän kuivan kevään jälkeen, uintia ja punttisalia.
Olen tuijottanut kolmea asiaa:
työjärjestystäni
uimahallin aukioloaikoja
kiipeilypäiviä
Kiipeilypäivät on ankkuroitu - ainakin vielä tällä hetkellä - keskiviikkoon ja lauantaihin.
Keskiviikkona ja lauantaina en siis mene uimaan, enkä punttisalille.
Minulla on iltatöitä tiistaina, silloin voisin hyvin mennä aamulla uimaan. Mutta uimahallissa on aamuhuoltotauko juuri tiistaisin (ja torstaisin myös). Tiistaina töiden jälkeenkään en ehdi.
Torstaisin on yleensä kauppapäivä. Tietysti voisin käydä tositosi pikaisesti uimassa ja sännätä sieltä hoitamaan kauppa-asioita. Mutta onko kivaa säntäillä?
Tällä hetkellä minulle jää punttisalia ja uintia varten maanantain iltapäivä.
Ja perjantai-iltapäivä, jos oikein haluan väkisin vääntää, vaikka yleensä olen perjantain rauhoittanut makealle elämälle.
Joskus ennen jaksoin herätä (tai oikeastaan uni loppui) niin aikaisin, että sain aamulla aikaan pienen salitreenin ja uinnin, ja ehdin vielä työpisteelle vähän kahdeksan jälkeen.
Mutta jaksaisinko enää?
Salilla pitäisi olla viimeistään seitsemältä, ja silti saisi tuijottaa kelloa että olisi työpisteellä ajoissa.
Olen myös haaveillut laulutunneista (mille päivälle?) ja kuoroharrastuksesta (torstai).
Ja olisihan se ihan mukavaa välillä olla kotona ja hereillä ja vuorovaikutuksessa Lehtorin tai muun maailman kanssa, eikä vain nukuksissa tai menossa tai tulossa.
Elokuu 11 - jotkut päivät ovat tarmokkaita
Minulle tulee satunnaisia muistoja siltä ajalta kun nuorisoa pyöri kotinurkissa, tuli ja meni, oikealle ja vasemmalle.
Ja vielä satunnaisempia muistoja niiltä ajoilta, kun toisinaan jaksoin olla tarmokas.
Kokkasin oikealle ja vasemmalle, aamupaloja, päivällisiä, leipää.
Vieläkin välillä tulee semmoisia.
Keitin soppaa.
Tein Ihan Melko Syömäkelpoista Marjapuuroa
Ja olin hyvin tyytyväinen nykyiseen semitarmokkaaseen itseeni.
Elokuu 10 - epätietoisuuden kausi
Minulla on työsopimusta vuoden loppuun asti. Näin ylemmän esihenkilön muutamaa päivää lomalta paluun jälkeen ja kysyin, miltä tilanne ensi keväälle näyttää.
Ei kovin hyvältä.
Tietysti vaikka mitä ehtii tapahtua, ehkä jostain löytyy saavikaupalla rahaa palkkoihin.
Tiedostan myös, että olen aika lailla nokkimisjärjestyksen pohjalla suuressa puljussa, keskellä organisaatiouudistusta.
Minun töilleni tarvitaan luultavasti tekijä, mutta kuka se on? (oikeastaan vissiin ei, kun alunperin tulin tekemään opiskeluhommia tähän paikkaan, minulle tehtiin varsin korkealta taholta selväksi että olen täysin ylimääräinen henkilö, ja että näiden töiden pitäisi pyöriä yhtä, ehkä jopa kahta ihmistä pienemmällä resurssilla. Kysykää työkavereilta, mitä mieltä he tästä asiasta ovat!)
Joku niistä, joilla jo on vakituinen työpaikka, mutta joka tarvitsee erilaiset työtehtävät?
Tiedostan senkin, että tiedon jatkosta pitäisi tulla aika pian. Ne tehtävät, joita olen tehnyt, täytyy aika pian jakaa uusiksi kevätkautta varten. Meitä on kaksi määräaikaista, ja pahimmillaan teemme työtä yhdessä.
Sanoin että voisin tehdä myös osa-aikaa. Oikeastaan vielä paljon mieluummin kuin täyttä työaikaa. Puolikaskin riittäisi.
Nyt pitäisi työntää koko tämä hullu ajatuskehä aivan mielen pohjalle ja vain puurtaa.
Elokuu 9 - vieläkö tiivis tahti jatkuu?
Mitenköhän pitkään jaksan näin tiivistä bloggaustahtia pitää yllä?
Miten pitkään riittää juttua?
Loma oli ihana ja pitkä ja melkein riittävä (aina voisin olla vielä pidempään vapailla kyllä!).
Joko olen vanhentunut, tai sitten kropassani on oikeasti jotain korjattavaa: en oikein päässyt mihinkään järkevään - aiemmasta tuttuun - nukkumarytmiin, en jaksanut istua iltaisin parvekkeella, eikä puhettakaan yöpehmikselle lähtemisestä.
Tavallaan se lepo vain valui ohitseni. Se sellainen pysähtyvä levollisuus (loma-)arjessa.
 |
| tie päättyi kuin seinään |
En ole siitä harmissani tai huolissani - tämä oli tällainen kesä, tällainen loma, tällainen elämänvaihe.
Elokuu 8 - eka työviikko hommittu
"Työtä-työtä-työtä tehdään
Jotta-jotta leipää syödään"
(Isän ja äidin työlaulu, M.A.Numminen)
Ensimmäiset pari työviikkoa ovat meillä onneksi lempeän laskeutumisen viikkoja. Tai suunnitteluviikkoja.
Mikä tarkoittaa sitä, että pitää aamusta iltaan asti jaksaa olla luova ja suunnitella kaikkea tulevan toimintakauden toimintaa.
Sovittiin ihan ekana työaamuna kahden työkaverin kanssa, että otetaan ihan iisisti, juodaan vain kahvia ja jotain.
Tempaisimme sitten muskarit reilaan lokakuulle asti.
Semmoista se on kun ottaa iisisti.
Mitä syntyisikään, jos oikein ottaisi asiakseen tehdä ihan hirvittävän ahkerasti töitä?
Elokuu 7 - sisustushaave
Haluaisin että joku maalaisi minulle johonkin seinään tämmöisen muurinpätkän.
Ei koko seinää, vain pätkän.
Elokuu 6 - haikara tekee pesää
Hotellin vieressä oli torni. Tai piippu.
Mietin kovasti, että mitäköhän anoppi (tai äiti) olisi sanonut, jos olisin reissusta laittanut viestin, että haikara tekee pesää.
Haikarallakin oli metka ääni, naksutus.
Se pisti päänsä aivan nurinniskoin takakenoon ja naksutteli.
Päivisin se oli poissa, tuli vasta illaksi takaisin.
Päivisin lokit käyttivät pesää pysähdyspaikkaan.
Elokuu 5 - reissukuvatykitystä: sardiinimuseo!
Arvaan että teitä on erityisesti jäänyt vaivaamaan mainitsemani Sardiinimuseo. (oikeasti sen nimi taitaa olla Portimaon museo, mutta onhan tuo Sardiinimuseo nyt paljon hienompi nimi.)
Museo oli maltillisen kokoinen, hyvin kuratoitu ja rakennettu Portimaon alueen historiaa käsittelevä museo. Ihan kaikkia opasteita ei ollut englanniksi, ne olisi luultavasti saanut jonkun qr-koodin kautta itselleen.
Museossa oli alueen esihistoriaa käsittelevä osio, Portimaon oman pojan, sittemmin presidentiksi valitun Manuel Teixeira Gomesin elämää käsittelevä osio ja sardiiniteollisuutta käsittelevä osio.
Koko kaupunki on jostain hamasta menneisyydestä saakka elänyt säilyketeollisuudella (viikunat ja sardiinit), ja koska museo on rakennettu entisen sardiinisäilömön tiloihin, on tietysti luonnollista, että sitä alaa esiteltiin perusteellisesti.
Yksi halleista oli jätetty ennalleen.
Tykkäsin menneisyyden haamuista, sardiininperkaajista...
 |
 |
Sardiinit nosteltiin säilyketehtaalle ikkunan kautta suoraan laiturilta
Iso on halli.
 |
 |
Iso on halli.
Elokuu 4 - lisää muraaleja
Tykkään katutaiteesta, siitä miten se vaikuttaa kaupunkiin ja kaupunkikuvaan.
 |
| futista |
 |
| sardiineja |
 |
| kannanotto |
 |
 |
| tykkään siitä, kun sähkökaapit ja vastaavat saadaan näyttämään kauniilta |
Elokuu 3- muraaleja
Kävimme heinäkuussa katsomassa The Mystery of Banksy - a genious mind -näyttelyn.
Kiehtova, pysäyttävä, pisti ajattelemaan monella tasolla.
Pidin eniten muraaleista.
 |
| tämän kun saisi t-paitaan! |
Elokuu 2 - heinäkuun luetut
Heinäkuun pitikin olla lukukuukausi, kun kerran oli loma ja paljon aikaa. Ja kyllä luinkin.
 |
Jos en pitäisi kirjaa lukemastani, en varmaan muistaisi puoliakaan. Osa hömpästä onkin sellaista, ettei sen kuulukaan jäädä mieleen, tai sitä ei tarvitse muistaa, mutta osasta on ihan hyvä, että on joku muistijälki, edes pieni muistiinpano.
Lukemani elämäntarinat puhuttelivat, ja hartaasti luin Jacobsin Puzzleria.
Heinäkuun luetut alla, käänteisessä järjestyksessä, ja koko vuoden luetut TÄÄLLÄ
 |
| luin reissussa alle puolet matkakirjastostani jäävät sitten seuraavaan reissuun loput |
Heinäkuun luetut, 140 h
**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.
Clare Pooley: Totuushaaste. Etsiskelin tätä kirjaa lomakirjaksi melkein koko kevään, ja ilahduin kun vihdoin löysin sen. Jostain syystä minulla oli muistikuva että en pitänyt tästä kovastikaan ensimmäisellä lukukerralla, ja halusin antaa sille toisen mahdollisuuden. Lukiessani ihmettelin kovasti, miksi minulla oli tästä kirjasta niin negatiivinen muistikuva, ja kun etsin muistiinpanoistani kirjoittamani arvion, huomasin että olin muistanut aivan väärin. Pidin silloin ja pidin nyt! Erilaisten epätodennäköisten kohtaamisten ja ystävystymisten vyyhti, lue kun kaipaat lohtua ja hyvää mieltä! Perinteinen paperikirja.
Hillary Yablon: Sylvian toinen näytös. Kuusikymppinen Sylvia yllättää miehensä naapurin naisen alta. Sylvia pistää kerralla koko elämänsä uusiksi, vaikka sekä aviomies että neuroottinen aikunen tytär häntä rajoittavat. Sinkkuelämää-tyyppinen, hauska ja vauhdikas hyvänmielen romsku, olen lukenut jo joskus aiemminkin, kesti toisenkin lukukerran. Perinteinen paperikirja allaskirjana.
Clare Pooley: Ikä on vain numero. Hauska kertomus erikoisista ikäihmisistä ja lakkautusuhan alla olevasta yhteisötalosta. Lomalla allaskirjana vanha tuttu. Lue kun kaipaat muorihuumoria. Perinteinen paperikirja.
Laura Arffman: Mona-Lisa - urheilija, muusikko, ihminen. Urheilija-muusikko Mona-Lisa Nousiaisen (Malvalehdon) elämästä, perusteellinen, lämmin, hyvin kirjoitettu elämäntarina järjestelmällisestä ja tunnollisesta tyypistä. Äänikirjaan kaipaan aina vähän enemmän toisteisuutta vuosiluvuissa ja aikajänteessä, minulle kun eivät sano oikeastaan mitään pelkät kisakaupunkien nimet. Ja ylipäätään vuosituhannen alun hiihtomaailma on minulle varsin vieras. Paljon pohdiskelin ihmisen tunnollisuutta, perfektionismia, omistautumista. Pieni tiivistäminen olisi voinut tehdä tarinalle hyvää, mutta suositus joka tapauksessa. Äänikirja, 11 h.
Anne Kotakorpi: Rakkautta kukkien kätkössä. Kukkakauppaa pitävä ja palstaviljelyä harrastava äkkipikainen Nuppu kohtaa naapurin ärsyttävän tyypin palstallaan. Naiivi kertomus käänteissään, ei jatkoon. E-kirja, 5h
Heidi Swain: Aurinkoa ja apilankukkia. Kate jättää hektisen työnsä ja Lontoon, ja muuttaa kauas petollisesta eksästään, pikkukaupunkiin. Entisen kartanon ympärille syntynyt tiivis naapuriyhteisö on huolissaan kartanon kohtalosta: puretaanko se, ja nouseeko tilalle ökyasuntoja? Aika heppoinen hyvänmielentarina, oikein mitään ei jäänyt käteen. E-kirja, 12h
Rachel Lucas: Koti Applemoresta. Eläinlääkärinä toimiva Sophie on kyllästynyt työhönsä Lontoossa, ja päätyy lähtemään pikkuklinikalle Applemoren kylään, Skotlantiin. Sympaattisen Applemore-sarjan viides osa, ei mitään suurta kirjallisuutta, mutta aivan kelvollinen kesäkirja. E-kirja, 8,5 h.
Mika Saukkonen: Viimeinen voltti - Jari Mönkkösen tarina. Muistaakseni olen lukenut Jarin tarinan jo aikaisemmin; tällä kertaa Jarin tarina oli hyvä vastapari aiemmin tässä kuussa lukemalleni Silmänräpäys -kirjalle. Mukavan äijämäisesti kirjoitettu, pääsääntöisesti sujuvasti etenevä elämäntarina. Äänikirja, 5 h.
Alexandra Potter: Yksi hyvä asia. Lontoolaisen Livin elämä on sirpaleina: puoliso on jättänyt hänet yllättäen. Eronjälkeisessä shokissa hän irtisanoutuu työstään ja muuttaa rötisköön Yorkshire Dalesiin. Yksinäisenä, ilman tukiverkkoja, hän päätyy puolivahingossa adoptoimaan vielä vanhan käytöstavattoman koiran. Kävelylenkeillään koiransa kanssa hän tutustuu hiljalleen kylän muihin yksinäisiin ja surullisiin. Kirja etenee surun (kriisin) seitsemän vaiheen ja kolmen muun hylätyn ihmisen kohtalon kautta. Ihana lukukokemus: sydäntälämmittävää, syvällistä ja silti kevyttä hyvänmielenkirjallisuutta. Alku lähti liikkeelle vaivalloisesti, loppupuolella en olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni millään. Olisin viihtynyt tässä remuisassa yksinäiset porukassa pidempäänkin. E-kirja, 12 h.
Minna Mikkanen: Kullannuput. Sydänmaa-sarjan tuorein (4.) osa. Kyläkoulu on lakkautusuhan alla. Kurkelan tilalle kaivataan jälkikasvua: isiä on kaksin kappalein, mutta mistä lapsi tai äiti lapselle? Tarina eteni varsin nopeasti, suoraviivaisesti ja aika ennustettavasti, juonen kehittelylle olisi ehkä voinut varata vähän aikaa enemmän. Sydänmaa -sarja on varsin mainiota, mukavasti ajankohtaista tai hiukan kantaaottavaa hyvänmielenkirjallisuutta. E-kirja, 7h.
Eleonore Holmgren: Britta-rouvan perintö. Jatko-osa Viimeiselle kesälle (nykyään ilmestyy vain sarjoja!). Todellista lempeää hyvänmielenkirjallisuutta. Brittan lähiomaiset ja läheiset ihmiset kinastelevat perinnöstä ja Brittan talon kohtalosta. Tässä sarjassa on jotain niin inhimillisen lempeää ja lämmintä, että mieleni tekee viihtyä näiden (vähän keskeneräisten) ihmisten parissa pidempäänkin. E-kirja, 13h
Anni Niskanen: Lempeä ja leivonnaisia. Lehmuslahti-sarjan edellinen osa oli mielestäni jotenkin tahmeasti etenevä, ja mietin jo, heitänkö kesken koko sarjan. Annoin kuitenkin tälle osalle mahdollisuuden, ja se yllätti etenemällä rapsakkaasti. Päähenkilön vaihtaminen selvästi auttoi. Tässä kirjassa elämäänsä kyllästynyt Hilla irtisanoutuu rohkeasti tyhjän päälle, ja päätyy uudessa elämäntilanteessaan myös tutustumaan Lehmuslahden viisikkoon. Hyvänmielenkirja kuljetti mukanaan päivän verran, ei ehkä suurta kirjallisuutta, mutta paljon hyvää mieltä. Erityisesti Lehmuslahden lemmenviiko oli sympaattinen tapahtuma!. E-kirja, 7h.
A.J. Jacobs: The Puzzler - One man's to solve the most baffling puzzles ever, from crosswords to jigsaws to the meaning of life. Tykkään Jacobsin tyylistä kirjoittaa, ja olen yhtä lukuunottamatta lukenut kaiken, mitä olen hänen kirjoittamastaan käsiini saanut. Tämän kirjan sain kirjastoon hankintapyynnöllä. Tässä realityproosassa Jacobs tutustuu erilaisiin pulmapeleihin (jos joku tietää paremman sanan, saa ehdottaa!), ja hänen tavoitteenaan on aina saada käsiinsä hankalin mahdollinen lajityyppinsä edustaja ja pyrkiä ratkaisemaan se. Kirja alkaa palapeleistä ja ristisanoista, ja jatkuu sokkeloihin, matikkaprobleemiin, shakkiongelmiin, sudokuihin, arvoituksiin, salakirjoituksiin jne. Kirja oli kiinnostava, mutta paikoin kielitaitoni rajat tulivat vastaan. Jokaisen osion päätteeksi kirjassa on kyseiseen pulmaan liittyviä tehtäviä, kirjan lopussa on kokonainen pulmaliite, josta saa salasanoja suuremman yleispulman ratkomiseksi, ja jos vielä kaihertelee, voi tutustua kirjan verkkosivuihin. Skippasin tehtävät aivan suosiolla. Erityisesti salakirjoituksiin olisin halunnut perehtyä tarkemmin, mutta kärsivällisyyteni tai kielitaitoni eivät riitä niihin. Ristikot, ristisanat ja kryptot ovat selvästi kulttuurisia: meikäläiset ristikot eroavat valtavasti amerikkalaisista ja brittiläisistä. Suositus tälle kirjalle, oli kiinnostava! Perinteinen paperikirja.
Kati Lepistö, Leeni Peltonen: Silmänräpäys. Elämäkertoja on aina vaikea arvioida. Parikymppinen mallimaailmassa eteenpäin pyrkivä Kati saa massiivisen aivoinfarktin, joka vie häneltä liikuntakyvyn täysin. Katin tarinaa sairastumisesta ensimmäisen kymmenen vuoden ajalta. Paikoin vähän epätasainen ja hajanainen kertomus ansaitsi tulla kerrotuksi ja kuulluksi. Äänikirja, 5h.
Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä. Yhdeksääkymmentä lähestyvä Britta haluaa viettää viimeisen kesänsä hänelle rakkaassa kesäpaikassa, vaikka lapset ja lapsenlapset sitä vastustavatkin. Parikymppinen Adam pakenee huumediileriä ja päätyy Brittanin huvilalle puolivahingossa. Epätodennäköinen ystävyys alkaa ärhäkkäästi, mutta kääntyy kumpaakin hyödyttäväksi ihmissuhteeksi. Lempeän kesäinen, sydäntälämmittävä kertomus kesästä ja eri-ikäisistä ihmisistä kesässä. Suositus kun kaipaat hyvää mieltä! E-kirja, 13,5 h.
Eeva Kiviniemi: Konnanleinikki. Tämän päivän Turkuun ja ratikkakiistoihin imeytyvä cozy crime -dekkari. Arkelogi/artesaani Lyydia osallistuu vanhan Turun kaivauksiin tulevien ratikkalinjausten paikalla, ja yhtäkkiä kaivannosta löytyy ystäväksi tullut ratikkamyönteinen poliitikko. Lyydia joutuu osaksi murhatutkimusta. Jotenkin naiivisti kirjoitettu, hiukan matkailuopasmainen tarina. Sinänsä kertomus kyllä vei mukanaan, mutta juoni oli silti jotenkin liian täyteen ahdettu, vähemmälläkin olisi saanut ihan toimivan mysteerin. Mukavaa oli tallustella Turun kaduilla, Lyydian matkassa oli helppo liikkua tutuilla kulmilla, ja ennakkokaivantokin taisi olla ihan oikealla paikallaan, sikäli kun muistan. E-kirja, 9h.
Anni Niskanen: Kuohuja ja kissankelloja. Lehmuslahti-sarjan kolmas osa. Vähän ponneton kesäinen kertomus: miten elämä jatkuu Kontiorannan majoituspalvelussa, kestääkö Aavan suhde arkea, varsinkin kun miehellä on tiedetysti levoton mieli? Miten kyläyhdistyksen puheenjohtaja sanelee myös Kontiorannan arkea? Sympaattinen ja kesäinen pikkukirja, e-kirja, 7h.
Anni Niskanen: Vipinää ja villasukkia. Lehmuslahti-sarjan kakkososa. Aava ja Petteri sinnittelevät majoituspalvelunsa kanssa, Aava yrittää unohtaa kesäihastuksensa ja päätyy kepeään parisuhteentapaiseen ihan vain huvikseen. Sympaattinen pikkukirja. E-kirja 8,5 h.
Anssi Eriksson: 25 maailman oudointa rikosta. Ihan metkoja rikosjuttuja: parmesaanivarkauksia, kadonneita kultaisia vessanpyttyjä ja pitkiä, huolellisesti tehtyjä tunneleita videovuokraamon kassakoneelle. Ihan leppoisa kirja, joskin minun oli vaikea pysyä kärryillä kaikista henkilöistä ja ajankohdista, olisi ehkä kannattanut lukea mieluummin kuin kuunnella. Äänikirja, 8h.
Minna Mikkanen: Lemmenkipeät. Sydänmaa-sarjan kolmas osa. Dekkarikirjailija Henrikin äiti katoaa hoivakodista Sydänmaalla. Henrik muuttaa paikkakunnalle pitääkseen huolta äitinsä asioista, yksinäisyyskin vähän vaivaa, mutta ajatus parisuhteesta tuntuu rajoittavalta. Sympaattinen jatko-osa Sydänmaa-sarjalle, ottaa mukavasti kantaa vanhustenhuoltoon. E-kirja, 8,5h
värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Elokuu 1 - ahkera bloggaaminen jatkuu
Jatketaan nyt sitten tätä ahkeraa bloggaamista, kun kerran olen päässyt alkuun.
Yksi aikuisikään ehtineistä lapsistani on sitä mieltä, ettei luolista voi koskaan olla tarpeeksi tai liikaa kuvia.
Delfiiniretkeen sisältyi myös luolabongausta, ja kiertelimme veneellä katselemassa useita very famous luolia.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 38 - matkakuvatykitystä
Jostain syystä en onnistunut reissun aikana lisäämään kuvia kuin kertaalleen. Ehkä se johtui siitä, kun kirjoitin fläpällä (eli tabletilla), oli varmaan joku kuvienlisäämiskielto päällä tai jotain.
Koska arvaan, että kaikki kiihkeästi odottavat kuvia erityisesti delfiiniretkestä, niin nyt on sitten sen aika.
Kuten postauksessa kerroinkin, keskityin olemaan läsnä, aistimaan. Kuuntelemaan ja katselemaan, en kuvaamaan.
Hienointa oli se delfiinin hengityksen röhkäisymäinen ääni.
Jos haluatte mennä itse katsomaan, niin tuossa kohtaa merta ne meille näyttäytyivät.
Kuvan voi vaikka printata mukaan tai ottaa kuvaruutukaappauksen, niin on sitten helpompi suunnistaa siihen oikeaan kohtaan.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 37 - matkalla
Ajastan postauksen kotimatkalle. Kun siinä touhussa menee kumminkin koko päivä.
Huvittaa ja ei huvita palata kotiin.
Minulla on aina vähän koti-ikävä. On mukava palata kotiin ihan vain siksi. Ja arkikin ylipäätään on ihan siedettävää, vaikka sitten on myös aika palata työhön ja putkirempan keskelle.
Ja toisaalta, olisihan se mukavaa jäädä kellumaan tällaiseen ajattomaan oleiluun, lukemaan ja torkkumaan ja seikkailemaan pikkukaupungin kaduilla.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 36 - yhäti reissussa
Tutustuimme sardiinimuseoon.
Vaikka mottomme noin lähtökohtaisesti on ”museot maanantaisin, kirkot ulkoa, vuoret alhaalta”, niin silti - sardiinimuseo.
Oli kiinnostava ja hyvin toteutettu kokonaisuus.
Ja sardiineista tulikin mieleen, olemme selkeästi ajoittaneet reissumme vähän huonosti. Hiukan reilun viikon päästä, elokuun alussa täällä vietetään suurta sardiinijuhlaa. Erityisesti harmittaa etten pääse osallistumaan sardiininsäilönnän työpajaan. (Se taitaa oikeasti olla joku taidetyöpaja, eikä ihan konkreettinen säilöntätyöpaja, mutta kumpi tahansa olisi kiinnostava) Viiime kesänä missasimme perunatyöpajan, nyt sardiinien säilöntätyöpajan.
Missä onkaan reissujemme ennakkosuunnittelu, kysyn vaan.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 35 - edelleen lomalla
Alan vihdoin - reissun kääntyessä jo melkein kohti loppusuoraansa - päästä kiinni sopivaan joutilaisuuden tilaan.
Luen, torkun, luen, kudon, torkun lisää. Ja aina iltapäivällä teemme pienen vaatimattoman retken.
Luulen, että pitäisi olla aktiivisempi. Seikkailla ja kokea, valloittaa uusia maailmoja. Mutta juuri nyt, tässä hetkessä nämä meidän pienet parin kilometrin verkkaiset kävelymme riittävät (Lehtori odottaa tekoniveltä, käveleminen ei ole hänestä mitenkään miellyttävää. Eikä pyöräily. Melonta. Juoksu. Tanssi. Kiipeily. Vesilikumäki. Ei oikein uintikaan kuulemma.)
Olimme varanneet matkatoimiston kautta yhden pidemmän retkipäivän. Se peruuntui osallistujamäärän pienuuden vuoksi. Ja samaa päätä matkatoimiston valikoimista katosivat lähes kaikki heillä tarjolla olleet retket. Yritimme varata vastaavaa retkeä myös paikallisen agentin kautta, mutta sekin katosi listalta. Siispä vaeltelemme parin kilometrin vaelluksia ja syömme jätskiä. Hyvä niin.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 34 - yhä lomalla
Olen lukenut - mutta en niin paljon kuin haluaisin.
Olen torkkunut - mutta en läheskään tarpeeksi.
Olen kutonut - mutta sukat ovat yhä vaiheessa.
Olen syönyt hyvin, kuljeskellut itseni hikiseksi, ajatellut asioita.
Ja kuunnellut ”rautakitaralankamusiikkia” hotellin kattoterassilla pimenevässä etelän illassa, melkein täysikuun aikaan.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 33 - lomalla aina vain
Olimme delfiini- ja luolaretkellä.
Suhtaudun koko touhuun todella kaksijakoisesti. Enemmän kuin mitään haluan nähdä delfiinejä luonnossa (tai no jos ihan rehellisiä ollaan, niin vielä enempi haluaisin nähdä miekkavalaan), mutta onko se sitten oikein lähteä niitä oikein etsimällä etsimään ihan huvittelumielessä? Mistä tiedän, onko retkifirma eettinen, tai onko koko retkihommmeli ylipäätään semmoista, kun niitä retkiä tekee sen seitsemäntoista firmaa erilaisilla aluksilla?
Semmoiselle retkelle kumminkin menimme.
Ja näimme delfiinejä! Vaikka olin ihan asennoitunut että en näe.
Nitä delfiiniveijareita oli semmoinen vajaan kymmenen kaveruksen poppoo ja ne kävivät hetken pyörähtelemässä laivan tietämillä. Kun tuli seuraava vene, ne menivät sinne. Sikäli kun tiedän, niitä ei ruokittu.
En edes yrittänyt kuvata, keskityin vain katsomaan ja kuuntelemaan ja olemaan läsnä koko sielullani.
Delfiinien jälkeen ajelimme vielä paikallisessa luolastossa, mutta se ei niinkään kiinnostanut.
Vähän jäi kaivelemaan, kun mainoslauseessa sanottiin, että joskus voi nähdä myös ”orkkaita” (oletan että miekkavalaita, kääntäjä se kääntää mitä tykkää). Vaikka kuinka tiedän, että orkkaat eivät ehkä viihdy juuri tähän vuodenaikaan näillä vesillä, ja jos viihtyvätkin, niin niiden kulttuurista hupia on keikutella kumoon erilaisia veneitä, niin silti.
Ps. Laitan kuvia kun saan härpättimet toimimaan täällä vieraassa maailmankolkassa
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 32 - lomalla
Ollaan lomalla, kaukana etelässä. (Tiedän, epäeettistä, epäekologista, epäekonomista, epäreilua)
Mukavaa on.
Hotelli on ”aikuiseen makuun”, ja kerrankin ihan oikeasti. Koko kompleksista puuttuvat keskenkasvuiset kaljantuiskeiset brittinuoret. Erityisesti heitä ei mellasta hotellin altaalla.
Olimme varanneet puolihoidon.
Tässä hotellissa se tarkoittaa kolmen ruokalajin illallista. Olen yleensä jo alkupalojen jälkeen varsin kylläinen. Pääruokaa en ole selättänyt kertaakaan. Ja jälkiruokavatsanikin on täysin riittämätön.
Lämmintä on, vaan ei epämiellyttävän kuumaa. Tuulee. Ilma on miellyttävä.
Hotellin uima-altaan vesi on ”raikasta”
En uskalla mennä sinne uimaan, koska pelkään törmääväni jääkarhun pehvaan siinä raikkaudessa.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 31 - juorumuorien tarkkaavaiset silmät
Törmäsimme sattumalta tuttavaan, joka heti meidät nähdessään hihkaisi, että onpas kiva nähdä, ja mulla onkin teille yks juttu kerrottavana.
Kävi ilmi, että tuttavan äidin mukaan olemme lähiöläisten juorumuorien spekuloinnin ytimessä.
(kummallista, koska nykyisellään emme liiku lähiössä ollenkaan)
Erityisesti minä, vesijumppataustani (????) vuoksi.
(olen käynyt uimassa viimeksi ennen joulua, ja omatoimivesijumpassa joskus ennen koronaa)
Lähiön juorumuorit (lauma ihmisiä, joista en ole ikinä kuullutkaan) tiesivät kertoa, että voihyvänenaikasentään, olen Lehtorin kakkosvaimo. (ensimmäisen kohtalosta ei ole tietoa)
(en ole ihan varma, että sanottiinko tässä kohdassa myös, että voivoi, onpa sillä anopilla tässä kestämistä, mutta lisätään se tähän niin tulee enempi dramatiikkaa)
(onko anoppi tykännyt siitä ensimmäisestä vaimosta enempi? miksi minä olen epäkelpo miniä?)
(no kyllä minä varmaan vähän olenkin, eikös sen niin kuulu mennä?)
(minulla on kyllä oikeasti käynyt valtavan hyvä tuuri anoppi- ja appiarpajaisissa. aina olen kokenut arvostusta)
Lapseni ovat Sen Ensimmäisen Vaimon lapsia.
(huojentavaa, voin tyrkätä ne kaikki jatkossa Lehtorin ongelmakenttään).
Koska eihän tuosta kropasta ole millään voinut kolmea lasta tulla.
(no tiukkaa se tekikin, kaikki piti hätyyttää eri keinoilla ulos)
Että pakko on olla sen Jonkun Toisen lapsia.
(sitä kyllä mietin, että mikä kropassani on niin epälapsensaannillista.)
(tai mistä näkee että oli vaikea punnertaa ulos?)
Lehtori on sentään kunnon mies, koska hän ahkerasti vahtii lapsia kaiket kesät. Poloinen.
Tämä nykyinen rouvansa vaan liitelee kaiket päivät tiesmissä.
(tämä ehkä piti paikkansa joskus viitisentoista vuotta sitten, kun lapsia vielä piti vahtia. Lehtoriudessa on tuo kesäjuttu aika vahvana, lehtorityypeillä kun on pidemmät lomat kuin kolmannen sektorin työläisellä.)
(jos olisi pitänyt veikata, olisin itse arvannut, että minulla on kesäinen salasuhde kaverin puolison kanssa, koska parikymmentä vuotta sitten me aina kesäisin yhdessä paimensimme villiä viisikkoa)
Tuttavan äiti (joka asuu samassa talossa anopin kanssa) oli vähän yrittänyt äkistä vastaan, että kyllä ne lapset taitavat ihan yhteisiä olla ja Lehtorin vaimokin vallan sama jo pidemmältä aikaa, mutta asiasta paremmin tietävä taho oli aivan loukkaantunut moisesta misinformaatiosta.
Että kyllä on Lehtorilla meneillään kakkosvaimo ja entiset lapset.
Tai siis ensimmäisen lapset.
Ja nykyisellä rouvalla ei ensimmäistäkään. Lasta siis.
Lehtori lupasi tarkistaa päiväkirjastaan, mikä oli ensimmäisen vaimon - lasteni äidin - kohtalo.
(Että mihin saan palauttaa ne.)
(kyllä vähän mietin minäkin että mikä on ensimmäisen vaimon kohtalo, että miten se on noin herttaisen lauman jättänyt minulle huollettavaksi?)
*
Olen yhtäaikaa hämmentynyt ja huvittunut.
Hirmu pitkän aikaa joku on elämääni - elämäämme - päässään myllertänyt. Parikymmentä vuotta ainakin.
En ole missään vaiheessa oikein kunnolla kokenut itseäni lähiöläiseksi - koska mielestäni asumme täällä vain väliaikaisesti - enkä siksi ole mitenkään osannut kuvitella, että juorumuorien tarkkaavaiset silmät seuraisivat minua. Tai lapsianikaan.
Lehtoria kyllä, kun tämä on hänen kotitienootaan.
(anoppikin asuu täällä yhä, Lehtorin lapsuudenkoti on ehkä parinsadan metrin päässä meistä. Ja kun lapset olivat pieniä, vietimme todella paljon aikaa hänen entisessä kotipihassaan, koska siellä asuivat lasten kaikki kaverit. Ja meidän kaverimme myös. Ja Lehtorin kavereiden vanhemmat ja niiden kaverit.)
Siitä kun lapsia on tarvinnut pihalla vahtia, on hyvinkin viisitoista, melkein kaksikymmentä vuotta, että pitkälle kantaa myös se Lehtorin sankariviitta.
Ja nuorisokin on asunut poissa lähiöstä jo vaikka kuinka pitkään, viimeisinkin yli kolme vuotta.
Senkin ymmärrän jollain tasolla, että minua on vaikea uskoa lasteni äidiksi. Lehtori on jonkinlainen vahva periyttäjä, ja yleisen mielipiteen mukaan kaikki suloiset pikku pulluraposkemme ovat hänen täydellisiä kopioitaan. Erityisesti Isoveli. Mutta myös tytöt.
(itse olen vahvasti eri mieltä, mutta minulta ei yleensä kysytä. Yleinen mielipide väittää että Isoveli, Lehtori ja lasten isoisä ovat kaikki keskenään aivan täydellisen samannäköisiä. Minä pöyristyn väitteestä aina, koska eivät todellakaan ole. Appi oli tanssijamaisen siro ja kepeä, Lehtori on piirteiltään kuin kyntöhärkä häneen verrattuna ja poikanen on eläväisen pörheä.) (mutta nyt eksyimme aiheesta)
Ja mitä kroppaani tulee: se pisti kyllä kovasti hanttiin synnytyspuuhissa, mutta kaikki sinne istutettu on myös aikoinaan onnekkaasti ulos saatu.
*
Pitkä on lähiöläisen juorumuorin muisti.
Epäilen, että jossainpäin lähiötä (tai ehkä muorien vesijumpparingissä?) liikkuu joku sorja nuori kaunis nainen kolmen suloisen pienen lapsen kanssa tietämättä ollenkaan että hänet sekoitetaan Lehtorin kulahtaneeseen ja valahtaneeseen keski-ikäiseen rouvaan.
Tai kukaties hän onkin se todellinen kakkosvaimo?
Ovat vain minulle unohtaneet kaikki kertoa, pahus.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 30 - teinimeiningin loppu
Mitä ilmeisimmin lomani on ainakin tähän mennessä ollut onnistunut.
Olen tehnyt melkein kaikkia juttuja, joita suunnittelin. Ja olen pikkuhiljaa alkanut tuntea oloni levänneeksi.
Jonkinasteista nösväilyn vajetta minulla vielä on. Mutta se kiintiö ei varmaan helpostikaan täyty, se on vain hyväksyttävä.
Muutaman päivän olen kuluttanut pohtimalla sitä tosiasiaa että nykyisen teinimeiningin on kertakaikkiaan loputtava.
En ole koskaan ollut - eikä minusta koskaan tule - järjestelmällistä ihmistä.
Minulla on ympärilläni kasoja konkreettisesti, ja pääni sisällä jatkuva ruuhka.
Pienen suurperheen (tai suuren pienperheen) vastuuaikuisena olen joutunut opettelemaan jonkinmoista kurinalaisuutta, että elämä edes jotenkin rullaisi eteenpäin ja keskenkasvuiset olisivat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeanlaisissa varusteissa.
Kait siinä jotenkin onnistuinkin.
Meillä oli joskus lapsekkaana aikana hataria yritelmiä siivouspäiviksi, ruokalistoiksi, kauppapäiviksi ja kaikenmoisiksi muiksi rutiineiksi, mutta kovin syvällisesti en niitä ilmeisestikään ole sisäistänyt.
Nyt kun elelemme iloisessa dinkkutaloudessa, kaikki ne ovat lipsahtaneet pois päästäni noin vain.
Nykyään kahlaamme suunnilleen polvia myöten kissankarvan muodostamissa arokierijöissä, koska ilmeisesti siivouspäivän lisäksi myös imurin sijainti on sekin lipsahtanut pois päästäni (ja Lehtorin päästä myös).
Päivittäinen varttisiivous on kokonaan kadonnut, koska minulla ei ilmeisestikään ole ylimääräisiä vartteja siihen käytettäväksi. (jäätävä kiire on ihmisellä lukea!)
Kissat ruokin vain, koska ne ponnekkaasti muistuttavat siitä.
Meitä itsejämme ruokkivat muiden äidit. (en osaa enää käyttää puurokattilaakaan)
Ja Lehtori on ruvennut (kotityöexcelin puuttuessa) huolehtimaan myös minulle aiemmin kuuluneista kotihommeleista. (onneksi Lehtori ei ole kuullut metatöistä, muuten olisin pulassa!)
Pidin itselleni puhuttelun: ryhdistäydy nainen!
Olet vastuullinen aikuinen, et voi elellä loppuelämääsi kuin mikäkin huithapeli teini, makkispekkiksiä syöden ja imuria ja pesukonetta pakoillen, vain omaa rentoiluasi ajatellen.
Ihan varmasti voin kokonaisuudessaan paremmin, jos jollain tavalla otan taas arjen paremmin haltuun ja luovun löysäilyn kuvitteellisesta hyväätekevyydestä.
(kyllä, ihminen tarvitsee palautumista ja rentoutta ja armollisuutta. Mutta ihminen tarvitsee myös hyvää arkea.)
Me tarvitsemme siivouspäiviä, ruokalistoja, kauppapäiviä, varttisiivouksia.
Minä tarvitsen iltajumppaa ja kävelylenkkejä, muun liikunnan lisäksi.
Me tarvitsemme hyvää arkea.
 |
| kyllä minusta vielä tämmöinen työn sankari tulee |
Jos muu ei auta, rupean laittamaan puhelimeeni muistutuksia siivouspäivistä ja vastaavista.
ps.
Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 29 - nälänhätätilanne kissojen keskuudessa
Meillähän on kaksi kissaa.
Kaksi varsin nirsoa ja herkkävatsaista kissaa.
Herkkävatsaisudessaan ne ovat toistensa vastakohtia: toinen tukkeutuu ja toinen ei niinkään.
Se, joka ei tukkeudu, hallitsee ilmatilaa voimakkaasti. Ja hiekkalaatikkoa myös.
 |
| Elma tunnetaan myös nimellä e (vähän niin kuin Jamesbondilla on M) (mutta Elma on e, pienellä) |
Niillä oli hyvä kissojen kuivamuona, joka jotenkaan ei lyönyt läpi Suomen markkinoilla. Vastaavaa koiranruokaa vissiin menee säkkitolkulla, mutta brexitin-pahus teki siitä kissanruuasta kannattamatonta meidän markkinoillamme.
Sitä ruokaa ei sitten yhtäkkiä enää saanutkaan mistään. Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten.
Kovalla työllä ja vaivalla, ja vahvojen haittavaikutusten siivittäminä onnistuimme löytämään jokseenkin kelvollisen uuden ruuan tilalle. Herkkävatsaisille, nirsoille, sensitiivisille kissoille tarkoitettua, antiallergista ja ties mitä kaikkea.
Kissat rouskuttivat sitä ja olivat kaiketi edes suunnilleen tyytyväisiä elämäänsä.
Kuivaruoka meni sujuvasti, aamuin-illoin tarjottua märkäruokaa saattoi jäädä kuppiin syömättä.
Nyt, jossain vaiheessa talventaitteessa, avasin taas uuden kuivamuonasäkin ja ihmettelin sieltä tulevaa oudon tunkkaista katkua.
Ja rakeen kokokin oli erilainen.
Katsoin pussia, mutta oli ihan tuttu pussi, sama tuotteen nimi, sama pussin ulkonäkö, oletettavasti siis sama tuote.
Paitsi että selvästikään ei ollut.
Kissat menivät nälkälakkoon. Eivät syöneet mitään.
 |
| Arppu (tunnetaan myös nimellä Butski) (älä kysy, en pysty selittämään) |
Ihmettelin asiaa eläinkaupassa, ja kertoivat, että tuotteen resepti on muutettu.
Että tässä pussin kyljessä, huomaatko, lukee pienellä että new recipe.
Vaihdoimme lennossa saman valmistajan eri tuotteeseen, nopeasta vaihdosta johtuvista haittavaikutuksista kärsien.
Raekoko on hyvä.
Eväänä se on pitkin kevättä näyttänyt menevän kissoille niukinnaukin.
Kissat nyt eivät suorastaan nälkälakkoile, mutta syövät nahkeasti.
Aamu- ja iltapalan märkäruoka on kelvannut paremmin kuin hyvin, kupit on aina nuoltu niin että pohja melkein kurmuilee.
Nyt kun olen enempi kotona, olen tajunnut, että ne ovat itse asiassa nälkiintyneitä.
Ne syövät papanaa aivan minimimäärän ja elävät aamu- ja iltapalan märkäruokaa odotellen.
Ne kinastelevat keskenään, toisen turkki on aivan pilalla ja ilmapiiri kissajoukkiossa on huono.
Itseäni saan tietysti syyttää, olenhan havahtunut ruokatilanteeseen aivan liian hitaasti.
Ja ottaa päähän ihan käsittämättömän paljon: millä ihmeen tulokulmalla lähdetään seuraavaa sopivaa kuivaruokaa etsimään?
Aina täytyisi malttaa sen vatsatunkkaisen ylimenovaiheen yli, ainakin viikko-pari, ennen kuin voi oikeasti päätellä, sopiiko ruoka kissoille vai ei. Ja vielä pidempään, sopiiko se oikeasti, tuleeko syödyksi, miten vaikuttaa kissan olemukseen.
Isolle kissalle olisi hyvä olla isompi raekoko.
Vatsaherkälle vatsaystävällistä.
Ja mieluusti sellaista, jota saa kauppareissulta tai sen varrelta, ettei tarvitse erikseen lähteä mistään kaupungin laidalta hakemaan, ja kohtuullisella hinnalla.
Eläinkaupassa ne yrittävät kovasti tarjota saman valmistajan jotain vielä parempaa ruokaa, mutta nyt tässä nälkiintymisen kurimuksessa luotto tähän ruuanvalmistajaan taisi mennä.
Semmoista kysyn, että onko oikein muuttaa ruuan reseptiä ja koostumusta ja myydä sitä samalla nimellä, samana tuotteena?
Varsinkin kun tuote oli sensitiiviselle, allergiaherkälle eläimelle tarkoitettu?
 |
| Elma ajattelee boksissa, ei boksin ulkopuolella |
 |
| Elma osallistuu luovaan kirjoittamiseen |
 |
| Arppu juo kahvia (meillähän kissat eivät ole pöydällä) (ainakaan silloin kun ihminen syö) |
 |
| Arppu on hurjana |
 |
| Kissat apustavat kirjahyllyn järjestelyssä |
 |
| Arppu kurkkaa |
Lisää kissoista (KLIK)
*
ps. muistattehan että osa postauksista on ajastettu, ja tilannetta on ratkottu jo hyvän tovin ja pidemmästi. Ennen kuin joku lähtee tekemään eläinsuojeluilmoitusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)