Lukemispohdinto

 Viime marraskuussa elämä oli jotenkin marraskuista. Oli ties mitä kulkutautia, työstressiä ja sellaista mitä nyt elämään kuuluu. 
Silloin saimme siskon kanssa jostain ällin, että rupeamme lukemaan viihde- ja nuortenkirjailija Tuija Lehtisen tuotantoa analyyttisesti: yritämme jäljittää kirjojen tapahtumapaikkoja, kaupunkeja ja miljöitä. Tiedämme että vanhat henkilöhahmot putkahtelevat esiin uudemmissa kirjoissa ja yllättävissä tilanteissa, yritämme jäljittää heitä. Pohdimme mitä muutoksia Lehtisen tuotannossa on vuosien mittaan tapahtunut.

Ihan vain siksi, että olisi jotain puhuttavaa. 
Jotain muuta kuin silloin kiertelevä kulkutauti ja nyttemmin myös hullu hyökkäilijä. 
Nimittäin viimeisen parin kuukauden aikana lukutahtimme on todella kiihtynyt. 
Silkkaa eskapismia.

Lehtinen on pitkään ollut kotimaisista kirjailijoista viihde- ja nuorisosuosikkini. 
Hänen tarinoissaan on huumoria, ja erityisesti nuortenkirjoissa myös kirjoitusajalleen tyypillisiä nuorison ajankohtaisia arkielämän ongelmia: kirjoissa käsitellään eroperheitä, seksuaalisuutta, mielenterveyttä - mikä nyt milloinkin on ollut päivän keskustelunaiheena. Ja kieli on letkeää, tapahtumat usein humoristisia.

Aikuisten kirjoista - siitä viihteestä - jätimme 1980-luvun lopun lukematta, ne kun ovat tyylillisesti niin kovin erilaisia, ja tiesimme että niistä ei löydy uudelleenilmestyviä henkilöhahmoja. 

Ja sitten olemmekin paahtaneet menemään kutakuinkin järjestyksessä. 
Luemme suurinpiirtein vuorotellen puolenkymmentä viihdekirjaa ja sen jälkeen saman verran nuortenkirjoja. 
Ajallisesti alamme kummassakin kategoriassa lähestyä vuosituhannen vaihdetta.

Olen huomannut että erityisesti lempparinuortenkirjojen lukeminen on todella hyväätekevää. 
Kertomusten herättämät mielikuvat ovat voimakkaan visuaalisia: näen mielessäni päähenkilöiden kodit ja koulut, ihmiset heidän ympärillään. Varsinkin stressipäivinä oikein odotan että pääsen katoamaan niihin maisemiin.
Ja lukiessa tulee hyvin voimakas tuttuuden ja kotoisuuden tunne, juuri noiden voimakkaan visuaalisten mielikuvien ansiosta.
Vaellan niissä maailmoissa, en omassa nuoruudessani (tai ehkä vähän sitäkin), kertomusten kaduilla, kouluissa, rannoilla. 
Mielikuvat, maailmat nousevat houkuttelematta, kuin itsestään, samalla kun luen.
Nämä elävät, värikkäät maailmat vähän hämmentävät minua.
Ehkä nuorempana mielikuvitus on ollut jotenkin terävämpi ja kirkkaampi?

Maailma on muuttunut valtavasti, varsinkin alkupään kirjoista löytyy ties mitä poliittisesti epäkorrektia, nykyään tuomittavaa kieltä ja ajatuksia. Samoja asioita ei tämän päivän kirjoissa kuvattaisi lainkaan samoilla sanoilla. Jos kuvattaisiin ollenkaan.
Toisaalta, jotkut asiat tai henkilöt- vaikkapa Mirkka-sarjassa seikkaileva pikkusisko Masa - ottaisivat tämän päivän tarinoissa hyvin toisenlaisen roolin, hänen identiteettinsä ja kipuilu sen kanssa nousisi tänä päivänä paljon keskeisemmäksi ja varmaan myös kipeämmäksi aiheeksi tarinoissa.

*



Perjantaina töissä olin ihan kainaloitani myöden kaikenlaisessa stressaavassa tohinassa, kun työkaveri (vai onko se kollega, ei varmaan kun ei tehdä samoja töitä vaan eri) tuli kukkapaketti kainalossaan työtilaani.

Hän sanoi että happy tsuptsup-day! (kaverin äidinkieli on välimerellinen, minulla on välillä pieniä aksenttiprobleemia, varsinkin jos olen kainaloitani myöden työajatuksissa)
Minä sanoin että whaaaat?
Ja hän uudestaan että happy tsuptsup-day.
Sanoin että kiitos
ja hän että ole hyvä.

Sitten hän tuli vähän ajan päästä uudestaan.

Hän sanoi Open it - open it!
Minä rupesin käärimään kukkapakettia auki.
Kaveri sanoi että tomorrow is Saint Georges Day. Saint George was...
ja sillon minä pääsin hommasta vähän kärryille: Aaa! Saint George, pyhä Yrjö! Yes, I know the story!
kaveri että joo-o.
Hän kertoi että katalonialaisille Pyhä Yrjö on tärkeä suojeluspyhimys, ja sinä päivänä miehet antavat lähipiirinsä naisille yhden punaisen ruusun, ja koska minä ja puljun toinen nainen olemme hänen elämänsä läheiset naiset, hän toi meille kukat.

Myöhemmin perjantai-iltana kävin moikkaamassa äitiä ja isää ja kerroin tämän jutun heille. Isä osasi selventää, että Sant Jordi on katalonialaisten vai kuuluuko sanoa katalaanien, en tiedä? suojeluspyhimys ja että minun pitäisi antaa kaverille kirja. 

Niin että meidän kirjan ja ruusun päivällämme on sellainen pohja.


Hyvää sellaista, taisi olla eilen.


*

minulla on tapana lukea hyviä kirjoja uudestaan ja uudestaan, siksi tämä lehtismaraton on oikein paljon minun juttuni.

Luetko sinä koskaan kirjoja uusiksi? Millaisia?

8 kommenttia:

  1. Mulla on edelleen menossa kausi, etten pysty keskittymään lukemiseen ollenkaan. Jotenkin tää maailmantilanne (+tosi kiireinen huhti- ja toukokuu) tekee musta niin levottoman, ettei vaan onnistu. Noh, kesällä sitten. Iso pino odottaa jo lomaa ja rauhoittumista.

    Mulla ei ole tapana lukea uudestaan kirjoja. Tai ei ole pitkään aikaan ollut. Nuorempana luin tietyt, kovasti kolahtaneet kirjat moneen kertaan; Tuulen viemää, Taru sormusten herrasta, Okalinnut, Exodus, aika moni Brinkin teos - oli niitä monia. Nykyjään kun luen lähinnä dekkareita, ei uudelleenlukemisessa oikein ole mitään järkeä :)

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava ajatus työihmisellä. Ja ruusu/kukka on aina kiva!
    Ennenvanhaan luin paljonkin lempparikirjojani uusiksi, moneen kertaan. Nyttemmin en enää, syystä jota tiedä en. Muutenkin viimeiset vuodet on menneet jokseenkin vähälukuisesti, koska aina on jotakin muka tärkeämpää "oikeaa tekemistä". Tänä keväänä lukeminen on alkanut taas poltella. En ymmärrä oman pääni ajatuksenjuoksua, mutta onko sen niin väliäkään.. Ehkä paras tapa onkin se, että lukee kun luetuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lukeminen silloin kun luetuttaa on ehdottomasti oikea asenne! Jos ei luetuta, pitää sitten tehdä jotain oikeita juttuja :)

      Poista
  3. Ihana tuollainen uusi ja yllättävä juhlapäivä, jolloin saa ruusun :)

    Minä en yleensä lue samoja kirjoja uudestaan. Varmaan yhden käden sormilla voi laskea poikkeukset tähän sääntöön. Toki lasten kirjoja olen lukenut moneen, jokusen jopa ihan itsekseni.

    Minulla on välillä sellaisia aikoja, että ei tule luettua. Yleensä sammuneen lukuinnostuksen saa käyntiin joku hyvä dekkari. Nytkin olen oikeastaan lukenut pääosin dekkareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pääsi todellakin työkaveri yllättämään! Mielenkiintoista, että meidän kirjan ja ruusun päivämme on tällaista pyhimyksellistä alkuperää :)

      Poista
  4. Olipas ihana työkaveri, joka antoi tuon tsupstup-paketin. Ensikerralla sitten kirja takaisin :)

    Minä kyllä luen samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen. Useimmiten silloin kun en ole löytänyt kirjastosta mitään houkuttelevaan itselleni. Koska olen kuitenkin aika hidas lukija (sinuun verrattuna), niin kirjoja tulee vedettyä toistona harvemmin kuin leffoja, joista osan ole nähnyt kymmenen tai pahimmillaan kymmeniä kertoja. Minusta toisto joissain teoksissa on vain hyväksi, pääsee syvemmälle tarinan sisään ja huomaa hienouksia joita ei ole aiemmin hoksannut. Tietokirjoissa osa asioista aukeaa vasta kun itse on sopivassa pisteessä itsensä tai ajatustensa kanssa. Nyt tajuan, että käytän osaa kirjoista myös lohtulukemisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti vein hänelle kirjapaketin :) - heti viikonlopun jälkeen kun taas oltiin töissä!

      Lohtulukeminen on ihan parasta, ja myös tietokirjoja voi lohtulukea. Minulla on muutamia tietokirjoja joihin palaan uudestaan ja uudestaan. Yksi on salakirjoituksista, ja luen sitä aina vain, vaikka se tekee minut levottomaksi (on jotenkin tosi pelottavaa kun on salakirjoituksia, joita kukaan ei ole kyennyt ratkaisemaan...olen vähän herkkis joissain asioissa)
      Tuo myös on totta, että eri lukemiskerroilla kirjoista (myös leffoista) saa irti aivan eri asioita, uusia näkökulmia ja ajatuksia, jotka resonoivat siinä omassa senhetkisessä tilanteessa.

      Poista