Toukokuun luetut

 Toukokuu oli stressikuukausi.
Stressi näkyy minulla heti kahdessa asiassa: keittiön siisteydessä ja lukemisessa - luen enemmän tuttua lohtukirjallisuutta ja vähemmän muuta.

Toukokuusta muodostui stressin vuoksi #tuijalehtismaraton -kuukausi. 

Kuukauden lukusuosituksia ovat kaikki muut kirjat. Ei sillä että Lehtisen nuortenkirjat olisivat jotenkin surkeita, vaan siksi että harvempi taitaa olla kiinnostunut parikymmentä vuotta vanhasta nuortenkirjallisuudesta.

Pidin Haapasalon Tilkkuterapiasta (harkitsen tilkkupeiton tekemistä!). Balli Kaur Jaswal on ehdottomasti yksi uusia suosikkejani ja Michaeleen Doucleffin kasvatusta käsittelevä kirja pisti hetkeksi kasvatuspohdinnat käyntiin.

Lue vaikka Tilkkuterapia!

Kuukauden luetut käänteisjärjestyksessä

Toukokuu 2022

Tuija Lehtinen: Nottingham kesällä kello 6. #tuijalehtismaraton. Punkkarityttö Sarasta kertovan trilogian toinen osa. Sara jättää Suomen taakseen ja matkustaa kesäksi Nottinghamiin tapaamaan sähköpostikaveriaan. Pikkulordiksi osoittautuva Mark vie Saran kartanoelämään ja hienostopiireihin, jotka vapaudenkaipuiselle Saralle ovat vain vähän kotioloja parempi vankila. Saran kapinallisuus on tässä kirjassa jotenkin uskottavampaa ja analyyttisempaa kuin ensimmäisessä osassa. Kesä on Saralle kasvun kesä: kavereilla onkin yhtäkkiä suunnitelmia ja tulevaisuus, Sara ajelehtii yhä. 

Tuija Lehtinen: Sara@crazymail.com. #tuijalehtismaraton jatkuu aina vain. Punkkarityttö Sarasta kertovan trilogian eka osa. Sara ilmestyi jo edelliseen nuortenkirjaan, Asvalttisoturiin keskeisenä sivuhahmona. Crazymail aloittaa Sarasta kertovan trilogian. Huonoille teille ja jengien pyöritykseen joutunut Sara eristetään pikkukaupunkiin, enon hoiviin ja käymään kymppiluokkaa. Tästä kirjasta hahmot siirtyvät eteenpäin myös nuortenkirjojen ulkopuolelle. Sarassa on vimmaa, mutta samalla tarina on kiikkerä: Sara ei ole alkuunkaan niin paha ja syrjäytynyt kuin haluaa itse uskoa, ja uskotella muille. Kymppiluokan jengillä, mummolla ja enolla on paikkansa Saran elämässä ja mustaakin mustemmassa sydämessä. Mietin, onko tämä jo viimeisiä vimmaisia nuortentarinoita, vai vieläkö samaa vereslihalla olevaa elämää löytyy Lehtinen uudemmista kirjoista. 

A.J. Jacobs: Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. Newyorkilainen toimittajan A.J. Jacobs harrastaa ihmiskokeita itsellään: hän on elänyt tietosanakirjavuoden, raamatullisen vuoden - ja tässä kirjassa eletään superterveellinen kaksivuotinen. Jacobsin kirjoitustyyli on irtonainen ja letkeä, kirjoja on hauska lukea. Tässä terveyskirjassa aihe vain on tolkuttoman laaja: liikunnasta ruokavalioihin ja yksittäisten ruumiinosien terveydestä yleiseen turvallisuuteen - ehkä siksi kirja on vähän hajanainen. Ajattelemaan se kuitenkin pistää: mitä terveys on, ja mitä itse olen sen eteen valmis tekemään, mitkä ovat ne terveyden osa-alueet joihin voin ja joihin pitäisi kiinnittää huomiota? Millainen liikunta on hyväksi tai sopii itselleni? Onko ruualla vaikutusta, ja jos niin minkälaista? Jacobs perustaa kokeilunsa tutkittuun tietoon, huuhaat jäävät tämän terveyden ulkopuolelle. Tarinassa rinnalla kulkee A.J:n poloinen vaimo ja vilkkaat pojat, eksentrinen Marti-täti ja lähes satavuotias isoisä. Suosittelen jos haluat pohtia terveyttä tuoreemmasta ja vähemmän käskyttävästä näkökulmasta. (Jacobsin Raamatullinen vuosi on yksi suosikkikirjoistani, eikä Britannica juurikaan häviä sille!)

 Tuija Lehtinen: Asvalttisoturi. #tuijalehtismaraton. Peruskoulunsa päättävä Kim hapuilee lautaroolipelien ja tyttöjen maailmassa. Hiljainen yksinhuoltajaisä ei osaa avautua eikä kertoa kuolleesta äidistä, josta Kim kaipaisi lisätietoa. Tyttöjä tulee, vaan ei jää olemaan. Kaverisuhteet ovat hakusessa, mökille seuraksi jänttäytyy outo kovispoika Möykky. Kesäkirja, kasvutarina, kertomus äidittömyydestä ja hapuilemisesta. Tämän tarinan sivuhenkilöt saavat tulevissa kirjoissa enemmän tilaa, ja edellisen kirjan (Kundi kesätukkainen) päähenkilö on tässä kirjassa sivuhenkilönä, yhtenä Kimin elämän tytöistä. Roolipelihahmojen tahdissa etenevä kertomus on pehmeä ja kesäinen.

Tuija Lehtinen: Kundi kesätukkainen. #tuijalehtismaraton Punatukkainen Maarit on muuttanut Helsinkiin käymään ilmaisulukiota. Ensimmäisenä syksynä pitää löytää uudet kaverit, asettua, tottua lukioelämään, pärjätä mummin kanssa ja kirjoittaa. Erityisesti pitäisi kirjoittaa. Eikä rakastuminenkaan haittaisi. Ensimmäisiä selkeästi intertekstuaalisia Lehtisiä: Maaritin elämässä vilahtavat Riina ja Sepe (Mirkka-sarjasta). Kirja itsessään on jonkinlainen välikirja: Maaritin elämässä tapahtuu kyllä, mutta ei mitään kovin räväkkää tai ihmeellistä. Pieni kasvutarina lukiolaisen ensimmäisestä syksystä. Tuttua sanailua yhä.

 Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Riina on jäänyt avoerossa aivan tyhjän päälle: ei rahaa, ei taloa, ei osuutta autoon, asuntoon, huonekaluihin. Täydellisesti suunniteltu, sisustettu ja ehdottoman instakelpoinen koti jää eksälle ja tämän vauvaa odottavalle uudelle naiselle. Riinalla on kalsea yksiö ja siideriä. Kansalaisopiston tilkkutyökurssi on pakkorako: jotain tekemistä on saatava viikkoon - sen siiderin lisäksi. Riinan elämään tulee tilkkujen lisäksi erilaisia ja erikoisia persoonia: kommuunieläjiä, eläkeläisiä, smaragditakkinen mies. Ja välit siskoon muuttavat muotoaan. Lempeästi etenevä kasvutarina erosta ja uudesta alusta, näkökulman löytämisestä itseen, uuden harrastuksen ja elämäntavan löytämisestä. Pidin! 

 Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut. Brittiläiset Rajni, Jezmeen ja Shirina lähtevät pyhiinvaellukselle Intiaan toteuttamaan syöpään menehtyneen äitinsä viimeistä toivetta. Sisarukset ovat etääntyneet toisistaan, muistot lapsuudesta ovat kaikilla kovin erilaisia ja äidin kuolemaan liittyy kaikilla sekavia tunteita - nykyhetkestä puhumattakaan. Kukin siskoksista lähtee pyhiinvaellukselle sekavin tuntein, oman elämänsä ja sen salaisuuksien kuormittamana. Pinnalta kepeä ja hyväntuulinen tarina kuljettaa mukanaan myös vakavampia tarinoita: naisen asemasta ja oikeuksista, kahden kulttuurin välissä olemisesta, oikeudesta päättää omasta elämästään. Hyvä chicklit toimii juuri näin: houkuttelee lukemaan ja nautiskelemaan, ja äkkiä huomaat pohtivasi jotain elämän perimmäisistä kysymyksistä - tai oivaltavasi jotain sellaista, mitä et muuten olisi oivaltanut.  Balli Kaur Jaswal on jo nyt, kahden suomennetun kirjansa jälkeen, yksi uusia suosikkejani. Teksti etenee, päähenkilöt ovat samastuttavia, kirjat jo sinällään avaavat todella kiehtovalla tavalla kahden kulttuurin välissä elämistä ja tarinoissa on aina vahvoja kannanottoja naiseudesta, naisena elämisestä.

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin. Ben ja Rachel tutustuivat yliopistossa, ystävystyivät - ja sitten? Kumpikin seurusteli tahoillaan, kunnes reilun kymmenen vuoden jälkeen elämä on kuljettanut heidät taas yksiin. Mitä tapahtuu? Rachel eroaa, mutta Ben on naimisissa. Tarinassa kulkevat rinnakkain nykyhetki ja siihen liittyvät työ- ja ihmissuhdemurheet ja toisaalta mennyt, yliopistovuodet. En ole varma, olenko aiemmin lukenut tämän kirjan - tarina tuntui vieraalta, ja silti siinä oli kovasti tuttuja elementtejä. Kuuntelin äänikirjana: McFarlane on mielestäni äänikirjamuodossa haastavaa kirjallisuutta, koska tarinoissa on paljon pitkää dialogia ja välillä kadotin puhujaäänen. Aika ennalta-arvattava tarina, mutta laadukasta hyvää McFarlanea. Olisi ehkä kannattanut valita perinteinen formaatti äänikirjan sijaan, se olisi ehkä sopinut omaan lukutyyliini paremmin. Olen huomannut tämän aiemminkin McFarlanen kirjoissa: minulle ne sopivat parhaiten perinteisenä paperikirjana, silloin ovat super!

Tuija Lehtinen: Siskokullat. #tuijalehtismaraton. Jukka on päässyt Ouluun opiskelemaan lastentarhanopettajaksi, ja päätyy asumaan kolmen tytön kanssa kommuuniin. Naisia on opiskelupaikassa ja naisia on kotona, vaan ei Jukan elämässä. Välit kotiväkeen ovat hankalat, pitäisi elää ja sopeutua. Vaniljasyndrooman tyyppinen tarina opiskelemisesta ja omilleen lähtemisestä, tällä kertaa miesnäkökulmasta. Yksi Lehtisen nuortenkirjasuosikeistani, ja siihen oli mukava palata nytkin, vuosien tauon jälkeen. Tarinassa on kepeyttä, sanailua ja sopivan vähän myös tummia sävyjä - sujuvaa, taattua ja vahvaa Lehtistä, sitä "oikeaa ja tuttua". Kirja on julkaistu 1995, omina opiskeluaikonani siis. Aikoinaan siihen oli helppo samastua, ja edelleenkin kirja vei vahvasti omiin opiskeluvuosiin. Vähän puolivälin jälkeen suussani alkoi maistua lakritsivenekarkeilta; olenkohan mussuttanut niitä samalla kun olen lukenut? (Mirkka-sarjaa lukiessa suussa maistuu ranskanleipä ja kahvi, joskus myös kaakao) Nautinnollinen nostalgiapläjäys. 

Tuija Lehtinen: Ikkunaprinsessa. #tuijalehtismaraton. Nuortenkirjassa Minni ja äitinsä ovat eron jälkeen muuttaneet pikkukaupunkiin, Minnin sinkkutädin talon yläkertaan. Naapurissa asuu sekalainen sortin sakki, koulussa on edessä uudet kaverit. Minni kaipaa kokemuksia, seksiä, poikia elämäänsä - ja harjoittelee vaihtelevalla menestyksellä ihastumista, rakastumista ja seksisekoilua. Vähän liikaakin yhden aiheen ympärillä pyörivä tarina. Lukukelpoinen, mutta pitkälti kyllä aikansa tuote ja ajastaan jo jäänyt.

 Sheila O´Flanagan: Naiset karkuteillä. Deiralla on takanaan ero pitkästä suhteesta, Grace on jäänyt leskeksi. Deira päättää toteuttaa yhteisen lomamatkan yksin, Grace seuraa edesmenneen puolisonsa aarrejahtivihjeitä Ranskassa ja Espanjassa. Matkansa alkutaipaleella naiset kohtaavat vahingossa ja vielä enemmän vahingossa he päätyvät tekemään matkaa yhdessä. Kepeää roadtrip-hömppää. Tarina eteni sujuvasti, oma keskittymiseni välillä vähän rakoili: unohtelin aarteenmetsästyksen vinkkejä, ja itse asiassa unohdin myös välillä kumpi naisista olikaan leski ja kumpi eronnut. Leppoisaa luettavaa, sopisi vaikka lomalle. 

 Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja. Alkuperäiskansojen kasvatusoppeja. Ylempään keskiluokkaan kuuluva, akateeminen sanfranciscolaisäiti kärsii äitiyden tuskasta ja kokee "läntiset" (siis ylemmän keskiluokan akateemiset sanfranciscolaiset) kasvatustavat ja -ihanteet ahtaiksi ja perheongelmia aiheuttaviksi. Doucleff lähtee taaperonsa kanssa tutustumaan metsästäjä-keräilijäkulttuureiden lastenkasvatustapoihin, ja rakentaa niiden varaan oman kasvatusfilosofiansa /-käytäntönsä, joka luonnollisesti korjaa kaiken mitä pielessä on äidin ja lapsen välillä ollut. Monet kirjassa esitellyt tavat tai käytännöt olivat ainakin itselleni itsestään selviä (ehkä siksi, että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne, vaan ilmeisesti pikemminkin siis metsästäjä-keräilijä?) ja aikoinaan käytössä ilman että oikeastaan edes ajattelin erityisesti kasvattavani. (lapsen ottaminen mukaan kotihommiin, ja vastuun antaminen tai vapaasti leikkiminen ja leikkimässä pihalla käyminen noin niinkuin esimerkiksi). Ihmettelen muuten aika usein, miksi yhdysvaltalaisessa kulttuurissa lapset ja aikuiset syövät eri aikaan? Kuten monet tämäntyyppiset kirjat, joissa kirjoittaja laittaa persoonansa likoon, tämäkin oli letkeää luettavaa ja periaatteessa varmaan helposti samastuttavakin (paitsi että en ole ylempään keskiluokkaan jnejne). Luin liki yhdeltä istumalta, en tullut kovin ärtyisäksi, en kärsinyt kovinkaan kamalasta taannehtivasta kasvatuspuuteangstista, että oli ihan kelvokasta luettavaa. Kunhan vain muistaa suodattaa jenkkisuodattimen läpi. Lue mieluummin kuriositeettina kuin kasvatusoppaana.