Kuuntelen parhaillaan Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille. se alkoi toimia kun olin yhteydessä kirjaston e-palveluun!
Positiivinen kokemus: pelkäsin että luureista tulee tuutin täydeltä öyhäämistä ja raivoilua, mutta onkin ollut omaa ymmärrystä lisäävä ja avaava luku-/kuuntelukokemus.
Ratkaisuja en kyllä ole vielä kuullut, mutta kosolti sellaisia epäkohtia joita en ole osannut ajatellakaan, ja muutenkin olen saanut vastauksia erilaisiin päässäni pyörineisiin kysymyksiin.
sivujuonne: en oikein osaa pitää äänikirjan kuuntelemista lukemisena. En osaa kuvitellakaan että vaikkapa aamukahvin kyytipojaksi pistäisin luurit korviin, koska täydellisehköön aamupalaan kuuluu kirjan lukeminen samaan aikaan. silleesti kyllä kirjan kuunteleminen on ihan ok ja nykyään kuuntelen jo aika sujuvasti, koska tarina tai sisältö noin ylipäätään tulee sisäistettyä, ja aika kuluu ja ihminen viihtyy, mutta itselleni joissain tilanteissa se perinteisen käyttöliittymän kirja on ainoa oikea. tuntuisi tyhmältä sanoa että luen äänikirjaa.
Omaheimon kirja pisti pohtimaan sanoja.
Tähän pitää varmaan laittaa joku sisältövaroitus, että pohdin sanojen minussa herättämiä tunteita, mielikuvia ja mielleyhtymiä.
Toivottavasti ymmärrät että tarkoitukseni ei ole mitätöidä sitä mitä ihmisiin tässä maailmassa kohdistuu, vaan yritän puhua siitä, millaisia mielleyhtymiä tietyt sanat minussa herättävät ja miksi toivoisin että olisi olemassa joku toinen sana.
kielitieteellinen välihuomautus: meillä jokaisella on oma kielemme, jos sanotaan koira taikka kissa meille jokaiselle tulee päähän jonkinlainen ydinkoira tai ydinkissa, jossa tiivistyy kaikkinainen koiruus ja kissuus. Ja sama pätee abstraktimpiin sanoihinkin. Me jokainen annamme niille oman merkityksemme. Tälle on olemassa joku hieno kielitieteellinen termi jonka olen antanut lipsahtaa pois päästäni. ehkä konnotaatio.
Kaikki alkoi sanasta läskiviha.
Hirmu äärimmäinen sana minun korvissani. Kuten on myös naisviha.
Niin se läskiviha. Tai naisviha.
Kun siinä kirjassa puhutaan vaikka terveydenhuollon läskivihasta, niin minun päässäni lääkäri ratkeaa vastaanotolla täysin ja alkaa jahdata sitä läskiä potilasta pitkin käytäviä jonkun raivokkaan instrumentin kanssa ja viipaloi sen tuhannen silpuksi, ja repii vielä hampaillaan lääkärintakkinsa vihan kourissa.
Niin siksi minusta läskiviha on todella huono sana.
Se sana ei sovi minun päässäni kuvaamaan sitä rakenteellista kaiken läpitunkevaa vääristynyttä maailmaa jolla esim. tässä tapauksessa terveydenhuolto kohtaa läskejä.
Omeheimo käyttää myös sanaa läskifobia. Sen kanssa olen hyvinkin sinut, sen ymmärrän ja se sana päässäni kertoo vahvasti siitä, mikä on pielessä vaikkapa nyt siinä terveydenhuollossa ja monessa muussa asiassa.
Se viha on minun pääni sisällä liian suuri sana. Viha vie ajatukseni väärään suuntaan, ei sinne minne pitäisi - rakenteissa oleviin epäkohtiin ja siihen että maailma on vääränlainen - vaan pitkin käytäviä raivoisana juoksevaan lääkäriin. Kun taas läskifobia on minun päässäni jotenkin täyteläinen ja avara sana kuvaamaan asenneilmapiiriä.
Sama pätee naisvihaan. Hirmu vahva ja äärimmäinen sana.
Rakenteellisesti maailmassa on paljon pielessä ja vielä enemmän korjattavaa, mutta onko se vihaa, kylmää puhdasta, raakaa vihaa?
No totta, naisiin todellakin kohdistuu myös todellista vihaa joka alkaa raivopäänä heiluvasta hullusta ja päätyy sanomalehtien otsikoihin.
Ovatko rakenteissa olevat pahat vääristymät todella vihaa?
Vaikkapa palkkaepätasa-arvo? Huutaako joku ay-liikkeen pukuhemmo otsasuoni päästä pullistellen ja pöydänkulmaa purren huomaatteko että sanaan viha näyttää liittyvän minulla aina pureminen? en meinannut edes itse ensin huomata että omin käsin mieluummin revin ja raastan naisten maksat irti kuin maksan heille samaa palkkaa kuin miehille? Sellaista minun mielestäni olisi rakenteellinen naisviha.
Olen yrittänyt miettiä pääni puhki näitä vihoja, erityisesti tuota naisvihaa - mikä sana avaisi minulle paremmin niitä rakenteellisia vääränlaisuuksia? missä sanassa olisi vähempi puremista ja enempi rakenteita?
En ole keksinyt.
Viha on kumminkin lyhyt ja napakka sana ja siksi todella käyttökelpoinen ja käyttäjäystävällinen, vaikka se sitten viekin minun ajatukseni aivan väärille urille. Joku naisvastenmielisyys tai läskivastenmielisyys ovat ihan liian pitkiä sanoja.
Ei niitä pysty käyttämään.
Kaipa se sitten on se viha.
vaikka sitten omat ajatukseni ajautuvat puremiseen ja muutenkin väärään suuntaan.
Viha vain on minusta suuri sana.
Minun sanavarastossani vähän samanlaisia sanoja ovat myös vaikkapa ystävyys ja rakkaus.
Niin suuria, että niiden käyttöön pitää suhtautua hyvin harkiten ja niiden käyttämistä pitää melkein välttää, etteivät ne kulu ja arkipäiväisty.
Minulla on kavereita. Ja he ovat sellaisia ihmisiä, joihin muut ihmiset viittaavat sanalla ystävä.
Ja rakastaakin voisin kyllä todella paljon enemmän. Puheissa siis.
On ihan hirmu paljon kaikenlaisia sanoja, joita olen pohtinut kun tuon Omaheimon kirjan myötä aloin sanastoani pohtia. Olisi mukavaa kirjoittaa niistäkin, mutta epäilen että joku tämänkin kirjoituksen ymmärtää väärin, saati sitten niitä muita jotka päässäni kehää kiertävät.
Mutta lyhyesti esim. tykkään enempi kehorauhasta kuin kehopositiivisuudesta. Tykkään myös enempi sukupuolisensitiivisyydestä kuin sukupuolineutraalista.
Ja hirvittävän kammottavan erityisen paljon en yhtään lainkaan ollenkaan pidä osallistamisesta. Lähinnä koska siitä minulla on niin maailman huonoin esimerkki olemassa että siinä hetkessä meni koko osallistaminen ihan ahterilleen.
Onko sinulla suuria sanoja, joita käytät harkiten, tai sanoja joiden mielleyhtymät vievät väärään suuntaan, pois siitä mitä sanan pitäisi tarkoittaa?
Ja millainen on sinun ydinkoirasi tai ydinkissasi?
minun koirani on suunnilleen sellainen springerspanieli. Lehtorin on kuulemma bokseri, joka ei ole koira ensinkään vaan onnettomuus. Ydinkissa on vaikeampi. sellainen harmaa kotikissa kai.
 |
| Elma ei ole ydinkissa Elma ei ehkä ole kissa ensinkään vaan outo eläin. |
Rakkaus on mulle puhekielessä ehdottomasti se kaikkein suurin sana, jota käytän varmaan liiankin nihkeästi sellaisissa tilanteissa, joihin se mielestäni on tarkoitettu. Mutta sitten taas toisaalta kirjoitan usein vaikkapa että rakastan rauhaa (jolla tarkoitan rauhallista ympäristöä ja olotilaa), koska tuntuisi liian kevyeltä kirjoittaa, että tykkään rauhasta.
VastaaPoistaSen sijaan nykyään viljellään paljon sellaisia "sanoja" tai lauseita, joita en kertakaikkiaan pystyisi ikinä sanomaan ääneen tai kirjoittamaan (paitsi nyt), koska en koe niitä millään muotoa omikseni, vaan suorastaan vähän kammoan. Esim. ihanuus, koiruus, rakkauspakkaus ja "kiitos niin paljon", joka saa itselläni aina aikaan vähän tarpeetonta vastakarvaisuutta. Kiitos paljon on mielestäni oikein hyvä ja riittävä. Thank you so much ei vaan suorana käännöksenä toimi. Ja siis minäkin kirjoitan tässä vain ja ainoastaan omista tuntemuksistani.
PS. En tiedä onko eri äänikirjapalveluissa eri teokset tai lukijat, mutta kuuntelin äsken aivan ihanan kirjan "Ikigai. Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain", josta rauhallinen, lempeä-ääninen lukija Jukka Pitkänen teki todella miellyttävän kokemuksen.
Jos olisin lukenut kirjan, olisin saattanut jättää sen kesken alkuvaiheessa, jossa kerrottiin vähän tilastotietoa yli 100-vuotiaista, mutta kuunneltuna sen voi hypellä halutessaan yli.
Koitan unohtaa sisällön niin, että voin kuunnella sen kohta uudelleen.
Antoisaa bakkanaaliaikaa.
Epäoleellinen korjaus epäoleelliseen kommenttisisältööni. Omaan suuhuni epäsopiva sana, joka oli tarkoitus kirjoittaa ei ollut ihanuus, vaan ihanainen.
Poistakoiruus - grr ja aargh!! ja rakkauspakkaus myös!
PoistaYstävien kyläillessä heistä yksi aloitti puheen tuosta naisviha termistä. Keskustelu oli pitkä ja polveileva ja siinä tuli esille mietteesi, että onko termi liian vahva ilmaus, mutta tuli esille myös ajatus, että halutaanko termiä käyttää sen vuoksi, että se herättäisi niiden huomion, jotka muuten ohittaisivat asian. Jotkut olivat sitä mieltä, että fobia -termikin antaa väärän kuvan, koska se tarkoittaa huomattavaa ja itsepintaista pelkoa. Ja pelko taas tuntui oudolta termiltä tässä kohtaa.
VastaaPoistaPidän tuosta sinun käyttämästäsi termistä kehorauha.
Elma on upean näköinen kissa, jotenkin maaginen :) Minulle yleisesti ottaen kissasta tulee mieleen notkea ja jännittävä saalistava eläin. Ydinkoirani taas on iso, kapeakuonoinen, korvat herkästi pystyssä kuunteleva ja jäntevävartaloinen, eikä siihen missään nimessä yhdisty haukkuminen.
Minulla on käynyt sama ajatus mielessä: ehkä erityisesti naisvihassa on se viha, koska se pysäyttää, kiinnittää huomion ja pistää miettimään.
PoistaNais-juttuun fobia ei sovi, mutta läskifobia on hyvinkin sitä, minkä varjossa tässä maailmassa eletään.
Ydinkoirat ehdottomasti eivät hauku! Ja ovat hirmu tottelevaisia kaikin puolin
Kiitos Elsan kuvasta, hän pohtii syntyjä syviä kuten emäntänsäkin!
VastaaPoistaMinä käytän ilmeisen reippaasti vahvoja sanoja ja joskus olen huomannut sen vähän kavahduttavan kuulijaa. Esimerkkinä vaikkapa natsiäiti, joksi itseäni jossain vaiheessa kutsuin. Natsikonnotaatio on vanhemmilla ihmisillä ymmärrettävästi vähän toinen kuin minulla.
muistan että aikoinaan joissakin ihmisissä herätti pahaa sisua kun puhuin että olen synnyttänyt uusia veronmaksajia.
PoistaKieli on tavattoman herkkä ja yllättävän henkilökohtainen asia.
Vaikka olen mielestäni hyvinkin optimistinen ja positiivinen, niin minulle sopii voimakkaasti negatiiviset sanat. Läskivihakin sopii suuhuni hyvin. Sellaiset söpöstelysanat sopivat minulle huonommin, käytän niitä todella harvoin - edes ironisessa mielessä ;)
VastaaPoistasöpöstely sopii minunkaan suuhuni huonosti, ironisesti ehkä saatankin käyttää.
PoistaMahtaako miesvaltaisella ympäröivällä yhteisöllä olla vaikutusta asiaan?
Meillä kotona käydään tämän tästä kipakoitakin keskusteluja näistä jutuista. Tai siis siitä, että keskenämme ihmettelemme että miten joskus voikin olla samalla sanalla kovin erilainen merkitys riippuen siitä kumpi meistä sanaa käyttää. Enkä tarkoita mitään monimerkityksisiä ilmaisuja vaan ihan niitä tavallisia kissoja ja koiria. Sitä paitsi olen huomannut, että jos toisella on vaikka ollut kurja päivä, saattaa puolison käyttämä melko neutraalikin sana tai ilmaus aiheuttaa siinä hetkessä kuulijan päässä turhan kielteisiä mielikuvia. Mutta juu, keskustelemallahan ne merkitykset sitten selviää.
VastaaPoistaHehee! Mua nauratti mielikuvasi purevasta lääkäristä. En kerta kaikkiaan saa sitä mielestäni :DD. Eli läskiviha-sana sai munkin mielessäni nyt ihan uuden ulottuvuuden.
on kyllä mielenkiintoista yrittää päästä selville siitä, miten kumppani sanat ymmärtää! Juuri nuo peruskissat ja -koirat ja vastaavat - ne ovat ihmisillä yllättävän erilaisia!
PoistaSekin on totta, että joskus sanastot ja ilmaukset ovat yllättävän herkkiä: yksi loukkaantuu jos asia sanotaan näin, toisen mielestä se on itsestään selvä ja jotenkin havainnollinen tapa ilmaista asioita. Enkä nyt tarkoita mitään tulenarkoja sanoja tai ilmauksia vain ihan vaikka sitä, miten pahoittelee ystävän kohtaamaa epäonnea tai surua.