Marraskuun luetut

 Marraskuu meni sukkelaan, tuntuu siltä että en ole lukenut melkein mitään.
#tuijalehtismaraton oli mukavan leppoisaa luettavaa hyvin intensiivisen työjakson keskellä.
Omaheimon Ratkaisuja läskeille pisti pohtimaan asioita.



Marraskuu 2022

García Hector: Ikigai - pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Japanissa elinajanodote on huomattavasti länsimaita pidempi, ja Okinawan saarella jo käsittämättömän pitkä. Kirjan kirjoittaja on yrittänyt selvittää, mikä on pitkän ja onnellisen elämän salaisuus. Kirja on pieni ja herttainen, mutta asia kiertää kehää: terveellisestä kasvisvoittoisesta syömisestä ja merkityksellisestä elämästä on kirjoitettu paljon. Luin kyllä mieluusti tämän kirjan, mutta en tiedä, sainko siitä mitään suuria oivalluksia. 

Regina Rask: Hyvä naapuri. Vappu Helander -sarjan kaiketi kolmas osa. Toimittajana ja suurlähetystössä työskennellyt Vappu on päätynyt entiseen kotipitäjäänsä Järvelään huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan. Vanhemmat eivät huolenpitoa kaipaa, mutta Vappu alkaa asettua pikkupaikkakunnalle. Tykkään Raskin kirjojen maailmasta. Toimii myös äänikirjana.

Tuija Lehtinen: Nappikaupan naisia. #tuijalehtismaraton. Miesystävänsä ravintolassa työskentelevä Saskia saa kyllikseen sekä miehestä että ravintolasta, missä ei pääse näyttämään kykyjään. Saskia päätyy vanhan ajan nappikauppaan myyjättäreksi, ja siinä sivussa toisen omistajan seuraneidiksi ja kokiksi. Vanhan ajan kauppakortteli, sen liikkeet, kauppiaat ja miehet vievät Saskian mukanaan: leivoksia, askarteluiltoja ja joulun valmistelua - hyväntuulinen, lempeä jouluinenkin tarina.

Anne Özay: Sinä, Sagani - saattohoitoa saaressa. Marianne Thomén tarina. Runollinen, vähän kalevalaisen poljentoinen, kirjemäinen, hyvin henkinen muistelma kirjoittajan ystävästä, ystävän viimeisestä kesästä. 

Tuija Lehtinen: Blondi jyrsijä. #tuijalehtismaraton. Joona, Poju ja E.T ovat ystäväkolmikko lapsuudesta. Tiet erkanevat yläkoulussa ja risteävät taas lukiossa. Joonan, E.T:n ja poikien ihastuksen blondin jyrsijän äänillä kerrottu tarina lukiovuodesta. Jotenkin hupaisa, en aina tiennyt miten suhtautua melko äärimmilleen vedettyihin hahmoihin, mutta hupaisa - se lienee oikea sana. Hahmot eivät ole aivan uskottavia, eikä tarina muutenkaan, mutta viihdyttävä ja hauskahko - Lehtiselle tyypillinen sanailu tosin puuttuu,  huvi tulee enemmän henkilöistä. Ihan kelpo nuortenkirja.

Sarah Morgan: Perhe-elämää aloittelijoille. Kukkakaupassa työskentelevä alisuorituja Flora rakastuu leskeksi jääneeseen, kahden tyttären isään. Pariskunnan tie on takkuinen, kun kummankin elämää varjostavat salaisuudet, joista on vaikea puhua, ja soppaa hämmentävät äitinsä kuolemasta traumatisoituneet lapset. Minulla on vähän kaksijakoinen suhde Morganin pehmeään viihdehöttöön, osaa en saa alkuun paria sivua pidemmälle, tämä taas oli lajityypissään varsin kelvollista kuunneltavaa. Mukavan hötöinen, aika ennalta-arvattava ja paikoin mukavasti puhutteleva. Ihan kuunneltava kirja aamuisin pimeällä metsänreunustiellä. Lue tai kuuntele jos kaipaat höttöä! Äänikirja.

Donna Leon: Perintöprinssi. Brunettin perheeseen kuuluva iäkäs mies aikoo adoptoida nuoren rakastettunsa ja tehdä tästä perillisensä. Perheen, rakkauden ja työmaailman polut leikkaavat Brunettin arjessa. Huoletonta välipalaluettavaa Venetsiassa. 

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. #tuijalehtismaraton. Suklaapolut menivät samalla tavoin melkein ahmimalla kuin edellinenkin kirja. Ilmatieteenlaitoksella tutkimustyötä tekevän Elsan parisuhde on väljähtynyt, mies kiitää omissa menoissaan ja miehen lapsi edellisestä liitosta muuttaa Elsan hoteisiin. Intohimoton parisuhde närästää, ystävät tulevat yksi kerrallaan raskaaksi ja siirtyvät omaan äitikuplaansa, Elsa yrittää puhaltaa tulta suhteeseen edes jollain keinoilla. Perus-Lehtistä, etenevä kertomus.

Donna Leon: Ansionsa mukaan. Yksityisen kirjaston kokoelmasta on kadonnut kirjoja ja kirjoista kuvitettuja sivuja. Stressivälipalana hiukan Venetsiaa, ei liian pahoja rikoksia, hyvää ruokaa ja viiniä. Luen tuttuja dekkareita uudestaan, jos niiden maailmaan on hyvä upota.

Tuija Lehtinen: Franseska. #tuijalehtismaraton. Taiteen parissa työskennellyt Franseska on päätynyt perheyritykseen ennustajaksi ja asumaan kimuranttiin perhekokoonpanoon äitinsä ja isoäitinsä kanssa suvun kartanoon. Erityistä päänvaivaa aiheuttaa veli lukuisine naisineen. Lehtisen tuotannon alkupään teoksia muistuttavassa Franseskassa on tummempia sävyjä ja tapahtumia. Tämä ei ole oikein koskaan kuulunut suosikkeihini, ja on jäänyt vähän varjoon Lehtisen tuotannossa. Epäilin vähän, haluanko lukea tätä ollenkaan, mutta se etenikin melkein ahmimalla. 

Mari Frisk: Monitahokas. Jatko-osa kirjalle Neliöjuuri. Neliöjuuressa kaksossiskot Kati ja Sonja päättävät perustaa yhdessä puolisoidensa kanssa kahden heteroparin apilaperheen, siskoista Kati tulee raskaaksi, ja Sonjan puoliso on lapsen biologinen isä. Monitahokkaassa perheen tarina jatkuu ja perheen kokoonpano muuttaa muotoaan. Pidin ensimmäisestä osasta ja pidin tästäkin, tarina etenee, siinä on huumoria ja samastumispintaa vaikka omista vanhemmuuden ensiaskeleista on jo vuosikausia. Perheen kokoonpano elää, kirjan nimen perusteella ja matkan varrella tapahtuvien käänteiden perusteella odotin aivan toisenlaista loppuratkaisua. Hyvää pohdiskelua vanhemmuudesta, perheestä ja vanhemmaksi kasvamisesta viihteellisessä paketissa. Äänikirja.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille. Hyvin alkanut kuuntelu tyssäsi teknisiin ongelmiin, ja olin jo hylkäämässä koko ajatuksen kirjasta. Pelkäsin että saan korviini luurien täydeltä kiukkuista mouhaamista, mutta onneksi ei - se ja tekniset ongelmat olisivat olleet yhdessä liikaa. Kirja avasi ymmärrystäni rakenteissa piileviä ongelmia kohtaan. Oli informatiivinen lukukokemus, jos kohta nuo varsinaiset ratkaisut jäivät muutaman lauseen mittaisiksi. Kirja herätti pohtimaan sanastoa, siitä onkin erillinen blogikirjoitus olemassa. Sitäkin pohdin, että minua häiritsee se, kun monet ongelmat - liittyvät ne sitten rasismiin, naisvihaan tai kuten tämän kirjan teemassa läskifobiaan - ovat rakenteellisia ja aktivistit käyttäytyvät (toisin sanoen huutavat netisssä raivoisasti) siten, että maailman pitäisi muuttua nyt, tai mieluummin eilen. Rakenteet muuttuvat niin älyttömän hitaasti. Tämä kirja oli sillä tavalla silmiä avaava tai ajattelua avartava, että sain vastauksia päässäni pyörineisiin ikuisuuskysymyksiin, mutta ei minun oivalluksillani vielä rakenteita muuteta. Se että yksittäisen ihmisen asenne tai ajattelu muuttuu, on toki askel kohti suurempaa muutosta, mutta muutos itsessään on hidas. Hyvin hidas. (olen ollut tekemässä pientä muutosta ei-kovin-suuressa organisaatiossa. se vei viisi vuotta. minkä verran siinä kontekstissa vie valtavan suuri ajattelun muutos kokonaisessa yhteiskunnassa?) Ei minua häiritse se muutoksen vaade, vaan sen missä tahdissa muutoksen pitäisi tapahtua. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka terveydenhuolto, jossa tämän kirjan mukaan on korjattavaa tutkimustiedossa, hoitotavoissa ja ihmisten kohtaamisissa - eivät mitenkään voi olla nopeita muutoksia, koska osan niistä pitäisi tapahtua rakenteissa (hoitosuositukset) ja vielä isomman osan ihmisten korvien välissä (kyky kohdata, joka muutenkin tuntuu olevan erityisesti lääkäreille haastellista - ja mikä lisäksi vaatisi useammanlaisia muutoksia myös rakenteissa: vaikkapa koulutuksessa ja ehkä myös siinä, ketkä siihen koulutukseen pääsevät, ja sitä ennen pitäisi olla kohdillaan nuo tutkimustuloksiin ja hoitosuosituksiin liittyvät muutokset.).  Sivuhuomio: Aina kun joku läskiaktivisti huutaa näistä asioista netissä, minun tekee mieleni huutaa takaisin, että kyllä minullekin ihan joka kerta lääkärissä sanotaan että syö terveellisemmin, liiku enemmän ja nuku paremmin, se on niiden mantra ainakin jos käy esittelemässä kotimaisia perinnesairauksiaan. Ja sen jälkeen minun tekee mieleni huutaa että jos lääkäri on pököpää, se on pököpää. Enää ei tee ihan niin paljon, oli sillä tavalla oivalluttava kirja. Sitä kyllä mietin yhä, korjautuvatko rakenteet netissä huutamisesta? Tavoittavatko ne huudot niitä ihmisiä, jotka ovat rakenteissa? Miten kauan kestää ennen kuin korvien väliset asenteet muuttuvat (ihan hirvittävän kauan, kauemmin kuin osaa kuvitellakaan)? Informatiivinen lukukokemus, sain vastauksia ja lakkaan kyselemästä pääni sisällä tyhmiä. Suosittelen, jos aihealue millään tavalla kiinnostaa; itse kuuntelin suosituksen perusteella ja siksi koska kaikenlaiset asiat kiinnostavat. Äänikirja.

Tuija Lehtinen: Rebekka ja kesäprinssi. #tuijalehtismaraton. Rebekan perhe muuttaa saaristosta pieneen kaupunkiin Oulun lähettyville, pappis-isä, taiteilijaäiti, murkkuikää kipuileva isoveli ja adoptoidut pikkusiskot muodostavat lastenkirjamaisen, melkein peppipitkätossumaisen taustan seiskaluokkalaisen Rebekan muutoksen kesälle. Aurinko paistaa, siskojen kanssa leikitään, serkku on vähän hankala ja mystinen kesäprinssi ilmestyilee ja katoilee. Kirja on vauhdikas, lastenkirjamainen, eloisa kertomus selkeästi vielä lapsuuden puolella elävästä iloisesta tytöstä. Kontrasti Laura-sarjan viimeisiin osiin on valtava, tuntui todella siltä että hyppäsin kylmiltäni keskelle Peppi Pitkätossun elämää.

Tuija Lehtinen: Laura, sua kaipaan. #tuijalehtismaraton. Laura-sarjan viimeinen osa toi mieleeni vanhat tyttökirjat nykypäivään päivitettynä: Mary Marckilla taisi olla joku jossa vietettiin abivuotta, hengattiin porukassa yhdessä ja valmistuttiin ylioppilaiksi. Tässä kirjassa oli samaa henkeä, mutta nykypäivässä: vauhtia, iloa ja niin tärkeässä osassa se oma kaveriporukka ja oma luokka, tulevaisuus avarana edessä. Vähän sama kuin Mirkka-sarjassakin, viimeisessä osassa on jotain kovin nostalgista ja hyväntuulista. Luin ilolla stressipäivänä, jäin tyttökirjamoodiin, melkein teki mieli aloittaa tämä samantien alusta. 

Tuija Lehtinen: Laura pitää pintansa. #tuijalehtismaraton. Lauran äiti on raskauden vuoksi vuodelevossa sairaalassa, pikkuveljet aiheuttavat päänvaivaa ja tanssipari alkaa käyttäytyä kummallisesti. Laura-sarjaan kuuluva, asiallisesti etenevä kertomus.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

2 kommenttia:

  1. Jaa-a, taidanpa kokeilla Raisa Omaheimon kirjaa :) Ehkä jopa äänikirjana :D

    Mäkin olen tänä vuonna ottanut Donna Leoneita välipalakirjoiksi, niissä on leppoisa tunnelma mihin vuodenaikaan tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Leon vie suloisesti Venetsiaan! Luulen että en yhtään haluaisi käydä siellä oikeasti, koska ei se kumminkaan olisi sama asia. Parempi seikkailla siellä Brunettin kanssa vain :)

      Poista