keskiviikkona kotiin. Aikaa latoa ruokaa pöytään suunnilleen vartti, sen jälkeen ensimmäinen lähtee jo harrastuksiinsa.
14.40 - kotiin. Harrastukseen lähtijä pompahtelee (arvannette kenestä on kyse) katsomaan mitä kissoille kuuluu
14.41 - postin tsekkaus. Muistas pestä kädet kun tullaan kotiin. Ja kengät paikalleen
14.42 - vaatteiden vaihto. Hei pesitkö ne kädet?
14.43 - keittiössä. Onko ne kädet jo pesty? Onko kassi pakattu?
14.44 - keittiössä. Kattila hellalle. Joojoo, mä katson sulle ne herkut ihan kohta. (harrastuksessa on herkuttelupäivä)
14.45 - riisipuuroainekset pataan, muusiainekset kattilaan. Joo, ruoka on kyllä valmis ihan ajoissa, anna mun nyt edes yrittää tehdä se.
14.46 - sä voisit nyt ihan tosi pakata sen kassin. Vesipullo, kännykkä, avaimet, bussikortti. Tee sit kerralla valmiiks asti
14.47 - lautaset pöytään.
14.48 - ai pahus. pyykit. mistä tietää että on nukkunut edellisen yön hyvin? Kun ei herää siihen että kissa oksentaa sänkyyn. Jee.
14.49 - tosiaan, ne pyykit
14.50 - joo, ruoka on ihan kohta valmis. Kyllä sä ehdit. Onko laukku pakattu
14.51 - ne pyykit, nyt. Eikun muusi kuplii. Siis muusi.
14.52 - pyykit, trallallaa
14.53 - pesukone hyrisee. Ruoka alkaa olla melkein valmis, ts. pakasteperunamuusi on sulanut.
14.54 - mitäköhän vielä pitikään tehdä? Leipätaikina!
14.55-15.00 - taikinaa-taikinaa-taikinaa
15.01 - tuus nyt sit syömään! Onko se kassi pakattu? Enkömä sanonut että tee se kerralla valmiiks?
15.02-15.10 - lapsi syö
15.11. - mitämunpitikään? Ai niin, se peitto! Paripeitossa on se huono puoli, ettei se mahdu pesukoneeseen. Pesutoimenpiteitä peitolle.
15.12 - kyllä isä ehtii kotiin viemään sut. Ja jos ei ehdi, niin sä osaat mennä itsekin. Tee vaikka vähän läksyjä nyt
15.13 - olinko mä tekemässä jotain?
15.20 - muut kotiutuvat.
15.21 - kyllä isä vie sut. Anna sen nyt syödä edes vähän
15.22 - sitä paitsi, onko sulla nyt kaikki kunnossa.
15.23 - niinpä
15.24 - joo, soita vaan sun kaverille. Sä olet siellä suunnilleen puolen tunnin päästä.
15.25 - muut ruokapöytään
15.26 - no nyt sun on aika lähteä! kengät jalkaan.
15.27 - hei, et sä nyt ehdi mitään lehteä lukea. Kengät jalkaan. Isä on valmis heti kun säkin olet.
15.28 - hauskaa harrastusta!
15.29 - kiitos ruuasta.
15.30 - oliko mulla joku homma kesken?
15.31 - ai niin, leipä.
15.32-15.35 - leipää-leipää-leipää
15.36 - pitäiskö juoda kahvia?
15.37 - täytyy ehkä ladata tiskikone ensin. Joo, sen mä teen.
15.38-15.43 - tiskikone-tiskikone-tiskikone
15.44 - kahvinkeitin-kahvinkeitin-kahvinkeitin. vois ehkä mennä pienelle lenksalle kun leipä on valmis. kahvin vois
juoda sen jälkeen vasta.
15.45 - nyt mä istun hetkeksi.
15.50 - ai niin, pahus vieköön, se peitto!
15.51-16.00 - peitto-peitto-peitto
16.01 - leipä uuniin. hei kuule, ei tässä ole aikaa odotella rauhassa leivän kohoamista!
16.02 - jos vaikka lukis. (tai tsekkais veissipuukin)
16.15 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.18 - kissanvessa-kissanvessa-kissanvessa
16.30 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.35 - joko?
16.42 - nyt saa luvan riittää. Kypsä tai ei.
16.43 - vaatteiden vaihto. Sauvoilla vai ilman, sauvoilla vai ilman? No jos nyt sit sauvoilla. (voi itku, tekis mieli jäädä mujumaan ja lukemaan) Moimoi, tuu sit ajoissa kotiin! (seuraava lähtee)
16.44 - mä käyn pikaiseen lenkillä, milloin se sun bussi taas lähteekään? Yritetään tulla sua vastaan sit kauppareissun jälkeen! (viimeinenkin suunnittelee lähtöä)
16.47-17.20 - purtsikalla
17.21 - paluu pimeään kotiin, vaatteiden vaihto
17.22 - kahvinkeitin päälle. Kahvia!
17.23 - moi, te tulitte jo! (ensimmäinen lähtijä palaa)
17.24-18.00 - kahvia, fläpää, kirjaa. no, verbi kertoo tekemisestä. Voitko sä sanoa että minä nimin, sinä nimit? hmm, niin, ei se sit oo verbi. No nyt sä oot tarjonnu ne kaikki, mikä se nyt sit olis? Se sana on muuten pronomini eikä proverbi. Joo, ihan oikeen, se on substantiivi.
18.01 - jaaha, lähdetääs sinne kauppaan sit. mitäihmettämesyödään lähipäivinä?
19.25 - voi itku, jonkun pitää latoa nää kaikki ostokset johonkin kaappiin. Syökää sitä riisaria nyt.
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle leipä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle leipä. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
taikinan taju
Mietin illalla suihkussa leipää.
Itse asiassa mietin ruokaa yleensä ja aivan erityisesti aamiaista, sillä luin aivan ihanan kirjan: Anna Lehtosen Aamiainen. Kirja oli letkeästi kirjoitettu ja silti asiallinen, ja heti alkoi tehdä mieli nykertää kaikenlaisia hienoja aamiaisia.
Siis miten ylipäätään on mahdollista, että meillä ei tarjoilla kuohujuomaa aamuisin - en ymmärrä?
Mikä epäkohta muuten ah! niin täydellisessä elämässämme.
*
Enimmäkseen kyllä mietin leipää.
Muistelin niitä kaukaisia päiviä jolloin isot olivat pieniä ja me myös aika paljon nuorempia. Pätkätyötutkijan ja työttömän kotiäidin taloudessa piti opetella yhtä ja toista. Joista leivänleivonta oli säästökeino parhaasta päästä.
Siinä sivussa tulin sitten hemmotelleeksi lapseni pilalle.
"eiksoo äidinleipää?"
Oli jakso jolloin leipäkone huristi meille tuoretta leipää. Kunnes syöjiä oli enemmän kuin leipäkoneella kapasiteettia.
On ollut kausia jolloin taikinaa tehtiin yhdessä, kahdet tai kolmet pienet hikiset nyrkit kulhossa: "mun vuoro siunata!"
Kausia jolloin olen ensin väsyneenä ja hartiavoimin vaivannut ja vääntänyt, sitten vaipunut meditatiiviseen flowhun käsi lämpimän taikinan uumenissa.
Ja on päiviä jolloin leipä tai sämpyläpellillinen tulee tuossa noin, kaiken muun ohessa. Samanlaisena itsestäänselvyytenä kuin hampaiden pesu tai sängyn petaus.
Mietin lasten kasvua ja sitä, miten moni asia on matkan varrella muuttunut.
Miten paljon enemmän vakautta elämässämme nykyään on: pysyvät työt, säännölliset tulot.
Mietin ohimenevästi taas kerran sitä, onko oma työni valinta vai silkkaa laiskuutta. Päätin että olen downshiftaaja, enkä suinkaan alisuoriutuja.
Mietin että jotain on meidän elämässämme pysynyt samanakin. Se leivänleivonta.
Ja taas kerran mielessäni ihmettelin ja ihastelin sitä esiäitiä, joka on keksinyt että viljasta voi tehdä puuron ja puurosta leivän - niihän sen on täytynyt tapahtua? Ja sitä, joka keksi kohottamisen - ajatelkaa millaisia hiljaisia suuria sankareita!
Ajattelin, että jokapäiväinen leipä kyllä ansaitsee oman hetkensä, ihan joka päivä.
*
Pohdin kyllä myös, että miten paljon aikaisemmin pitäisi aamuisin nousta että saisi aikaan sellaisen kunnon amerikkalaisen pannukakku-muffinsiaamiaisen.
Ja paheksun edelleen kuohujuoman puutetta.
Veikkaan että aamu käynnistyisi paljon iloisemmin kuohulla kuin ilman.
Itse asiassa mietin ruokaa yleensä ja aivan erityisesti aamiaista, sillä luin aivan ihanan kirjan: Anna Lehtosen Aamiainen. Kirja oli letkeästi kirjoitettu ja silti asiallinen, ja heti alkoi tehdä mieli nykertää kaikenlaisia hienoja aamiaisia.
Siis miten ylipäätään on mahdollista, että meillä ei tarjoilla kuohujuomaa aamuisin - en ymmärrä?
Mikä epäkohta muuten ah! niin täydellisessä elämässämme.
*
Enimmäkseen kyllä mietin leipää.
Muistelin niitä kaukaisia päiviä jolloin isot olivat pieniä ja me myös aika paljon nuorempia. Pätkätyötutkijan ja työttömän kotiäidin taloudessa piti opetella yhtä ja toista. Joista leivänleivonta oli säästökeino parhaasta päästä.
Siinä sivussa tulin sitten hemmotelleeksi lapseni pilalle.
"eiksoo äidinleipää?"
Oli jakso jolloin leipäkone huristi meille tuoretta leipää. Kunnes syöjiä oli enemmän kuin leipäkoneella kapasiteettia.
On ollut kausia jolloin taikinaa tehtiin yhdessä, kahdet tai kolmet pienet hikiset nyrkit kulhossa: "mun vuoro siunata!"
Kausia jolloin olen ensin väsyneenä ja hartiavoimin vaivannut ja vääntänyt, sitten vaipunut meditatiiviseen flowhun käsi lämpimän taikinan uumenissa.
Ja on päiviä jolloin leipä tai sämpyläpellillinen tulee tuossa noin, kaiken muun ohessa. Samanlaisena itsestäänselvyytenä kuin hampaiden pesu tai sängyn petaus.
Mietin lasten kasvua ja sitä, miten moni asia on matkan varrella muuttunut.
Miten paljon enemmän vakautta elämässämme nykyään on: pysyvät työt, säännölliset tulot.
Mietin ohimenevästi taas kerran sitä, onko oma työni valinta vai silkkaa laiskuutta. Päätin että olen downshiftaaja, enkä suinkaan alisuoriutuja.
Mietin että jotain on meidän elämässämme pysynyt samanakin. Se leivänleivonta.
Ja taas kerran mielessäni ihmettelin ja ihastelin sitä esiäitiä, joka on keksinyt että viljasta voi tehdä puuron ja puurosta leivän - niihän sen on täytynyt tapahtua? Ja sitä, joka keksi kohottamisen - ajatelkaa millaisia hiljaisia suuria sankareita!
Ajattelin, että jokapäiväinen leipä kyllä ansaitsee oman hetkensä, ihan joka päivä.
*
Pohdin kyllä myös, että miten paljon aikaisemmin pitäisi aamuisin nousta että saisi aikaan sellaisen kunnon amerikkalaisen pannukakku-muffinsiaamiaisen.
Ja paheksun edelleen kuohujuoman puutetta.
Veikkaan että aamu käynnistyisi paljon iloisemmin kuohulla kuin ilman.
Tee se heti! (ja muita vuoden projekteja)
Olen himmaillut Onnellisuusprojektin lukemisessa - se on jollain tavalla niin mukava kirja, etten millään haluaisi sen loppuvan. Ja kerrankin olen kypsä ja aikuinen, enkä käy hotkimaan herkkua kerralla.
Välipalaksi tähän tuskaan sain kirjastolta Anna Perhon Superarkea! - se on periaatteessa Onnellisuusprojektin manttelinperijä, mutta ennemminkin kokoelma hyviä ja tarmoonnuttavia ohjeita, eikä kertomus ihmisestä.
Poimin Onnellisuusprojektin 12 kohdan listalta itselleni mietittäväksi ja testattavaksi
Tee se heti!
Käyttäydy kuten haluat tuntea!
Piristy!
Kaikki ohjeita joita olen joskus noudattanut ja sitten jättänyt noudattamatta - ja joiden ihan oikeasti tiedän toimivan arjessa. (miksi hiivatissa ne sitten hiipuvat ja jäävät toteuttamatta? Miksi ihminen on niin inhimillinen?)
Samat ohjeet - ehkä vähän eri sanoin - löytyvät myös Perhon kirjasta.
Muistan kun bongasin eräiden melkoisen boheemien tuttujen seinältä tuon sloganin: Tee se heti. Arvelin, että se ehkä kuvasti heidän boheemia elämäänsä, jotakin semmoista että jos tekee mielesi mennä heittelemään vesi-ilmapalloja parvekkeelta, niin mene ja heittele (ei se kyllä varmaan sitä tarkoittanut, se oli ripustettu keittiön seinälle. Luulen että se kuitenkin tarkoitti tiskikonetta, tai jotain).
Minä tuolloin maistelin sitä samaa slogania konservatiivisessa päässäni ja sen jälkeen toteutin sitä epämääräisen mittaisen ajanjakson, joka on jäänyt mieleeni hyvänä, produktiivisena ja organisoituneena vaiheena tuolloin muuten niin uuvuttavassa pikkulapsiarjessa.
Virkeys ja tarmokkuus lisäävät virkeyttä ja tarmokkuutta, heti tekeminen vie mennessään kaiken sellaisen tarttis-tarttis-vatvomisen.
Tämän viikonlopun hetitehtyjen saldoina mm. kevätverhot ikkunoissa, suihkuverho siistitty, muuan ongelmaksi luulemani tila järjestetty ainakin vähän paremmaksi...Mikään näistä suunnattoman suurista ja uuvuttavista urakoista ei vienyt aikaa varttia pidempään (paitsi varsin huoleton ja pakkasta uhmaava ikkunoiden pikapyyhintä) ja jokikisen urakan jälkeen säkenöin omahyväistä hyvää mieltä.
...ja kaiken lisäksi minulla on levännyt, rentoutunut ja nautiskellut olo. Ei ollenkaan sellainen että olisipa ollut vielä vähän pidempi viikonloppu.
*
Kävelylenksallani (kyllä niin olen ollut tarmokas!) mietin, miten äärettömän paljon olen pitänyt näistä erilaisista vuoden projekti -tarinoista.
A.J. Jacobsin Raamatullinen vuosi on kertakaikkinen suosikkini. Tykkään Jacobsin kirjoitustyylistä, puhumattakaan kirjan villistä ideasta. Työn alla samalta kirjailijalta Know-it-all, joka kertoo tavoitteesta lukea läpi koko Encyclopaedia Britannica (toivottavasti tuli kirjoitettua oikein). Samalta kirjailijalta olen lukenut myös Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä sekä My life as an Experiment - mikä puolestaan kertoo erilaisten teemakuukausien rytmittämästä vuodesta (kuukauteni vaimon orjana, kuukauteni kauniina naisena, ulkoistettu kuukauteni...)
Mitäs muita näitä vuoden projekteja olikaan?
Ekovuosi Manhattanilla (Colin Beavan) oli haastavaa luettavaa - ja huonoa omaatuntoa aiheuttavaa. Voiko Manhattanilla elää todella ekologisesti: käyttämättä sähköjä, turvautumatta kertakäyttökrääsään?
Voi - mutta asennetta se vaatii.
Tästä kirjasta yritän omaksua lihasvoimalla liikkumisen idean. Hissirempan jäljiltä olen ottanut tavoitteekseni tepsuttaa vähintään yhden matkan ylös ja alas joka päivä omin pikku jaloin. Ei paha.
Eväspuolta kehittelen: nykyään saan jo eväät raavittua aika hyvin kasaan, se on pelkästään säästöniksinä aivan loistava.
Unohtumaton syntymäpäivälahja kertoi sekin vuoden hankkeesta. Kirja oli mainio parisuhdeopus - pitäisiköhän oikeastaan lukea se uudestaan? (koska äiti ja isä lukevat tätä, kieltäydyn puntaroimasta tätä kirjaa yhtään enempää.)
Tällaiset vuoden projekti -hankkeet ovat kiehtovia: ihailen kaikkien kirjoittajien sitoutuneisuutta, kykyä ja halua etsiä tietoa ja elää hyvin normatiivisesti.
Kaikista niistä huokuu sitoutuneisuus ja jotenkin omituisesti sitä kautta tietty vapautuneisuus: jotenkin normit tai ohjeet - määräykset? - vapauttavat ihmisen johonkin hyvin olennaiseen.
Olisiko niin että pohjimmiltamme tarvitsemme hyvin ankaria sääntöjä, hyvin selkeää kuria ja järjestystä ollaksemme tyytyväisiä ja onnellisia? Säännöt tai rutiinit vapauttavat - voisiko olla niin?
Yritän epätoivoisesti muistella, olisinko lukenut vielä jonkun vuoden hankkeen - luultavasti?
Pystyisinkö ja haluaisinko itse toteuttaa jonkun vastaavanlaisen hankkeen?
**
ps.
oli ihan järjettömän vaikeaa pysyä viikonlopun yli erossa tietokoneesta. Mutta ihan järjettömän hyvä juttu silti: niskat ovat paremmat.
Yksi kokonainen äänikirja odottaa poditoimistaan (*huokaus*)
ps2.
ne eväät tänään (kun kerran tuolla ylempänä leuhkin eväilläni): leipä jonka välissä mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa sekä marinoituja sipulirenkaita. Omppu. Oli herkullista, uskokaa pois!
Välipalaksi tähän tuskaan sain kirjastolta Anna Perhon Superarkea! - se on periaatteessa Onnellisuusprojektin manttelinperijä, mutta ennemminkin kokoelma hyviä ja tarmoonnuttavia ohjeita, eikä kertomus ihmisestä.
Poimin Onnellisuusprojektin 12 kohdan listalta itselleni mietittäväksi ja testattavaksi
Tee se heti!
Käyttäydy kuten haluat tuntea!
Piristy!
Kaikki ohjeita joita olen joskus noudattanut ja sitten jättänyt noudattamatta - ja joiden ihan oikeasti tiedän toimivan arjessa. (miksi hiivatissa ne sitten hiipuvat ja jäävät toteuttamatta? Miksi ihminen on niin inhimillinen?)
Samat ohjeet - ehkä vähän eri sanoin - löytyvät myös Perhon kirjasta.
Muistan kun bongasin eräiden melkoisen boheemien tuttujen seinältä tuon sloganin: Tee se heti. Arvelin, että se ehkä kuvasti heidän boheemia elämäänsä, jotakin semmoista että jos tekee mielesi mennä heittelemään vesi-ilmapalloja parvekkeelta, niin mene ja heittele (ei se kyllä varmaan sitä tarkoittanut, se oli ripustettu keittiön seinälle. Luulen että se kuitenkin tarkoitti tiskikonetta, tai jotain).
Minä tuolloin maistelin sitä samaa slogania konservatiivisessa päässäni ja sen jälkeen toteutin sitä epämääräisen mittaisen ajanjakson, joka on jäänyt mieleeni hyvänä, produktiivisena ja organisoituneena vaiheena tuolloin muuten niin uuvuttavassa pikkulapsiarjessa.
Virkeys ja tarmokkuus lisäävät virkeyttä ja tarmokkuutta, heti tekeminen vie mennessään kaiken sellaisen tarttis-tarttis-vatvomisen.
Tämän viikonlopun hetitehtyjen saldoina mm. kevätverhot ikkunoissa, suihkuverho siistitty, muuan ongelmaksi luulemani tila järjestetty ainakin vähän paremmaksi...Mikään näistä suunnattoman suurista ja uuvuttavista urakoista ei vienyt aikaa varttia pidempään (paitsi varsin huoleton ja pakkasta uhmaava ikkunoiden pikapyyhintä) ja jokikisen urakan jälkeen säkenöin omahyväistä hyvää mieltä.
...ja kaiken lisäksi minulla on levännyt, rentoutunut ja nautiskellut olo. Ei ollenkaan sellainen että olisipa ollut vielä vähän pidempi viikonloppu.
*
Kävelylenksallani (kyllä niin olen ollut tarmokas!) mietin, miten äärettömän paljon olen pitänyt näistä erilaisista vuoden projekti -tarinoista.
A.J. Jacobsin Raamatullinen vuosi on kertakaikkinen suosikkini. Tykkään Jacobsin kirjoitustyylistä, puhumattakaan kirjan villistä ideasta. Työn alla samalta kirjailijalta Know-it-all, joka kertoo tavoitteesta lukea läpi koko Encyclopaedia Britannica (toivottavasti tuli kirjoitettua oikein). Samalta kirjailijalta olen lukenut myös Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä sekä My life as an Experiment - mikä puolestaan kertoo erilaisten teemakuukausien rytmittämästä vuodesta (kuukauteni vaimon orjana, kuukauteni kauniina naisena, ulkoistettu kuukauteni...)
Mitäs muita näitä vuoden projekteja olikaan?
Ekovuosi Manhattanilla (Colin Beavan) oli haastavaa luettavaa - ja huonoa omaatuntoa aiheuttavaa. Voiko Manhattanilla elää todella ekologisesti: käyttämättä sähköjä, turvautumatta kertakäyttökrääsään?
Voi - mutta asennetta se vaatii.
Tästä kirjasta yritän omaksua lihasvoimalla liikkumisen idean. Hissirempan jäljiltä olen ottanut tavoitteekseni tepsuttaa vähintään yhden matkan ylös ja alas joka päivä omin pikku jaloin. Ei paha.
Eväspuolta kehittelen: nykyään saan jo eväät raavittua aika hyvin kasaan, se on pelkästään säästöniksinä aivan loistava.
Unohtumaton syntymäpäivälahja kertoi sekin vuoden hankkeesta. Kirja oli mainio parisuhdeopus - pitäisiköhän oikeastaan lukea se uudestaan? (koska äiti ja isä lukevat tätä, kieltäydyn puntaroimasta tätä kirjaa yhtään enempää.)
Tällaiset vuoden projekti -hankkeet ovat kiehtovia: ihailen kaikkien kirjoittajien sitoutuneisuutta, kykyä ja halua etsiä tietoa ja elää hyvin normatiivisesti.
Kaikista niistä huokuu sitoutuneisuus ja jotenkin omituisesti sitä kautta tietty vapautuneisuus: jotenkin normit tai ohjeet - määräykset? - vapauttavat ihmisen johonkin hyvin olennaiseen.
Olisiko niin että pohjimmiltamme tarvitsemme hyvin ankaria sääntöjä, hyvin selkeää kuria ja järjestystä ollaksemme tyytyväisiä ja onnellisia? Säännöt tai rutiinit vapauttavat - voisiko olla niin?
Yritän epätoivoisesti muistella, olisinko lukenut vielä jonkun vuoden hankkeen - luultavasti?
Pystyisinkö ja haluaisinko itse toteuttaa jonkun vastaavanlaisen hankkeen?
**
ps.
oli ihan järjettömän vaikeaa pysyä viikonlopun yli erossa tietokoneesta. Mutta ihan järjettömän hyvä juttu silti: niskat ovat paremmat.
Yksi kokonainen äänikirja odottaa poditoimistaan (*huokaus*)
ps2.
ne eväät tänään (kun kerran tuolla ylempänä leuhkin eväilläni): leipä jonka välissä mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa sekä marinoituja sipulirenkaita. Omppu. Oli herkullista, uskokaa pois!
ei niin urautunutta
taas uusi päivä.
Taas heräsin ja taas nousin ja taas keitin puuroa ja taas tein mehua ja taas herättelin lapsia ja sitten söin.
Mutta voi kauhistus! Söin väärässä järjestyksessä.
Ensin kuuluu syödä leipä ja sitten vasta jogu-rahka. Nyt meni päinvastoin.
Tästä tulee varmaan huikea päivä! Ihan varmasti on jotain todella jännittävää luvassa. Pakko olla!
Eilinen jäi ainakin - kaikesta urautuneisuudestaan huolimatta - plussan puolelle. Kävin lähihallissa uimassa. Lopun iltaa hekumoin uusimman kirjastolainani kanssa; kyllä niin oli loppuillasta nälkä.
Isoveljen säbävalmentaja soitteli.
Isoveljellä alkaa tulla ikä vastaan harrasteryhmässään, juteltiin mahdollisesta jatkosta. Valmentaja sanoi, että Isoveli on kyllä sellainen aarre, josta ei haluta luopua: on hyvä roolimalli nuoremmille, rauhallinen ja isovelimäinen ja mukava ja kannustava kaikille (*iso nielaisu*), ja että hänet haluttaisiin oikeastaan apuohjaajaksi pienten ryhmään (*vielä isompi nielaisu, kiivasta silmien räpyttelyä*).
Sovimme että harrastus jatkuu siinä muodossa, jos Isoveli itse niin haluaa.
Isosisko on ilmoittautunut kahteen tanssitapahtumaan kesäksi.
Pikkusiskon partioinnostus alkoi taas uudestaan, kun kuuli kavereiltaan että pikkupartiolaisille on tulossa yöretki.
Pikkusisko on myös päättänyt, että häntä pitäisi kutsua hänen kolmannella nimellään koska se on niin villi. Harjoittelemme.
Väliin hän tottelee vanhaa kutsumanimeään. Väliin hän huokaisee syvään: "äiti."
Opettajalleen hän oli ilmoittanut, että hänen nimensä ehkä vaihdetaan.
Ei ollenkaan urautunutta.
Taas heräsin ja taas nousin ja taas keitin puuroa ja taas tein mehua ja taas herättelin lapsia ja sitten söin.
Mutta voi kauhistus! Söin väärässä järjestyksessä.
Ensin kuuluu syödä leipä ja sitten vasta jogu-rahka. Nyt meni päinvastoin.
Tästä tulee varmaan huikea päivä! Ihan varmasti on jotain todella jännittävää luvassa. Pakko olla!
Eilinen jäi ainakin - kaikesta urautuneisuudestaan huolimatta - plussan puolelle. Kävin lähihallissa uimassa. Lopun iltaa hekumoin uusimman kirjastolainani kanssa; kyllä niin oli loppuillasta nälkä.
Isoveljen säbävalmentaja soitteli.
Isoveljellä alkaa tulla ikä vastaan harrasteryhmässään, juteltiin mahdollisesta jatkosta. Valmentaja sanoi, että Isoveli on kyllä sellainen aarre, josta ei haluta luopua: on hyvä roolimalli nuoremmille, rauhallinen ja isovelimäinen ja mukava ja kannustava kaikille (*iso nielaisu*), ja että hänet haluttaisiin oikeastaan apuohjaajaksi pienten ryhmään (*vielä isompi nielaisu, kiivasta silmien räpyttelyä*).
Sovimme että harrastus jatkuu siinä muodossa, jos Isoveli itse niin haluaa.
Isosisko on ilmoittautunut kahteen tanssitapahtumaan kesäksi.
Pikkusiskon partioinnostus alkoi taas uudestaan, kun kuuli kavereiltaan että pikkupartiolaisille on tulossa yöretki.
Pikkusisko on myös päättänyt, että häntä pitäisi kutsua hänen kolmannella nimellään koska se on niin villi. Harjoittelemme.
Väliin hän tottelee vanhaa kutsumanimeään. Väliin hän huokaisee syvään: "äiti."
Opettajalleen hän oli ilmoittanut, että hänen nimensä ehkä vaihdetaan.
Ei ollenkaan urautunutta.
Taloudelllis-ruokasuunnitelmallisuuspostaus
Kävin alkuviikosta kaupassa.
Piti ostaa vain maitoa ja leipää, mutta kauppareissun alkumetreillä oivalsin, että kannattaa ehkä yrittää nähdä vähän pidemmälle tulevaisuuteen ja hankkia mahdollisimman monen päivän ruoka-ainekset kerralla.
Niin teen yleensäkin.
Tai olen yrittänyt tehdä.
Viime aikoina se vain on onnistunut normaalia heikommin.
 |
| kiireinen arkiruokahetki |
Meidän normaali ison kaupan kauppapäivämme on ollut torstai.
Paitsi että sekä menneinä että tulevina viikkoina minulla on juuri torstaisin ollut aivan valtavan paljon työhommia.
Ja kun kauppapäivän ankkuri katoaa, katoaa elämästä moni muukin ankkuroiva tekijä.
Ruokalistat.
Arkirytmi.
Siivouspäivät.
Kaik mänt.
No, tällä viikolla päädyin siis yksinäiseen ja yksityiseen kauppareissuun ja yritykseen hommata perheen loppuviikon ruoka-antimet kerralla. en edes yrittänyt miettiä viikonloppua koska kukaan nuorisosta ei to-del-la-kaan maanantaina tai tiistaina tiedä viikonlopusta yhtään mitään.
Siinä ruokia kahmiessani tajusin äkkiä että kolmihenkisen perheen - sillä sitähän me nyt arjessa olemme - ruokien hankkiminen on halvempaa, helpompaa, nopeampaa ja ostoskassimielessä myös kevyempää kuin neli- tai voihyvänenaikasentään viisihenkisen perheen. (nopea arvio: ostoskassien määrä on miinus yksi suhteessa perheen kokoon)
Ruokaa kahmiessani muistin myös, että minulla on jokseenkin toteuttamiskelpoinen ruokalistasuunnitelma, jonka noudattaminen aivan ilmeisesti helpottaisi myös kauppareissuani.
Kaivelin sen esiin puhelimeni uumenista ja menuplään määräsi minullle seuraavaa:
tiistaina: fish&chips
keskiviikkona: jauheliha-kaali-riisi-wokkihommeli
torstaina: pasta ja kanakastike
perjantaina: jotain.
Tiistain fisu oli uunilohta tuorejuustokuorrutuksella, lohkoperunoita ja kasviksia.
Keskiviikon jauheliha-kaali-wokkihommeli oli juuri sitä. Salaattia myös, muut kasvikset piiloutuvat kaalin joukkoon.
Torstain pastaa ja kanakastiketta on pastaa ja kanakastiketta. Kasviksia tietysti ja vihersalaatti.
Äärimmäisiin hätätilanteisiin varasin jääkaappiin paketin nakkeja, ja kun teinitaloudesta on kyse, on aina ostettava nuudeleita.
Ostokset maksoivat alle 60e, kerrankin kissat eivät tarvinneet ruokaa, enkä ostanut mitään hygieniapuolen tarpeita (vessapaperia tmv.).
Jos jotain loppuu, se on leipä.
Ja kuten me lukuisia säästäväisyysjuttuja lukeneet tiedämme, yksi tehokas säästämisen muoto on laittaa joku toinen maksamaan asioita puolestasi.
Menimme saman päivän iltana Lehtorin kanssa kävelylle ja se halusi hakea vielä Lidlistä itselleen sopivaa mehua. Minä lykkäsin kassahihnalle omaan henkilökohtaiseen herkuttelukäyttööni rasiallisen pensasmustiokoita ja tuoreita vadelmia - jotka siis oivallisesti puuttuvat omista viikko-ostoksistani. Jee!
Nyt odottelenkin sitten
1. suosionosoituksia
2. ihastelevia huokauksia
3. sitä että ruoka riittää ja kelpaa kaikille syöjille.
*ajastettu postaus*
ps. aloin lukea Ruokaa eurolla -kirjaa. Inspiroiduin.
Ja sitten lannistuin koska kotona asuva teini boikotoi palkokasveja.
(niin kyllä boikotoivat nekin jotka eivät asu enää meillä, että ei hyödyttäisi vaihtaa)
Muistakaamme että todelliset historian suurhenkilöt vastustavat palkokasveja.
Yksi suloisista lapsukaisistani tiesi kertoa että Pythagoras - tuo matemaattinen nero ja suurten lauselmien mies - vastusti papuja (vai oliko se herneitä?) niin voimallisesti että ei takaa-ajettuna kyennyt oikaisemaan papupellon poikki vaan antautui vihamiehilleen. (muisto löytyy TÄSTÄ)
Niin että tällä perusteella lapsukaiseni ovat neroja.
Toisaalta herra Pythagoraalla oli tapana istua pohtimassa aata toiseen ja beetä toiseen -juttuaan ilkimulkiten jossain luolassa, että en ehkä sittenkään menisi aivan täysin vannomaan hänen järkensä valoon. Mutta ehkä meillä kaikilla, neroillakin, on pimeät hetkemme.
Toivon kyllä että oma nuorisoni ei laajamittaisesti harrastaisi alasti luolissa istuskelua.
Etteivät vilustu.
Ja luullaan vielä että ovat kasvattamattomia tai muuten kummallisia.
Mutta jos sattuvat istumaan, niin toivottavasti keksivät yhtä kuolemattomia juttuja, ettei mene hukkaan alaston istuskelu.
kiireen loppu
Joskus kiire loppuu kuin seinään.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
Tai rotvallin reunaan, tässä tapauksessa.
Lankesin kaidalta tieltä ja en ihan jäänyt ambulanssin alle. (miksi joskus tuntuu siltä että elämäni on traagilliskoomillista?)
Onneksi en mennyt murskaksi tai mitään semmoista, mutta käpälä (se sama jonka teloin kertaalleen muutama vuosi sitten) on pahalla päällä ja vankasti tuettu.
Ja koska olen lekurin mukaan työkyvytön, on vissiin paree pitää tämä privaattinakuttelukin hallinnassa...
(paitsi kyllä yhdelläkin kädellä jotain saa aikaan jos haluaa)
Lekurilta kotiuduttuani pistin muksut jonoon ja annoin tilannetiedotuksen: "paha venhädys" ja sitten jaoin tehtävät: porkkanalaatikko - lanttulaatikko - perunalaatikko - leipä - piparit - siivous - siivous - siivous.
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt
Tiedättehän maailmanperintöluettelon?
Sillä listalla on kulttuurisesti tai luonnonperinnöllisesti merkittäviä kohteita, joiden varjeleminen ja vaaliminen ylläpitää ihmiskunnan moraalista selkärankaa ja ylpeyttä sen kulttuuri- ja luonnonperimästä.
Minun mielestäni pitäsi myös laatia lista Ihmiskunnan Suurista Keksinnöistä.
Aivan ehdottomasti pitäisi.
Ja koska olen sitä mieltä, nimeän itseni Ihmiskunnan Suuri Keksintö -komiteetiksi (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité), sen puheenjohtajaksi, ja arviointiraadiksi ja jäsenvärvääjäksi myös nimeän itseni.
tämä on lievästi diktatuurinen organisaatio näin alkuvaiheessaan, voi kyllä anoa jäsenyyttä jos kiinnostaa. CV:n kera, mieluusti, että mitenniin olisit pätevä arvioimaan keksintöjä.
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt komiteetin (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité)-listalle otetaan semmoisia arkisia juttuja, joiden ansiosta arkielämä on paljon-paljon miellyttävämpää.
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt ilahduttavat erityisesti ihan tavallista keksiäkäistä ihmistä sen jokapäiväisessä arjessa ja joskus muulloinkin. Ja voivat ne tietysti ilahduttaa ketä vain, mutta aloitetaan maamme tärkeimmästä voimavarasta kumminkin.
Jokaista listalle pääsevää Suurta Keksintöä ja sen listallaolo-oikeutusta on komiteetissa (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité) pohdittu hartaasti ja monelta kantilta.
Sen jutun pitää olla keksintö semmoisella tavalla, että esim. vesi ei voi olla keksintö, koska se vain on ja sitä tulee taivaalta aina lisää eikä sitä ole keksitty, mutta ehkä joku akvaario voisi olla, koska joku on keksinyt että vesi lasilaatikossa on jännä elementti. (ei kumminkaan ole, tämä on esimerkki)
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt -lista
1. leipä
Se esiäiti, joka on keksinyt leivän on nero, kunniakeksijä ja paras ihminen koko maailmassa.
Ajatelkaa mikä prosessi, että joku osaa keksiä miten vatsanväänteitä aiheuttavasta raa-asta viljasta voidaan kehitellä puurot ja erityisesti leivät.
Minun mielestäni ei ole konsti eikä mikään keksiä lihan paistamista, mutta leivän koko valmistusprosessi kyllä, ja aivan erityisesti kunniamaininnan ansaitsevat kohotusmenetelmät.
2. pehvanlämmitin autossa
mikään ei tee ihmistä niin onnelliseksi kuin toimiva pehvanlämmitin.
Haaveilen että saisin semmoisen työtuoliinikin. Kun ihmisen pikkupylleröinen on lämpöinen, on kokko sielu paremmalla mielellä. Voi olla että tämän on keksinyt joku mies, mutta loistava keksintö silti.
3. frappe hellepäivänä
voiko parempaa hellepäivän juomaa ollakaan?
Ei turvota niin kuin limu tai olut, ei mene kovin pahasti päähän niin kuin viini, ei juokse ihmisestä läpi niin kuin vesi hellepäivänä, vaan jäähdyttää, virkistää ja elähdyttää.
Kuka on voinut olla niin nero, että on huomannut kylmän kahvin mahdollisuudet?
4. vartalonkuorintapesuaine
Kaikkein paras olo ihmiselle tulee jonkun pienen liikuntasuorituksen jälkeen kuumassa suihkussa vartalonkuorinnan jäljiltä.
Harmittaa ihan vietävästi kun olen unohtanut sen parhaan kuorinta-aineen nimen ja merkin ja joudun ostelemaan summanmutkikassa kaikenmoisia toisaikaisia kuorijoita.
Nyt on teidän vuoronne, arvoisat komiteettiin (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité) sankoin joukoin pyrkivät ihmiskunnan jäsenet; mitä pitäsi ottaa Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalle, ja miksi?
Ei sitten oteta semmoisia itsestäänselvyyksiä, joille on jo myönnetty noobeli tai muu kunnianosoitus.
**
elokuun postaus päivässä -tavoitepostaus
Sillä listalla on kulttuurisesti tai luonnonperinnöllisesti merkittäviä kohteita, joiden varjeleminen ja vaaliminen ylläpitää ihmiskunnan moraalista selkärankaa ja ylpeyttä sen kulttuuri- ja luonnonperimästä.
Minun mielestäni pitäsi myös laatia lista Ihmiskunnan Suurista Keksinnöistä.
Aivan ehdottomasti pitäisi.
Ja koska olen sitä mieltä, nimeän itseni Ihmiskunnan Suuri Keksintö -komiteetiksi (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité), sen puheenjohtajaksi, ja arviointiraadiksi ja jäsenvärvääjäksi myös nimeän itseni.
tämä on lievästi diktatuurinen organisaatio näin alkuvaiheessaan, voi kyllä anoa jäsenyyttä jos kiinnostaa. CV:n kera, mieluusti, että mitenniin olisit pätevä arvioimaan keksintöjä.
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt komiteetin (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité)-listalle otetaan semmoisia arkisia juttuja, joiden ansiosta arkielämä on paljon-paljon miellyttävämpää.
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt ilahduttavat erityisesti ihan tavallista keksiäkäistä ihmistä sen jokapäiväisessä arjessa ja joskus muulloinkin. Ja voivat ne tietysti ilahduttaa ketä vain, mutta aloitetaan maamme tärkeimmästä voimavarasta kumminkin.
Jokaista listalle pääsevää Suurta Keksintöä ja sen listallaolo-oikeutusta on komiteetissa (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité) pohdittu hartaasti ja monelta kantilta.
Sen jutun pitää olla keksintö semmoisella tavalla, että esim. vesi ei voi olla keksintö, koska se vain on ja sitä tulee taivaalta aina lisää eikä sitä ole keksitty, mutta ehkä joku akvaario voisi olla, koska joku on keksinyt että vesi lasilaatikossa on jännä elementti. (ei kumminkaan ole, tämä on esimerkki)
 |
| kuvan kukkasilla ei ole keksintöjen kanssa mitään tekemistä |
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt -lista
1. leipä
Se esiäiti, joka on keksinyt leivän on nero, kunniakeksijä ja paras ihminen koko maailmassa.
Ajatelkaa mikä prosessi, että joku osaa keksiä miten vatsanväänteitä aiheuttavasta raa-asta viljasta voidaan kehitellä puurot ja erityisesti leivät.
Minun mielestäni ei ole konsti eikä mikään keksiä lihan paistamista, mutta leivän koko valmistusprosessi kyllä, ja aivan erityisesti kunniamaininnan ansaitsevat kohotusmenetelmät.
2. pehvanlämmitin autossa
mikään ei tee ihmistä niin onnelliseksi kuin toimiva pehvanlämmitin.
Haaveilen että saisin semmoisen työtuoliinikin. Kun ihmisen pikkupylleröinen on lämpöinen, on kokko sielu paremmalla mielellä. Voi olla että tämän on keksinyt joku mies, mutta loistava keksintö silti.
3. frappe hellepäivänä
voiko parempaa hellepäivän juomaa ollakaan?
Ei turvota niin kuin limu tai olut, ei mene kovin pahasti päähän niin kuin viini, ei juokse ihmisestä läpi niin kuin vesi hellepäivänä, vaan jäähdyttää, virkistää ja elähdyttää.
Kuka on voinut olla niin nero, että on huomannut kylmän kahvin mahdollisuudet?
4. vartalonkuorintapesuaine
Kaikkein paras olo ihmiselle tulee jonkun pienen liikuntasuorituksen jälkeen kuumassa suihkussa vartalonkuorinnan jäljiltä.
Harmittaa ihan vietävästi kun olen unohtanut sen parhaan kuorinta-aineen nimen ja merkin ja joudun ostelemaan summanmutkikassa kaikenmoisia toisaikaisia kuorijoita.
Nyt on teidän vuoronne, arvoisat komiteettiin (Comitet le du el les Grandes Inventiones de la pour Humanité) sankoin joukoin pyrkivät ihmiskunnan jäsenet; mitä pitäsi ottaa Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalle, ja miksi?
Ei sitten oteta semmoisia itsestäänselvyyksiä, joille on jo myönnetty noobeli tai muu kunnianosoitus.
**
elokuun postaus päivässä -tavoitepostaus
kouluruokailu?
viikonloppu lähentyy.
Olen yhden äitituttavan kanssa menossa tutustumaan lähikoulun kouluruokailuun. En kyllä ymmärrä, miksi. Johan ne kumiperunat on kertaalleen tullut koettua.
Mutta mennään nyt sitten. Kun kerran nätisti pyydettiin.
Ihan luottavainen kyllä oikeasti olen kouluruuan tasoon: sen verran tyytyväisenä tuo lauma yleensä kotiutuu, eikä hoipu nälkäkuoleman partaalla.
Kouluruokailun ansiosta (ja viikolla olleen herrakerhon takia) päättyvät päivän työt tänään ihan inhimilliseen aikaan. Jee sille!
*
Isoveli oli eilen elämäänsä tyytyväinen ja siinä yleisessä tyytyväisyyden tuiskeessa sain vihdoin ja viimein laahattua hänen päänsä siistittäväksi.
Kuontalon lannistamiseen oli kuulemma tarvittuhakun ja kuokan veitsen lisäksi öljyhoitoa, tavallista hoitoainetta, pöyheyden vähentäjää ja kiharanlannistajaa. Parturi oli todennut että siinä päässä versoaa parinkin ihmisen hiukset.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Lapsi on perinyt sekä minun että isänsä hiukset ja sen lisäksi vielä muutaman ennenaikaisesti hiuksensa menettäneen sukulaisen karvoitus on asettunut hänen päänuppiinsa. Kuten poikanen ylevästi totesi: se on elävä organismi jolla on oma tahtonsa.
Ja vaikka liki puolet siitä organismista makaa nyt vainaana parturiliikkeen lattialla, ei Isoveljen hobittimainen tuulenpesä koivupuussa -imago ole kärsinyt yhtään.
Pipo mahtuu paremmin päähän, mutta yleisvaikutelma on edelleen runsas.
*
Tulevalle viikonlopulle on budjetoitu ohjelmaa mukavasti ja riittoisasti.
Olin ajatellut tehdä ruuaksi karjalanpaistia, mutta yleisen ja yhtäläisen keittelyajan rajallisuuden vuoksi joudun miettimään suunnitelmani uudestaan.
*
SUURI KOULURUOKARAPO
Kun yksi jo toisaalla veti herneet nenukkaan kumiperunakommentista...
Oli tuo kouluruokailu aika lailla sitä, mitä kuvittelinkin - käytettävissä olevat resurssit huomioiden (meidän nurkilla pari euroa/oppilas/päivä).
Oli salaatti, joka maistui keväiseltä nurmelta, oli jonkinlainen salaatinkastike (itse en yleensä käytä, mutta testimielessä nyt), oli peruna tai ohra lisukkeena ja pari kasvispuristetta (-pihviä) kastikkeen kanssa. Leipää oli ja erilaisia juomia.
Ihan kelvollista ruokaa.
Varmasti riittää täyttämään koululaisen päivän ravinnontarpeen riittävissä määrin, antaa energiaa ja jaksamista.
Mietin ja makustelin: se oli riittävä. Riittävän hyvä, riittävän täyttävä, riittävän ravitseva. Mutta ei se parhaalla tahdollakaan mikään suuri elämys ollut (suuntaan tai toiseen).
Arvostan
- kouluruokailua ylipäätään
- sitä että nykypäivänä on tarjolla enemmän kuin yksi vaihtoehto (ainakin meidän nurkilla yläkouluissa kasvisruokavaihtoehto kaikkina päivinä) (hmm, mikä mahtoi olla kasvispihvin kasvisvaihtoehto?)
- leipä!
- välipalamahdollisuus (meillä yläkouluissa; maksullinen)
Mietin
- "kalapuikkorajoitus" - vaikka tiedän, miksi sellainen on - niin kasvuikäisen kohdalla...?
- ruokalat ja ruokailutilanne - tuppaavat olemaan aika kaikuvaisia ja meluisia paikkoja. Kiireellä mennään ja tullaan. Joissain kouluissa on kuulemma vain rajallinen aika syömiseen, ja puolet ruokatauosta on vietettävä välitunnilla.
- ruoka-ajan ja lukujärjestyksen kohtaaminen: jos koulupäivä alkaa myöhään ja kestää pitkään ja ruokailu on heti ensimmäisen oppitunnin jälkeen?
Jäin kaipaamaan
- kahvia. Menen juomaan sen nyt. Heti.
Olen yhden äitituttavan kanssa menossa tutustumaan lähikoulun kouluruokailuun. En kyllä ymmärrä, miksi. Johan ne kumiperunat on kertaalleen tullut koettua.
Mutta mennään nyt sitten. Kun kerran nätisti pyydettiin.
Ihan luottavainen kyllä oikeasti olen kouluruuan tasoon: sen verran tyytyväisenä tuo lauma yleensä kotiutuu, eikä hoipu nälkäkuoleman partaalla.
Kouluruokailun ansiosta (ja viikolla olleen herrakerhon takia) päättyvät päivän työt tänään ihan inhimilliseen aikaan. Jee sille!
*
Isoveli oli eilen elämäänsä tyytyväinen ja siinä yleisessä tyytyväisyyden tuiskeessa sain vihdoin ja viimein laahattua hänen päänsä siistittäväksi.
Kuontalon lannistamiseen oli kuulemma tarvittu
En voisi olla enempää samaa mieltä. Lapsi on perinyt sekä minun että isänsä hiukset ja sen lisäksi vielä muutaman ennenaikaisesti hiuksensa menettäneen sukulaisen karvoitus on asettunut hänen päänuppiinsa. Kuten poikanen ylevästi totesi: se on elävä organismi jolla on oma tahtonsa.
Ja vaikka liki puolet siitä organismista makaa nyt vainaana parturiliikkeen lattialla, ei Isoveljen hobittimainen tuulenpesä koivupuussa -imago ole kärsinyt yhtään.
Pipo mahtuu paremmin päähän, mutta yleisvaikutelma on edelleen runsas.
*
Tulevalle viikonlopulle on budjetoitu ohjelmaa mukavasti ja riittoisasti.
Olin ajatellut tehdä ruuaksi karjalanpaistia, mutta yleisen ja yhtäläisen keittelyajan rajallisuuden vuoksi joudun miettimään suunnitelmani uudestaan.
*
SUURI KOULURUOKARAPO
Kun yksi jo toisaalla veti herneet nenukkaan kumiperunakommentista...
Oli tuo kouluruokailu aika lailla sitä, mitä kuvittelinkin - käytettävissä olevat resurssit huomioiden (meidän nurkilla pari euroa/oppilas/päivä).
Oli salaatti, joka maistui keväiseltä nurmelta, oli jonkinlainen salaatinkastike (itse en yleensä käytä, mutta testimielessä nyt), oli peruna tai ohra lisukkeena ja pari kasvispuristetta (-pihviä) kastikkeen kanssa. Leipää oli ja erilaisia juomia.
Ihan kelvollista ruokaa.
Varmasti riittää täyttämään koululaisen päivän ravinnontarpeen riittävissä määrin, antaa energiaa ja jaksamista.
Mietin ja makustelin: se oli riittävä. Riittävän hyvä, riittävän täyttävä, riittävän ravitseva. Mutta ei se parhaalla tahdollakaan mikään suuri elämys ollut (suuntaan tai toiseen).
Arvostan
- kouluruokailua ylipäätään
- sitä että nykypäivänä on tarjolla enemmän kuin yksi vaihtoehto (ainakin meidän nurkilla yläkouluissa kasvisruokavaihtoehto kaikkina päivinä) (hmm, mikä mahtoi olla kasvispihvin kasvisvaihtoehto?)
- leipä!
- välipalamahdollisuus (meillä yläkouluissa; maksullinen)
Mietin
- "kalapuikkorajoitus" - vaikka tiedän, miksi sellainen on - niin kasvuikäisen kohdalla...?
- ruokalat ja ruokailutilanne - tuppaavat olemaan aika kaikuvaisia ja meluisia paikkoja. Kiireellä mennään ja tullaan. Joissain kouluissa on kuulemma vain rajallinen aika syömiseen, ja puolet ruokatauosta on vietettävä välitunnilla.
- ruoka-ajan ja lukujärjestyksen kohtaaminen: jos koulupäivä alkaa myöhään ja kestää pitkään ja ruokailu on heti ensimmäisen oppitunnin jälkeen?
Jäin kaipaamaan
- kahvia. Menen juomaan sen nyt. Heti.
aamukaaos
Jotenkin olen elänyt siinä illusiossa että kun lapset ovat aikuisia, ruuhkavuodet lakkaavat ja kaaosta ei ole, vaan on lakkaamaton kypsä aikuinen sees.
Ja höpöläiskis, sanon minä.
Pystyn ihan korkeimman omatoimisesti aiheuttamaan sen sortin aamukaaoksen ettei mitään rajaa.
Heräsin vähän ennen kuutta.
Otin lääkkeet.
Laahustin vessaan.
Ruokin kissat.
Huomasin ettei minulle ole leipää.
Menin paniikkiin.
Varastin teinin leivän.
Söin.
Luin.
Join kahvia.
Tähän mennessä leivän varastamista lukuunottamatta ihan normaali aamu
Mutta sitten.
Ajattelin että voisin kutoa yhden kerroksen. kuka saa tällaisen ajatuksen päähänsä kesken arkiaamun? miksi?
Muistin että olen kriittisessä vaiheessa: pitää poimia hihasilmukat. siksi jätin sen illalla kesken kun ei huvittanut.
Tarvitaan neula.
Rupesin etsimään neulaa.
Löysin sen suunnilleen sieltä mistä pitikin.
Tarvitaan odottelulanka.
Löysin sellaisen.
Poimin ensimmäisen hihan silmukat.
Pitää luoda uusia silmukoita.
Tarvitaan virkkuukoukku.
Se ei ole ollenkaan siellä missä pitäisi.
Rupesin etsimään virkkuukoukkua. vanhasta askartelulaatikosta yöpöydän kaapista. miksi? se ei takuuvarmasti ole siellä.
Löysin värikynät.
Löysin noppakuutiot kas! tarvitsen niitä luultavasti ihan lähipäivinä, mihin ne voisi laittaa.
Löysin kivan kukkaron.
Löysin vara-akun. ai täällä se olikin! luulin että se on jäänyt keskimmäisen sängyn alle Kuopioon. nuori on kyllä väittänyt että ei ole mutta minä väitän että on. ei se sitten ollutkaan
Löysin toisen neulan. pitäisiköhän siivota tämä laatikko, aika paljon semmoista kadonnutta tavaraa just täällä. paitsi sitä virkkuukoukkua. ja sitä paitsi, mihin se toinen paljon parempi virkkuukoukku on kadonnut? se oli alkukesästä jossain oudossa paikassa? missä ihmeessä? kumpaa koukkua nyt oikein kannattaisi etsiä? ensimmäistä vai toista?
Mitä kello on? aika paljon.
En lähde ennen kuin virkkuukoukku on löytynyt. Missä ihmeessä se voi olla? Just käytin sitä. Hyllyllä? Ei. laatikossa? Ei. Käsityökassissa? Ei. Pöydällä? Ei. Pitäisikö muuten pukeutua?
Virkkuukoukku löytyi. Toisesta käsityökassista. Onpa muuten kivoja lankoja tuossa kolmannessa käsityökassissa. pitäisiköhän hankkia langoille joku laatikko? Uusi neuleidea! Hei, siitä tulis kiva, tarvitaan mustaa lankaa. Onkohan se yksi käsityöliike viikonloppuna auki?
Ai niin, ne työt! No hyvä, pukeudutaan.
Menossa ovesta ulos. helkkari, eväät! millainen ihminen unohtaa eväät?
Teen eväät.
Menossa ovesta ulos. ai kello onkin vasta noin vähän. no jos mä luon ne silmukat kun se koukkukin löytyi
Ai niin. Pitäisikö keittää puuroa kotijoukoille kun leipä on loppu?
Rupean keittämään puuroa.
Rupean luomaan silmukoita.
Kudon takakappaleen toiseen hihaan asti.
Kai kannattaisi poimia nämä toisenkin hihan silmukat.
Neula on taas kadonnut.
Etsin neulaa.
Se roikkuu siinä toisen hihakohdan langassa yhä.
Poimin silmukat.
Luon uudet.
Haudekattila keittää vedet onneksi ei puurot levylle.
Ai niin. Pitäisikö lähteä töihin?
ihan semmoista kysyn vaan että voiko aikuiselle ihmiselle puhjeta adhd tolleen yhtäkkiä keskiviikkoaamuna?
 |
| aika siisti työpöytä |
Puoskar-tohtor: ison koon jälkitiloja
Iso-koo sitten tuli.
Olen vieläkin vähän ihmeissäni, kun se ei tullut joulukuussa 2021 firman pikkujoulukekkereissä täyteen ahdetulla laivaristeilyllä.
Eikä laivaristeilyn jälkeen kun yksi porukasta sairastui siellä.
Eikä kesäkuussa 2022 kun reissasimme Euroopan silloiseen koo-pesäkkeeseen Lissaboniin. Ei edes täpötäydellä fadoklubilla, jossa ei ollut tilaa ihmiselle edes hengittää kovin isosti.
Eikä kotimatkalla sieltä koo-pesäkkeestä täydessä lentokoneessa, missä istuin stereoyskän keskellä ilman mitään suojavarusteita kitkerästi katuen.
Eikä se tullut edes silloin kun perustimme ensimmäisen leprakolonian kotiimme, makasin samassa sohvassa potevan teinin kanssa katsomassa kiipeilyelokuvia ja söimme salaattia samasta kulhosta.
Ei.
Koo oli minulle lempeä.
Minulla oli kuumetta. Ja kuumeen aiheuttamaa selkäkipua. Ei juuri muuta.
Yhtenä iltana oli massiivinen yskänkohtaus.
Jälkitila onkin sitten ollut mielenkiintoinen.
Syöminen alkoi tökkiä, ja tajusin että en maista oikein mitään.
Tai maistan, mutta jotenkin vaisusti ja kummallisesti.
Yhtenä iltana koko koti haisi kuin lauma tupakoitsijoita olisi muuttanut takahuoneeseen: joka puolella oli kauhea tupakansavun katku. Epäilin että kissat ovat saavuttaneet teini-iän ja käyvät kessuttelemassa jossain sängyn alla.
Parin illan päästä joka puolella haisi krapulapäivän valkosipuli. Olisin mieluusti syyttänyt Lehtoria mutta en voinut kun ei ollut hänelläkään krapulaa eikä valkosipulista ruokaakaan.
Kahvi on maistunut oudolta ja leipä ei-miltään.
En ole erityisen väsynyt, mutta otan kyllä ihan mieluusti pienet nokoset.
Pahinta kaikesta on kuitenkin viluisuus.
Olen aina syksyisin viluinen, mutta tänä syksynä olen siedättänyt itseäni ja ahkeralla liikunnalla saanut verenkierron vilkastumaan ja olo on ollut ihan siedettävä.
Koohon asti.
Nyt tilanne on se, että iltaisin nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö pukea päälle vielä kolmaskin pyjama ettei olisi niin kylmä. minulla on sängyn vieressä valtava hätävaravaatevuori että saan tarpeen vaatiessa lisättyä vaatekertoja, mm. huppari, pitkä aamutakki, kaulaliina, varapaita.
Ajatus uimisesta, tai siis tarkalleen ottaen siitä että minun pitäisi mennä pukuhuoneeseen, riisua (riisua!!) kaikki vaatteet, mennä suihkuun ja voihyvänenaikasentään pulahtaa uima-altaaseen ilman kolmea pitkähihaista puseroa ja villakalsareita on kammottava.
Kammottava.
Pelkästään iltapesun ja pyjamiin sonnustautuminen on ajoitettava sekunnilleen hirvittävän viluisuuden ja hirvittävänkammottavan viluisuuden väliin.
Toivottavasti tämä lieveilmiö hellittää edes vähän.
**
Pengoimme nuorison kanssa heidän vauvamuistolaatikoitaan.
Yhdestä löytyivät legendaarisen joopa-mielenosoituksen kyltit.
 | ||
| nyt katsotaan Peppiä! |
  |
| senkin äiti nyt Peppi! |
 |
| Moppaa sinä vaan |
Originaaliversio kansalaistottelemattoman mielenosoituksen kulusta löytyi sekin:
https://polut.vuodatus.net/lue/2006/05/mielenosoitus-yksityiskodissa
On ne olleet melkoisia epattoja silloin joskus.
Hyvät halpamatkalaiset osa 1 - edullisehkoja kotiseutukesävinkkejä aikuisemmille
Kuten jo aiemmassa postauksessani totesin, kesässä ja lomassa olennaista on fiilis.
Pitää olla tavallisesta arjesta poikkeavaa ja seikkailullista.
Koska kärsimme vähintäänkin jonkiasteisesta uupumuksesta yhdistettynä vähäiseen finanssiin, olen koonnut teille, rakkaat lajitoverit - vähämaksuisia ja mahdollisimman vaivattomia kesänviettovinkkejä.
Osa vinkeistäni saattaa sijoittua Turkuun - valitan. Soveltakaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Hae kauppatorilta mansikoita ja istu jokirantaan evästelemään. Paras paikka on Apteekkimuseon tietämillä, tois pual jokke, koska sinne paistaa aurinko.
Tee ainakin yksi kunnollinen viisikkoeväsretki. Ihan sama, mihin ja millä kulkuneuvolla.
Panosta erityisesti eväisiin: jos mukana ei ole kermakakkua, joudut tekemään uuden retken.
Kylmäkassiin voi pakata mukaan myös todella hyvin jäähdytetyn valkoviinin - paitsi jos on autolla. Ei kannata hankkiutua vaikeuksiin kumminkaan.
Turussa oivallisia viisikkoretkikohteita voisivat olla Ruissalon alue tai vaikkapa Liedon Linnavuori.
Käy eri kirjastossa kuin yleensä.
On muuten kumma juttu, miten paljon enemmän, parempia ja metkampia kirjoja on eri kirjastoissa. Parhaita ovat pienet.
Ota turistiasenne koti- tai lähikaupunkiisi - enkä tarkoita nyt että museot maanantaina, kirkot ulkoa ja vuoret alhaalta, vaan juuri päinvastoin.
Tee kaikki sellaiset asiat, joita tekisit, jos olisit kaupunkilomalla Jossain Kaukana Poissa.
Ole tunnollinen: pakkaa päiväreppusi huolella - juomapullo, käsidesi, kamera, muistikirja ja kynä ovat lähtökohtaisesti perusvälineitäsi. Ehkä myös luettava kirja, jos haluat vaikka istuksia puistossa lukemassa.
Valitse ainakin yksi sivistyskohde eli museo.
Ja käy ainakin yhdessä kirkossa.
(tai siis sellaisia asioita minä tekisin Kaukana Vieraassa Kaupungissa. Jos sinulla on mahdollisuus visiteerata eri uskontokunnan kirkossa, tee se!)
Katso kirkkotaidetta kultturellisti pää kallellaan ja tutustu museoon ainakin puolitunnollisesti.
Istu jännittävässä paikassa kahvilla ja kirjoita muistikirjaa.
Mene eri ruokakauppaan kuin yleensä (vaikka sen eri kirjaston vieressä olevaan) - et usko, miten erilaisia ruokia sieltä löytää. Osta jotain, mitä et yleensä ostaisi. Pienemmät kaupat ovat parempia.
Etsi kotileipomo ja osta kotiin tuore leipä. (tai siis sellaisia juttuja me teemme vieraissa paikoissa. voi ostaa myös valikoiman makeita leivonnaisia)
Pyöräile
Pyörällä jaksaa liikkua pidemmälle kuin kävellen, mutta näkee enemmän kuin autoillessa.
Juomapullo, minieväs, kamera ja muistikirja kuuluvat tällaisellekin reissulle.
Tai ainakin juomapullo.
Pyöräile ennalta suunnittelematonta reittiä: mene siihen suuntaan, jossa liikennevalot vaihtuvat nopeimmin tai käänny tyystin toiseen suuntaan kuin yleensä. Yksi nuoristani harjoittaa tätä: sen tavoitteena on käydä monessa vieraassa paikassa ja maistella kaikki uutuusjäätelömaut kesän aikana. Se pyöräilee johonkin ja syö jätskin.
Lue ainakin yhtenä iltana kamalan myöhään.
Tai vaihtoehtoisesti, puhu filosofisia jonkun kanssa kamalan myöhään. Muistatko: sellaisella tavalla kun olit nuorempi, jaksoit valvoa loputtomiin ja uskoit että maailmasta tulee parempi paikka, jos puhuu tarpeeksi paljon oikeiden ihmisten kanssa.
Mene ulos hirmu paljon aikaisemmin tai myöhemmin kuin yleensä.
Tee ainakin yksi aamulenkki niin aikaisin, että ilmassa tuoksuu vielä kesäaamu. (tai vaihtoehtoisesti niin myöhään, että tuoksuu kesäyö)
Mene ulos kaatosateella. Paitsi jos ukkonen on ihan päällä.
Uiminen ja mustikankukkien tarkkailu kuuluvat tietysti kesäpuuhiin myös.
Vähän enemmän finanssia ja vaivaa saa kulumaan lähiseutumatkailussa - tee teemakierros vajaan sadan kilometrin säteellä kotoasi.
Tutustu taidetakomoihin, kivijalkakauppoihin tai luontopolkuihin, mikä nyt teemasi ikinä onkaan.
Me harrastamme pienpanimokierroksia.
Hyvät halpamatkalaiset on kesäjuttusarja finanssikriizin kourissa kärvisteleville kaukokaipuisille.
Uusi matkavinkki joka viikko!
Pitää olla tavallisesta arjesta poikkeavaa ja seikkailullista.
Koska kärsimme vähintäänkin jonkiasteisesta uupumuksesta yhdistettynä vähäiseen finanssiin, olen koonnut teille, rakkaat lajitoverit - vähämaksuisia ja mahdollisimman vaivattomia kesänviettovinkkejä.
Osa vinkeistäni saattaa sijoittua Turkuun - valitan. Soveltakaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Hae kauppatorilta mansikoita ja istu jokirantaan evästelemään. Paras paikka on Apteekkimuseon tietämillä, tois pual jokke, koska sinne paistaa aurinko.
 |
Tee ainakin yksi kunnollinen viisikkoeväsretki. Ihan sama, mihin ja millä kulkuneuvolla.
Panosta erityisesti eväisiin: jos mukana ei ole kermakakkua, joudut tekemään uuden retken.
Kylmäkassiin voi pakata mukaan myös todella hyvin jäähdytetyn valkoviinin - paitsi jos on autolla. Ei kannata hankkiutua vaikeuksiin kumminkaan.
Turussa oivallisia viisikkoretkikohteita voisivat olla Ruissalon alue tai vaikkapa Liedon Linnavuori.
 |
| voileipäkakku viisikkoeväsretkivalmiudessa |
Käy eri kirjastossa kuin yleensä.
On muuten kumma juttu, miten paljon enemmän, parempia ja metkampia kirjoja on eri kirjastoissa. Parhaita ovat pienet.
Ota turistiasenne koti- tai lähikaupunkiisi - enkä tarkoita nyt että museot maanantaina, kirkot ulkoa ja vuoret alhaalta, vaan juuri päinvastoin.
Tee kaikki sellaiset asiat, joita tekisit, jos olisit kaupunkilomalla Jossain Kaukana Poissa.
Ole tunnollinen: pakkaa päiväreppusi huolella - juomapullo, käsidesi, kamera, muistikirja ja kynä ovat lähtökohtaisesti perusvälineitäsi. Ehkä myös luettava kirja, jos haluat vaikka istuksia puistossa lukemassa.
Valitse ainakin yksi sivistyskohde eli museo.
Ja käy ainakin yhdessä kirkossa.
(tai siis sellaisia asioita minä tekisin Kaukana Vieraassa Kaupungissa. Jos sinulla on mahdollisuus visiteerata eri uskontokunnan kirkossa, tee se!)
Katso kirkkotaidetta kultturellisti pää kallellaan ja tutustu museoon ainakin puolitunnollisesti.
Istu jännittävässä paikassa kahvilla ja kirjoita muistikirjaa.
Mene eri ruokakauppaan kuin yleensä (vaikka sen eri kirjaston vieressä olevaan) - et usko, miten erilaisia ruokia sieltä löytää. Osta jotain, mitä et yleensä ostaisi. Pienemmät kaupat ovat parempia.
Etsi kotileipomo ja osta kotiin tuore leipä. (tai siis sellaisia juttuja me teemme vieraissa paikoissa. voi ostaa myös valikoiman makeita leivonnaisia)
 |
| retkeilyvälineitä: muistikirja ja rannekkeet matkapahoinvointia vastaan |
Pyörällä jaksaa liikkua pidemmälle kuin kävellen, mutta näkee enemmän kuin autoillessa.
Juomapullo, minieväs, kamera ja muistikirja kuuluvat tällaisellekin reissulle.
Tai ainakin juomapullo.
Pyöräile ennalta suunnittelematonta reittiä: mene siihen suuntaan, jossa liikennevalot vaihtuvat nopeimmin tai käänny tyystin toiseen suuntaan kuin yleensä. Yksi nuoristani harjoittaa tätä: sen tavoitteena on käydä monessa vieraassa paikassa ja maistella kaikki uutuusjäätelömaut kesän aikana. Se pyöräilee johonkin ja syö jätskin.
Lue ainakin yhtenä iltana kamalan myöhään.
Tai vaihtoehtoisesti, puhu filosofisia jonkun kanssa kamalan myöhään. Muistatko: sellaisella tavalla kun olit nuorempi, jaksoit valvoa loputtomiin ja uskoit että maailmasta tulee parempi paikka, jos puhuu tarpeeksi paljon oikeiden ihmisten kanssa.
Mene ulos hirmu paljon aikaisemmin tai myöhemmin kuin yleensä.
Tee ainakin yksi aamulenkki niin aikaisin, että ilmassa tuoksuu vielä kesäaamu. (tai vaihtoehtoisesti niin myöhään, että tuoksuu kesäyö)
Mene ulos kaatosateella. Paitsi jos ukkonen on ihan päällä.
Uiminen ja mustikankukkien tarkkailu kuuluvat tietysti kesäpuuhiin myös.
Tutustu taidetakomoihin, kivijalkakauppoihin tai luontopolkuihin, mikä nyt teemasi ikinä onkaan.
Me harrastamme pienpanimokierroksia.
Hyvät halpamatkalaiset on kesäjuttusarja finanssikriizin kourissa kärvisteleville kaukokaipuisille.
Uusi matkavinkki joka viikko!
ruokaviikkokatsaus 1
Kävimme kauppareissulla viimeksi perjantaina. Silloin ostettiin niin monen päivän sapuskat kuin pystyttiin, viikonlopun synttärikahvitteluiden ainekset ja mitä nyt mieleen tulikaan.
Kuitin loppusumma oli 116e.
Jotain pitäisi vielä saada hiottua pois. kissanruuasta tulee reilut 15e, siitä ei taida voida tinkiä.
Tähän mennessä syötyä:
perjantai: linssijuttu. Ainekset löytyivät pääsääntöisesti kotoa.
Linssejä, tomaattisöösää, sipulia, porkkanaa, paprikaa, mausteita ja kyytipojaksi pastaa.
Leivoin leipää.
lauantai: vietettiin synttäreitä. Syötiin vähän mitä sattuu.
Kuluja tuli ainakin valmispasteijoista ja muiden leipomusten aineksista.
Tarjolla oli voileipiä, pasteijoita, unelmatorttua ja kääretorttua ja pikkuleipiä. Ja sekalaisia naposteltavia.
Ja päivänsankarin itsensä leipomia mokkapaloja.
sunnuntai: pizzapäivä.
Valkoista pizzaa valmistaikinasta. Ainekset maksoivat n.13e.
Pizzapohja, creme fraiche, kylmäsavulohta, juustoraastetta. Ja juomaksi otettiin lahjaksi saatua viiniä.
Kokeilin pitkästä aikaa tehdä viiliä.
 |
maanantai: kaali-jauhelihajuttu
Ainekset maksoivat n. 5e, lisäksi piti hommata n. 1,85 sweet chili -kastike. Harmitti kun otin vahingossa semmoisen missä on inkivääriä.
Kaalijuttuun freesataan ensin kaalia ja sipulia (voi laittaa myös muita kasviksia), sitten paistetaan jauhelihaa lisäksi ja yhdistetään kaalit lihoihin. Tarjoillaan riisin tai perunan (tai pastan) kanssa, ja sen makean soosin ja seesaminsiementen, jos oikein herkutella haluaa. Ja voi laittaa myös lime-mehua meillä ei ollut.
Lisukkeena oli vielä tomaattia, paprikaa ja kurkkua.
Kaalia jäi vielä yli, tein siitä kaalisalaattia.
Vieläkin on kaalia tallessa, täytyy keksiä jotain.
Leivoin lisää leipää.
Viilistä tuli ihan syömäkelpoista.
tiistai: fetajuustojuttu - tällä hetkellä suosikkiruoka
ainekset maksoivat n. 4e + pastat.
Minitomaatteja, suippopaprikaa, sipulia pilkotaan, fetakimpaleen kanssa pöhöttimeen pöhöttymään. Keitetään pasta, yhdistetään pastat feta-tomaattihässäkkään.
Keskiviikkona aion syödä jämiä, koska Lehtori ei osallistu päivälliseen.
Torstaillekin löytyy ruokaa, ainakin jos vähän tutkii kaappeja tai pakastinta.
Maito saattaa olla lopuillaan.
*
Minulla on semmoisia probleemia tässä ruokaraportoinnissa, että kuinka lasketaan sipulit, suippopaprikat ja kaikki semmoinen, mitä käytetään vaikka kuinka monessa ruokalajissa?
Että pitääkö heti kaupasta tullessa laskea yksittäiselle jokaiselle sipulille ja porkkanalle ja kuudelle sentille paprikaa jokin hinta?
Entä pasta ja riisi? Pitääkö ne jotenkin laskelmoida aterian kokonaiskustannuksiin ja kuinka?
Aika vähällä vaivalla ne ruuan tärkeimmät komponentit saa alle vitosella, mutta sitten tulee kaikenmoista pasta-sipuli-paprika-peruna-oheiskulunkia.
En oikein nyt onnistu olemaan uskottava säästäväisyysruokabloggari.
Jotenkaan en näe itseäni punnitsemassa pätkää suippopaprikasta että voin laskea sille kilohinnan perusteella käyvän osuuden päivän salaatista.
Mutta kyllä vielä toteutan sen P:n toivoman kympillä ruokaa -haasteen!
Paitsi että tarkoittaako se, että kympillä kaikki mitä päivän aikana kuluu maidot sun muut hiutaleet vaiko vain ruuat?
Vai ylipäätään että mitä kaupasta kympillä saa ja mitä siitä syntyy?
*
Hailuja ruokasäästäväisyysniksejä:
Yritän opetella syömään aamuisin puuroa. Täysin odotusteni vastaisesti kaurapuuro ja maapähkinävoi ovat aika herkullinen yhdistelmä.
Mutta onko se edukkaampaa kuin leipä? ainakin jos pitää investoida maapähkinävoihin?
Tai terveellisempää?
Jos ei ole edes jompaa kumpaa, niin palaan leipään.
Onko leivän leipominen itse edukkaampaa kuin ostaminen?
Jos ei ole, pidän kiinni kaupan leivästä.
Tai viilin viritteleminen?
Sen pahemmin leipominen kuin viilin värkkääminenkään eivät ole mitään ylivoimaisen hankalia hommia, mutta kannattaako niistä kumpikaan?
Juon aamuisin vähän pienemmän annoksen kahvia.
Se kyllä kompensoituu kun opistoruokalan lounaseen ei opiskelijoilla kuulu kahvi.
Opiskelijan jälkiruokakahvi maksaa euron. En kyllä rupea.
Pitää ruveta aamuisin virittelemään termariin take-away-kahvi.
Niin että tällä taktiikalla kahvia kuluu vähemmän sijasta enemmän.
Tai sitten pitää luopua lounaskahvista.
Ja kurssin ruoka-aika on niin tolkuttoman aikaisin että pidempinä päivinä täytyy ruveta kanniskelemaan jotain omppua tai vastaavaa välipalaa repussa mukana. Että ei tullut opistoruokailustakaan ihan pelkkää säästöä.
itetekemisen riemu ja riesa
en ole oikeasti superäiti.
En vaikka joskus saatan vahingossa jotain sensuuntaista väittääkin.
Vielä vähempi olen mikään hehkeä pullantuoksuinen kodin hengetär.
Olen ittetekijä olosuhteiden pakosta.
Meidän yhteiselossamme DITMK (double incomes, too many kids) on tuoreempi asia kuin bloggaushistoriani.
Joskus silloin - suunnilleen kaksi lasta sitten - leipä maksoi 2,93 mk, ja siltä varalta että joku ei enää muista tai tiedä tai jotain, niin se oli aika huikea siivu siitä silloisesta minimiäitiyspäivärahasta /kotihoidontuesta.
Tämä päivänä meillä sentään on DITMK. Jopa kohtalaisen pysyväisluonteisesti.
Siitä huolimatta pastakeittiöömme on salakavalasti pesiytynyt DIY.
Tässä loisteliaan äveriäässä elämäntilanteessamme diyn pitää täyttää vähintään yksi, mieluummin useampi seuraavista periaatteista:
1. sen pitää olla parempaa kuin epä-diy
2. sen pitää olla edukkaampaa kuin kaupasta hankittuna
3. sen pitää olla terveellisempää kuin kaupasta hankittuna
4. sen pitää tulla käytetyksi
5. siihen kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen.
Ihan ehdottomasti DIY:hyn kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen, ja maun oltava kohdillaan. Muuten ei kannata.
DIY:n palkitsevuus on siinä että TMK poistuu pöydästä kylläisenä eikä kukaan sano kertaakaan yökensyö vaan mieluummin äititääonhyvää. Ja vielä mieluummin voiskotätäsaadahuomennakin.
Vaikka kyllä silti pistää miettimään kun on viikonlopun aikana keitellyt kaksi annosta mysliä, että onko kannattavaa.
**
ja ps.
Yksis: se näkkäri - ohje on löytynyt jostain ihmeellisen intternetin uumenista, muokattu meidän makuun sopivaksi
vajaat 2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
reilu 1 dl leseitä (mulla ruis ja kaura)
1 dl seesaminsiemeniä (teen myös ilman, silloin enempi leseitä ja hiutaleita)
1 tl suolaa
n. 3 dl vettä
Sekoitetaan, annetaan turvota hetki. Levitetään uunipellille ohueksi kerrokseksi, tulee parempi jos tekee monta pientä levyä kuin yhden ison. Ajellaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi paloiksi, päälle voi röpsäyttää vielä suolaa ja seesaminsiemeniä. Paistetaan uunissa 150 asteessa noin tunti.
Voi siihen taikinaan laittaa muitakin siemeniä (pellava, auringonkukka), meillä eivät uppoa.
En vaikka joskus saatan vahingossa jotain sensuuntaista väittääkin.
Vielä vähempi olen mikään hehkeä pullantuoksuinen kodin hengetär.
Olen ittetekijä olosuhteiden pakosta.
Meidän yhteiselossamme DITMK (double incomes, too many kids) on tuoreempi asia kuin bloggaushistoriani.
Joskus silloin - suunnilleen kaksi lasta sitten - leipä maksoi 2,93 mk, ja siltä varalta että joku ei enää muista tai tiedä tai jotain, niin se oli aika huikea siivu siitä silloisesta minimiäitiyspäivärahasta /kotihoidontuesta.
Tämä päivänä meillä sentään on DITMK. Jopa kohtalaisen pysyväisluonteisesti.
Siitä huolimatta pastakeittiöömme on salakavalasti pesiytynyt DIY.
Tässä loisteliaan äveriäässä elämäntilanteessamme diyn pitää täyttää vähintään yksi, mieluummin useampi seuraavista periaatteista:
1. sen pitää olla parempaa kuin epä-diy
2. sen pitää olla edukkaampaa kuin kaupasta hankittuna
3. sen pitää olla terveellisempää kuin kaupasta hankittuna
4. sen pitää tulla käytetyksi
5. siihen kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen.
Ihan ehdottomasti DIY:hyn kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen, ja maun oltava kohdillaan. Muuten ei kannata.
DIY:n palkitsevuus on siinä että TMK poistuu pöydästä kylläisenä eikä kukaan sano kertaakaan yökensyö vaan mieluummin äititääonhyvää. Ja vielä mieluummin voiskotätäsaadahuomennakin.
Vaikka kyllä silti pistää miettimään kun on viikonlopun aikana keitellyt kaksi annosta mysliä, että onko kannattavaa.
**
ja ps.
Yksis: se näkkäri - ohje on löytynyt jostain ihmeellisen intternetin uumenista, muokattu meidän makuun sopivaksi
vajaat 2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
reilu 1 dl leseitä (mulla ruis ja kaura)
1 dl seesaminsiemeniä (teen myös ilman, silloin enempi leseitä ja hiutaleita)
1 tl suolaa
n. 3 dl vettä
Sekoitetaan, annetaan turvota hetki. Levitetään uunipellille ohueksi kerrokseksi, tulee parempi jos tekee monta pientä levyä kuin yhden ison. Ajellaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi paloiksi, päälle voi röpsäyttää vielä suolaa ja seesaminsiemeniä. Paistetaan uunissa 150 asteessa noin tunti.
Voi siihen taikinaan laittaa muitakin siemeniä (pellava, auringonkukka), meillä eivät uppoa.
torstai-ahd.
Kauppatorin kulmilla vaeltelee kerjäläisiä.
Eilen, tavallisen työpäivän jälkeen, kävin tekemässä täydennysostokset ja tönötin väsyneenä ja puoliärtyisänä odottamassa bussiani, kun yksi vakikerjäläinen käveli kipponsa kanssa ohitse.
Tällä kertaa hän ei jättänyt minua rauhaan.
Helskytteli kurjaa kippoaan ja puhui kieltä jota enimmäkseen en ymmärtänyt enkä tunnistanut.
Pudistelin päätäni että ei-ei, en anna mitään.
Hän alkoi kolpata ostoskassissani: bred, bred? my baby?
Minua otti päähän ihan vietävästi, mutta lykkäsin käteensä paketin paahtoleipää että pääsin eroon koko jurpituttavasta tilanteesta ja takaisin omiin ajatuksiini.
Kerjäläinen lähti leipä kainalossaan.
Minä mietin, että toivottavasti se edes syö sen eikä heitä pois.
Kun tulin kotiin, sanoin lapsille, että piti olla lämpimiä leipiä, mutta kerjäläinen vei leivät.
mitä? annoiksä meidän ruuat jollekin kerjäläiselle?
*
Koko tämä kerjäläistouhu sieppaa minua kuupasta älyttömästi.
Haluan uskoa siihen, että asumme hyvinvointivaltiossa, jossa ihmisen ei henkensä pitimiksi tarvitse kerjätä.
Puutetta on, sen tiedän. Rahat eivät riitä ja töitä ei ole.
Mutta silti haluan uskoa siihen, että ihmisestä pidetään huolta.
Edes jollain tavalla.
Joka kerta näitä ihmisiä nähdessäni mietin, että jos annan rahaa, tuenko ihmiskauppaa?
Jos en anna, suistanko jonkun kurjuuttakin suurempaan kurjuuteen?
Kumpikin vaihtoehto tekee minusta ärtyisän ja huonoa omaatuntoa potevan.
Tämä horjuttaa uskoani yhteiskuntaan ja ihmisen omiin mahdollisuuksiin rakentaa toiveikas elämä.
Ja siihen myös, että järjestöjen kautta annettu apu olisi täsmällisempää ja kohdennetumpaa.
Eilen, tavallisen työpäivän jälkeen, kävin tekemässä täydennysostokset ja tönötin väsyneenä ja puoliärtyisänä odottamassa bussiani, kun yksi vakikerjäläinen käveli kipponsa kanssa ohitse.
Tällä kertaa hän ei jättänyt minua rauhaan.
Helskytteli kurjaa kippoaan ja puhui kieltä jota enimmäkseen en ymmärtänyt enkä tunnistanut.
Pudistelin päätäni että ei-ei, en anna mitään.
Hän alkoi kolpata ostoskassissani: bred, bred? my baby?
Minua otti päähän ihan vietävästi, mutta lykkäsin käteensä paketin paahtoleipää että pääsin eroon koko jurpituttavasta tilanteesta ja takaisin omiin ajatuksiini.
Kerjäläinen lähti leipä kainalossaan.
Minä mietin, että toivottavasti se edes syö sen eikä heitä pois.
Kun tulin kotiin, sanoin lapsille, että piti olla lämpimiä leipiä, mutta kerjäläinen vei leivät.
mitä? annoiksä meidän ruuat jollekin kerjäläiselle?
*
Koko tämä kerjäläistouhu sieppaa minua kuupasta älyttömästi.
Haluan uskoa siihen, että asumme hyvinvointivaltiossa, jossa ihmisen ei henkensä pitimiksi tarvitse kerjätä.
Puutetta on, sen tiedän. Rahat eivät riitä ja töitä ei ole.
Mutta silti haluan uskoa siihen, että ihmisestä pidetään huolta.
Edes jollain tavalla.
Joka kerta näitä ihmisiä nähdessäni mietin, että jos annan rahaa, tuenko ihmiskauppaa?
Jos en anna, suistanko jonkun kurjuuttakin suurempaan kurjuuteen?
Kumpikin vaihtoehto tekee minusta ärtyisän ja huonoa omaatuntoa potevan.
Tämä horjuttaa uskoani yhteiskuntaan ja ihmisen omiin mahdollisuuksiin rakentaa toiveikas elämä.
Ja siihen myös, että järjestöjen kautta annettu apu olisi täsmällisempää ja kohdennetumpaa.
sekalaisia huomioita
Sain joukkojenhallintavinkin Isosiskolta.
Siinä sanotaan ihan tavallisella tai tosi hiljaisella äänellä hälisevän joukon edessä että "kun sä kuulet mun ääneni, taputa käsiä yhden kerran" ja katotaan että taputtaako joku; ehkä yksi tai kaksi taputtaa, vähän varovaisesti ja jotenkin epävarmasti.
Ja sitten sanotaan että "kun kuulet mun ääneni, taputa käsiä kaks kertaa" - nyt taputtaa jo muutama enemmän.
Ja tätä sitten jatketaan taputus taputukselta kunnes ryhmä on hiljaa ja odottaa seuraavaa ohjetta.
Itse ei tietenkään missään kohdassa taputeta.
Puhutaan vaan ihan tavallisella tai melkein hiljaisella äänellä.
Tälle ryhmälle riitti kuusi taputusta. Sitten ne istuivat hengittämättä hiljaa ja tuijottivat minua.
Kehuin niitä että päihitin Isosiskon, sillä oli kerran mennyt kahdeksan.
Että ovat hyvä ja tarkkaavainen ryhmä, seuraavalla kerralla päästään varmaan vaan viiteen.
Sitten ne istuivat silmät pyöreinä ja kuuntelivat kynttilähetkeä.
aiheena leipä; pohdiskelin ääneen, miten joku on osannutkaan keksiä leivän. Kuten muistamme, se on yksi ihmiskunnan suurista keksinnöistä.
Ja juttelivat fiksuja kun päästiin asiaan sisälle.
Erityisesti ilahdutti se, kun yksi natiaisista osasi soveltaa samaa ajatuskulkua kieleen. Että miten sanat ovat syntyneet ja miten voi jutella jos ei ole sanoja.
Lupasin että jutellaan siitä joskus ihan erikseen.
Päättelin että oli onnistunut hetki, kun kumpikaan kollegoista ei kommentoinut.
Toinen ei tosin ollut kuuntelemassa.
Ja toinen on sen tapainen että ei ehkä pysty antamaan muuta kuin korjaavaa palautetta.
Ryhmä meinasi jatkaa hälisemistä kynttilähetken jälkeen. Mutta minullapa olikin aiheeseen liittyvä hätävarakirja jättisuuressa repussani ja tempaisin sen esiin ja rupesin lukemaan.
Taas ne istuivat silmät tapillaan ja kuuntelivat.
Tämän opin vanhasta työstäni: tyhjäkäynti ei ole hyväksi. Pitää olla hyvä syke ja tekemisen meininki, eikä turhaa odottelua. Odottelu aiheuttaa levottomuutta.
Ehkä nykylapsille luetaan ja ehkä niille jutellaan ihan liian vähän?
*
*
Sain joukkojenhallintavinkin Isoveljeltä: siinä vaiheessa kun joutuu huutamaan, peli on menetetty.
Olen samaa mieltä.
Lapseni opettavat minua enemmän kuin työpaikkaohjaajani.
*
Ruokapöytäkeskustelu uuden esihenkilön kanssa elokuun alkupuolelta
"Mulla kesti vähän aikaa tajuta että sä olet se Isoveljen äiti. Sekin on sulle aika vahva suositus tähän työhön"
Kahvipöytäkeskustelu eri esihenkilön kanssa elokuun loppupuolelta
"Oletko sä se Isoveljen äiti? Siinä on sitten hieno tyyppi. Muutti mun lapsen kesän suunnan kokonaan, ihan saatiin eri lapsi kotiin leiriltä kun sinne lähti."
Olenko saanut työpaikkani sukulaissuhteilla?
tietysti olen ihan suunnattoman ylpeä tästä lapsukaisestani joka vapaa-ajallaan, vapaaehtoispuuhillaan ja harrastuksillaan ihan oikeasti vaikuttaa todella monen nuoren elämään. Ihan vain olemalla läsnä, juttelemalla, kohtaamalla.
Meillä on ollut joskus lasten lapsuudessa ja nuoruudessa ilo nauttia samanlaisista soihdunkantajista ympärillämme, ja vielä suurempi on ilo ja ylpeys siitä, että omat lapseni jatkavat hyvän levittämistä ja ihmisenä olemista toisille. - Eikä pelkästään Isoveli, vaikka hänen tekemisensä toki tässä nykyisessä työyhteisössäni näkyvätkin.
Syyskuun satoa 10 - jälkiruokaopetus
Yksi porukka oli meillä töissä yhdessä syömässä lounasta: niillä on aina yhteiset ruuat ja kahvit ja jälkkärit. Kutsuivat minuakin siihen osingoille, mutta minulla oli omat eväät mukana. Ettei tule eväshävikkiä, nähkääs.
Ja muutenkin.
Olen eväiden suhteen taipuvainen jumiutumaan johonkin tiettyyn eväsvalikoimaan.
Minulla on ollut omena - banaani ja jogurtti -kausi, pastasalaattikausi, söösättyä perunaa ja porkkanaa ja falafeliä -kausi, ja mitä niitä nyt muita liekään.
Tykkään siitä, ettei tarvitse arjessa hirveästi arpoa asioita, yksinkertainen on helpompaa.
Keväällä kävin melkein päivittäin hakemassa kaupasta jotain valmisruokaa, ja se kävi aika hintavaksi.
Ja tylsäksi.
Ja aina piti tehdä kimurantteja valintoja.
Päätin siis, että nyt yritän taas mennä omilla eväillä, helposti ja yksinkertaisesti ja ilman hankalia valintoja.
Minulla on tällä hetkellä juuri parahultaiset eväät (olen aina halunnut käyttää sanaa parahultainen!) Meneillään on leipä - hedelmäsalaatti - jogurtti (+kaurahiutaleita+pakastemansikoita) -kausi.
Maistuvat hyvältä.
Tulee kylläinen mutta ei ähky olo.
Jaksaa työpäivän kokonaan.
Ei aiheuta vatsavaivoja.
No, nämä työporukat halusivat sitten aivan välttämättä ruokkia minua edes jälkiruuallaan (kun en ruvennut pääruokaan): mangovaahdolla.
Ei olisi kannattanut.
En oikein välitä mangosta, enkä niin makeasta kesken työpäivän välttämättä muutenkaan.
Minulla oli ihana hedelmäsalaatin maku suussa ja sitten sen tielle hyppäsi se ätläkkä mangovaahto.
Ja tuli vatsanväännettä. Ja harmitus.
Että mitä opimme tästä: pysy omissa eväissä, mangorahka ei ole vihreämpää naapuripöydässä.
*
Hedelmäsalaatissa oli tänään pohjana cantaloupe-melonia, sitten oli nektariinia ja tummia rypäleitä. Ja sitruunamehua kastikkeena.
Maustamattoman jogurtin joukkoon laitan jo kotona kaurahiutaleita ja pakastemansikoita sulamaan.
Ja leivän välissä oli juustosiivu. Ja levitettä. (en välitä laittaa mitään tomaatteja tai kurkkuja sinne väliin, vetistävät koko leivän)
 |
| pikainen ruokatäydennys keskellä viikkoa 21e, aamu-, ilta- ja välipalatarpeita ja kissanruokaa (toinen leipäpaketti lymyää jossain piilossa) |
*
Perjantaisin voi tehdä eri eväät tai hakea kaupasta ennen työpäivän alkua.
*
Mitä sinä syöt työpäivän aikana?
Lounasta työmaaravintolassa? Eväitä? Mikä on paras lounas?
yöllisiä
valvoin yöllä ja pohdin kaikkia syvällisiä.
Niin kuin vaikka sitä, että on ihanaa kaivaa semmoinen oma lämmin pesäkolo sinne pehmoisen peiton uumeniin.
Paitsi että sitten tulee hiki ja tukaluus ja pitää mennä juomaan ja vessaan. Ja sillä aikaa hraH ja kissat levittäytyvät peiton päälle, enkä minä enää mahdu peiton alle. Sitten tulee vilu.
Ja jos yrittää mennä takaisin sinne omaan mukavaan pesään, nappaa närkästynyt kissa tassulla. Ja hraH kääriytyy vielä vähän tukevammin peiton ympärille.
Sitten vasta valvottaakin.
Mietin myös semmoista, että yksi ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä on kyllä tuo ahterinlämmitin. Tai siis semmoinen lämpiävä autonpenkki.
Niin on ihana turhake.
Ja että paahdettu paprika on hyvää.
Sitten pohdin sitäkin, että haluaisin keittiöön nojatuolin, vaikkei sinne taida oikein mahtuakaan. HraH väitti että jos minulla olisi keittiössä mukava nojatuoli, en tulisi ikinä pois sieltä.
En tulisikaan.
Se on ainoa paikka kartanossamme, jossa minulla olisi ihan oma tila.
Ja kun mietin nojatuolia, mietin myös muita sisustusjuttuja, niin kuin vaikka hattu- ja kirjahyllyjä ja kirjojen järjestämistä, magneettimaalia ja mattoja. Ja sitten vielä maalia ihan ylipäätään. Pikkuisen mietin myös astioita.
Sitten ajattelin, että voisin tehdä listan kaikista sellaisista ihmiskunnan suurista keksinnöistä (vrt. ahterinlämmitin), mutta en keksinyt muuta kuin sen.
Paitsi että ihan oikeasti minun mielestäni leipä on ihmiskunnan suurimpia keksintöjä.
Kuka on voinut keksiä leivän?
Se nainen on kyllä nero.
Ja vielä yritin laskea, paljonko tarvitsisin ekstraa, että saisin kaiken sen, mistä ehdin haaveilla.
En pystynyt.
Sormet loppuivat kesken.
Niin kuin vaikka sitä, että on ihanaa kaivaa semmoinen oma lämmin pesäkolo sinne pehmoisen peiton uumeniin.
Paitsi että sitten tulee hiki ja tukaluus ja pitää mennä juomaan ja vessaan. Ja sillä aikaa hraH ja kissat levittäytyvät peiton päälle, enkä minä enää mahdu peiton alle. Sitten tulee vilu.
Ja jos yrittää mennä takaisin sinne omaan mukavaan pesään, nappaa närkästynyt kissa tassulla. Ja hraH kääriytyy vielä vähän tukevammin peiton ympärille.
Sitten vasta valvottaakin.
Mietin myös semmoista, että yksi ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä on kyllä tuo ahterinlämmitin. Tai siis semmoinen lämpiävä autonpenkki.
Niin on ihana turhake.
Ja että paahdettu paprika on hyvää.
Sitten pohdin sitäkin, että haluaisin keittiöön nojatuolin, vaikkei sinne taida oikein mahtuakaan. HraH väitti että jos minulla olisi keittiössä mukava nojatuoli, en tulisi ikinä pois sieltä.
En tulisikaan.
Se on ainoa paikka kartanossamme, jossa minulla olisi ihan oma tila.
Ja kun mietin nojatuolia, mietin myös muita sisustusjuttuja, niin kuin vaikka hattu- ja kirjahyllyjä ja kirjojen järjestämistä, magneettimaalia ja mattoja. Ja sitten vielä maalia ihan ylipäätään. Pikkuisen mietin myös astioita.
Sitten ajattelin, että voisin tehdä listan kaikista sellaisista ihmiskunnan suurista keksinnöistä (vrt. ahterinlämmitin), mutta en keksinyt muuta kuin sen.
Paitsi että ihan oikeasti minun mielestäni leipä on ihmiskunnan suurimpia keksintöjä.
Kuka on voinut keksiä leivän?
Se nainen on kyllä nero.
Ja vielä yritin laskea, paljonko tarvitsisin ekstraa, että saisin kaiken sen, mistä ehdin haaveilla.
En pystynyt.
Sormet loppuivat kesken.
Haltialeipää
Harjoitimme koko perheen voimin kulttuuria ja kävimme katsomassa Turun kaupunginteatterin Taru Sormusten Herrasta.
Melkoinen spektaakkeli!
Peruskorjatun teatterin näyttämö muuntuu vaikka mihin, esitys oli näyttävää katsottavaa kaikkine taistelukohtauksineen ja pyrotekniikoineen, todellista silmänruokaa.
Muutamaa päivää ennen esitystä aloimme kai ruokapöydässä pohtia, mitä ruokia Tolkienin kirjasta löytyy, muistimme vain yrtit ja jänispadan ja haltialeivän.
Aloimme pohtia, millaista haltialeipä oikeastaan on, miltä se maistuu ja miten sitä leivotaan.
"(...) (haltiat) toivat heille lahjaksi ruokaa ja vaatteita matkan varrelle. Ruoka oli enimmäkseen jauhosta leivottuja hyvin ohuita kakkuja, jotka oli paistettu pinnalta vaaleanruskeaksi ja joiden sisus oli kermanvärinen. Gimli otti käteensä yhden ja katsoi sitä epäilevästi.
(...)
Me kutsumme sitä nimellä lembas eli matkaleipä ja se vahvistaa paremmin kuin mikään ihmisten leipoma leipä ja kaikki pitävät sitä cramia parempana.
(...)
Syökää vain vähän kerrallaan ja vain tarpeen tullen. Sillä nämä annetaan teille sen hetken varalle, jolloin kaikki muu pettää. Kakut pysyvät maukkaina viikkokausia, jos ne saavat olla ehjinä ja pidetään lehtikääreissään niin kuin me olemme ne tuoneet. Yksi lembas pitää matkalaisen pystyssä pitkän päivätyön ajan, jopa Minas Tirithin pitkän ihmismiehen."
(J.R.R. Tolkien, Taru sormusten herrasta /Sormuksen ritarit /Galadrielin peili. Suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen)
Minuthan on helppo aina ylipuhua kaikenlaisiin älyttömyyksiin, ja mitä ihmeellinen intternetti ei tiedä, sitä ei ihmisen tarvitsekaan tietää - joten, hyvä herrasväki - haltialeivän ohje iloksenne!
Lembas - haltioiden matkaleipä (lähde: Elven Lembas Bread)
Ohjeen käännös ja sovellus omani
n. 6dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
vajaa 0,5 tl suolaa
100 g margariinia (tai voita)
vajaa 1 dl fariinisokeria (tai ruokosokeria)
1 tl kanelia
1 tl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
vajaat 2 dl maitoa (kermaa+maitoa)
1 tl vanilliinisokeria
Sekoita jauhot ja leivinjauhe, nypi rasva sekoitukseen. Lisää loput kuivat aineet.
Lisää nesteet ja alusta taikinaa kevyesti. Taikina on rakenteeltaan hyvin tiivistä. Tarvittaessa voit lisätä vähän nestettä, mutta hyvin varoen, muuten taikinaa ei pysty kaulitsemaan.
Kaulitse reilun sentin paksuiseksi levyksi, leikkaa neliöiksi ja nostele pellille. Paina kevyesti veitsellä diagonaalit kuhunkin leipäseen.
Paista uunissa, n. 200asteessa 12-15 min, kunnes leivät ovat kauniin ruskeita.
Haltialeipä muistuttaa perinteistä englantilaista teeleipää ja maistuu parhaiten aivan sellaisenaan, tai vaahterasiirapin tai hillon kanssa.
Haltialeipien kaveriksi paistoin myös Bilbo Reppulin siemenkakkua, mutta koska se ei saavuttanut nuorison keskuudessa kummoistakaan suosiota, sen resepti ansaitsee tulla unohdetuksi. (uteliaille tiedoksi, että kakussa on kuminansiemeniä. Minusta se oli jännitävän vanhanaikaisen makuista, osaan hyvinkin kuvitella sellaista syötävän sateisilla englantilaisilla nummilla ja Hobittilan koloissa)
**
Melkoinen spektaakkeli!
Peruskorjatun teatterin näyttämö muuntuu vaikka mihin, esitys oli näyttävää katsottavaa kaikkine taistelukohtauksineen ja pyrotekniikoineen, todellista silmänruokaa.
Muutamaa päivää ennen esitystä aloimme kai ruokapöydässä pohtia, mitä ruokia Tolkienin kirjasta löytyy, muistimme vain yrtit ja jänispadan ja haltialeivän.
Aloimme pohtia, millaista haltialeipä oikeastaan on, miltä se maistuu ja miten sitä leivotaan.
"(...) (haltiat) toivat heille lahjaksi ruokaa ja vaatteita matkan varrelle. Ruoka oli enimmäkseen jauhosta leivottuja hyvin ohuita kakkuja, jotka oli paistettu pinnalta vaaleanruskeaksi ja joiden sisus oli kermanvärinen. Gimli otti käteensä yhden ja katsoi sitä epäilevästi.
(...)
Me kutsumme sitä nimellä lembas eli matkaleipä ja se vahvistaa paremmin kuin mikään ihmisten leipoma leipä ja kaikki pitävät sitä cramia parempana.
(...)
Syökää vain vähän kerrallaan ja vain tarpeen tullen. Sillä nämä annetaan teille sen hetken varalle, jolloin kaikki muu pettää. Kakut pysyvät maukkaina viikkokausia, jos ne saavat olla ehjinä ja pidetään lehtikääreissään niin kuin me olemme ne tuoneet. Yksi lembas pitää matkalaisen pystyssä pitkän päivätyön ajan, jopa Minas Tirithin pitkän ihmismiehen."
(J.R.R. Tolkien, Taru sormusten herrasta /Sormuksen ritarit /Galadrielin peili. Suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen)
Minuthan on helppo aina ylipuhua kaikenlaisiin älyttömyyksiin, ja mitä ihmeellinen intternetti ei tiedä, sitä ei ihmisen tarvitsekaan tietää - joten, hyvä herrasväki - haltialeivän ohje iloksenne!
Lembas - haltioiden matkaleipä (lähde: Elven Lembas Bread)
Ohjeen käännös ja sovellus omani
n. 6dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
vajaa 0,5 tl suolaa
100 g margariinia (tai voita)
vajaa 1 dl fariinisokeria (tai ruokosokeria)
1 tl kanelia
1 tl vaahterasiirappia (tai hunajaa)
vajaat 2 dl maitoa (kermaa+maitoa)
1 tl vanilliinisokeria
Sekoita jauhot ja leivinjauhe, nypi rasva sekoitukseen. Lisää loput kuivat aineet.
Lisää nesteet ja alusta taikinaa kevyesti. Taikina on rakenteeltaan hyvin tiivistä. Tarvittaessa voit lisätä vähän nestettä, mutta hyvin varoen, muuten taikinaa ei pysty kaulitsemaan.
Kaulitse reilun sentin paksuiseksi levyksi, leikkaa neliöiksi ja nostele pellille. Paina kevyesti veitsellä diagonaalit kuhunkin leipäseen.
Paista uunissa, n. 200asteessa 12-15 min, kunnes leivät ovat kauniin ruskeita.
 |
Haltialeipä muistuttaa perinteistä englantilaista teeleipää ja maistuu parhaiten aivan sellaisenaan, tai vaahterasiirapin tai hillon kanssa.
 |
| "olen haltioissani", totesi yksi nuorista miksi minä en koskaan keksi noin hauskoja sanaleikkejä?? |
Haltialeipien kaveriksi paistoin myös Bilbo Reppulin siemenkakkua, mutta koska se ei saavuttanut nuorison keskuudessa kummoistakaan suosiota, sen resepti ansaitsee tulla unohdetuksi. (uteliaille tiedoksi, että kakussa on kuminansiemeniä. Minusta se oli jännitävän vanhanaikaisen makuista, osaan hyvinkin kuvitella sellaista syötävän sateisilla englantilaisilla nummilla ja Hobittilan koloissa)
**
Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt 2.
Muistatte varmaan Ihmiskunnan Suuret Keksinnöt?
Komiteetille tuli lukuisia erittäin merkittäviä ehdotuksia lisättäväksi Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalle.
Komiteetti kokontui yhtenä yönä kun uni ei tullut silmään pohdiskelemaan näiden ehdotusten oikeutusta päästä listalle, ja kas!
Tässäpä tarkoin pohdittu ja täydennetty Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Lista
1-4; leipä, pehvanlämmitin, frappe ja vartalonkuorinta säilyttävät edelleen vankkumattomat asemansa Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalla.
5. pyykinpesukone. Tiskikonetta ei huolita, koska tiskaamaan pystyy ilman konettakin. pyykkääminen on paljon työläämpää ja tyhmempää, ja sitä paitsi suomalaisilla on hieno astiankuivatuskaappikeksintö.
6. jääkaappi-pakastin on ehkä vähän turhan itsestäänselvä valinta listalle, mutta hyväksyttäköön kuitenkin koska nykymaailman tietämys on siunannut meitä oivallisilla näkemyksillä kylmäketjuista ja ruokamyrkytyksistä ja muista kurjuuksista jotka vaanivat ihmistä.
7. pakastecroissantit, maustetut pähkinät ja muu valmisruoka hyväksytään listalle varauksin. Kannatan lämpimästi kaikkia puoli- ja täysvalmiita sapuskoita, mutta ovatko ne sellaisia elähdyttäviä keksintöjä, joiden keksijän jalkojen juureen tekee mieli langeta ja suudella hänen hikisiä keksijänvarpaitaan? En ole aivan varma.
8. suklaa ja kaakao. Näiden puuttuminen alkuperäiseltä listaukselta on merkki komiteetin työskentelyn huolimattomuudesta. Suklaan pehmeänrasvainen ja makoisa koostumus, itse asiassa kaakaopavun reitti puusta aistilliseen tummaan suklaaseen on selvästi lähes leivän veroinen suurkeksintö.
9. lukot ovissa (erityisesti vessan). Tarkemmin ajatellen itse asiassa oven pitäisi olla listalla. Lukko ovessa on jo silkkaa hienostelua. Korjaamme siis listalle oven (sis.lukko)
10. päänsärkylääke hyväksytään varauksin, koska se on luultavasti saanut jo jotain muita palkintoja.
varasijoille kilvoittelussa jäävät toistaiseksi korvatulpat, jalkapallo, tennarit, blogit. Ihan vain pedagogisista syistä, koska heti ei kuulu kaiken päästä listalle, vaan pitää pohtia perusteluita tarkemmin.
Kunniamaininnan ansaitsee ilman muuta kirjastolaitos, mutta se nyt varmaan on palkittu jossain muussakin instanssissa. Toivottavasti ainakin on.
.
Komiteetille tuli lukuisia erittäin merkittäviä ehdotuksia lisättäväksi Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalle.
Komiteetti kokontui yhtenä yönä kun uni ei tullut silmään pohdiskelemaan näiden ehdotusten oikeutusta päästä listalle, ja kas!
Tässäpä tarkoin pohdittu ja täydennetty Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen Lista
1-4; leipä, pehvanlämmitin, frappe ja vartalonkuorinta säilyttävät edelleen vankkumattomat asemansa Ihmiskunnan Suurten Keksintöjen listalla.
5. pyykinpesukone. Tiskikonetta ei huolita, koska tiskaamaan pystyy ilman konettakin. pyykkääminen on paljon työläämpää ja tyhmempää, ja sitä paitsi suomalaisilla on hieno astiankuivatuskaappikeksintö.
6. jääkaappi-pakastin on ehkä vähän turhan itsestäänselvä valinta listalle, mutta hyväksyttäköön kuitenkin koska nykymaailman tietämys on siunannut meitä oivallisilla näkemyksillä kylmäketjuista ja ruokamyrkytyksistä ja muista kurjuuksista jotka vaanivat ihmistä.
7. pakastecroissantit, maustetut pähkinät ja muu valmisruoka hyväksytään listalle varauksin. Kannatan lämpimästi kaikkia puoli- ja täysvalmiita sapuskoita, mutta ovatko ne sellaisia elähdyttäviä keksintöjä, joiden keksijän jalkojen juureen tekee mieli langeta ja suudella hänen hikisiä keksijänvarpaitaan? En ole aivan varma.
8. suklaa ja kaakao. Näiden puuttuminen alkuperäiseltä listaukselta on merkki komiteetin työskentelyn huolimattomuudesta. Suklaan pehmeänrasvainen ja makoisa koostumus, itse asiassa kaakaopavun reitti puusta aistilliseen tummaan suklaaseen on selvästi lähes leivän veroinen suurkeksintö.
9. lukot ovissa (erityisesti vessan). Tarkemmin ajatellen itse asiassa oven pitäisi olla listalla. Lukko ovessa on jo silkkaa hienostelua. Korjaamme siis listalle oven (sis.lukko)
10. päänsärkylääke hyväksytään varauksin, koska se on luultavasti saanut jo jotain muita palkintoja.
varasijoille kilvoittelussa jäävät toistaiseksi korvatulpat, jalkapallo, tennarit, blogit. Ihan vain pedagogisista syistä, koska heti ei kuulu kaiken päästä listalle, vaan pitää pohtia perusteluita tarkemmin.
Kunniamaininnan ansaitsee ilman muuta kirjastolaitos, mutta se nyt varmaan on palkittu jossain muussakin instanssissa. Toivottavasti ainakin on.
.
Helmikuun luetut
Helmikuun luetuista ei oikein mikään kirja nouse ylitse muiden. Muutaman opuksen suhteen oli suuret odotukset, käteen jäi silti kovin vähän.
Pitkään ja hartaasti (yli kolmen kuukauden ajan) lukemani A Tale of Two Kitties oli sympaattisin.
Tämän vuoden aikana luetut täältä: KLIK
Kathleen MacMahon: Näin se päättyy. Kaihoisa kertomus suvusta ja perheestä. Amerikkalainen Bruno lähtee pakoon presidentinvaalihuumaa, sukujuuriaan etsimään Irlantiin. Tarkoitus on palata takaisin kotiin jos Obama voittaa vaalit. Addie hoitaa tapaturmaan joutunutta isäänsä ja yrittää vältellä Brunon tapaamista. Lempeän pehmeä ja kaihoisa tarina, osa käänteistä tarinan kannalta ehkä vähän turhia. Nimestä voi päätellä kertomuksen onnellisuusasteen. Luin henkeä pidätellen ja nauttien kielestä; plussat uinnista ja uimahalleista! E-kirja.
Nick Harding: A Tale of Two Kitties. Kissoille pahasti allergisen brittitoimittajan muistelukset: kun rakastuu kissaihmiseen, jonka ehtona yhteiselle elämälle on kissan hankinta, joutuu kissoja vihaava, allerginen heppu puun ja kuoren väliin. Eloisa kissatarinoiden kokoelma siitä, kuinka kissat noin yleisesti ottaen marssivat sisään sinne minne haluavat ja ottavat tilan haltuunsa. Luin pienissä pätkissä välipaloina, kokonaiskuva jäi vähän ohueksi, mutta kirja itsessään huvitti. Kissat ovat niin kissoja, kaikkialla.
Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin. Hygge, kotoilu, sisustuslehdet...asioita jotka joskus vähän ärsyttävät. "Keittiössä ensisijaisesti laitetaan ruokaa, syödään ja seurustellaan. Tila on omistettu isolle työskentelytasolle ja kahdeksan hengen ruokapöydälle." Joopajoo. Ehkä olen kateellinen. En oikein lämpene hyggelle /kotoilulle, vieläkään. Asioita, jotka tekevät kodin: poriseva kissa kainalossa, vastapaistettu leipä, se kun teinit suunnittelevat isänsä palsamointia ja kodin museoimista...
Lindsey Kelk: Meillähän oli tauko. Adam ei saa kosittua, Liv ei saa kysyttyä. Elokuvamainen kimppu väärinkäsityksiä, ohipuhumista ja parisuhdeärhentelyä. Hauska(hko) chicklit, ei huippua, mutta ei myöskään huono. Viimeisten lomapäivien lukemista kotisohvassa.
Reijo Laatikainen: Pötyä pöydässä. Ravitsemusterapeutin napakka esitys ruokavaliomyytteihin ja totuuksiin. Ruoka keskustelunaiheena herättää vahvoja tunteita eri suuntiin. Laatikainen puolustaa virallista ruokaohjeistusta selkeästi, ponnekkaasti ja yksituumaisesti ja kumoaa monet ruokailmiöt huuhaana tai julkkisten provosoimina muotidieetteinä. Varauksella samaa mieltä: koska ruokaan liittyy niin vahvoja tunteita ja koska se on niin keskeisessä osassa ihmisen hengissäsäilymisen kannalta, pitää olla tilaa erilaisille ruokakeskusteluille. Kaikki ruokavaliot eivät ole ehkä yhtä terveellisiä ravitsemuksellisesti, mutta merkitystä ihmisen kannalta lienee myös omalla kokemuksellisella hyvinvoinnilla. E-kirja.
Daniel Tammet: Sinisenä päivänä syntynyt. Synesteetikko, savant, asperger-ihminen kertoo elämästään. Mielenkiintoinen kurkistus ihmismieleen, ovelan suoraviivainen kieli, yhtäaikaa hyvin konkreettisen täsmällinen ja kuitenkin eloisa. Lomalukemista.
18. Enni Mustonen: Morsiuskesä. Enni Mustosen maalaisromantiikka puhuttelee aika ajoin mukavasti: elämä maaseudulla on verkaisempaa, ja kirjan parissa aika kuluu leppeästi. Aiemmin lukemaani lomalukemisena. E-kirja.
Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan. Perus-chicklitiä; Kate Shaw jää tyhjän päälle kun työpaikka menee alta ja elämässä tapahtuu muutakin. Kate päättää ratkaista kaikki elämänsä ongelmat hankkiutumalla rikkaisiin naimisiin keinolla millä hyvänsä. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja onneksi armollisesti unohtanut enimmän osan; vähän hengetön opus, mutta toimi lukemisena lentokoneessa. E-kirja.
Pasi Luhtaniemi: Kohti uutta kirjaa, opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville. Pieni, hyvien harjoitusten ryydittämä ja varsin konkreettinen opas kaunokirjallisen kirjan kirjoittamista (tai elämäkerran!) suunnittelevalle. Selkeä, sujuva, tehokas ja kuten sanottua, konkreettinen opas (lopun for dummies -osiossa neuvotaan mm. miten luodaan tiedostokansio tietokoneelle!) Tämän kirjan harjoituksia olisin tehnyt, "jos olis ollut aikaa". Poimin harjoitteet talteen, toivottavasti muistan palata niihin joskus. E-kirja.
Pamela Druckerman: There are no Grown-Ups. A Midlife Coming-of-Age Story. Ranskassa asuvan amerikkalaisen kirjailijan kirjoituksia keski-ikäisyydestä. Perhe-elämää aikuisempana, parisuhdetta aikuisempana...vähän hajanainen kokoelma kertomuksia ja tapahtumia kirjailijan elämästä. Muistan pitäneeni kirjailijan aiemmista kirjoista, ja muistelen niiden olevan aika dynaamisia ja eloisia; tämä kirja oli pätkäisempi ja verkkaisempi - kukaties kirjallisen aikuistumisen tulosta? En aivan syttynyt tälle tarinalle. Suurin totuus löytyi heti alkusivuilta, ja sen jaan: tähän ikään asti elämässä on aina ollut joku aikuinen, joka on laittanut asiat järjestykseen, nyt pitäisi yhtäkkiä itse olla se aikuinen, jolla on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. (ei ole!)
Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri. Parikymppinen Jukka lähti useamman vuoden pyörätaipaleelleen Naantalista. Kirjassa kohotetaan kuntoa tiukoilla vedoilla, sohvasurffataan ja yövytään poliisilaitoksilla, sairastellaan, podetaan unettomuutta ja käydään välillä hakemassa voimia kotikulmilta. Paikoin todella kiehtova, paikoin vähän junnaava, jälkikäteen kirjaksi koostettu matkakertomus. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, uusintakierrokseen olin väärin virittynyt ja kirja tuntui hetkittäin pitkäpiimäiseltä purukumilta. Ihmettelin kovasti nuoren kaverin sinnikkyyttä, varsinkin matkan alkupuoli tuntui olevan yhtä sairastelua. E-kirja.
Ville Kormilainen, Jukka Niemelä: Vikisijän virsikirja. Lopeta valittaminen, aloita tekeminen. Napakka ajankäytön ja elämänhallinnan opas, selkeä, tarmokas, sopivasti henkilökohtaisilla tarinoilla ryyditetty. Tässä kirjassa on tekemisen meininki: lopeta valittaminen, pilko tehtäväsi pieniin osiin, kirjaa se muistiin ja ryhdy! Pidin. E-kirja
Jari Vainio: Viidakkotohtori. Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993. Jari Vainio toimi lääkärinä Sambiassa, syrjäisellä lähetysasemalla. Hyvin afrikkalaiset muistelukset eläimineen, trooppisine tauteineen ja krokotiileineen. Välillä nousi tukka pystyyn kaikista mahdollisista loisista, joita voi ihmiseen asettua, välillä piti surra apinan kohtaloa. Sympaattiset, kirjeenomaiset muistelukset, bussilukemista. E-kirja.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Pitkään ja hartaasti (yli kolmen kuukauden ajan) lukemani A Tale of Two Kitties oli sympaattisin.
Tämän vuoden aikana luetut täältä: KLIK
Kathleen MacMahon: Näin se päättyy. Kaihoisa kertomus suvusta ja perheestä. Amerikkalainen Bruno lähtee pakoon presidentinvaalihuumaa, sukujuuriaan etsimään Irlantiin. Tarkoitus on palata takaisin kotiin jos Obama voittaa vaalit. Addie hoitaa tapaturmaan joutunutta isäänsä ja yrittää vältellä Brunon tapaamista. Lempeän pehmeä ja kaihoisa tarina, osa käänteistä tarinan kannalta ehkä vähän turhia. Nimestä voi päätellä kertomuksen onnellisuusasteen. Luin henkeä pidätellen ja nauttien kielestä; plussat uinnista ja uimahalleista! E-kirja.
Nick Harding: A Tale of Two Kitties. Kissoille pahasti allergisen brittitoimittajan muistelukset: kun rakastuu kissaihmiseen, jonka ehtona yhteiselle elämälle on kissan hankinta, joutuu kissoja vihaava, allerginen heppu puun ja kuoren väliin. Eloisa kissatarinoiden kokoelma siitä, kuinka kissat noin yleisesti ottaen marssivat sisään sinne minne haluavat ja ottavat tilan haltuunsa. Luin pienissä pätkissä välipaloina, kokonaiskuva jäi vähän ohueksi, mutta kirja itsessään huvitti. Kissat ovat niin kissoja, kaikkialla.
Sara Karlsson: Asioita jotka tekevät kodin. Hygge, kotoilu, sisustuslehdet...asioita jotka joskus vähän ärsyttävät. "Keittiössä ensisijaisesti laitetaan ruokaa, syödään ja seurustellaan. Tila on omistettu isolle työskentelytasolle ja kahdeksan hengen ruokapöydälle." Joopajoo. Ehkä olen kateellinen. En oikein lämpene hyggelle /kotoilulle, vieläkään. Asioita, jotka tekevät kodin: poriseva kissa kainalossa, vastapaistettu leipä, se kun teinit suunnittelevat isänsä palsamointia ja kodin museoimista...
Lindsey Kelk: Meillähän oli tauko. Adam ei saa kosittua, Liv ei saa kysyttyä. Elokuvamainen kimppu väärinkäsityksiä, ohipuhumista ja parisuhdeärhentelyä. Hauska(hko) chicklit, ei huippua, mutta ei myöskään huono. Viimeisten lomapäivien lukemista kotisohvassa.
Reijo Laatikainen: Pötyä pöydässä. Ravitsemusterapeutin napakka esitys ruokavaliomyytteihin ja totuuksiin. Ruoka keskustelunaiheena herättää vahvoja tunteita eri suuntiin. Laatikainen puolustaa virallista ruokaohjeistusta selkeästi, ponnekkaasti ja yksituumaisesti ja kumoaa monet ruokailmiöt huuhaana tai julkkisten provosoimina muotidieetteinä. Varauksella samaa mieltä: koska ruokaan liittyy niin vahvoja tunteita ja koska se on niin keskeisessä osassa ihmisen hengissäsäilymisen kannalta, pitää olla tilaa erilaisille ruokakeskusteluille. Kaikki ruokavaliot eivät ole ehkä yhtä terveellisiä ravitsemuksellisesti, mutta merkitystä ihmisen kannalta lienee myös omalla kokemuksellisella hyvinvoinnilla. E-kirja.
Daniel Tammet: Sinisenä päivänä syntynyt. Synesteetikko, savant, asperger-ihminen kertoo elämästään. Mielenkiintoinen kurkistus ihmismieleen, ovelan suoraviivainen kieli, yhtäaikaa hyvin konkreettisen täsmällinen ja kuitenkin eloisa. Lomalukemista.
18. Enni Mustonen: Morsiuskesä. Enni Mustosen maalaisromantiikka puhuttelee aika ajoin mukavasti: elämä maaseudulla on verkaisempaa, ja kirjan parissa aika kuluu leppeästi. Aiemmin lukemaani lomalukemisena. E-kirja.
Kim Izzo: Avioliitto Jane Austenin tapaan. Perus-chicklitiä; Kate Shaw jää tyhjän päälle kun työpaikka menee alta ja elämässä tapahtuu muutakin. Kate päättää ratkaista kaikki elämänsä ongelmat hankkiutumalla rikkaisiin naimisiin keinolla millä hyvänsä. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja onneksi armollisesti unohtanut enimmän osan; vähän hengetön opus, mutta toimi lukemisena lentokoneessa. E-kirja.
Pasi Luhtaniemi: Kohti uutta kirjaa, opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville. Pieni, hyvien harjoitusten ryydittämä ja varsin konkreettinen opas kaunokirjallisen kirjan kirjoittamista (tai elämäkerran!) suunnittelevalle. Selkeä, sujuva, tehokas ja kuten sanottua, konkreettinen opas (lopun for dummies -osiossa neuvotaan mm. miten luodaan tiedostokansio tietokoneelle!) Tämän kirjan harjoituksia olisin tehnyt, "jos olis ollut aikaa". Poimin harjoitteet talteen, toivottavasti muistan palata niihin joskus. E-kirja.
Pamela Druckerman: There are no Grown-Ups. A Midlife Coming-of-Age Story. Ranskassa asuvan amerikkalaisen kirjailijan kirjoituksia keski-ikäisyydestä. Perhe-elämää aikuisempana, parisuhdetta aikuisempana...vähän hajanainen kokoelma kertomuksia ja tapahtumia kirjailijan elämästä. Muistan pitäneeni kirjailijan aiemmista kirjoista, ja muistelen niiden olevan aika dynaamisia ja eloisia; tämä kirja oli pätkäisempi ja verkkaisempi - kukaties kirjallisen aikuistumisen tulosta? En aivan syttynyt tälle tarinalle. Suurin totuus löytyi heti alkusivuilta, ja sen jaan: tähän ikään asti elämässä on aina ollut joku aikuinen, joka on laittanut asiat järjestykseen, nyt pitäisi yhtäkkiä itse olla se aikuinen, jolla on vastaukset kaikkiin kysymyksiin. (ei ole!)
Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri. Parikymppinen Jukka lähti useamman vuoden pyörätaipaleelleen Naantalista. Kirjassa kohotetaan kuntoa tiukoilla vedoilla, sohvasurffataan ja yövytään poliisilaitoksilla, sairastellaan, podetaan unettomuutta ja käydään välillä hakemassa voimia kotikulmilta. Paikoin todella kiehtova, paikoin vähän junnaava, jälkikäteen kirjaksi koostettu matkakertomus. Olen lukenut kirjan joskus vuosia sitten, uusintakierrokseen olin väärin virittynyt ja kirja tuntui hetkittäin pitkäpiimäiseltä purukumilta. Ihmettelin kovasti nuoren kaverin sinnikkyyttä, varsinkin matkan alkupuoli tuntui olevan yhtä sairastelua. E-kirja.
Ville Kormilainen, Jukka Niemelä: Vikisijän virsikirja. Lopeta valittaminen, aloita tekeminen. Napakka ajankäytön ja elämänhallinnan opas, selkeä, tarmokas, sopivasti henkilökohtaisilla tarinoilla ryyditetty. Tässä kirjassa on tekemisen meininki: lopeta valittaminen, pilko tehtäväsi pieniin osiin, kirjaa se muistiin ja ryhdy! Pidin. E-kirja
Jari Vainio: Viidakkotohtori. Dokoto Jalin päiväkirjat 1987-1993. Jari Vainio toimi lääkärinä Sambiassa, syrjäisellä lähetysasemalla. Hyvin afrikkalaiset muistelukset eläimineen, trooppisine tauteineen ja krokotiileineen. Välillä nousi tukka pystyyn kaikista mahdollisista loisista, joita voi ihmiseen asettua, välillä piti surra apinan kohtaloa. Sympaattiset, kirjeenomaiset muistelukset, bussilukemista. E-kirja.
värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
keittokirja
tietokirja
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)