sekalaisia pohdintoja

 Vietin syyslomaviikon omissa oloissani, Lehtori oli maailmalla reissussa. 
Tai siis olin minä töissä ja Lehtori reissussa.

Olen taas kahden työpisteen välillä.
Olen tehnyt useamman viikon sijaisuutta toisella kotimaisella, ja nyt pitäisi siirtyä taas ensimmäiseen kotimaiseen kieleen. Voi tulla kulttuurishokki.
Siitä toisesta kotimaisesta kun on kovaa vauhtia tulossa työkieleni.

Oli aika metkaa kun meillä oli koko puljun yhteinen työyhteisöpäivä ja toisen kotimaisen yhteisö noin vain nappasi minut mukaansa, sinne omaan kuplaansa, itsestään selvästi - että tänne sinä kuulut.
Ja vielä metkempaa voiko noin sanoa? oli kun meillä oli syyslomaviikon alussa lapsityötä tekevien yhteinen retkipäivä. Sielläkin yksi ei-mikään-lähi-kollega noin vain nappasi minut retkikaverikseen.
Olemme molemmat suomenkielisiä, mutta yhteinen käyttökielemme on ruotsi: kun olemme niissä ympyröissä ensin tutustuneet ja kun se ruotsinkielinen yhteisö on meille kummallekin se ensimmäinen ja oma.
Kollega ei meinannut millään uskoa, etten ole kaksikielinen.
Vannoin ja vakuutin että ihan olen vaan yksikielinen.
Yhteinen käyttökielemme on silti se toinen kotimainen. 

Ihan vielä en ole kielten välisessä sukkuloinnissa niin harjaantunut, että pystyisin tasapainoilemaan ruotsin ja englannin välillä.
Minulla oli kirjastosta lainassa uusin englanninkielinen Brunetti, mutta en uskaltanut aloittaa sitä ja sitten meni laina-aika umpeen. Höh ja pöh sille.
Ja syyslomaviikolla kun tehtiin syyslomahommia, päädyin semmoiseen työpisteeseen jossa pitikin osa ajasta vääntää englantia.
Oli tosi työlästä. Sanoin koko ajan että liksom ja vetdu ja kaikkea semmoista.

Semmoinen oli hauska havainto harmittaa kun en älynnyt ottaa kuvaa milleesti ruotsinkielinen alakoulunuoriso opettelee alatyylistä kielenkäyttöä.

Meille alkoi vähän sinne ja tänne ilmestyä Vito. 
Oli pöytään kirjoitettu että Vito. Ja vessan seinään Vito ja löytyi ties millaisia lippulappusia joissa kaikissa luki että Vito.
Minä olen vähän sitä mieltä että tässä olisi uuskirosanan paikka: Corleone!
Kukaan ei yhtään ymmärtäisi kuinka hävyttömiä oikein puhun.

en tiennyt miten ananas kasvaa
nyt tiedän

Liikuntaharrastus on hiipunut.
Ensin oli flunssa, sitten oli vatsatauti ja sen jälkeen pohjaton väsymys.
En kertakaikkiaan ole jaksanut nousta aamuisin ennen herätyskelloa ja laahautua uimaan.
Harmittaa.
Väsyttää.
Kolottaa.
En tiedä miten selättäisin väsymyksen niin, että pääsisin salille ja uimaan ettei enää kolottaisi, väsyttäisi ja harmittaisi.
Kiipeilemässä sentään olen jaksanut vielä käydä. 
Harmittaa-väsyttää-kolottaa.
Ja kiipeilyn jälkeen vasta kolottaakin kun en ole tehnyt palauttavia uinteja. 

Saatiin syyslomaviikon kunniaksi pitkästä aikaa personaalinen traineri treeneihimme mukaan. Kiivettiin silmät kiinni. 
Tai siis silleen että ensin tehtiin se muuvi kertaalleen silmät auki ja sitten silmät kiinni.
Hermotettiin reittejä muuvi kerrallaan. ei tietenkään niin että koko reitti kerralla silmät kiinni, jalat kuului ja sai siirtää silmät auki ja käsimuuvit tehtiin ote kerrallaan silmät kiinni. pääsin yhden tosi hankalan, se on ollut vaikea silmät aukikin.
Aika hauskaa. 

yhtenä iltana saunassa
minulla oli kaverina hurja susi

saattoi se olla lohikäärmekin.

LOTRissa olen jumiutunut lillimään keskelle Anduinia. Nuoriso on yrittänyt suositella minulle kaikenlaista lukemista, mutta sanoin etten pysty kun olen siellä joen keskellä jumissa ja Klonkku räpylöi perässä.

viherkasvi-inventaari

 Pitäisi kirjoittaa näyttösuunnitelmaa.
Kirjoitan blogia. 
Vaikka ei ole edes mitään järkevää sanottavaa.

Muistatteko vielä avokadon?

Avokado on silleesti jännä kotioloissa kasvatettavaksi, että sen idättäminen kestää puolen ikuisuutta. Mutta kun se viimein lähtee versoamaan, se versoaakin sitten vauhdilla.
Varrelle tuli parhaimmillaan mittaa lisää sentti päivässä.

Vastoin kaikkia odotuksiani avokado on yhä hengissä. 

Nykyisellään sillä on mittaa noin 70 senttiä.
Ja sitten sillä on suuri persoonallisuus.

Olen melko varma että se ymmärtää puhetta.
Välillä sen lehdet nuupottavat, välillä se melkein yrittää karata ikkunasta ulos ja todentotta on hetkiä, jolloin en halua puhua asioitani sen kuullen.
Se on vähän semmoinen hienohelma, herkkähipiäinen, kaikkitietävä ja ajoittain hiukan tuomitseva.
Paitsi silloin kun se on hyvällä tuulella, silloin se on varsin ystävällinen ja kohtikurottuva.

Millään muulla huonekasvilla ei ole niin voimakasta persoonallisuutta kuin sillä hyvä kun uskallan edes kirjoittaa tästä!

nyt sillä on aika hyvä päivä
vaikka se ei poseeraakaan kameralle

lehdet ovat valtavat!

Menneenä kesänä juhannuksen tietämillä päätin testata kiivin kasvatusta.
tavoitteeni on luonnollisesti olla jonain päivänä ihan huoltovarmuussyistä omavarainen.
en kyllä pahemmin välitä avokadosta tai kiivistä, mutta ehkä voin käydä kauppaa niillä?

Idätin kiivin siemeniä märässä kasvihuoneessa ikkunalaudalla. Kun niillä alkoi olla pientä juurenalkua, pistin tosi kosteaan multaan.

Ja ne alkoivat kasvaa!

Pari viikkoa sitten jaoin kiivit omiin ruukkuihinsa. Suurimmalla on nyt mittaa ehkä pari senttiä, ja pehmeät nukkaiset lehdet käyn hiplailemassa niitä välillä.

Kiivi on kuulemma köynnös.

Oliivipuussani on yksi oksa, ja se tarvitsee kohta uuden ruukun.
Pitäisi muistaa se seuraavalla kauppareissulla. Ja multa myös!

En tykkää vaihtaa multaa kasveille kun sitä on sitten ihan joka puolella.
Ja se on muutenkin jotenkin vaivalloista ja pelottavaa. itselle voi tulla joku jäykkäkouristus tai muu tauti ja jos itse vielä selviääkin, niin kasvi ainakin kuolee hengiltä.

tästä kulmasta oksa ei näy

Hankalaa tässä omavaraisuusviljelyssä ovat tuhoeläimet. 

en se minä ole! t. elma

Omavaraisuusviljelmäni tällä hetkellä:

- 1 kpl avokado
- 3 kpl pullojukka
- 2 kpl sutipuu
- 1 kpl kumipuu se on kyllä oikeasti Lehtorin, hän haluaa olla kautsuntuottaja
- 1 kpl outo sitrus
- 1 kpl kahvipensas
- 2 kpl oliivipuu
- 2 kpl sitruspuita luultavasti appelsiini ja sitruuna
- 4 ruukullista kiiviä katsotaan mitkä selviävät talven yli!

Mitäköhän muuta sitä voisi ihminen lämpimikseen kasvattaa? 
Ikkunalaudalta on kyllä jo tila loppu. Pitäisi keksiä joku tuhoeläinturvallinen kasvatuspaikka.

Entä inventoida?

Syyskuun luetut

 Syyskuussa kärsin jonkinlaisesta lukujumista: ehkä työhässäkän takia (siirryin tekemään sijaisuutta toiseen toimipisteeseen ja jouduin opettelemaan uuden lapsiryhmän tavoille).

En oikein jaksanut keskittyä lukemiseen, kaipasin helppoa, tuttua, lempeää luettavaa.

Syyskuun luetuista suosittelen L.T.Shearerin Kissa joka ratkaisi kolme murhaa. Lisää tällaista letkeää, ei kovin pelottavaa cozy crimea!

Syyskuun luetut käänteisjärjestyksessä alla.

 Cecilia Ahern: Sadan nimen mittainen matka. Toimittaja Kittyn mentori kuolee, ja samaan aikaan Kitty itse on urallaan hankalassa paikassa. Mentorilta jää jälkeensä sadan nimen mittainen lista ja toive kirjoittaa heistä juttu. Keitä nämä kaikki ihmiset ovat? Miksi heistä pitäisi kirjoittaa? Kevyesti sadunomainen hyvänmielenkirja. E-kirja.

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella. Lemmenlahti-sarjan toinen osa. Annika ostaa-päräyttää omakotitalon yksin. Miten käy, selviytyykö hän talon ylläpitämisestä, ja mitä tekemistä naapurikadun koiraa ulkoiluttavalla miehellä on hänen pihassaan. Ennalta-arvattavaan lopputulokseen päätyvä, hiuka kömpelö hyvänmielenteos, tulipa luettua. E-kirja.

 Donna Leon: Ylimyksen kuolema. Pellolta Venetsian ulkopuolelta löytyy pahoin maatunut ruumis, sinettisormus vierellään. Onko kyse muutama vuosi sitten kidnapatusta nuorukaisesta, ja kuka on murhan takana. Alkupään Brunetti oli vähän ryhditöntä luettavaa, Leonin tyyli kirjoittaa on vuosien varrella muuttunut, ja niin on myös maailma ympärillämme. E-kirja

Donna Leon: Perintöprinssi. Brunetti pohtii lähipiirissään tapahtuvaa aikuisen ihmisen adoptiota. Hyvää, lukukelpoista perus-Brunettia arjen vastapainoksi. E-kirja

 Liisa Tavio: Suukkoja ja villivihanneksia. Sinkku Krista muuttaa kavereineen maaseudulle tädiltään perimäänsä taloon. Hyvästi tinder-treffit, tervetuloa oikeat ihmiset ja kohtaamiset. Tyyppiä tulipa luettua. E-kirja.

L.T.Shearer: Kissa joka ratkaisi kolme murhaa. Letkeää cozy crimeä: eläkkeelle jäänyt poliisi Lulu ratkoo ystäväperheseensä kohdistunutta rikosta puhuvan kissansa Conradin kanssa. Tykkäsin tästä enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta: lukija pidettiin kärryillä tapahtumista ja tilanteista, ja välillä olin jopa edellä poliisia rikoksen ratkaisemisessa. Puhuvan kissan hahmo on kirjoitettu hyvin, se ei ole liian outo eikä liian maaginen. Suosittelen cozy crimen ystäville,  ja sellaisille joita hurjat dekkarit pelottavat. Mukavaa, huoletonta viikonloppulukemista. E-kirja.

 Heikki Aittokoski: Kunnon kansalainen. Saunassa kuuluu olla hiljaa, pohtii kunnon kansalainen (Ville?). Pikkuhauskaa ja pikkunäppärää mielensäpahoittajan tyyppistä kikkailua nykypäivän ja menneen entisten aikojen, hiljaisuuden ja puhumisen ympärillä. Kertomus oli lievästi ehkä dystooppinen, ja loppupuolella juonessa oli joku idean häivähdys, kokonaisuutena en pitänyt, oli sanakikkailuissaan vaivaannuttava, ja liian ilmeisellä tavalla mielensäpahoittajan manttelinperijä. E-kirja. 

Donna Leon: Anteeksiannon houkutus. Tuttua ja turvallista Brunettia päiväkirjana: olen myös päivisin ollut niin uupunut, etten jaksa jatkuvasti uutta ja ihmeellistä. Tässä kertomuksessa Brunetti ratkoo kadulta tajuttomana löytyneen miehen tapausta: onko mies saanut selville jotain koululaisille suuntautuvasta huumekaupasta, vai miksi hänen kimppuunsa on hyökätty? Sujuvasti etenevä retki Venetsiaan. Joskus vielä teen sen mitä eräs ystäväni kertoi itse tekevänsä: kulkee googlemapsin avulla Brunetin kanssa samoja reittejä! E-kirja.

 Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille. Tuttu ja turvallinen Keyes yöpöytäkirjana. Lukeminen on kestänyt ikuisuuden, kun olen ollut iltaisin niin väsynyt. (viimeiseen kymmeneen sivuun meni kolme iltaa!) Kertomus sijoittuu vasta perustettavaan naistenlehteen, jonka päätoimittajaksi kutsutaan kovapintainen Lisa. Hankalampi juttu: Lisa kuvitteli ryhtyvänsä päätoimittajaksi New Yorkissa, ei Dublinissa. Lehden toimituspäällikkö Ashling varautuu aina kaikkeen ja on koko ajan huolissaan, hänen ystävänsä Clodagh puolestaan kärsii kotiäitinä yksinäisyydestä ja kokee olevansa kaiken hohdokkaan ulkopuolella. Keyes ei petä, kertomus etenee sujuvasti, pinnan alla on muutakin kuin höttöä.

Terttu Tupala: Tee ruusuista seppele. Vietimme ystävien kanssa syyskuun alun viikonlopun Tampereella; muistin yhtäkkiä tämän tyttökirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, vuoteen 1937, ja teki mieleni lukea pitkästä aikaa se. Pappilan Marja -sarjan viimeisessä osassa Marja on muuttanut koulukortteeriin Tampereelle, ja käy yhteiskoulua. Uusia ihmisiä, uusia oppiaineita, uusia oivalluksia kasvamisesta ja aikuistumisesta. Tupalan pehmeä, muisteleva tyyli antaa ymmärtää, että ehkä kyse on omista muistoista ja kokemuksista? Hyvä, pehmeä, nostalginen lukukokemus.

Jill Santopolo: Laulu joka soi yhä. Emilyllä on ihana aviomies ja alkava raskaus. Raskaus menee kesken, ja samaan aikaan Emily kuulee radiossa laulun, joka kertoo hänestä itsestään; opiskeluvuodet, rakkaus ja kadotetut mahdollisuudet saavat Emilyn kipuilemaan parisuhteessaan ja elämässään. Herttainen, vähän jopa sadunomainen hyvänmielenkirja musiikista ja rakastamisesta. 

Caroline Säfstrand: Villien unelmien viinitarha. Erican on päästävä hetkeksi pois kaupungista, työstään, elämästään. Hän hyppää junaan ja päätyy puolivahingossa skånelaiselle viinitarhalle. Miten Erican elämä kietoutuu viinitarhan omistavan Marcuksen, tämän isoisän, vauhdikkaan naapurin ja kaupungissa asuvan Lilianin elämään? Niin levollista hyvänmielen luettavaa. E-kirja.

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Sain viime jouluna joululahjaksi upean, suomennokseltaan tarkistetun, Tolkienin kuvittaman LOTR:in. Syyskuun viimeisinä päivinä (29.9 itse asiassa) päätin lähteä pitkälle matkalle kuljettamaan sormusta Tuomiovuorelle. 

Tarun lukeminen on minulle aina suuri urakka - siihen liittyy niin paljon niin suuria asioita: kasvamista, kavereita.  

LOTR- elokuvista en järin pidä (Frodo näyttää väärältä), enkä näistä elokuvan jälkeen tulleista näyttämöversioistakaan, koska niiden kuvasto on niin samannäköistä. 

Sormuksen lukeminen on urakka, koska kuuntelen lukemisen tahdissa omat rakkaat musiikit  - löysin varastoistani vanhan C-kasetin ja ihmeekseni se soi vielä raikkaasti. 

Istuin yhden illan kasettisoittimen vieressä ja nauhoitin pätkät kaikista musiikeista puhelimelle talteen nyt pitäisi viedä nauha digitoitavaksi johonkin!  ja sitten kuuntelen myös Ryhmiksen version musiikit ne ovat ihania! 

Ja sitten kyynelehdin vähän. Ja menen paniikkiin Lukitarin luolassa. Ja muutamassa muussakin paikassa. Ja sitten kyynelehdin matkan varrella vielä lisää.

Ja todennäköisesti leivon haltialeipää koska perheemme todellinen sormusfani yllytti siihen

Olen yrittänyt lukea pari lukua joka ilta.