torstai 16. joulukuuta 2010

joulupuu...

olen selviytynyt kunnialla joulukauden ensimmäisestä joulujuhlasta: päiväkodin jouluhartaus pidettiin tänä aamuna.

Värisen liikutuksesta kun katson pieniä paimenia - heidän kylmästä sierrettyneitä nuhaisia neniään, ja niitä koukkupäisiä keppejä, joita hetki sitten käytettiin taisteluvälineinä takahuoneessa.
Pikkuriikkisiä enkeleitä, joiden sukkahousut ovat krympyssä nilkkojen ympärillä ja sädekehät vinossa punaisten hiuspompuloiden päällä.
Ja Joosefia ja Mariaa, jotka ovat juuri niin hämmentyneitä kuin arvelen heidän olleen, kun pienet tietäjät tulevat lahjoineen.
Koko esiintyjäkaarti on yhtaikaa ylpeä ja ujo ja jaksaa kauniisti kuunnella loppuun asti kasetilta tulevan laulun.

Selviydyn vielä siitäkin kun oma pieneni soittaa krihisevänkrahisevasti ja hätinä tunnistettavasti Heinillähärkien.
Niin rohkeasti.
Ja kauniisti.

Mutta kun pienet esiintyjät tulevat takahuoneesta salin puolelle ja laulavat täydestä sydämestään joulupuu on rakennettu ei pelkkä nieleskely enää riitä. On kaivettava esiin nenäliina.

*

2 kommenttia:

  1. Niin se on äideillä; ilon juhlaan on varattava aina nenäliina :)
    Mulla on ikävä juhla - lapset siirtyi idyllisestä kyläkoulusta (jossa oli aina niin upeat ja itkettävät ja naurattavatkin joulu- ja päättäjäisjuhlat) uuteen isoon, kolhoon kouluun, jossa on niin paljon lapsia, etteivät omamme edes pääse esiintymään. Voi olla, että nenäliinalle ei ole tänä vuonna joulukäyttöä...

    VastaaPoista
  2. Sanna: tervetuloa!
    Mitä pidempään olen äitiyttä harrastanut, sitä enemmän kyynelehdin.

    Joskus isojenkin koulujen joulujuhlissa voi olla tunnelmaa ja hartautta - nenäliina mukaan, kuitenkin. Kyllä enkelitaivaan siinäkin salissa sykähdyttää, varmasti.

    VastaaPoista