tiistai 15. helmikuuta 2011

Karhunpoika sairastaa

...nyt vuorossa on Pikkusisko. Kysyin äsken, millaiselta tuntuu.
P: "MAH-TA-VAL-TA...paitsi että siis aika huonolta. "
minä: "no nyt alkoi tosisairastaminen. Nyt olet tehnyt kaiken sen, mitä suunnittelit: olet vaihtanut maisemaa ja katsonut Robin Hoodin, mitäs nyt?"
P: "joo, nyt alkoi se surusairastaminen. Arvaa mitä mä aion tehdä? No leikkiä Robinhoodia tiätty!"

Millä ihmeen ilveellä se lapsi sai täksi aamuksi mittarin nostettua lämpölukemiin?

Pikkusisko on juuri istunut yhdessä Isoveljen kanssa hievahtamatta paikoillaan ja katsonut loistavan suomalaisen Robin Hood -oopperan.
Lapseni ovat fiksumpia kuin minä.
Olen elinikäisesti traumatisoitunut oopperoista, kun joskus hamalla kasariajalla meidät laahattiin koulussa katsomaan kouluteeveestä (muistatteko sitä?) Punaista viivaa.
En vieläkään tajua, mikä ihmeen vitsi on ollut näyttää sitä tokaluokkalaisille.
Kun sanotaan ooppera, alkaa korvissani välittömästi vaikertaa resuihin pukeutunut sopraano: "joka aamu minä avaan suksiladun että viestinviejä voisi tulla sillä hänen on pakko tulla"
Mitä meidän oikein olisi pitänyt oppia? Katsoimmeko sen kokonaan?

Kun Robin Hoodin ensimmäiset resitaalit (vai mitä ne nyt ovatkaan?) päjähtivät ilmoille, nousi tukkani pystyyn ja homma oli siitä poikki.
Sen verran katselin ja kuuntelin, että libretto on nokkela ja koko homma huolella tehty.

**

Kouluteeveen katsominen oli aikoinaan harrasta puuhaa. Mentiin siihen yhteen luokkaan, jossa olivat alkeelliset av-välineet (telkkari, piirtoheitin ja episkooppi) ja nyykötettiin siellä pulpeteilla ja lattioilla - vähintään kaksi ellei kolme luokallista lapsia.
Punaisen viivan lisäksi muistan myös kun opiskelimme fysiikkaa ("kaltevan tason rock - tää on kaltevan tason rock!") ja jotenkin hämärästi myös aavistelen nähneeni kaltevan tason jatko-osan (vinssi? vipu??)
Yläluokilla kulahtanut opomme tapasi näyttää ammatinvalintavideoita ("kylmäkkönä on kiva olla", "näin hoituu poronerotus")
Oi niitä aikoja!

**

Mamman herkut olivat runsaat. Pistäydyin siellä eilen pikipäin töistä tullessani ja sain hätäensiapupakkauksen mukaani Isoveljeä varten.
Myöhemmin illalla jääkaapistamme löytyi täysin odotusten mukaisesti puolikas täytekakkua ja puoli metriä voileipäkakkua.
Työtasolla on vaatimaton kassillinen pullaa ja kuivakakkua.
Jos vieraita odotetaan saapuvaksi vaikka kymmenen, tilaa mamma vähintään kahdenkymmenen hengen kakun. Mieluummin kaksi.

**

menen juomaan kahvia.
Aina ajattelen, että voi kun saisi välillä olla kotona ihan rauhassa.
Pah tässä mitään rauhaa ole! Koko ajan huono omatunto siitä, ettei ole töissä tekemässä töitä, siitä ettei pelaa ja leiki lasten kanssa kun kerrankin olisi aikaa ja siitä ettei siivoa kun kerrankin voisi.
Ja siitä ettei edes rauhoitu istumaan ja lukemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti