maanantai 12. maaliskuuta 2012

urautuma ja urheiluturhauma

viikonloppu oli rentouttava, noin pääpiirteissään ainakin.

Perjantaina kävimme pikauimassa isossa hallissa. Oli tukkoista, sekä hallissa että kropassa. Ensin yritin puljata pitkällä radalla mutta tuli sellainen tunne että hukun ja sitä paitsi hitaiden radalla veteli kroolia joku nopea. Meni vettä nenään. Ja herne. Lyhyellä radalla oli joku valmennusryhmä treenaamassa ja tyttöjen piti ihan ehdottomasti päästä hyppimään. Sepä siitä kuntouinnista sillä kerralla. (jälkikäteen oli varmaan hyvä ratkaisu, sillä olin hyvällä tavalla raukea; en liian väsynyt) Tytöt hyppelivät ja Isovelikin uskaltautui kokeilemaan ponnua.

Lauantaina alkoi uraudus. Lapset valittivat että joka viikonloppu on aina samaa ruokaa.
Ajattelin että kehvatsu, niinpäs onkin. Kun yritän tehdä jotain, joka tulisi suhteellisen äkkiä ja jolla ruokkisi koko lauman koko viikonlopun ajan, olen urautunut paisti/kala-tyyppisiin ratkaisuihin. Valmistelut sujuvat kohtuullisessa ajassa, ruoka pysyy ja kypsyy uunissa omia aikojaan ja minä voin lueskella, ja kertarykäisystä riittää yleensä kahdelle tai kolmellekin aterialle ihan vaivattomasti.

Mutta urautunut olen.
Sitten lapset antoivat noottia siitä, että huokailen liikaa. Heti alkoi henkeä ahistaa ja huokailin kahta enemmän.
Olen urautunut ja väsynyt. Ja huokailevainen.
Sunnuntai-iltaan mennessä olinkin jo kehittänyt kohtalaisen mojovan kehnon äidin syndrooman: en ole riittävästi läsnä, en leiki enkä pelaa, huokailen vain ja tarjoan kurjaa ruokaa ja komentelen epäreilusti. Ja olen tylsä, koska en tee mitään kivaa vaan haluan vain lukea rauhassa ja hiljaisuudessa. Tylsyydestäni kaiken tarpeellisen kertoo se, että kun Pikkusisko haluaa actionia elämänsä, hän karkaa mummin luo. Siellä on aina telkkari auki, pentumainen kissa, riittävästi leipää ja jäätelöä ja isoisä jota voi huijata korttipelissä. Siis kaikkea sellaista mitä ei kotona ole. Kotona on vain kaksi poissaolevaa horiskoa, toinen nenä kiinni kirjassa tai kattilassa, toinen kirjassa tai netissä.

Syyllistin itseäni siitäkin, etten halua kauhukolmikkoa keittiöpuuhiini. Passaan vain pilalle.
Ja sitten siitä, että pakotan heidät siivoamaan enkä anna riittävästi aikaa vapaaseen leikkiin.
Ja siitä kun iltapalalla alkavat kikattaa niin ryntään paikalle kuin myrskyn merkki. Pitäisi iltapalastaa tietysti heidän kanssaan. Seurustella sivistyneesti. 
Kaiken varalta syyllistin itseäni myös siitä, että tytöillä on liikaa ja Isoveljellä liian vähän harrastuksia. Laiskistuu yksi ja ylikuormittuvat toiset.
Ja siitä, että autan lapsia eri tavalla läksyissä. Ja siitä etten opeta riittävästi hyviä käytöstapoja. Ja siitä että eivät ole riittävästi netissä ja eivät opi medialukutaitoa. Ja siitä etteivät ulkoile ja liiku tarpeeksi.
Ja vielä siitäkin etten viitsi viettää laatuaikaa.
En ole edes koalaäiti. Olen joku hiivatin laiskiaisäiti.

Juttelimme hraHakkaraisen kanssa lenkkeilystä. Aloin miettiä, milloin oikein kävin ekan kerran lenkillä. Kai jossain Isoveljen ja Isosiskon välissä, luultavasti. Enemmän juoksin keväällä ja kesällä ennen Pikkusiskoa, silloin lenkkeilin tosi paljon.
Sanoin, että hraH opetti minulle lenkkeilyn.
Mietin vähän tarkemmin ja huomasin, että hän aikoinaan opetti minulle myös punttisalin (ajalla ennen Isoveljeä), uimisen (jossain lasten välissä) ja netin (ajalla ennen seurustelua). Yritin syyllistää hraH:ta siitä, mitä elämästäni on tullut.
Ilman häntä olisin ihan varmasti helisevä ja kilisevä älykköhumanisti pitkähelmaisessa liehuvassa hameessa ja pitkissä hiuksissa, lukisin lakkaamatta postmodernia kirjallisuutta ja keskustelisin älykkäästi kulttuurista. Ja nyt olen (lähes) pakonomaisesti (lähes) kilpaurheilusuuntautunut farkkuihin pukeutuva keski-ikäisesti huokaileva tylsimys.
HraH kysyi, haluanko heti lähteä johonkin ashramiin joogaamaan.
Minä olin hyvin ylevä ja riisuin lenkistä hikistyneet vaatteeni ja menin hyvin ansaitsemaani suihkuun pohtimaan elämäni kulkua ja hieromaan kaikkia ihanantuoksuisia hemmotteluaineita itseeni.

Lopun iltaa istuin sohvannurkassa lukemassa Roope Lipastin Rajanaapuria. Hauska! Hykertelin tyytyväisenä. Olen ihan aina tykännyt Lipastin tyylistä, opiskeluajoista asti.
Viikonlopun aikana luin myös paljon kehutun Kyrön Kerjäläisen ja jäniksen. Pidin kyllä siitäkin, mutta sen huumori ei uponnut samalla tavoin kuin Lipastin.

Ehkä tämä viikonloppu oli aika hyvä kompromissi kuitenkin: vaikken nyt olekaan säkenöivä ja postmoderni älykköhumanisti, olen kuitenkin lukenut(kin) jotain, enkä pelkästään urheillut. (ymmärtäkäämme urheilu hyvin laajasti: värjöttelyä hyppyaltaan reunalla uimahallissa voidaan myös pitää urheiluna, ainakin joissain olosuhteissa. Ja vartin lenkki esiteini-ikäisen pojan kanssa on sekin urheilua, vaikkei edes tule hiki. Paitsi lapselle, kun sillä on liikaa päällä)

*
ja helppo herkkuhelmikuukin päivittyi taas! Jee!

6 kommenttia:

  1. Voi raukkaa, tylsa ja huokaileva... Ehka pitkan, liehuvahelmaisen hameen osto piristaisi?

    VastaaPoista
  2. Aikuisten kuuluu olla tylsiä. Ketä vastaan sitä sitten nassikat kapinoisivat ja päättäisivät, että heistä ei tule ikinä urautuneita keski-ikäisiä?

    Ainakin suurimmalle osalle lapsia tuollainen on vain hyväksi. Monen perusturvallisuus voisi järkkyä pahasti, jos äiti on kovin jännittävä tyyppi ja repäisee kokoajan :)

    Tunnistan kyllä ilmiön. Kukapa haluaisi olla uraantunut. Itsekin välillä naureskelen siitä, että elämän suuria seikkailuita on uuden ruoka-annoksen valinta ravintolassa.

    Koalat todennäköisesti pesee laiskiaiset. Niiden tavoitteena on lepäillä 20 tuntia vuorokaudessa :) Loppu menee varmaan syömiseen ja sopivan oksanhaaran valkkaamiseen :D

    VastaaPoista
  3. rva Kepponen: kyllä koala voittaa, toimeliaisuudessa nimittäin.
    - laiskiaisen ruuansulatus kestää kuukauden
    - laskeutuu maahan vain kerran viikossa toimittamaan tarpeensa
    - turkissa kasvaa levää

    -lähde ainakaikkitietävä wikipedia-

    VastaaPoista
  4. marianne: tuntisin oloni varmaan todella kummalliseksi sellaisessa hameessa :)
    Minkäs sitä urautuneisuudelleen mahtaa!

    VastaaPoista
  5. Meillä kyllä kanssa elellään niin järkyttävän kaavamaisesti, että pahaa tekee. Naurattaa se, et jos meinataa olla saunomatta lauantaisin niin lapset nostaa äläkän. Kun lauantaisin kuuluu saunoa
    Toi sun liikunnallisuus yllätti mut. Tosiaanko olet noin urheilullinen? Eikö sun kuulu vaan lahkeellisissa uimavaatteissa estyneesti uida? :)

    Yritän miettiä et olisit liuhuhamenen nainen. EI onnaa! Anteeksi.

    pinkki

    VastaaPoista
  6. pinkki: emmä ole urheilullinen. Puntilla kävin ennen lapsia. En enää.
    Nyt mä uin sievästi ja siveästi lahkeellisessa uikkarissani, lenksaan ja joskus dementiahiihdän.
    Tosi vähän siis.

    VastaaPoista