perjantai 10. toukokuuta 2013

Äitipohd.

Eilinen oli hyvä päivä.
Kertakaikkiaan.

Ei ollut kiirettä, oli vain aikaa.
Kävimme porukalla pyöräilemässä - isot halusivat tarkistaa, kauanko kestäisi koulumatkan pyöräily.
Kehittelin sapuskaksi salaattipöydän.
Otin päivänokoset (luksusta; minä en ikinä nuku päivisin. En nuku edes öisin.)
Pesin pari ikkunaa.
Lähdin potkulenkille - tytöt touhusivat pihalla, Isoveli lähti lenksalle ja hraH omalle lenksalleen.
Kertasimme Isosiskon kanssa kokeeseen.
Lönötin laiskana.
Voiko olla parempaa: toimeliasta ja laiskaa, yhtäaikaa. Aivan parasta.

*

Aloin lukea Anu Silfverbergin Äitikorttia.
Ensin sain kaikenmoisia hepuleita ja aargh-kohtauksia: minulla on lieviä asenneongelmia ylenmääräistä feminismiä ja varsinkin noin kehollista feminismiä kohtaan; minun kokemukseni murrosiästä tai raskaudesta ovat hyvin erilaisia kuin mitä Silfverbergin mukaan ikäpolvemme on yhteisesti ja yhteiskunnallisesti joutunut kohtaamaan.

Todella pahoja asenneongelmia minulla on kaikenmoista sukupuolettomuutta kohtaan - varmaan siksi, että minä en pidä sukupuolettunutta maailmaa minkäänlaisena ongelmana, jota vastaan minun pitäisi taistella.
Sinnittelin parin ensimmäisen luvun yli, ja nyt jo alan päästä kirjan imuun.

Kirjasta alkaa vähitellen nousta esiin ajatuksia, jotka vallan helposti pystyn jakamaan, jos kohta en ikimaailmassa lähestyisi aihetta niin ylen yhteiskunnallisesta näkökulmasta. ("Vauvan sänky on poliittinen ratkaisu") (kieroutunut huumorini tempaisi heti palkokasvin hengityselimiini: meillä on tapana hraH:n kanssa käydä napakoita väittelyjä sanan poliittinen merkityssisällöstä) Mutta asiasta kyllä olen samaa mieltä: ihan liikaa kouhkataan, ihan kummallisista asioista ja varsinkin äitiydessä aivan lievästi liioitellaan luonnollinen-kulutuskeskeinen -akselilla.

Kutakuinkin Silfverbergin ikäpolven edustajana, mutta muutamaa äitityövuotta pidemmälle ehtineenä huokaisen helpotuksesta. Jos kouhkattiin silloin kun Isoveli oli tuore tapaus, niin kyllä nykyään kouhkataan vielä enemmän. Ei ihme, että menee pää pyörälle. Silloin kun Isoveli oli tuore, oli vallalla vain imetyshysteria: ihmettelin jo silloin, miten monesta muusta asiasta tiedetään WHO:n suositukset (minä en tiedä who:sta oikeastaan mitään muuta kuin imetyssuositukset). 
Nyt tarjotaan ismiä ismin perään. Kursiivilla ja painokkaasti.
Silfverberg ilmaisee asiat huomattavasti tyylikkäämmin kuin minä, mutta:
myös minä pidän jotenkin käsittämättömänä sitä, miten (muka) suuria ja keskeisiä ja miten pelottavan tietoisia jotkut ratkaisut tämän päivän vanhemmuudessa ovat. Puhutaan Perhepedistä, Kiintymysvanhemmuudesta, Kestoilusta ja ties mistä muusta (olen jo kadonnut kartalta) - asioista joissa on takana joku elämää suurempi ideologia, Vain Sinun Lapsesi Parhaaksi (kaikesta muusta ne menevät pilalle).
Tulee sellainen olo, että vanhemmat - varsinkin tiedostavat äidit - panevat oman elämänsä ja persoonansa tyystin hyllylle toteuttaessaan puhdasoppista ideologiaa, Silfverberg puhuu äitiyden mustasta aukosta.

En voi väittää, että olisin itse tuoreena äitinä ollut kovinkaan paljon selväjärkisempi. En ole ihan varma, olenko sitä vieläkään.
Mutta hitaasti, pitkän prosessin kautta olen ehkä tajuamassa, että kyse on elämästä, vai pitäisikö sanoa Elämästä, isolla alkukirjaimella ja kursiivilla.
Siitä että asiat pitää elää läpi omannäköisesti.
En pysty, enkä edes halua pystyä, elämään todeksi mitään kasvatusideologiaa. Olen vain tämmöinen: tempoileva ja vähän seko.
(sivujuonne: termi kiintymysvanhemmuus saa minut aivan sekopäiseksi. En tiedä, en ihan oikeasti tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta eikö nyt vanhemmuus yleensä, keskiverron normaalissa ihmisessä ole myös kiintymystä? Eikö vanhemmuus itsessään ole kiintymystä? Kyllä minä olen kiintynyt ja kiinnittynytkin lapsiini ihan ilman mitään ideologisoimista. Mutta kyse on taas kerran vain käsitteestä, ehkä sen sisältö on jotain, mikä minulta puuttuu. Kiintymys?)

Hyvät kicksit ja jajat ja tiesmitkä sain Silfverbergin luonnollinen afrikkalainen - kulutuskeskeinen -jaottelusta. Yhtään en ollut aargh, vaan pelkästään juuri näin!
Muistan jo jostain Isoveljen elämäntaipaleen alkuvuosilta sen hepulin, mitä sain kun imetyksestä ja synnytyksestä ja ties mistä milloinkin puhuttiin luonnollisena ja kauniina asiana.
Luonnollisessa on hyvin harvoin mitään esteettisellä tavalla kaunista. Luonnollinen on luonnollista; se voi olla vähän raadollista, joskus tuskallista, ei aina kovin helppoa ja hyvin harvoin erityisen hahtuvais-höytyväistä, mutta se on luonnollista. Se on vahvaa, kaikennielevää, kokemuksellista.
(se joka väittää että nälkäkarjuhuutava imemiskyvytön vastasyntynyt on kaunis, on päästään vialla. Eikä liioin sen vastasyntyneen neuvoton, maitoa ja maitohikeä tursuava ja tuskaantunut äiti ole kaunis.) 

*
Toinen työn alla oleva opus on Levinen klassikko Not buying it.
Mitäs siitäkin sanoisin?
Hmh, not buying it.



5 kommenttia:

  1. Silloin kun tuo Anu oli aamu-tv:ssä puhumassa niin seurasin erästä eko/lpasimyönteis-henkistä keskustelua aiheesta.. ja kylläpä vaan niin moni veti herneet nenään. En ole vielä itse tuota kirjaa lukenut, mutta minullakin on luonnoksissa teksti tähän liittyen. MOnesta asiasta olens aamaa mieltä kanssasi ja Anun kanssa.. ja sitten taas toisista asioista niin kovi erimieltä joko jomman kumman teidän kanssa - tai molempien.

    Mutta siis joo, kyllä vain Anu osui monessa asian ytimeen, kun ihmiset tuonkin kirjaan ottaa vastaan niin suurella tunteella, että... O.o

    Mutta joo, enpä minäkään tosiaan muita WHO:n suosituksia tiedä - ja tuolle who:n imetyssuosituksellekin sanon näin pohjoismaalaisena pyh, pah, anti olla! :D

    VastaaPoista
  2. En oo kirjaa lukenut, kuullut siitä kuitenkin ja aika samansävyistä tekstiä...

    Mä kans mietin tätä kiintymysvanhemmuutta et mitä se edes tarkoittaa... joos, sitä on kaikki lehdet ja kirjat täynnä mut mä en vaan saa käsiäni sen ympärille, mitenkään. Ilmeisesti mä en kaikesta kiintymisestä ja kiintymyksestä huolimatta ole kiintymysvanhempi kun en ymmärrä koko termiä.

    Nauroin ääneen kun kirjoitit vastasyntyneestä ja vastasynnyttäneestä. Oon samaa mieltä, luonnollista ja runollista ja raadollista, esteettistä - no, ei.

    VastaaPoista
  3. Katsoin Anun haastattelun (aamutv:n) yle areenalta ja olen lukenut kirjaa koskevia juttuja lehdistä. Postauksesi vakuutti minut siitä, että luen kirjan, kun käsiini saan. Onko mielestäsi sellainen joka kannattaa lukea?

    VastaaPoista
  4. Mä en myöskään ole lukenut tuota kirjaa. Pitäisi varmaan. Mun ymmärtääkseni siitä on nostettu "kohuksi" aika pieni osa. Se pieni osa kyllä kuulosti sit mun korvaani hiukan oudolta...

    Mä itse olen sitä mieltä, että imetyssuositus on tosi tärkeä asia ja että Suomessa imetysohjaus on jotain ihan sanoinkuvaamatoman surkeaa (ja siis takana kaksi kunnolla persiilleen mennyttä alkuimetystä, joista toinen menee kyllä ihan sen piikkiin, että en saanut apua edes anomalla). Ja kiintymysvanhemmuus. Voi huokaus, että mä voin vihata sitä nimitystä. Samoin kuin vaistovanhemmutta. Mä oletan toteuttaneeni lasteni suhteen noita suuntauksia jossain määrin, mutta en hitto vieköön suostu kutsumaan itseäni kummallakaan nimellä. Hampaita särkee jo ajatuksestakin... Mä olen omasta puolestni vain pöljä, joka ei näköjään osaa lopettaa imettämistäkän, kun sen lopulta on saanut sujumaan. ;)

    VastaaPoista
  5. mä en edes tiennyt että se on kohukirja; näin jonkun pienen haastattelupätkän ja totesin, että tuossahan on tervejärkisiä ajatuksia.

    Pidin kyllä kirjasta, parani loppua kohden koko ajan!

    Sanana tuo kiintymysvanhemmuus on outo ja kummallinen, mutta ilmeisesti olen tietämättäni ollut kiintymysvanhempi.
    Kirjoitan tästä vielä - ja imetyksestäkin, kunhan saan kunnon puhinavaihteen päälle ;)

    VastaaPoista