kawasakimoposiki

kaikenmoista sitä ihminen menee heikkona hetkenään lupaamaan.

Lupasimme toimia isäntäperheenä kun keskenkasvuiskoulussa vierailee viikon ajan joukkio jaappanialaisia tulevaisuudentoivoja.
Kohta meille majoittuu pieni japanialainen ihminen kawasaki-moposiko tai jotain sinnepäin ja sitten pöydässämme kumarrellaan kohteliaasti ja keihästellään riisinjyviä puikoin.
Ehkä ei kumminkaan.

Enimmäkseen nämä tulevaisuuden toivot harjoittavat omaa ohjelmistoaan ja meidän osaksemme koituu vain yösija ja muonitus, jos kohta jotain viikonloppuohjelmaa olisi suotava keksiä. Ja iltaohjelmaakin ihan kaiken varalta, jos on kovin energinen nuorukainen.
Olen käynyt ahkeraa sähköpostikirjeenvaihtoa kawasakimoposikon kanssa, ja kyllä epäilen että kovin on hiljainen viikko edessämme, sen verran pieni on pienen ihmisen sanavarasto. luulen että hän on sinnitellyt koko käytössään olevan vokabuläärinsä niihin viesteihin
Ja sydämeni on särkymäisillään sen ja vanhempiensa puolesta kun se tulee tänne maailman toiselle laidalle, käytännöllisesti katsottuna erämaahan ja kaikenlisäksi vielä meidän kaaokseemme! ja sen on pakko olla urhoollinen ja reipas ja vielä opiskellakin että on kunniaksi perheelleen. (*särk*)

Sen lisäksi on ratkottavana muutamia pieniä käytännön yksityiskohtia
pieni asumus
pienet suihkutilat ilman pientä pukutilaa
pieni keittiö
pieni yksityisyyden aste koko huushollissa
pieni sanavarasto
pieni aktiivisuuden aste koko huushollissa

Mitä ihmettä me teemme jaappanialaisen kanssa yhden kokonaisen viikonlopun, kun normaalisti vain makaamme varpaat kohti taivasta ja mietimme että jotain vois varmaan tehdä?

Lapsiparka.
Tulee seikkailumiellä vieraaseen kulttuuriin ja haluaa kokea kaikenmoista ja sitten se suljetaan meidän vetelään kaaokseemme, missä raskainta voimainponnistusta on hellyydenkipeän kissan sylittely.
Kyllä ei hyvin pyyhi meillä.
Mutta kisulla kyllä.






4 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun löysin sun blogin :) Mulla on itellä myös (mm) murkkusia pari kotona ja hauska seurata samoissa vesissä kahlaavia :)

    Voiskohan tää jaappanilainen olla vaikuttunut jos sais teidän kanssa nostaa ne varpaansa kohtin kattoa? :D Tsemiä <3

    VastaaPoista
  2. Ainakin aikuisella japanilaisella menee pasmat aivan sekaisin, jos reissulla joku sanoo, että nyt voi tehdä ihan mitä haluat. Turistimatkoillahan aikataulu on aina 30min tarkkuudella säädetty. Toki siihen aikatauluun voi laittaa, että 14-15 rentoutumista :D

    Mulla ei ole kenelläkään kaverillakaan teini-ikäisiä poikia ainoastaan tyttöjä, niin en pysty kysymään, että mitä suosittelisivat. Noin muuten japanilaiset haluavat aina nähdä ja valokuvata kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet. Vaikka ne eivät olisikaan kovin kummoisia :) Aikuisista iso osa on innokkaita "liikkumaan" luonnossa.

    Japanissa asunnot ovat erittäin ahtaita eikä siellä todellakaan ole totuttu siihen, että asunnossa olisi useita suihkuja. Sauna voisi olla kiva kokemus, miksei uimahallikin. Tosin tästä sellainen varoituksen sana, että uimataito pitää tsekata.

    Niin ja muistakaa tarjota riisiä aamupalaksi :D Ehkä nuoriso on jo toista maata, mutta riisi on yhä edelleen suosikkiaamupala.

    VastaaPoista
  3. Nadja: tervetuloa uudelleenkin! Minäkin tulen vierailulle kunhan kerkeän :)

    rvaK: tiesin että joku tietää (luotin suhun!)
    Vierailla on ohjelmistossa ainakin 2xsauna + meri (sis. kesämökki + kalastus), luultavasti nähtävyyskiertoajelu sekä täällä, Hesassa että kaiketi myös Tampereella.
    Uskoisin että osaavat uida, tulevat jostain huippuoppilaitoksesta, ja harrastavat ylenpalttisia määriä kaikenmoista tervehenkistä...

    Suunnitteilla tällä hetkellä:
    - vierailu isomamman luona (karviaismarjoja pensaasta, omakotitalo, ruohonleikkuu)
    - paikalliset nähtävyydet (ne mitä ei kiertoajelulla näytetä, tai joissa ei käydä sisällä)
    - olin ajatellut laittaa sen Isosiskon tanssitreeniin, mutta ne alkavat vasta myöhemmin syyskuussa
    - lähipurkkari /metsä /frisbeegolfrata
    - ei yhtään riisiä (en osaa valmistaa sitä edes sinnepäin), paitsi ehkä riisipuuroa (?)
    - jos haluaa treenata pianoa, niin visiitti anoppilaan (piano on kyllä epävireessä, mutta silti)
    - mietin futista, mutta liigajoukkue ei pelaa kotipeliä
    - miniristeily (booooring)
    - ajattelin että muksut voivat keskenään ja yhteisen kielen puuttuessa pelata wiitä tai katsoa harry pottereita (kuulemma suosikkejaan, kuluu useampi tunti syvässä hiljaisuudessa)
    - nuoriso pihalle ja heittelemään koreja

    Vähän on onttoa vielä. Täytyy tsekata paikallista tarjontaa vähän tarkemmalla seulalla.


    VastaaPoista
  4. Meillä oli mun ysiluokan aikana latvialainen poika yökylässä viikon, kun niiden koulusta tuli porukka meidän kouluun. Oltiin oltu edellisvuonna siellä vierailulla ja tavoite oli olla samoissa perheissä ristiin yötä.

    Huoh, se oli hiljainen. Ei puhunut latviassa mitään eikä kyllä Suomessekaan. Sen veli taas oli toista maata, mutta se meni toiseen perheeseen, meitä kun oli kaksi tyttöä niiden perheessä.

    Ah.. mä vaan niin sympatiseeraan, jos teillä ollaan ihan hissun kissun :D

    VastaaPoista