maanantai 19. helmikuuta 2018

työkriizi


Yhtenä päivänä oli aika rankkaa töissä.

Aloin toiveikkaana tehdä lähtöä kotiin jo puoli tuntia ennen työajan päättymistä.
Tein vain yhden pienen asian, joka johti toiseen.
Sitten soi puhelin, eikä se ole koskaan hyvä juttu.
Opastin yhtä kadonnutta sielua sähköisessä laskunmaksussa (ei, en ole pankkineuvoja, minulta vain ilmeisesti voi kysyä neuvoa ihan missä vain), saimme asian järjestykseen.
Ja taas soi puhelin.
Se siitä aikaisesta kotiinlähdöstä.

Pääsin lopulta töistä tuntia työajan päättymisen jälkeen ja kirosin sitä, että olen ihan liian kiltti ja mukava ja palveleva.

Kotimatkalla jäin kahden eri kerjäläisen jallittamaksi.
Mieleni teki itkeä: älkää pyytäkö minulta yhtään mitään, minulla ei ole kertakaikkiaan mitään annettavaa. Johan minun selkänahastani riivittiin viimeisetkin työmaalla.

Mitä ihmeen signaalia oikein levitän ympäristööni?

6 kommenttia:

  1. Mä NIIN osaan samaistua tähän! Taannoin oli juttu, jossa kerrottiin Tampereella olleesta työssäkäyvien äitien koulutuksesta, jossa opetettiin jämäkkyyttä. Ehkä pitäisi mennä semmoiseen :D

    Tsemppiä uuteen viikkoon - toivotaan hiljaista puhelinta ja kivoja juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jämäkkyydelle olisi käyttöä, täytyy varmaan yrittää hakeutua koulutukseen :)

      Poista
  2. Mun mies on vetänyt tytöille Ei-ryhmää. Sille olis tarvetta muutamalla aikuisellakin.
    Nim Ei en vie, no okei vien sit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisinkohan päästä EI-ryhmään?
      Tai vielä paremminkin sellaiseen JOS ET NYT HETI VÄLITTÖMÄSTI TEE SITÄ, MINKÄ KÄSKET, SAAT RUVETA ETSIMÄÄN UUTTA ÄITIÄ, SENKIN LAISKA LORTTI -ryhmään?

      Poista
  3. Kuullostaa tutulta ja sama jatkuu usein kotona. Jos nyt teen teille pojat voikkarit kun pyydät...murr

    VastaaPoista