Elämäni kirjat

 Emma vastasi lukemishaasteeseen ja heitti jatkohaasteella: elämäni kirjat.


Tällaiseen haasteeseen ei voi millään muotoa suhtautua kepeästi, vaan vakavasti ja pohdiskellen.

Jotain suuntaviivoja elämäni kirjoihin voit löytää lakkiaispuheesta poikaselle, muutaman vuoden takaa - kaikki siinä mainitsemani kirjat kuuluvat myös tähän listaukseen (mm. Timo Parvelan Ella-sarja, Alastalon salissa, LOTR, Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarja, Westlaken veijaridekkarit).

Tämän viikon perinpohjainen harkinta tuotti tällä kertaa tällaisen tuloksen - ja selitän myös.


Cynthia Voigt: Matkalla kotiin (koko sarja) - nuortenkirjasarja neljästä sisaruksesta, jotka äiti hylkää automarketin parkkipaikalle. Sisarukset lähtevät kävellen etsimään tätinsä kotia. Moniosaiseen sarjaan kuuluu myös useiden sivuhenkilöiden ja edeltävien sukupolvien tarinoita. Viimeinen osa on hieno päätös sarjalle. Tässä kirjasarjassa lauletaan paljon: nyt aikuisempana olen tunnistanut ja löytänyt suurimman osan lauluista, se on tuonut uusia ulottuvuuksia tarinaan. Sarjan kaikkia osia ei ole suomennettu. Luen pätkiä sarjasta aika ajoin uudelleen. Pidän eniten toisesta osasta.

Tuija Lehtinen: Enkelinkuvia hiekassa. Tajunnanräjäyttävä nuortenkirja, mielestäni edelleen paras koskaan lukemani nuortenkirja. Aika on toki ajanut tästä kirjasta ohi moneen kertaan, pidän siitä silti. Luen aika ajoin uudelleen. Tuija Lehtinen on vuosikaudet ollut yksi suosikkikirjailijoistani monipuolisuutensa ansiosta. Mirkka-sarjasta pidän erityisesti, koska ymmärtääkseni Mirkka on samanikäinen kuin minä! Ja Lehtisen tuotannosta ylipäätään kaikki ennen vuosituhannen vaihdetta kirjoitettu on lukulistallani säännöllisesti.

Lawrence Sanders: Kolmas kuolemansynti. Ensimmäinen ikinä lukemani dekkari. Olen lukenut jokseenkin kaiken mitä Sandersilta olen käsiini saanut: hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain osa, enkä ole niin tarmokas, että valtavia määriä enää nykyään ostaisin nettikaupoista. McNally-sarja on hulppea, siitä pidän erityisesti. 

Taivaallista leipää. Kirja leivästä ja leipomisesta. Ensimmäinen omistamani "erilainen" keittokirja. Siis sellainen missä on reseptien ja ohjeiden lisäksi myös tarina. Tai pikemminkin tarinoita. Avasi tuolloin uuden näkökulman keittokirjoihin. 

Markus Kajo: Kettusen kirja. Idolini. Miten voi ihmisellä olla tällainen intuitio ja tuntuma kieleen! Ja ajatuksenjuoksu! Kettusia olen usein lukenut lomalukemisena matkoillamme. Kun lehteilen Kettus-kirjoja, haistan aurinkovoiteen, päivän hikistämät väsyneet lapset ja kuulen heidän naurunsa.

Edvin Linkomies: Latinalais-suomalainen sanakirja. Ihan hirmu moni asia elämässäni liittyy siihen, että valitsin yläasteella valinnaiseksi kieleksi latinan. Opiskelin sitä täydet kuusi vuotta: koko yläasteen ja lukion, ja kuulun kohtalaisen harvalukuiseen joukkoon pitkän latinan kirjoittaneita. Ilman Linkomiehen sanakirjaa ei olisi elämästä noina vuosina tullut mitään. Eikä oikein tule vieläkään: siitä sopii helposti tarkistaa etymologioita, ydinmerkityksiä ja vaikka mitä. Olipa kyseessä oikeastaan mikä tahansa eurooppalaiseen kieleen liittyvä probleemi, löytyy vastaus Linkomieheltä. Linkomiehen tärkein ominaisuus on kuitenkin kyky ennustaa asioita. Se tapahtuu näin: ravistetaan sanakirjaa (että sanat menevät sekaisin), kysytään mielessä jokin kohtalonkysymys ja laitetaan sormi oikean sanan kohdalle. 


Kas näin: vastaus mieltäni askarruttavaan kysymykseen on siis expolio eli kiilloittaa, hienostaa. 
Tämä merkinnee sitä että minun pitää vähän hioa muuatta tulevaisuudensuunnitelmaani että se olisi toteuttamiskelpoinen.

Toivon että olisin osunut muutamaa sanaa ylemmäs: exploratus olisi ollut mieluinen vastaus: suunnitelmani toteutuminen olisi taattu.

Linkomieheen liittyy myös koulukuntalinjaus taloudessamme. Lehtori (tuo riivinrauta koulutoveriksi, mutta kelpo mies elämänkumppaniksi) opiskeli latinaa samat kuusi vuotta, mutta isänsä vanhan Strengin sanakirjan turvin. Kävimme kouluvuosina tasaisin väliajoin (viikoittain luulisin) väittelyn siitä, onko Linkomies riittävä vai tarvitaanko Streng. Jossain lukion loppusuoralla hankin Strengin käyttööni, mutta siitä puuttuvat valitettavasti nostradamusmaiset ominaisuudet, ja se on muutenkin kankeampi käyttää. (siinä on enempi sanoja ja merkityksiä, joutuu helposti harhapoluille)

Linkomies opetti minulle sanakirjan käytön, tai siis sen miten sanakirjaa pitää ja voi käyttää muutoinkin kuin ennustamiseen, siihen ei pidä ryhtyä ilman asiantuntevaa tulkitsijaa eikä minkä tahansa sanakirjan kanssa!. Sen kanssa opin turvautumaan sanakirjoihin ja löytämään intuitiivisesti parhaita ratkaisuja käännöksissä. Olen hyvin harmissani kun sanakirjarakkauteni saati -riippuvuuteni ei ole siirtynyt nuorisoon. 


*

Mitkä ovat sinun elämäsi kirjat? Selityksillä tai ilman?

5 kommenttia:

  1. Sama kommentti, kuin edelliseenkin postaukseen (hitto, että sä olet nopea tuottamaan näitä), että pitää vastata ihan ajan kanssa! Sen verran vaan lyhyesti, että se mun "elämäni kirjat" -lista siinä mun postauksessa oli tosi lyhyt, laajempi katsaus löytyy täältä: http://harkittuherkku.blogspot.com/2018/06/elamani-rakkaus.html

    Ja hei, olethan huomannut kirja-kilpailun mun blogin puolella!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon huomannut kilpailun; mulla ei riitä laseissa voimakkuus eikä laitteessa zoomi😂😂😂

      Poista
  2. Voigtin ja Lehtisen kirjat olivat munkin lemppareita nuoruudessani. Toisaaalta myös Lotta-kirjat ja Sanna Jaatilaisen Jenkkivuosi ja siihen jatkot. Ja 100 muuta sen lisäksi. Musta tuntuu, että koko lapsuuden ja nuoruuden en muuta tehnyt kuin luin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mä kokonaan unohdin Jenkkivuoden jatkoineen, sehän on IHANA?? Miten se on edes mahdollista; ihan mahtava sarja! (ja Lotta-kirjat myös, vaikka eivät ne ehkä ihan elämän kirjoihin ylläkään, mutta olivat kyllä mainiota luettavaa)

      Poista
    2. ...melko varmasti mä en tehnyt muuta kuin luin.
      Mitä nyt satunnaisesti angstasin päiväkirjaan ja kävin teatteritreeneissä

      Poista