Yhdestä kymmeneen

 Harkistuista herkuista Emma nakkasi haasteella ❤️. 

Koska kärsin pahasta blogijumista, on heti tartuttava haasteeseen! 

Asioita elämästäni; yhdestä kymmeneen:

Tämä on kyllä vähän tylsä vastaus, mutta minulla on yksi aviopuoliso, jota käytän ja kulutan edelleen. Olemme tunteneet toisemme yli kolmekymmentä vuotta. Naimisissa olemme olleet reilut kaksikymmentä vuotta ja sitä ennen yhdessä kait neljä vuotta. Aika pitkä siivu elämästä.
Minulla on yksi sisko.

Olen tämän vuoden aikana kävellyt puhki kahdet tossut. Olen joutunut ostamaan kahdet uudet tossut tilalle! Ensimmäiset puhkikävellyt olivat jo pari vuotta vanhat, mutta toiset vain vuoden. Ei ihme että menivät puhki, kun käytin niitä vallan koko viime kesän ja keväällä heti kun tarkeni. Kävelin keväällä - varsinkin maaliskuussa - paljon. Nyt en ehdi, jaksa ja viitsi. Mutta aloitan ihan kohta taas. (kyllä kai, niinpä niin)

Olen äiti kolmelle (melkein) aikuiselle ihmiselle. Mikään muu asia elämässäni ei ole ollut yhtä ihmeellistä, raivostuttavaa, outoa, väsyttävää, tuskastuttavaa, ihanaa, käsittämätöntä, upeaa, täyttävää tai opettavaista kuin vanhemmuus. Nämä kolme ihmistä ovat kasvaneet ja kasvamassa omiksi itseikseen, ovat löytämässä paikkansa tässä maailmassa ja voin vain vierestä ihmetellä, miten juuri nyt on heidän aikansa ja vuoronsa. Muistan ja ajattelen tätä aivan liian harvoin. 

Neljä opintopistettä kuukaudessa pitää saada kasaan jos aikoo pitää opintovapaata ja nostaa aikuisopintorahaa (vai mikä ihme sen nimi nyt taas olikaan). Minulla ei ole aavistustakaan onko se paljon vai vähän. Ehkä paljon.
Minulla on nykyään neljä kirjastokorttia (Turkuun, Helsinkiin, Yliopistolle ja Akademin kirjastoon)

Elämässäni on (tai on ollut) kaikkiaan viisi kissaa. 
Ensin oli Rasmus, täydellisen hömelö ja valtavan suuri, pöhkö, rasittava ja väärinymmärretty maine coon. Sitä seurasivat Leevi, maine coon sekin, sitten pentutehtaalta pelastettu maatiainen Viiru, ja nykyiset pilalle passatut cooni-neidit Arppu ja Elma.
Sinänsä outoa, mutta oikeasti pelkään kissoja. Tai ainakin pelkäsin ennen. Hamassa lapsuudessa viljellyn urbaanilegendan mukaan kissa hyökkää nukkuvan ihmisen kimppuun, jos se huomaa että kaulavaltimo sykkii. 
Onneksi meidän kissat ovat hömelöitä, en ole vielä joutunut nukkuessani murhanhimoisen kissan uhriksi. Joskus kylläkin nukkuessani kissaeläin kiipeää päälleni. Tunnen oloni epämiellyttävästi mount Everestiksi. Kostoksi kissa painaa kyynärpäänsä kylkiluideni väliin ja huokailee. 
Pysyäkseni käynnissä minun pitää ottaa joka aamu viisi lääkettä. (mikä ihme olisi oikea sana? minusta pilleri tarkoittaa e-pilleriä, ja tabletti on kamalan juhlallinen) (kärsin erilaisista kansanperinnevaivoista)

Joulukuusi herättää joka vuosi suuria intohimoja nuorisossa. Meillä pitäisi olla kuulemma live-kuusi, keskellä lattiaa, semmoisella tavalla että sen ympärillä voisi tanssia. Olen viime vuosina kieltäytynyt mistään yli metrisestä kuusesta tai kuusenkorvikkeesta. Yhtenä vuonna meillä oli täysimittainen tekokuusi. Samana vuonna meillä oli myös sänky olohuoneessa. Edelleen samana vuonna meillä oli kissa joka oli kontaktissa sisäiseen pantteriinsa. Voin kertoa ihan kenelle vain, että kun joulukuusi hyökkää nukkuvan ihmisen kimppuun, ja sisäisen pantterinsa kadottanut kissa ryntäilee kuusenpalloja ympäriinsä levitellen hysteerisenä pitkin asuntoa tuntemattomaan aikaan aamuyöstä, tulee vakavasti allergiseksi joulupuille. 

Olen aikuisiälläni asunut seitsemässä eri asunnossa. Koko ajan samassa kaupungissa, ja hirmu paljon myös samassa lähiössä. Viimeksi lupasimme nuorisolle, että muutamme vähän lähemmäs keskustaa. Toki. Melkein kaksisataa metriä. En oikein vieläkään tiedä, viihdynkö tässä nykyisessä kodissamme. Ja tässä lähiössä ainakin asumme vain ihan väliaikaisesti. 
Seitsemän veljestä -äänikirja on ensimmäinen unilääkkeenä käyttämäni äänikirja. Se on ihana. Kuunnelkaa Areenasta. 

Olen tänä vuonna neljäkymmentäkahdeksan vuotias. Yritän ymmärtää sitä. En varsinaisesti kriizeile (tai tietysti kriizeilen!) mutta ihmettelen sitä, että ihanko oikeasti se viisikymppisyys häämöttää horisontissa tai ei edes horisontissa vaan ihan tuossa vieressä. 
Kouluaikana vaihdoin koulua tai luokkaa kahdeksan kertaa. Tästä syystä minulla on äärettömän vähän pitkäaikaisia lapsuudenystäviä. Ekaluokka hajoitettiin kouluvuoden päätteeksi kolmeen osaan ja minut viskattiin ainoana eri tokaluokkaan kuin muut. Tokaluokka hajotettiin kouluvuoden päätteeksi  ja koko koulukin vaihtui ja taas minut viskattiin ainoana eri kolmosluokkaan kuin muut. Sitten (neljännen ja viidennen välissä) tuli muutto ja vaihtui paikkakunta. Viides luokka hajotettiin kouluvuoden päätteeksi ja yhdistettiin kuudenteen luokkaan, siinä sentään säilyivät viidennen kaverit. Kuudennella tuli taas muutto ja taas uudet kaverit. Ja seiskalle halusin itse eri kouluun. Sitten piti mennä lukioon. Taas kouluvuoden päätteeksi ekaluokka hajotettiin mutta sillä ei ollut niin väliä, kun latinan ryhmä säilyi kumminkin suunnilleen samana.  Nämä hallinnolliset luokkien hajottamiset ja yhdistämiset ovat mietityttäneet minua viime aikoina aika lailla. 

Harkitsemme tälle kesälle yhdeksän päivän mittaista raiteilua eli reilausta kotimaassa. VR:llä näyttäisi olevan hieno lomamatkalippu, ja aloimme suunnitella kotimaanmatkailua raiteillen. Koska olemme sellaisia kun olemme, emme tietenkään vielä ostaneet lippua, suunnittelimme vain, ja sitä paitsi suunnittelimme enemmän mitä teemme seuraavana kesänä, jos tämän kesän junailu on onnistunutta. (lähdemme tietenkin junailemaan Eurooppaan) Olen ihan varma, että loppujen lopuksi päädymme ajelemaan halpabussilla päiväksi Helsinkiin ja olemme ihan että jee, mikä unelmaloma.

Kymmenen penniä maksoivat sellaiset ihanat kolatäytteiset suklaapallerot meidän lähikioskilla hamassa muinaisuudessa. Sellaisia ei ole missään muualla tullut vastaan. Merkkaritkin olivat kyllä ihan hyviä, mutta suklaapallerot olivat parhaita. 
Paras menneiden aikojen herkku, jonkamoista ei toista ole, on Pataksen Urheilutikku -jätski. Semmoisen herkun kun saisi, tai jos vaikka laittaisi kymmenen niitä pakastimeen, niin olisi elämässä asiat loistokkaasti.

ps. teksti jäi kuvatta kun kone oikutteli

ps. vastaa sääkin haasteeseen!