onko päänsisäinen tempoilu ikään ja hormoneihin liittyvää vai tähän yleiseen maailman tautitilanteeseen liittyvää?
Tuntuu siltä että huolistressiahdistus tempautuu triplakierroksille pienestäkin ärsykkeestä.
Pysähtyminen? Läsnäolo?
Ei tietoakaan.
Töistä pyöräilessäni muistelin mielenmaisemiani, niitä joissa olen halunnut levähtää, sellaisia hetkiä joissa on ollut hyvä olla läsnä.
Muistin muutaman vuoden takaisen matkamme Korfulle.
Ensimmäisenä iltana söimme hotellin omalla kattoravintolalla iltapalaa, Välimeren taivas oli jäätelönvärinen, pääskyset syöksähtelivät sirittäen ympäriinsä.
Kaipaan pääskysiä niin että sieluun sattuu.
Kaipaan välimerellisiä iltoja, rauhaa, rentoutta ja huoletonta iloa.
(kuva on Turun kaupunkilautalta, Föriltä. Föri seilaa Turusta Åboon ja Toispualt Tälpual päivät pääksytysten. Ohjekyltin murretekstin on kääntänyt paikallinen vanhojen jäärien murreyhdistys, minua tuo käännös vaivaa. Minä sanoisin että älä me(n) minkkäs. Sellaista se on, nuorison kieli rapautuu, eikä osata edes omaa murretta enää.)
Entisinä aikoina kai sanottiin että kun on rippikoulun käynyt ja rokotettu, niin pääsee tansseihin.
Kaksi kolmesta suoritettu (rippikoulu ja eka piikittely), elokuussa kannat kattoon?
Kaksi kolmesta suoritettu (rippikoulu ja eka piikittely), elokuussa kannat kattoon?
Kehittelin yhtä kirjoitusideaa pyöräillessäni.
Kuten aina, unhodin heti samoin tein sen loistavan hienon aloituslauseen, joka minulla oli päässäni vielä pyöräillessä.
Ajattelin kumminkin että istun hetkeksi raapustelemaan.
Onnistuin kirjoittamaan itselleni tammilehdon, hiljalleen polveilevan ojan ja alkukesän turmeltumattoman vihreyden.
Kaipaan pääskysiä vielä enemmän.
Minä kaipaan Italiaan niin, että ihan sattuu. Me ei välttämättä edes matkusteta joka vuosi, mutta nyt kun EI SAA, en pysty ajattelemaan mitään muuta. Haaveilen kahden viikon reissusta Toscanaan (jos vaan saamme kissa- ja talovahdin niin pitkäksi aikaa). Vuokrattaisi pieni talo omalla uima-altaalla, käytäisi lähikylän ruokakaupoissa ostoksilla ja minä kokkailisin aidoista raaka-aineista talon pikku keittiössä. Joskus toki käytäisi lähikylän trattorioissa syömässä. Parina päivänä vuokrattaisi auto ja tehtäisi päiväreissut Firenzeen ja Sienaan. Miksei myös Venetsiaankin Brunettia moikkaamaan, välimatkat ovat Toscanasta kaikkialle sen verran lyhyitä. Illalla istuskellaan talon kuistilla altaan äärellä, siemaillaan viiniä ja nuuhkitaan Italian hämärtyvää iltaa.
VastaaPoistaTämä ei ole pelkästään haave, vaan suunnitelma kesälle 2022. En suostu edes ajattelemaan sellaista vaihtoehtoa, että vielä silloinkin olisi jotain rajoituksia voimassa. En vaan suostu!!
Ihana kuvailu Korfulta. Ihan pystyin siirtämään mieleni sinne katolle ja sen sisäisen rauhan ja tyyneyden ja onnellisuuden tunteen sisuksiini. Sellaisen, kun on vaan yksinkertaisesti hyvä olla, eikä kaipaa mihinkään muualle, eikä mitään muuta.
VastaaPoistaMyös Emman kuvailu kuulostaa kivalta. Voin kuvitella myös sen kaiken paitsi kokkailun lomatalon pikku keittiössä (omalla kohdallani siis) :D.
En oikeastaan edes tiedä mitä kaipaan. Varmaan kaikkein eniten maskitonta ja liikkumis- ja kokoontumisvapaata turvallisen tuntuista ja sopivan huoletonta elämää. Ja sopivasti auringon lämpöä. Ja sitä, että tänäkin vuonna päästäisiin pariksi viikoksi meidän kesäparatiisin Vuokattiin. Ulkomaille en kaipaa.
PS. Mulla ei ole murre hallussa, mutta olen silti sitä mieltä, että sun "älä men minkkäs" kuulostaa paremmalta.