Joulukuun luetut

 Joulukuun luetut lukemisen käänteisjärjestyksessä.

Lue Ahtaanluoman elämäntarina!
Lue Hakalahtea, Paavilaista ja Hietasta! (oivallisia kirjailijoita!)
Lue Kivisalon arkihartauksia!
Ja lue poroista jos aihe kiinnostaa.
Omat huoneet on hyvä myös.

Aika hyvä lukukuukausi tämä joulukuu.

 Jenny Bayliss: Jouludeitti x12. Ystävä houkuttelee Katen osallistumaan kahdentoista jouluisen sokkodeitin tapahtumaan. Kate on vähän vastahakoinen, mutta suostuu kuitenkin. Luvassa on siis kaksitoista deittiä aivan joulun alla. Tässä kirjassa oli paljon hehkuviiniä, suklaata, joulupiirasia ja erilaisia vaatteita. Deitit tietysti menevät tavalla tai toisella mönkään. Lunta sataa sellaisia määriä, etten oikein usko sitä inhimillisesti mahdolliseksi Englannissa ja auto on tavantakaa jumissa jossain. Odotin koko ajan missä on tarinan suola ja pippuri; ja siinä vaiheessa kun deittejä oli jäljellä enää kahdet, mietin millä ihmeen venkauksella kirjoittaja saa oikeat henkilöt toistensa syliin. Olin kovasti jonottanut tätä kirjaa, ja toivoin että se olisi ehtinyt luettavaksi jo ennen joulua - nyt olen tyytyväinen että en laskenut jouluviikonloppuani tämän opuksen varaan. Aika yllätyksetön, elokuvamainen perushömppä, josta puuttui kokonaan se, mikä tekee hömpästä hyvää: siivu todellista elämää, samastuttavuutta. (tarinaa ei tehnyt paremmmaksi edes kevyt uusvuosaattoinen viinihiprakka)

 Katja Vaulio: Hidasta matkaa - vastuullinen matkailija maailmalla. Kirjan nimi johti harhaan: mielestäni tässä kirjassa ei puhuta hitaasta matkailusta, ainakaan siinä mielessä, miten sen itse ymmärrän, vaan pikemminkin vastuullisesta matkailusta. Kirjassa on alussa ja lopussa eräänlaiset teoriaosiot vastuullisuudesta ja ekologisuudesta, keskiosassa Vaulion omia muisteluksia erilaisilta matkoiltaan. Pidin sekä kirjaa että teemaa ongelmallisena: matkailu /turismi on merkittävä elinkeino ja järjestään useimmat kirjassakin esillenousevat ehdotukset johtavat matkailun /turismin rajuun rajaamiseen: kenellä tulevaisuudessa on oikeus matkustaa? Miksi matkailu on parempaa kuin turismi? Miksi tämäntyyppisissä kirjoituksissa hyvin usein taustavireenä on  "salaa ajattelen, että maailma olisi paljon parempi paikka jos vain minä matkustaisin"? Paikoin kirjassa oli oi!-hetkensä, Vaulio haltioituu tämän tästä (koskemattomasta) luonnosta, viljelee huutomerkkejä ja puhuttelee kirjoittajaa, hetkittäin lukijakin pääsee mukaan flowhun.  Teoriaosioita pidin paikoitellen suorastaan vähän naiveina. ("Meillä on monta pinttynyttä käsitettä joita saisi jo muuttaa ja yksi niistä on loma") Loma, matkailu, turismi - epäilemättä meillä jokaisella on oma näkemyksemme siitä, mitä lomalla tarkoitetaan - eikä se ihan kaikille kuitenkaan ole turismipötköttelyä hotellilla - ja niille, joille se on, olkoon heilläkin oikeus juuri siihen elämykseen.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että nimenomaan turismissa ja turismin rakenteissa pitäisi tapahtua suuria muutoksia kohti vastuullisempaa ja ekologisempaa, mutta olen myös sitä mieltä, että jokaisella on oikeus hakea omanlaistaan elämystä lomaltaan tai matkaltaan. Eksklusiivisuus ei voi olla ratkaisu vastuullisuuteen. Virkistävästi Vaulio on lentämisen puolestapuhuja. En lopultakaan oikein tiedä, mitä tästä kirjasta ajattelen. 

 Niina Hakalahti: Hengenahdistusta. Äänikirja. Kuuntelin tätä kirjaa töihin mennessä ja kotiintullessa. Tuli iholle, tuli todella voimakkaasti iholle: jos elämä olisi mennyt toisin, tämä kirja olisi kertonut minusta (onneksi ei mennyt! näin on tuhannesti parempi). Kirjoittamisen parissa pätkätöitä tekevä Sanna yrittää elää avoliitossa sitoutumiskammoisen Peten kanssa. Pete tekee katoamistemppuja: mitä enemmän Sanna yrittää rakastaa, sitä varmemmin Pete lähtee: hankkii oman työhuoneen, viettää aikaa outojen lahkolaiskavereidensa kanssa, lähtee meditoimaan Papua Uuteen Guineaan - ja katoaa jopa kavereiltaan.  Petelle Kasvun Lasten yhteisö sääntöineen on kaikki, Sannalle tärkeää olisi jakava parisuhde. Pete rakastaa jojoilemalla: tulemalla liki, vetäytymällä kauemmas, pitämällä epävarmuudessa. Petellä on kassit ja nyssäkät koko ajan lähtövalmiudessa. Sanna haluaa vain normaalin, pysyvän parisuhteen, varmuuden siitä että joku on. Sanna laskee hammasharjat aamuin illoin, Pete haluaa spontaaneja asioita. Pete haluaa vapautta, mutta ei päästä toista silti vapaaksi, vaan pitää otteessaan palaamalla aina uudestaan. Kirja epätasapainosesta parisuhteesta, yhdessäolemisen vaikeudesta, yksinäisyydestä ja irrallisuudesta. Pidin! 

 Viv Groskop: Au revoir tristesse - ja muita elämänohjeita ranskalaisista klassikoista. Groskopin eka kirja Älä hyppää junan alle oli mainio, tuli likelle ja puhutteli. Tämän kirjan kanssa tahkosin kaikki joulunpyhät, ei vain edennyt. Ehkä ranskalainen kirjallisuus on vieraampaa, ehkä en ollut lukutuulella, ehkä tökkäisi muuten vain. Tyyli oli tuttua Groskopia, vauhdikasta, sarkastista, hauskaa, muttei silti tullut sellainen tunne, että haluaisin nyt heti tutustua ranskalaiseen klassikkokirjallisuuteen. Reippaasti luin loppuun asti, ei tullut mieleenkään jättää kesken. Sivistyinkö? En ole varma. Nautin kyllä Groskopin kirjoitustyylistä, se on metkaa.

Tuija Lehtinen: Mirkka ja Masan tempaukset - yhteisnide Mirkka ja Masan metkut + Masan eläinhotelli. Lehtis-maratoni jatkuu, samion Ahosen perheen seikkailut. Tarinoiden päähenkilö siirtyy hiljalleen Mirkasta Masaan - Ahosen perheen persoonalliseen nuorimmaiseen, jonka elämässä sattuu ja tapahtuu koko ajan. Masa liittyy bändiin, perustaa kesäksi eläinhotellin ja koheltaa muutenkin. Mietimme siskon kanssa Ahosen perheen kotikaupunkia: se on selvästi eri, kuin vaikkapa Laura-kirjoissa, isomman tuntuinen isäsmaan kaupunki. Itse kuvittelen että se sijaitsee Uudellamaalla.  

 Tuija Lehtinen: Vaniljasyndrooma. Lehtis-maraton jatkuu aina vain. Tämä on yksi nuortenkirjansuosikeistani. Puhekielinen kertomus iäkkäiden opettajavanhempien Milli-tyttärestä, joka pyristelee eroon kodin ahtaista raameista, kipuilee kehonsa kanssa ja etsii itseään muualta kuin vanhempien matikkainnostuksesta. Tässä ajassa tarina ei kestä tarkastelua kehorauhan kannalta, mutta itsenäistymistarinana on edelleen toimiva - tykkäsin nuorena - ja edelleenkin - Millin tavasta repäistä itsensä irti kodista, itsenäistyä ja löytää oma tiensä. Milli ja Ottopoika ilmestyvät muistaakseni jossain vaiheessa Lehtisen myöhäisempää tuotantoa sivuhahmoina.

 Tuija Lehtinen: Mirkka ja ratkaisujen kesä. ...ja Tuija Lehtis-maratoni jatkuu jälleen. Tässä kirjassa Mirkka on kesätöissä sanomalehden toimituksessa, lukio on alkanut, Memma-sisko sekoilee poikaystävien kanssa ja Masa esiintyy ensimmäistä kertaa hameessa. Sisko kutsui tätä välikirjaksi, ja ehkä se sitä onkin tässä sarjassa. Pohdin sekä siskon että yhden oman nuoreni kanssa sitä, miten eri tavoin tämän päivän kirjassa Masaa kuvattaisiin.

Ulla-Mari Kivi: Rakkauslukko. Ystävykset Hilla ja Hanna etsivät seurustelukumppania enempi-vähempi vakavissaan. Hanna haluaa ehdottomasti naimisiin, mieluusti pian. Hillalla ei ole kiire löytää edes seurustelukumppania. Kirja alkaa häistä ja päättyy häihin, mitään kovin erikoisia juonenkäänteitä tarinassa ei ole. Kesäinen hötöinen ja hiukan harrastelijamainen hömpe, kuuntelin äänikirjana töihin mennessä ja töistä tullessa - sopi sellaiseksi, pätkissä kuunneltavaksi.

 Nelli Hietala: Maailmanlopun ravintola. Neljääkymppiä lähestyvällä Aurelialla on yksi ainoa haave: vauva. Hän on jäänyt työttömäksi, kumppanista ei tietoakaan, kun eläkkeellä oleva täti kutsuu hänet rapistuvaan kartanoonsa kokkailemaan remppaheikeille. Aurelia tekee taikoja, uskoo kartanon kummitukseen ja kohtaa outoja sattumuksia mutta soveliasta hedelmöittäjää ei vain tunnu löytyvän. Hyreksyttävä kertomus pienestä elämästä, haaveista ja lähestyvästä keski-iästä; tosin tykkäsin enemmän Hietalan ensimmäisestä kirjasta. Lämmin suositus silti.

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka. Tuija Lehtis-maratoni jatkuu taas; piti välillä odottaa siskoa. Laura-sarjan ensimmäinen osa on ilmestynyt 1997, ajalla jolloin itse olen ollut jo aivan selvästi aikuinen. Olen silti lukenut Laura-sarjaa jonkin verran, mutta oma kosketuspintani on selvästi ohuempi kuin aiempiin nuortenkirjoihin. Uusperhe-elämän hankaluuksia, pikkukaupungin jengejä, seiskaluokkalaisen, murkkuikää lähestyvän perhetytön elämää - kesäinen kirja. Kertomus tapahtuu määrittelemättömässä joen varrella sijaitsevassa kännykkäteollisuuden ympärille rakentuneessa pikkukaupungissa - Salossa? Veikkaan että tämä samainen kaupunki on roolissa myös joissain muissa Lehtisen kirjoissa, muistaakseni jossain mainitaan ainakin Uolevi Yrjänäisen patsas. Ja näitähän me olemme siskon kanssa jäljittämässä - kirjoista toiseen siirtyviä henkilöitä ja tapahtumapaikkoja...

Arja Ahtaanluoma: Puolinainen - koko tarina. Aktiivista, tarmokasta elämää viettänyt Ahtaanluoma herää teholta kaikki raajat amputoituna, yli kuukauden mittaisen hoitojakson jäljiltä. Kehoon pesiytynyt bakteeri oli aiheuttanut sepsiksen, jota ei hoitovirheen vuoksi havaittu ajoissa. Kirjan kannessa hymyilee leveästi melkein tyttömäinen nainen proteeseissaan. On aina vaikea arvioida ihmisen elämäntarinaa: mikä osa on kirjaa, mikä ihmistä, ja kummasta voi jotakin sanoa? Ahtaanluoman kertomus on tarmokas, aktiivinen, pursuileva. Tunteita ei säästellä: tässä kirjassa itketään, nauretaan ja rakastetaan Ahtaanluoman tahdissa: kirja ei ole nyyhky, eikä ylipositiivinen - tämä on kertomus elämästä, joka ei mene niin kuin toivoisi tai haluaisi. Luin käytännössä yhdeltä istumalta, niin mukanaankuljettava ihminen ja elämä. Lämmin suositus - tässä kirjassa on läsnä aito ihminen.

 Sarah Morgan: Lumihiutaleiden alla. Tiukka markkinointiguru Kayla pakenee jouluhässäkkää työntekoon Vermontiin, markkinoinnin tarpeessa olevaan perheyrityksen matkailukohteeseen. Vastassa onkin valtavasti ahdistavaa jouluhässäkkää, aivan liikaa perhetunnelmaa ja kuuma Jackson. Hyvin höttöinen, talvinen joulukertomus - ehkä enemmän talvea kuin joulua - hyvin niukkoja juonenkäänteitä ja paljon ennalta-arvattavuutta. Pienet epätarkkuudet häiritsivät vähän, mutta söötin kepeälle hyvänmielen tarinalle pystyin antamaan ne anteeksi. Olen lukenut suloisempaakin höttöä, mutta hyvin upposi silti.

Ulla-Maija Paavilainen: Kuin muuttolinnut. Ensimmäiseen koronakevääseen sijoittuva kertomus Sadusta ja Tommista, jotka muuttavat maalle. Kirjan alussa on talvi, Satu on jäänyt työttömäksi, Tommilla on virkavapaata - he aikovat rakentaa uuden elämän maalla, Sadun lapsuuskodissa. Tommi sairastuu vakavasti, Sadun lapsuudenystävän elämää tuntuu varjostavan joku omituinen tapahtuma menneisyydessä ja kaiken taustalla vaanii korona, tuntematon pelottava sairaus, joka eristää Tommin sairaalaan viikoiksi. Pakkaa sotkee vielä entisestään Sadun Espanjasta koronaevakkoon lähtenyt äiti nuoren rakastettunsa kanssa. Synkeäsävyinen ja silti niin lempeä kirja tästä ajasta, vaikeista perhesuhteista, otteessaan pitävästä menneisyydestä ja hitaasta, hiljaisesta toipumisesta. Pidin.

 Björn Natthiko Lindeblad: Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä. Kauppatieteitä opiskellut Lindblad havahtuu elämänsä autiuteen ja päättää vetäytyä buddhalaiseksi metsämunkiksi. Seitsemäntoista munkkivuoden jälkeen Lindeblad palasi länsimaiseen arkeen, löysi parisuhteen, ryhtyi motivaatiopuhujaksi - ja sairastui ALS-surkastumasyndroomaan. Kirja on kuvaus kasvamisesta itsensä ymmärtämiseen, läsnäoloon, tosiasioiden hyväksymiseen. Voisi kuvitella että kirja on täynnä elämänopetuksia, ylenpalttista positiivisuutta tai kiitollisuutta; vaan ei - kirja on kertomus elämästä. Lindeblad kertoo oppimastaan, elämästään ja maailmankuvastaan. Motot Saatan olla väärässä; Ehkä, ehkä ei kantavat häntä. Pidin tarinan mutkattomasta toteavaisuudesta, paasaamattomuudesta, suoraselkäisyydestä. Suosittelen jos kaipaat elämäntapaopasta ilman elämänohjeita.

 Maria Paldanius: Naiset, jotka valitsivat porot. Poromies-naisten haastatteluihin perustuva kirja poronhoidosta. Minua on jostain syystä ihan aina (ja todellakin, ihan aina, jo hyvin lapsesta asti) kiinnostanut saamelaisalueen elämä ja elinkeino. En ole ikinä käynyt Lapissa tai Saamenmaalla, enkä edes erityisen paljoa etsinyt tietoa elämästä siellä pohjoisessa, mutta jokin siinä kiehtoo ja kutkuttaa.  Jos minulla vähääkään olisi ylimääräistä energiaa, alkaisin opiskella jotain saamenkieltä, mutta koen tällä hetkellä yhä, että kieltenopiskelukiintiöni on täysi. Tähän kirjaan oli koottu kahdeksantoista poronhoitoa elinkeinonaan harjoittavan naisen kertomukset siitä, millaista on olla poromies. Suurin osa heistä halusi käyttää itsestään tätä termiä; saamenkieliset totesivat että saamenkielissä poronhoitoon liittyvät sanat ovat tekijäperusteisia, eivät sukupuoleen sidottuja. Monet haastatelluista olivat hurjan nuoria! Kaikki - vanhat ja nuoret - olivat sitä mieltä että ihan älyttömän rankka ja mahtava elämäntapa. Lähes kaikki haastatellut olivat sitä mieltä että tasa-arvon eteen on vielä paljon tehtävää, mutta silti jokainen koki jotenkin olevansa hyvin vahvasti sisällä yhteisössä. Aika monella oli taustahenkilönä joko oma äiti tai isä, joka oli vahvasti kannustanut alalle. Hieno ja monipuolinen kirja porotaloudesta, luonnosta, hyvin vanhasta elämäntavasta nykyajassa. Pidin. 

 Hanna Kivisalo: Jonain päivänä ymmärrät. Kertakaikkisen ihania arkihartauksia, kirjoituksia armosta, rakkaudesta, lapsista, elämästä. Kuuntelin äänikirjana aamuisin töihin mennessäni, välillä piti vähän tihustaa, kun pienet tekstit osuivat niin kohdilleen. Kirja jollaisen haluaisin itsekin osata kirjoittaa. Töistä kotiinkävelyyn tekstit eivät sopineet, päivän tohinoista en pystynyt laskeutumaan rauhaan, mutta aamunavauksina ihania! Tosin totesin jälleen kerran, että äänikirja ei ole minun lajini: vaikka hoin jotain lausetta melkein puoliääneen että saisin kirjoitettua sen muistiin heti työpöydän ääressä, ehtivät sanat aina karata minulta. Lue tai kuuntele kun kaipaat arkeesi pienen hyvän hetken, vähän rauhaa ja armoa. Äänikirja.

Sophie Kinsella: Himoshoppaajan joulu. Becky Blomwood jatkaa himoshoppailujaan, tällä kertaa joulun alla. Täydellinen lahja löytyy vain herrainklubilta, lähipiirin jouluruokavaatimukset kiristävät hermoja, mutta onneksi on sprygge. Hyväntuulista hötöhömppää joulunalusaikaan. Himoshoppaajat ovat siitä ihania kirjoja, että sankaritar on hyväntahtoinen, vaikkakin myötähäpeää herättävä, tapahtumat ovat elokuvamaisen hyväntuulisia ja saavutettu rakkaus pysyy pienistä vastahankauksista huolimatta. Satuja aikuiselle, lämmin peitto arjen keskelle. Olen lukenut tämän jo kertaalleen alkuperäiskielellä, mutta se ei tahtia haitannut, hymyilytti, vähän nauratti ja hetken verran melkein kyynelöittikin. Parasta mitä lahjaksi toiselle voi antaa on sana.

 Suvi Ratinen: Omat huoneet. Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten. Kirjan lähtökohta on Virginia Woolfin kuuluisia statement: naisella on oltava oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa. Ratila on tutkinut kymmenen suomalaisen viime vuosisadan alkupuolen kirjoittavan naisen kirjoittamisen tiloja - sekä henkisiä että fyysisiä, koteja, naisten mahdollisuutta toteuttaa itseään. En pohtinut niinkään naisten kirjoittamista, enkä kovin paljoa edes naisten työhuoneita, mutta pohdin kovastikin yleisellä tasolla koteja, tiloja kodeissa ja naisten vapaa-aikaa. Ajattelin, että jos joskus haluaisin tutkia jotain, haluaisin tutkia nimenomaan koteja tai vaihtoehtoisesti ruokakulttuuria. Mietin, että minulla on ollut kokonaan oma tila vain muutaman vuoden ajan murkkuiässä; olen elämässäni enimmäkseen jakanut tilaani jonkun kanssa tai minulla ei ole ollut omaa tilaa ensinkään. Osaisinko edes olla omassa työtilassani? Lämmin suositus tälle kirjalle: voit lukea sitä kirjallisuuden, politiikan, naisasian, kodin näkökulmasta ja aina saat mielenkiintoisia näkökulmia! 

värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)