kinttupolut: Puoskar-tohtor: ison koon jälkitiloja

Iso-koo sitten tuli.
Olen vieläkin vähän ihmeissäni, kun se ei tullut joulukuussa 2021 firman pikkujoulukekkereissä täyteen ahdetulla laivaristeilyllä.
Eikä laivaristeilyn jälkeen kun yksi porukasta sairastui siellä.
Eikä kesäkuussa 2022 kun reissasimme Euroopan silloiseen koo-pesäkkeeseen Lissaboniin. Ei edes täpötäydellä fadoklubilla, jossa ei ollut tilaa ihmiselle edes hengittää kovin isosti.
Eikä kotimatkalla sieltä koo-pesäkkeestä täydessä lentokoneessa, missä istuin stereoyskän keskellä ilman mitään suojavarusteita kitkerästi katuen.
Eikä se tullut edes silloin kun perustimme ensimmäisen leprakolonian kotiimme, makasin samassa sohvassa potevan teinin kanssa katsomassa kiipeilyelokuvia ja söimme salaattia samasta kulhosta.
Ei.

Koo oli minulle lempeä.
Minulla oli kuumetta. Ja kuumeen aiheuttamaa selkäkipua. Ei juuri muuta.
Yhtenä iltana oli massiivinen yskänkohtaus.

Jälkitila onkin sitten ollut mielenkiintoinen.
Syöminen alkoi tökkiä, ja tajusin että en maista oikein mitään.
Tai maistan, mutta jotenkin vaisusti ja kummallisesti.
Yhtenä iltana koko koti haisi kuin lauma tupakoitsijoita olisi muuttanut takahuoneeseen: joka puolella oli kauhea tupakansavun katku. Epäilin että kissat ovat saavuttaneet teini-iän ja käyvät kessuttelemassa jossain sängyn alla.
Parin illan päästä joka puolella haisi krapulapäivän valkosipuli. Olisin mieluusti syyttänyt Lehtoria mutta en voinut kun ei ollut hänelläkään krapulaa eikä valkosipulista ruokaakaan.
Kahvi on maistunut oudolta ja leipä ei-miltään.
En ole erityisen väsynyt, mutta otan kyllä ihan mieluusti pienet nokoset.

Pahinta kaikesta on kuitenkin viluisuus.
Olen aina syksyisin viluinen, mutta tänä syksynä olen siedättänyt itseäni ja ahkeralla liikunnalla saanut verenkierron vilkastumaan ja olo on ollut ihan siedettävä.
Koohon asti.
Nyt tilanne on se, että iltaisin nukkumaan mennessä mietin, pitäisikö pukea päälle vielä kolmaskin pyjama ettei olisi niin kylmä. minulla on sängyn vieressä valtava hätävaravaatevuori että saan tarpeen vaatiessa lisättyä vaatekertoja, mm. huppari, pitkä aamutakki, kaulaliina, varapaita.
Ajatus uimisesta, tai siis tarkalleen ottaen siitä että minun pitäisi mennä pukuhuoneeseen, riisua (riisua!!) kaikki vaatteet, mennä suihkuun ja voihyvänenaikasentään pulahtaa uima-altaaseen ilman kolmea pitkähihaista puseroa ja villakalsareita on kammottava.
Kammottava.
Pelkästään iltapesun ja pyjamiin sonnustautuminen on ajoitettava sekunnilleen hirvittävän viluisuuden ja hirvittävänkammottavan viluisuuden väliin.
Toivottavasti tämä lieveilmiö hellittää edes vähän.

Pengoimme nuorison kanssa heidän vauvamuistolaatikoitaan.
Yhdestä löytyivät legendaarisen joopa-mielenosoituksen kyltit.