minua vaivaa pahemman laatuinen sitoutumiskammo.
Se ilmenee esimerkiksi siinä, että en kykene sitoutumaan joulukalentereihin enkä tatuointeihin.
Ajaduimme jotenkin keskustelemaan nuorison kanssa siitä, millaisen tatuoinnin voisi ottaa, ja ilmoitin että en ole vielä keksinyt sellaista tekstiä johon voisin sitoutua loppuelämäkseni.
En edes lasten nimiin.
siis mitä etkö sä sitoudu edes meihin?!
minusta olisi pöljää laittaa lasten nimet käsivarsiin kun vielä toistaiseksi muistan ne, ja sitten kun en muista niin aika hämmentävää olisi ihmetellä että mikä ihmeen villepetteri minulla on käsivarressa, minäkö se oon? alkaisin ehkä vaatia että minua kutsutaan villepetterisaijamarjataksi tai jotain. sekin olisi outoa. ja kun niitä lapsosia on kolme ja jokaisella kolme nimeä ja minulla lyhyet käsivarret. ja olisi irstasta jos ne nimet olisivat reidessä ja pitäisi sieltä tarkistaa että kenen kanssa asioin nyt.
Tai mitä jos laitatan itseeni jonkun inspiroivan lauseen ja sitten parin vuoden päästä olenkin ihan eri mieltä asiasta?
jos vaikka laitan että live-love-laugh ja se meneekin pois muodista ja tilalle tulee että cry-sleep-repeat?
kiellettiin kyllä erityisen painokkaasti laittamasta live-love-laugh.
tai jos laitan sen kiinalaisen ruokalistan ja sitten rupeankin tykkäämään vaikka intialaisesta ruuasta?
Tiedän että jotkut laittavat vaikka oman asuinalueen postinumeron. Entä jos muutan?
Vai pitääkö laittaa ne kaikki joissa on joskus asunut. helkkarinmoinen lista siinäkin. toisessa koivessa pelkkiä postinumeroita ja toisessa jumalaton määrä lasten nimiä. entä jos menee sekaisin? kutsun vahingossa jotain että hei 33101!
Joulukalenteriinkin sitoutuminen on työlästä.
Joka ihmeen aamu pitäisi jotain luukkuja availla.
Illalla en kumminkaan muista. enkä jaksa nousta sängystä sitten kun muistan.
Kaikki karkkikalenterit ovat pois laskuista, koska en halua syödä karkkia ensimmäisenä aamulla.
en oikeastaan myöskään päivällä enkä illallakaan, en varsinkaan jos pitää nousta sängystä, avata luukku, syödä karkkia ja pestä hampaat uudestaan. ei tule kauppoja.
Tee- ja kahvikalenterissa on se riski että on pahaa. tulee kurja mieli
Mitään ylimääräistä sälää tai roipetta en halua nurkkiini se sulkee pois kaikki suloiset yllärit.
Kosmetiikkaa en harjoita muutenkaan enkä halua sitoutua mihinkään kuorintavoiteisiin ja ihmeseerumeihin, ja muihin pikkuputeleihin joista tulee yksi surkea tippa sormenpäähän.
ja entä jos niissä on vahva tuoksu? menee pieleen koko kuukausi.
Sisko on pari kertaa tehnyt ihanan puuhakalenterin jossa on ollut jouluisia tehtäviä ja yllätyksiä. En kumminkaan halua tehdä joulutehtäviä kenenkään muun kuin itseni tahdissa ja omasta ehdotuksestani
ja sitä paitsi tunnen oloni tosi tyhmäksi jos leikin yksikseni tip-taptonttuleikkiä eteisessä, vaikka noin yleisesti ottaen ajattelen ja luulen että olen hurjan leikkisä, huumorintajuinen ja iloinen, niin en oikeasti ole.
Monena vuonna on ollut veikkauksen rapsutuskalenteri mutta siinä on se ongelma että päävoitto lähtee pois kun rapsuttelen. että ei voi sitten sitäkään availla, kun ei kumminkaan voita ja taas tulee paha mieli.
Semmoinen on sitoutumiskammokriizi ihmisellä.
(joulukalentereista kirjoitti inspiroivasti Satu)
 |
| teimme itsenäisyyspäivänä kävelyretken metsänpeittometsään emme joutuneet metsänpeittoon |
Mä olen ollut aina tatuointeja vastaan (siis omieni; muiden tatuoinnit ovat mulle ihan yksi ja sama), mutta viime vuosina olen alkanut miettiä, että jokin pieni tatuointi voisi olla ihan kiva. Mutta ei missään nimessä mitään nimiä, postinumeroita tai carpe diem -juttuja! Mielessäni on lähinnä sellainen ohut köynnös (en osaa paremmin selittää), joka kulkisi käsivarren ympäri. Mutta mä luulen, että tämäkin juttu jää ajatuksen tasolle, koska pelkään sitä mahdollista kipua niin penteleesti!
VastaaPoistaHih, joulukalenterijutuistasi tuli mieleen yksi joulukalenteri, jonka huolisin ilomielin, ja se olisi Alkon joulukalenteri. :-D Kalenterista tulisi joka päivä jokin Alkon tuote pikkupulloversiona. Toistaiseksi en ole ainakaan nähnyt Alkolla olevan minkäänlaista joulukalenteria. Saattaisi olla riskaabeli siinä mielessä, että lapset saattaisivat mennä erehdyksellä isin ja äidin kalenteriluukuille...
Mulla oli luukut jostain neljännestä luukusta avaamatta, ja äsken kun kävin avaamassa Lempeiden sanojen joulukalenterista kaikki luukut tähän päivään asti, tämän päivän luukusta tuli – rumpujen pärinää – kaikkien aikojen yli-inhokkini, eli ”Minä riitän”. :-D Ei voinut muuta kuin nauraa. No pakkohan se on riittää, kun ei voi muuksi muuttua!
Ja kiitos, että annoit nimen minunkin joulukalenterivaikeuksilleni: sitoutumiskammo!
Minä en pysty sitoutumaan kuvakalenterihin :D Ovat liian tylsiä. Karkkikalentereihin kyllä pystyn sitoutumaan. Jos jätän aamulla herkun syömättä, niin muistelen sitä kyllä ihan siihen saakka, kunnes se on suussani :D :D :D
VastaaPoistaKivaa perjantaita ja viikonloppua!
Mä haluaisin semmoisen kombo-joulukalenterin, missä olisi kaikkea: jonain aamuna joku kiva kosmetiikkajuttu, jonain aamuna hyvää suklaata, perjantaisin voisi olla pieni (tai miksei isokin) punkkupullo ja saisi siellä olla huonoja aamuja varten joku tsemppilausekin! En kyllä tuedä, miten kalenterin valmistaja osaisi ennakoida huonot aamut… jos luukussa vaikka lukisi, että ”huonojen aamujen luukku”… Tässäpä nyt jollekin firmalle idea ensi vuodelle!
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua! 🙂 t: Emma
Sitoutuminen joulukalentereihin on haastavaa. Paitsi suklaakalenteriin :D Raaputuskalenteri minulla nyt on. Jos voitto tulee, niin kestän sen, vaikka voittoon en ole varautunut. Parina vuonna olen saanut 5 euroa. Olen hassannut voittorahat :D
VastaaPoistaMä tilasin itselleni joululahjaksi kosmekalenterin, koska sen sai alesta. Kyllä aikuisetkin tarvitsevat mini-ilostusta joulun kiireisiin ja/tai työstressiin. Jollainen hassulla tavalla joulukalenterit tuovat mieleen lapsuuden ja sellaisen turvallisen höpsönlapsellisen joulunodotuksen. Halit sinne!
VastaaPoista